perjantai 22. toukokuuta 2026

Pinkkiä putua

Siivousinnossani kävin läpi kaksi laukkulaatikkoa, useamman korin eteisen kaapista ja muutaman pienen aarrelaatikon keittiöstä. Joudun tunnustamaan, että osasin odottaa tätä, minkä löysin laukkulaatikosta. Kesäkassi vuosien takaa, aivan täydellisen korallinpunainen ja juuri pyöränkoriin sopiva. 
 
Näytti nykyään tältä:
 
 
Kosketattessa rapisi punaiseksi puduski pitkin huushollia.
 

Purin veskasta irti metalliosat ja vuorin, jotka häpeällisesti säästin odottamaan käyttöä. Olin tosi pettynyt, kun niitit olivat kiinteitä eli niitä ei saanutkaan irrotettua. Ne kun erityisesti olisin halunnut ottaa talteen, mutta nyt päätyivät roskiin. 
 
 
Samalla laatikoita siivotessani tyhjensin yhden laatikon niin, että voin koota kaikki nämä laukunraadot yhteen paikkaan. Sitten kun joskus, jossain vaiheessa päädyn tekemään itselleni uutta laukkua, ovat kaikki varaosat samassa paikassa saatavilla. 
 
 

Ei kommentteja: