Tieni muutokseen

 1) vanhempieni tarina ja lapsuuteni

Olen elänyt onnellisen lapsuuden, sillä olen ollut toivottu ja rakastettu lapsi. Olen saanut kasvaa ehjässä perheessä ja olen saanut niin paljon rakkautta, että sitä määrää ei oikein voi sanoin kuvata, sillä olen vanhempieni ainokainen. En välttämättä edes ole tajunnut miten paljon he minuun panostivat ja mistä luopuivat, jotta minun olisi helpompi elää ja saisin, sen mitä haluaisin. He kasvattivat minut oman aikakautensa periaatteiden mukaan, mikä toi elämääni paljon hyvää, mutta on myös asioita, jotka olisin  näin jälkikäteen ajatellen toivonut tehtävän toisin. En syytä vanhempiani, he tekivät varmasti parhaansa ja antoivat kaikkensa kasvattaessaan minua ja valtavasti enemmän minulla onkin mielessäni lapsuudestani hyvää kuin pahaa.

Kuten jo mainitsin, olen vanhojen vanhempien ainoa lapsi, mikä teki lapsuudestani ja elämästäni hyvin erilaista kuin monen ikätoverini. Samoin asiaan vaikutti se, että kasvoin karjatilalla, missä elämä oli sidoksissa eläimiin 24/7. Karja vaikutti myös siihen, että meiltä ei lähdetty etelään tai hiihtokeskuksiin lomalla kuten muiden luokkakaverieni perheistä, samoin se vaikutti muuhun kulkemiseen ja kiertämiseen rajoittavasti. Lisäksi vanhemmillani oli työtä loputtomasti. Samaan loputtomaan työn tekemiseen kasvoin itsekin. Ei meillä esimerkiksi kannustettu lähtemään lenkille, jos halusi lähteä, piti ottaa koppa mukaan ja mennä marjastamaan ja sienestämään. Minä puolestani olisin halunnut pelata pesäpalloa, tanssia tai miekkailla, mutta eihän niihin ollut mahdollisuutta, joten liikunnan korvaajaksi löysin lukemisen ja kirjat, jotka tarjosivat pääsyn maailmoihin, joihin muuten ei ollut asiaa. Tämä on yksi iso asia elämäni jatkon kannalta, en ole koskaan pitänyt liikunnasta ja koululiikuntaa suorastaan inhosin (lukuunottamatta yhtä vuotta yhden supermahtavan opettajan kanssa).

Häpeäkseni joudun tunnustamaan, että tiedän isäni lapsuudesta hyvin vähän. Hän ei kertonut, enkä minä ymmärtänyt kysyä, ennen kuin oli jo liian myöhäistä. Tiedän sen verran, että helppoa se ei ole ollut, koska lapsia oli perheessä paljon ja rahasta oli puutetta jatkuvasti. Sen verran muistan isän sanoneen, että nälkää he eivät nähneet, koska hänen isänsä oli  hyvä suutari, jolla riitti jatkuvasti töitä ja se takasi perheelle leipää. Näin jälkikäteen ymmärrän kyllä, että tuo köyhä aika kasvatti isästäni nuukan miehen, joka säästi kaiken mahdollisen "jos sitä joskus vielä tarvittaisiin" - periaatteella. Tämän saman nuukuuden hän siirsi minuun, joko verenperintönä tai opettamalla.

Äitini lapsuus puolestaan oli varsin traumaattinen, hän oli "vahinko", jonka myötä hänen vanhempansa olivat pakotettuja menemään naimisiin. Hän myös sai kuulla tästä usein ja vanhimpana kantaa syyt muidenkin perheen lasten kolttosista. Äidin kertomusten perusteella tiedän, että isoisäni olisi tarvinnut apua, sillä kotidiagnoosilla hän mitä todennäköisemmin oli väkivaltaan taipuvainen narsisti, joka teki perheensä elämästä helvetin. Tajuan myös sen, että äidin elämä isäni rinnalla ei ollut helppoa, sillä vaikka hän rakasti isääni suuresti, olivat soppaa sekoittamassa isän sisaret, jotka eivät kohdelleen häntä hyvin. Kun tämän yhdistää siihen, että äitini on koko elämänsä ollut epävarma itsestään lapsuudestaan johtuen, on hänellä varmasti ollut vaikeaa ja vahvemmat ovat käyttäneet häntä kynnysmattona. Olen melko varma, että äitini on sairastanut vähintään keskivaikeaa masennusta ja lisäksi hänellä on hoitamaton uniapnea. Tuntuu pahalta tunnustaa, että en saa häntä hakemaan apua, koska hän itse ei tiedosta sitä, miten hän elää menneisyyden pahoissa hetkissä ja muistelee vain niitä. Hän toistaa noita yhä uudelleen ja uudelleen ja uudelleen. Samalla hän toimii pahemman luokan ankeuttajana ja saa kaikki ympärillään olevatkin ahdistumaan ja karkottaa ihmiset luotaan.

Isäni sairastui vakavasti ollessani kymmenen ikäinen ja siitä lähtien meillä elettiin "laina-ajalla". Olen onnellinen, että sitä laina-aikaa saimme yli kolmekymmentä vuotta. Tuo sairastuminen kuitenkin piirsi menettämisen varjon lapsuuteeni ja toi sen turvattomuuden tunteen, joka on ollut yhtenä syynä vaikuttamassa valintoihini esimerkiksi siihen, että olen hakenut lohdutusta herkuista.


2) Turvakertymä

Olen ollut lapsesta asti pullea, keikkunut pienenä siellä painokäyrän ylärajoilla ja myöhemmin porhaltanut niiden yli. Kuten aiemmin olen maininnut, meillä on perheessä aina käytetty ruokaa ja herkkuja palkintona ja teen sitä itsekin. Itse asiassa olen jo kolmas "herkuilla palkitseva" sukupolvi isoäitini ja äitini jälkeen. Olen lisäksi tunnesyöjä: syön, kun on paha mieli; syön, kun haluan palkita itseäni; syön, kun olen oikein onnellinen; syön, kun olen stressaantunut. Olen käpertynyt siihen herkkujen tarjoamaan hetkelliseen turvaan, pehmeään syliin, uskaltamatta astua esiin todellisine tunteineni ja tarpeineni. Tähän on varmaan osasyynä juuri tuo lapsuuden turvallisen maailman rikkoutuminen isän vakavaan sairastumiseen ja äidin muihin ongelmiin, herkut toivat turvaa, jota ei muualta saanut. 


Tajuan, että olen rakentanut sekä tavarasta että läskistä turvakertymän itseni ja maailman väliin. Läskiin ei satu, vaikka vähän kiusaisittekin taikka vaikka maailma muuten potkisi. Tavara, valitettavan kaksipiippuisesti, sekä tuo turvaa että ahdistusta. On mistä ottaa, mutta toisaalta se vaatii säilytystä, hoitoa, varastotilaa jne. Tavaran sijaan olen viime ajat koonnut itselleni turvakertymää säästöistä. Jos jotain tapahtuu, taloutemme ei ole heti kuralla ja katastrofissa, vaan selviämme. Jotta pitäisin turvakertymän kerryttämisen järkevissä mittasuhteissa, olen asettanut itselleni tavoitteen, minkä verran säästöjä on hyvä olla. Keskityn nyt siis rahallisen turvakertymän kerryttämiseen ja samalla koetan päästä eroon aikaisemmista turvapuskureistani tavarasta ja  herkuista kertyvästä läskistä.

3) minä ja riippuvuus

Tunnistan olevani hyvin helposti addiktoituva persoona, jään koukkuun asioihin helposti, olkoon sitten kyseessä jonkin asian tekeminen, ostaminen, herkuttelu jne. Tästä syystä varon alkoholin käyttöä tietoisesti, enkä ole uskaltanut aloittaa tupakanpolttoa uudelleen siitä kerran eroon päästyäni. Tiedän hyvin tupakoinnin olevan erittäin epäterveellinen tapa, mutta se on myös helppo laihdutuskeino, koska se vie ruokahalun, joten siksi jossain vaiheessa mietin sitä korvikkeeksi herkuttelulle.

Innostun helposti ja huomaan käyttäväni kohtuuttoman määrän aikaa ja rahaa asioihin, mistä innostun. Kun innostuin kutomisesta, ostin runsaat varastot lankoja ja kasat erilaisia puikkoja. Kun sitten netistä luin, miten bambuiset puikot ovat parempia, ostin niitä. Siinä vaiheessa kun todelliset neulojat siirtyivät neliönmuotoisiin puikkoihin, myös minun oli saatava sellaiset - ja tietenkin useammat- sitten seuraavaksi hiilikuituiset jne. Menetettyäni kiinnostukseni kutomiseen ne lojuvat hylättyinä kaapissa. Kaverini innostui tildailusta, joten minäkin halusin olla mukana: ostin suunnilleen kaikki Tilda-kirjat, mitä siihen mennessä oli ilmestynyt. Nyt voin todeta, että en ole tehnyt yhdestäkään yhtään ainoaa työtä ja kirjat keräävät pölyä hyllyssä - ehkä sitten joskus mietin, enkä malta pistää niitä eteenpäin.

Sama addiktoituminen pätee myös herkkuihin, rakastan kaikkea rasvaista, suolaista, makeaa ja epäterveellistä, joka tarjoaa hetken nautinnon. Lisäksi minun on äärimmäisen hankala kieltää niitä itseltäni: "mutta kun mä haluan..." on monta kertaa toiminut perusteena järjen ääntä vastaan. Samoin ihan loistava perustelu on "ansaitsen sen, koska...".

Olen päättänyt sallia itselleni yhden riippuvuuden. Yhden, joka saa luvan toimia korvikkeena kaikille muille. En osta tavaraa, koska ansaitsen sen, vaan siksi, että todella tarvitsen sen. Vähennän herkuttelut minimiin, niiden tulee olla erityisiä hetkiä, ei jokapäivästä bulkkia. Tällä hetkellä "se yksi salittu juttu" on tietenkin Harry Potter Wizards Unite-peli, johon käytän kohtuuttomasti aikaa. Onneksi peli on ilmainen ja tarjoaa vielä pakollista kävelyäkin, joten sikäli se on kohtuullisen turvallinen riippuvuuden kohde. Aion surutta käyttää sitä vieroittaakseni itseni muista riippuvuuksista ja sitten kun kyllästyn siihen, yritän löytää tilalle jonkun muun yhtä simppelin asian, jos vaikka sitten olisi se hetki, kun elämässäni liikunta on riippuvuuden kohde.



4) Heidi ja herkkulakko

Usein monet isot asiat tarvitsevat vain pienen alkusysäyksen sille, että lumipallo alkaa vyöryä. Ensin pienesti, sitten yhä isommaksi kasvaen ja lopulta jättimäiset mitat saavuttaen. Minulle tämän muutoksen voi sanoa alkameen ostamisen vähentämisestä. Etsin blogeja, joissa oltiin ostamatta ja törmäsin vuosi ostamatta mitään- blogia kirjoittavaan Heidiin. Löysin hänen bloginsa heti sen alkuvaiheessa ja olin ehdottomasti myyty. Todellinen periaatteen nainen josta tuli yksi esikuvistani, tavallinen ihminen, joka pystyi siihen, miksi en siis minäkin. Heidin blogissa törmäsin myös kuukauden herkkulakkoon, josta tuli alkusysäys isommalle asialle kuin aluksi edes ajattelin - voin siis kiittää Heidiä, että olen tällä tiellä. Aloitin herkkulakon kesäkuussa 2020 yhdessä Herra Kirjoituksen kanssa löysällä versiolla, sillä tiedostin hyvin, miten syvällä suon silmässä olin. Löysä versio oli siis herkkujen ostamattomuus poislukien vierasvara. Tämä mahdollisti sen, että omista kaapeista saattoi kaivella viimeiset keksit, skumpat yms. "ylimääräiset kalorit" pahimpaan tuskaan, myöskään tarjotuista herkuista ei tarvinnut kieltäytyä, mutta pizzataksiralli kotiin, Hese/Burger King käynnit loppuivat samoin jälkkärikarkkipussit ja muut kun nyt tekis mieli makeiset.


Matka näiden asioiden tiedostamiseen on ollut pitkä ja vaatinut melkoisen määrän omissa ajatuksissa olevien kulissien rikkomista. Vanhempani eivät olekaan täydellisiä ja vielä vähemmän olen sitä itse. Täydelliseen lapsuuteen liittyykin paljon kaikkea ahdistavaa, eikä elämä aina muutenkaan ole ollut kermavaahdolla ja strösseleillä kuorrutettua ja myös sen tunnustamista, että välillä olen toivonut, että olisin voinut vaihtaa elämäni jonkun muun kanssa. Nuo kaikki on kuitenkin pitänyt kokea, jotta minusta tulisi minä. Tiedostan, että on niitä, joiden polku on ollut paljon helpompi (ymmärrän ja hyväksyn sen, että voin olla jopa vähän kateellinen siitä, muistaen kuitenkin samalla, että moni asia näyttää päältä erilaiselta kuin sisältä), mutta ymmärrän myös, että moni on joutunut kulkemaan paljon pidemmän ja rankemman polun päästäkseen matkalla tähän pisteeseen.

Entinen lempilaukku

Nyt on kuulkaa v-käyrä korkealla. Maailman ja muiden kannalta helpottavaa on se, että syy käyrän exponentiaaliseen nousuun on yksin minussa itsessäni. Yritän parasta aikaa ulottua polkimaan itseäni persuuksiin, mutta jalka ei ihan taivu kunnon jalkapohjapotkun antamiseen, henkisellä tasolla olen täräytellyt niitä takalistooni jo kymmeniä.

Lähdetään liikkeelle tosiasioista, kyseinen laukku on toki a) vanha b) halpa ja c) keinonahkainen, mikä jo sinänsä lupaa jäljellä olevan elinkaaren mitaksi kovin rajallista määrää. Veska kuitenkin oli ihan siistissä kunnossa, kun olin pakannut sen pois edellisen käyttökerran jälkeen. Tässä yhteydessä pakannut = tunkenut täyteen koriin, jossa on pari tusinaa muitakin enemmän ja vähemmän satunnaisella käytöllä olevia laukkuja. Laukku näytti suhteellisen siistiltä, kun otin sen käyttöön, mutta palveltuaan tunnin verran, se ei ollut enää kovin siistin sorttinen lainkaan...

Koska todennäköisyys uuden vastaavan laukun löytämiseen on häviävän pieni, olen päättänyt tehdä itse itselleni kierrätyslaukun, joka on mahdollisimman lähelle samanlainen kuin tuo nyt kärsinyt ja kelvottomaksi muuttunut rakas veskani. Materiaalina siis ihan oikea nahka ja lupaan myös värkätä laukulleni dustbagin. Materiaalien hankkiminen ei sinänsä ole ongelma, mutta kaksi isoa kysymysmerkkiä tuohon vielä liittyy. Ensimmäinen on se, että missä tuon ompelisin kasaan ja toinen se, että kannattaako ostaa uutta laukkua  varten uudet niitit vai yrittää kierrättää vanhasta ne palaset, joissa niitit ovat, ne kun ovat selkeästi paremmassa kunnossa kuin muu laukku.Vuorin voi käsittääkseni siirtää suoraan vanhasta uuteen, mutta hihnan haluan toisenlaisen tai jätän vallan pois, tuo nykyinen kun ei ole "miun maun mukkaan".

Tässä samalla tuli taas tehtyä mielenkiintoisia havaintoja itsestä ja hamstraamistaipumuksesta. Jälleen kerran voisi kysyä, että kannattaako hamstrata iso korillinen laukkuja, jos niistä valtaosaa käyttää kerran tai pari vuoteen. Tai jos ne hamstraa, niin voisiko kenties ajatella säilyttävänsä niitä vähän paremmin, jotta ne pysyisivät paremmassa kuosissa. Ainakin tällä hetkellä minulla on vahva tunne siitä, että olen tunkemalla ja lisäämällä saanut aikaan tuon efektin eli keinonahan kuoriutumisen. Tosi asiassa tuskin kyse on pelkästään siitä, ihan varmasti ajan hammas on myös tehnyt tehtävänsä, mutta hellemmällä kohtelulla se olisi ollut todennäköisesti vähemmän pureva.

Tehdylle asialle ei kuitenkaan voi mitään, laukku on suurimmalta osaltaan käyttökelvoton ja roskiskamaa ja minua harmittaa vietävästi muuten niin kivan ja juuri lempisaappaisiini sopivan laukun kohtalo.                                                                            

Ostomorkkis

Kyllä, ehdottomat kiellot eivät ole minua varten, koska sitten käy juuri näin. Lankesin ostamaan vaatteita - tarkoitus oli ostaa vain takki ja pari paitaa, mutta myyjä halusi päästä vaatteistaan eroon ja tuputti minulle kassillisen vaatteita.

Turha sanoakaan, että tuossa oli osa aivan ihania aarteita, osa sellaisia, joita en tule koskaan käyttämään, vaikka päälle sopisivatkin ja osa liian pieniä tai isoja. Noin puolet oli käyttöön tulevia vaatteita ja toinen puoli sitten sitä, mitä en haluasi eli kaapin täytettä, josta täytyy päästä eroon. Ongelmalliseksi tässä tulee se, että koska jouduin maksamaan kaikista vaatteista, haluan myydä ne edelleen minimoidakseni tappiot. Se taas tarkoittaa sitä, että vaatteita pitää jemmata jossain ja vääntää myynti-ilmoitusta, hoitaa mahdollista postitusta ja sopia noutoja... Loppujen lopuksi tässä varmaan käy niin, että roikotettuani noita vaatteita myynnissä turhauttavan kauan, kannan ne jonnekin hyväntekeväisyyskirppikselle vain päästäkseni niistä eroon ja nielen tappioni.

Onneksi tuosta kasasta löytyivät myös vaatteet loppuviikon koulutukseen isolle kirkolle ja morkkis on sen verran vahva, ettei siellä tule langettua vaateostoksiin.

Nyt vaan sitten sormet ja varpaat pystyyn, että saisin edes osan vaatteista myytyä tai edes laadittua ne myynti-ilmoitukset. Olen taas viime aikoina ollut niin tahmea, etten ole saanut aikaiseksi juuri mitään - ja sekös ärsyttää.

Kuollut orava kylpyhuoneessa

Kuolleen oravan löytäminen kylpyhuoneesta ei naurata varmaan ketään, mutta minua tilanne itkettää ja itkettää ihan vimmatusti. Tämän kertainen kuollut orava kun on peräisin allekirjoittaneen päästä.

Tuon verran karvoja minusta irtosi, kun pesin hiuksiani. On turha yrittää uskotella, että hiukseni eivät ole ohentuneet ja että en ole kohta kalju. Kyllä ne ovat ja kyllä olen.

Heittäydyn lattialle itkemään ja tarkistan samalla netistä, mitä maksavat peruukit. Aivan liikaa, mutta sellainen on varmaan kohta pakko hommata.

Kiirusta pittää

Tämä joulukuu on aina jotenkin niin hirveän kaoottinen, kauheasti tekemistä, paljon menoja ja mahdottomasti hoidettavia asioita. Blogikirjoituksiinkin olisi aiheita mielessä ainakin tusinan verran, mutta mistä repiä se aika, jotta ehtisi. Tällä hetkellä ensi sijaisena asiana on selvitä joulukutomisista, niistä puuttuu vielä useampi tossupari, sen jälkeen pitäisi varmaan laittaa jouluvaloja ja siivota kämpän kaaosta joulukuntoon. Blogi on nyt valitettavasti prioriteeteissa viimeisellä sijalla, joten voipi olla, että hetkeen ei taas ole päivityksiä luvassa.

Ensin hurinaa ja sitten ei mitään

Asunnostamme on parin viime päivän ajan kuulunut tasainen kopse, kun olemme herra Kirjoituksen kanssa vuorotahtiin hakanneet päätämme seinään epätahtisen eriaikaisesti. Syy siihen on elektroniikassa, tietokoneeni näet otti ja hajosi. Virtanapista painettaessa ensin oli hetken hiljaisuus, sitten alkoi hurista tuuletin mahtavilla kierroksilla ja sitten ei mitään...

Minä olen hakannut päätäni seinään siitä syystä, etten pääse nettiin, kun kone on rikki. Seuraavaksi olen tietenkin iskenyt päätä seinään sen takia, kun olen tajunnut, miten nettiriippuvainen olen. Herra Kirjoitus puolestaan on kiukutellut koneen hajoamista, sillä kone oli paitsi lahja häneltä minulle myös turkasen kallis eikä kestänyt kuin neljä vuotta - ja sen piti sentään olla kaikin tavoin parasta mitä rahalla silloin sai.

Toki pistimme anomuksen kotivakuutukseen, josko sieltä jonkin kolikon siasi hyvityksenä, mutta voi olla, että saalis on aika pieni, kun koneella on ikää tuo neljä vuotta. Uutta konetta pitäisi siis alkaa katsella ja nyt onkin mietinnässä se, ostetaanko samanlainen businessmasiina kuin edellinen vai kelpaisiko (totta kai siis rouvan mielestä kelpaa, mutta herralla on asiassa vähän enemmän pureksittavaa) sittenkin joku halpa peruskone. Koska herra Kirjoituksen kone päivitettiin juuri viime vuonna, ei ole verotuksellisesti järkevää ostaa uutta kallista konetta ja minun käyttööni riittää tosiaan ihan perus-peruskone, kunhan siinä on kunnon näppis (tabletti siis ei käy), sillä pääsee nettiin (eikä tarvitse käyttää mobiiliversioita sivustoista - ne ovat ihan syvältä) ja pystyy tarvittaessa katsomaan videoita. Pelaamiseen en sitä tarvitse, enkä videoeditointiin, joku peruskuvankäsittelyohjelma olisi kiva. Lisäksi sellainen nettishoppaamisen estävä sovellus olisi loistava.

Herra Kirjoituksella pitää siis kiirettä, kun hän etsii minulla sopivaa pöytäkonetta ja serkulleni Hiivalle sopivaa tablettia - onneksi serkkuni Rusetin miehelle jo löytyi sopiva kannettava.

Konevajauksen vuoksi saataa olla, että blogin kirjoittaminen jää vähemmälle seuraavaksi päiviksi/viikoiksi ja joudun parsimaan puolivalmiita ajastettuja tekstejä ehjiksi jälkikäteen.

Diagnoosia kerrakseen

Eilisen päivän aikana tuli ensiksi märkää rättiä toiselle poskelle ja sitten vähän ajan päästä joku vetäisi vielä vähän lujempaa toiselle poskelle. Ensinnäkin isäni sai kutsun sairaalaan ensin haastatteluun ja sitten muutaman päivän päästä itse operaatioon. Eihän tuo vielä mitään, mutta sitten tuli se tieto, miksi. Lääkärit olivat systemaattisesti kierrelleet asiaa toteamalla, että virtsarakossa on jotain ylimääräistä ja sitä pitää selvittää... No, lopulta löytyi se yksi, joka uskalsi sanoa suoraan: siellä on kukkakaalimainen tuumori, joka on todennäköisesti maligni. Sama suomeksi tarkoittaa siis virtsarakon syöpää. Nyt emme voi kuin toivoa, että kyseinen kasvain olisi pinnallinen eikä mennyt virtsarakon seinämän läpi. Pari viikkoa meidän on pakko odottaa, sillä operaatio on 26. päivä.

Samana päivänä sitten soitteli lääkäri treffeistäni Elvin kanssa. Tuomio oli selvä. Minulla on vaikea-asteinen uniapnea. Se toki selittää monta asiaa, esimerkiksi jatkuvan väsymykseni. Olen kuvitellut, että se liittyisi jotenkin kilpirauhasen vajaatoimintaan, joka minulla on niin lievä asteisena, ettei siihen saa lääkkeitä tai muutakaan hoitoa. No, tuohon uniapneaan on nyt sitten tulossa hoitoa, jota en välttämättä haluaisi - joudun nimittäin ottamaan ylipainelaitteen puhisemaan sängyn viereen. Muuta mahdollista hoitoa ei ole. Tai on toinen, joka ei ole sen helpompi nimittäin laihduttaminen.

Tuota painonpudotusta on nyt sitten pakko tehdä. Ja kun kyseessä on pakko, se on tietenkin hankalampaa kuin niin sanotusti vapaaehtoisesti tehtävä. Tosin mikä on sen parempi kannustin kuin oma terveys.

Kosmetiikkamerkki Vevay

Ensimmäisen kerran törmäsin kyseiseen merkkiin joskus varhaisessa aikuisuudessa. Ihastuin nimenomaan tarjouksessa olleeseen monikäyttöiseen isoon meikkipalettiin, jonka sai ostaa kohtuullisen edullisesti. Myös seuraavan kuukauden paketin muistan hyvin, sillä se sisältäsi Purple violet sarjan ihanasti orvokille tuoksuvia juttuja. Paketissa taisi olla suihkugeeli, vartalovoide ja hajuvesi kaikki sellaisissa kirkkaan violeteissa purkeissa, hajuvesi toki oli läpikuultavassa lasipullossa, mutta siinäkin oli violetti korkki. Ne tuli käytettyä kaikki viimeiseen pisaraan asti. Toisesta tarjouspaketista ei ole muuta mielikuvaa kuin se, että se oli pettymys ja meni palautukseen. En kykene muistamaan, mitä odotin ja mitä sain, mutta joka tapauksessa paketista tuli jotain aivan muuta kuin olin odottanut ja erosin saman tien heidän "kerhostaan".

Tuosta meikkipaletista ei ole kyllä kuin hyvää sanottavaa, sillä se toimi luotettavana kaverina useammalla ulkomaanreissulla ja päätyi blogiinkin useamman kerran, esimerkiksi täällä, täällä ja täällä. Tuon paletin käytin tosiaan lähes kokonaan loppuun.

Jokunen vuosi ensimmäisen kokeilun jälkeen päätin kokeilla uudelleen, jälleen meikkipaletin houkuttelemana. Toinen kokeilu päättyi samanlaisissa tunnelmissa kuin ensimmäinenkin, tosin sillä erotuksella, etten edes testannut meikkipalettia, vaan jätin sen kaappiin odottamaan vuoroaan päästä käyttöön ensimmäisen loppuessa.

Koska en usko mitään pienestä, tein kolmannenkin kokeilun ja sillä kertaa päätin, että se oli tasan viimeinen kerta. Sain tutustumistarjouksena viisi tuotetta, joista yhdestä oli päivämäärät menneet jo reilusti ennen kuin se minulle saapui ja kaksi muuta oli aivan hilkulla. Arvatkaapa miten Vevay toimi? Eivät ainakaan pahoitelleet sitä, että olivat lähettäneet minulle vanhentuneen tuotteen ja pari sellaista, jotka olivat melkein vahentuneet. Sain kommentin, että voisin vähentää vanhentuneen tuotteen osuuden laskusta ja that's it. Ei minkäänlaista muuta kommenttia. Maksoin laskun - kokonaan - ja ilmoitin samantien, että pitäkööt kerhonsa, minua ei enää tarvitse lähestyä missään muodossa.

Jokunen hetki - ehkä puoli vuotta sitten - sain kaveriltani vielä yhden Vevayn meikkipaletin. Sen värit olivat kuulemma ihan jotain muuta kuin hän oli mainoksen perusteella odottanut. Palettia ei ollut edes testattu juuri tästä syystä. Ihan mielenkiinnosta vertasin kyseistä palettia siihen, joka minulla oli marinoitunut kaapissa ja päässyt käyttöön tuon ensimmäisen paletin loppumisen jälkeen.

Pakko myöntää, etten ollut uskoa havaintojani todeksi. Ensimmäinen palettini oli melko laadukas, sellainen 8½ arvosanan paketti, minulla nykyäänkin käytössä oleva oli korkeintaan 6½ laadultaan ja tämä uusin enää luokkaa 4-. Mitä ihmettä tässä muutaman vuoden kuluessa on tapahtunut. Sen voisin vielä jotenkin ymmärtää, että tuon keskimmäisen paletin laatu olisi kärsinyt kaapissa makuutuksesta, mutta kolmas paletti oli aivan uusi ja laadultaan p***aa. Luomivärinapeista ei irronnut väriä ja se, mitä irtosi ei pysynyt luomella vaan karisi samantien pois. Lisäksi pigmenttiä oli värissä tuskin nimeksikään. Kumpikaan näistä uusista paleteista ei missään tapauksessa palvelisi vastaavassa käytössä kuin tuo aikaisempi luottopalettini. Itse asiassa pistin jälkimmäisen ihan suosiolla kynttilävärien kasaan ja totesin, ettei kannata käyttää aikaa ja vaivaa siihen, että sillä jotain yrittäisi meikata.

Tulipa sitten varmistettua sekin, että olin tosiaan oikeassa sen kolmannen kokeiluni jälkeen eli on viisainta pysyä erossa kyseisestä firmasta. Näin siitäkin huolimatta, että huuto.netistä ostamani puuteri oli ihan ok laatua, tosin senkin loppumisesta on niin kauan aikaa, että se saattoi olla silloin vanhaan hyvään aikaan tehty.

Yleensä pyrin blogissani siihen, etten kommentoi ainakaan näin paljon, jos on jotain huonoa sanottavaa, mutta nyt laadun romahdus oli sen verran ilmeinen ja valtava, etten voinut olla kirjoittamatta. En siis suosittele kyseistä kosmetiikkamerkkiä kenellekään.