Tuskainen tammikuu

Minulla on paha tapa valita otsikot etukäteen näille kuukausittaisille kirjoituksilleni ja samalla ikävä kyllä tehdä kuukausista otsikoiden mukaisia. Tässä kohtaa en yhtään epäile tammikuun olemusta, sillä tätä kirjoittaessani kättä särkee vietävästi - olen aika hyvin onnistunut pitämään sen lähipiiriltänikin piilossa työkavereista ja muista puhumattakaan. Asiaintilaa toki pahentaa se, että en pysty kirjoittamaan rannetuen kanssa omasta mielestäni riittävän nopeasti, joten 24/7 pidettäväksi määrätty rannetuki on pöydällä, mikä tietenkin lisää kipua. Leikkauksen jälkeen on sitten vielä odotettavissa lisää kipua ja kuntoutusta, joka lisää kipua, joten mitenkään en usko otsikon olevan väärässä. 

 

Talvinenkin tammikuu olisi otsikkoon käynyt, sillä uuden vuoden ensimmäiset päivät on jälleen satanut lunta, mikäli minulta kysytään, niin sitä valkoista p***aa on jo aivan riittävästi. Emme tarvitse yhtään lisää.

1. viikko
Siis käytännössä yksi viikonloppu ja yötöitä. En ole edelleenkään päässyt irti tammikuun ensimmäisen päivän puhelinsyndroomasta - soitin äidille heti aamusta varmistaakseni, että hän on kunnossa ja nukkumaan uskalsin mennä vasta yhdeksän jälkeen. Luultavasti uudenvuodenpäivän aamu tulee minulle aina olemaan se hetki, jonka yhdistän kauhuun ja menetykseen. Tammikuun toisen päivän aamu, isän varsinainen kuolinaika, oli jotenkin niin paljon rauhallisempi ja tyynempi, että en osaa pelätä sitä, mutta puhelimen soitto 1.1. aamulla saa kylmät väreet kulkemaan selkäpiissäni edelleen.

 

2. viikko
Pari lisätyöpäivää omien lisäksi. Kyllä, muistan lupaukseni vähentää töiden ja  lisätöiden tekemistä tänä vuonna ja toteutan sitä heti leikkauksen jälkeen. 

Päätin soittaa vakuutusyhtiöön mahdollisimman pian eli tiistaina, koska kaikki hätäisemmät roikkuvat kuitenkin linjoilla maanantaina, joten läpipääseminen on käytännössä toivotonta. Yritän kiirehtiä maksusitoumuspäätöstä, jotta alkuperäisesti suunniteltu leikkauspäivä voitaisiin pitää voimassa. Lisää tuskaa tiedossa, sillä vakuutuslääkäri päättää, voidaanko minua auttaa leikkauksella - jotenkin olen oppinut suhtautumaan kovin negatiivisesti vakuutuslääkäreihin, joten veikkaan, että päätös on kielteinen ja asiasta joutuu tuskallisesti vääntämään.

 

Samalla olen miettinyt, mitä asioita minun pitäisi hoitaa ennen kuin olen yksikätinen. Eräs näistä asioista on kampaajalla käynti. Edellisestä kerrasta on aika tarkkaan kaksi ja puoli vuotta. Monet syyt vaikuttivat siihen, että tukka on vain päässyt kasvamaan ja kasvamaan- isän kuoleman jälkeen en vain jaksanut miettiä omaa ulkonököäni, sitten tulikin korona ja sitä riemua on riittänyt. Kuten olen usein todennut, on pitkä tukka paljon helpompi pitää kiinni ja poissa tieltä. Nyt pitkän sairasloman uhatessa on se tilanne, että en yksinkertaiseti pysty huolehtimaan pitkistä hiuksista - en saa niitä pestyä tai yhdellä kädellä kiinni. Lisäksi hiuksille on kertynyt sen verran pituutta, että niistä saa taas peruukkiaineita syöpälapsille. Tässä kohtaa ollaan jälleen ostoslakon rikkomisen rajoilla, sillä minun täytyy värjärä hiukset ennen kuin ne kelpaavat lahjoitettaviksi. Olen kuitenkin sitä mieltä, että hiusväri tähän tilanteeseen on sallittu ostos, koska se mahdollistaa hiusten hyötykäytön. 

 

 

3. viikko

Lomaviikko ja leikkausviikko. Maksusitoumusvarmistus tuli maanantaina. Olin luvannut tehdä lomalla yhden työpäivän ja yhden lyhyen työkeikan. Ne ehdin tehdä hyvin ja kampaajallakin käydä ennen torstain leikkausta. Kampaajalla jouduin tosiaan vaatimalla vaatimaan, että nyt leikataan ja lyhyeksi- todella lyhyeksi. Hän varmisti kymmeneen kertaan, että todellako ja oletko nyt ihan varma ja varmastiko. Hiukset ovat lyhyemmät kuin koskaan ennen, itse asiassa ne ovat todella lyhyet: niskasta koko takaraivon mitan lähes singlatut, etupuolelle jäi noin kymmenen senttiä hiusta. Mikä tarkoittaa sitä, että yli 100 grammaa hiuksia lähtee syöpälasten peruukkeihin. Väri on myös todella tumma, tummempi kuin olisin itse valinnut, mutta se oli osa minun ja kampaajan sopimusta: minä vaadin sen, että hiukset leikattiin todella lyhyiksi, hän sai päättää värin ja mallin.

 

Käsileikkaus olikin sitten koko päivän puuha: aamusta sisään, leikkaavan lääkärin ja anestesialääkärin haastattelu, pleksuspuudutus, odottelua ja sitten itse leikkaus. Sen jälkeen odottelua ennen kuin päästivät kotiin yöksi. Kun puudutus alkoi illalla poistua, ymmärsin hyvin, miksi olivat kirjoittaneet minulle perussärkylääkkeiden lisäksi vähän tymäkämpääkin kivun tappajaa. Sama seuraavana aamuna, kun jokainen hengenvedon aiheuttama liikahdus tuntui kädessä. 

 

Pari ekaa päivää meni torkkuessa, sen verran tokkuraan nuo lääkkeet ja kipu vetivät. Viikonloppuna kävin näyttämässä äidille, että käsi on edelleen tallella, vaikkakin kipsipaketissa. 

4. viikko

Elämä hakee muotoaan, välillä nukun päivät, välillä yöt sen mukaan, miten unta riittää tai saa. Leikattu käsi on kohtuullisen "laiska" eli kovin paljon sen kanssa ei saa tehtyä ennen kuin se alkaa vihoitella. Töitä olen omasta halustani tehnyt jokusen sähköpostin ja yhden palaverin verran. Samalla olen yrittänyt jaksaa naputella roskalavalle tyrkylle tavaran per päivä. 

 

5.viikko

Alkuviikko meni kiukutellessa kipsiä, joka ei oikein tahtonut asettautua paikalleen. Torstaina se sitten vaihdettiin uuteen, lasikuituiseen. Haava oli siisti, tikkien poisto meni hyvin  ja käsi toimi kuten pitää lisäksi uusi pienempi ja kevyempi kipsi helpotti elämää. Parina päivänä pääsin kohtuulliselle lenkillekin ja toisena päivänä jopa nauttimaan kummitädin ihanaa lohikeittoa. 

Perjantaina sain sitten sairaslomaani jatkoa, se jatkuu 28.2. asti. Lauantaina saimme ystävät kyläilemään pitkästä aikaa. Kädestä ja kipsistä johtuen tarjolla oli puolivalmiista tehtyä, mutta hyvin selvittiin niilläkin. Nälkä lähti ja kivaa oli. Sunnuntaina kävimme maalla huolimatta siitä, että vastassa oli lumimyrsky Valtteri. Se toki tarkoitti lumitöitä ja puiden kantamista, ensinmainittu ei onnistunut yhdellä kädellä, jälkimmäinen kyllä. 

Tammikuun viimeisenä päivänä testasin käden kestoa tekemällä kevyen pikasiivouksen, tiskaamalla kahdesti saman päivän aikana (käsi ei kestänyt isoja tiskejä kerralla), viikkaamalla pestyt pyykit pois ja korjaamalla rikkinäisistä suurimman osan käyttökuntoon. Ehdottomasti maksimimäärä työtä, mitä käsi kestää hyvin lääkittynä.

Menot: Tammikuu on tunnetusti suurten menojen kuukausi, koska maksuun tulevat mm. kaikki eri yhdistysten jäsenmaksut, iso vakuutusmaksu yms. Oli siis hyvä aloittaa kulujen seuranta, vaikka veikkaankin kaikista hyvistä ajatuksista huolimatta lohtusyötävää löytyvän listalta menemmän ja vähemmän. 

Kuun loppuun mennessä ruokaan ja tavaroihin (mm. wc-harja, partakoneen terät, partavaahto, hiusväri, hammastahna, erilaiset puhdistusaineet) mennyt 290,40€ (sisältäen 30,80€ parempiin burgereihin) ja herkkuihin 132,92€. Kokonaisuudessaan 423,32€.  Tuohon summaan sisältyy kolmet vieraskahvit, joiden menot on osin laskettu ruokaan, osin herkkuihin sekä tuo jo mainittu ystävien vierailu ruokineen ja naposteltavineen.  Tavaroita, siis kulutustavaroita, on ostettu enemmän kuin aikoihin, mikä myös näkyy menoissa, vaikka yksittäin hiusväri, hammastahna tai wc:n pesuaine ei maksa paljon, mutta kun ne kaikki tulevat hankintaan samassa kuussa on summakin useampia kymmeniä euroja. Helmikuussa on siis varaa parantaa.

Jossittelua

Jos maailma olisi ihana ja oikeudenmukainen paikka, jos koronaa ei olisi ja jos kaikki olisi mennyt niin kuin olimme Herra Kirjoituksen kanssa haaveilleet, istuisin nyt lentokoneessa matkalla kohti etelän lämpöä. Mutta koska maailma on arvaamaton, niin istun kotona, katselen ulos räntäsateeseen ja olen ärtynyt. Minua harmittaa se, etten pääsekään pois tutuista ympyröistä, se etten pääse nauttimaan erilaisesta kulttuurista ja erilaisesta ruoasta, ennen kaikkea jään kaipaamaan lämpöä ja aurinkoa. Tunnustettakoon, etten välttämättä olisi niin ärtynyt, jos ulkona olisi sellainen sää kuin tähän vuoden aikaan kuuluisi eli kaunis ja keväinen. Sen sijaan en voi ymmärtää sitä, miksi lumi tulee nyt, huhtikuussa, eikä silloin kun sen kuuluisi eli talvella.

Varmasti joku on sitä mieltä, ettei tällaisena aikana saisi surra sitä, että joutuu jättämään matkan välistä, kun on kuitenkin terve ja turvassa. Tajuan sen, että tuokin on etuoikeus, mutta ei se silti estä minua harmittelemasta tapahtunutta. Missään tapauksessa en aio katsoa edellisen matkan kuvia, se ei saa aikaan kuin suuremman ärtymyksen.

Jatkan siis jossittelu linjalla: jos tästä joskus selvitään, niin ihan varmasti aion matkustaa etelän lämpöön heti kun se on mahdollista.

Kuuntele itseäsi

Pitäisi sitä jo tähän ikään mennessä oppia sellainen pieni asia kuin itsensä kuunteleminen. Jos huomaa, että on useampana päivänä peräkkäin takkuista lenkkeillä, mikään ei huvita ja mitään ei saa aikaiseksi sekä olo on muutenkin tukkoinen, ei pitäisi mitenkään olla yllättävää, että syysflunssa iskee. Varsinkin kun se vielä varoittelee kurkkukivulla vuorokautta ennen iskemistään.

Mä vaan en tunnu koskaan oppivan tuota ja osaa lukea merkkejä etukäteen, vaikka ne ovat ihan selkeästi ilmassa. Tyypillisiä tällaisia ovat hoitamatta jäävät pienet asiat, joita ei vaan millään jaksa tehdä, vaikka tekemiseen menisi minuutti tai maksimissaan viisi. Tällä kertaa hyvinä esimerkkeinä ovat uuden kasvojen pesuaineen kaivaminen esiin kaapista, oli vaan helpompi pestä naamakin kosteuttavalla yleissaippualla, joka oli valmiina lavuaarin reunalla tai yksien sukkien korjaaminen taikka tiskipöydän siivoaminen. Viimeisimpään olisi mennyt ehkä kolme minuuttia, keskimmäiseen viisi ja ensimmäiseen pari eli kymmenessä minuutissa olisi selvitty kaikesta, mutta kun ei vaan saa aikaiseksi. Näiden tunteiden iskiessä kun ymmärtäisi kuunnella itseään ja antaa hiukan löysiä muussakin kuin näiden pienten asioiden tekemisessä, voisi se tautikin olla lievempi - vai onko tää vaan toiveajattelua. Sillä kohtaa kun on myöhäistä enää keventää, kun on nokka punaisena niistämisestä, kurkku raastinraudalla revittynä ja pää lämmöstä sekä räästä pöppöröisenä. Silloin voi sitten vaan enää sairastaa ja harmitella, että taas kerran kävi näin.

Minä ja syksyinen räkätauti ollaan oltu kavereita joka vuosi. Lisäksi se pirulainen yleensä osaa iskeä saumaan, jossa sairastaminen tapahtuu omalla ajalla tai vaihtoehtoisesti sitten vaan on se tilanne, ettei ole mitenkään mahdollista jäädä sairastamaan niin "pienen" asian takia. Tällä kertaa jako menee suunnilleen puolet-puolet.

Sen verran olen kuitenkin viisastunut, että sen toisen puolen, mikä on siis mahdollista käyttää sairastamiseen, käytän tasan siihen. En yritä leikkiä sankaria ja suorittaa sitä, tätä tai tota kipeänä. Keskityn nyt niistämiseen ja inkivääriteehen. Positiivista on se, etteivät uudet tavarat juuri kiinnosta - ainoa, mitä tahtoisin on uusi nenä, jonka kautta ilma kulkee.

Lanka, joka melkein lopetti kutomiseni

Sain tämän langan lahjoituksena, sitä oli pussissa pari kerää; yksi vajaampi ja yksi melkein kokonainen. Kerällä lanka näytti varsin hyvältä, ajattelin, että siitä saisi soveliaan parin ystävälle, joka rakastaa Krassia, koska värit näyttivät lähelle samoilta.

Aloitin kutomisen, sain neljä enimmäistä raitaa kudottua ja silmäni pyörivät kuin flipperipallot, kuka tällaisen langan on suunnitellut ja milloin. Väriyhdistelmä oli sanoinkuvaamaton. Yritin kutoa muutaman kerroksen päivässä, en pystynyt enempään, en edes yhteen raitaan kerrallaan kahdesta syystä: koska tuo väri ja koska käteni ei enää nykyään kestä valtavaa määrää kutomista. Piilotin jopa kutimen pariksi viikoksi, koska vaan en kestänyt sitä. En myöskään pystynyt aloittamaan mitään muuta kudinta, koska tuo keskeneräinen sukka pyöri ajatuksissani.

Päätin taistella kuin nainen ja kutoa sukat loppuun. Nyt on valmiina yksi ja toinen aloitettuna. Ehkä se tästä, tämän kesän aikana.

Kuvassa lankojen värieroa ei huomaa niin hyvin kuin luonnossa. Langat ovat selkeästi kahdesta eri värierästä, koska nyt valmistumassa olevassa sukassa värit ovat kirkkaammat ja voimakkaammat kuin toisessa sukassa. Nyt vaan en jaksa välittää, kunhan joskus valmistuvat, niin hyvä on.

Taloudellinen hämmennys

Tätä vuotta oli eletty jo puolet ennen kuin tajusin erään karun tosiasiaan: joudun tänä vuonna kokemaan jonkinlaisen tulojen romahtamisen. Siis käytännössä niin, että käteen jäävät tuloni pienenevät vähintään 200€ kuukaudessa. Tähän asti tuloni ovat joka vuosi tasaisesti kasvaneet tai vähintäänkin pysyneet samoina, nyt sitten mennään alaspäin ja lujaa.  Kun tähän vielä lisätään se, että ruoan hinta on ennusteiden mukaan reilussa nousussa, alkaa hymy hyytyä.

Tämän asian tajuamisen jälkeen olen pohtinut, miten tuon menetyksen kompensoisin. Oikeastaan vaihtoehtoja on vain kolme: hankkia lisää töitä ja tuloja, säästää vähemmän tai nuukailla enemmän. Ensimmäinen vaihtoehto olisi minulle tietysti mieluisin, mutta käytännössä mahdoton, sillä tulojen laskeminen johtuu harrastetyön vähenemisestä, eikä uutta vastaavaa ole tällä hetkellä mitenkään mahdollista saada. Olisin myös taipuvainen epäilemään, että mitään muutakaan kohtuudella palkattua keikkatyötä ei välttämättä löydy talouden vajetta paikkaamaan. Yritän kuitenkin kysellä ja katsella, jos vaikka tärppäisi.

Tuohon ensimmäiseen vaihtoehtoon voi toki lisätä myös "hanki tuloja myymällä tavaraa"-vaihtoehdon ja sitä toki aion yrittää, sillä tavaraa meillä toki on yli oman tarpeen, eri asia sitten vain kiinnostavatko ne ketään. Sen verran olen jo huomannut, että esimerkiksi villasukkien neulominen myyntiin ei kannata tai sitten minulla on väärä foorumi, jossa niiden kauppaa olen seurannut.

Säästämisen vähentäminen ei ole vaihtoehto, ei ainakaan ensimmäinen vaihtoehto. Yritän keksiä muita konsteja talouden tasapainottamiseen ennen kuin luovun kuukausittaisista säästöistäni.

Nuukailu ja kuluttamisen vähentäminen on toki sitten se toiseksi paras vaihtoehto lisätulojen hankkimisen jälkeen. Jos mietitään, mistä erityisesti voisin karsia, niin kyllä sieltä ne herkut edelleen nousevat esiin isona ryhmänä. Ne kun ovat ihan ylimääräisiä niin kukkarolle kuin vyötärölle. Itseni tuntien tiedän, että kokonaan en pysty niistä luopumaan, mutta jo vähentäminen olisi iso asia ja sieltä varmaan irtoasisi kuukausittain muutama kymppi rahaa muuhun järkevämpään kulutukseen.

Olen vieläkin varsin hämmentynyt tästä yhtäkkisestä ahaa elämyksestäni ja mietin, että miten tässä näin kävi. Toki kyllähän minä sen tiedostan, että ihan peruspalkallanikin pitäisi tulla toimeen, mutta kun on johonkin tottunut, niin tämänkaltainen muutos oudoksuttaa.

Elämä on...

Miten se aina meneekin niin, että aina kun teen hienoja päätöksiä, elämä tekee kaikkensa kampittaakseen ne. Voisin väittää, että jossain siellä pilven reunalla on joku, jolla on umpikiero huumorintaju.

Kun päätin aloittaa huhtikuussa tarkan budjetin elämän, laihiksen ja kaappien tyhjennyksen, kutsuin taas kerran vaikeuksia elämääni. Ensimmäiset kampitukset järjesti äitini, joka halusi tarjota lapselleen herkkuja - ja minähän en sano koskaan letuille ei. Seuraavaksi tulivatkin sitten sekä meillä käyvät vieraat että vierailukutsut ystävien luona, jotka tarkoittivat paitsi tarjottavien (myös epäterveellisten sellaisten) myös tuliaisten hankintaa. Kun sitten kävin hakemassa tuliaisiksi lautapelin, en voinut välttyä kiusaukselta ostaa samanlaista myös itselle - aplodeja vaan taas kerran nappiin menneestä suorituksesta, mutta peli on kyllä loistava ja sille tulee käyttöä.

Seuraavaksi minulle tarjottiin mahdollisuutta ruokailla "firman piikkiin" lomaviikolla useammassa kuin yhdessä paikassa. Ilmainen ruoka on tämän köyhän kuolema - aina - eli se siitä laihiksesta ja kaappien tyhjennyksestä. Lisäksi ruokamenot kasvoivat reilusti, kun kävimme syömässä yhdessä ja Herra Kirjoituksen safkat menivät minun piikkiini.

Ikkunoiden pesuakaan ei päässyt harrastamaan, sillä hiekoitushiekkoja ei oltu vielä puhdistettu kaduilta ja jalkakäytäviltä ja ennen tuota on ikkunoita turha pestä.

Taidan unohtaa koko asian ja antaa elämän viedä omalla painollaan.

Jatko-osa eli huhtikuun kaksi jälkimmäistä viikkoa: Koska en päässyt pesemään ikkunoita, siivosin laatikoita ja kaappeja. Otin tavoitteekseni, että siivoaisin yhden hyllyn tai laatikon päivässä. Tämä takautuvasti huhtikuun alusta alkaen ja toukokuun loppuun jatkuen. Eli meillä tulisi siis vähintään 60 laatikkoa tai hyllyä käydyksi läpi tuona aikana. Aloitin kylpyhuoneesta ja makuuhuoneen pienistä kaapeista ja laatkoista (niitä isoja välttelen viimeiseen asti) ja siivosin useamman päivässä. Kannoin roskikseen ison muovikassillisen tavaraa, mikä mielestäni oli hämmästyttävän vähän.

Säästöjä päätin haalia ostamalla hiusvärin ja värjäämällä hiukset itse sen sijaan, että olisin mennyt suunnitelmieni mukaan parturiin. Koska paikallisessa halpaliikkeessä olivat hiusvärit tarjouksessa, säästö oli merkittävä, kun kaksi pakettia hiusvärejä maksoi 5€ eli 40€:n sijaan hiustenvärjäys maksaa 2,5€ kerta.

No juu, nuo säästöt kaatuivat sitten siihen, että shoppailin taas vähän lisää lankaa. Kun sitä ei muka koskaan voi olla liikaa. Täysin järjetöntä, koska ranteita särkee ja olkapää huutaa hoosiannaa - järki kertoo, että mä oon taas kohta leikkauspöydällä ja silloin ei todellakaan tarvita lisää lankaa. Nyt piilotin lankakauppa-kuvakkeen naamakirjasta ja jos se ei auta, eroan koko ryhmästä: poissa silmistä, poissa mielestä periaatteella. Noista saa kyllä melkoisen kasan sukkia - noin 25 kerää nallea.

Hukkasin aktiivisuusrannekkeestani lukon (jo toisen) ja jouduin tilaamaan uuden rannekkeen tai no tilasin samantien kaksi, maksoivat yhteensä 2€, joten hinta ei ollut paljon. Periaatteessa vaan ärsyttää, kun edellisenä päivänä hukkasin kultaisen korvarenkaan, sitten hukkui tuo lukko - onneksi kolmatta kadonutta ei tullut.

Ostin myös asuntomessuliput valmiiksi kesää varten ja kun halvalla sain, ostin myös "ylimääräisiä". Toivottavasti niille tulee käyttöä lahjoina tai saan niistä omani muuten pois.

Sen lisäksi osallistuin kosmetiikkakutsuille, mikä tarkoitti lisää shoppailua. Olin tosin varmasti illan niukkashoppailuisin asiakas ja ostin vain sitä, mikä oli tarpeellisinta eli meikinpoistolappuja. Yhden purkin pitäisi kestää noin pari kuukautta. Kynsilakan sai kaupan päälle - ilmainen on köyhän kuolema, en olisi todellakaan tarvinnut, mutta otin, koska sävy oli juuri sama kuin lempikesäpaidassani.
 

Metikköön siis mentiin ja rankasti. Tästä on sitten vaan se yksi suunta eli ylös päin ja toisaalta pahemminkin olisi voinut pielen mennä esimerkiksi sen suhteen, että meille olisi matkalla tonnin verran halpaa kiinakamaa tai kaapissa olisi uusia sopimattomia vaatteita.

Toinen keinonahka katastrofi

Tarvitsin eräässä tilanteessa vähän isomman olkalaukun käyttööni ja tietenkin kaivoin sen varastoistani. Seurauksena oli jälleen katastrofi. Laukku varisi kuin  rikkinäinen ryynipussi ja näytti lopulta ihan hirveältä.

Nyt mä olen vielä enemmän varma siitä, etten koskaan enää milloinkaan osta yhtään ainoa keinonahkaista laukkua. Kohta ei kyllä ole ongelmaa liian runsaista laukuistakaan, kun kaikki hajoavat käsiin.  Raivostuttavinta tuossa on se, että vetoketjut ja laukun sisukset ja koristelut olisivat tässäkin veskassa loistokunnossa. Mun pitäisi tuosta ottaa kaavat ja tehdä tuollainen vastaava, tämä kun oli hyvin olkapäällä pysyvä. Tai ehkä teen vaan kaavat ja siirrän uuden laukun tekemisen ensi vuoteen.

Montakohan näitä vielä tänä vuonna hajoaa?

Pieleen mennyt puolikas kuukausi

Maaliskuun alku on mennyt tavoitteiden suhteen niin pieleen kuin vain voi. Kauppakuitit ovat kadonneet roskiin, roskaruokaa on syöty enenmmän kuin laki sallii ja karkkikaupassakin on käyty siihen tahtiin, että hyvä kun saranat eivät ole kuluneet puhki. Vaaka kiljuu tuskasta ja pää samoin.

Tavaroita ei ole poistunut, lankoja on tullut lisää...

En voi kuin esittää itselleni kysymyksen: miten mä taas kerran onnistuin tässä?

Joten huomenna uusi alku ja nyt todellakin mieti, mitä haluat, keskity pieniin muutoksiin askel kerrallaan. Usko itseesi ja aloita jälleen kerran alusta.

Että tämä on turhauttavaa, mutta pidemmällekään ei voi jatkaa vanhalla tiellä, vaan korjausliike on tehtävä askel kerrallaan. 

En sit ostanut

Olen taas yrittänyt vältellä ostamista ja onnekseni välttänytkin joidenkin kohteiden ostamista. Olin antanut itselleni luvan hankkia huuto.netistä 6 kerää beigeä seiska veikkaa tilipäivänä, joku muu oli onneksi ehtinyt ostaa ne jo ennen minua, samoin kävi parin muun lankapaketin kanssa.

Talvikengät löysin omista varastoista, joten nekin sain ruksittua ostoslistalta rahaa käyttämättä. Itse asiassa kaivoin esiin kaksi erilaista kenkäparia. Toiset ovat vaelluskengät, joissa on kova pohja ja toiset nilkkurit, joiden tikkaukset eivät ole aivan ideaalissa paikassa. Kumpikaan kenkäpari ei siis ole täydellinen, koska kovat pohjat kuormittavat ukkovarpaan tyviniveltä pitkään käytettyinä ja toisaalta toisen parin tikkaukset painavat ikävästi pitkään käytettynä. Myönnän siis edelleen katselevani sillä silmällä pehmoisia talvikenkiä, mutta uskoakseni pystyn pitämään itseni kaidalla tiellä ja hankkimaan uudet talvipopot vasta sitten, kun nuo kaksi paria ovat siirtyneet ajasta iäisyyteen.

Myöskin aika monta kertaa olen onnistunut sulkemaan silmäni mielenkiintoisilta uusilta vaatteilta, joita olen netistä bongannut. Nyt vaan ei osteta uusia vaatteita. Niitä ei osteta täsmälleen 13 kuukauteen tästä eteenpäin - vasta sen jälkeen voin kirjoittaa otsikon uudelleen ja onnitella itseäni selviytymisestä.

Miten se onkin niin vaikeaa?

Lohdullisesti työkaverini, jonka piti viettää "älä osta mitään"- vuotta selvisi marraskuusta huhtikuuhun, minä en edes muista, koska vuoden vaihteen jälkeen lankesin shoppaamaan, huomattavasti nopeammin kuitenkin.

Nyt yllätin itseni pohtimasta tulevaa joulukuuta ja Dermoshopin joulukalenterin avaamia mahdollisuuksia. Ihan oikeasti mietin, että mitähän kivaa siellä on tarjouksessa ja mitä kaikkea sieltä voisi hankkia. Pääsin hekumoinnissani  tähän asti, kunnes totesin itselleni, että nyt top tykkänään. Joulukuun alkuun on kolme ja puoli kuukautta ja kaapit pullistelevat täysinäisinä kosmetiikasta edelleenkin. Miksi ihmeessä pitäisi hankkia lisää? No ehkä siksi, kun halvalla saa ja tulevaisuudessa on tarvetta. Yritän kuitenkin olla nielemättä noita perusteluja ja suggeroida itseni tajuamaan, että yksi kolo kosmetiikkakaapissa ei vielä synnytä tarvetta täyttää sitä lisähankinnoilla. Samalla hoen yhä uudelleen ja uudelleen, että tulee uusia jouluja, uusia joulukalentereita ja että juuri tämän vuoden joulukalenteri ei ole mitenkään erityinen. Silti takaraivossani kuiskii edelleen pieni ääni, että ehkä kuitenkin jotain pientä, ihan jotain pientä vaan. Miten se ostamattomuus voikin olla niin kovin vaikeaa.

Koolla on väliä

Vaikka tossutekeleet ovat edelleen kesken, en voinut vastustaa kiusausta iskeä tuon Viidakko-langan kimppuun. Epäonnekseni varasin anoppilan reissulle mukaan puikot nro 3, kun tuossahan on suositus 3½ tai 4. Kudoin ensimmäiset 12 kerrosta kolmosen puikoilla ja se kyllä näkyy. Kotiin päästyä vaihdoin työn 3½:n puikoille ja niin vaan alkoivat raidat kadota ja neule näyttää enemmän siltä, miltä pitääkin.

Minusta nuo mehiläisraidat ovat kamalat, mutta Herra Kirjoitus, jolle sukat ovat tulossa, lupasi pitää niitä siitä huolimatta. Purkaminen nyt vaan on ehdoton no-no, en kyllä pura, jos ei ole aivan pakko. Ehkäpä nuo muistuttavat minua seuraavalla kerralla siitä, että tarkistan kaksi kertaa, minkäkokoiset puikot nappaan mukaani - koolla todellakin on väliä, kun on kyse neulomuksista.

V-viikko

Muutama viime päivä on ollut sellainen, että jos olisi ollut fiksu olisi tasan tarkkaan pysynyt petissä, kiskonut peittoa paremmin korville ja kaivautunut oikein syvälle tyynykasan alle. Tuntuu, että olen onnistunut mokaamaan aikas monta asiaa.

Sunnuntaina hukkasin sähkökäyttöisestä siimaleikkurista siimakotelon kannen. Jos kysessä olisikin ollut joku perusmerkkinen härpäke, niin ei siinä mitään kiroillen kauppaan ja ostamaan uutta. Mutta kun kyseessä oli Lidlin myymä vekotin, niin eihän siihen varaosia saa mistään tai ei ainakaan melkein mistään. Ebayssa olisi ollut, mutta kun se paska maksaisi postikuluineen melkein saman verran kuin uusi trimmeri. Päädyin nyt väliaikaisratkaisuun eli ostamaan käytetyn trimmerin naamakirjasta -toivottavasti se toimii edes tämän kesän.

Maanantaina irtosivat tosiaan verhokannakkeet seinästä, kun ripustimme pimennysverhoja. Hurraa, hurraa, hurraa. Lisäksi lankesin maanantaina tekemään tilauksen lankakauppaan - ikään kuin noita lankoja ei nyt jo muutenkin olisi ihan riittävästi. Ketuttaa, miksi mä olen niin heikko noissa asioissa. Eikä se auta asiaa yhtään, että ostin osan noista ihan sillä ajatuksella, että ne vois myydä eteenpäin, kun nittä hetken marinoi kaapissa. Todennäköisesti moni muukin on keksinyt saman ajatuksen.

Lisäksi posti on hukannut yhden pakettini, yksityisen henkilön lähettämän varsin kalliin paketin. Lankoja siinäkin olisi ollut, ja ehkä juuri siksi harmittaa taas kerran. Makoin toki paketista vain postimaksun, mutta sekin ketuttaa, jos ei saa mitään vastineeksi.

Itsekuripäiväkirja viikko 17

Voisin ihan oikeasti haudata tämän itsekuripäiväkirjan jonnekin oikein syvälle valottomaan paikkaan. Minulla kun ei juuri tältäkään viikolta ole mitään positiivista sanottavaa itsekuriin liittyen. On vain lukemattomia asioita, joita en ole jaksanut tehdä sekä vaaka, jota olen aktiivisesti vältellyt.

Kaikki, mikä on kiellettyä, on ollut tällä viikolla pop. Kuten esimerkiksi shoppaaminen. Tilasin itselleni lankasetin erilaisia projekteja varten, samaan pakettiin otin myös värikynät, ihan vain siitä syystä, että ne olivat niin äärettömän edulliset (ajatuksella, että ne voi vaikka sitten parin vuoden päästä antaa kummipojalle) ja käsityökirjan. En muista, että milloinkaan olisin ollut kiinnostunut reunapitsien tekemisestä, mutta kun kirja oli myös uskomattoman edullinen ja kun se tuli samoilla postikuluilla ja sitä rataa...

Noiden "lankojen" lisäksi paketin ainoa järkevä ostos oli Herra Kirjoitukselle tilattu Tähtien sota - sarjakuva-albumi. Jonka senkin nappasin mukaan lähinnä siitä syystä, että se tuli samoilla postikuluilla. Kaikkineen ostokset maksoivat alta 25€ eli ei paljon, mutta siitä huolimatta iski morkkis. Enkö minä tosiaankaan osaa olla ostamatta mitään? Ilmeisesti en, koska ostamatta jättäminen tuntuu olevan ylivoimaisen vaikeaa oli sitten kyse herkuista, kirjoista tai langoista.

Niitä oikeita neulelankojakin on taas tullut lisää. Naamakirjan kautta löysin paketin, jossa kasa lankoja vaihdettiin alle 3€ ruokatavaroihin, joten pitihän se kotiuttaa. Paketissa oli 6 kerää vaaleansinistä mohairia, josta on tarkoitus jossain vaiheessa tehdä kummipojalle villapaita. Vaaleanpunainen menee sitten taas hänen isolle siskolleen ja siitä varmaan jääkin vielä. Etualan kerät ovat seiskaveikkaa ja ainakin nuo kaksi oikeanpuolimmaista ovat ysärilankoja, sillä muistan kutoneeni itsekin aivan vastaavista sukkia silloin. Kaikkiaan paketissa oli yli 600g lankaa, joten mielestäni ihan loistokauppa.

Yritän kuitenkin seuraavaksi keskittyä siihen, että vähennän lankojen määrää enkä lisää sitä.

Ensin hurinaa ja sitten ei mitään

Asunnostamme on parin viime päivän ajan kuulunut tasainen kopse, kun olemme herra Kirjoituksen kanssa vuorotahtiin hakanneet päätämme seinään epätahtisen eriaikaisesti. Syy siihen on elektroniikassa, tietokoneeni näet otti ja hajosi. Virtanapista painettaessa ensin oli hetken hiljaisuus, sitten alkoi hurista tuuletin mahtavilla kierroksilla ja sitten ei mitään...

Minä olen hakannut päätäni seinään siitä syystä, etten pääse nettiin, kun kone on rikki. Seuraavaksi olen tietenkin iskenyt päätä seinään sen takia, kun olen tajunnut, miten nettiriippuvainen olen. Herra Kirjoitus puolestaan on kiukutellut koneen hajoamista, sillä kone oli paitsi lahja häneltä minulle myös turkasen kallis eikä kestänyt kuin neljä vuotta - ja sen piti sentään olla kaikin tavoin parasta mitä rahalla silloin sai.

Toki pistimme anomuksen kotivakuutukseen, josko sieltä jonkin kolikon siasi hyvityksenä, mutta voi olla, että saalis on aika pieni, kun koneella on ikää tuo neljä vuotta. Uutta konetta pitäisi siis alkaa katsella ja nyt onkin mietinnässä se, ostetaanko samanlainen businessmasiina kuin edellinen vai kelpaisiko (totta kai siis rouvan mielestä kelpaa, mutta herralla on asiassa vähän enemmän pureksittavaa) sittenkin joku halpa peruskone. Koska herra Kirjoituksen kone päivitettiin juuri viime vuonna, ei ole verotuksellisesti järkevää ostaa uutta kallista konetta ja minun käyttööni riittää tosiaan ihan perus-peruskone, kunhan siinä on kunnon näppis (tabletti siis ei käy), sillä pääsee nettiin (eikä tarvitse käyttää mobiiliversioita sivustoista - ne ovat ihan syvältä) ja pystyy tarvittaessa katsomaan videoita. Pelaamiseen en sitä tarvitse, enkä videoeditointiin, joku peruskuvankäsittelyohjelma olisi kiva. Lisäksi sellainen nettishoppaamisen estävä sovellus olisi loistava.

Herra Kirjoituksella pitää siis kiirettä, kun hän etsii minulla sopivaa pöytäkonetta ja serkulleni Hiivalle sopivaa tablettia - onneksi serkkuni Rusetin miehelle jo löytyi sopiva kannettava.

Konevajauksen vuoksi saataa olla, että blogin kirjoittaminen jää vähemmälle seuraavaksi päiviksi/viikoiksi ja joudun parsimaan puolivalmiita ajastettuja tekstejä ehjiksi jälkikäteen.

Diagnoosia kerrakseen

Eilisen päivän aikana tuli ensiksi märkää rättiä toiselle poskelle ja sitten vähän ajan päästä joku vetäisi vielä vähän lujempaa toiselle poskelle. Ensinnäkin isäni sai kutsun sairaalaan ensin haastatteluun ja sitten muutaman päivän päästä itse operaatioon. Eihän tuo vielä mitään, mutta sitten tuli se tieto, miksi. Lääkärit olivat systemaattisesti kierrelleet asiaa toteamalla, että virtsarakossa on jotain ylimääräistä ja sitä pitää selvittää... No, lopulta löytyi se yksi, joka uskalsi sanoa suoraan: siellä on kukkakaalimainen tuumori, joka on todennäköisesti maligni. Sama suomeksi tarkoittaa siis virtsarakon syöpää. Nyt emme voi kuin toivoa, että kyseinen kasvain olisi pinnallinen eikä mennyt virtsarakon seinämän läpi. Pari viikkoa meidän on pakko odottaa, sillä operaatio on 26. päivä.

Samana päivänä sitten soitteli lääkäri treffeistäni Elvin kanssa. Tuomio oli selvä. Minulla on vaikea-asteinen uniapnea. Se toki selittää monta asiaa, esimerkiksi jatkuvan väsymykseni. Olen kuvitellut, että se liittyisi jotenkin kilpirauhasen vajaatoimintaan, joka minulla on niin lievä asteisena, ettei siihen saa lääkkeitä tai muutakaan hoitoa. No, tuohon uniapneaan on nyt sitten tulossa hoitoa, jota en välttämättä haluaisi - joudun nimittäin ottamaan ylipainelaitteen puhisemaan sängyn viereen. Muuta mahdollista hoitoa ei ole. Tai on toinen, joka ei ole sen helpompi nimittäin laihduttaminen.

Tuota painonpudotusta on nyt sitten pakko tehdä. Ja kun kyseessä on pakko, se on tietenkin hankalampaa kuin niin sanotusti vapaaehtoisesti tehtävä. Tosin mikä on sen parempi kannustin kuin oma terveys.

Treffeillä Elvin kanssa

Herra Kirjoitus on vuoden verran valitellut, että minusta on tullut öiseen aikaan äänekkäämpi kuin päiväsaikaan. Se siis tarkoittaa suoraan sanottuna sitä, että minä olen alkanut tehdä jotain niin epänaisellista kuin kuorsaaminen, nukkuvan vaimon unituhina korvissa on kuulemma jumalten nektaria Herra Kirjoitukselle, mutta jostain kumman syystä hän ei arvosta yhtä paljon korviinsa kantautuvaa rohisevan känisevää äänekästä kuorsausta. En ollut ajatellut tehdä asialle mitään muuta kuin valitella tapahtunutta, mutta työpaikassani tehdään säännölliset terveystarkastukset kaikille vuorotyötä tekeville ja menin sitten ruksimaan siihen lomakkeeseen kohdan "kuorsaan". Siitähän se sitten touhu repesi, olen käynyt korva-, nenä- ja kurkkutautien lääkärillä, joka tutki kurkkuni, nenäni ja korvani vain todetakseen, että nenäni väliseinä on vino, korvissani on tärykalvon päällä jotain hiutaleita (jotka putsattiin pois) ja minulla on (krooninen) poskiontelotulehdus. Sinuiittiin sain antibiootin, joka auttoikin varsin hyvin. Lisäksi tähän suunnitelmaan kuului, että joudun treffeille Elvin kanssa.

Elvi on yhtä kuin unirekisteröintilaite, jonka kanssa nukuin keskiviikon ja torstain välisen yön. Onnekseni sain nukkua kotona, sen verran oli hankalaa tuon vehkeen kanssa nukkuminen. Ensiksi ranteeseen laitettiin iso kelloa tai sykemittaria muistuttava pulssioksimetri, joka mittasi veren happipitoisuutta sormeen tulevan anturin kautta. Nämä molemmat kiinnitettiin sidoksilla ja teipillä käteen.

Muutoin Elvi kiinnitettiin tutkimuspaikasta saadun t-paidan päälle. Elvi itsessään oli sellainen noin vanhan c-kasetin kokoinen masiina eli mitenkään haitallisen suuri. Siinä oli kaksi rintakehälle tulevaa vyötä, joista toinen mittasi rintakehän, toinen pallean liikkeitä. Lisäksi Elviin kiinittyi kolme EKG-elektrodia, jotka ottivat mini-sydänfilmiä ja jalka-anturit, jotka mittasivat jalkojen yöaikaista liikettä. Jotta koko kombinaatti olisi täydellinen, oli pakettissa vielä happiviikset, jotka pistettiin nenälle ja mittasivat unenaikaista happivirtausta. Kun meikäläisen nenävärkki on muutenkin kohtuullisen tukossa, niin tunne oli lähinnä tukahduttava, kun yritti nukkua viikset nenällä. Herra Kirjoitus naureskeli, että näytin ihan droidilta kaikkine johtoineni. Hän yritti ottaa valokuvaa, mutta minä kieltäydyin asiasta vähemmän kohteliaasti, onneksi keskustelu käytiin ennen kuin masiinassa oleva mikrofoni tallennus käynnistyi.

Turha kai mainitakaan, että nukuin Elvin kanssa varsin huonosti ja toivon, etten joudu sen kanssa treffeille enää uudestaan. Tuloksia siitä, miten äänekkäästi tai katkoisesti nukun saan parin viikon päästä.

Kurkku kipeänä aamuun ankeaan...

Edessä parin päivän mittainen koulutusrupeama keskikokoisella kirkolla (isompi kuin oma, mutta pienempi kuin se kuuluisa "iso kirkko"), mutta olo on kuin tuosta ysärihitistä konsanaan: kurkku on kipeä ja ääni poissa, olo kuumeinen. Ei vissiin sitten auta kuitenkaan muu kuin tropata sen verran hyvin, että selviää reissusta - ainakin junalle ja ilmoittautumiseen asti. Sen jälkeenhän ei juuri kukaan taida tarkistaa, missä sitä oikein on.

Onneksi tuonne voi lähteä sentään järkevään aikaan lähtevällä junalla, yleensä kun joutuu aina lähtemään silmäkourassa viiden junalla, nyt riittää kun on paikalla asemalla seitsemän aikaan.

Toivottavasti vointi päivän mittaan vähän kohenee, muuten on edessä inhottavat kaksi päivää sekä minulle että kanssakurssilaisille. 

Blogi päivitetty

No niin, nyt olen sitten vihdoin ja viimein saanut blogin päivitettyä suunnilleen ajantasalle. Vihdoin ja viimein ovat pari viikkoa puolitekoisina roikkuneet tekstit kirjoitettu valmiiksi ja siirretty luonnoksista julkaisuun. Tekstejä on taas kerran kasattu sekä menneisyyteen että tulevaisuuteen.

Taidan olla maailman ainoa bloggaaja, joka toimii näin.

Nälkäisenä kaupassa

Jokainenhan meistä lienee kuullut sanonnan, että ruokakauppaan ei kannata mennä nälkäisenä. No juu, saattaa myös olla, että kenkäkauppaan ei kannata mennä silloin kun on huonot kengät jalassa taikka alusvaatteita myyvään liikkeeseen silloin kun omat ovat sieltä epämukavimmasta päästä.

Minä erehdyin tekemään molemmat noista virheistä pari päivää sitten.  Tosin käänteisessä järjestyksessä. Minun ei mitenkään ollut tarkoitus ostaa uusia alusvaatteita, mutta niin vain löysin itseni Lidlin korilta penkomasta ja 11€ hinnalla mukaan tarttuivat sekä alushousut että rintaliivit ja niiden lisäksi se hammasharja, mitä olin sieltä varsinaisesti tullut ostamaan. Hammasharjaan lisäksi 8 varaharjapäätä, olisi ehkä pitänyt ostaa vielä toinenkin paketti, sillä ne olivat halpoja. Kaikkiaan sain kulutettua tuolla 36€.

Sitten olin liikkeellä naapurikaupungissa - väärillä jalkineilla. Yleensä niin hyvät teneriffalaiset kangastossuni olivat sinä päivänä känkkäränkkä tuulella ja puristivat, joten kuin itsestään jahkaannuin Popo-shopin tarjouskorille katsomaan tennareita ja lopulta löysinkin yhdet vitosen hinnalla. Eiväthän ne kalliit olleet, mutta kun en olisi tarvinnut yhtään paria uusia kenkiä - toisaalta ne ovat olleet jalassa melkein jatkuvasti ostohetkestä lähtien ja lisäksi ne sopivat minulla olevan hankalan värisen laukun kanssa täydellisesti yhteen.

Menee selittelyksi, jos sanon, että päivittäisessä käytössä ei ole yhtään paria täydellisen kunnollisia liivejä (miksi et kaivele kaappia, niitä on siellä kyllä) taikka hauskoja tennareita (no, niitä ei kyllä ole kaapissa, mutta muita kenkiä senkin edestä). Tässä siis selitys siihen, miten ihmeessä noita tavaroita meille hiipii kuin varkain.

Ei koskaan valmista

Minulle on pikkuhiljaa tässä remonttikaaoksessa elellessä tullut sellainen tunne, että tästä ei tule milloinkaan valmista, vaan aina löytyy joku jonnekin päin etäsijoitettu tavaraerä, jonka on jo melkein onnistuneesti unohtanut ja sitten joutuukin toteamaan, että ei perkules, nekin on saatava mahtumaan tänne jonnekin. Entistä selvemmäksi on käynyt, että uusien tavaroiden hankkiminen on pistettävä pannaan hetkeksi - hyvin pitkäksi hetkeksi.

Viimeksi raahasin kotikotoa ison matkalaukun ja kassin täynnä sekalaista tavaraa ja vielä isomman kassillisen vaatteita. Turha sanoakaan, että niiden mahduttaminen jo ennestään täysiin kaappeihin nosti hien pintaan ja selkeän ajatuksen siitä, ettei lisää voi hamstrata.

Suurin osa kukkasistakin on jo tuotu kotiin, vielä pari kukkaa ja yksi iso taulu on maailmalla. Niiden jälkeen kuvittelen, että vihdoin ja viimein kaikki muiden nurkkiin tungetut tavarat olisivat kotona. Mikä siis mitä todennäköisemmin tarkoittaa sitä, että vielä jostain löytyy joku nyssäkkä, jonka olen autuaasti unohtanut.

Olohuoneen nurkassa on noin kuution kokoinen kirppislaatikko, johon olen kasannut niitä tavaroita, jotka aion viedä kirpparille taikka naputella naamakirjaan taikka huuto.nettiin myyntiin. Jotenkin vaan tuntuu, että ikuisuusprojektilleni ei näy loppua.