Sähäkkä syyskuu

 1. viikko
Syyskuu alkoi mielenkiintoisesti viidellä vapaalla, joista toki yksi on yövuorojen jälkeinen nukkumapäivä. Yhden noista olen luvannut ylimääräiseksi työpäiväksi ja yksi menee maalla, mutta muutoin nautin vapaista. Minua on tässä kesän ja syksyn mittaan vaivannut ihan rehellinen laiskuus, lisätöitä olisi ollut tarjolla, mutta en ole tuntenut halua tarttua niihin. Siis toki olen tehnyt vähän lisähommia, mutta paljon enemmänkin olisi ollut mahdollista tehdä, mutta kun ei ole huvittanut. 

Etsin kosmetiikkakaapista käsisaippuaa, sillä kuten aiemmin mainitsin, jätin ostamatta uuden kanisterin  saippuaa sillä ajatuksella, että meillä täytyy vielä olla saippuaa jossain. Tiesin siis, että palasaippuoita on, mutta en ollut varma nestesaippuasta. Löysin kaksi pulloa käsisaippuaa ja huomattavan määrän palasaippuoita, joita itse asiassa oli aika paljon enemmän kun muistin. Toisen pullon otin nyt meille itselle käyttöön ja sen loppuessa vaihdan tilalle palasaippuan. Toisen nestesaippuan säästän vieraita varten. 

Inventoiminen siis kannattaa, en aio ostaa saippuaa hetkeen. Samalla löysin myös mittavan määrän kasvojen puhdistusainetta, meikinpoistoainetta ja kasvojen kuorinta-ainetta. Ei siis osteta mitään hetkeen - ja se on hyvä. Olin näet jo hetken ollut lisäämässä seuraavaan Dermosil-tilaukseeni jotain myös itselleni, ihan vaan piristykseksi. 

2. viikko
Tyhjensimme maalla luumupuut ja saimmekin satoa toista kymmentä litraa. Osan vein työkavereille (siinä sivussa itselle) syötäväksi sellaisenaan, jolloin ne olivatkin parhaimmillaan. Koska serkkuni Hiiva jakoi minulle reseptin luumupiirakasta, päätin kutsua osan sukua iltakahveille testaamaan luumupiirakkaa. Toisen viikkovapaistani käytin siis keittiössä tehden luumupiirakkaa, kauralastuja, kinkkupiirakkaa, paistaen lasagnea ja karjalanpiirakoita sekä värkäten edellä mainittujen seuraksi tuoreella inkiväärillä maustettua rahkakermaa ja munavoita. Oli tosiaan kiva nähdä sukua pitkästä aikaa - siitä on varmaankin yli puolitoista vuotta kun ovat viimeksi olleet meillä - koska korona. Luumupiirakka osoittautui yllättävän kirpeäksi ja sai Herra Kirjoitukselta maksimimäärän miinuspisteitä - en siis taida enää kokeilla toista kertaa.

    
Olen edistänyt tilaussukkia ja terapiasukkia pikkuhiljaa, kolme neljästä tilaussukasta alkaa olla valmiina.    Ylimääräinen vajaa työpäiväkin mahtui viikkoon ja parista harrastetyöpaikastakin kyselivät perään, josko olisin innostunut lisätöistä. Vielä en kuitenkaan luvannut, kun ei huvita, niin ei huvita.

Kyselin kuitenkin tuolta meidän kirjahyllymme tehneeltä firmalta tarjousta lisäosista, joten voi olla, että kohta on taas motivaatiota kaiken mahdollisen ylimääräisen työn tekemiseen.

   
Annoin itselleni luvan palata naamakirjaan takaisin pienen tauottelun jälkeen. Löydän itseni yhä uudelleen ja uudellen roskalavalta kyttäämästä milloin mitäkin muka tarpeellista tavaraa. Kun minulla on seuraava vapaa hiljainen aamuhetki aion istua kahvimukin kanssa alas ja tehdä pari muistilistaa. Ensimmäiseen aion koota tekemistä/ompelemista/kutomista/valmistamista odottavia asioita ja toiseen listaa materiaaleista, joita ensimmäisistä puuttuu. Tiedän esimerkiksi yksien nahkarukkasten odottavan nahkaa päälyskintaisiin, jotta saisin ne valmiiksi (olen saanut liian hyvää materiaalia, en malta silpiuta siihen käyttöön uusia vintagenahkatakkeja, vähän kuluneempaa pitäisi olla). Samoin pitäisi ommella vartalotyynyyn pari tyynyliinaa, kankaitakin varmaan löytyy valmiina, kunhan vaan kaivelen varastojani.   

Sen sijaan aion pysyä naamakirjasta kaukana taas hetken verran, siellä on vain turhia kiusauksia.  

3.viikko

Yövuorot ja 1½ päivää lisätöitä, palkkapäivä - eli toisin sanoen taas on kuukausi mennyt, pitänee siis käydä pankissa maksamassa laskut. Askartelin oveen syyskransseja ja kudoin sukkaa. Sain valmiiksi työkaverin metsäpirttisukat ja jatkoin seuraavia jämäsukkia (noita terapiasukkia) - tekemistä, josssa hermo lepää, sen kuin tikutat vaan. 

4. viikko

Töitä ja lisää töitä, mitäs sitä muutakaan. Sen verran olen ollut tiukasti töissä ja väsynyt, että taitaa tulla ensimmäinen potterin briljant event vuoteen, jossa level 65+ jää ensimmäisen viikon aikana saavuttamatta. Rakas puolisoni osti minulle piristykseksi ja itselleen silmäniloksi Harry Potter aiheisen neulekirjan, samassa paketissa tuli myös kasa muita ko. teemaan liittyviä kirjoja eli silmäniloa riittää hetkeksi. Viikonloppuna suihkitaan edes takaisin, perjantaina on treffit kaivinkoneurakoitsijan kanssa, lauantaina rentoudutaan kaupungissa ystävien kanssa ja sunnuntaina mennään maalle kaatamaan puita kaivinkoneen tieltä.

 

5. viikko

Lomaviikko, johon olen luvannut kolme päivää töitä ja varannut hierojan. Edelleen pohdin vakavasti, kannattaako lisätyönteko, haluanko sitä oikeasti. Ensimmäistä kertaa elämässäni ihan oikeasti mietin näitä - tähän asti olen vain paahtanut hulluna menemään ja ottanut kiinni aina kun on töitä tarjottu. Nyt mitä ilmeisimmin kyse on siitä, että minulla ei ole tullut kunnon katkoa kohta pariin vuoteen siis sellaista katkoa, jolloin olisin voinut karistaa kotimaan pölyt jaloistani ja jättää kaikki meissä roikkuvat ihmiset oman onnensa nojaan ja olla vaan vapaa. Muutama tuhat kilometriä välissä suojelee kaikenlaisilta olemattomilta soitoilta ja pyynnöiltä.  Kyllä, joudun tunnustamaan sen, että muistisairas traumatisoitunut äiti ja "kädetön", asioita hoitamaan kykenemätön, apua tarvitseva anoppi alkavat olla riippakiviä ja kaipaan lomaa kaukana heistä.  

No sen verran sitä "omaa aikaa" löytyi, että ehdin kuin ehdinkin hoitaa Potterin briljant eventin ensimmäisessä osassa tasolle 65+. Aivojani olen lomaviikon aikana nollannut kuuntelemalla kirjaa kuninkaallisista ja silmiäni lepuuttanut surffaamalla netissä kyseisten monarkkien jalokivikokoelmissa. Mielenkiintoisia tarinoita noihin koruihin liittyy ja kyllä niissä harakan silmä lepää - olen siis lukenut monarkia-aiheisia blogeja.

 

Lupasin myös taas pari lisäkeikkapäivää, tosin en tiedä, tarvitaanko minua, mutta todistetusti saan aikani ihan hyvin kulumaan muutenkin, ja jotta tekeminen ei loppuisi, niin työkaveri oli siivonnut omia kaappeja ja kyseli, kelpaako mulle langat. Tuota, onko pallo pyöreä? Joo, en siis taaskaan osannut tai halunnut sanoa ei, vaan kiitin ja niiasin ja jäin odottamaan, mitä sieltä löytyy. 

9 ja 3/4 latausta

Niinhän sitä vanhakin tarttuu satimeen, menin ja lataisin Wizars Uniten eli Harry Potter-aiheisen puhelinpelin. Nyt olen sitten käyttänyt vapaa-aikani 11 viikon (josta tuli 12 viikon mittainen) kesähullutukseen  ja tähän peliin, jossa on kyllä se hyvä puoli, että tulee väkisinkin liikuttua. Yhtenäkin päivänä kävellä tapsuttelin yli 12 kilometriä erilaisia velhomaailman aarteita etsimässä.

Asian kääntöpuoli on tietenkin se, että sitten ei tule istuttua koneella, eikä blogiakaan tule päivitettyä ihan vaan siksi, että kovin moni blogin aihepiiriin kuuluva asia ei etene, kun karaa ulkona puhelin kourassa velhojahdissa. Tiedän itseni, sillä kohtaa kun syksyn sateet alkavat, minä en enää velhoja etsi, koska olen niin mukavuudenhaluinen. Ehkäpä sitten silloin hypätään pois laiutrilta 9 3/4 ja jatketaan blogin parissa. 

Menneitä muistellen osa 1

Olen tosiaan lukenut omia vanhoja kirjoituksiani - tässä kohtaa voi todeta, että jollain viiraa päästä. Kuka sellaista tekee? No, minä esimerkiksi. Tuo on kuitenkin varsin mielenkiintoinen matka itseen omiin ajatuksiin, elämään ja muutoksiin, mitä tässä on vuosien saatossa huomaamatta tai tarkoituksella tullut tehtyä.

Jo vuonna 2008, kun aloitin blogin kirjoittamisen, olin "painojojo". Vaatekaapissani oli vain kolmannes sopivaa, eikä tilanne ole siitä miksikään muuttunut. Rakastin kesää jo silloin, ja rakastan lämpöä ja aurinkoa yhä enemmän edelleen. Kirjoitin minimalismista, mutta silloin mietin enemmän minimitoimeentuloa kuin varsinaisesti tavaraminimalismia ja itkin rahan menoja suureellisesti ja suurieleisesti samalla kun shoppailin maanisesti ja päätin viettää "älä osta mitään"- vuotta vuonna 2009. Jospa se nyt vuosikymmen myöhemmin onnistuisi.

Vuosi 2009 oli vuorotellen nuukailua, niukkailua, laihduttamista, pellossa elämistä, roskaruokaa ja ruotuun palaamista. Miten tämä kuulostaa niin kovin tutulta? Onko mikään muuttunut näiden vuosien aikana. Jotenkin olen eräässä kirjoituksessani tiivistämään todella paljon ajatuksia, jotka ovat edelleen tätä päivää: "Olen tässä aikaisemmissa kirjoituksissani pohtinut kuluttamistani ja sen laatua ja määrää. Ja tosiaan tullut siihen tulokseen, että olen kuluttajana hyvinkin jakomielitautinen, toissa asioissa kiristän vyötä ja pohdin, että miten siihen saisi tehtyä pari reikää lisää ja toisissa mennään yhtä lujaa kuin Linnanamäen vuoristoradassa miettimättäkään sitä, missä kannattaisi pihistää tai mikä kannattaisi jättää ostamatta.Vaan mitä sitten, kun viimeinenkin varastossa ollut sukkapari on kulutettu rei'ille, viimeiset rintsikat ovat riekaleina ja viimeinen huulipuna on enää vain hylsy ilman hippustakaan väriä misään. Mitä sitten tapahtuu? Olenko minä silloin onnellinen?"

Vuonna 2010 tarjolla on shoppailua, shoppailua, ostoksia, shoppailua ja ostoksia. Paljon kaikenlaista on tullut tuolloin hankittua. Osa on kiertänyt eteen päin tai tullut muutoin tiensä päähän, mutta on myös niitä juttuja, jotka ovat meillä edelleen - osa jopa ihan käyttämättöminä. Sen olen kyllä ostoslistaa seuratessani huomannut, että olen selkeästi kulutuskriittisempi nykyään ja myös hintatietoisempi tahi nuukempi, miten vaan halutaan sanoa. Nykyään jäisivät esimerkiksi 15€ maksavat "ne on nätit, vaikka ne ei ihan sopivat olekaan"-korkkarit armotta kauppaan ja syystä. Tuotakaan mut-kun-mä-haluan-ne paria ei ole kertaakaan näiden vuosien aikana käytetty.

Jotenkin minusta tuntuu, että olen elänyt vuoden 2011 rätti kädessä, sillä blogissakin siivotaan jatkuvasti. Ilmeisesti olen kotiamme siivoamalla yrittänyt siivota myös päätäni - onnistumisasteesta en ole lainkaan varma. Kuvittelen vähentäneeni ostamistani, mutta todellisuudessa en ole siitä lainkaan varma. Blogihistoriani ajan olen myös seurannut tyhjentyviä purkkeja ja purtiloita, ehkäpä  vuosi 2011 oli siinä jonkinlainen käännekohta, siis se hetki, jolloin purkkien määrä on alkanut lähestyä nykyistä tasoa. Lisäksi kutimet alkoivat entistä ahkerammin pysyä käsissä, vähintäänkin jouluksi tuli tehtyä yhtä ja toista.

Taloudellinen asemanikin on muuttunut tässä vuosien saatossa aika tavalla. Olen ollut siitä onnekas, että minun ei tarvinnut ottaa opintolainaa, vaan valmistuin aikanaan ammattiini velattomana. Ensimmäiset työkuukaudet eivät olleet helppoja, vaikkakaan en joutunut kärsimään suoranaista nälkää ja puutetta, niin niukkuutta kyllä oli. Muistan yhä edelleen sen että tililläni oli 10 000 markkaa eli noin 1600 euroa, kun aloitin itsenäisen elämäni. Tiedän, että monelle se on edelleen paljon, mutta minusta tuntui jo silloin, että se oli säälittävän vähän eikä tarjonnut mitään turvaa elämän mahdollisiin hätätilanteisiin. Ensimmäistä palkkaakin  piti odotella kuukausi, ehkä vähän enemmänkin, ja leipä oli melkoisina murusina maailmalla. Asuntoon ja elämistä vartenkin piti tehdä kaikenlaisia hankintoja, vaikka olinkin kuvitellut, että minulla on kaikki tarpeellinen, joten välillä olin tosi tiukoilla. Siitä se elämä sitten jotenkin vuosien saatossa lutviutui, ja palkasta alkoi jäädä säästöönkin joka kuukausi jotain. Työ muuttui vakituiseksi ja poiki rinnalleen vielä harrastustyönkin, joten niin muodoin olen onnekas. Blogia aloittaessani olin jo hetken ollut varmassa ja vakituisessa työpaikassa, joten uran alkuvaiheen työhön liittyvä epävarmuus ei heijastu enää noihin kirjoituksiin, mutta tuon epävarmuuden ja niukkuuden jälkeensä jättämä varmuuden maksimointi ja varastojen kasaaminen pahan päivän varalle näkyy niissä edelleen kyllä.  Minulta vei varmaan vuosikymmenen ennen kuin uskalsin todella luottaa siihen, että elämästä selviää kokoamatta hamsterin ja oravan tavoin valtavia varastoja tai ehkä tajusin, että olen jo koonnut riittävät varastot loppuelämäni varalle.

Kuten jo alussa totesin, niin paljon samaa on edelleen ajatuksissa kuin blogin ensimmäisen kolmanneksenkin aikana, mutta jotain on myös muuttunut. Ehkä päälimmäinen muutos on tuo nuukuus, säästäminen ja sen tajuaminen, että tavara ja hamstraaminen ei tuo onnea. Ihminen ei tarvitse loputtomasti tavaraa, eikä tavara tuo turvallisuutta. Tämän myötä myös tuo jo mainitsemani kulutuskriittisyys on kasvanut, nykyään yritän olla ostamatta "ihan kivaa", vaan löytää sitä "täydellistä ja parasta" tai jättää vallan ostamatta.

Vaikenevat blogit - paitsi minä en hiljene

Toista kymmentä vuotta olen lukenut paljon blogeja, joista osaa olen vain vilkaissut muutaman kerran, mutta tietyt suosikit olen lukenut alusta loppuun ja lopusta alkuun ja vielä kerran uudelleen. Suurimmat suosikit ovat muuttuneet vuosien varrella, mutta muutamia pitkäaikaisia on edelleen listalla. Näitä kaikka yhdistää taitavasti kirjoitettu teksti ja kohtuullinen kuvien määrä. Esimerkiksi Nelliina, Tyyliä metsästämässä, Jennin arkijärki ja Kaksin kaunihimpi ovat pysyneet lukulistalla vuodesta toiseen.

Käytän blogeja paljon vertaistukena, on jotenkin voimaannuttavaa lukea samassa tai samantyylisessä tilanteessa olevista ihmisistä ja heidän ratkaisuistaan ja toimintatavoistaan. Tajuanhan minä, että suurimmalle osalla bloggereista blogi on harrastus ja sitä tehdään o.t.o eli silloin kuin huvittaa, ehtii ja jaksaa. Valitettavasti vain minulle tuppaa käymään niin, että löydän ihastuttavan blogin, jota alan seuraamaan ja sitten yhtäkkiä postaustahti hiipuukin kovin hitaaksi tai blogi lakkaa päivittymästä vallan. Turhauttavaa... Tietysti olen vielä siitä ikävä ihminen, etten jaksa lukea loputtomia menestystarinoita ja pelkkiä onnistumisia, vaan haluan mukaan todellista elämää ja myös niitä epäonnistumisia ja vaikeita hetkiä. Sekin rajaa blogien määrää aika paljon, sillä moni esittelee blogissaan vain kiiltokuvaa.

Pitänee taas alkaa uusien inspiraatioiden metsästykseen, sillä sekä ostamattomuus- että niukkailublogisuosikkieni julkaisutahti on alkanut mennä niin harvaksi, etteivät ne enää riitä tarjoamaan innostusta ja inspiraatiota. Ilmeisesti ihmiset keskittyvät jonnekin instaan tai faceen, mutta ne nyt eivät vaan ole minun juttuni, pidän enemmän pidemmistä teksteistä, joissa on kunnolla asiaa kuin lyhyistä ja nopeasti katoavista tuokiovälähdyksistä.

EDIT: koska kerran kukaan muu ei kirjoita, niin olen palannut vuosikymmenen ajassa taaksepäin lukemaan omia vanhoja tekstejäni. Huvittuneena olen hihitellyt sille, miten tiettyjen asioiden suhteen olen heittänyt kuperkeikkaa ja miten tietyt samat asiat roikkuvat mukana vuodesta toiseen. Vähintään yhtä hupaisaa on minusta ollut seurata tiettyjen vaatteiden elinkaarta - blogista näkee, milloin joku on hankittu, joskus jopa milloin sitä on käytetty ja viimeisenä sen, milloin se on pistetty roskiin tai uusiokäytetty johonkin muuhun. Taidanpa jatkaa oman elämäni seuraamista puolittain ulkopuolisin silmin ja katsoa, josko keksisin keinon, miten paremmin päästä tavoitteisiini. 

Paha, paha pikamuoti

Löysin YLE:n sivuilta artikkelin, jossa kirjoitettiin pikamuodin olevan pahempi saastuttaja kuin lento- ja laivaliikenne yhteensä, ja niitähän on sentään pidetty kaiken ympäristötuhon suurimpana lähteenä. Kaltaiseni itsekäs p**** huokaisi osin helpotuksesta, tässähän voi siis ihan hyvin lentää ne vuosittaiset lomalentonsa sen paremmin miettimättä - ei se olekaan niin paha juttu. Se ei kyllä todellakaan ollut tämän artikkelin tarkoitus, mutta myönnän tämänkin ajatuksen vilahtaneen mielessäni.


Sen sijaan päälimmäiset kaksi ajatusta olivat se, että ihanaa, että joku valtamedia alkaa vihdoin ja viimein nostaa asiaa kunnolla esiin - jospa vaatteet olisivat seuraava muovi. Samalla mietin myös sitä, että mitä todennäköisimmin pääsen lukemaan aiheesta myös Jenni Sarraksen kirjoittamasta Arkijärki-blogista, koska aihe istuu paremmin kuin hyvin hänen aihepiiriinsä. Ja olin oikeassa Jenni ottaa asiaan kantaa aivan loistavasti ja tarjoaa muutaman superhyvän kikan pikamuodin selättämiseksi: shoppailulakko, käytä vaatteet loppuun asti ja löydä oma tyylisi (täsmällisesti tämä oli ilmaistu blogissa sanoilla: "älä anna muiden päättää, mikä näyttää hyvältä").


Omassa elämässäni olen noudattanut noita ohjeita jo tovin. Koska olen hankkinut menneinä vuosina vaatekaapin täyteen erilaisia rättejä, on nyt aika käyttää niitä loppuun ihan sama ovat ne sitten muodikkaita tai eivät. Kerrankin olen siis ollut edellä kävijä, koska minulla on sellainen kutina, että yhä useammat siirtyvät niin sanottuun tiedostavaan kuluttavaan luokkaan ja vaatteille aletaan vaatia parempaa laatua ja kestoa. Tässä kohtaa todellakin toivon olevani oikeassa. Samoin myös vilpittömästi toivon sitä, että elastaanin käyttöä vaatteisiin vähennetään merkittävästi, koska se tarkoittaa kunnon kaavoituksen ja istuvuuden paluuta vaatteisiin.


Olen ollut edelläkävijä ihan tietämättäni, sillä jo silloin kuin himoshoppailin vaatteita, ostin suurimman osan käytettyinä ja sitten kun lopetin shoppaamisen siis lopetin himoshoppaamisen, olen pysynyt melko kohtuullisissa hankinnoissa. Viimeisen isomman vaatesatsini hankin tammikuussa 2015, niistä vaatteista osa on lähtenyt eteenpäin, osa on pidetty loppuun, osa on edelleen kaapissa odottamassa käyttöä ja osa pitäisi vaan kylmästi siivota sieltä kaapista jonnekin.


Tämän vuoden vaatehankinnat ovat 3€:n hintaiset kevyttoppahousut talven työmatkoille. Onnistun varmaan kehittelemään itselleni kasoittain tarpeita tässä syksyn kuluessa, mutta yritän pysyä lujana ja jättää ostamatta. Nyt siihen on entistä perustellumpi syy, kun kerran vaatteet tai siis otsikonmukainen "pidä kerran ja heitä roskiin"-muoti onkin ympäristökatastrofimme suurin syy.

10 vuotta blogia

Kyllä siitä on nyt sitten päivälleen 10 vuotta, kun pitkän harkinnan jälkeen perustin blogin ja aloin kirjoittaa ajatuksiani internetin ihmeelliseen maailmaan. Blogimaailma ja maailma ylipäätään on muuttunut paljon tuon kymmenen vuoden aikana - blogimaailmassa yksi tärkemmistä muutoksista on ollut oman nimen ja naaman esiintuominen - asia, mihin en vieläkään ole taipunut. Yritän edelleen pitää jonkinlaista, vaikkakin kuinka ohutta, savuverhoa itseni ja internetin välissä.

Monet ajatukseni ovat matkan varrella muuttuneet, yhä enemmän kierrätystä ja nuukailua sekä säästämistä on tullut mukaan. Kaappien täyttämisen sijaan yritän tyhjentää niitä. Samat vanhat rakkaudet eli lautapelit, langat ja kynnet kulkevat edelleen mukana, viimeksi mainitut toki vähemmän kuin silloin joskus.

Parhaat asiat elämässä kuitenkin ovat pysyviä; puoliso, perhe, ystävät, koti ja työ - juuri mikään niistä ei ole näiden vuosien aikana muuttunut. Noista asioista olen päivä päivältä kiitollisempi ja onnellinen, että ne ovat elämässäni. Erityisesti koti ja hyggeily ovat näiden vuosien aikana kasvaneet arvoon arvaamattomaan. Vaikka edelleenkin inhoan Ikeaa, on heidän mainoslauseensa "ihanaa olla kotona" juuri minulle tarkoitettu.

Koska elämä on iso ehkä, en uskalla veikata, mitä seuraavien kymmenen vuoden aikana tulee tapahtumaan. Jos itse voisin valita, niin kymmenen vuoden kuluttua kirjoitan edelleen tätä samaa tylsää blogia, teen käsitöitä ja nuukailen, mutta kaappini ovat toivottavasti tyhjemmät kuin nyt, olen ehtinyt kokeilla lukuisia uusia sukkamalleja ja kehittää pari tusinaa uusia kierrätysideoita. Elämässäni ovat edelleen perhe, ystävät, koti, työ, lautapelit ja nuukailu. Aloitan uusia haasteita ja joudun toteamaan, etten selviä niistä, aloitan jälleen ja lopetan uudelleen ja sitten jossain kohtaa itsellenikin suureksi yllätykseksi onnistun, selviän ja voitan itseni.

Joten ei muuta kuin kohti uusia lankoja, lautapelejä ja nuukuushaasteita.

Sometauko

Uuden vuoden alun kunniaksi nautin vapaudesta ja pistän blogin suhteen pillit pussiin hetkeksi. Samoin aion tehdä naamakirjalle ja sen lukemattomille kirppiksille.


Palaan kutimieni, nuukailun, kierrätyksen ja tavaranvähentämisen pariin joskus helmikuussa.
Sitä ennen tankkaan tovin aurinkoa, aikatauluttomuutta ja leppoisaa elämän meininkiä.

Tauon aikana olen ajatellut miettiä niitä 18:a asiaa, joihin haluan keskittyä vuonna 18. Tämä haaste oli Jennin arkijärki-blogissa jo joulukuussa, mutta palaan sen pariin vasta nyt. Yhden asian tiedän heti; vietän vähintään yhden oikean vapaapäivän kuukaudessa. Oikea vapaapäivä tarkoittaa sitä, että en ole töissä, en harrastustyöpaikassa enkä maalla, enkä myöskään mielelläni ole sopinut tai aikatauluttanut päivään muuta ohjelmaa kuin ehkä jotain itseäni hemmottelevaa eli hierontaa, kampaajaa tai vastaavaa.

Toisenkin asian tiedän listalle samoin tein; kosmetiikkakaapin perusteellinen siivoaminen. Sen voi kuitenkin jättää vaikka ihan loppuvuoteen, jolloin varastojen pitäisi olla tyhjimmillään.

Kolmaskin asia pulahti väistämättä mieleen. Lomalle olen ajatellut pakata mukaan luettavaksi vain yhden kirjan, se käsittelee tunnelukkoja. Sen lukeminen olkoon kolmas asia listallani, jospa se avasi ovia aikuisen minäni parempaan ymmärtämiseen ja hyväksymiseen. Olen nainen, olen siis häilyväinen - viime hetken päätöksellä jätinkin kirjan kotiin, sillä päätin, että lomalla on parempaa ja rentouttavampaa tekemistä kuin tunnelukkojen työstäminen. Niihin palataan sitten kun arki alkaa.

Neljäs ja viideskin asia on tässä tekstiä työstäessä pullahtaneet mieleen ja nekin liittyvät kodin järjestämiseen. Ne ovat lankavarastojen ja kenkäkaappien läpikäyminen.

Kuudentena asiana voisin laittaa listalle vielä peli-illat, vähintään yksi pelailuilta per kaksi kuukautta. Ihan sama kenen kanssa pelataan, pääasia että pelataan.

Muihin asioihin palataan sitten vuoden edetessä, sillä kovin mielelläni laittaisin listalle vintin siivousta ja koko kodin läpikäymistä, mutta en halua tehdä vuodestani pelkkää siivous- ja järjestämisurakkaa, vaikka se mitä todennäköisemmin on edessä. Veikkaan, että tiettyjen tunnelukkojen purkautuessa myös tavarasuhteessa tapahtuu taas muutoksia.

Kolmas kirja

Sieltä se tulla tupsahti jo hetki sitten kolmas blogikirjani eli Kaloriinan kamari vuodelta 2010.

Eikä mennyt edes tullimaksuja eli jotain positiivista. Pitänee jatkossakin hyödyntää noita tarjouksia, sillä 30 prosentin alennus tosiaan takaa sen verran edullisen hinnan, ettei täälläkään päässä tule seuraamuksia.

Ei sit arvottu

Suurin toivein julistamaani sadannentuhannen kävijän kunniaksi järjestämääni arvontaan ilmaantui tasan yksi kommentoija, Herra Kirjoitus. Olin ihan tosissaan kuvitellut, että pääsisin edes viidestä lipusta arpomaan voittajaa, mutta ei sitten, ei tarvitse arpoa.

Luvattu mikä luvattu, vaikka arpoa ei tarvitsekaan niin Herra Kirjoituks saa lahjakortin haluamaansa kohteeseen. Hänet tuntien lahjakortin kohteeksi veikkaan Neste-asemaa taikka jotain paikkaa joka myy Coca-Colaa.

Satatonnariarvonta

Hämmästyttävästi blogin laskuri näyttää käyntejä 100001 siis satatuhatta ja yksi kappaletta. Päätin jo aikaa sitten laskurin lähestyessä tuota lukemaa, että siihen täytyy liittyä jotain spesiaalia. Koska olen utelias tietämään, kuka tekstejäni lukee, päätin pistää pystyyn arvonnan saavutetun etapin kunniaksi. Nuukuusblogin idean vastaisesti hankin palkinnoksi 30€ arvoisen superlahjakortin. Lohdutuspalkinnoksi lupaan värkätä avainnauhoista tehdyn meikkipussin, joka sentään soveltuu tähän kierrätys, nuukuus ja käsityöteeman paremmin.

Sen verran aion vetää kotiinpäin, että pisimpään blogin mukana eläneet sisäpiiriläiset Herra Kirjoitus ja Ievuskainen saavat myös osallistua arvontaan siinä missä muutkin. Tosin hekään eivät pääse mukaan automaattisesti, vaan kommentti heidänkin pitää jättää.

Arvontaan osallistuminen tapahtuu kommentoimalla tähän kirjoitukseen. Kommenttiin toivon saavani vastauksen kysymykseen: "Miten eksyit Kaloriinan kamariin?" Myös muu lisäkommentointi otetaan ilolla vastaan. Koska olen todistetusti myös ahne, niin pelkkä anonyymi "mukana" kommentointi ei tällä kertaa ihan riitä.

Pahimmillaan saan siis arpoa lahjakortin Herra Kirjoituksen ja Ievuskaisen kesken. Joten nyt keksimään nimimerkkiä ja kommentoimaan. Kommentointi aikaa on heinäkuun ensimmäisen päivään klo 18 asti. Sen jälkeen random generaattori saa suorittaa voittajakommentin valinnan.

Maalaistaustani pääsi taas valloilleen, jos jollekin on epäselvää niin satatonnariksi kutsutaan lehmää, joka on tuotantouransa aikana lypsänyt 100 000 litraa maitoa. Se vaan kuulosti niin hyvältä, että päätin lainata sitä tuohon otsikkoon, vaikka ei tällä mitään maidon kanssa olekaan tekemistä.

Miksi en huomannut tätä aikaisemmin

Olen kyllä kirppiksillä käydessäni pemmastanut ahkerasti erilaisia lankakasoja ja välillä - itse asiassa aika useinkin - pyöritellyt silmiäni lankakerien hinnoittelulle. Myönnetään, että erityisesti hinnoittelu on hirvittänyt hyväntekeväisyyskirppiksillä, jossa kerä on saattanut maksaa enemmän kuin kaupassa uutena - ja nyt sitten puhutaan langasta, jota on edelleen myynnissä kaupassa. Johtuneeko hinnoittelu sitten siitä, että nykyään niin iso osa tavaroista tulee myydyksi vertaiskaupassa suoraan henkilöltä toiselle. Luin juuri, että vertaiskaupan arvo on tänä vuonna noin 1,5 miljardia euroa, mikä on aivan uskomaton summa rahaa (vertailun vuoksi todettakoon, että suomalaisten Viron ostokset vuodelta 2014 olivat noin 500 miljoonaa eli kolmasosa vertaiskaupasta). Eli kun myynti suoraan henkilöltä toiselle kasvaa, on hyväntekeväisyyskirppisten pakko pistää hinnat sellaisiksi, että tekevät voittoa sillä mitä saavat  - ja valitettavasti siinä samalla aika usein karkoittavat asiakkansa hinnoittelulllaan. Kas kummaa, taas hairahduin puhumaan kirppisten hinnoista ja hinnoittelusta, vaikka piti kirjoittaa ihan muusta.

En nimittäin ole tätä ennen huomannut, mutta aina viisastuu. Luin eräästä blogista, miten sen kirjoittaja kertoi metsästävänsä kirppiksiltä edullisia käsin kudottuja huiveja, sukkia ja lapasia - ja purkavansa ne omiin töihinsä. Kun rupesin tarkemmin miettimään, niin yllättävästi lankojen (ja käsityön) hinta laskee, kun se tuodaan vähän käytettynä kirppispöytään - ja jälleen kerran, nyt ei puhuta joppareista, jotka kutovat sukkia, pipoja, hanskoja jne. myyntiin ja kauppaavat niitä hirveällä hinnalla. Nyt puhutaan siitä, miten tavallinen kirppispöytää pitävä perheenäiti vie muutaman kerran käytetyt sukat, lapaset tai kaulahuivin kirppikselle myyntiin. Vaikka ne olisivat uuden veroisessa kunnossa, niin ei niihin silti yleenäs laiteta 10 euron tai edes 5 euron hintalappua. Kyllä se hintalappu on jossain euron kahden kieppeillä.

Harmittaa vaan, kun en ole aikaisemmin tajunnut katsella esimerkiksi isoja kaulahuiveja sillä silmällä ja punnita tarkalla vaakakädellä sevittääkseni paljonko niihin on mennyt lankaa. Varmasti monta löytöä on mennyt ohi. Jatkossa osaan olla valppaampi, siis sitten vuonna 2017, kun jälleen palaan kirppismaailmaan.

Yhtä tilaisuutta en sentään päästänyt käsistäni, facebookin kirppiksellä oli myynnissä tumput ja kaulahuivi 3 euron hintaan. Kyselin mitat ja arvioin langan määrän ja tietenkin ostin ne. Turha kai sanoakaan, että vaakakäteni ilmoitti niissä olevan yhteensä kahden kerän verran seiska veikkaa eli niistä saa purettuna ainakin yhdet sukat ja koska minkään näköisiä käytön jälkiä ei ole, ei langassa varmasti ole kulumaakaan. Kaupassa olisin joutunut maksamaan vastaavasta määrästä lankaa ainakin tuplaten ja kun vielä lisätää plussaksi se, että ajattelin käyttää noita muutaman kerran ennen purkua, voin vielä hienostella uudella huivillakin, tein mielestäni todella edulliset kaupat.

Ihan varmuuden vuoksi oli pakko heittää huivi ja tumput vaakalle ja katsoa, miten pahasti vaakakäteni heitti. Vaaka näytti lukemaa 278g eli 22g vajaa kaksi kerää. Kohtuullisen hyvin osasin arvioida, se on hyvä tietää jatkoa ajatellen.

Ai oliks mulla joku blogikin

Kyllä vain, viime päivät ovat kadonneet jonnekin suorastaan lentämällä. En oikein ymmärrä, kuka varastaa aikaani ja vielä niin tehokkaasti, etten oikein itsekään tajua, missä mennään ja mihin se katoaa. En saa aikaan mitään valmista ja kaikki pyörii yhdessä kaaoksessa.

Kävimme juuri työpaikallamme keskustelua tästä ja tulimme porukalla siihen tulokseen, etten ole ainoa, jonka tilanne on tämä sama. Suurimmaksi syylliseksi nimesimme muuttuneen työvuorosuunnittelun, jossa on entistä enemmän  yksittäisiä vapaapäiviä, jotka puolestaan ovat meidän kaikkien mielestä hanurista. Suurimmalla osalla tuo yksittäinen vapaapäivä on buukattu täyteen ohjelmaa - kodinhoitoa, asioidenhoitoa, parturia, jumppaa jne - eli mitään palautumista ei siinä ehdi tapahtua, vaan kaikki aika kuluu noiden asioiden hoitoon. Se toinen perättäinen vapaa olisi sitten vasta pyhitetty palautumiselle, mutta kun sellaista ei vaan ikinä tule. Vapaapäivää kun seuraa vähintään pari työpäivää ja sitten vasta vapaapäivä, joka taas on jo täytetty kaikella mahdollisella. Onhan tuo toki suunnittelukysymys itseltäkin, mutta siitä huolimatta toivoisi asian olevan toisin, saavathan kaikki normityöaikaa tekevätkin sen kaksi peräkkäistä vapaata joka viikonloppu.

Illat ovat kuluneet pitkälti kaikkea epämääräistä puuhastellessa, jos ei muuta niin koneen muistista on poistunut iso määrä Num3roita ja Lentoturmatutkintaa. Blogille en valitettavasti ole jaksanut uhrata ajatustakaan, vaikka aihieta olisi mielessä tusinan verran.

Yritän taas parantaa tapani bloginkin suhteen, jotta kaikki muistot eivät jää vain oman mieleni varaan. Niihin menneisiin tapahtumiin kun on mukava palata joskus myöhemmin katsomaan ja hämmästelemään, onko siitä tosiaan jo viisi vuotta, kun sitä tai tätä tapahtui. Otan nyt tavoitteekseni, että seuraavan parin viikon aikana käyn läpi kaikki tuolla blogissa kummittelevat puolitekoiset tekstit ja päivitän ne valmiiksi. Taas kerran käy siis niin, että tekstejä tulee sekä menneisyyteen että tulevaisuuteen.

Menneitä muistellen

Nyt kun elämä on asettumassa tasaisen tylsiin uomiinsa, huomasin, että olen kaivannut blogiani ihan hirveästi näinä vähemmän kirjoittamisen kuukausina. Tajusin, että Kaloriinan kamari on kuin vahingossa hiipinyt kouluikään, blogini ehti tuossa varkain täyttää kesällä seitsemän vuotta. Jospa sitten kymmenvuotista taipaletta juhlistettaisiin vähän isommin ja nyt todetaan, että mennyt mikä mennyt.

Nostalgisessa hengessä päätin palata lukemaan alkuaikojen kirjoituksiani ja totesin, että minä olen ilmiselvästi urautunut pahemman kerran. Silloin alkuun kirjoittelin kynsistä, tavarapaljoudesta, laihduttamisen vaikeudesta ja kosmetiikkapoistoista. Nykyäänhän minä kirjoitan kosmetiikkapoistoista, laihduttamisen vaikeudesta, tavarapaljoudesta ja kynsistä - ehkä vähän enemmän nuukailusta, käsitöistä ja tuunauksista. Varsin samassa hengessä siis mennään edelleen.

Huvittavaa oli myös huomata se, että ne ostokset, joita silloin blogin alkuaikoina esittelin, ovat nyt monelta osin tulleet tiensä päähän ja päätymässä poistoihin. Hyvänä esimerkkinä tässä tekstissä mainittu ruskea laukku, jonka juuri siirsin kirppiskasaan. Samoin saman tekstin violetin huivin kamitin kertaakaan sitä käyttämättä eteenpäin tänä kesänä, ei siis ihan nopeimman kaavan mukainen kierto noilla allekirjoittaneen tavaroilla. Varsinkin kun taisin käyttää myös noista hajuvesistä osan tässä ihan hiljakkoin, oliko se nyt keväällä vai talvella... Samoin aivan alkuaikojen käsilaukun ja meikkipussin sisältöä esitellessäni mainittu Stargazerin Lunarscape luomiväri on edelleen käytössä ja ehjänä meikkipussissani. Se on jopa säilynyt aivan hyvänä, mikä saattaa johtua siitä, että sen suhteen olen äärimmäisen tarkka siitä, että käytän vain puhdistettua sivellintä joka kerta kun siihen kosken.

Ehkä kannattaisi jatkossa muistin virkistykseksi selailla hiukan enemmän noita vanhoja blogitekstejä, tiedä minkälaisia aarteita sitä on kaappinsa kätköihin unohtanut. Noista vaatteistakin muuten kaikki taitavat olla edelleen mulla kaapissa. Pitäis varmaan ihan oikeasti tehdä kunnollinen vaatekaappi-inventaario.

Selaillessani kirjoituksiani alusta loppuun päin, olen tehnyt jo ainakin yhden löydön, joka pitää etsiä kaapeista. Minulla siis pitäisi olla Dermosilin säiliöllinen meikkikynän teroitin jossain, koska esittelen sen tässä tekstissä ostetuissa, enkä ainakaan muista heittäneeni sitä pois. Blogi paljasti myös sellaisen asian, että hankintalistalleni laitetut t-paita - liivit pitäisi löytyä ihan omasta kaapistani. Täällä nimittäin kerron ostaneeni niitä kaksin kappalein, enkä mielikuvani mukaan ole pitänyt niitä kertaakaan. Eri asia sitten jos ne ovat auttamattomasti pienet, mutta nyt ainakin on pakko kaivella kaappeja myös noilta osin.

Netistä vieraantumista ja helmikuun laskelmat

Huomaan pahasti vieraantuneeni netistä ja blogistaniasta myös. Aikaisemmin nautin pika-annoksen sitä ensimmäisen kerran heti aamukahvin kera eli käytännössä niin pian ylös nousemisen jälkeen kuin mahdollista. Nyt on mennyt viikkoja, etten ole avannutkaan lempiblogieni sivuja ja omakin on jäänyt pahasti retuperälle. Asiaa ja ideoita kirjoittamiseen olisi, mutta jotenkin vaan ei jaksa, ei ehdi, ei kykene.

Tänään kuitenkin sain vihdoin ja viimein napsuteltua kasaan helmikuun tilinpäätöksen tavaroiden osalta, se löytyy siis täältä.

Vielä tällä viikolla töitä tehdään urakalla ja sitten edessä on laskeutuminen leppoisiin lomatunnelmiin, jotka toivottavasti mahdollistavat paluun myös oman ja muiden blogien pariin. 

Minä, jemmaaja

Nyt se on sitten sanottu ja löydetty. Hamsterin tilalle on tullut uusi, parempi, totuudenmukaisempi ja kuvaavampi termi: Jemmaaja. Pitääkö noille kahdelle tehdä ero, hamsteri on se, joka ei kykene heittämään pois mitään - siis yhtään mitään, rikkinäistä, likaista ja täysin tarpeetontakaan - jemmaaja puolestaan on se, joka säästää tavaroita mahdollisen tulevan tarpeen varalle, koska on hankala luopua tavarasta, jota saattaa vielä tarvita.

Erinomainen blogi-kirjoitus ja keskustelu löytyvät Karkkipäivä-blogista, täältä. Minun on turha kirjoittaa tässä asiasta yhtään enempää, sillä kaikki tarpeellinen on tosiaan tuossa Sannin tekstissä sanottu.

Ainoa, mikä minun osakseni jää, on sen tunnustaminen, että olen jemmaaja, Jemmaaja isolla J-kirjaimella.

Lahjaksi saatu voittohuivi

Sain herra Kirjoitukselta lahjaksi huivin, eikä tuo huivi ole mikä tahansa huivi, vaan se on Tyyliä metsästämässä-blogia kirjoittavan Veeran Lenorin kamppikseen suunnittelema palkintohuivi, joita on ollut jaossa kaikkiaan 20 kappaletta.

Myönnän, minä yllytin puolisoni jakamaan pyykkimuistonsa Veeran blogin kommenttiboxissa siinä epätoivoisessa ajatuksessa, että jos vaikka jotenkin kummassa onnetar ei kerrankin olisi itara. Eikä se tosiaan ollut, armas puolisoni päätyi yhdeksi niistä kymmenestä onnellisesta, jotka huivin voittivat.Turha kai sanoakaan, kumpi meistä enemmän oli tuosta voitosta täpinöissään. Tuo huivi vain todellakin on ihana.

Lainaan tähän vielä Veeran blogista napattua kuvaa, jossa huivi on esillä kokonaisuudessaan.

Pakko myöntää, että nyt minulla on kaksi sellaista huivia, joiden jälkeen taitavat muut huivit jäädä kokonaisuudessaan käyttämättä. Tämä punainen aarre on siis kooltaan iso, metrin verran kanttiinsa eli siitä pyöräyttää helposti vaikka turbaanin.

Rakkaat blogit

Kuten useimmilla muillakin, jotka kirjoittavat blogia, minullakin on lista lempibloggaajista, joiden blogeja seuraan. Useimmista muista poiketen, minun suosikkiblogini eivät ole näkyvissä tuossa sivupalkissa ja näin ihan siitä syystä, etten jaksa muutella niitä sitä mukaa, kun mielenkiinto blogiin loppuu tai blogi lakkaa päivittymästä. Valitettavan usein nykyään käy juuri noin, että löydän mielenkiintoisen blogin ja pari kuukautta sen jälkeen kirjoittaja jättääkin tauolle taikka lopettaa blogin vallan ja pahimmassa tapauksessa poistaa sen kokonaan.

Olen varsin valikoiva ja vaativa blogilukija, sillä arvostan blogissa kahta asiaa: kunnon sisältöä ja kohtuullista päivittymisnopeutta. Kunnon sisällöksi ei mielestäni riitä kymmenen valokuvaajaa bloggaajasta keikistelemässä eri asennoiksi ja teksti: "mun uudet bixut". Se saattaa riittää jollekin, mutta ei minulle. Arvostan tekstiä ja vieläpä kunnolla kirjoitettua tekstiä. En vaadi, että kaikki pisteet, pilkut ja yhdyssanat pitäisi olla oikein, mutta kyllä siellä jotain muutakin pitäisi olla, kuin yhteen pötköön ilman pisteitä, pilkkuja ja isoja kirjaimia kirjoitettua tajunnanvirtaista tekstiä. Vaikka aihe olisi miten mielenkiintoinen, lopetan lukemisen heti, sillä saan tuollaisista lötköpötkötajunnanvirtavuodatuksista migreenin.

Useimmat suosikkiblogini olen löytänyt niin, että olen hakenut tietoa jostain aiheesta ja google on johdattanut minut ko. blogiin. Luettuani kyseisen kirjoituksen ja todettuani blogin kiinnostavaksi olen aloittanut lukemisen alusta ja päätynyt sitä kautta nykypäivään. Jos muu sisältö on ollut yhtä laadukasta kuin ihastuksen herättänyt postaus, on blogi päätynyt seurattavien listalle myös jatkossa. Jos taas kyse on "yhden yön ihmeestä", saa blogi jäädä puolestani siihen.

On minulla kuitenkin blogeja, joita olen lukenut vuosia ja jotka onnekseni päivittyvät edelleen. Näistä niin kutsutuista ikisuosikeista voisin mainita kolme: Nelliinan vaatehuone, Tyyliä metsästämässä ja Hupsistarallaa. Kaksi ensimmäistä ovat muoti/tyyliblogeja ja jälkimmäinen käsitöihin keskittyvä, mutta monta muutakin juttua sisältävä näpertelyblogi. Tosin jälkikasvun myötä se sisältää entistä vähemmän näpertelyä ja enemmän reissuja ja lapsiasiaa, mutta onneksi niitä näpertelyhelmiä löytyy vielä joukosta silloin tällöin ja vanhoja huikeita ideoita on edelleen toteuttamatta useampia.

Erilaisia kiinnostavia juttuja pitävät sisällään ne blogit, jotka olen ristinyt "monitoimiblogeiksi" eli niissä on juttua vähän sieltä, täältä ja tuolta. Näitä suosikkejani ovat esimerkiksi Voimalantie, Fannyn talossa,  Kutrin blogi, Ahdin tila ja Hääräämö sekä Päärynäeläin, jonne päädyin Tavarahamsterin elämäntapa remontin kautta.

Käsityöblogeja seuraan vaihtelevasti, osa kirjanmerkeissäni olevista on sellaisia, jotka eivät ole päivittyneet enää vuosiin, mutta pitävät sisäällään ohjeita, joita haluan kokeilla tai ottaa vinkkiä. Hyvinä esimerkkeinä näistä toimivat Uhoava Gnu ja Kukikkaat kuosit. On kirjanmerkeissäni myös niitä käsityöblogeja, jotka päivittyvät edelleen kuten Hennan käsityät, Niinan sivut ja Iso Gnu sekä Hurlum.

Velka ja nuukailu ovat minusta äärimmäisen kiinnostavia aiheita ja niihin liittyviä blogeja seuraan useampia. Seuraava lista ei ole minkään kriteerin mukaan järjestetty, vaan siinä on seuraamiani aiheeseen liittyivä blogeja satunnaisessa järjestyksessä (olisiko tuo nyt sitten sitä parjattua tajunnanvirtaa...) Velaton, Nuuka-Niina, Lumipalloefekti, Tuitturan kukkaro, Mihin se raha menee?, Kitupiikitär ja Täydellinen emäntä nyt tulivat ensimmäisinä mieleen.

Minimalismiin keskittyviä blogejakin voisin nostaa esille pari: Minimalismin ilo ja Sopivasti. Ihan samaan kategoriaan, mutta lähelle kuitenkin menee Jennin arkijärki, joka on tällä hetkellä seuraamistani blogeista ykkössuosikkini, miten niin paljon viisautta ja vinkkejä voikin olla koottuna yhteen blogiin. 

Kierrätysja tuunaus ovat tietenkin lähellä sydäntäni, mutta lukulistaltani ei varsinaisesti löydy yhtään sellaista blogia, joka keskittyisi niihin. Näiden suhteen käytän yleensä blogi listaa ja google hakua ja katson, mitä tipahtaa saaliiksi.

En ole kovin innostunut sisustusblogeista, sillä useimmiten ne ovat joko pelkkää vitivalkoista maustettuna ripauksella harmaata taikka sitten tivolin ja sirkuksen kirjavia kuosi-iloitteluita, jotka särkevät silmiä. Näistä vaihtoehdoista Nelliinan vanhaan rintamamiestaloon keskittyvä blogi Nelliinan puutalo on lähempänä jälkimmäistä kuin ensimmäistä, mutta silti viehättää silmääni kovasti.

Vielä on aivan pakko mainita yksi blogi, joka varsin usein saa aikaan joko hymyn tai naamapalmun. Nimittäin tämä legendaarinen Paskat kirppislöydöt. Se vaan on koettava itse

Edelleen pidän periaatteenani sitä, että mitä enemmän mainosyhteistyötä blogi sisältää, sitä varmemmin poistan sen lukulistaltani. Yksi tai kaksi juttua kuukaudessa liki päivittäin päivittyvässä blogissa on ok, mutta jos joka toinen postaus mainostaa jotain niin kiitos, mutta ei kiitos.

Se täyttää viisi

Kaloriinan kamari täyttää tänään viisi vuotta. En ikinä blogia aloittaessani olisi uskonut, että tähän asti päästäisiin, minä kun innostun helposti ja kyllästyn yhtä nopeasti. Tavallisia päiväkirjojakin olen aloittanut ainakin tusinan verran ja sinne ne ovat jääneet keskeneräisinä, mutta blogi on näköjään minun tapani ilmaista itseäni sillä kirjoituksiakin on kertynyt jo lähes 800. Tästä on hyvä jatkaa.

Viittä vuotta kun juhlitaan,
viisi kynttilää pannaan palamaan.
Viisivuotiaalle vaan
viisi kertaa hurrataan

Tänään kakkua syödään,
eikä juhlita suotta,
täytäthän jo 5 vuotta!

Blogeja, nuukailua, säästämistä ja minimalismia

Olen viimeaikoina lukenut todella paljon nettikeskusteluja ja blogeja nuukailusta ja säästämisestä sekä minimalismista (käsi ei edellenkään pidä kirjoittamisesta eikä kirjojen lukemisesta, netissäkin mennään periaatteella mitä pidempi teksti, sen parempi). Nuukailu on yksi asia, joka kovasti jakaa mielipiteitä siitä, mikä on tervettä nuukailua ja mikä saituutta, joka haittaa elämää. Jotkut kokivat esimerkiksi sellaiset tavanomaiset säästökeinot kuin valojen sammuttamisen niistä huoneista, joissa ei olla, tai huoneiston lämpötilan laskemisen asteella liiaksi saituudeksi, kun joillekin ne ovat osa ihan tavallista, jokapäiväistä elämää, pieni ekoteko oman lompakon ja luonnon parhaaksi.

Keskustelujen perusteella voi todeta vaikeuksia tulevan silloin, kun kaksi tässä asiassa kovin erilaista ihmistä osuu asumaan saman katon alle. Eräässäkin keskustelussa joku nainen oli pahoillaan siitä, miten hänen miehensä ei mitenkään halua säästää ja miettiä, miten talouden rahat saataisiin paremmin riittämään. Samaan aikaan toinen valitti, että mies on niin itara ja nuuka, että mitään ei saisi kulua mihinkään ja palella pitäisi kylmässä asunnossa, jotta lämmityskuluja säästettäisiin. Menipä tämä viimeksi mainittu nainen jopa niin pitkälle, että ehdotti ensinmainitulle miesten vaihtamista päittäisin, hän kun ottaisi mieluummin jonkun muun sorttisen miehen tuon yltiöitaran tilalle.

Myös säästämistä tehdään kovin erilaisin tavoittein ja erilaisista lähtökohdista. Joillekin säästäminen on sitä jatkuvaa pennin venyttämistä, jotta selviäisi jokapäiväisestä elämästä, toisille säästäminen on keino saavuttaa jotain tavoittelemisen arvoista kuten oma koti, kolmansille säästäminen ja nuukailu on keino vähentää kotiin kertyvän tavaran - tarpeettoman tai tarpeellisen - määrää, pyrkimystä minimalismiin siis.

Vaikka olen itse hoitanut raha-asiani aina tunnollisesti ja tarkasti, oli äärimmäisen mielenkiintoista päästä lukemaan sellaisia blogeja, joissa kerrottiin, miten ihmiset selviävät veloistaan. Onneksi monet varsin avomielisesti myös raottivat tarinoita velkojen takana eli miten ja miksi tähän tultiin, että on tuhansia tai kymmeniä tuhansia euroja velkaa, mutta ei omaisuutta, jonka voisi realisoida maksaakseen velat. Parasta luettavaa näissä tietenkin olivat selviämistarinat, kertomukset siitä, millä keinoin ihmiset ongelmansa ratkaisivat, miten säästivät saadakseen rahansa riittämään ja miten onnellisia olivat velkataakan pienentyessä. Kovasti nuo tekstit olivat minulle opettavaisia, vaikka itse en ehkä noin avoimesti pystyisi raha-asioitani kenenkään kanssa jakamaan. Vaikka elämäntilanteeni on hyvin erilainen (työ on vakituinen, asunto on oma, auto on oma, ainoa minulla oleva velka on ns. sijoitusvelkaa ja senkin pystyisin halutessani maksamaan kaiken pois tarvitsematta realisoida mitään), nuo tekstit opettivat minulle paljon.

Ihailen suuresti noiden kirjoittajien itsekuria ja kekseliäisyyttä sen suhteen, miten rahat tosiaan saadaan riittämään. Siinä minulla olisi vielä paljon opittavaa, sillä näennäisestä nuukailusta huolimatta aika usein käy niin, että perheemme menoissa esimerkiksi ulkona syöminen näkyy isona kulueränä. Ja tuo on sentään varsin pitkälle ihan tarpeetonta - se voisi paremminkin olla joskus sallittu spesiaalihetki kuin jatkuva yllättävän laiskuuden tulos, kuten meillä tahtoo olla. Olen kyllä tiedostanut senkin, että tilanne saattaisi olla aivan eri, jos rahatilanteemme tosiaan olisi niin tiukka, että spontaani pizzanhaku aiheuttaisi budjettiin viikon ruokaostosten kokoisen loven.

Minimalismi on minun kohdallani tunteita jakava asia. Toinen puoli minusta on aivan innoissaan tavaran vähentämisen mahdollisuudesta ja pelkistetymmästä elämästä. Se toinen puoli, hamsteripuoleni (tai minun tapauksessani ei varmaan puolikas riitä, vaan pitäisi olla kolme neljännestä), ei aina oikein ymmärrä esimerkiksi tavaran hävittämistä vain hävittämisen tai poistamisen vuoksi. Tajuan toisaalta aivan hyvin, että esimerkiksi vaatekaapissani on aivan liikaa rättejä, koska todennäköisesti pärjäisin aivan hyvin 333-haasteessa eli kykenisin elämään kolme kuukautta vain 33 vaatetta tai asustetta käyttäen, vaikka vaatekaapissani on varmasti satakertainen määrä vaatteita tuohon nähden. Tuosta ylimäärästä huolimatta en halua hävittää mitään, sillä klassisella tekosyyllä, että käytän sitä vielä joskus.

Ongelmaa varmaan lisää se, että pidän vaatteeni todellakin loppuun, jolloin ne kestävät ihan uskomattoman kauan käytössä. Kuten on jo aiemmin todettu, minä paikkaan ja parsin, ompelen ratkenneet saumat ja vaihdan löystyneet kuminauhat, mikä lisää entisestään vaatteiden käyttöikää. Monen monta kertaa olen aloittanut kaappieni siivouksen, mutta ongelmaksi tulee se jatko. Voisin luopuakin joistain vaatteistani, mutta vastikkeeton lahjoittaminen kotikaupungissani toimiville organisaatioille ei oikein innosta, kirpparipöytä tarvitsisi muutakin täydennystä kuin rättejä ja kauppa huuto.netissä on hiljentynyt niin, ettei oikein maksa vaivaa niitä sinne naputella. Pakettina ne ehkä saattaisivat siellä mennä kaupaksi, mutta silloin ei niistä kovin montaa kymmentä senttiä saisi kappaleesta ja toisaalta taas yksittäin naputellen ilmotuksien laadintaan menisi ikuisuus.

Tajuanhan minä sen, että tuo antaminen vaikkapa Konttiin olisi se nopea ja helppo tapa, mutta nuukajussia sisässäni tökkii. Olen kuitenkin maksanut jokaisesta vaatteesta jotain, koska en kuulu niihin onnellisiin bloggaajiin, jotka saavat lahjoituksena vaatteita enemmän kuin ehtivät ja viitsivät käyttää. Koska monet vaatteista ovat sellaisia, etten ole niitä ehkä kertaakaan pitänyt, joissain on tosiaan jopa laput kiinni, tuntuu ilmainen antaminen samalta kuin tiputtelisi seteleitä kadulle. Haluaisin siis jonkin, vaikka kuinka pienen, rahallisen vastineen noista eteenpäin menevistä vaatteista taikka sitten haluan, että organisaatio, joka vaatteet ilmaiseksi saa, myös antaa ne ilmaiseksi eteenpäin sellaisille, jotka niitä todella tarvitsevat. Näin ollen esimerkiksi pelastusarmeijan yömaja tai vastaava voisi olla hyvä lahjoituksen kohde, mutta kun sellaisia ei paikkakunnallani toimi.

Hiukan kateellisenakin olen tosiaan lukenut ihmisten "500 tavaraa pois" -listoja ja miettinyt, miten monta tavaraa meiltä voisi lähteä ennen kuin sen edes huomaisi. Pelkäänpä pahoin, ettei tuo 500 vielä näkyisi kovinkaan paljon. Pitänee alkaa pikku hiljaa kouluttamaan itseään siihen, että yksi tavara päivässä kirppis- tai poistokasaan tekee jo vuodessa 365 tavaraa. Toinen puoli minusta kuitenkin koko ajan huutaa sitä, että laitapa joku tavara pois, niin tarvitset sitä hyvin pian - onhan se nyt jo tullut todistettua, kun vuosia vanhat kerniliinatkin päätyivät uusiokäyttöön siivouskomeroon.

Olen siis vaikeiden valintojen edessä: syödä vai säästää.

Viiraa päästä

Olen saattanut mainita lukevani useampiakin blogeja, enkä yleensä sen suuremmin mainosta niitä täällä omassani. Nyt kuitenkin kävi niin, että eräässä blogissa julkaistu postaus on jäänyt kummittelemaan mieleeni ja palaan siihen yhä uudelleen ja uudelleen.

Kyseessä on Piian pistoissa esitelty lahjaksi tehty matto, joka löytyy täältä: KLIK. Tuo erilaisista kuvioista virkattu matto on äärimmäisen kaunis ja en vain voi sille mitään, että yllätän itseni yhä uudelleen ja uudelleen pohtimassa sitä, olisiko tuo mitä parhain tapa hävittää kaikki risaiset trikoovaatteet huushollistamme. Siis ainakin kaikki vaaleat vaatteet. Kuvittelen näet pyöräyttäväni nuo vanhat t-paidat ja vastaavat koneessa ja värjääväni ne tummanruskeiksi tai tummanvihreiksi, no viininpunainenkin menisi, mutta riittääköhän se peittämään vaatteiden mahdolliset sävyerot.

Paras jälki tulisi tietenkin siitä, että malttaisi ostaa kunnon kuteet, mutta kun en ole mitenkään varma riittäisikö innostukseni yhtä lehteä pidemmälle, niin ehkä ei kannata hankkia kymmentä kiloa kudetta vain tuon toteamiseen ja kun muutenkin liputan kierrättämisen puolesta, niin eikö tuo olisi ihan hyvä tapa. Ainakin aluksi. Jos näyttää siltä, että homma toimii ja matto on hieno, hankitaan sitten ne kunnon kuteet ja tehdään toinen, kyllähän meillä lattiaa riittää.