Sukkien nimeämisestä ja suunnittelusta

Viime vuoden aikana olen nimennyt kutomani sukat. Tässä isona apuna on ollut ystäväni Ievuskainen, joka on kuvien perusteella heittänyt usein hyvin toimivia nimiehdotuksia, osan olen ottanut käyttöön sellaisenaan, osaa muokannut. 

 

Tosiasia on, että viimeaikaisista sukista iso osa olisi voinut olla nimeltään "perussukka" ja numero perään. Näin ihan siksi, että olen kutonut paljon käyttösukkia sellaisille henkilöille, jotka pitävät niitä esimerkiksi työkäytössä tai niitä käytetään muutoin paljon. Kuten olen aiemminkin sanonut, olen siinä suhteessa laiska, että en kudo kirjoneuleita tai muita äärimmäisen työllistäviä malleja sellaiseen käyttöön, jossa sukkien ei ole tarkoituskaan kestää loputtomiin - niihin tilanteisiin perussukka on paras ratkaisu ja sitä paitsi se toimii saappaassa paremmin kuin krumeluurit. 

 

Toinen asia, mitä en rehellisesti ymmärrä, on tämä sukkien "suunnittelu". Joitakin vuosia sitten käsityökirjoissa oli vallalla trendi, jossa mainostettiin, että kirjassa esimerkiksi 36 sukkamallia. Kun sitten hankit tai lainasit kirjan, saitkin todeta, että kirjassa oli useampia malleja tehtynä eri väreissä ja niillä kaikilla oli eri nimet ja siten ne olivat eri malleja eli todellinen mallien määrä saattoikin olla 28. Vähän tätä, nyt jo onneksi aika pitkälti ohittunutta, trendiä irvaillakseni otin käyttöön nuo perussukkien nimet. Nykyään tuntuu olevan muotia myös se, että kun pistät erivärisiä raitoja peräkkäin, se on suunnittelua ja kyseessä design-malli. No ei todellakaan ole, jokainen osaa pistää värejä peräkkäin tavallisiksi raidoiksi, toiset onnistuneemmin kuin toiset, mutta mitään mallisuunnittelua se ei todellakaan ole. Raitoja on käytetty iät ajat, ja varmasti vähän penkomalla löytyy toinen aivan vastaava "suunnittelu". Tämän irviminen on toinen syy siihen, miksi sukillani on nimet, ovathan ne omaa "suunnitteluani". 

 

Arvostan kyllä henkilöitä, jotka oikeasti suunnittelevat neulemalleja, mutta kuten edellä totesin, olen kriittinen sen suhteen, mikä on suunnittelua ja mikä ei. En myöskään koe tarvetta korostaa tekeleitäni lisäämällä niihin Hand made by xx - lappuja, jos joku ei erota käsin tehtyä koneella kudotusta, se ei ole minun ongelmani. Tylsästi olen sitä mieltä, että todelliselle sukankuluttajalle sukkani kelpaavat ilman lappua ja hienoa suunnittelua ja muut voivat olla ilman.

 

Vielä en ole päättänyt, jatkanko tätä "suunnittelu" ristiretkeä tämän vuoden aikana. Puikkoja ainakin pyrin heiluttamaan yhtä ahkerasti tai ahkerammin kuin viime vuonnakin. 

Vuosi 2025, miten meni?

Asia riippuu toki ihan siitä, mistä kulmasta tuota katsoo. Kun näkökulmana on se, että hengissä on selvitty, niin sen suhteen hyvin on mennyt. Työpaikat ovat säilyneet molemmilla, iso asia sekin - ja onnekseni Herra Kirjoituksen muistisairausepäily ei osoittautunut todeksi. Sen sijaan hänellä diagnosoitiin uniapnea ja hän saa oman puhkun tammikuussa. Oireet selittyvät pitkälle uniapnealla ja muulla kuormituksella. Kaikista sairauksistani huolimatta minullakin on mennyt ihan hyvin, kun vähän troppeja vielä vaihdettiin ja lisättiin, niin menee ihan ok. Näiden suhteen voimme siis todeta, että tilanne voisi olla paljon huonomminkin. 

Koti on ja tavaraa on. Ensimmäinen on toki positiivinen asia, varsinkin, kun kyseessä on oma koti. Tavarat, elämäni kaksiteräinen miekka, sillä onhan se hyvä, että tarpeellisia tavaroita on. Se toinen puoli on sitten se, että niitä tavaroita on paljon, liikaakin ja lisää kuitenkin tekisi mieli. Vuosi 2025 oli tavaroiden suhteen turhan runsas eli niitä tuli hankittua lisää enemmän kuin tarpeeksi. Kuten aiemmin kirjoitin, niin nyt voisi olla sellainen tilanne, että vuonna 2026 pitäisi koettaa käyttää suihkugeelit, shampoot, dödöt, pesupulverit ja astianpesuaineet omista kaapeista eikä heti rynnätä vuoden ensimmäisten alennusmyyntien perään ostamaan lisää. Helppoa se ei ole, koska olen kehittänyt itselleni maanantai- ja torstaihuvin siitä, että selaan kauppojen tarjoukset läpi ja teen ostoslistan niiden mukaan. Erityinen heikkouteni ovat kaksi paikallista kauppaa, joiden tarjoukset tulee selattua vähän tarkemmalla silmällä ja vielä joskus poikettua katsomassakin, koska kummankaan ihan kaikkia tarjouksia ei ole mainoksissa. 

Suunnitelmissa ollutta laatikkoleikkiä ei todellakaan leikitty vuonna 2025. Jos ajatus oli, että saisin 6 asiaa tyhjennettyä tai siirrettyä, niin niistä toteutui ehkä kaksi. Tietyt asiat ovat edelleen paikallaan, eivätkä tasan ole edenneet mihinkään suuntaan. En edes yritä luvata, että homma etenisi tänä vuonna, miksi tämä vuosi olisi sen suhteen parempi kuin viime vuosikaan? Tai sitten yllätän sekä muut että itseni ja homma hoituukin vuoden mittaan kuin huomaamatta. 

En myöskään saanut aikaiseksi tehdä itselleni yhtään työlistalla ollutta laukkua. Se on kyllä suunnitelmissa 2026, mutta en aio ottaa siitäkään paineita, koska muita laukkuja on vielä käyttöön. Tilanne saattaisi olla eri ja laukun tekeminen kiinnostaa eri tavalla, jos ainoa käsveska olisi hajoamassa. Nahkalaukku, ruusulaukku ja karkkilaukku ovat kummitelleet työlistalla pitkään, viimeksi mainittu varmaan liki 10 vuotta., mutta ehkä ne siitä sitten jokus valmistuvat, kun todellinen tarve ilmenee. 

Enemmän toteutuneita asioita on sitten maalla. Pitkään harkittu metalliromujen hävitys ja nurkkien siivous toteutui kesällä, samoin jo pari vuotta kummitelleet kellarilaudat saivat kyytiä eli kyllä vuoteen 2025 onnistumisiakin mahtuu. 

Lankaa kului n. 4,5kg, mikä on vähemmän kuin viime vuonna, mutta paljon kuitenkin. Toki varmaan saman verran tuli lisää, mutta onpahan sitten loppuelämän varastot kunnossa. 

Jos vuoden 2025 haluaa kiteyttää yhteen virkkeeseen, niin ei huippuvuosi, mutta ei huonokaan. On asioita, jotka menivät hyvin ja tulivat hoidetuiksi, ja sitten on niitä asioita, joiden aika ei ollut vielä, koska todellista tarvetta niiden tekemiseen tai hoitamiseen ei ollut. Väitän näet, että kaikki välttämätön ja vähän enemmänkin on tullut hoidettua ja ne asiat, jotka ovat jääneet hoitamatta, eivät ole olleet niin välttämättömiä. 

Hyvä, paha raha

Kaikesta rahavinkumisestani huolimatta pidän itseäni maltillisena, paikoin jopa kitsaana rahan käyttäjänä. Tutkin  tarjoukset huolellisesti ja mietin - ehkä herkkuja lukuunottamatta - tarkkaan, mitä meillä tarvitaan, mitä voi ostaa tarjouksesta varastoon, mitä kannattaa ostaa ja mikä on vain turhake, joka olisi kiva saada. Velaksi ostetaan vain se, mitä ei ole käteisellä mahdollista ostaa kuten asunto ja mahdollisesti auto, mutta muuten kaikkinainen osamaksu - tai velkashoppailu on ihan ehdoton no-no. Jos rahasta olisi tiukkaa, pitäisin kyllä varsin tarkkaan huolen siitä, että ostaisin vain välttämättömyyksiä. 

 

Tunnustaudun toki hamsteriksi eli meillä on paljon tavaraa, on paljon lankaa, on paljon rättejä ja lumppuja, on paljon kuivatavaroita kaapissa. Näin ihan siksi, että olen ostanut silloin kun ko. tuotteet ovat ollet tarjouksessa tai Roskalava-ryhmässä tyrkyllä ilmaiseksi. Ehkä myös osin sillä ajatuksella, että jos ne viimeiset rahat olisivat menossa, niin todellakaan ei osteta mitään muuta kuin välttämätöntä ja sitten on varastoja, mitä käyttää. Tähän tilanteeseen ei toistaiseksi ole päädytty, eikä toivottavasti jatkossakaan. 

 

Olen tässä muutamien vuosien ajan seurannut erään kaverini shoppailumaniaa sivusta. Hän esittelee kaikki ostoksensa facebookissa ja niitä ostoksia on enemmän kuin minulla ostoshuuma-vuosinani. Kirpputorilta sitä, tätä ja tuota, Temusta lisää roinaa, tuolta kaupasta tuollainen ja seuraavasta vielä jotain. Heidän asuntonsa on jo muutenkin täynnä ja lisäksi on vuokrattuna varasto. Kaikki tehdyt asiat, mitä hän esittelee naamakirjassa on vuosia tai vuosikymmeniä vanhoja, mitään uutta hän ei saa tehdyksi, hän vaan kokoaa materiaalia siihen, tähän ja tuohon tekemättä koskaan mitään valmiiksi asti.  

 

Myönnän myös jossain kohtaa ihmetelleeni, kun ostosten koko kasvoi entisestään ja listalle tulivat myös kuvat kahviloista cappucinon ja kahden leivonnaisen kera - ja näitä oli usein. Toki niitä oli ollut ennenkin, mutta niidenkin määrä lisääntyi huimasti. Sitten lopulta tajusin, hänen vanhemmistaan toinen (viimeinen) oli kuollut ja tämän perintö oli tullut käyttöön. Ennen kuin ymmärsin tämän, mietin jokusenkin kerran, miten koskaan töitä tekemättömällä eläkeläisellä on varaa tuohon. Kyllä, sekin on mahdollista, että ihminen voi päästä nafti kuusikymppisenä eläkkeelle tekemättä yhtään oikeaa työpäivää ja tämä henkilö kuuluu niihin. Kun puolisonkin tulot olivat, mitä olivat, niin ei liene ihme, että ihmettelin tuota rahan käytön määrää. 

 

Nyt sitten oli naamakirjaan ilmestynyt uusia kirjoituksia, joissa ensin hehkutettiin, että heille tulee sittenkin joulu, kun puoliso olikin saanut rahaa ennen joulua - ja taas mentiin ulos syömään. Seuraavassa julkaisussa oli käyty jälleen kirpputorilla ostamassa kauhea määrä kaikennäköistä "mä käytän näitä joskus siihen ja siihen" -askartelumateriaaleja, joista ei todennäköisesti suurella todennäköisyydellä kuitenkaan saada aikaan mitään. En vaan voi ymmärtää, jos rahan tulo on noin epävarmaa, että ensin itketään, ettei ole varaa jouluun ja ruokiin, niin onko sen rahan tullen sitten pakko heti rynnätä ostamaan kaikkea mahdollista turhaa. Juu, tiedostan, ettei kyseinen henkilö kokenut näitä turhiksi niin kuin minä, mutta siitä huolimatta - olisi ehkä järkevämpää koota edes vähän puskuria pahan päivän varalle kuin pistää kaikki mahdollinen heti menemään. Tiedänhän minä, että käärinliinassa ei ole taskuja, mutta ainakin itse haluan elää ajan ennen käärinliinoja turvatusti niin, ettei tarvitse miettiä, voinko halutessani ostaa jotain tai onko rahaa ruokaan. 

 

Monesti olen istunut käsieni päällä, jotta en olisi kommentoinut näihin loputtomiin ostosjulkaisuihin, että onkohan nämä nyt kaikki tarpeellisia, ja mitä jos joskus tekisit jotain valmiiksi asti. Muistan jonkun joskus tehneen tähän viittaavan kysymyksen saamatta vastausta. Samoin teki mieli kommentoida sitä, että jos rahat on vähissä, onko pakko ostaa lisää - voin melkein arvata, millaisen vastauksen olisin saanut, vaikka toisaalta mietin, että olisikohan tuo kommentti ehkä herättänyt ajattelemaan jotain. Tuskin...

 

Minun on vaikea ymmärtää näitä ihmisiä, joilla raha polttaa taskussa niin, että sitä ei voi pitää tallessa. Miksi on pakko mennä paikkoihin, joissa tulee kiusaus ostaa, eikö niitä vaan voi tuossa tilanteessa vältellä? Niin ainakin itse olen tehnyt silloin, kun langanostokielto oli jyrkimmillään. Jos et halua tai saa tai voi ostaa lankaa, älä mene lankakauppaan vaan tee jotain muuta. Jos ei ole tarpeen ostaa mitään, älä mene kauppaan tai kirpputorille. Minusta tämä on niin yksinkertaista ja selvää, että on vaikea ymmärtää, miksi kaikki eivät tajua sitä. 

 

 

Hulluja mielikuvia

On maanantai aamu, kuun ensimmäinen päivä ja aamun suunnilleen ensimmäinen tehtäväni on käydä siirtämässä pankkikorttitililleni rahaa. Ei niin, että sitä olisi kuun vaihteessa tullut mistään lisää, vaan tilien saldot ovat täsmälleen samat kuin eilenkin. Mielikuva vain on eri. Pankkikortin takana on viimeiset pari päivää ollut n. 20€ rahaa, koska olen halunnut pysyä budjetissa ja olla siirtämättä sinne lisää käyttörahaa ennen kuun vaihdetta  - ihan vain periaatteesta. 

 

Järki sanoo kyllä, että on aivan sama, ovatko rahat tilillä a vai b, mutta jotenkin sitä tuntee itsensä paremmaksi ihmiseksi, kun on onnistunut välttämään niiden siirtämisen. Varsinkin, kun elokuu oli ensimmäinen kuukausi pitkään aikaan, jolloin olen edes liki pysynyt budjetissa. Alkuvuosi meni oikein hyvin, mutta reissun jälkeen ollaankin sitten koko kevät ja kesä oltu ihan mahdottomissa lukemissa. 

Tästä on ainakin hyvä jatkaa eteenpäin, kun on hyvä flow ja onnistumisen fiilis vai miten ne urheilijat sanovatkaan. Myönnän myös, että toisaalta tämä kikkailu tosissaan naurattaa, koska kuten alussa totesin, ei tuolla ole taloudellisesti mitään merkitystä. Sallittakoon tämä pieni hupi kuitenkin minulle, koska se ei ole keneltäkään pois. 

Vuoden vaihdetta ennakkoon

Uudenvuoden lupausten aika on taas lähestymässä. Tällä kertaa olen päättänyt tehdä vain yhden uuden vuoden lupauksen: lakkaan hötkyilemästä, enkä ala koohottamaan minkään suhteen, ei mitään uusia superhehkutuksia. Tarkoittaa myös sitä, että ei mitään turhia toistuvia lupauksia, mitä en kuitenkaan aio pitää tai onnistu pitämään.

Toinen lupaus voisi olla se, että nostan polvet kuvainnollisesi leukaan ja käperryn siihen. Ja teen niin juuri niin usein kuin siltä tuntuu. Jos ei huvita, niin ei huvita. Hoida pakollinen ja selviä siitä, se saa luvan olla ensi vuoden mottoni. 

Jotenkin muutaman päivän harkinnan jälkeen tekee mieleni listätä listalle jälleen ostamattomuutta, ainakin kenkien, kosmetiikan ja lankojen osalta (eli taas kerran olen kuitenkin hötkytemässä johonkin suuntaan). Vaikuttaneeko sitten mielipiteeseeni se, että seurattuani naamakirjassa erään kaverini loputtomia hankintoja (juu, tiedän, olen maininnut asiasta monta kertaa, mutta kun niitä esittelyitä tulee useampi uusi vastaan aina kun avaan naamakirjan. Ja aina ärsyttää yhtä paljon, tekisi niillä sitten kans jotain, eikä vaan hamstraisi turhaan - hän ei koskaan esittele mitään uutta tekemäänsä vaan jos jotain on "tehty", on kyseessä vuosia vanhan muiston nosto eli uskon, että jos hän jotain tekisi, hän myös sen esittelisi eikä vaan aina niitä samoja vanhoja vuosi toisensa jälkeen), olen entistä enemmän minimalististen hankintojen ja nuukailun kannalla. Pyrinpä sitten taas jälleen kerran vuonna 2024 siihen, että ostetaan mahdollisimman vähän tavaraa. Niin, mikäli se siis onnistuu hötkyilemättä.

Tiedostan kyllä, miten vaikeaa tuo minimalistinen ostaminen on, koska niitä tarpeita ja "tarpeita" varmasti matkan varrella syntyy. Mutta oikeasti aika kauas on päästy siitä ajasta kun posti kantoi kasakaupalla paketteja meille. Alla oleva kuva on vuodelta 2016, ja sinä vuonna postiluukku todellakin kolisi. Tämä kuvassa oleva kasa on ehkä yksi kahdeskymmenes osa - tai jopa vähemmän-  sinä vuonna saapuneista posteista, mutta koska kyseessä on yhden ainoan päivän postisaalis, on se mainitsemisen arvoinen. 

 

"Ota omista kaapeista ja käytä sieltä" on ihan käypäinen neuvo myös ensi vuodelle. Samalla voi myös tosissaan miettiä sitä, miten paljon esimerkiksi maalta vielä paljastuu yllätyksiä eli siis tavaroita, tavaroiden perään, kun alan käydä läpi laatikoita ja kaappeja. Tuntuu, että entistä enemmän on niitä loppuelämän varastoja, kun sitä tavaramäärää miettii. Nuukailijahan on siitä vaan tyytyväinen, kun kaikkea on valmiiksi, eikä mitään tarvitse ostaa.

Jospa siis 2024 teemat olisivat "ole hötkyilemättä", "hoida vain pakollinen", "ole armollinen itsellesi" ja "nauti elämästä". Eikös tuossa ole yhdelle vuodelle ihan riittämiin. 

Sankarillinen syyskuu

Kuukauden vaihtuminen hiipi kuin huomaamatta, hupsis vaan elokuu loppui ja syyskuu alkoi ilman mitään ihmeellisyyksiä ja ihan huomaamatta. 

1. viikko

Eli siis viikonloppu, joka kului sujuvasti töissä - niissä palkallisissa ja kotitöissä. Äitiä käytiin katsomassa ja ikävä kyllä asioiden huononemisen huomaa, tällä kertaa lenkin mitta oli pihan ympäri, kun alkukesällä se oli vielä yli tuplasti pidempi talon ympäri kierros. 

2. viikko

Lomaa, ainakin osittain - maanantaina siivousta ja pyykkäystä, lenkkeilyä. Tiistaina oli Hyte-valmennus ja fyssaripäivä, lisää lenkkeilyä. Keskiviikkona oli viikon ainoa työpäivä. Torstaina ja perjantaina vähän niin kuin oltiin vain eli tehtiin käsitöitä, hoidettiin kauppa-asioita ja nautittiin kesän viimeisistä henkosista. Sain näet kuningasajatuksen eteisen maton kaveriksi virkattavasta kynnysmatosta, jonka materiaalina toimivat vanhat lakanat. Tästä napsuttelen ihan oman juttunsa. Viikonloppuna jälleen maalle, tuhottomasti saatiin aikaan - loput marjapuskat perattua ja leikattua, kärräsin neljä kuormaa oksia odottamaan silppuamista ja saman verran perkuujätettä maatumaan. Yrttipenkkiä on laiminlyöty ainakin viisi vuotta, mutta sinnikkäästi vaan olivat piparjuuri, oregano, lipsikka ja ruohosipuli säilyneet hengissä. Ruohosipuli oli suoranaisesti levittäytynyt niin, että sitä sai palautella käytävältä penkkiin. Jotenkin minulla on sekä yrttien että marjapuskien suhteen sellainen fiilis, että saattaa ensi vuonna olla edessä katastrofi. Se on joko sellainen, että ei tule yhtään marjaa, eikä yrtin yrttiä tai sitten se on sellainen, että satoa on niin paljon, etten tiedä mihin sitä laittaisin. Jotenkin nämä ovat vaan niin hienoja nämä todella lämpimät syyspäivät - tuntuu, että kesä on vasta nyt. 

 

3. viikko

Paluu töihin. Herra Kirjoitus kärsii matkakuumeesta ja yrittää ehdotella matkoja jo tälle syksylle, mutta tällä hetkellä olo vaan jotenkin niin hakattu maksa, ettei jaksa miettiä mitään sellaista. Tosin yhden vapaapäivän ja yhden yövuoroa edeltävän päivän rentoilu kotona antoi kummasti lisää virtaa, samoin keskeneräisten projektien eteneminen - niitä kun on kesken aivan liikaa tällä hetkellä.

Viikkoon osui tietysti myös tilipäivä eli laskut maksuun, rahaa käyttötilille ja sitten unohdus. Ei mitään ihmeellistä - paitsi että sittenkin ihmeellistä. Heti tämän kirjoitettuani sain tiedon eräästä verkkokaupasta, että heidän asiakasrekisterinsä on kaapattu ja sieltä on vuotanut ties mitä tietoja rikollisille. Minun kohdallani tämä tarkoitti sitä, että jouduin sulkemaan pankkitunnukseni ja ensimmäinen mahdollisuus niiden palauttamiseen on vasta ensi viikolla. Onnittelin itseäni siitä, että ymmärsin naputella laskut maksupalveluun edellisenä päivänä, joten ne ehtivät mennä maksuun ennen sulkua, käyttörahaa en itselleni ehtinyt siirtää, joten viikonloppu piti selvitä käyttötilin pienellä jäljellä olevalla summalla ja käteisellä. Toisaalta se toimi ihan hyvin, kun olin onneksi ennakoinut kaupassa viikonlopun tarpeet hyvin, eikä maalla tarvinnut tehdä "pizzakeikkaa", kun syötävää oli sopivasti. 

Ahkera viikonloppu maalla edisti taas monia asioita. On totta ettei vuosikymmenen korjausvelkaa kuitata parissa viikonlopussa, mutta joka kerta, kun joku asia eteenee ja/tai korjaantuu, olen kovin tyytyväinen. 

4.viikko

Pankkitunnukset palautettu ja olo on taas jotenkin turvallinen. Onneksi uusi tunnuskin oli sellainen, että painui mieleen opettelematta. Muutoin viikossa ei todellakaan ole kehuttavaa. Jotkin päivät ja viikot ovat vain sellaisia, että tekisi mieli pistää leuka polviin, kädet korville, käpertyä kerälle ja vaan itkeä. Tämä on nyt yksi niistä. Asiat kyllä ovat edenneet, mutta ihmiset aiheuttavat ongelmia. Onhan se luonnollista, että välillä tulee skismaa kavereiden keskenkin, mutta sillä kohtaa, kun useampi kuin yksi ihminen, jota olet pitäynyt kaverinasi iskeekin puukolla selkään ja näyttää, että olet heille merkityksetön tai että sua voi potkia miten vaan, alkaa kummasti tuntua. Ja tekee tosiaan vaan mieli käpertyä kerälle ja itkeä. Nyt ei voi ajatella muuta kuin, että se mikä ei tapa, vahvistaa, ja muistaa olla tarjoamatta selkää enää toista kertaa (juu, olkoon vaan miten kristillistä kääntää toinenkin poski, mutta en aio tehdä sitä, vaan pistää jalan eteen, kun kyseiset henkilöt seuraavan kerran sopivalle hollille sattuvat - oho hups vaan). Siinä sitten myykyrällä yrität hokea, että kyllä mä riitän ja ihmetellä, miksi näin.

 

Tosin olen pikkuhiljaa alkanut todeta, että ihmisistä on tullut ihan määrättömän itsekkäitä. Sellaiset sanat kuin "kiitos", "ole hyvä" ja "anteeksi" ja niiden käyttötarkoitukset tuntuvat kadonneen ihmisten tajunnasta kokonaan. Ihan sama, miten kaverille käy, kunhan mä vaan itse saan. Esimerkiksi liikenteessä ovat säännöt ja käytöstavat monilta tyystin kateissa ja saat puolet ajasta pelätä tuleeko joku torvelo päälle, kun olet kävellen tai pyörällä liikenteessä. Autolla saat varoa skuutteja ja pyöräilijöitä, joiden niskat eivät käänny, jotka tulevat kolmea miljoonaa alle - oli heillä siihen oikeus tai ei. Nämä tuntuvat unohtaneen, että säännöt on tehty lisäämään turvallisuutta, ei kiusaksi. Sama pätee kaikkialla muuallakin, mun ei tarvitse sääntöjä noudattaa ja kaikki muut väistäkööt. Jos ihan asiallisesti asiallisesta asiasta jotain sanoo, niin vastaus on haistattelua... Ei siis ihme, että tavan kansalainen kokee turvattomuutta. 

 

Itselleni nuo kohteliasuusfraasit ovat arkipäivää ja viljelen niitä, sanomaani myös tarkoittaen, aina kun mahdollista. Viimeksi tosiaan paikallisen grillin luukulla särähti aikas lailla, kun teinitypy kysyi "mitäs sulle?" ja tilauksen lueteltuani vastaus oli "ok" ja hinta. Ei yhtään kiitosta ja ole hyvää edes silloin kun sain tilaamani tuotteet, vaan ne ojennettiin kommentin "tossa" kera. En voi ymmärtää, se ei vie aikaa, mutta antaa paljon paremman kuvan, kun lisää muutaman kohtaliaisuusfraasin väliin. Tai tosiaan se, että jos olet väärässä, niin ei mitään pahoittelua, vaan kommentit ovat "sellaista sattuu" - mallia niissäkin tilanteissa, joissa itse olisin käyttänyt sanoja "olen pahoillani" ja "anteeksi". Tästä viimeksi mainitusta on aivan loistava esimerkki taloyhtiön pesutuvan varausvihko, johon tyypit olivat tehteet varauksen väärälle päivälle ja pesivät mun vuorollani, ei pahoittelua, ei mitään, vain "sellaista sattuu". Kehtasivat vielä kiukutella, kun pidin kiinni omasta edellisenä päivänä oikealle päivälle tehdystä varauksestani. Olen ilmeisesti vanha jäärä, mutta ihan periaatteesta pidän kiinni kiitoksesta ja ole hyvästä ja pahoittelen edelleen, kun olen töpännyt, vaikka se sitten antaisi muille luulon, että mua voi puukottaa selkään.

Viikkoon mahtui omien töiden lisäksi pari keikkapäivää ja myös viikonloppu töitä. Kohtuullisen hien saa pintaan sillä, kun hoitaa koko viikon kotityöt lauantain aamupäivän aikana, sillä olin koko viikon muutoin menossa  eli päivät töissä ja illat poissa. Maanantaina oli treffit Herra Kirjoituksen kanssa, tiistaina kokous, keskiviikona käytiin katsomassa äitiä, torstaina lisätöitä ja perjantaina peli-ilta. Pelaaminen isolla porukalla olikin todella kivaa pitkästä aikaa.  

Sunnuntaina seisoin kaupan juustohyllyllä ja mietin, maltanko ostaa yli 4€ Halloumi paketin. Päätin ostaa, koska totesin sen olevan kuitenkin halvempi kuin kebab ja ranskalaiset (kaksi annosta n. 25€). Muutaman minuutin kuluttua puhelin piippasi yli 200€ arvoisen työkeikan, eikä 4€ juusto tuntunutkaan mitenkään kalliilta, vaan koin ansainneeni sen. Kaikki on suhteellista. 

5.viikko

Mielenkiintoinen viikko tulossa. Työkuviot muuttuivat tunnin sisällä kahteen kertaan, joten viimeisimmäksi jäi se, että lähdin keskellä päivää töistä tullakseni yöksi takaisin. 4 yövuoroa ja välissä vielä pätkä päivää. Olen tainnut ansaita toisenkin halloumisalaatin... Viikon työsaldo oli lopulta 4 yötä ja pari lyhennettyä aamuvuoroa. Noiden lisäksi kävin nauttimassa kylpylästä ja lounaasta lahjakortilla, joka oli vanhenemassa käsiin sekä lenkkeilemässä syksyisessä maastossa. Perjantaina illalla lähdimme maalle ja oli todella onnistunut viikonloppu. Saimme paljon hommia tehtyä ja monta asiaa eteenpäin. Allekirjoitimme tuulivoimavuokrasopimukset, saimme ne paljon harmaita hiuksia aiheuttaneet puut jobattua eteenpäin, tehtyä kassillisen ruusuja, laitettua taloa talvikuntoon ja poistettua pari autokuormaa roskia (no nämä sunnuntaina eli virallisesti kai lokakuun puolella, mutta sopii niin hyvin tähän samaan, joten pakko mainita).

Äitiäkin poikkesimme matkalla katsomassa ja kertomassa, että ensi viikolla otamme hänet mukaan ja sitten käydään yhdessä maalla. Se on sitten syksyn viimeinen käynti hänen osaltaan niin, että vietämme siellä enemmän aikaa. Naapuritkin kutsuin kahville, toivottavasti ehtivät poikkeamaan äitiä katsomassa. 

Taas on kuukausi mennyt että hupsis vaan, mihin tämä aika oikein lentää.

On se niin vaikea asia

On se niin vaikea asia, se nimikirjaiminen kummitus, joka saa monen suomalaisen vaikenemaan normaaliakin enemmän tuppisuuna ja katselemaan kengänkärkiä tai taivaita. Siis r-a-h-a.  Ihan sama oli sitä tai ei, niin reaktio on sama. Itse huomasin tämän jälleen kerran, kun keskusteltiin työkaverien kanssa. Ensimmäisen kanssa puhuttiin henkilökohtaisista lisistä, enkä suostunut tunnustamaan, montako niitä palkassani on, vaan kiersin ja kiemurtelin ja onnistuin jättämään vastaamatta. Sama toisen kanssa, kun puhuttiin kuun lopussa maksuun tulevista lisistä. Taisin kommentoida jotain tyyliin, että no sen verran niitä tulee, että kerran voi kaupassa käydä. Työkaveri sanoi, että kyllä hän saa sen verran, että kuukauden kauppareissuihin riittää ja maitsi summan - minä nyökyttelin kertomatta sen enempää. Tosi asia siis tässä kohtaa olisi ollut se, että saamani isompi summa riittää kolmen kuukauden kauppareissuihin, mutta en vaan osannut/halunnut tunnustaa sitä ääneen. Ihan liian vaikeaa ja henkilökohtaista. Huvittavasti en tosiaan tiedä, kumpi sitten on se mielestäni häpeällisempää; se, että rahaa ei ole eli rahankäyttö on sellaista, että palkka ei tahdo riittää menoihin vai se, että sitä käyttää niin nuukaillen, että aina jää palkasta säästöön.

Joskus - aika useinkin itse asiassa - ihmettelen itseäni, sillä minulla on välillä tunne, että tienaamani palkkarahat ovat jonkun muun rahoja, eikä minulla oikein olisi niitä lupa käyttää. Oikea ajatus tässä kohtaa olisi, että niin kenenkä muun rahoja muka ja kenelle minä niitä säästän, kun ei ole omia lapsiakaan. Ihan oikeutetustihan mä voisin käyttää vaikka kaikki meihin ja minuun itseeni, mutta kun jotenkin en vaan osaa. Tämä ilmenee joskus ihan hulluissa asioissa, nyt viimeksi tarjouslehdestä lankatarjousta lukiessa. Olen jo pitkään halunnut kokeilla tehdä eräälle metsästävälle tutulle sukkia ja niitä varten tarvitsisin liukuvärjätyn langan, jollaista ei omista varastoistani löydy. Nyt näin tajouksen ko. langasta ja mietin, että voisin ostaa ihan kaksi kerää palkkioksi itselleni, kun selviän rankasta työputkesta. Sitten mietintää, onko se oikein, että ostan lankaa - näin siitä huolimatta, että sukat on tarkoitus kutoa lahjaksi ja malli ei näytä miltään muuta kuin liukuvärjätystä langasta tehtynä. Siis niin kuin mitä, mietin lankoja, joihin menee rahaa 10€ kuin suurempaakin ostosta. Enkä siitä näkökulmasta, että lankoja on varastot täynnä, vaan siitä näkökulmasta, että ne maksavat ja onko minulla niihin varaa. Löin itseäni lujaa henkisesti poskelle ja päätin heti töistä päästyä lähteä lankakaupoille.

Muutenkin olen tajunnut, että tämä jo hetken aikaa pyörittämäni "kuolinsiivous"-asenne on johtanut siihen, että pyrin tietoisesti ja aktiivisesti olemaan ostamatta mitään. Ja siitä saisikin sitten jo melkein toisen kirjoituksen, miten suunnilleen jokaisen tavaran kohdalla mietin, onko pakko ostaa, mitä voisin käyttää tilalla ja tarvitsenko kyseistä tavaraa sekä tietenkin tuohon liittäen sen, miten järkyttyneenä katselen erään kaverini loputtomia hankintoja (joita hän esittelee naamakirjassa), joista hän todennäköisesti ei edes käytä kuin murto-osaa ja loput hautautuvat muutenkin aivan liikaa tavaraa täynnä olevan kämpän uumeniin. Tunnistan niin itseni joidenkin vuosien takaa tuossa ja olen ihan tyytyväinen, etteivät osto- ja hankintahormonit jyllää kaiken aikaa, vaan voin olla onnellinen loppuun käyttämisestä, kulumisesta, poistamisesta ja säästämisestä. 

Kaikesta tästä huolimatta, mä ansaitsen ne langat ja käyn ostamassa ne pikimmiten.   

Hehkeä huhtikuu

Huhtikuu alkoi varsin talvisena, paljon talvisempana kuin toivoisin sen olevan, mutta on vaan pakko uskoa, että kyllä se kevät sieltä tulee, vaikka mittari näyttää säännöllisesti aamuun yli kymmentä pakkas astetta. Ainakin kuukausi ollaan myöhässä normaaliin nähden ja sekös harmittaa. En keksi tästä viipyvästä kylmyydestä kuin yhden hyvän asian ja se on se, että voi hyvällä omalla tunnolla kutoa sukkia. 

1. viikko

Kuukauden ensimmäinen "viikko" eli kaksi päivää kului töissä yövuorojen merkeissä. Aprillipäivä meni hyvin, en yrittänyt pilailla kenenkään kustannuksella, koska poikkeuksetta epäonnistun niissä, eikä kukaan onnekseni aprillannut minua. Yövuorot tarkoittavat poikkeuksetta sitä, että kovin paljon ylimääräistä en ota silloin tehtäväksi, vaan keskityn nukkumiseen ja lepäämiseen, jotta selviän töissä.

2. viikko

Pääsiäisviikko, joka ei jotenkaan tunnu siltä, että ilmassa olisi suuren juhlan tuntua. Tänä vuonna pääsiäinen menee vapaiden merkeissä, meidät on kutsuttu pariin paikkaan kahveille ja äitejä pitää käydä katsomassa myös. Siinähän sitä sitten ohjelmaa kotitöiden lisäksi riittää. 

Pääsiäisen ajan tavoitteeksi otan mankelointipäivän, hellanpesupäivän ja sukkien kutomispäivän sekä lenkkeily- ja kuntoilupäivän. Tosin ei pääsiäiseen ihan noin montaa päivää taida kuulua, joten täytynee yhdistellä lenkkeilyä joka päivälle, mankelointi ja hellanpesu samalle päivälle, useampi vierailu yhdelle päivälle ja sukkien kutomista joka väliin.

3.viikko

Pääsiäisen loppu ja arjen alku meni yövuorojen merkeissä. Olin onnistunut mokaamaan vuorojeni kanssa sen verran, että vietin kahden yön jälkeen päivän töissä ja jatkoin vielä kolmanteen yöhön. Siitäkin selvittiin, mutta tavaksi en todellakaan ota. Lisäksi tein vielä yhden extraillan, työhulluudelle ei vaan voi mitään.

Kevät on mitä ilmeisimmin saapunut, sillä yön lämpötilatkin alkavat olla plussan puolella. Ihanaa. Viikon toinen positiivinen on se, että jumittaneet lahjasukat ovat edenneet ja olen niihin varsin tyytyväinen.  

Se, mihin en ole tyytyväinen on loputon vääntö asioiden hoitamisessa. Välillä tuntuu, että virastoissa joka toinen henkilö on inhimillinen ja homma hoituu, ja sitten on ne toiset, jotka ottavat periaatteekseen asioiden hankaloittamisen. Vaikka miten tiedät toimittaneesi kaikki tarvittavat lippuset ja lappuset, niin ihan kuin kiusalla kysellään vielä jotain, jota ei ensinnä edes pyydetty toimittamaan, puhumattakaan loputtomasta puhelimessa roikottamisesta. Valmiiksi jo turhautuneena, kun näiden tämän viikon asioiden jälkeen on edessä vielä ensi viikolla niin äänikirjapalvelun kuin puhelinliittymien kilpailutus. Vakuutuksetkin pitäisi, mutta jospa siirrän niitä vielä hetken, kun nykyiset ovat voimassa ensi vuoteen. En kertakaikkiaan jaksa ymmärtää sitä, että vanha, vuosia firmaan rahaa tuonut asiakas ei ole minkään arvoinen, mutta kun menet vaihtamaan muualle, niin johon itketään perään. Me kaikki pääsisimme paljon vähemmällä, kun ei tarvitsisi pyörittää tuota jatkuvaa kilpailutusrumbaa. 

4. viikko

Tavanomainen arkiviikko, johon tosin kuuluu suunnitellusti vain kolme työpäivää, yksi pitkä ja kaksi aamua. Yhden lisätyöpäivän olen jo ehtinyt sopia ja lisäksi on yhdeksi illaksi kokous. Täydensin viikkoa vielä yhdellä extra iltavuorolla eli kyllähän niitä töitä sitten kuitenkin oli. 

Vapaapäivän käytin jälleen samoissa merkeissä kuin ennenkin eli siivosin, tein muita kotihommia, lenkeilin ja kudoin sukkaa. Viikonloppuna olisi suunnitelmissa käydä maalla ja katsoa, miten siellä on talvi kadonnut, jos vaikka pääsis puuhommiinkin kohta puoliin. 

5.viikko

Alkuviikko aamuvuoroa ja sitten huhtikuun kolmannet yöt. Lauantaina yövuoron jälkeen maalle puuhommiin. Siellä saatiinkin melkoisen paljon aikaan eli niiltä osin voi olla tyytyväinen. Maalla nautittiin myös pitkästä aikaa saunasta, että sitä voikin ihminen tuntea itsensä puhtaaksi saunan jälkeen.

 

Ruokahuolto meni taas vähän niin ja näin, käytiin kavereiden kanssa ulkona syömässä, tilattiin pizzaa kotiin ja haettin burgereita siis kaikkea sitä, mitä ei todellakaan olisi pitänyt. Vappuaatoksi haettiin vielä sipsejä ja karkkeja. Vappuaattoa vietettiin tosiaan kotona rauhallisissa merkeissä mussuttaen herkkuja ja katsellen Lentoturmatutkintaa sekä kutoen sukkia. 

Kuun viimeisen päivän lisätili oli kerrankin muhkea, joten olen saanut palautettua puskuriin noin puolet ikkunaremontin sieltä haukkaamista rahoista, mihin olen tyytyväinen. Toukokuusta ei tule näin hyvää, sen tiedän, sillä otin auton käyttöön katsastusta varten ja se tarkoittaa katsastusmaksun lisäksi myös vakuutuksia ja tankkausta. Autoni on pidettävä liikenteessä toistaiseksi, sillä Herra Kirjoituksen uusi auto on kyllä jo tullut Suomeen, mutta sitä ei ole vielä toimitettu liikkeeseen, josta sen voisi noutaa ja hänen nykyisessä autossaan on edelleen talvirenkaat alla.

Mahtava maaliskuu

 
1. viikko

Vajaa, mutta sitä kiireisempi viikko. Alkuviikosta sain reissuasiat melkoisen hyvälle tolalle, mutta loppuviikon yövuorot tarkoittivat sitä, että yhden päivän valveillaoloaika meni muutaman lisätyötunnin tekemiseen ja kotihommia ei tullut tehtyä lainkaan. Perjantaina sitten taas juostiin urakalla, jotta kaikki saatiin hoidettua niin kuin pitää. Peli-illasta jouduin ikäväkseni luopumaan, koska aika ei vaan riittänyt. 

Sisäinen hamsterini vaati haalimaan vielä viime hetkellä kasan tavaraa eli lentomatkaa varten lentopussukan, jossa on unimaski, sukat ja korvatulpat (kaikille tulee varmaan käyttöä, jos ei koneessa, niin reissussa kumminkin), toilettipussin, sillä nykyiset ovat epäkäytännöllisiä noin lyhyelle matkalle ja yhden tunikan, josta aion reissusta palattua tuunata äidille yöpaidan. Roskalavalta nämä kaikki tietenkin. 

Lauantaina lähdettiin reissuun. Kotioven sulkiessani oli sikäli hyvä olo, että tiesi kaiken olevan valmiina ja paluun arkeen sen suhteen helpoin mahdollinen. 

2.viikko
Mä oon niin lomalla, enkä kirjoita blogia, vaan nautin lämmöstä, auringosta, hyvästä ruoasta ja seurasta. 

3. viikko

Paluu arkeen. Sunnuntaina palattiin Suomeen ja maanantaina sitten yritettiin päästä kotiin. Lakkouhan takia meillä oli varattuna sekä juna- että lentoliput, junalla kuitenkin köröteltiin kotiin. 

 

Palkkapäiväkin osui sopivasti heti loman jälkeen, niin pääsi heti kuittaamaan lomalaskut pois. Koronakorvausta, joka tässä palkassa piti maksaa ei tietenkään maksettu, onneksi en ollut laskenut mitään sen varaan toisin kuin useammat työkaverit. Sen verran olen jo vanha ja kyyninen, että uskon noihin kaikkiin vasta siinä vaiheessa, kun näen summan tililläni. 

 

Lisätöitä ja ylitöitä kertyi mukavasti taas tälle viikolle, joten lomapyynkin pesemisen, silittämisen ja paikalleen laittamisen lisäksi ainoa "extraharraste" oli nukuminen ja tietenkin äidin kuskaaminen maalla parturissa.

4.viikko

Kyllä se vaan niin on, että räntäsade päin naamaa on yhtä p***aa tuli se sitten marraskuussa tai maaliskuussa ja sama loskassa kahlaamisen kanssa. Olen yleensä rakastanut kevättä, mutta ainakin tänä vuonna se tuntuu olevan harvinaisen piukassa tämä kevään eteneminen. Tämä viikko on ollut harvinaisen surkea: loskaa, liukasta, vesisadetta, räntää... siis ihan kaikkea muuta paitsi kunnollista, kuivaa keliä. Pelkkä aamuin illoin huonossa kelissä töihin ja takaisin kahlaaminen vie voimat ja innon tehdä mitään muuta.

Viikon kohokohtana oli kummitädiltä ja serkulta saadun intialalisen rentouttavan käsi- ja jalkahieronta lahjakortin lunastaminen. Hieroja käsitteli kumpaakin kättä vartin verran ja puoli tuntia kumpaakin jalkaa. Autuaallinen tunne. Jälkeen päin tietenkin hirveä vilu, kun kuonat lähtivät liikkeelle.

Viikonloppuun yksi lisätyöpäivä ja pitkästä aikaa peli-ilta kavereiden kanssa. Ihana tavata ystäviä ja viettää rentouttava ilta. 

5.viikko

Tällä kertaa vuorossa ensin loskaa ja sitten kovaa pakkasta. Taivahan taatto on kyllä ihan sekaisin ja kelit kuukauden verran pielessä - näitä kuuluisi olla helmikuun lopulla ei maaliskuun viimeisinä päivinä. Onneksi sentään valoisuus on lisääntynyt ja useimpina päivinä paistaa aurinko.  

Maaliskuun viimeisen viikon ohjelmassa oli vain vähän harrastetöitä, kokousiltaa (jatkan edelleen hallituksessa), kotitöitä ja sukankutomista normitöiden lisäksi. Sekä tietenkin terveysasioita, viime viikolla labarakokeita, tällä viikolla silmänpohjakuvausta, naisten terveystarkastusta ja useampi puhelinsoitto terveysasioihin liittyen sekä tietenkin tulevien jatkokäyntien suunnittelua. 

Viikko on mennyt melko pitkälle epäterveellisissä merkeissä, kun on tuhottu vieraita varten ostettuja ja tehtyjä herkkuja. Koska kelit ovat viimeisen parin viikon ajan olleet yhtä kammotusta, ei ole tosiaan tehnyt lenkille mieli lähteä. Kuntosalikin on jäänyt väliin, koska olen suunnilleen asunut töissä ja viimeisen viikon olen potenut kättä, johon sain jäykkäkouristusrokotuksen. Jostain syystä rokoteaine tuli pistetyksi kovin pintaan ja käsi kipeytyi pahasti, siinä on edelleen ikävä pahkura, joka ei tunnu sublimoituvan millään. 

Koronakorvauksetkin tulivat maksuun ja menevät täysimääräisenä ikkunaremonttilaskun maksuun. Päätimme kuitata osuutemme kerralla, jotta pääsemme siitä p***asta eroon, siinä meni niin moni asia pieleen, ettemme halua muistella sitä enää yhtään pidempää kuin on pakko. Riittää, että joka kerta ikknoita pestessä ja parvekkeen ovea avatessa joutuu manailemaan. 

Mitä tästä kuukaudesta jäi mieleen?

Ensimmäisenä ja tärkeimpänä ihana, rentouttava ja unohtumaton loma. 

Toiseksi työt: olen tehnyt maaliskuussa reilusti yhden viikon työtuntien verran ylimääräisiä työtunteja. No, sitä nopeammin pääsee sitten ikkunaremonttikuluista eroon.

Läski: Ei ole tullut katsottua, mitä suuhun olen laittanut - ja se kyllä näkyy. 

Laiskuus ja saamattomuus: Tuntuu, että taas on viime aikoina ollut vallalla sellainen ei jaksa ei huvita, en tee fiilis. Mikä tarkoittanee sitä, että muina aikoina on liian monta rautaa tulessa, joten elimistö vaatii aikaa palautumiseen tai sitten lomalla minusta vaan tuli laiska ja viitsimätön. 

Rusketus: väri on ihana, saisi toki olla tummempi, mutta ihan selkeästi erotun talvenkalpeista kanssaihmisistä ja kohta siitä pääsee toivottavasti jollain tasolla nauttimaan täälläkin. 

Maailma muuttuu Eskoseni

Niin kuin Aleksis Kivi Nummisuutareissa aikanaa totesi: "maailma muuttuu, Eskoseni". Todellakin muuttuu, sen olemme saaneet viime aikoina huomata monessakin suhteessa. Jotenkin vain nyt ensi sijaisesti mielessäni ovat vaatteet, johtuuko sitten siitä, että paikkasin vanhoja liki loppuun kuluneita tuulipuvun housujani taas kerran vai siitä, että kävin Ievuskaisen kanssa mielenkiintoista keskustelua aiheesta vaatteet vaiko siitä, että eräs tietty vuosia vanha mielikuva on pyörinyt mielessäni jo pidemmän aikaa. 

Nuo tuulipuvun housut olivat laukaiseva tekijä useammassa suhteessa, ne kun ovat tummansiniset. En ylipäätään pidä tummansinisestä väristä, mutta niin vain sitä on pikkuhiljaa hiipinyt vaatekaappiini, koska sen värisiä riepuja on sattunut sopivasti osumaan kohdalle ja koska en vain jaksa välitää siitä, miltä työmatkalla näytän. Pukeutumisasenne on jo pitkään ollut se, että kun en kuitenkaan näytä nätiltä, on ihan sama, miltä näytän, koska kukaan ei kuitenkaan katso. Tai no nykyään ehkä katsoo, kun olen siirtynyt tasolle Kassi-Alma, mutta sama se. 

Toinen ja itse asiassa vielä enemmän tuota vaatteisiin liittyvän ajatusmaailmani muuttumista kuvaava ajatus on vuosia vanha, kuten tuolla jo aiemmin viittasin. Moninaisia vuosia sitten parikymppisenä pääsin tai jouduin seuraamaan, miten vanhat, silloin yli 80-vuotiaat ikäihmiset käyttivät edesmenneiden puolisoidensa vanhoja vaatteita ja vannoin, että en ikinä, ikinä, ikinä teksi niin. Nyt vuosia myöhemmin olen käyttänyt niin isoäidin, tädin, isän, äidin kuin Herra Kirjoituksen vanhoja vaatteita ja käytän edelleen silmään räpäyttämättä. Olen huomannut ajatusmaailmani muuttuneen sen suhteen huomattavasti, miksi ihmeessä haaskaisin hyvän vaatteen, kun sen voi käyttää sellaisenaan tai mahdollisesti muokata käyttöön. Miksi kuormittaisin planeettaa taas yhdellä satsilla roskia, kun voin jättää uudet ostamatta ja käyttää vanhaa loppuun. 

Olen siis mitä ilmeisemmin keski-ikäistynyt ja saavuttanut sen tason, mitä silloin nuorena kauhistelin. Koskaan ei todellakaan saisi sanoa ei koskaan, kun maailma muuttuu ja me sen mukana.

Ristiriitaisia haaveita

 Haluan isomman asunnon. Asunnon, jossa on iso vaatehuone ja vielä isompi lasitettu parveke sekä minulle oma askarteluhuone. Toisaalta en missään nimessä halua muuttaa pois nykyisestä asunnostamme, koska sen sijainti on loistava, eikä pohjaratkaisussakaan juuri ole vikaa. Haluaisin kuitenkin huomattavasti tyhjemmät säilytystilat tähän nykyiseen asuntoomme, mutta siitä huolimatta en halua luopua mistään. Haluan ehdottomasti pitää tavaroistani kiinni ja silti tyhjät hyllyt houkuttavat ja koukuttavat  - tai no, ei ehkä ihan tyhjät hyllyt, mutta tyhjemmät hyllyt.

Haaveilen siitä, että olen kutonut koko lankavarastoni tyhjäksi ja samalla kuitenkin haluaisin kaikki maailman langat itselleni. Viimeksi taas lankavarastoa penkoessani ajattelin, että ei enää yhtään lisää ja kuitenkin samalla haaveilin kokonaisesta askarteluhuoneesta täynnä lankoja. 

Haaveilen siitä, että joku muu hoitaisi siivouksen, mutta siitä huolimatta en voi kuvitella päästäväni jotain muuta peuhomaan lakanoitani tai luutuamaan lattioitani.

Haluan enemmän vihreyttä ja haaveilen hankkivani lisää viherkasveja, mutta silti haaveilen tyhjästä tilasta ja kasvivapaasta ajasta - ei tarvitse miettiä voiko lähteä vaikka kuukaudeksi pois ja värvätä ketään kastelemaan. 

Haaveilen siitä, että voisin matkustaa puoleksi vuodeksi pois, mutta en silti halua lähteä pois läheisteni luota tai jäädä pois töistä tai olla ilman palkkaa.