Hamsteri vai hamstraaja

Pyysin Herra Kirjoitusta nauhoittamaan muutaman jakson sosiaalipornoa nimeltä Himohamstraajat. Ohjelma oli kaiketi tarkoitettu viihteeksi, mutta osa jaksoista oli pikemmin äärimmäisen ahdistavia ja stressaasia, kun seurasi ohjelman päätähtien touhuja. En voinut mitään, että kuvotti ja oksetti, kun katsoin koteja, joissa vilvistivät rotat ja torakat, sänky oli homeessa ja rotanpaskassa ja joku oikeasti eli siellä kaiken keskellä ja vielä niin, ettei ymmärtänyt sen olevan luonnotonta. Ensimmäinen reaktio tietysti oli, että meillä pitää siivota, vaikka meillä oli juuri siivottu, toiseksi aloin katsella ympärilleni, miten paljon ylimääräistä tavaraa meillä on. Ja onhan sitä, ei siitä mihinkään pääse. 

 

Yritin pohtia ja selventää itselleni hamsterin ja hamstraajan eroa ja löysinkin mielestäni jonkinlaisen pienen, mutta selkeän eron. Hamsterilla on kyllä paljon tavaraa, mutta ne eivät ole roskaa tai rikki, ja niitä myös käytetään, eikä tavaramäärä vaaranna kodin turvallisuutta tai siisteyttä. Hamstraajalla tavarat puolestaan saattavat olla rikki, likaisia ja suorastaan roskaa ja sitä tavaraa on niin paljon, että kodin siistinä pitäminen on mahdotonta ja usein kodissa asuminen on tavalla tai toisella vaarallista. Tiedän, että raja on hiuksen hieno ja voi olla jopa niin, että hamsteri on ensimmäisen asteen hamstraaja. Opin tämän tuosta edellä mainitusta ohjelmasta, että hamstraajia on viittä astetta ja käsittääkseni sellainen, jonka koti on kattoon asti täynnä "roskaa" siis hyvin pitkälle käyttökelvotonta tavaraa, josta mistään on aivan mahdotonta luopua, kuuluu luokkaan viisi. 

 

Olen varmaan jossain vaiheessa ollut ykköstason hamstraaja, koska muistan kyllä ajat, jolloin haalin askartelumateriaaleja, kankaita ja lankoja, enkä kuitenkaan tehnyt niistä mitään. Nyttemmin kaikella haalimallani materiaalilla on tarkoitus ja käyttö ja yleensä se käyttö on vielä samoin tein tai liki samoin tein. Olen nimittäin oppinut ymmärtämään, että unelmaminälle ei tässäkään suhteessa kannata ostaa/kerätä. Siinä käy samoin kuin niissä korkosandaleteissa ja pitsimekoissa etelän rantapromenadilla. Tämä siis oli mielikuva, jolla ostin jokunen vuosi sitten itselleni hellemekkoja ja korkokenkiä - ottamatta mitenkään huomioon, että harvassa ovat allekirjoittaneen etelän reissut, inhoan mekkoja ja kovin pitkiä lenkkejä ei korkokengillä kävellä. Hankin ne siis unelmaminälleni, haavekuvalle, jonka maailma oli melkoisen kaukana arkitodellisuudestani. Samoin kaikkea muutakin on mahdollista ostaa/kerätä unelmaminälle, joka mielikuvissa tekee sitä tai tätä, mutta todellisuudessa ei välttämättä saa aikaan mitään, eikä siis tosiasiassa tarvitse mitään noista haalituista tavaroista. Olen kallistunut ajattelemaan, että tuo unelmaminästä luopuminen ja tosiasioiden myöntäminen on ensimmäinen askel kohti hamstraamisen vähentämistä. Minun kohdallani se voisi olla esimerkiksi se, että myöntäisin, ettei minulla ole aikaa eikä kärsivällisyyttä istua alas kuuntelemaan klassista musiikkia, jolloin voisin luopua cd-kokoelmastani. 

 

Tämä on hyvin monipolvinen asia, ja kuten tuolla aiemmin jo mietin, niin rajanveto näiden kahden vain hiuksen hienosti eroavan asian välille voi olla hankalaa. Myönnän, että en pidä sitä hamstrauksena jos ostan tarjouksesta kuusi pulloa astianpesuainetta. Se on kyllä hamsterointia, mutta mielestäni jopa järkevää sellaista, koska astianpesuaine tulee kuitenkin käytettyä - järkevän raja menee ehkä siinä, mahtuvatko pullot fiksusti kaappiin vai pitääkö ne jättää pöydälle pölyä keräämään. Tunnustan, että olen hintojen jatkuvasti noustessa kiittänyt itseäni hamsteroinnista, sillä varastoista on ollut hyvä ottaa, ja on voinut jäädä odottamaan seuraavaa sopivaa tarjousta. Sen sijaan vähemmän imartelevia ovat olleet ne hetket, kun on esimerkiksi joutunut tajuamaan huulipunan vanhentuneen kaapissa käyttökelvottomaksi tai kuminauhojen surkastuneen ennen kuin vaate on päässyt käyttöön. Se on huonoa hamsterointia, pitäisikö se tunnustaa jopa hamstraukseksi.

 

Maapallomme ei kestä kulutustamme, joten senkin vuoksi turha ostaminen ja tavaran haaliminen ei ole hyväksi. Olen opetellut sanomaan, että en tarvitse sitä, jätän sen ostamatta/hakematta, jolloin ko. tavara kenties, toivottavasti, päätyy jollekin sellaiselle joka sitä tarvitsee ja käyttää sen sijaan, että se makaisi minun tai jonkun muun varastoissa tulematta hyödynnetyksi - ja kyseisen tavaran/materiaalin tilalle tehdään uutta. Ymmärrän siis sen, että meillä jokaisella voi olla varastoja yhdessä sun toisessa asiassa, mutta en sitä, että niitä varastoja kootaan vuositolkulla saamatta niistä koskaan mitään tehdyksi/käytetyksi.  

 

Summa summarum, olen siis päätynyt johtopäätökseen, että hamsterointi on käytettävän tavaran järkevää hankkimista (vaikka sitten useampi kerralla varastoon), hamstraus taas sitä, että tavaraa haalitaan aikomatta tai kykenemättä sitä käyttää (tässä kohtaa tosiaan tuo täsmennyt "kykenemättä", koska kai jokaisella hamstraajalla on kuvitelma tai aie tavaran käytöstä).  

Ajatuksia vuodelle 2026

Suuria, tuhoon tuomittuja suunnitelmia vai antaa mennä vaan? Olen taipuvainen tarttumaan jälkimmäiseen. Toki jotain pieniä suunnitelmia pitää aina olla, niistä listaa alla. 

 

1) Vuonna 2026 olen ajatellut olla ottamatta käyttöön yhtään vyötteellistä lankakerää. Ainoa sallittu poikkeus ovat ne "omistusepäselvät" eli serkkuni langat, jotka odottavat muotoutumista sukiksi. Jos niiden vuoro tulee, ne voi käyttää hyvällä omallatunnolla, muutoin kudotaan pelkästään jämistä. Mitä enemmän jämiä kuluu sen parempi.

 

2) Näytteiden suhteen tilanne on se, että niitä on mennyt ja tullut, mutta jospa vuonna 26 niitä menisi enemmän kuin tulisi. Sama tilanne muutenkin kosmetiikassa. 

 

3) Teen "ostoslistan" eli listan tarvittavista/haluamistani tavaroista. Sitä saa toki täydentää ja muuttaa vuoden aikana tilanteiden muuttuessa, mutta sen on tarkoitus toimia suuntaa antavana listana siitä, mitä haluan ja todella tarvitsen. Tämä sama ostoslista on pyörinyt jo muutaman vuoden ja osaa asioista on siirretty vuodesta toiseen eteenpäin, koska ne olis kiva saada, mutta eivät niin välttämättömiä - yksi tällainen on muutaman euron hintainen parsintakoukku, kätevä juu, mutta en ole ollut valmis maksamaan toista mokomaa postikuluja siihen päälle -varsinkaan, kun unohdin sen taas ostaessani joululahjoja verkkokaupasta, jossa se olisi ollut saatavilla. 

 Näihin ajatuksiin liki 10 vuoden takaa voi aina palata:

Ennaltaehkäisevää on miettiä ostohetkellä läpi seuraavat kysymykset (kirjasta John Naish: Riittää jo – irti maailmasta, jossa kaikkea on ihan liikaa, Atena, 2009):

– Tarvitsenko sitä? (vai haluanko vain?)
– Johtuuko esineeseen kohdistuva himoni taitavasta markkinoinnista?
– Tahdonko esineen tullakseni terveemmäksi, fiksummaksi, kiireettömämmäksi tai vain coolimmaksi?
– Voisinko saavuttaa päämääräni millään muulla tavalla kuin hankkimalla lisää tavaraa?
– Kuinka monta tuntia työtä minun tulee tehtävä saadakseni se maksettua? Voinko käyttää ajan johonkin tyydyttävämpään?
– Voisiko jokin jo omistamani esine korvata sen?
– Tahdotko todella pyyhkiä siitä pölyjä, kuivapestä sitä, maksaa sen huollosta tms.?
– Jos korvaan uudella esineellä jonkin omistamani, mikä vanhassa oikeastaan on vikana?
– Jos todella tarvitsen esinettä, voinko mitenkään saada sen ilmaiseksi jonkin kierrätyssivuston kautta tai lainata sen joltakin ystävältä, naapurilta tai sukulaiselta?

 

 

4) Lisäksi lisään listalle vuonna 2025 tekemättä jääneet tehtävät:

- valmista nahkainen olkalaukku

- valmista se 10 vuotta kesken ollut karkkipaperilaukku

- tee laukku ruusuristipistotyöstä (voi mahdollisesti yhdistää tuohon ensimmäiseen kohtaan)

5) siivoa oma osuutesi kellarin askarteluhuoneesta

Meillä on taloyhtiön yhteinen askarteluhuone ja siellä on paljon meidänkin tavaraa. Ne pitäisi käydä läpi ja pistää poistoon/kiertoon ne, jotka ovat siellä vain tiellä

Koska tykkään miettiä asioita (liian) pitkälle eteenpäin, päätin, että vinttiä siivotaan vuonna 2027. Miksi vasta vuonna 27, miksi ei heti? Ihan siksi, että kuvittelen ensi vuonna hävittäväni kutomalla vintistä ainakin kassillisen lankaa, joten se (muka) on helpompi siivota ensi vuonna. Lisäksi minulla on outo luulo, että vuonna 2027 mahtuisin paremmin siellä jemmassa oleviin vaatteisiin, turha kuvitelma sekin, mutta saahan sitä ihmisellä haaveita olla. 

 

Vuosi 2025, miten meni?

Asia riippuu toki ihan siitä, mistä kulmasta tuota katsoo. Kun näkökulmana on se, että hengissä on selvitty, niin sen suhteen hyvin on mennyt. Työpaikat ovat säilyneet molemmilla, iso asia sekin - ja onnekseni Herra Kirjoituksen muistisairausepäily ei osoittautunut todeksi. Sen sijaan hänellä diagnosoitiin uniapnea ja hän saa oman puhkun tammikuussa. Oireet selittyvät pitkälle uniapnealla ja muulla kuormituksella. Kaikista sairauksistani huolimatta minullakin on mennyt ihan hyvin, kun vähän troppeja vielä vaihdettiin ja lisättiin, niin menee ihan ok. Näiden suhteen voimme siis todeta, että tilanne voisi olla paljon huonomminkin. 

Koti on ja tavaraa on. Ensimmäinen on toki positiivinen asia, varsinkin, kun kyseessä on oma koti. Tavarat, elämäni kaksiteräinen miekka, sillä onhan se hyvä, että tarpeellisia tavaroita on. Se toinen puoli on sitten se, että niitä tavaroita on paljon, liikaakin ja lisää kuitenkin tekisi mieli. Vuosi 2025 oli tavaroiden suhteen turhan runsas eli niitä tuli hankittua lisää enemmän kuin tarpeeksi. Kuten aiemmin kirjoitin, niin nyt voisi olla sellainen tilanne, että vuonna 2026 pitäisi koettaa käyttää suihkugeelit, shampoot, dödöt, pesupulverit ja astianpesuaineet omista kaapeista eikä heti rynnätä vuoden ensimmäisten alennusmyyntien perään ostamaan lisää. Helppoa se ei ole, koska olen kehittänyt itselleni maanantai- ja torstaihuvin siitä, että selaan kauppojen tarjoukset läpi ja teen ostoslistan niiden mukaan. Erityinen heikkouteni ovat kaksi paikallista kauppaa, joiden tarjoukset tulee selattua vähän tarkemmalla silmällä ja vielä joskus poikettua katsomassakin, koska kummankaan ihan kaikkia tarjouksia ei ole mainoksissa. 

Suunnitelmissa ollutta laatikkoleikkiä ei todellakaan leikitty vuonna 2025. Jos ajatus oli, että saisin 6 asiaa tyhjennettyä tai siirrettyä, niin niistä toteutui ehkä kaksi. Tietyt asiat ovat edelleen paikallaan, eivätkä tasan ole edenneet mihinkään suuntaan. En edes yritä luvata, että homma etenisi tänä vuonna, miksi tämä vuosi olisi sen suhteen parempi kuin viime vuosikaan? Tai sitten yllätän sekä muut että itseni ja homma hoituukin vuoden mittaan kuin huomaamatta. 

En myöskään saanut aikaiseksi tehdä itselleni yhtään työlistalla ollutta laukkua. Se on kyllä suunnitelmissa 2026, mutta en aio ottaa siitäkään paineita, koska muita laukkuja on vielä käyttöön. Tilanne saattaisi olla eri ja laukun tekeminen kiinnostaa eri tavalla, jos ainoa käsveska olisi hajoamassa. Nahkalaukku, ruusulaukku ja karkkilaukku ovat kummitelleet työlistalla pitkään, viimeksi mainittu varmaan liki 10 vuotta., mutta ehkä ne siitä sitten jokus valmistuvat, kun todellinen tarve ilmenee. 

Enemmän toteutuneita asioita on sitten maalla. Pitkään harkittu metalliromujen hävitys ja nurkkien siivous toteutui kesällä, samoin jo pari vuotta kummitelleet kellarilaudat saivat kyytiä eli kyllä vuoteen 2025 onnistumisiakin mahtuu. 

Lankaa kului n. 4,5kg, mikä on vähemmän kuin viime vuonna, mutta paljon kuitenkin. Toki varmaan saman verran tuli lisää, mutta onpahan sitten loppuelämän varastot kunnossa. 

Jos vuoden 2025 haluaa kiteyttää yhteen virkkeeseen, niin ei huippuvuosi, mutta ei huonokaan. On asioita, jotka menivät hyvin ja tulivat hoidetuiksi, ja sitten on niitä asioita, joiden aika ei ollut vielä, koska todellista tarvetta niiden tekemiseen tai hoitamiseen ei ollut. Väitän näet, että kaikki välttämätön ja vähän enemmänkin on tullut hoidettua ja ne asiat, jotka ovat jääneet hoitamatta, eivät ole olleet niin välttämättömiä. 

Joululahjat 2025

Olen huomannut ristiriidan - ison ristiriidan - siinä, että vastustan materiaalista joulua ja joka joulu esittelen materialistisesti saamamme joululahjat. 

 

On totta, että saimme tänäkin vuonna lahjoja kaikesta "aikuisten kesken ei vaihdeta lahjoja" - sopimisesta huolimatta. Nopealla listauksella paljon syötävää kuten leipää, sinappia ja kinkkua sekä suklaata ja muita herkkuja. Saimme myös rahaa ja lahjakortteja ja niiden lisäksi joitakin tavaroita kuten valokuvakalenterin, viikonloppulaukun ja Tähtien sota -soittorasian. 

 

Tuossa edellä olevassa listauksessa on siinäkin jo liikaa materiaa mainittuna, joten valokuvaa ei ole tulossa eikä tarkempaa erittelyä suklaarasioista ja muista herkuista.  

Valinnan mahdollisuus

Edellistä juttua kierrätystyynyliinoista kirjoittaessani aloin jälleen kerran miettiä valinnan mahdollisuutta. Minulle se, että kaivan kaapista kierrätyskankaat ja ompelen tyynyliinat itse, on valinta. Minun olisi aivan yhtä hyvin mahdollista tehdä erilainen valinta ja ostaa tyynyliinat valmiina kaupasta. Se todennäköisesti aiheuttaisi sen, että joutuisin vähän joustamaan itse asettamastani budjetista ja kiukuttelisin siitä itselleni, mutta todellisuudessa sillä ei olisi merkitystä. En joutuisi jättämään ateriaa väliin tai jotain muuta hankkimatta noiden ostosten takia. Rehellisesti, en varmaan parin kuukauden päästä edes huomaisi, että joku kymppi tai satanen olisi tilillä vähemmän. Samoin olisin voinut käydä ostamassa uudet kankaat ja niihin sopivat langat sekä nauhat kaupasta ja tilanne olisi ollut sama kuin edellä.

 

Joudun siis jälleen kerran tunnustamaan hyväosaisuuteni, sillä niinhän useammassa kuin yhdessä lukemassani kirjoituksessa on todettu, että hyväosaisella on mahdollisuus valita. Hänen on mahdollista valita nuukuus, joka vähävaraiselle on pakollista. Tämä itse valittu nuukuus ja kierrätysasioiden käyttö on tyydyttävämpää ja nautinnollisempaa, jos tuota sanaa voi tässä yhteydessä käyttää, kuin pakollinen nuukailu. Onhan se ihan ymmärrettävää, että omat valintamme tai ylipäätään mahdollisuus valita, tekee asiasta mielekkäämmän kuin pakko. En itsekään osaa sanoa, olisiko näin tyytyväinen siihen, että voin tehdä kierrätysmateriaaleista nuukaillen, mikäli kyseessä olisi pakko ja niin täytyisi tehdä, koska muita vaihtoehtoja ole.  

 

Silittelen kierrätystyynyliinojani vielä kerran, toivon niille monia käyttökertoja ja olen kovin onnellinen siitä, että minun oli mahdollista valita niiden ompeleminen.

Täydellisyys vai tyytyminen

Kuvassa meillä käytössä oleva saippukuppi, saippuateline tai saippua-astia (Rakkaalla lapsella on monta nimeä.), meillä tuo on saippukupppi. Meillä on näitä useampia, koska olen ostanut, ollut tyytymätön ja ostanut uuden. Pidän palasaippuoista, niissä on jotenkin aito pesemisen tuntu, mistä syystä meillä käytetään usein. Kunnollinen saippua ansaitsee myös kunnollisen telineen ja myönnän, että olen ostanut niitä meille varmaan puolen tusinaa etsiessäni täydellistä. Senkin olen valmis tunnustamaan, että tässä kohtaa olen ehkä säästänyt väärässä kohdassa, sillä en ole ollut valmis maksamaan paria kymppiä alustasta, jolla lepää saippua. Omasta mielestäni täydellinen saippua-alusta olisi joko tällainen valkoinen posliininen tai musta muovinen. 

  

 

Kuvassa oleva saippuakuppi on likainen sulaneen saippuan jäljiltä. Tuo on sen ongelma, koska sen pinta on tasainen, se myös kerää tahmaa sulaneesta saippuasta. Muutoin tuo olisi täydellinen. Se on yksinkertainen, valkoista posliinia eli sopisi kylpyhuoneeseemme, se olisi helppo pitää puhtaana, jos se olisi ehjä. Olen saanut tämän nimenomaisen kupin jossain Roskalavan saippuapaketissa ja se on rikki, se oli rikki jo meille tullessaan. Täsmällisemmin se on liimattu kokoon ja nyt liimaus on alkanut murentua eli tämän on aika mennä. Nyt pitäisi sitten tehdä päätös täydellisyydestä vai tyytymisestä - muistan, miten joskus paasasin kaverilleni hänen tilanteestaan ettei ole kuin kaksi vaihtoehtoa joko tyytyä tilanteeseen tai alkaa tehdä jotain eli tavoitella täydellisyyttä. Täydellisyys olisi löytää jostain tällainen samanlainen uusi ja ehjä - tietenkin edulisesti. Tyytyminen tarkoittaa sitä, että kaivan kaapista esiin ikealaisen  muovisen saippuakupin ja otan sen käyttöön. Kyllä, olen täysin tietoinen siitä, että noita molempia "täydellisiä" saisi Temusta, mutta sieltä ostaminen ei ole vaihtoehto. 

 

Tässä kohtaa täytin jälleen nestesaippua pullon ja nostin sen lavuaarin reunalle. Ihan siitä syystä, että Herra Kirjoitus pitää siitä enemmän. Hän sietää palasaippuaa, mutta saippuanäytteet ovat hänelle ehdottomasti vihollinen: "sellaisia olemattomia läpysköitä, joista ei edes saa mitään pesuainetta". No minä käytän ne sitten itse.  

 

Samalla teen edelleen pohdintaa tyydynkö toiseksi parhaaseen vaihtoehtoon vai alanko tosissaan etsiä täydellistä. Sen löydyttyä voisin ostaa vielä sen yhden, täydellisen, kupin ja käyttää sitä lopun elämääni. Haaveunta, mutta ainahan sitä voi toivoa.  

Heleä heinäkuu

Koska jälleen kerran löysin itseni kauhistelemasta kesäkuun kuluja, totesin, että voisin ihan oikeasti yrittää tehdä asialle heinäkuussa jotain. Tai sitten jos vaan antaisi olla ja katsoisi, miten homma menee, kun osa kuusta on kuitenkin lomaa ja siitä ajasta iso osa vietetään maalla, jossa on vähemmän kiusauksia kuin kaupungissa. Mikäli yhtään tunnen itseäni myös sellainen asia kuin kielletty hedelmä on houkuttelevampi kuin sallittu asia; jos siis kiellän itseltäni ostamisen, tulee varmasti ostettua. 

1.viikko

Heinäkuu alkoi yövuorojen jälkeisillä vapaapäivillä. Kelit hellivät, joten pikaisten kotihommien jälkeen siirryin nauttimaan ulkoilmasta.  Raahasin kotiin myös Matsmartilta ostamani ruoka- ja vaatelaatikon ja tajusin unohtaneeni sen kesäkuun kirjanpidosta. Laatikon vaatteet ovat menossa äidille (tai siis hetkeksi varastoon ja sitten vasta hänelle, kun tarvetta on, sillä ostin hänelle alusvaatteita kivijalkakaupastakin). Mietin hetken, että unohdan koko laatikon vallan, mutta päätin nyt kuitenkin olla rehellinen ja lisätä ruokatavarat kesäkuun kuluhin. Ne näyttävät nyt sitten entistä hirveämmiltä, mutta ei voi mitään. 

 

Tiistai oli toisaan aivan upea päivä ja vietin useamman tunnin vain kävellen ja nauttien maisemista. Illalla onnistuin vielä houkuttelemaan Herra Kirjoituksen kanssani lenkille ja pehmikselle. Keskiviikkona päivä oli pilvinen ja kohtuullisen lämmin, mutta illasta tuli jälleen lämmin ja aurinkoinen, niinpä Herra Kirjoitus onnistui yllättämään minut ehdottamalla pehmistä ja lenkkiä - no mutta, tietenkin mentiin.

 

Torstai olikin sitten sellainen kaatosade ja kastumispäivä, etteivät sanat oikein riitä kuvamaan märkyyden ja ketutuksen määrää. Kävimme myös siivoamassa äidille.  Perjantaina vietimme peli-iltaa ystävien kanssa meillä. Viikonloppu meni töissä siis töissä töissä ja kotitöissä. 

 

2. viikko

Pari aamuvuoroa alkuun, monenlaista hoidettavaa niin töissä kuin kotona. Sovin meille maalle muutamaksi päiväksi apukäsien palkkaamisesta, kun serkkuni 14-vuotias poika oli jäänyt kesätöitä vaille. Työviikko loppui kolmeen yövuoroon, joista viimeinen päättyi lauantai-aamulla. Sen jälkeen suunnistimme maalle ja siellä alkoi perinteinen touhu ja tohina. Lauantaina poikkesimme matkalla naapurikaupungin kebabilassa syömässä kesäloman aloitus mätöt, sen jälkeen leikkasimme nurmikkoa koko loppupäivän. Se kun oli päässyt venähtämään pitkäksi kuukauden mittaisen poissaolomme aikana. Sunnuntaina siivosin, sillä paikat olivat vielä talven jäljiltä - ei ollut ihan tarkoitus tehdä koko päivän kestävää suursiivousta, mutta niin vaan sellaiseen päädyttiin. Herra Kirjoitus leikkasi edelleen koko sunnuntaipäivän nurmikkoa ja vieläkin jäi muutama viidakkokaistale odottamaan leikkuuta. 

3.viikko

Loma alkoi virallisesti ja helteessä mennään. 30 astetta ja päälle on aivan loistava lomakeli edellyttäen tietysti ettei työnä ole esimerkiksi marjapuskien perkaamista, oksien silppuamista tai vastaavaa. Tässä mukavassa hellekelissä kesätyöläisemme ahkeroi monien projektien kimpussa ja me tietysti siinä sivussa. Saimme edistettyä useita asioita, mutta ihan valmiiksi ei mitään. Uskon kuitenkin, että kaikki kesäprojektit valmistuvat ajallaan. Rankkojen päivien jälkeen sammuimme kyllä melko tehokkaasti, mutta nukkuminen oli varsin hankalaa, koska kuumuus hiipi sisällekin. 

 

Tiistaina päätimme työpäivän jälkeen yhdistää huvin ja hyödyn. Tarvitsimme seuraavan päivän töihin tarvikkeita, joita oli pakko hakea naapurikaupungista, joten samalla kävimme jälleen paikallisessa kebabilassa syömässä ja samalla poikkesimme paikallisessa kierrätyskeskuksessa tekemässä löytöjä. Jotenkaan ei yllätä, että löydöt olivat ovikranssipohjia ja rannekelloja, jotka esittelen erillisessä postauksessa.

 

Keskiviikko iltana palasimme kaupunkiin, koska olin lupautunut torstaiksi töihin. Edessä töitä ja kotitöitä, kuten pyykkiä ja pölyjä. Torstaina ja perjantaina oli vuorossa harrastetöitä. Torstaina illalla olimme kaiken muun lisäksi luvanneet käydä äidille siivoamassa  ja kastelemassa serkun kukat. 

Kesäloman alussa tajusin, että minulla on neljä isoa lomajuttua: kesätyöläinen, äidin käyttäminen maalla, nimiäiset ja kummipojan kyläily. Tällä viikolla sain onneksi hoidettua noista jo kaksi. Olin nimittäin luvannut lauantaina viedä äidin maalle ja kutsua naapurit kahville. En saisi valittaa, mutta en erityisemmin pidä siitä, miten jotkut kommentoivat, miten äitiä pitäisi useammin tuoda maalle. Niin varmaan pitäisi, mutta eivät nuo ihmiset tiedä, millainen show se kaikkineen on. Muutaman tunnin kyläilyä varten tarvitaan vähintään kahden päivän työ+ itse kyläilyaika. Ensinnäkin kaikki valmistelut siihen, että on kahvia, kahvileipää, ruokaa ja kaikki vaihtoehtoineen, koska "kolme vee" saattaa alkaa kiukutella kuin pienet lapset, että hänen on nälkä, eikä hän halua sitä tai tota. Siivous ennen ja jälkeen - tietenkin. Sekä itse kuskaaminen - pelkkä autoon saaminen kesti viimeksi kolme varttia eikä siinä ollut edes mukana pukemiseen yms. käytettyä aikaa. Ja tuo tietysti toisen kerran paluumatkalla. Kun normiviikolla mulla menee vähintään kolme iltaa äidin asioihin; siivous, pyykkäys ja pyykien silitys/viikkaus/korjaus, tällaisella viikolla mulla menee neljä tai viisi iltaa, koska normaalin lisäksi on hoidettava nuo valmistelut, sekä koko päivä vierailuun. Kun muutenkin itselle jää vähän aikaa, niin en todellakaan jaksa tuota rumbaa kovin usein.

 

Lauantaista onneksi selvittiin kunnialla ja äiti oli tyytyväinen. Hetken harkinnan jälkeen päädyimme siihen, että palaamme vielä yhdeksi yöksi kaupunkiin. Sain pestyä äidin vierailun aikana syntyneet pyykit, tiskattua tiskit ja rauhassa pakata eväät maalle mukaan. Äiti-reissulle lähdettäessä otin vain ne, mitä oli välttämätöntä ja jätin loput odottamaan.  Sunnuntaina sitten palattiin maalle jatkamaan loputonta työurakkaa. 

 

4.viikko

"Lomailua" maalla eli kokosimme rautaromuja, siivosimme nurkkia, leikkasimme nurmikkoa, perkasin marjapensaiden alustoja jne. Jouduimme pyytämään naapurin isännältä apua, kun emme saanee yhtä kylvökonetta irti pusikosta. Hänen avullaan homma onnistui ja saatiin kone metalliromukasaan. Lähtiessään hän vei mukanaan yhdet vältit, koska hänen omansa olivat rikki. Tähän tilanteeseen olen todella tyytyväinen, silla parempi, että tavarat päätyvät käyttöön kuin romuksi. Muutenkin tuossa romukasassa on todella paljon kauniita, vanhoja koneita ja muistoja, mutta koska kaikkea ei voi säilöä, on niiden aika mennä. Yhden yhden hevosen vältin säästin, sen voin sitten maalauttaa tai nostaa ruosteisena pihan koristeeksi. 

 

Paikallinen kesätapahtuma on maalla viikonloppuna, joten nurkat piti saada kuntoon siihen mennessä. Naapurin rouvalle naureskelin, että kylälle komiasti, vaikka kotona kontattais eli ne paikat kuntoon, mitkä näkyy ja nurkantakuset saivat jäädä, kun aika ei riittänyt. 

 

Torstaina kävimme jälleen siivoamassa äidille, ja toimme kaksi kassillista pyykkiä pestäväksi. Loputon rumba siis jatkuu. Torstain iltapala oli sitten jälleen kerran ruokailu Burger Kingissä, ei näillä keleillä juuri jaksa kokata. Perjantaina vietimme "vapaapäivää" eli valmistauduimme lauantain nimiäisjuhlaan ja teimme kotihommia. 

 

Lauantain nimiäiset menivät hyvin, tosin olisin toivonut "viralliselta" osuudelta jotain vähän enemmän kuin kummitodistusten jakoa ja nimen kertomista. Sunnuntaina sitten siivoiltiin jälkiä eli huollettiin juhlavaatteet taas kuntoon, laitettiin muutakin pyykkiä pois ja tehtiin muitakin kotihommia sekä valmistauduttiin seuraavaan päivään. 

 

5.viikko

Maanantaina viimeinen kesän isoista jutuista eli kummipoikapäivä, tai siis saimme kummipojan lisäksi mukaan myös hänen isosiskonsa. Oon p***a ihminen, kun oletin, että tuota asiaa olisi voinut kysyä, eikä vaan ilmoittaa, että he tulevat sitten molemmat. No isosisko on sen verran jo teini, että tämä on ehkä viimeinen kerta, kun hän tulee mukaan. Sen verran olen myös lisää p***a, että tein tuonne kuluihin ihan oman kategorian tälle päivälle, sillä haluan tietää, miten paljon yhteen päivään uppoaa rahaa (ja sitähän uppoaa, vaikka miten koittaisi suunnitella ja sniiduta, kun uimapaikoista ei esimerkiksi millään käynyt ilmainen, vaan piti päästä maksulliseen ehdottomasti). 

 

Tiistaina sitten taas tehtiin jälkihommia ja hoidettiin asioita maalle lähtöä varten. Poikkesimme myös viemässä äidille pyykit - asia, jota hän ei jäkikäteen muistanut lainkaan, kun seuraavan kerran tapasimme. Maalla jatkettiin samalla linjalla, pihan siivousta, pakasteen tyhjennystä, romujen keräämistä. Ei siis mitään uutta auringon alla siinä suhteessa. 

 

Hankinnat: Kotikirppikseltä 2 uutta Finlaysonin pyyhettä, 3 lakanaa yhteensä 5€.

 

Hätävaramekko nimiäisiin, 7€. Siinä meni ostolakko, mutta näihin helteisiin on pakko saada jotain kevyttä. 

Jos joku sanoo, että ulkonasyöminen on edullista, niin kissanvillat. Heinäkuun ruokalasku on hirveä, koska siinä on meidän omia ulkoruokintojamme yhteensä 12 annosta (keskimäärin 15€ annos) ja lisäksi kummipoikakategoriassa vielä 2x 4 hengen ruokailut. Lompakko ei kyllä kovin montaa tällaista kuukautta kestä. 
 

 

Menot:

Ruoka: 504,35€ (ruokaa vieraille, lounasruokailu ulkona kahdelle x 4, kesätyöläisen ruoat kolme päivää, "iltapala" Burger Kingissä x 2, )

Herkut: 56,01€ (pehmikset x 2 hellepäivien kunniaksi, karkkia ja pullaa, jädet, mehua, nachoja, radleria, irtokarkkeja tarjouksesta)

Tavarat: 43,75€ (3 litran saippua kannu, 3 pulloa wc-puhdistusainetta, ovikranssipohjia, 3x rannekello, wc-raikastimia, nenäliinoja, wc-paperia, toimistoklipsuja, mekko, lakanoita (3) ja pyyheitä (2))

Muut: 39,03€ (mehua ja keksejä äidille, tarjouilut maalla (osa), nimiäiskortti, karkkia äidille )

Lääkkeet ja lääkärit: 66,70€ (poliklinikkamaksu)

Kummipoikapäivä: 186,76€

Matkailun pieniä ekoasioita

Ei, en aio pohtia lentämisen vaikutusta ympäristöön, sillä sen me kaikki tiedämme - ja koen edelleen mielenterveyteni tärkeämpänä kuin yhden vuotuisen lentomatkan ympäristövaikutukset, olkoot muut mitä mieltä tahansa.

 

Sen sijaan pohdin pieniä asioita, joiden ei ehkä pitäisi aiheuttaa kriisiä lainkaan, kuten sitä, että olisiko reissussa rikkuneet kengät pitänyt tuoda takaisin Suomeen ja kierrättää täällä, missä on paremmat kierrätyssysteemit. En tuonut, mutta silti mietin asiaa edelleen. 

 

Samoin mietin sitä, että miksi hotellit eivät voi tarjota kierrätyspöytää, johon voisi jättää esimerkiksi aurinkorasvojen loput sellaiselle käyttöön, jonka rasva loppuu juuri ennen loman loppumista tai joka ei syystä tai toisesta hankkinut rasvaa ennen lomalle lähtöä, tuollaisella pääsisi alkuun. Meille nimittäin jäi juuri tuollainen jämä, jonka olisi voinut jättää jollekin toiselle käyttöön, mutta jota toisaalta en halunnut laittaa roskiinkaan. Niinpä minä sitten vähän manaillen raahasin sen takaisin kotiin - uskoisin, että se tulee tänä kesänä käytettyä, mutta silti olisi ollut ekologisempaa jättää se käyttöön jollekin lomakohteessa.

 

En ole niin sinisilmäinen, etten tiedostaisi sitä, mitä riskejä tuollaiseen liittyy, joku voisi tahallaan laittaa pöydälle pilattua tai pilallista tuotetta. Aurinkorasvaa ei ole niin helppo käsitellä, mutta jos samalle pöydälle laitettaisiin myös shampoot ja suihkugeelit, niin ne voisi helposti täyttää jollain asiaan kuulumattomalta. Lisäksi jää kysymys, kenen tuosta pöydästä kuuluisi huolehtia, hotellit tuskin haluavat ylimääräistä työtä ja huolehtimatta se ei pysy siistinä. Tai sitten voisi toimia sen verran fiksusti, että selvittää tarjoaako hotelli käyttöön sopivat puhdistusaineet ja jättää omat lennättämättä sinne. Minähän tietenkin pakkasin sekä shampoon, että suihkugeelin mukaan, vaikka hotelli olisi tarjonnut peruspuhdistusaineet käyttöön. Viimeisinä päivinä käytimme shampoota ja suihkugeeliä käsienpesuun, jotta niitä menisi mahdollisimman vähän roskiin. Onnistuimmekin melkoisen hyvin.

Katsoin myös särkevin sydämin loputtomia ehjiä, muovisia rantaleluja, jotka heitettiin roskiin loman loputtua. Miksi edes niitä ei voisi jättää hotellille käyttöön? Silloin ihan kaikkien lapsiperheiden ei tarvitsisi ostaa omia uimarenkaita tai yksisarvisia, eikä se vaatisi hotellilta kuin minuutin työn kahdesti päivässä - aamulla lelujen siirtämisen varastosta altaalle ja illalla lelujen siirtämisen varastoon. Näistä ensinmainitun voisi jopa jättää käyttäjien vastuulle, pistää vaan kyltin, että uimarenkaat täällä, lainaa tästä käyttöön, niin kyllä ne sieltä tulisivat haettua. 

 

Vesi on myös yksi asioista, jotka reissussa aina pohdituttavat. Suomessa juotavaan hanaveteen tottuneena, tuntuu pahalta joutua ostamaan juomavesi muovikannuissa.Vielä pahemmalta tuntui se, että suihkussa vettä piti juoksuttaa minuuttitolkulla ennen kuin sai sen verran lämmintä vettä, että pystyi menemään suihkuun. Hiuksia pesin jossain vaiheessa kylmällä vedellä, mutta kroppa vaati sen verran lämpöä, että oli pakko odottaa. Samoin kotona normaali käytäntö veden sulkemisesta aina saippuoinnin välillä ei tuolla vaan toiminut, sillä lämpimän veden odotuksen olisi saanut aloittaa alusta, vaan hana oli pakko pitää auki koko peseytymisen ajan. Samoin hanan lämmönsäätelyssä oli toivomisen varaa, mikä vielä lisäsi erityisen harmittavasti vedenkulutusta eli hyvän veden lämpötilan löydyttyä suihkuun ei kannattanut koskea ennen kuin oli valmis lopettamaan. Tuo "haaskaus" tuntui erityisen pahalta siksi, että alueella on pulaa vedestä ja paikallisia kehotettiin säännöstelemään veden käyttöä ja sitten turistit lorottavat menemään kymmeniä litroja vettä "turhan tähden".

 

Pieniä asioita, mutta kertautuessaan viikosta toiseen ja vuodesta toiseen, niiden määrä ja merkitys kasvaa kummasti.

Alkuvuoden ahdinko

Jokseenkin yhtä perinteisesti kuin vuosi vaihtuu, alkaa allekirjoittaneen taloudellisen ahdingon pohdinta. Tämä alkaa olla jo vuosittainen perinne, tekisi mieli nauraa, jos ei itkettäisi. Varsinkin, kun mitään todellista tarvetta moiseen kiihkoiluun ei ole. Tammikuussa ei ole tulossa mega-suurta visa-laskua, tili ei ole tyhjä, tavaraa on ja kaapeissa on ruokaa. On toistaiseksi työpaikkakin, josta saa palkkaa säännöllisesti, eikä ole lainoja maksettavana. Kaiken pitäisi siis olle hyvin, mutta silti jokin saa aikaan jälleen kerran sen tunteen, että me ei selvitä tulevasta vuodesta. 

Järki-minä kysyy jälleen kerran, että miksi ei selvittäisi? Selviäväthän kaikki muutkin, joten miksi ei mekin. Samalla se muistuttaa, että monella ei ole asiat näinkään hyvin ja taputtaa minua olalle muinaisista hamsteroinneista ja siitä, että lainat maksettiin aikanaan korkeilla koroilla mahdollisimman nopeasti pois. Tämä on aikalailla surkuhupaisaa, aiemmin koin jonkinlaista huonoa omaatuntoa siitä, että kaapeissa oli tavaraa hyllyt pullollaan. Nykyään onnittelen itseäni siitä, että olen ymmärtänyt ostaa astioita, kankaita, lankoja ja muuta kestävää silloin kun meidän keskituloisessa palkassamme oli vielä ostovoimaa. Noilla pärjää oikeasti pitkälle ellei jopa loppuelämän ajan. Sen lisäksi tunnustan olevani kohtuullisen tehokas tekemään edullisia (lue: halpoja tai ilmaisia) löytöjä. Tätä tietysti helpottaa se, että pyrin ennakoimaan tilanteita niin pitkälle kuin mahdollista: vessapaperia on aina säkki varastossa, jotta se riittää seuraavaan tarjoukseen asti. En ole ostanut normaalihintaista kahvia varmaan koskaan aikuisiälläni, vaan pidän sen verran puskurivarastoa, että sillä selvitään vähän pidempikin aika, jos tarjouksia ei ole, ja sitten kun niitä tulee, olen eläkeläisten kanssa eturintamassa ostohousut jalassa. 

Tiedän, että yhtenä syynä tuohon "ahdistukseen" vaikuttaa tälle vuodelle asettamani säästötavoite. Myönnetään, se oli virhe. Ajatusmaailmani on jotenkin kääntänyt sen muotoon, että sen pitäisi olla valmis jo tammikuussa, ja kun se ei tietenkään onnistu, alkavat "emme me selviä tästä vuodesta" - ajatukset, joilla ei ole mitään tekemistä todellisen selviämisen kanssa. 

 

Saatuani tämän tekstin kirjoitetuksi, voin huokaista ja todeta, että kyllä me selvitään. Ihan varmasti selvitään tästäkin vuodesta, jos ei erittäin hyvin, niin vähintäänkin kohtuullisesti. 

Harrastelusta

Nyt kun olen palannut täysituntiseen työhön, olen joutunut eri tavalla myös miettimään harrastuksia. Yllättävän nopeasti sitä ihminen tottuu siihen, että aikaa on ja sitä voi käyttää vähän niin ja näin. Työelämässä olevalle se ei suinkaan enää ole mahdollista, sillä kaikkea ei voi saada, koska vuorokaudessa on rajallinen määrä tunteja. 

 

Minä en osaa pitää sisustamista, siivoamista ja ruoanlaittoa harrastuksena. Minulle ne ovat velvollisuuksia, jotka tulee hoitaa. Tästä asiasta voisi käydä pitkän akateemisen keskustelun monine perusteluineen, lasketaanko nuo edellä mainitut asiat velvollisuuksiksi, onko pakko esimerkiksi siivota tai pestä pyykkiä tai laittaa ruokaa. Periaatteessa juu, ei ole pakko, mutta jos ei ole varaa palkata siivoojaa eikä halua asua sikolätissä, se kyllä tarkoittaa sitä, että on pakko. On pakko imuroida, etteivät villakoirat valtaa koko huushollia. On pakko pestä ikkunat edes kerran vuodessa, jos haluaa nähdä niistä läpi tai on pakko pestä vaatteet, jos ei halua kaikkien kavereiden alkavan kartella siksi, että haisee. Vaatteita ei ole myöskään pakko korjata, mutta sekin on vähän sellainen vaihtoehto, että joko on epäsiisti rikkinäisissä, repsottavissa vaatteissa tai joutuu kantamaan kosolti rahaa kauppaan hankkiessaan aina uusia vaatteita. Vaikka pidänkin korjausompelusta kovasti, en silti missään tapauksessa laske sitä harrastukseksi, kyllä se on samanlainen kodinhuoltovelvollisuus kuin nämä siivoamiset ja tiskaamisetkin. Minulle ruoanlaittokaan ei ole harrastus, vaan normielämään kuuluva hoidettava asia. Ruoanlaitosta pääsee tänä päivänä valmisruokien suhteen varsin helpolla, mutta se käy sitten kukkarolle, sillä valmisruokien hinnat ovat melkoisen korkeita ja ulkona syöminen se vasta kalliiksi tuleekin. 

 

Koska aikaa on rajallisesti, pitää myös harrastuksia alkaa priorisoida. Vaikka miten haluaisi harrastaa kaikkea mahdollista, kaikkeen ei vain ole aikaa, jos siis harrastamiseksi ei laske sitä, että tekee jotain asiaa kerran kuussa. Käyn satunnaisesti elokuvissa, mutta en silti pidä sitä harrasteena - se on vain elokuvissa käymistä. 

 

Aloin pohtia, mitkä asiat ja harrastukset ovat niitä, mistä haluan pitää kiinni ja mitkä tuovat minulle iloa. 

 

Ensimmäisenä on tämä blogi. Haluan pitää kiinni siitä, että minulla on kanava, johon purkaa ajatuksiani ja tehdä itselleni muistiinpanoja siitä, mitä kulloinkin teen. Voisihan tuon tietenkin tehdä myös kirjoittamalla paperille, mutta minä ja paperinen päiväkirja emme koskaan ole olleet kavereita. En ymmärrä, miksi siihen kirjoittaminen tuntuu hankalammalta kuin tämä kirjoittaminen, vaikka periaatteessa ihan samoja asioita, kuvia yms. siihenkin voisi laittaa. Kirjoitan blogia tosiaan täysin itsekkäästi itselleni, sillä yritän pitää yllä jonkintasoista kirjallisen ilmaisun taitoa. Vaikka minusta ei ammattikirjoittajaa koskaan tulekaan, niin siitä huolimatta arvostan kovasti sujuvaa kielitaitoa. Olen myös aina ollut enemmän tekstin kuin kuvan ihminen, siksi instragram ei ole minun juttuni. Koska blogi ei ole sidottu mihinkään, olen vapaa kirjoittamaan sitä silloin, kun itsestä siltä tuntuu ja päivittämään niistä aiheista, mitkä hyvältä tuntuvat. Joskus on oikeasti myös hauska palata katsomaan menneitä ja miettiä, että mitä silloin mahtoi ajatella vai ajatteliko mitään. Haluan seurata saapuvia ja poistuvia tavaroita, tyhjentyneitä purnukoita ja valmistuvia sukkia, tallentaa hetkiä elämästäni. Haluan kirjoittaa silloin kun siltä tuntuu.

 

Toinen harrastus, mistä haluan pitää kiinni, on sukkien kutominen. Siinä on jotain meditatiivista ja rentouttavaa. Sukat ovat juuri sopivankokoinen työ, valmistuvat nopeasti, tulevat yleensä käyttöön ja silti pääsee kokeilemaan ja tekemään erilaista ihan oman halun ja innostuksen mukaan. Lankojakin on jemmassa sen verran, että ihan heti ei tarvitse alkaa niitäkään miettiä, vaikka kutoisi montakin sukkaparia. Itse asiassa lankoja taitaa olla jemmassa noin loppuelämän tarpeiksi, kuten joskus leikillisesti totesin. Mikään ei silti estä minua himoitsemasta uusia lankoja ja uusia sukkamalleja, vaikka entisiäkin on kokeilematta ja käyttämättä.

 

Kolmas asia, mistä en voi sanoa erityisesti pitäväni, vaan joka on enemmän  sellainen pakkopulla, mutta jota on pakko tehdä ja itse asiassa alkaa entistä enemmän korvamerkitsemään kalenteriin, on liikunta. Jotta jaksan tässä työssä, jotta kroppa ja pää eivät kokonaan räjähdä, on aivan pakko alkaa tehdä jotain liikunnallista joka päivä, vaikka inhoankin liikuntaa. En ymmärrä, mistä löytäisin sen liikunnan ilon. Joskus kauan sitten muistan sellaisen hetkellisen flow-tilan, joka siitä syntyi. Se oli sitä aikaa, kun kävin salilla tai jumpassa tai spinnissä noin viidesti viikossa ja kivaa oli. Nykyään en vaan saa samanlaista tilaa mistään - tai jos ollaan rehellisiä - en ole edes yrittänyt. En ole raahannut itseäni salille tai kunnon lenkille vuosiin, koska se ei tunnu kivalta, koska korona, koska läski, koska ne kuitenkin katsovat, koska muutakin rahanmenoa kuin salikortti löytyy ihan riittävästi. Tosi asia taitaa kuitenkin olla se, että olen vain laiska, raha ei ratkaise, koska työnantajan sali olisi ilmaiseksi käytettävissä, kukaan ei kuitenkaan oikeasti katso ja jos katsoo, niin entä sitten, jos eivät ennen ole nähneet lihavaa naista, niin nytpä näkevät. Kaikki tekosyyt on siis käytetty, jälkelle jää vain karvas totuus epämielyttävyyden tunteesta ja laiskuudesta. Jospa nyt pääsiäisen jälkeen todellakin kirjoittaisin päivän työlistaan sen liikunnan. Kuten eräs tuttavani totesi, että helpoin tapa on se, että menet heti töistä salille, kun pääset kotiin, on se ikävin homma tehty ja loppuillan saat tehdä sitä kaikkea kivaa. Ehkä tuo olisi se tapa, jolla homman saisi toimimaan. 

Neljäs asia, josta toisaalta haluan ja en halua pitää kiinni on pelaaminen. Lautapelit ja kaveriporukat ovat enemmän kuin jees. Ikävästi vain huomaan, että Pokemon GO on hiipinyt elämään Harry Potter Wizards Uniten tilalle ja käytän siihen aivan liikaa aikaa. Hullua tässä on se, että se on ikään kuin opittu tapa, peli ei tarjoa kuin hyvin hetkellistä nautintoa tilanteessa, jossa saa jotain asioita eteenpäin ja silti löydän puhelimen aivan liian usein kädestäni. Sanon itselleni, että en mä tykkää tästä ja heitän poksua pallolla, tämä on ihan hullua ja hakkaan raidia, miksi mä teen tätä ja pudottelen muiden pokemoneja gymistä. Tuolle asialle pitäisi tosiaan tehdä jotain, ennen kuin siitä tulee aivan liian syvälle juurtunut tapa.

Menneitä muistellen osa 3

Viimeiset vuodet ennen tätä päivää ovat varsin mielenkiintoisia, sillä niistä alkaa olla ihan oikeita muisitjälkiäkin siis muitakin kuin blogin jättämiä. Osa tästä johtuu siitä, että sain puhkun eli uniapnean hoitoon käytetyn CPAP-laitteen vuoden 2016 kesän kynnyksellä. Monet blogiin kirjoitetut asiat vuosien 2013 ja 2016 välisenä aikana olivat sellaisia, että minulla ei ollut niistä mitään muistikuvaa yksinkertaisesti siksi, että olin niin väsynyt, niin kuoleman väsynyt. Onneksi sentään jaksoin kaikesta huolimatta kirjoittaa blogiin, jotta tuo aika ei ihan hautaudu tyhjyyteen, koska lisääntynyt univaje vei tuosta ajasta oikeat muistijäljet. Muistan vain sen, että elämä tuntui loputtomalta siirapilta; kropan liikuttaminen oli kuin siirappitynnyrissä tarpomista ja pää toimi yhtä tahmeasti.

Vuoden 2016 alussa saapuivat myös edellisen vuoden lopussa hullun kiilto silmissä tekemäni hankinnat - postipoika kantoi kiinan pakettia kylki vääränä ja minä yritin leikkiä ostamattomuutta sillä kohtaa, kun tavaraa tulvi sisään. Vuoden 2016 alussa otin jälleen käyttöön myös Ievuskaiselta lahjaksi saamani Itsekuripäiväkirjan, jota täyttelin vaihtelevalla menestyksellä vuoden mittaan. Aloitin myös "pantahaasteen" eli käytin joka päivä eri hiuspantaa niin pitkään kuin niitä riitti - ja niitähän riitti toukokuulle asti. Eräs tuon vuoden mahtavimmista asioista oli kummipoikamme, ihana pieni mies, jonka elämään saamme kuulua. Ostamisessa ja tavaran haalimisessa keskityin lähinnä lankoihin, joita tulikin huusholliimme kilokaupalla. Pidin poistuneista tavaroista listaa ja sainkin poistettua isohkon kasan tavaroita, jotka tuskin olivat tarpeellisia, sillä suurinta osaa noista poistuneista en edes muista meillä olleen. Ostamistani pohdin myös kriittisesti, sillä älä osta mitään-vuosi ei todellakaan toteutunut, joten päätin jälleen kerran yrittää uudelleen vuonna 2017.

Vuonna 2017 yritin ostolakkoa, mutta lankesin kuitenkin säännöllisen epäsäännöllisesti ostamaan kaikenlaista pientä - erityisesti lankoja. Yritin pitää kulukirjanpitoa ja seurata saapuvia ja poistuneita tavaroita ja liikennettä oli enemmän ulos kuin sisään. Jotain olin kyseisenä vuonna oppinutkin eli jos jostain päätyi meille täysin sopimaton tavara, pistin sen suoraan eteenpäin enkä hillonnut kaappiin, en myöskään ostanut sokkona, vaan kävin tutkailemassa tuotteita etukäteen (esimerkiksi hajuvesissä olisin ostanut sopimatonta, jos en olisi testannut etukäteen. Yhden hyvän löysin ja päätin ostaa vähän myöhemmin, mutta itse asiassa se ostamista odottamaan jäänyt pullo odottaa ostamista edelleen). Marraskuun masennukseen ostin turhia tavaroita, mutta näiden ostosten myötä tajusin myös sen, mihin tarpeeseen oikeasti ostin. Ostin mielikuvia ja unelmia. Yritin pelata minimalistipeliä, jossa jokaiselle viikolle määriteltiin joku en osta tätä kategoria ja se aina edellisten lisäksi  - olisihan se pitänyt tietää, että pieleen meni, nää vaan eivät ole mun juttuja. Sain kuitenkin vuodessa aikaan melkoisen kasan poistoja (666 kpl) ja ostaminen oli edellisiin vuosiin verrattuna varsin maltillista.

Vuoden 2018 aloitin reilun kuukauden mittaisella blogitauolla ja ihanan pitkällä lomalla kaukana kotoa. Sukkia kudoin liukuhihnalta ja käytin niihin jämälankavarastoani, joka ei tuntunut tyhjentyvän millään. Vuoden edetessä kävi selkeästi selväksi, että langat ovat suurin shoppailuongelmani, jotenkin vain onnistuin ostamaan niitä aina vaan lisää ja lisää. Toki ostin muutakin, mutta edelleen varsin vähän muutaman vuoden takaiseen verrattuna, silti edelleen ihmettelen osaa ostoksistani, koska en kykene muistamaan niitä tavaroita - pitäisi varmaan penkoa vinttikomero, jos ne sitä kautta palaisivat paremmin mieleen. Ylitin itseni ostamalla vaatteita vain kolmella eurolla koko vuonna. Ilmaistavaroita meille tuli jonkin verran, mutta tavaroita myös poistui. Marraskuussa koin todellisen kyllästymisen tavalliseen tylsään arkeen, mutta en silti onneksi langennut shoppailemaan ihan valtavasti, vain vähän meikkejä - ensimmäistä kertaa useampaan vuoteen. Kaikesta huolimatta vuoden päälimmäisiksi fiiliksiksi jäivät mahtava loma ja ihana aurinkoinen kesä, johon liittyi kerrankin runsas määrä vapaata, kun kakkostyö oli tauolla. Talouskaan ei romahtanut, vaikka tulot olivatkin pienemmät kuin aiemmin (eivätkä nekään toki olleet niin paljon pienemmät kuin alun perin ajattelin, sillä syksy toi paluun harrastetyöpaikalle ja sitä kautta lisäansiot).

Olen siis tehnyt matkan blogin menneisyydestä tähän päivään ja oppinut monia asioita itsestäni. Nyt kun kuluvasta vuodesta on eletty liki kolmannes, yritän yhä elää samoilla linjoilla kuin parina aikaisempanakin vuonna, vain vähän ja tarpeellista ostamista, ilon löytämistä pienistä asioista, tavaroien tuunaamista ja korjaamista sekä tietenkin uudelleen yritys työstää niitä tunnelukkoja. Samat ongelmat eli herkut, herkut ja herkut ovat pyörineet myös mukana vuosikausia, onkohan siihen koskaan olemassa mitään järkevää ratkaisua, mutta jälleen kerran täytyy yrittää vähentää.

Menneitä muistellen osa 2

Vuodesta 2012 päälimmäiseksi jää mieleen ajatus loputtomasta ostamisesta. Ostan, koska mä voin. "Nyt kun minulla on mahdollisuus, ostan mitä haluan". Yksi on liian vähän, kaikkea pitää olla vähintään kaksi, mieluummin monta. Jälleen osa tavaroista sellaisia, että niitä ei ole käytetty kertaakaan - aplodeja todella järkevästä ostamisesta. Huvittavasti löysin hankittujen listalta myös yhdet tuulihousut, jotka tässä tämän vuoden (siis 2019) alussa hajosivat, ja jotka olen paikannut käyttöön sopiviksi. Jotain on siis oikeasti käytettykin ja käytetty paljon. Sukkia on kudottu ja joulupalloja myös sekä tiskirättejä. Pitäisikö taas tänä vuonna ottaa projektiksi tehdä uusia, ainakin anoppi ja käly käyttävät noita vanhoja joulupalloja edelleen joulukoristeluissaan. Vuosi 2012 oli myös merkittävä veden jakaja muovikasseissa, silloin aloittelimme muovikassienostamattomuutta ja samoilla linjoilla on jatkettu näihin päiviin asti. Edelleenkään emme osta muovikassia kuin pakon edessä, mutta se tarkoittaa sitten kyllä kompromissia siinä, mihin roskat pakataan.

Vuoden 2013 aloitin käymällä läpi vaatekaappia ja siivoamalla vanhoja pois. Vaatekaapin poistoista tunnistin monta vaatetta, itse asiassa monta sellaista vaatetta, joista osa on käytössä edelleen. Erään trikoomekon silppusin vasta 2018 lopussa naamanpuhdistuslappupurkkiin, eräs puuvillainen neulepaita palvelee keittiöräteiksi silputtuna edelleen ja toinen puuvillainen neulepaita on edelleen siivousrättikorissa. Ihmettelin jo silloin, mikä ihmistä riivaa, kun rättejä ja lumppuja on niin paljon, ettei varmasti ehdi elämänsä aikana loppuun käyttää ja silti pitää haalia lisää. Paitsi painon suhteen, olen myös vuosien saatossa jojoillut hiusten suhteen, vuonna 2013 oltiin taas pitkien kasvatusvaiheessa ja koristeita hankinttiin sen mukaan. Koko vuosi 2013 oli oikeastaan  loputonta soutamista ostamisen ja ostamattomuuden välillä. Tänä vuonna myös toteutin kulutusseurannan, jossa selvitin eroaako kulutukseni, jos maksan käteisellä, pankkikortilla tai visalla - tuli todistettua että ei maksuvälineiden välillä oli korkeintaan 20€ ero. Sieltähän se muuten sitten löytyi se etsitty vihreä ja glitterinen silmänrajauskynäkin, olin käyttänyt sen loppuun kesän 2013 aikana, mutta mitään mielikuvaa kynän poistumisesta varastoista ei ollut - ehkä tässä tapauksessa laatuun liittyvä pettymys oli niin voimakas, että muistan sen, mutta en kynän loppumista.

Vuoden 2014 teema on selkeästi ostaminen. Yritin vähentää, mutta löysin itseni aina vain shoppaamasta lisää - elämä oli ostamista, ostamista ja ostamista.Pelkäsin putkiremonttia ja ostin vähän lisää sitä, tätä ja tota. Näin jälkikäteen tuo ostaminen pelkästään oksettaa ja kauhistuttaa, mutta mitä ilmeisimmin se on jälleen kerran ollut tapa purkaa stressiä ja pahaa oloa. Joulukuussa sentään löysin ajatukselliset kultajyvät ja lupasin olla armollisempi itselleni, kaikissa suhteissa.

Vuosi 2015 tarjosi sitten elämään suuria muutoksia, yli neljännes vuodesta meni siihen, että kotona ei voinut asua. Puoli vuotta elettiin remontin keskellä ja sitten loput ihmeteltiin uutta kotia. Töitä tuli tehtyä hullunlailla, koska rahantarve tuona vuonna oli todellakin suuri. Ostettuakin tuli enemmän ja vähemmän. Huvittavasti huomasin myös tuona vuonna muistelleeni menneitä ja "löytäneeni" täsmälleen samat asiat kuin tänäkin vuonna: olen kauhistellut ostamaani tavaramäärää ja päättänyt olla ostamatta mitään, olen jo silloin kokenut deflaation eli rahan arvonnousun (jos silloin en enää olisi maksanut 7€ kaulakorusta, on aivan varmaa, etten missään tapauksessa maksaisi sitä tänä päivänä). Loppuvuodesta päätän viettää älä osta mitään- vuotta vuonna 2016 ja hamstraan tavaraa, jotta ne eivät vain loppuisi seuraavana vuonna kesken. Vuonna 2015 otin käyttöön myös Ievuskaiselta saamani itsekuripäiväkirjan, jota enemmän ja vähemmän menestyksellisesti täyttelin -alkuvuodesta aktiivisemmin, loppuvuodesta huonommin, kun alkuinnostus oli kadonnut.

Mikään ei siis oikein ole muuttunut tai ehkä kuitenkin on, sillä olen selkeästi tarvinnut aikaa kypsytellä tuota ostamisen vähentämistä ja se on onnistunut pikku hiljaa yhä paremmin ja paremmin. Olen ehkä vasta tänä vuonna löytänyt sen ajatuksen, että kun on aikuisikänsä parikymmentä vuotta ostanut lisää ja lisää, selviää ehkä seuraavat parikymmentä vuotta ostamalla vain vähän.

Opettavainen matka on tämä omaan menneisyyteen palaaminen ollut, vaikka ihan tuoreimmat vuodet ovatkin vielä läpikäymättä. Monille teoille ja toiminnoille on löytynyt selitys ja ymmärrys itseä ja omia toimintatapoja kohtaan on kasvanut. En ehkä vielä osaa karsia kaikkia haitallisia toimintatapojani (roskaruoka, herkut), mutta ainakin tajuan jo, miksi toimin niin kuin toimin, sekin edistää asian käsittelyä ja korjaantumista.

Ostohormonit

Seurattuani omaa ostokäyttäytymistäni, olen huomannut, että minulla on selkeästi ostohormonit, jotka enemmän tai vähemmän valitettavasti kulkevat käsikädessä muun hormonitoiminnan kanssa. Tiettyyn aikaan kuukaudesta olen varsin herkkä lankeamaan ostamiseen - enkä muuten edes ole ainoa, tästä on tehty ihan tutkimustakin, että tietyssä kierron vaiheessa nainen on herkempi ostamaan kuin toisessa.

Marraskuun alussa tehty lankahankinta menee juuri tällaisen hormoniostamisen piikkiin, samoin joulukuun alun paketti. Jos samat langat olisivat tulleet vastaan tänään, olisin ohittanut  ne onnistuneesti, mutta tuolloin olin selkeästi alttiimpi. Pitää varmaan alkaa ruksittaa kalenteriin ne päivät, jolloin tietokonetta ei saa avata eikä kauppoihin poiketa. Tämä tekee tiukasta tammikuusta vieläkin tiukemman - jälleen yksi miinuspuoli naisena olemisessa, hormoniperäinen ostohoukutin. Miksi, oi miksi, miehillä ei ole mitään vastaavaa.

Miten vuosi 2018 meni?

Vuosi 2018, miten meni noin niin kuin omasta mielestä? Vuoteen liittyy paljon ihania asioita, mutta myös surullisia, paljon hyviä hetkiä ja joitakin, jotka mielelläni vaihtaisin pois. Viimeksi mainittuihin kuuluu tietysti marraskuun viimeinen päivä, jolloin jouduin auton yliajamaksi - ne vammat muistuttelevat itsestään edelleen ja mitä todennäköisemmin tulevat muistuttamaan vielä kuukausien ajan. Niitä ihania hetkiä taas oli alkuvuodessa enemmän kuin paljon, sainhan kuukauden nauttia lämmöstä, auringosta, lomailusta ja parhaasta seurasta, niiden voimalla jaksaa taivaltaa edelleen - yllättävän paljon sitä ihminen saa voimaa muistoista. Vanhempieni elämässä tapahtuneet isot muutokset ovat jättäneet synkän varjon loppuvuoden ylle ja se huoli vaivaa edelleen - eikä katoa mihinkään tulevanakaan vuonna. Elämä kun kulkee vääjäämätöntä latuaan, vaikka miten koettaisi pysäyttää ajan kulumisen ja kietoa toiset pumpuliin.

Kun kävin läpi vuoden 2018 tavoitteita, niin osan olen saanut tehtyä, mutta en kaikkia.
Ikkunat olen pessyt kahteenkin kertaan - ja jälleen keväällä ne odottavat uutta pesua. Kenkäkaapin kävin läpi ja siivosin, samoin kosmetiikkakaapin. Lankavarastoa olen pemmastanut kerran kokonaan ja toisen kerran vähän pienimuotoisemmin - molemmilla kerroilla tein saman päätelmän: lankoja on paljon. No, ei se ole estänyt minua ostamasta lisää.

Peli-iltoja on ollut ainakin se 1/2kk eli kuusi vuodessa. Vapaapäiviäkin olen pitänyt, joinakin kuukausina enemmän toisina vähhemmän, mutta ainakin sen päivän kuukaudessa.

Tunnelukot ovat vaativampi asia kuin tajusinkaan, olen aloittanut niiden läpikäymistä, mutta joutunut jättämään välillä kesken ja palannut jälleen niiden pariin. Jatkan asiaa vuonna 2019.

Kasviksia olen koettanut syödä, mutta karkkeja en ole onnistunut välttämään, enkä pussidiettiä aloittamaan. Näihinkin palataan tänä vuonna.

Poistuvia ja saapuvia tekstiilejä olen seurannut. Poistoja kertyi tosiaan kaikkineen se 13 kiloa. Saapuneita on oikeastaan vain yksien kevyttoppahousujen (hinta 3€), shortsien (lahja kälyltä) ja kuoritakin (lahja harrastetyöpaikalta) verran. Näin siis minun osaltani. Herra Kirjoituksen saapuneista en ole tarkkaa listaa pitänyt, mutta niitä on enemmän (ainakin 3 t-paitaa, 2 kerrastoa, farkut), toisaalta hänellä on lähtökohtaisesti vähemmän vaatteita kuin minulla ja kerrastoja poistui loppuvuodesta monta. Omalta osaltani olen vaatebudjetistani erittäin ylpeä, jospa pärjäisin samalla tai vaikka saisin aikaiseksi pyöreän nollan vuodelle 2019.

Kenkiä olen hankkinut useammat; oranssit feikkikroksit matkalta hajonneiden tilalle (3€), taivaansiniset Tamarikset (hintaan 4€) ja elokuussa saamistani ilmaisista saappaista kahdet jäivät meille odottamaan tuunausta ja käyttöä. Vastaavasti poistuneissa on kahdet puhkikävellyt kangaskengät (Teneriffalta hankitut punaiset tossut ja kolme vuotta sitten ostetut vaaleanpunaiset tennarit), kahdet mustat korkkarit lahjoitin tuunausmateriaaliksi ja yhdet tuunasin itse sekä lahjoitin ne tuunattuina eteenpäin. Kenkiä on siis periaatteessa kaksi paria vähemmän, vaikka uusia on tullut lisää. Tämän hetken käyttökenkäni alkavat olla siinä kunnossa, että myös tämä vuosi tuo puhkikäveltyjä kenkiä poistoon.

Vuoden vaate- ja kenkäbudjetti kokonaiset 10€.

Kosmetiikkaa olen ostanut, vaikka suurin osa ostoista tapahtui lahjakortteja ja bonuspisteitä hyödyntäen, tuli käytettyä myös jonkin verran rahaa. Ihan tarkkaa määrää en osaa sanoa, mutta maksimissaan n. 25€ lienee lähellä totuutta.

Lankoihin käytettyä rahamäärää en edes laske, siitä ei tule kuin paha mieli, vaikka toisaalta langat ovat tuoneet paljon iloa paitsi minun myös sukkien saajien elämään.

Heinäkuussa sain jonkinlaisen talous-ahdistus-paniikin sen suhteen, että vuoden tuloni pienenevät radikaalisti. Näin jälkikäteen tekisi mieleni naureskella tuolle, sillä ihan hyvinhän tässä on kuitenkin pärjätty. Myönnetään, että vuosittaiset tuloni olivat reilusti pienemmät kuin edellisenä vuonna ja arvioni 200€ kuussa vähemmän käteen oli alakanttiin arvioitu. Silti on jäänyt rahaa säästöön ja tuhlattavaksi kaikkeen tarpeettomaan - eikä sitä tarpeellisen ostamistakaan ole tarvinnut rajoittaa rahan puutteen takia. Nyt vain sitten mielenkiinnolla odotan, miten verottaja suhtautuu tuohon tulojen laskuun, mielestäni kun olen aiemmin ollut korkeamman progression piirissä, joten jospa nyt putoaisin sinne alempaan lokeroon. Tiedostan sen, että monelle tuollainen tulopudotus voisi olla kohtalokas, ainakin niissä tilanteissa, joissa budjetti on jo muutenkin tiukka. Saan siis olla onnellinen, että tuolla ei ollut omaan elämääni mitään suurempaa vaikutusta. Positiivisella puolellahan tuo tarkoitti enemmän vapaa-aikaa ja onnekseni iso osa siitä osui aivan loistavaan kesään - kerrankin näin, että runsaampi vapaa-aika ja mahtavat ilmat kohtasivat.

Bujo-seurantaa menoista, ostoksettomista päivistä ja ruokahävikistä tein useimpina kuukausina, mutta myös monta kuukautta jätin välistä, kun ei vaan huvittanut. Bujon aion kuitenkin pitää entistä tarkemmin mukana vuonna 2019.

Lyhyesti summattuna vuosi 2018 oli varsin hyvä vuosi, paljon aurinkoa ja positiivista ja nämä asiat  haluan päälimmäiseksi jättää mieleeni ja unohtaa mahdolliset ei niin hyvin sujuneet asiat.

Ensimmäinen neljännes elettynä

Tuntuu hurjalta ajatella, että tätä kirjoitettaessa on vuodesta paria päivää vaille neljännes takana. Mihin se aika taas karkasi? Tällä kertaa hyviä vastauksia ovat esimerkiksi lomailuun, lentokoneessa ja -kentällä istumiseen ja sairastamiseen. Turha sanoakaan, että nautin täysin siemauksin laiskasta aurinkolomasta, johon liittyivät runsain mitoin rakastamani turkoosi meri, valkoinen hiekka, kuumana paistava aurinko ja hyvä ruoka. Mitä muuta ihminen tarvitsee ollakseen onnellinen - no ehkä sen rakkaan jättämään ne toiset jalanjäljet siihen hiekalle. Minä todellakin olen niin onnekas, että minulla on se rakas, RAKAS isoilla kirjaimilla, joka paitsi jaksoi tallustella kanssani hiekalla ja koota simpukoita myös jakaa sen tavallisen arjen ja tarjota halausta silloinkin, kun rouva sen vähiten ansaitsisi.

Aika normaalista poikkeava tämä meidän alkuvuotemme on ollut, sillä siinä missä minä pidin vanhoja kesälomia tuon reissun aikaan, on Herra Kirjoitus vuorotteluvapaalla, josta maaliskuun loppuessa on puolet kulunut. Leppoisasti tämä aika on mennyt, minä olen saanut erikoishemmotteluna työmatkakyytejä huonoilla keleillä ja vähän muutenkin. Arjen luksusta ovat tarjonneet myös ne aamut, kun ei ole tarvinnut käyttää herätyskelloa, vaan on ihan vaan voinut heräillä rakkaan kainalosta, kun on siltä tuntunut. Vaikka olen tehnyt ylitöitä jossain kohtaa, niin toisaalta harrastustyöt ovat jääneet niin vähiin, että vapaa-aikaa on ollut silti enemmän kuin ennen.

Aika hupaisaa on se, että ajattelin ennakkoon tämän olevan iso taloudellinen ponnistus ja mietin, miten tästä oikein selvitään. Toki tulot ovat meillä molemmilla pienemmät kuin viime vuoden vastaavana ajankohtana. Herra Kirjoituksella on ensimmäistä kertaa pitkään aikaan se tilanne, että kaikki menee, mitä tuleekin ja onhan minunkin säästöosuuteni pienempi kuin aikaisemmin, mutta silti ihan mukavasti on pärjätty - säästöihin ei ole kumpikaan koskenut, mikä sekin on jonkinlainen saavutus. Tässä kohtaa pitää varmaan lisätä vielä se, että tammikuun käyttörahat hoidettiin valuutanvaihdon kautta jo viime vuoden puolella, ja kun niistä ei kaikki kulunutkaan, niin se lisäsi puskuria entisestään. Hätävarana laatikossa odottaneet lahjakortit ovat myös käyttämättä- ne olin ajatellut sitä tilannetta varten, että palkka on käytetty ja ruokaa tarvittaisiin (periaatteella säästöihin ei kosketa, vaikka mikä olisi, vaikka juuri tällaisia tilanteita vartenhan ne ovat). Melkoinen harppaus varmaan on sitten heinäkuussa, kun tulot kasvavatkin taas normaalitasolle, miten sitä sitten oikein osaakaan elää. Tai no meidät tuntien, juuri niin kuin tähänkin mennessä, mikään ei muutu.

Tavaroiden poistuma on ollut pientä, taidetaan puhua ehkä kymmenestä tai maksimissaan parista kymmenestä asiasta/esineestä ensimmäisen neljänneksen aikana mikäli mukaan ei lasketa tyhjentynyttä tai muuten poistettua kosmetiikkaa - sitä kun tuntuu riittävän. Toisaalta eipä niitä tavaroitakaan ole sitten vastavuoroisesti paljon uusia tullut. Olin ajatellut, että loman aikana en tee tavaraseurantaa, mutta se osoittautuikin yllättävän helpoksi noista olemattomista määristä johtuen. Lomalta ostin itselleni uudet kropsut hajonneiden tilalle eli tilanne tasapainossa yhdet pois ja uudet tilalle. Lisäksi ostin kahdella eurolla hiuslenkkejä, joita tietenkin on määrällisesti paljon (varmaan kaikkineen pari tuhatta), mutta jotka myös poistuvat nopsaan tahtiin, ne kun eivät tunnu kestävän pakkasta, vaan katkeavat (myös kuivalla ilmastolla saattaa olla haurastumiseen syynsä). Kolmantena lomahankintana olivat bikinit, joille ei kyllä olisi ollut tarvetta, mutta kun ne näyttivät nii-in kivoilta, ja kaksi niihin sopivaa pareota, joita sitten molempia käytin jo lomalla. Eivät meinanneet kaverit uskoa, ettei yhtään uutta laukkua tai enempää kenkiä tullut mukanani kotiin.

Herra Kirjoituksen t-paita varasto on täydentynyt kolmella uudella t-paidalla; kaksi Thaimaasta ja kolmannen toin Wienin tuliaisina. Noiden lisäksi olen ostanut kahdet sukkapuikot (ne jo täällä aiemmin esitellyt) ja kerän lankaa. Viimeksi mainittu on pitkään himoitsemaani 7 veljestä papukaijaa, jota ei ollut myynnissä kaupoissa vuosiin. Tosin nyt huomasin himotuksen siirtyneen saman sarjan Polkka-version karkkisävyyn eli aina se, mitä ei vielä ole, himottaa.

Jos en olisi nähnyt rasiaa tätä kirjoittaessani koneen vieressä, olisin tyystin unohtanut Wienistä tekemäni "pakkokosmetiikkahankinnan": herkälle iholle tarkoitetun vauvavoidepurkin. Sairastuin matkalla influenssaan ja nenäni hajosi niistämisestä täysin, vanhasta kokemuksesta tiesin, että tuo euron maksanut superriittoista superrasvainen purkki on pelastus siihen. Mieluummin ostin sen, kuin yritin leikkiä enempää Petteri Punakuonoa kuin jo olin ja pitää kosmetiikan ostolakosta kiinni. Tämä rasva kyllä hoitaa rohtumat ja ärtyneen ihon eli voin todellakin suositella ja itse asiassa minua harmittaa etten ostanut Bipasta enempää kuin tuon yhden purkin. Sentään Bipan meikit, joista olen haaveillut edellisestä Wienin käynnistäni saakka, jätin ostamatta, koska tajusin, ettei niille ole todellista tarvetta.

Nopeasti laskien tuo määrä on siis 11 (hiuslenkit, bikinit, 2 pareota, 3 t-paitaa, 2 sukkapuikot, lankakerä ja rasvapurkki; kenkien laskin kompensoineen toisensa) uutta tavaraa 3 kk aikana. Jos tarkalle haluaisi ajatella, niin mitään noista ei välttämättä olisi tarvittu ja ilman noita ostojakin olisi ihan hyvin pärjätty, mutta ottaen huomioon lomailun ja viime aikaisen matkustamisen määrän, niitä olisi voinut olla enemmänkin.

Ruokahävikki on nollilla, en ainakaan muista heittäneeni pois mitään pilaantunutta kotiinpaluumme jälkeen. Tekstiilipoistoja on tullut n. 200g, josta puolet ompelu- ja leikkuujätettä ja toinen puoli loppuunkuluneita rättejä, joilla on vielä kerran siivottu jotain ja sitten laitettu roskiin.

Lankoja on sukkien muodossa poistunut meiltä 409g, lisää tullut 100g, oikeaan suuntaan siis menossa.

Velkajärjestely

Olen päätynyt henkilökohtaiseen "velkajärjestelyyn", tarina on pitkä, joten lienee syytä aloittaa alusta. Jo muinaiset roomalaiset... no, jos ei nyt kuitenkaan ihan niin kaukaa aloitettaisi.

Olen jo pidempään lukenut velkablogeja, joissa ihmiset kirjoittavat, miten ovat selvinneet veloistaan. Minusta on kiva lukea selviämistarinoita ja toisaalta poimia kikkoja siihen, miten edullisesti ja nuukasti ihmiset onnistuvat elämään, ja mistä kulutuksessaan säästämään. Suurin osa niistä, jotka jaksavat jatkaa kirjoittamista, ovat juuri niitä, jotka onnistuvat - välillä saattaa tulla pieniä repsahduksia, mutta kuitenkin periaatteessa parempaa kohti mennään. Toki joukkoon mahtuu nimeltämainitsemattomia poikkeuksiakin, joiden räpiminen ja syvemmälle uppoaminen on lukijasta lähinnä turhauttavaa.

Yhden tällaisen lukukokemuksen jälkeen näytin Herra Kirjoitukselle kyseistä tekstiä ja valitin, etten voi ymmärtää, miten aikuinen ihminen ei voi olla ostamatta kun ei ole rahaa. Sehän on täysin järjetöntä - tajuaa ettei rahaa ole ja silti ostaa. Tähän Herra Kirjoitus vastasi minulle, että sehän on ihan sama asia, kun ei voi olla ostamatta sitä karkkipussia. Väitin silloin ja edelleen väitän, ettei kyse ole samasta asiasta. Perusteita on monta, ensinnäkin kokoluokka on eri, parin euron karkkipussia ei voi verrata parin sadan hankintoihin. Toisaalta minä en osta sitä karkkipussia olemattomalla rahalla, jos rahaa ei ole, ei osteta mitään. Puhumattakaan siitä, että kasvattaisin velkaa karkkipussiostoksillani, se vaan ei sovi minulle. Toistettuna, jos rahaa ei ole, ei osteta.

Päätin kuitenkin todistaa ensisijaisesti itselleni ja myös Herra Kirjoitukselle, että "velkajärjestely" on mahdollinen ja karkkipussin voi jättää ostamattakin. Aloitin eilen ja tarkoitus on jatkaa ainakin viikko, toinen, kokonainen kuukausi ja siitä sitten eteenpäin.  Mutta koska velallisen elämä on vaikeaa, mennään nyt ensialkuun päivä ja viikko kerrallaan.

Kiellettyä on siis itse ostaa sitä karkkipussia, ostattaa sitä Herra Kirjoituksella (ainoat poikkeukset ovat vierastarjottavat) tai kenelläkään muullakaan eli en siis vaihda naamakirjan vaihdetaan ilmoituksieni vaihtotuotteita maitopurkista karkkiin. Toisaalta, jos joku tarjoaa pyytämättä, niin siitä ei tarvitse kieltäytyä -eihän velkajärjestelyssäkään kieltäydytä annetusta ilmaisesta tavarasta tai rahasta.

Jos minun addiktiotasollani oleva ihminen selviytyy karkkiostoksitta, voisi olettaa, että kenen tahansa pitäisi selvitä ostamatta niitä pahimpia houkutuksiaan. Keskityn ajattelemaan sitä, mitä kaikkea hyvää ostamatta jättäminen minulle tekee eli miten saan "velkani maksettua".

Pyörällä pääsee

Pidemmän aikaa olen haaveillut uudesta pyörästä, sillä kulkupelini alkavat olla kohtuullisen ikääntyneitä. Autovanhukseni pääsi juuri täysi-ikäiseksi täytettyään 18-vuotta. Sen päivittäminen ei kuitenkaan ole ajankohtaista, sillä auto on minulle enemmäkin yleellisyys- kuin tarvekapine. Toki tiedostan, että auton ylläpitäminen on suhteellisen kallista - ajoneuvoverotkin olivat taas kerran nousseet - ja maksan siitä ylellisyydestä, että minulla on auto, liki tonnin vuodessa. Tähän summaan on siis laskettu vakuutukset (jotka ovat vähän turhankin hyvät auton iän ja arvon huomioiden, mutta kun kilpailutus ei tässä auta, vakuutusten vaihto olisi tullut kalliimmaksi), autoverot, renkaidenvaihdot, katsastukset ja huollot. Suurimman osan ajostani ajan niin, että bensat maksaa joku muu eli siis käytännössä työajoa. Ja niitä kilometrejä ei todellakaan kerry vuodessa kovin paljoa. Olen kuitenkin valmis maksamaan vapaudestani  tuon verran, tietoisuus siitä, että ei tarvitse miettiä aikatauluja ja voi vain napata kulkupelin käyttöönsä, on minulle hyvinkin tuon summan arvoinen. Kun lisäksi tarkistelin, mitä maksaa autonvuokraus, totesin, ettei tuolla summalla kovin moneksi päiväksi saa kulkuneuvoa, jos sellaiselle tarve olisi, eikä sillä myöskään ajatella taksilla ihan mahdottoman pitkää matkaa, joten minun kannaltani on järkevintä makuuttaa peltilehmää tallissa ja käyttää kun tarve tulee.

Pyöränikin on samaa ikäluokkaa eli täyttää 17 tänä kesänä. Sen päivittämistä olen tosiaan miettinyt jo useamman vuoden ajan, mutta kun plussat ja miinukset ovat edelleen suunnilleen tasan. Pakkohan se myöntää on, että uusi on aina uusi ja että pyöräilykokemus uudella pyörällä olisi paljon mielyttävämpi kuin vanhalla. Tämä taas tarkoittaa sitä, että sillä uudella tulisi todennäköisesti ajettua vähän enemmänkin kuin vain ne pakolliset ajot - tämän todistaa Herra Kirjoitus ja hänen kunnollinen Tunturinsa. Toisaalta vanha pyöräni toimii ihan ok, vaikka se onkin vähän ruosteessa ja kaipaisi uusia pedaaleita, sarvensuojia ja muita pikku osia sekä kunnollista huoltoa. Vanhan louskun etuna on se, että sen voi jättää vähän kevyemmilläkin lukoilla varustettuna kaupungille ja töihin, se kun ei enää kelpaa varkaille. Uusi pyörä taas pitäisi pultata kiinni ja varustaa tusinalla lukolla, kun sen kanssa liikkuu töihin tai kaupungille, jos ei sen halua häviävän pitkäkyntisten matkaan. Tuo taas vähentää mukavuutta kummasti, kun joutuu näpräämään lukkojen kanssa ja itse asiassa pyörä pitäisi säilyttää autotallissa, mikä tarkoittaisi raivaamista siellä. Meillehän kävi aikanaan niin, että Herra Kirjoituksen uusi pyörä ehti olla hänellä vain parisen viikkoa, kun se jätettiin kahdella lukolla lukittuna pihan pyörätelineeseen ja päätyi sieltä varkaiden käsiin. Nykyinen pyörä on lukittuna autotallissa, josta se on huomattavasti hankalampi nyysiä.

Pyöräilen kuitenkin niin vähän, etten myöskään näe järkeä pitää kahta pyörää; toista lenkkeilykäytössä ja toista työmatka- ja kaupunkipyöränä. Kyllä minä haluan nauttia siitä ajamisesta ihan joka hetki, jos kerran uuden pyörän ostan. Tällä hetkellä mietin sitä, että kannattaisiko vanha pyörä vielä viedä huoltoon, mutta toisaalta, jos huolto maksaa satasen kaikkine varaosineen ja uuden pyörän saa 300-500€:n haarukkaan, kannattaako. Kannattaa, jos ajelee vanhalla mankelilla vielä vuoden, pari tai enemmänkin, mutta jos päädynkin ostamaan uuden pyörän vaikka syksyn alennusmyynneistä, niin sitten ei, koska huoltoon laitettuja rahoja ei saa pois pyörän myynnissä.

Toistaiseksi siis suhaan edelleen teini-ikäisellä vihreällä tunturillani ja pohdin huollattaako se ja uskallanko vilkaista netin pyöräsivuja, jotta näkisin, mitä sellainen uusi kunnollinen kulkupeli maksaa.

Uusi alku, uusi kuu

Turhautuneena pieleen menneestä maaliskuusta päätin ottaa uuden alun uuden kuun merkeissä. Tästä sitten taas päivä kerrallaan eteenpäin. Aloitin käymällä vaa'alla, laskemalla rahani, uusimalla mahdollisimman paljon myyntikohteita ja inventoimalla kaapit.

Ensimmäisen päivän aikana siivosin myös vinttiä ja löysin taas kerran jotain myytävää.  No, se ei varsinaisesti ole ihme, koska kyllä meillä tavaraa pisaa. Osan naputtelin jo myyntiin ja lisää pitäisi laittaa. Yritän toimia niin, että aina kun yksi asia tulee kaupatuksi, lisään vähintään kaksi uutta myyntiin.

Myönnän, että olen paljon pohtinut Arkijärjessä ollutta kirjoitusta siitä, miten paljon aikaa kannattaa käyttää tiettyjen kohteiden myyntiin vai kannattaako käyttää lainkaan. Olen tiettyjen kohteiden suhteen taipumassa siihen, että ei kannata käyttää aikaa lainkaan.

"Ei minulla ole ollut koskaan rahaa..."

Koin melkoisen valaistumisen eräässä kahvipöytäkeskustelussa, kun kuulin tuon "ei minulla ole koskaan ollut rahaa karkkeihin"- lauseen. Sanojana oli eläkeikää lähestyvä mies, jonka tulot ovat jo vuosikymmeniä olleet luokkaa, josta meikäläinen voi vain haaveilla. Ja käsittääkseni ei se lapsuuskaan, niin pula-ajan sävyttämää kuin on ollutkin, ole sieltä köyhimmästä päästä ollut. Heillä ei kotona makeisia jaeltu, eikä hän ole kokenut myöhemminkään tarvetta ostaa niitä - ei itselleen, eikä omille lapsilleen. Samaa makeisetonta linjaa jatketaan kuulemma myös kolmannen polven suhteen. Kyseessä on siis ehdottoman tietoinen valita asiasta, johon ei ole varaa. Näin hän myös totesi keskustelun jatkossa eli kyse on valinnasta, mitä haluaa ostaa ja mistä maksaa.

Olen usein kokenut huonoa omaa tuntoa ja saanut nilkkaan potkimisia siitä, kun olen sanonut jostain asiasta, että minulla ei ole rahaa siihen. Se kun yleensä on tarkoittanut juuri tuota samaa asiaa, tietoista valintaa siitä, mihin minulla ei ole varaa. Tiedän saaneeni pihin maineen esimerkiksi siitä, etten arvosta ravintolan kahveja riittävästi maksaakseni niistä noin kolmea euroa kuppi. Miksi maksaisin, jos samalla rahalla saan paketillisen kahvia ja siitä kotona vähällä vaivalla keitettyä monta kymmentä kupillista vähintäänkin yhtä hyvää ellei jopa parempaa kahvia.

Taidanpa shokeerata kaverini seuraavalla kertaa käyttämällä sanontaa: olen tehnyt tietoisen valinnan siitä, että en halua käyttää rahaa tähän. Sen sijaan, että sanoisin, että minulla ei ole siihen varaa/rahaa. Tietoinen valinta kuulostaa paljon syvällisemmältä ja harkitummalta ratkaisulta, kuin rahattomuuden toteaminen, vaikka kyse on periaatteessa samasta asiasta.

Omalla kohdallani olen myös huomannut hyväksi tavaksi miettiä aina, montako tuntia joudun tekemään töitä saadakseni kasaan sen summan, mitä kyseinen tavara/tuote/palvelu maksaa. Karsii kummasti ostohimoja ja lisää "ei minulle ole koskaan ollut rahaa tuohon" lauseen käyttöä. Myönnän olevani nipo senkin asian suhteen, mutta tuo sama tehtyjen työtuntien ja niistä maksettujen verojen ajatelleminen saa aikaan sen, etten käytä sellaisia palveluita, joista ei makseta veroja. Tuo edeltävä lause pitäisi ehkä muotoilla muotoon "joiden suorittaja ei hoida laillisia velvotteitaan" eli ei kotona tehtyjä rahalla maksettavia kynsiä, ripsiä tai vastaavia minulle, ei myöskään pimeätä siivouspalvelua, josta vielä kehdataan pyytää ihan poskettomia hintoja. Jos minä maksan jokaisesta ansaitsemastani kolikosta verot, en todellakaan kanna niitä jollekin sellaiselle, joka ei niin tee. Itsekästä tai ei, miksi jonkun pitäisi saada pitää koko hyöty työnsä tuloksista, kun muutkaan eivät saa. Eri asia sitten, jos näitä vaihdellaan palvelus palveluksesta tyyppisesti, silloin asia on mielestäni ihan ok, kun kumpikin tekee sitä mitä paremmin osaa.

Nyt kun olen sisäistänyt tämän tietoisen valinnan mahdollisuuden, yritän muistaa käyttää sitä erityisesti kaikenlaisten herkkujen ostamisen suhteen. Joko niin, että teen tietoisen valinnan siitä, että tietyt tuotteet vaan ovat sellaisia, joihin minulla ei ole rahaa tai sitten niin, että valitsen herkuiksi juuri niitä parempia vaihtoehtoja.

Ongelmana visa

Minulla on jälleen kerran visakorttiin liittyvä ongelma. Valitettavasti ongelmani ei ole se perinteinen "visa tapissa ja rahat ei riitä", joten siihen en osaa ongelmanratkaisua tarjota. Ongelmani on taloudellishallinnollinen. Pankkini ei anna tavalliselle luottokelpoiselle henkilölle korttia, jossa ei olisi jotain luottoliitosta (siis visaa, masteria tai vastaavaa) mukana ja olen kokenut visakortin monessa kohtaa käteväksi esimerkkeinä mainittakoon vaikka ulkomailla maksaminen, ebay-ostokset ja ne tilanteet kun lahopää on unohtanut siirtää sinne käyttötilille rahaa. Olen toki huomannut sen, että pankki on säännöllisin väliajoin ehdotellut luottorajan nostoa, mutta en ole kokenut sille tarvetta. Korttini on lisäksi sitä mallia, että koko saldo on maksettava pois kerralla eli mitään luottokoukkua ei pääse syntymään.

No missä sitten on ongelma? Kirjanpidossa ja ostostosten kirjaamisessa. Kaikkein yksinkertaisinta olisi toki jättää visa käyttämättä vallan, mutta mutta... kuten olen sanonut maksan kortistani kuukausimaksun, joten ihan periaatteen vuoksi käytän visaa kerran pari kuukaudessa, jotta saan vastinetta maksamalleni kuukausimaksulle. Nyt kun olen tehnyt tammikuun ajan tarkempaa talousseurantaa, olen törmännyt ongelmaan, miten kirjaan visamaksut. Jos kirjaan esimerkiksi ruokakauppaan maksetun summan ruokiin, se menee sinne minne kuuluukin, mutta entäs kun visa aikanaan tulee maksettavaksi. Jos silloin kirjaan visa-laskun taas menoihin, tulevat kulutussummat tuplattua ja menot näyttävät hirveän paljon isommilta.

Jos maksetaan vanhoja velkoja pois, ymmärrän että visa kirjataan menoksi, mutta kun tässä tilanteessa kyse on enemmänkin olemassaolevien rahojen siirtämisestä oikeasta taskusta vasempaan. Ainakin tammikuun osalta tein sen päätöksen, etten kirjannut visaa menoksi (vaikka kyseinen summa onkin pois käytettävistä olevista rahoista), koska tässä laskussa maksoin sekä joulukuun ostoksia, jolloin en vielä pitänyt tarkkaa budjettikuria, että kaikki tähän asti kertyneet tammikuun ostokset, jotka olin jo kertaalleen merkinnyt omiin ostosluokkiinsa kuuluviksi. Pitänee sitten jatkossa miettiä, miten toimia, jätänkö visan vallan käyttämättä vai maksanko laskun jatkossakin ennakkoon, jolloin kulut jäävät oikean kuun puolelle.