Häilyvä helmikuu

Helmikuun pitäisi olla talven selän taittumisen kuukausi, vaikka nyt tuntuukin, ettei kunnon talvea tähän menessä ole ollutkaan - ja hyvä niin. Minulla ei tosiaan ole ikävä viime talvea, joka alkoi lokakuussa ja jatkui toukokuun alkuun. Pelkään, että helmikuu tuo vielä tulleessaan kovat pakkaset ja lumet, mutta toivottavasti olen pelkoineni väärässä.

1.viikko

Kuun vaihde sujui pitkähkön työviikon puitteissa, ko. viikolla töitä vain 7 päivänä. Kun muutenkin oli melkoinen määrä hoidettavia asioita, on turha ihmetellä, miksi joskus tuntuu ihan hiukan kiireiseltä. Uskallan väittää, että se joka uskoo "ruuhkavuosia" olevan vain (pienten) lasten vanhemilla, valehtelee. Kyllä tällaisen ikä-taaperon eli muistisairaan kanssa on ihan samat kuviot. Aloitin helmikuun pesemällä aamusta 4 koneellista pyykkiä, koska pissavahinko. Pesuun tulivat niin peitto, vuodevaatteet kuin kasa vaatteitakin. Ehdin vielä ennen työvuoroa juosta kolmessa kaupassakin tarjousten perässä - ruokaa ja nestemäistä pyykinpesuainetta. Sunnuntaina, selvittyäni putken viimeisestä työpäivästä, annoin itselleni luvan romahtaa ja langeta, mikä tarkoitti sitä, että kaupasta mukaan päätyi sipsejä, dippiä ja karkkia ja ilta vietettiin katselemalla Australian rajalla - tallennuksia. Nukkumaan raahauduin kahdeksan jälkeen ja sammuin kuin saunalyhty.

2.viikko

Vapaapäivä tai siis "vapaapäivä", mutta nukuttuani yli 11 tuntia heräsin puoli kahdeksalta virkeänä ja valmiina päivän puuhiin. Turha sanoakaan, että puuhaa kyllä sitten riittikin, siivoamista, kukkien hoitoa, veropapereiden kanssa puuhastelua (tämä on joka keväinen ilon aihe, johon uppoaa tunti jos toinenkin), lenkkeilyä ja sukankutomista. Tiistaina vuorossa jälleen työpäivä ja illalla kokous. Keskiviikkona oli päivä vapaata ennen yövuoroa ja olin taas liikkeellä "maailma täytyy saada just nyt valmiiksi" -mentaliteelilla. Päätin selättää alkuvuoden isoista jutuista sen jäljellä olevan eli ne veropaperit. Laskin, kirjasin, täytin ja tallensin ja sain kuin sainkin päivän aikana kaikki mahdolliset lomakkeet hoidettua siis 10 lomaketta tuli tarkistettua ja täytettyä. Hyvä minä! Kyllä olin niin onnellinen! Herra Kirjoitus oli päättänyt juhlistaa tilannetta, jonka hän arveli häntä odottavan (siis tuulettava vaimo, jonka oli kuin olikin saanut veroasiat hoidettua), tuomalla jälkiruoaksi kinuskilaskiaispullat.

Yövuorojen välipäivät menivät melko pitkälle "koomaillessa", kuten oletinkin. Kävimme kaupassa ostamassa tarpeellisia ja tarpeettomia tarvikkeita torstaina. Lauantaina kävimme jälleen kaupassa, koska yritin etsiä äidille hänen tarvitsemiaan tavaroita, tällä kauppareisulla pitelin kädessäni sekä uusia sukkapuikkoja että paria lankakerää, jotka kuitenkin kiltisti palautin takaisin hyllyyn. Ei tällä kertaa. Koetan pitää kiinni edes siitä ostolakosta. Sen sijaan ostin jotain muuta, koska tarve ja "tarve". Pesurättini on kulunut ja vanunut ja halusin ostaa valmiiksi uuden, koska ne olivat tarjouksessa. Ripsientavuttimet rikoin perjantaina illalla, kun yritin vääntää piikkisuoria ripsiäni kippuraan, ja en osaa elää ilman niitä. Lisäksi kulmakarvasiveltimeni on liimattu jo pariin kertaan, joten kun löysin euron tarkouksesta uuden, tartuin tilaisuuteen. Lisäksi lunastin lupaukseni Herra Kirjoitukselle joululahjasta ja ostin hänelle kahdet farkut tarjouksesta.

Sunnuntain sumuinen vapaapäivä oli sitten taas mallia kotityöt: pyykinpesua, tiskejä, talkkarointia, kokkausta ja sukankutomista.

 

3.viikko

Maanantaina normaali työpäivä ja ihanan aurinkoisen keväinen ilta, mikä tarkoitti sitä, että raahasin Herra Kirjoituksen lenkille. Tiistain vapaapäivänä kudoin sukkia ja tein kotiommia, joita tuntuu riittävän loputtomasti. Kävimme myös kaupassa hakemassa testiin Suomalainen menestysresepti-tuotteita. Perinteisesti olemme testanneet niitä ainakin kerran, valitettavasti vain harvat ovat olleet sellaisia, jotka ovat jääneet pidempiaikaiseen käyttöön. Sama linja jatkuu myös tänä vuonna, vain pizzamuffineita voisi harkita ostavansa toisen kerran. Loppuviikkokin meni pitkälle töiden merkeissä, mutta perjantaina vietimme työkavereiden kanssa peli-iltaa ja lauantaina kävimme molemmilla äideillä. Sunnuntaina on perinteisesti pyykki- ja kokkauspäivä, tällä kertaa vuorossa uuniferapastaa, kanakastikketta, hirvipullia ja keitettyjä porkkanoita valmiiksi ensi viikoa varten. Lauantain pizzoistakin on vielä pari jäljellä odottamassa syöntiä, joten kyllä meillä toivottavasti ruokaa riittää.

 

4.viikko

Maanantai ja tiistai tehokkaita työpäiviä,  puuhaa riitti töissä ja kotona. Kävimme myös pikaisesti maanantaina katsomassa molempia äitejä. Keskiviikkona sitten nautin vapaapäivästä, joka sisälsi mm. treffit Ievuskaisen kanssa ja käynnin materiaalipankissa. Torstain työpäivän jälkeen kävimme vielä kaupassa, työvoittona emme ostaneet yhtään karkkia, mutta sen sijaan pullaa ja keksejä. Kuka olisi voinut jättää testaamatta Jaffa-uutuuden: limen. Perjantaina vietimme Herra Kirjoituksen kanssa yhteistä vapaapäivää tylsissä merkeissä, koska ilma oli sateisen suttuinen ja keli loskainen. Tylsissä merkeissä tarkoitti sitä, että teimme ihan peruskotihommia, kävimme vähän lenkillä ja söimmekin kotona eli ei mitään ihmeellistä. Viikonloppuna sitten taas töitä ja äiti-töitä eli siivousta ja viihdytystä.

5.viikko

Pari vapaapäivääni lupasin viettää keikkatöissä, sillä tuntuu, että muuten ei mitään extroja kerry. Hyvä, että on edes jotain vapaapäivien ajankulua kutomisen lisäksi, sillä peukaloni ovat päättäneet tehdä tenän - niitä särkee jatkuvasti. Syynkin tiedän kyllä, sillä metalliset puikot ja ohut lanka eivät ole kuluneiden nivelien kavereita. Kaupassa on pakko käydä, mutta yritetään ostaa vain se, mikä on välttämätöntä - jälleen kerran olen tyhjentämässä kaappeja ja pakastinta, tällä kertaa konkreettinen aikataulu on tuolla kuukauden päässä, joten se on ehkä helpompi kuin "sitten joskus" - aikataulu. 

 

Kuun viimeisenä päivänä kävimme katsomassa äitiä ja tekemässä siivousta. Hänellä oli pitkästä aikaa hyvä päivä, joten oli ihan mukava istua alas ja jutella. Päivä vänyi kovin pitkäksi tuosta postiivisesta syystä, joten paluumatkalla oli nälkä. Nälkä johti poikkeamiseen Burger Kingissä ja jälkkäriksi käytiin hakemassa tarjouksesta iso pussillinen irtokarkkeja. 

Kauhistuin taas helmikuun puoleen väliin mennessä kertynyttä herkkusaldoa, mutta kun siitä poistaa kolme asiaa: Herra Kirjoituksen limut ja peli-iltaan ostetut herkut sekä hyperkalliit laskiaispullat, on saldo paljon maltillisempi. Näihin kun meni yhteensä 26€. Niin ja kun huomioidaan ruoankorvikkeena syödyt paneroidut mozzarellat, on herkkusaldosta kuitattu 34€. Silti saldoa jää aivan liikaa, mutta onhan tuo summa sentään huomattavasti maltillisempi kuin joskus aiemmin. 

Menot:

Ruoka: 284,41€ (sisältää n. 42€ arvosta menestysreseptituotteita ja kaksi burgerruokailua)

Herkut: 79,47€ (sunnuntain lankeemukset; sipsejä, karkkeja ja munkkeja, kinuskilaskiaispullat, Dr Pepperiä Herra Kirjoitukselle, "koomailuun" paneroitua mozzarellaa, brezeleitä ja pullaa, peli-iltaan herkkuja, Herra Kirjoitukselle sipsejä ja dippejä sekä lisää Dr. Pepperiä, sunnuntai pullat ja cookiet)

Tavarat: 95,11€ (7 wc-kukkaa (äidille) ja 4 pulloa pyykinpesuainetta, kropan pesuliina, ripsentaivuttimet, kulmakarvasivellin, 2 farkut Herra Kirjoitukselle, patterit ja vaihtokaasu, vaaleanpunainen saintpaulia sekä kasa kankaita, lankoja yms materiaalipankinsta (näiden osuus 33,50€))

Muut: 16,37€ (uudet kropsut äidille; keksejä äidille ja tuliaisiksi, mehua ja nenäliinoja äidille)

Kuukauden roskalavalöytö: 

Kunnon setti vanhentuneita meikkejä ja kynttilänjämiä "ruusutehtaalle"

Joutuisa joulukuu

Marraskuu pimeyksineen vilahti ohi tuosta vaan - en oikeasti edes tajunnut, että se vain vilahti ohi tuosta vaan. Päivien piteneminen on siis enää vain muutaman viikon päässä ja mielessä kuplii ilo siitä, että tästä selvittiin taas.

1. viikko

Tehokasta ja touhukasta. Alkuun työmatkaa, sitten maalla käynti ja äidin vieminen parturiin, yötöitä ja Rusetti-serkun synttäreitä sekä leffassa käyntiä. Jätin elokuvan valitsemisen Herra Kirjoituksen tehtäväksi, ja hän oli päätynyt Devotion elokuvaan. Hyvin mielenkiintoinen elokuva, jossa yhdistyivät lempiaiheeni lentäminen, hävittäjät ja toiminta. Vaikka tarinalla on todellisuus pohja, oli siinä paljon Top Gun - tyylisiä juttuja. Itse asiassa niin paljon, että piti oikein pysähtyä miettimään, kumpi oli toiminut ideoittajana kummalle. 

2.viikko

Itsenäisyyspäivä viikko meni jotenkin hujauksessa. Ehkä johtuen siitä, että maanantaina pääsin yövuorosta, torkuin muutaman tunnin ja yritin tehdä vaikka mitä, saamatta kuitenkaan aikaan mitään järkevää. Illalla kuitenkin käytiin äitiä katsomassa. Itsenäisyyspäivänä sitten hosuttiin ja huiskittiin, laitettiin jouluvaloja, touhuttiin kotihommia ja päivä katosi tuosta vaan. Sitten yhtäkkiä olikin jo taas lauantai ja seuraava kotityöpäivä. Joululahjojakin oli pakko ostaa, vaikka miten yritänkin sitä välttää. Kävimme myös molempia äitejä katsomassa.

3.viikko

Tajusin juuri tällä viikolla, miksi marraskuu ei tuntunut niin pahalta kuin yleensä- ihan siksi, että silloin joutui tosi harvana aamuna oikeasti lähtemään vesisateeseen tai räntäkeliin. Ilmeisesti mulla oli niin loistava tuuri, että vapaat ilman pakollisia menoja osuivat juuri niihin päiviin, kun olisi pitänyt rännässä rämpiä - ja silloinhan minä en pihalle mennyt. Tämä tajunnan räjäyttävä oivallus syntyi, kun useamman päivän perkkäin joutui kahlaamaan hyytävässä tuulessa, pakkasessa ja lumisateessa läpi kinosten töihin. Kyllä, minä vihaan talvea ja erityisesti runsasta lumipeitettä (ja kaikki yli 10 cm on runsasta). Ainoa positiivinen asia on se, että kerrostaloasuja ei joudu onneksi itse tekemään lumitöitä. Se ikävä puoli tuossa kuitenkin on, että nykyisellä huoltofirmalla kestää ihan tolkuttoman kauan päästä meille asti. Kun ennen oli oven alustat laastuina siinä vaiheessa kun lähdin töihin, nyt saa ihan itse survoa ovea auki ja talloa ensimmäiset jäljet lumeen. 

 

Töitä sentään riittää ihan omiksi tarpeiksi. Tällä viikolla harrastus - ja ylitöitä kertyy reilun parin työpäivän verran eli yli 20 tuntia. Normitöiden lisäksi siis, vapaa-aikaa on turha miettiä, sillä se, mitä jää yli menee kotihommissa ja joululahjapajan pyörittämisessä. Taitaa olla itsestään selvää, että kaikki tarvitsevat/listatut eivät saa sukkiaan jouluksi, vaikka miten yrittäisin ahkeroida. Joulufiilis on kyllä muuten nollassa, ei vaan huvita, ei innosta - ei sitäkään vähää, mitä normaalisti.

Onneksi Herra Kirjoitus jaksaa miettiä tulevaa reissua ja hoidella siihen liittyviä varauksia. Minä vaan nyökyttelen ja totean, että juu, hyvä on, tehdään niin. Huomaa selkeästi kummalla meistä on matkakuume. Minä keskityn odottamaan viikon kohokohtaa, tilipäivää.

Minä puolestani hoidin Herra Kirjoituksen auton katsastuksen. Josta selvittiin ihne kyllä laaki ja vainaa - periaatteella ja sakkorenkailla. Olin täysin varautunut siihen, ettei auto mene katsastuksesta läpi, koska renkaissa oli sen verran vähän kulutuspintaa. Se kuitenkin meni läpi, ja jopa ilman minihametta ja verkkosukkia. Tosin uudet käytetyt talvirenkaat on nyt sitten jo ostettuna, sen verran huteralta meno noilla tuntui. Ihan uusia ei maltettu yhden talven takia ostaa, ostakoon sitten auton seuraava omistaja uudet, niin saa sellaiset kuin haluaa.

4. viikko

Jouluviikko ja vesisadetta, ehkä jopa vielä pykälän pahempaa kuin marraskuun vesisade. Jossain vaiheessa oli niin kaunista, kun oli valkoista ja lunta ja nyt sitten tietysti mennään just jouluksi mustalle maalle, jäälle ja liukkaudelle. Vähän yllättäen viikkoon tupsahtikin 15 tuntia ylimääräisiä töitä. Tarkoitus oli vain pikaisesti käydä perehtymässä uuteen harrastetyöpaikkaan, mutta perehdyttäjän sairastuttua jouduinkin tuuraamaan häntä lennosta puhelinperehedytyksen turvin. Hyvin on kuitenkin ainakin minun kuvitelmieni mukaan mennyt. Kaikki ovat ottaneet minut hyvin vastaan ja vakuuttaneet, että yhdessä selviämme. 

 

Ekstratyöt tarkoittivat sitä, että maalla juoksimme lennossa ( = loskakelissä ajaen) vaihtamassa valvontakameroihin akkuja ja jättämässä paketteja, joulusiivoukset hoidettiin vähän kevennetysti ja joululahjakierros tehostetusti, samoin ostokset ja ruokalistaa siirrettiin valmiiseen suuntaan ja sorttimäärää supistettiin. Minä kun olen koko joulun töissä, niin eipä tuo kovasti aiheuta ongelmia. Totesimme, että ehdimme istua yhdessä joulupöytään kunnolla vasta Tapaninpäivänä ja päädyimme siihen ratkaisuun, että Herra Kirjoitus viettää aattoa oman perheensä kanssa, käymme katsomassa äitiä joulupäivänä ja Tapaninpäivän iltapäivän pyhitämme toisillemme. 

Joulufiilis on nollassa muutenkin eikä vesisade ainakaan lisää sitä. Onneksi ei ole pakko esittää joulumielistä - ja on lohduttavaa huomata, ettei ole ainoa, jolla ei oikein tällä kertaa ole joulumieltä. Ilmeisesti liian moni negatiivinen asia on monille kertynyt kuormaksi juuri nyt eikä loputon tavara-, lahja- ja ruokakouhotus innosta. Keskityn siis kutomaan sukkia, jotka toimitan lahjoiksi sitten joulun jälkeen ja käymään töissä. Joulun parhaat fiilikset tulivat kieltämättä siitä, että eräs pieni mies oli saanut suoranaisen yli-innokkuus hepulin saatuaan joulupaketista kettusukat ja siitä, että toinen vielä pienempi mies oli istunut nakuna kylpyammeessa uittamassa joululahjavenettään.

5.viikko

Vuoden viimeinen viikko. Joulu oli ja meni aiheuttamatta sen suurempia "haloita". Minulla on sellainen töissä yötä päivää viikko, johon kuuluu kolme kokonaista työpäivää, pari vajaata työpäivää ja kolme työyötä. Jouluruoat syötiin kerrankin loppuun kyllästymättä ja joulusuklaat (joita ei itse ostettu yhtään tänäkään vuonna) kestivät pidemmälle kuin Tapaninpäivään. 

 

Samalla tein harrastyösopparin tammikuuksi, mikä tarkoittaa sitä, että vapaa-ajan ongelmia ei tulevaisuudessa, mistä olen kovasti tyytyväinen. 

Uusi vuosikin on siitä harvinainen, että en ole töissä. En edes muista, miten monta vuotta edellisestä vapaasta uudesta vuodesta on. Toki juhliminen jää hyvin vähälle, sillä pääsin uudenvuoden aatton aamuna valvomasta ja takana on hyvin vähän unta edeltävän neljän vuorokauden aikana. Meidän uudenvuoden hemmottelumme rajoittuivat mozzarellatikkuihin ja irtokarkkipussiin, jotka molemmat olisi järjellä ajatellen kannattanut jättää väliin, mutta hyvältä maistui siitä ei päästä yli eikä ympäri. 

 

Pohdin kulunutta vuotta ja kaikkea siihen liittyvää omassa jutussaan. Samoin sitä, mitä ajattelen tulevasta vuodesta. 

Ristiriitaisia haaveita

 Haluan isomman asunnon. Asunnon, jossa on iso vaatehuone ja vielä isompi lasitettu parveke sekä minulle oma askarteluhuone. Toisaalta en missään nimessä halua muuttaa pois nykyisestä asunnostamme, koska sen sijainti on loistava, eikä pohjaratkaisussakaan juuri ole vikaa. Haluaisin kuitenkin huomattavasti tyhjemmät säilytystilat tähän nykyiseen asuntoomme, mutta siitä huolimatta en halua luopua mistään. Haluan ehdottomasti pitää tavaroistani kiinni ja silti tyhjät hyllyt houkuttavat ja koukuttavat  - tai no, ei ehkä ihan tyhjät hyllyt, mutta tyhjemmät hyllyt.

Haaveilen siitä, että olen kutonut koko lankavarastoni tyhjäksi ja samalla kuitenkin haluaisin kaikki maailman langat itselleni. Viimeksi taas lankavarastoa penkoessani ajattelin, että ei enää yhtään lisää ja kuitenkin samalla haaveilin kokonaisesta askarteluhuoneesta täynnä lankoja. 

Haaveilen siitä, että joku muu hoitaisi siivouksen, mutta siitä huolimatta en voi kuvitella päästäväni jotain muuta peuhomaan lakanoitani tai luutuamaan lattioitani.

Haluan enemmän vihreyttä ja haaveilen hankkivani lisää viherkasveja, mutta silti haaveilen tyhjästä tilasta ja kasvivapaasta ajasta - ei tarvitse miettiä voiko lähteä vaikka kuukaudeksi pois ja värvätä ketään kastelemaan. 

Haaveilen siitä, että voisin matkustaa puoleksi vuodeksi pois, mutta en silti halua lähteä pois läheisteni luota tai jäädä pois töistä tai olla ilman palkkaa.

Tieni muutokseen

 1) vanhempieni tarina ja lapsuuteni

Olen elänyt onnellisen lapsuuden, sillä olen ollut toivottu ja rakastettu lapsi. Olen saanut kasvaa ehjässä perheessä ja olen saanut niin paljon rakkautta, että sitä määrää ei oikein voi sanoin kuvata, sillä olen vanhempieni ainokainen. En välttämättä edes ole tajunnut miten paljon he minuun panostivat ja mistä luopuivat, jotta minun olisi helpompi elää ja saisin, sen mitä haluaisin. He kasvattivat minut oman aikakautensa periaatteiden mukaan, mikä toi elämääni paljon hyvää, mutta on myös asioita, jotka olisin  näin jälkikäteen ajatellen toivonut tehtävän toisin. En syytä vanhempiani, he tekivät varmasti parhaansa ja antoivat kaikkensa kasvattaessaan minua ja valtavasti enemmän minulla onkin mielessäni lapsuudestani hyvää kuin pahaa.

Kuten jo mainitsin, olen vanhojen vanhempien ainoa lapsi, mikä teki lapsuudestani ja elämästäni hyvin erilaista kuin monen ikätoverini. Samoin asiaan vaikutti se, että kasvoin karjatilalla, missä elämä oli sidoksissa eläimiin 24/7. Karja vaikutti myös siihen, että meiltä ei lähdetty etelään tai hiihtokeskuksiin lomalla kuten muiden luokkakaverieni perheistä, samoin se vaikutti muuhun kulkemiseen ja kiertämiseen rajoittavasti. Lisäksi vanhemmillani oli työtä loputtomasti. Samaan loputtomaan työn tekemiseen kasvoin itsekin. Ei meillä esimerkiksi kannustettu lähtemään lenkille, jos halusi lähteä, piti ottaa koppa mukaan ja mennä marjastamaan ja sienestämään. Minä puolestani olisin halunnut pelata pesäpalloa, tanssia tai miekkailla, mutta eihän niihin ollut mahdollisuutta, joten liikunnan korvaajaksi löysin lukemisen ja kirjat, jotka tarjosivat pääsyn maailmoihin, joihin muuten ei ollut asiaa. Tämä on yksi iso asia elämäni jatkon kannalta, en ole koskaan pitänyt liikunnasta ja koululiikuntaa suorastaan inhosin (lukuunottamatta yhtä vuotta yhden supermahtavan opettajan kanssa).

Häpeäkseni joudun tunnustamaan, että tiedän isäni lapsuudesta hyvin vähän. Hän ei kertonut, enkä minä ymmärtänyt kysyä, ennen kuin oli jo liian myöhäistä. Tiedän sen verran, että helppoa se ei ole ollut, koska lapsia oli perheessä paljon ja rahasta oli puutetta jatkuvasti. Sen verran muistan isän sanoneen, että nälkää he eivät nähneet, koska hänen isänsä oli  hyvä suutari, jolla riitti jatkuvasti töitä ja se takasi perheelle leipää. Näin jälkikäteen ymmärrän kyllä, että tuo köyhä aika kasvatti isästäni nuukan miehen, joka säästi kaiken mahdollisen "jos sitä joskus vielä tarvittaisiin" - periaatteella. Tämän saman nuukuuden hän siirsi minuun, joko verenperintönä tai opettamalla.

Äitini lapsuus puolestaan oli varsin traumaattinen, hän oli "vahinko", jonka myötä hänen vanhempansa olivat pakotettuja menemään naimisiin. Hän myös sai kuulla tästä usein ja vanhimpana kantaa syyt muidenkin perheen lasten kolttosista. Äidin kertomusten perusteella tiedän, että isoisäni olisi tarvinnut apua, sillä kotidiagnoosilla hän mitä todennäköisemmin oli väkivaltaan taipuvainen narsisti, joka teki perheensä elämästä helvetin. Tajuan myös sen, että äidin elämä isäni rinnalla ei ollut helppoa, sillä vaikka hän rakasti isääni suuresti, olivat soppaa sekoittamassa isän sisaret, jotka eivät kohdelleen häntä hyvin. Kun tämän yhdistää siihen, että äitini on koko elämänsä ollut epävarma itsestään lapsuudestaan johtuen, on hänellä varmasti ollut vaikeaa ja vahvemmat ovat käyttäneet häntä kynnysmattona. Olen melko varma, että äitini on sairastanut vähintään keskivaikeaa masennusta ja lisäksi hänellä on hoitamaton uniapnea. Tuntuu pahalta tunnustaa, että en saa häntä hakemaan apua, koska hän itse ei tiedosta sitä, miten hän elää menneisyyden pahoissa hetkissä ja muistelee vain niitä. Hän toistaa noita yhä uudelleen ja uudelleen ja uudelleen. Samalla hän toimii pahemman luokan ankeuttajana ja saa kaikki ympärillään olevatkin ahdistumaan ja karkottaa ihmiset luotaan.

Isäni sairastui vakavasti ollessani kymmenen ikäinen ja siitä lähtien meillä elettiin "laina-ajalla". Olen onnellinen, että sitä laina-aikaa saimme yli kolmekymmentä vuotta. Tuo sairastuminen kuitenkin piirsi menettämisen varjon lapsuuteeni ja toi sen turvattomuuden tunteen, joka on ollut yhtenä syynä vaikuttamassa valintoihini esimerkiksi siihen, että olen hakenut lohdutusta herkuista.


2) Turvakertymä

Olen ollut lapsesta asti pullea, keikkunut pienenä siellä painokäyrän ylärajoilla ja myöhemmin porhaltanut niiden yli. Kuten aiemmin olen maininnut, meillä on perheessä aina käytetty ruokaa ja herkkuja palkintona ja teen sitä itsekin. Itse asiassa olen jo kolmas "herkuilla palkitseva" sukupolvi isoäitini ja äitini jälkeen. Olen lisäksi tunnesyöjä: syön, kun on paha mieli; syön, kun haluan palkita itseäni; syön, kun olen oikein onnellinen; syön, kun olen stressaantunut. Olen käpertynyt siihen herkkujen tarjoamaan hetkelliseen turvaan, pehmeään syliin, uskaltamatta astua esiin todellisine tunteineni ja tarpeineni. Tähän on varmaan osasyynä juuri tuo lapsuuden turvallisen maailman rikkoutuminen isän vakavaan sairastumiseen ja äidin muihin ongelmiin, herkut toivat turvaa, jota ei muualta saanut. 


Tajuan, että olen rakentanut sekä tavarasta että läskistä turvakertymän itseni ja maailman väliin. Läskiin ei satu, vaikka vähän kiusaisittekin taikka vaikka maailma muuten potkisi. Tavara, valitettavan kaksipiippuisesti, sekä tuo turvaa että ahdistusta. On mistä ottaa, mutta toisaalta se vaatii säilytystä, hoitoa, varastotilaa jne. Tavaran sijaan olen viime ajat koonnut itselleni turvakertymää säästöistä. Jos jotain tapahtuu, taloutemme ei ole heti kuralla ja katastrofissa, vaan selviämme. Jotta pitäisin turvakertymän kerryttämisen järkevissä mittasuhteissa, olen asettanut itselleni tavoitteen, minkä verran säästöjä on hyvä olla. Keskityn nyt siis rahallisen turvakertymän kerryttämiseen ja samalla koetan päästä eroon aikaisemmista turvapuskureistani tavarasta ja  herkuista kertyvästä läskistä.

3) minä ja riippuvuus

Tunnistan olevani hyvin helposti addiktoituva persoona, jään koukkuun asioihin helposti, olkoon sitten kyseessä jonkin asian tekeminen, ostaminen, herkuttelu jne. Tästä syystä varon alkoholin käyttöä tietoisesti, enkä ole uskaltanut aloittaa tupakanpolttoa uudelleen siitä kerran eroon päästyäni. Tiedän hyvin tupakoinnin olevan erittäin epäterveellinen tapa, mutta se on myös helppo laihdutuskeino, koska se vie ruokahalun, joten siksi jossain vaiheessa mietin sitä korvikkeeksi herkuttelulle.

Innostun helposti ja huomaan käyttäväni kohtuuttoman määrän aikaa ja rahaa asioihin, mistä innostun. Kun innostuin kutomisesta, ostin runsaat varastot lankoja ja kasat erilaisia puikkoja. Kun sitten netistä luin, miten bambuiset puikot ovat parempia, ostin niitä. Siinä vaiheessa kun todelliset neulojat siirtyivät neliönmuotoisiin puikkoihin, myös minun oli saatava sellaiset - ja tietenkin useammat- sitten seuraavaksi hiilikuituiset jne. Menetettyäni kiinnostukseni kutomiseen ne lojuvat hylättyinä kaapissa. Kaverini innostui tildailusta, joten minäkin halusin olla mukana: ostin suunnilleen kaikki Tilda-kirjat, mitä siihen mennessä oli ilmestynyt. Nyt voin todeta, että en ole tehnyt yhdestäkään yhtään ainoaa työtä ja kirjat keräävät pölyä hyllyssä - ehkä sitten joskus mietin, enkä malta pistää niitä eteenpäin.

Sama addiktoituminen pätee myös herkkuihin, rakastan kaikkea rasvaista, suolaista, makeaa ja epäterveellistä, joka tarjoaa hetken nautinnon. Lisäksi minun on äärimmäisen hankala kieltää niitä itseltäni: "mutta kun mä haluan..." on monta kertaa toiminut perusteena järjen ääntä vastaan. Samoin ihan loistava perustelu on "ansaitsen sen, koska...".

Olen päättänyt sallia itselleni yhden riippuvuuden. Yhden, joka saa luvan toimia korvikkeena kaikille muille. En osta tavaraa, koska ansaitsen sen, vaan siksi, että todella tarvitsen sen. Vähennän herkuttelut minimiin, niiden tulee olla erityisiä hetkiä, ei jokapäivästä bulkkia. Tällä hetkellä "se yksi salittu juttu" on tietenkin Harry Potter Wizards Unite-peli, johon käytän kohtuuttomasti aikaa. Onneksi peli on ilmainen ja tarjoaa vielä pakollista kävelyäkin, joten sikäli se on kohtuullisen turvallinen riippuvuuden kohde. Aion surutta käyttää sitä vieroittaakseni itseni muista riippuvuuksista ja sitten kun kyllästyn siihen, yritän löytää tilalle jonkun muun yhtä simppelin asian, jos vaikka sitten olisi se hetki, kun elämässäni liikunta on riippuvuuden kohde.



4) Heidi ja herkkulakko

Usein monet isot asiat tarvitsevat vain pienen alkusysäyksen sille, että lumipallo alkaa vyöryä. Ensin pienesti, sitten yhä isommaksi kasvaen ja lopulta jättimäiset mitat saavuttaen. Minulle tämän muutoksen voi sanoa alkameen ostamisen vähentämisestä. Etsin blogeja, joissa oltiin ostamatta ja törmäsin vuosi ostamatta mitään- blogia kirjoittavaan Heidiin. Löysin hänen bloginsa heti sen alkuvaiheessa ja olin ehdottomasti myyty. Todellinen periaatteen nainen josta tuli yksi esikuvistani, tavallinen ihminen, joka pystyi siihen, miksi en siis minäkin. Heidin blogissa törmäsin myös kuukauden herkkulakkoon, josta tuli alkusysäys isommalle asialle kuin aluksi edes ajattelin - voin siis kiittää Heidiä, että olen tällä tiellä. Aloitin herkkulakon kesäkuussa 2020 yhdessä Herra Kirjoituksen kanssa löysällä versiolla, sillä tiedostin hyvin, miten syvällä suon silmässä olin. Löysä versio oli siis herkkujen ostamattomuus poislukien vierasvara. Tämä mahdollisti sen, että omista kaapeista saattoi kaivella viimeiset keksit, skumpat yms. "ylimääräiset kalorit" pahimpaan tuskaan, myöskään tarjotuista herkuista ei tarvinnut kieltäytyä, mutta pizzataksiralli kotiin, Hese/Burger King käynnit loppuivat samoin jälkkärikarkkipussit ja muut kun nyt tekis mieli makeiset.


Matka näiden asioiden tiedostamiseen on ollut pitkä ja vaatinut melkoisen määrän omissa ajatuksissa olevien kulissien rikkomista. Vanhempani eivät olekaan täydellisiä ja vielä vähemmän olen sitä itse. Täydelliseen lapsuuteen liittyykin paljon kaikkea ahdistavaa, eikä elämä aina muutenkaan ole ollut kermavaahdolla ja strösseleillä kuorrutettua ja myös sen tunnustamista, että välillä olen toivonut, että olisin voinut vaihtaa elämäni jonkun muun kanssa. Nuo kaikki on kuitenkin pitänyt kokea, jotta minusta tulisi minä. Tiedostan, että on niitä, joiden polku on ollut paljon helpompi (ymmärrän ja hyväksyn sen, että voin olla jopa vähän kateellinen siitä, muistaen kuitenkin samalla, että moni asia näyttää päältä erilaiselta kuin sisältä), mutta ymmärrän myös, että moni on joutunut kulkemaan paljon pidemmän ja rankemman polun päästäkseen matkalla tähän pisteeseen.