Mielikuvitukseton minä

Vietän kesäloman viimeistä päivää tai oikeastaan kesäloman jatkoksi tulleiden bonusvapaiden viimeistä päivää. Jäin miettimään kulunutta kesälomaa ja sen herättämiä ajatuksia ja voin vain todeta, että olen todella mielikuvitukseton olento. Tämän saman asian olen todennut lomallani jo muutamankin kerran. Näin kävi erimerkiksi silloin, kun kerran kävelylenkillä haksahdin miettimään, mitä tekisin, jos jäisin eläkkeelle tai pitkälle sairaslomalle. Osittain ajatuksen kannustimena toimi nimenomaan ajatus pidemmästä sairaslomasta - olin juuri kuullut yhden työpaikkamme "ammattisairaista" onnistuneen hankkimaan taas kesän mittaisen sairasloman. Ei silti, en kahdehdi kenenkään todellista sairautta, mutta meillä on pari näitä, joiden sairauksien aitoutta olemme useamman työkaverin kanssa alkaneet epäillä - sairaslomat kun ovat pitkiä ja niiden syyt pieniä ja yleensä vielä osuvat sopivasti kesään (kaipa sitä meistä jokainen mielellään viettäisi kesällä kesäloman lisäksi yhden tai kaksi palkallista "lomakuukautta" ilman työvelvoitetta ja siksi nämä ihmettelyt syntyvät). Tämä asia on kuitenkin aivan aiheen ulkopuolelta, joten ei siitä sen enempää.

 

Mietin omia lomatekemisiäni ja tajusin niiden olleen varsin rajattuja, mikä osin johtui siitä, että Herra Kirjoitus ja minä emme lomailleet yhtä aikaa ja kovin vähän oli myös keikkatöitä tarjolla tälle lomajaksolle. Koska en kokenut mitään intoa lähteä mihinkään reissuun yksinäni, keskittyi elämä kotiin kaupunkiin ja maalle. Tämä siis tarkoittaa, että suurimmat kesälomatekemiseni olivat siivoamista (kotona, maalla, autotallissa), äänikirjojen kuuntelua, lenkkeilyä ja kutomista. En kokenut mitään intoa läheä kiertelemään kauppoja tai kirpputoreja yksinäni (tosin vielä tänään voisin ehkä houkutella Herra Kirjoituksen mukaani ja ehdottaa parin paikallisen kirppiksen kiertämistä - vaikka tiedänkin jo melkein varmaksi etukäteen, että saan ahdistusreaktion siitä romun määrästä, joka on tyrkyllä, ja hinnoista, joilla niitä myydään). 

 

Samalla tajusin, että tätä samaahan elämäni olisi myös eläkkeellä ollessa - tylsistyisin varmasti varsin nopeasti ja ymmärrän nyt entistä paremmin ystävääni, joka palasi eläkkeeltä tekemään keikkatöitä. Varmaankin vielä enemmän siivoaisin kaappeja ja hävittäisin tavaraa, mutta muutoin samaa lenkkeilyä, kutomista, siivoamista ja äänikirjoja olisi listalla. Käytänössä ihan sama olisinko lomalla, sairaslomalla tai eläkkeellä. Olen siis kovasti mielikuvitukseton olento tekemisteni suhteen. Ehkä se liittyy siihen samaan, että minulla ei ole sellaisia tunteita kuin kyllästyminen tai tarve muutokselle. Nämä kaksi erityisesti elämän isoihin asioihin liittyen, en halua muuttaa kuin pakon edessä, en halua tehdä/teettää remonttia kuin silloin kun on aivan pakko. Voin sujuvasti käyttää samoja vaatteita kuukausitolkulla, kunhan niitä vaan välillä pestään ja korjataan. Sama ruokakin menee useamman kerran peräkkäin. Miestä ja autoa en ole vaihtanut vuosikymmeniin, koska en koe sille mitään tarvetta. 

 

Tämän kirjoituksen myötä voin siis todeta kaksi asiaa, en aio rynnätä siivoamaan vielä yhtä kaappia tai laatikkoa, vaikka kyllä pitäisi, ja on ihan kiva päästä taas töihin, koska päivät siellä tarjoavat vaihtelua. Sen sijaan ajattelin lähteä päivän toiselle lenkille ja ostaa pari pulloa tiskiainetta tarjouksesta. Asia, jota puolisoni nauraa, sillä yleensä kun ostan jotain muuta kuin ruokaa, se on joko tiskiainetta tai wc-paperia. Siinäkin asiassa olen siis täysin mielikuvitukseton.  

Tavoitteita ja tunnustuksia

Menin sitten "mainostamaan" töissä, että poistan meiltä sellaisia asioita, mitä ei käytetä tai mitkä eivät sovi. Sillä kohtaa esimerkkinä olivat Herra Kirjoituksen paljasjalkakengät, jotka suurella riemulla hänelle ostin - hän piti niitä puoli tuntia, eikä tykännyt niistä. Olen nyt viime kesästä siis käytännössä siitä hetkestä, kun ensimmäinen hylkääminen tapahtui, kysellyt, että pidätkö niitä koskaan. Kun nyt sitten jälleen kerran kysyin ja sain vastauksen, että hän ei halua pitää niitä, ne lipsuvat jalasta, kysyin, saanko antaa ne pois. Kun sain luvan lahjoittaa ne, pistin ne samoin tein tyrkylle suvun- ja työpaikan kirppareille. Kun sitten töissä eräs työkaverini ihmetteli, mitä ihmeen mustaa pakettia otan laukustani, kerroin sen sisällöstä ja menin sanomaan, että käytän kaikkea loppuun, poistan turhakkeita ja vältän ostamista. Hän kertoi tekevänsä aivan samoin.  

 

Tästä innostuneena ja tietäen erinnäiset siivoustarpeet päätin rentouttavan vapaapäivän innostamana, että siivoan kaappeja ja laatikoita. Yksi päivässä aina silloin kun on huono keli tai tekee mieli ostaa jotain uutta. Se ei oikeasti ole paljon, yhden hyllyn tai laatikon siivoamiseen ei mene kauaa, mutta paitsi että tulee siivottua, niin samalla tulee myös katsottua, mitä niissä kaapeissa ja laatikoissa oikein on - ja toivottavasti myös taltutettua halu hankkia kaikkea lisää. 

 

Se voi olla, että tavoittelen taas kuuta taivaalta, mutta eihän sitä ilman tavoitteita mihinkään pääse.  

Päivän teema

 Joskus se vaan on näin 

Suuret suunnitelmat 2025

Suuret suunnitelmat ovat kyllä hyvin pitkälle vanhoja suunnitelmia, osa hyväksi todettuja, osa ikuisesti mukana roikkuvia. 

Vuoden 2024 laatikkoleikki osoittautui varsin tehokkaaksi, joten jatketaan samoilla linjoilla, mutta laajennetaan pohjaa, otetaan nurkkien lisäksi käyttöön kaapit. Jos vaikka joka toinen kuukausi saisi pois jonkun jemman eli vuoden aikana kuusi, olisin kovin tyytyväinen. Tähän voisi laskea esimerkiksi erään pinkin lankakerän, joka tuntuu kestävän ikuisesti, ja sen säilytyspussin. Haaleilen myös siitä, että saisin langoista tyhjäksi vintistä yhden matkalaukun, johon voisin sitten pakata ovikranssit. Samaan settiin myös ne ikuispussit, joita kyllä käytin reippaasti jo vuoden 2024 aikana, samoin näytteet.

 

Laatikkoleikin seurauksena toivon myös saavani keittiössä siirrettyä lehtikorin tuolille, jossa nyt ovat pussit ja hyllyn päällä olevan saumurin tuon lehtikorin paikalle. 

2024 vuonna tuli ostettua sitä, tätä ja tota, hyvin pitkälle tarpeellista, mutta myös paljon sellaista, joka on vain kivaa, hauska saada, muka tarvittavaa. Hyvänä esimerkkinä näistä toimivan voileipägrillin tilalle ostettu uusi, koska siinä oli paremmat parilalevyt. Isompi Airfryer hankittiin korvaamaan muka liian pientä - tämän hyvänä puolena se, että se liian pieni päätyi anopille. Joulukrääsää tuli ostettua aivan liian paljon. Noin muutaman esimerkin mainitakseni. 

Vaatteita, kenkiä, käsilaukkuja ja lankaa en aio ostaa lainkaan vuonna 2025. Niitä on enemmän kuin tarpeeksi, vaikka kengistä osa poistuukin varmasti käytöstä loppuunkuluneina vuoden aikana. Aion myös seurata edelleen vaatteiden poistumista samanlaisella kirjanpidolla kuin aikaisemminkin. Kosmetikan poistumista olen ajatellut myös seurata samalla tavalla kuin ennenkin ja myös sen ostamista vältellä. Lisäksi olen päättänyt pitää kirjanpitoa siitä, paljonko rahaa menee vaatteisiin eli jos siis lankean ostamaan jotain  "rätei ja lumpui" listaan sen erikseen itselleni muistiin. Samoin kuin ylipäätään saapuneet vaatteet, vaikka ne olisivat ilmaisia, jotta tiedän, miten paljon niitä meille oikein tulee.

Näyttää vähän siltä, että 2025 on listojen luvattu vuosi, seurataan sitä, tätä ja tota. Tämä kyllä pahasti ennustaa kyllästymistä kesken vuoden, mutta lupaan ainakin yrittää parhaani.

Kerran kuukaudessa on lupa roskaruokaan joko ulkona syöden tai kotiin tilattuna. Poislukien ne kuukaudet, jolloin on syytä juhlaan, kuten synttärit, nimpparit, hääpäivä, jolloin juhlat antavat luvan ylimääräiseen ravintolaruokailuun. 

Vuoden 2024 keskeneräisten listalta tekemättä jäivät seuraavat asiat:

laukku vuoden 2024 aikana valmistuneesta ruusu-ristipistotyöstä sekä kohta vuosikymmenen kesken ollut karkkipaperilaukku. Lisätään ne vuoden 2025 suunnitelma listalle. 

Vanhuuden tunne

Tyypillisen kevään tapaan olen taas pyöriskellyt kahdessa ristiriitaisessa ajatuksessa. Toisaalta allekirjoitan täysin sen, että ihminen kokoaa ensimmäiset 40 vuotta tavaraa ja seuraavat 40 vuotta yrittää päästä niistä eroon, ja näin ihan siitä syystä, että kaikkea todellakin on jo kertynyt enemmän kuin tarpeeksi. Toisaalta taas kevät saa ainakin minut haluamaan uutta ja "kärsimään" siitä, kun kaikki omistamani on niin kovin vanhaa ja myös siitä, että uskottelen itselleni, että en "ansaitse" uutta. Mitä kärsimistä siinä oikeasti on, sillä vaikka tavarat ovat vanhoja, ovat ne kuitenkin toimivia. Tiedän, että on turha kiistää sitä, että uusi tuntuu uudelta ja ihanalta, ja kaikkien loputtomien mainosten kuoruttamassa yhteiskunnassa on äärimmäisen haastavaa olla haluamatta uutta ja vähän parempaa. Jotenkin olen onnistunut liittämään tuohon myös ajatuksen siitä, että uusi tavara pitäisi jotenkin ansaita. Miksi ihmeessä pitäisi? Miksi muka en "ansaitsisi" uutta tavaraa, jos sille on todellinen tarve? Siksikö, että olen vanha, lihava ja ruma? Mitä tekemistä sillä on tavaroiden kanssa? Jotenkin välillä aina onnistun tuossa eli saan itseni ajattelemaan juuri noin, että vanhana, lihavana ja rumana on vielä vähemmän syytä ostaa uusia tavaroita, koska en ansaitse niitä. Toisena puolena asiassa on se, että kovin vähän minulla on todellisia tarpeita, koska kuten aiemmin todettu, olen käyttänyt jokusen vuoden siihen, että olen haalinut niitä, enkä vanhana, rumana, lihavana ja omistushaluisena halua luopua niistä.

 

Nämä ajatukset liian vanhoista ja kuluneista tavaroista saivat osin alkunsa siitä, että kerroin kahdeksan vuotiaalle kummipojalleni minulla olevan vappupallon. Seuraavaksi mainitsin, että kyseinen vappupallo täyttää 21 vuotta. Se on tietenkin hirveän pitkä aika kahdeksan vuotiaalle, ja onhan se pitkä aika minullekin. Tajusin näet, että olen omistanut tuon nimenomaisen vappupallon liki puolet elämästäni. 

Kun autotallilla tajusin, että autoni täyttää 25 ja pyöräni 24 vuotta, alkoi todellinen kriiseily. Miksi kaikki omistamani on niin vanhaa (ja kulunutta, sillä totta on, että kyllähän se ikä joissain tavaroissa näkyy). No toisaalta, miksi ei olisi, sillä onhan minullakin ikää ja kun ajatusmalliini kuuluu se, että tavarat korjataan ja korvataan uusilla vasta siinä vaiheessa, kun ne ovat rikkuneet korjauskelvottomiksi. Lisäksi kotoa opittu tapa olla ostamatta huonoa ja halpaa edesauttaa tavaroiden kestämistä. Kun kerralla ostaa hyvän, ei aina tarvitse olla uusimassa, opetti isäni. 

Nyt vaan täytyy jälleen kerran istua alas ja käydä itsensä kanssa keskustelu aiheesta, nostaako tavaranhankinta minun arvoani jotenkin. Entä jos luopuisin ajatuksesta, että en ansaitse uusia tavaroita, vaan ymmärtäisin, että en todellakaan tarvitse niitä oli kevät tai ei.

Aika mennä

Sain synttärilahjaksi liki kuusi vuotta sitten kukkakimpun, jonka esittelin täällä, ja jota olen tähän asti säästänyt. Nyt päätin, että kimpun on aika mennä, koska se oli alkanut tiputtaa lehtiä ja siihen oli kertynyt kasa kaupalla pölyä, jota ei saa kunnolla puhdistettua. 

Kimppua purkaessani otin talteen pitsit ja langat, mietin hetken otanko talteen myös rautalankaverkon, mutta loppujen lopuksi heitin sen metallikeräykseen. 

Kiitos näistä vuosista, ilahdutit valtavasti.

Lisää ja vähemmän

Siivouksen yhteydessä olen taas joutunut käsittelemään kasvejamme ja samalla pohtimaan "viidakkomme" tilannetta. Toisaalta haluaisin kasveja lisää, toisaalta haluaisin niitä pois.

Makuuhuoneeseen tein jo yhden istutuksen, kun irroittelin monihaaraisesta kaktuksesta kuolleet osat ja istutin yhden elävän takaisin ruukkuun. Näytti heti paljon siistimmältä. Toisen monihaaraisen kaktuksen hajottaminen on vielä edessä, sillä se on aivan ylikasvanut suhteessa ruukkuunsa. Yksi puolikuollut kaktus sinnittelee vielä ikkunalla henkitoreissaan, mutta se saa nyt olla siinä vielä hetken ja istutan sen tilalle vaikka tuosta jakoruukusta yhden osan, jos se kuolee.

Tunnustan, että ensin halusin ostaa noiden huonosti voivien tilalle uudet kaktukset, samoin keittiön ikkunalle, joka kaipaa mielestäni myös paria lisäkaktusta. Melkeinpä aistin käsin kosketeltavana ajatuksen "jotain kivaa uutta". Sitten tajusin, että voin jakaa tuota yhtä ainakin pariin ruukkuun, joten siitä saan vähintään yhden lisäkasvin. Samoin olohuoneen ikkunalla on aivan liian pitkiksi venähtäneitä kaktuksia ja yksi, joka täytyy siivota kuolleista osista. Eli niiden katkaisuista ja siivoamisesta saan luultavasti ne puuttuvat, joita kaipaan. Tosin pelkään, että niiden kanssa käy samalla tavoin kuin aikanaan anopin jakkaran, joka jostain syystä alkoi muistuttaa emännän jatkoa jakkaran sijaan. Katkaisin sen kuvitellen, että tottahan siitä kaksi kaktusta tulee. Ei tullut, yllättäen alaosa oli se, joka ei jaksanutkaan elää. Se on nyt puolisen vuotta kummitellut työhuoneen ikkunalla, mutta siirtyy roskiin tämän siivouksen myötä.

Myös makuuhuoneen Paavalinkukat täytyy siirtää kevään aikana muualle, ne ovat kasvaneet aivan liian isoiksi suhteessa ruukkuihinsa. Nuo ruukut eivät edes ole ruukut, vaan istutin ne aikanaan ruukkujen puutteessa suoraan suojaruukkuihin, koska olin aivan varma, että ne eivät selviäisi. Niin vain mineistä, joiden lehdet olivat halkaisijaltaan sentin verran, kasvoi ihan isot ja tuuheat kasvit. 

 

Tuossa oli jo monta lisää kohtaa. Miten sitten se vähemmän? Olen huomannut, että haluaisin viidakon sijaan pienempiä ja keveämpiä kasveja ja vaikka vähemmänkin noita isoja. Ongelma on vain se, että en osaa päättää, mistä oikein luopuisin. Kotoa tuotu rönsylilja ei tunnut hyvältä luopumisen kohteelta, ei myöskään isän tekemässä kukkatelineessä oleva kultaköynnös, jonka haluan säilyttää enemmän telineen kuin kasvin vuoksi. Kummitädin antamalla traakkipuulla on tunnearvoa, samoin edesmenneen tädin lahjoittamalla lohikäärmepuulla, joita itse asiassa on kaksi. Ehkä toisesta voisi luopua, mutta mitä sitten, jos se toinen sitten kuolee. Pienestä alusta jättimäiseksi kasvattamani keltareunainen anopinkieli on hankala, mutta silti tuntuu, että se ei ole se, jonka kuuluisi lähteä. Ehkä ajatus kirkastuu tässä siivouksen edetessä.

Tässä tulee taas vähän hampaita kiristellen todettua, että ihan kaikkea ei kannattaisi sittenkään siivoushuumassa jakaa pois. Olen nimittäin roskalavalla jakanut kymmeniä muovisia ruukkuja eteenpäin ihmisille, jotka niitä ovat kyselleet. Nyt olen itse siitä tilanteessa, että ellei ihmettä satu, ja maalta jostain varaston perukoilta sittenkin vielä löydy jotain ruukkua, olen pakotettu ostamaan muutaman. Ihan siksi, että saan nuo Paavalinkukat asiallisiin ruukkuihin, koska eihän se ole niiden vika, että olen ostolakossa. 

Edit- täti kyläilee 11.1. Nyt on sitten kukkaongelmat ratkaistu. Yllättäen löysinkin omista varastoistani ruukut noille Saint Paulioille, en yhtään muistanut, että mulla sellaisia oli, mutta hyvä niin. Alustoiksi niille pesin valmisruokakeiton muovikupit, jotka toimivat hommassa oikein hyvin. Makuuhuoneen kaktukset ovat vielä odotusvaiheessa, seurataan selviääkö yksi hengissä ja sen jälkeen jaetaan toinen. Kuten tuolla aiemmin mainitsin olohuoneesta löytyi vielä yksi kaktus, joka oli päässyt niin ränsistyneeseen kuntoon, että päätin silputa sen pienemmiksi paloiksi. Tässä kohtaa tuli sitten todella vastaan se tilanne, että oikean kokoisia ruukkuja ei ollut, mutta silloin apuun tuli serkku, jonka varastoista puuttuvat ruukut löytyivät. Tässä kohtaa koko oli ratkaiseva asia, sillä niiden piti mahtua tiettyihin suojaruukkuihin. Niinpä nyt on sitten makuuhuoneessa kaksi santtua vähemmän, olohuoneen ikkunalla yksi kaktus vähemmän, mutta kaksi santtua lisää eli siirsin makuuhuoneen Paavalin kukat muiden samanlaisten seuraan olohuoneeseen. Keittiön ikkunalla on kaksi kaktusta lisää, samoin yksi jämäalku siinä vieressä ja toinen saman moinen löytyy työhuoneen ikkunalta. Kaikkiaan siis yhdestä repsahtaneesta kaktuksesta tuli neljä uutta.

Lisäksi pistin myyntiin pari kasvista. Katsotaan, miten niiden kohdalla käy. Yhdelle on jo vähän alustavasti uutta kotia tarjolla.

Täydellinen hetki

Lukuisia kertoja olen paasannut siitä, miten olen syntynyt väärille leveysasteille ja että kaipaan elämääni lämpöä ja aurinkoa.  Viikonlopun jälkeen joudun kuitenkin myöntämään, että kyllä niitä täydellisiä hetkä löytyy ihan kotimaastakin, sillä viikonloppu ei olisi voinut olla kauniimpi. 

Kesän kova valo on taittunut loppukesän pehmeäksi, mutta aurinko lämmittää silti aivan uskomattoman ihanasti ja taivas hehkuu vielä kesän kirkasta sineä. Kukkien tuoksu on taittunut syksyiseksi ja sen tilalla tuoksuvat kypsyvät marjat ja mehukkaat omenat sekä tuleentuva vilja. Juuri noina hetkinä nautin maalaiselämästä eniten. 

Puutarha tarjoaa satoa herkutteluun  - ja toki myös työtä, jotta niitä herkkuja saadaan ensi vuonnakin. 

Kuvissa pentsaat odottavat vielä leikkaamista, mutta osan alustat sentään sain puhdistettua ja alustakatteen laitettua.

 

Myös metsä tarjosi upeita maisemia ja herkkuja. 

Oikeastaan tuo mahtava päivä olisi kaivannut vain sen pellolla pörisevän puimurin, jolloin tuleentuneen, kypsän viljan tuoksu olisi todella täyttänyt ilman. Se toki on tuoksu, joka julistaa syksyn alkaneeksi, joten nautin täysin rinnoin näistä loppukesän viimeisistä mahtavista hetkistä.

Katoava nuoruus

Jotkut asiat vain liittyvät äärimmäisen tiukasti toisiinsa, niin tiukasti, että toisen kadotessa tuntuu katoavan toinenkin. Vaikka joudunkin myöntämään, että elin teini-ikäni kauan sitten, on edelleen tiettyjä asioita, joiden myötä roikun kiinni nuoruudessa. Niissä ihanissa hetkissä, jolloin maailma tuntui olevan edessä avonaisena, vain käden ojennuksen päässä. Hetkissä, jolloin nauru raikui, kyyneleet virtasivat ja kaikkeen suhtauduttiin suurella intohimolla. 

 

Yksi tällainen minua nuoruuteen yhdistänyt asia on tuiki tavallinen valkoinen puuvillatoppi. Muistan yhä edelleen sen, miten Seppälä oli tullut naapurikaupunkiin, miten me silloisen parhaan ystävätttäreni kanssa pyörimme siellä Pankintalon yläkerran pimeässä myymälässä, jossa oli pyöreitä rekkejä ja tunkkaisen ruskea kokolattiamatto. Tutkailimme tarjontaa ja "shoppailimme" suuren maailman malliin. Tuon valkoisen topin ostin sieltä Kreikkaan suuntautunutta leirikoulumatkaa varten. Samalla kertaa ostin myös vihreät shortsit ja t-paidan, jotka ovat kuluneet loppuun jo vuosia sitten. 

Leirikoulun jälkeen toppi on kulkenut mukanani niin Floridassa, Saksassa, Brasiliassa kuin Thaimaassakin. Olen pitänyt toppia niin paljon, etten osaa edes laskea käyttökertoja. En muista sen hintaa, mutta tiedän sen olleen edullinen ja näin jälkeen päin ajatellen aivan käsittämättömän laadukas. Onhan se kestänyt tähän asti runsasta käyttöä. 

 

Nyt joudun ikäväkseni tunnustamaan, että tämä pala nuoruuttani on tullut tiensä päähän. Sitä ei voi enää paikata, parsia tai korjata, koska se on hiutunut äärimmäisen ohueksi ja yksinkertaisesti haihtuu  pois. Syvään surren, joudun silppuamaan topin meikinpoistolapuiksi ja tunnen, että olen lopullisesti tullut keski-ikäiseksi, koska yksi harvoista nuoruudestani jäljellä olleista vaatteista on poissa.

Ai niin, se tärkein ja mielenkiintoisin fakta jäi kirjoittamatta - tai siis tuli tarkoituksellisesti pihistettyä vihon viimeiseksi. Topin hankintavuosi oli 1994 eli se palveli minua 27 vuotta.

Hirveä huhtikuu

Maaliskuun oltua taas jälleen kerran yksi niistä kuukausista, jolloin elämä iskee nassuun ja lujaa, toivon huhtikuusta kaikin tavoin parempaa kuukautta.

 

1.viikko

Huhtikuu alkoi pääsiäisellä ja tynkäviikolla. Hävisin kilpajuoksun pääsiäisvuoroista ja jouduin olemaan vapaalla. Ensiksi vähän harmitti, mutta jälkeen päin todettuna useampi vapaapäivä putkeen oli oikein hyvä asia. Osan niistä vietimme kaupungissa, osan maalla. Karkkeja, herkkuja, mässytystä ja Potteria pääsiäisen teemana. 

2. viikko

Vaihtelevissa tunnelmissa. Positiivinen yllätys olivat mahdolliset uudet työkuviot, jälleen kerran on syytä uskoa, että kun joku ovi sulkeutuu, avaa elämä uuden. Jääkaapin tyhjäksi syöntiä ja sniiduilua. Ensimmäinen porukka-Dermosil-tilaukseni. 

Appiukon hautajaiset vetivät tunnelman nolliin, vaikka tilaisuus oli kaunis, ja karmea jäinen tihkulumisadekin muuttui auringoksi tilaisuuden kestäessä. Silti nuo ovat sellaisia tilanteita, joita toivoisi voivansa välttää. Digitaalitekniikka onneksi mahdollisti myös kaukaisempien sukulaisten osallistumisen matkustamatta, paikalletuleminen kun olisi koronatilanteen takia ollut mahdotonta. 

Selkeästi huomaa, että kevät on taas tuonut mukanaan pesänrakenusvietin: katselen asunnon likaisia ikkunoita inhoten, vaihdoin olohuoneeseen verhot ja pohdin, mitä tavaraa voisin hävittää meiltä. Toisaalta mieli tekee vaatekaappiin jotain uutta ja ihanaa, vaikka se tursuaa täytenä. Hyvin ristiriitainen fiilis siis.

3.viikko

Yövuoroviikko, jonka kruununa tuli märkää rättiä päin naamaa: minulla on kohdussa jotain ylimääräistä. Se ei osoita omaehtoisia liikkumisen merkkejä, en siis ole raskaana. Kyseessä saattaa olla jotain polyypin tyypistä vaaratonta tai sitten jotain muuta. Gynekologi ei pystynyt sanomaan asiaa varmaksi, joten sain lähetteen ja odottelen aikaa jatkoselvitykseen. Ensimmäinen ilta meni kauhun vallassa, osin itkiessä, osin siinä, että vakuuttelimme Herra Kirjoituksen kanssa toisillemme, että se ei voi olla mitään pahaa. Asia oli pakko käydä kertomassa myös pomolle, joka otti uutisen vastaan osin kauhistuneena ja osin helpottuneena. Hän oli varautunut siihen, että tulen irtisanomaan itseni ja vaihdan työpaikkaa, mihin olisi ollut nyt hyvä mahdollisuus. Hän kuitenkin haluaa pitää minut sairaanakin ja uskoo positiivisesti, että kyse on vain jostain vaarattomasta. Myönnetään, että itsekäs puoleni nautti siitä, miten näin hänen helpottuvan, vaikka kyse ei ollutkaan mukavista uutisista, olisi ollut aika ikävä huomata pettymystä ilmassa, kun en ymmärräkään lähteä. 

Työkuviot ottivat positiivisen askeleen, minulla on nyt uusi harrastustyöpaikka, jossa voin toistaiseksi tehdä niin paljon hommia kuin haluan ja jaksan. Tässä kohtaa on erittäin hyvä, että on jotain muuta ajateltavaa kuin se ylimääräinen klomppi tuolla jossain, niinpä aloitan uudessa paikassa ensi viikolla.

4.viikko

Lomaa päätoimesta ja 4 työpäivää muualla. Selkeästi täytän elämääni touhuamisella ja kohelluksella, jotta ei tarvitsisi ajatella. Olen laatinut itselleni kaksinkertaisen to do - listan, ensin yleisen seuraaviksi kahdeksi viikoksi ja sitten vielä päiväkohtaisen tarkemman listan hoidettavista asioita. Olen siis loman jälkeen ylen onnellinen, kun pääsen töihin lepäämään. Tosin sitten on rästityölista setvitty perinpohjin ja kämpä taas kerran puleerattu kuntoon.

Sain soiton jatkotutkimuksista ja ensimmäisen mahdollisen ajan tuonne polille. Nämä naisten vaivat kun ovat sellaisia, että ne eivät välttämättä mene niin kuin muut hoidot. Tietyt asiat voidaan tehdä vain tietyssä kierron vaiheessa ja jos annettu päivä ei osu siihen, on pakko muuttaa aikataulua. Tämä nyt annettu päivä olisi toukokuun alkupuolelle eli vähintäänkin pari viikkoa vielä odotusta. 

 

Viikon aikana ehdin töiden lisäksi pestä ikkunat, vaihtaa kukkiin mullat ja suihkuttaa ne sekä tietenkin puleerata kämpän muutenkin kuntoon. Siisti koti, parempi mieli.  

 

Facen roskalava ryhmä tarjoili ratkaisun kevät vaatekaapin ongelmiin, sain 3 paria housuja, kahdet siistimmät mustat ja yhdet farkut. Olivat lahkeiden lyhentämistä lukuunottamatta sopivat. 

5.viikko

Lisää lomailua eli lisätöitä ja pari vapaapäivää. Vapaista yhden käytin asioiden hoitoon eli katsastutin autovanhukseni, joka on jälleen leimassa vuoden verran. Kävimme katsomassa äitiä ja hain vielä viimeisiä allekirjoituksia paperieihin, jotta saan asiat siihen malliin, että ne voi hoitaa verkossa. Onneksi asia tuli sillä yhdellä nimmarilla käsiteltyä loppuun ja jatkossa asiat voi hoitaa verkossa.

Keskiviikkona nautimme Herra Kirjoituksen kanssa yhteisestä vapaa-ajasta.

Lääkäriaika aikaistui viikolla, koska se toukokuun alun aika ei olisi sopinut kiertoon. Niinpä tämän viikon torstai oli "tuomiopäivä". Tuomiopäivän uutiset olivat koko kuukauden positiivisimmat: tehtyään ultraäänen ja tähystettyään kohdun lääkäri sanoi, ettei näe siellä mitään ylimääräistä, mitä hän voisi ottaa pois, otti kuitenkin limakalvonäytteet, joiden tuloksia sitten odotellaan pari viikkoa. Samalla hän laittoi kierukan. Asia, mistä en ole aivan varma, oliko se järkevä juttu. Ainakin asennuksen jälkeiset kivut ovat tosiasia, mutta niitä nyt on vaan pakko kestää se pari kuukautta, jotta näkee loppuvatko ne ja onko tuosta härpäkkeestä mitään apua.

Kuukauden poistot: kassillinen askartelutarvikkeita, 10 kpl huiveja, takki ja housut kiertoon samaisen roskalavaryhmän kautta. Työkavereille annoin viherkasveja, joiden mukana katosi myös 4 kukkaruukkua ja 1 lautanen. Lisäksi kannoin kaksi kasvia roskiin. Kahvipusseja, kuplamuoveja yms. en laske, vaikka niitäkin olen useamman kassin kierrättänyt eteenpäin.

Jos olen oikein laskenut, niin tavaroita on poistunut 27. Tammikuu -4, helmikuu -8, maaliskuun tilastot puuttuvat, huhtikuu - 17 ja kosmetiikkaa maaliskuun loppuun mennessä 25 näytettä ja 44 purtiloa. Yhteensä siis 98 juttua. Poistot jatkuvat toukokuussa.

Masentava marraskuu

Marraskuusta ei vaan voi sanoa muuta, en mitenkään kykene muuttamaan sitä ajatuksissani mukavaksi, mahtavaksi tai monipuoliseksi. Lähin, mitä voisin ajatella, on mieletön, mutta sekään ei tunnu oikealta. Vastassa on loputon pimeys ja väsymys, lasken tunteja, jotta tämä kuukausi on ohi. 

1. viikko

Marraskuun ensimmäinen viikko oli taas ihan kokoanaisen päivän mittainen. Yhteen päiväänkin voi mahtua paljon, esimerkiksi hävettävä lankeemus karkkien ja sipsien suuntaan. Iloa siitä, että päästiin kavereiden kanssa hetkeksi pelaileimaan. Päivä tarjosi myös onnistumisen hetkiä, sillä pääsin HPWU.ssa tasolle, jossa kaikki sivut ovat kultaisia ja lähes kaikki täynnä: puuttuvat enää se viimeksi "kullitettu" ja ne lohikäärmeen munat, joita ei voi saada kuin eventeistä. Tuohon liittyy kuitenkin se saavutuksen jälkein "entäs sitten" ja "mitä nyt"- tunteet, koska pelistä katoavat haasteet ja tavoitteet. Vähän opiskeluja on vielä ja liemen keittoa, mutta sitten on kaikki saavutettu - no sitten onkin hyvä lopettaa pelaaminen tai ainakin vähentää merkittävästi. 

2.viikko

Alkoi marraskuisen masentavasti tihkusateessa ja viimassa töihin kahlaten. Vastassa on aamuvuoroviikko, labra ja lääkäri eli tunnelma todellakin korkealla. Maanantai-aamuna olisin antanut melkein mitä tahansa, jos olisin voinut jäädä nukkumaan. Kaikesta väsymyksestä huolimatta vastasin myöntävästi kun tarjottiin lisätöitä sekä harraste- että varsinaisesta työpaikasta, yhden kerran sentään osasin sanoa eikin, eli alan edistyä. Muutoin jääkaapin tyhjennystä ja suhteellisen terveellistä ruokaa, paitsi kahtena peräkkäisenä iltana karkkipussilankeemus. Siitä syytän kyllä tätä loputonta väsymystä.

3. viikko
Yövuoro- ja viikonlopputyöviikko eli päivä aikana siivotaan ja tehdään muita kodinhoidollisia rästihommia - ja tietenkin nukutaan, ainakin vähän. Tavataan pelikavereita pikaisesti ja suoriudutaan taas yhdestä eventistä. Suurin nautinto on siisti koti, josta poistuu jälleen kassillinen tavaraa kirppikselle. Verottajakin ystävällisesti muisti perintöverolapuilla eli tietää taas tovin, minkä vuoksi käy töissä. 

4. viikko
Se olis sitten loma. Toki lomalla pitää vähän töitä tehdä, olen siis perjantain keikkahommissa harrastetyöpaikalla. Olen todellakin ottanut kaiken ilon irti lomasta ja olemisesta, enkä ole juuri vaivautunut hoitamaan kuin pakolliset ja nauttinut kutomalla sukkaa ja kuuntelemalla äänikirjaa. Ihan vähän olen siivonnut ja jopa tehnyt pikkuisen jouluakin ripustelemalla Kalevala korun joulukoristeet jälleen esille. Ja siinä se sitten taitaa ollakin suurin osa mun joulukoristelusta, valot muihin ikkunoihin ja köynnös parvekkeelle. Enempää ei tule. Viikonloppu maalla ja joulukoristeita sinnekin. 

5. viikko

Toinen lomaviikko, yksi keikkatyöpäivä ja muutoin kodin huoltoa, lenkkeilyä ja lusmuilua. Miksi pitäisi jatkuvasti painaa sata lasissa, miksi ei vain voi katsoa ulos ikkunasta ja todeta, että siellä on sumuista, synkkää, harmaata ja tylsää - otan iisisti. Kyllä sekin kummasti lataa akkuja, kun elämä on suhteellisen vapaata ja aikatauluttamatonta. Voisin melkein tottua tähän.  Perjantaina roskaruokaa, irtokarkkeja ja sipsejä - hävettää, mutta maistui sen hetken oikein hyvältä. 

6. viikko

Joka on ihan yhtä pitkä kuin ensimmäinenkin eli vain yksi päivä. Paluu töihin ja heti pitkään työpäivään, mutta koska keli on surkean masentavan harmaa, sen voi yhtä hyvin viettää töissä kivojen työkavereiden kanssa. Uutiset koronaräjähdyksestä kotikulmilla vetävät mielen matalaksi, entistä enemmän täytyy miettiä, miten suojata itseä ja toisia. Varsinkin kun ei voi kuin toivoa, että muillakin olisi järkeä, mitä olen kyllä rehellisesti sanottuna alkanut epäillä uutisia lukiessa. 

Marraskuu on siis kaikessa suhteessa otsikon mukaisen masentava, pimeyttä, sadetta, loskaa, rahanmenoa ja mässysyömistä. Olen yrittänyt todella keventää syömistä ja käyttää pussiruokiakin, mutta silti aina sinne sekaan lipsahtaa joku karkkipussi, mättöruoka tai sipsisäkki. Tuhlasin ostamalla uuden puhelmen, koska edellisestä alkaa olla akku totaalisen loppu. Herra Kirjoitus sai minut houkuteltua ostamaan uuden aktiivisuusrannekkeen, joka oli tarjouksessa. No joo se oli halpa, mutta ei mitenkään välttämätön. Ensi vuonna täytyy olla entistä tarkempi näiden kanssa. 

Kalevala korun joulukoriste 2020

Perinteiseen tapaan kävin ostamassa Kalevala korun joulukoristeen. Tänä vuonna koristeen malli on Tampereen lintu eli perinteistäkin perinteisempi Kalevala korun juttu, onhan tuota ollut myynnissä eri variaatioina vuosikymmeniä.

Pakko tunnustaa, että pidän tuosta huomattavasti enemmän kuin niistä viime vuosien eläinpyörylöistä. Plussaa koristeessa oli myös tuo kirkkaanpunainen satiininaru, joka näyttää huomattavasti paremmalta kuin aikaisempien vuosien punosnyörit. 

Koska koristeita on kertynyt enemmän ja enemmän, täytyi keksiä jokin fiksuhko tapa saada ne esille. Viime vuosien tapaan en ajatellut laittaa niitä joulukuuseen tai kuivakukkakimppuun, tämä siksi, että kumpikin on käynyt koristeille pieneksi. Jotain uutta ja mielellään 0€ budjetilla toteutettua piti järkeillä. Käytin "kilauta kaverille"- korttia ja sainkin hyviä vinkkejä. Niinpä kaivoin vintin hämärästä esiin riman, joka aikanaan on palvellut appivanhempien verhoissa ja kalkkimaalin jämät, jotka aikanaan sain lahjoituksena naamakirjasta. Nämä yhdistämällä ja siimalla ripustamalla sai koristeille näyttävän ripustustangon.

                                              

Ihan nollabudjetilla ei kuitenkaan päästy, koska koristeet vaativat valoa ja toteutin jo pari vuotta kyteneen haaveen roikkuvista valoista, jääpuikkoverhosta. Sellaiset löytyivät Halpa-Hallista 15€ hintaan ja kestävät toivottavasti useamman vuoden. 

Illan hämärtyessä tuo näyttää varsin hyvältä, jälleen kerran paremmalta livenä kuin valokuvassa. 

Muistojen mopo

Edesmenneellä isälläni oli mopo, oikea pappatunturi vuosimallia 1967. Tämä kyseinen mopo oli aikanaan paljon käytössä, mutta jäi sitten auton tultua varaston perukoille. Muutamaan kertaan joku kylän pojanklopeista sitä kävi kyselemässä ja kokeilemassa, mutta sitten se jäi sinne varaston perukoille pölyyntymään.

Nyt päätimme, että mopolle on aika löytää uusi koti, mieluiten sellainen loppuelämän koti, niin hullulta kuin se tavaran kyseessä ollessa kuulostaa. Kyselin sukulaisilta vähän apuja mopon iän määrittämisessä ja mallin tunnistamisessa ja sainkin yllättäen kaksi ostotarjousta moposta. Loppujen lopuksi mopo muutti serkkupoikani hoteisiin ja sydämessäni tiedän, että juuri se oli oikea ratkaisu. Tiedän, että ulkopuoliselle myymällä moposta olisi saanut vielä enemmän rahaa, mutta se ei ollut tässä se merkityksellisin asia. Suurin merkitys liittyy sanoihin, joilla serkkupoikani kuvaili mopon laittoaan: "Ja kuten sanoin en aio tuotakaan entisöidä sellaiseksi kiiltäväksi karamelliksi vaan paremminkin konservoida. Kyllä ajan patina saa mun mielestä näkyä ja luulen että Mattikin olisi samaa mieltä, ei se mistään kiiltokuvista perustanut. Käytännön mies. Tämä nyt on vähän sellainen ns kunnia-asia mulle." Niin totta, juuri näin isä olisi ajatellut. Voin kuvitella, miten tyytyväisenä hän siellä pilven reunalla katselee serkkupoikaa, joka puunaa mopoa ja sai sen jopa kaikkien näiden vuosien jälkeen käymään ja ajokuntoon.

Lisäksi tässä kuvassa oleva tankkimerkki kertoo sen, että mopo oli todellakin hänelle tarkoitettu. Serkkuni oli löytänyt tuon merkin jo 25 vuotta sitten käydessään kaatopaikalla ja tuon ajan se on odottanut laatikon pohjalla oikeaa paikkaa - no tuossahan se paikka on. 

Samalla serkkupojalla on myös yhteisen isoisämme mopo, jonka hän on kunnostanut. Täytyy sanoa, että hyvin ne sopivat yhteen nämä kahden vanhan miehen Tunturit.

Isän mopo päätyi siis hyvään kotiin ja osaaviin käsiin juuri niin kuin toivoimmekin. Meille jäävät kuvat ja serkkupojalta moposta tulevat kuulumiset sekä varaston nurkkaan tyhjentynyttä tilaa. Hän puolestaan sai projektin, jonka tekemisestä tuntui tekemisen nopeudesta päätellen nauttivan kovasti.

Jossittelua

Jos maailma olisi ihana ja oikeudenmukainen paikka, jos koronaa ei olisi ja jos kaikki olisi mennyt niin kuin olimme Herra Kirjoituksen kanssa haaveilleet, istuisin nyt lentokoneessa matkalla kohti etelän lämpöä. Mutta koska maailma on arvaamaton, niin istun kotona, katselen ulos räntäsateeseen ja olen ärtynyt. Minua harmittaa se, etten pääsekään pois tutuista ympyröistä, se etten pääse nauttimaan erilaisesta kulttuurista ja erilaisesta ruoasta, ennen kaikkea jään kaipaamaan lämpöä ja aurinkoa. Tunnustettakoon, etten välttämättä olisi niin ärtynyt, jos ulkona olisi sellainen sää kuin tähän vuoden aikaan kuuluisi eli kaunis ja keväinen. Sen sijaan en voi ymmärtää sitä, miksi lumi tulee nyt, huhtikuussa, eikä silloin kun sen kuuluisi eli talvella.

Varmasti joku on sitä mieltä, ettei tällaisena aikana saisi surra sitä, että joutuu jättämään matkan välistä, kun on kuitenkin terve ja turvassa. Tajuan sen, että tuokin on etuoikeus, mutta ei se silti estä minua harmittelemasta tapahtunutta. Missään tapauksessa en aio katsoa edellisen matkan kuvia, se ei saa aikaan kuin suuremman ärtymyksen.

Jatkan siis jossittelu linjalla: jos tästä joskus selvitään, niin ihan varmasti aion matkustaa etelän lämpöön heti kun se on mahdollista.

Mahdollisuuksen maaliskuu

Päätin jatkaa positiivisessa hengessä, maaliskuu on pitkä kuukausi ja se on mahdollisuuksia täynnä. Maaliskuussa saa aikaan vaikka mitä, ehtii vaikka mitä ja se on täynnä iloa ja positiivisia kokemuksia.


Tavoitteena on pitää kauppalasku alta 300€:n ja syödä terveellisesti. Tässä kuussa aion myös kerätä jälleen monen kuukauden tauon jälkeen kauppakuitit talteen ja todella seurata kulutustamme.


1. viikko
Maaliskuun ensimmäinen viikko on todellinen tynkä eli piti sisällään vain yhden päivän. Myönnän, että on vaikea saada maaliskuista lumisadetta kääntymään positiiviseksi asiaksi, vaikka miten yrittäisi, mutta ainakin hetken maailma oli valkoinen ja valoisa. Saimme myös perunkirjoituspaperit valmiiksi ja laskelmieni mukaan saatan sittenkin selvitä perintöveroista nelinumeroisella summalla. Hyödynsin Lidlistä helmikuun viimeisenä päivänä ostettua hävikkikoria ja sain sen käytettyä melkein kokonaan, ensi viikolla piisaa siis eväitä.

2. viikko
Verottaja jatkaa positiivisella linjalla, sain henkilökohtaisen veroehdotukseni ja uskomatonta kyllä, se näytti palautuksia, vaikka olin henkisesti varautunut useamman tonnin jälkiveroihin. Nopealla laskelmalla päädyin toteamaan, että saan palautuksia myös kaikkien korjausten jälkeen. Työpäivät ovat pitkiä ja lisätöitäkin on taas viikon ohjelmassa, joten kovin paljon ei ehdi kuluttamaan, mikä on positiivista. Viikon tavoitteena on laatia "ostettavien asioiden luettelo" eli ne luvallisesti ostettavat asiat, joilla voin tyydyttää ostohimoani. Tosin jouduin vetämään jo ennen listan valmistumista yhden yli, kun kaivelin uuden Saluxin omista jemmoistani ja kauhatkin saattavat päätyä mukaani koti-kotoa.

3. viikko
Töitä, lisätöitä ja Potteria eli ihan normaalia arkea siis. Laajenevaa Korona-virus hysteriaa, seuraan hämmentyneenä sivusta, miten kanssaihmiset hamstraavat kaupat tyhjiksi ja maailma hiljenee odottamaan tuomiopäivää. Alan pelätä, että kevään reissusta ei tule mitään ja loppuviikosta asia on jo melkein varma, matkatoimistot peruuttavat matkat pitkälle kevääseen - ihan vielä se ei koske meidän löhtöajankohtaamme, mutta ensi viikolla jos peruutuksia jatketaan, niin se on sitten siinä. Ruokahävikki on pysynyt nollassa, mutta kauppakuitit ovat edelleen listaamatta, v-käyrän nousua on hillitty sipsipusseilla, mikä hävettää. Tehokas viikonloppu maalla, saatiin vähän siivottua ja tavaraa kierrätykseen.

4. viikko
Aika on jakaantunut kahtia aikaan ennen koronaa ja aikaan koronan jälkeen. Meidän normaaliin arkeemme se ei juuri ole tuonut muutoksia, ainoat konkreettiset asiat ovat se, että Herra Kirjoitus tekee suurimmaksi osaksi etätöitä mistä johtuen maito häviää jääkaapistamme samalla nopeudella kuin bensa leuhkapellin tankista. Perheessämme aika pysähtyi kuitenkin toisella tavalla, Herra Kirjoituksen isä kävi kuoleman porteilla. Vielä tämän kerran lääkärit saivat kiskottua hänet takaisin, vaikka jo hetken näytti todella, todella pahalta ja pelkäsin, että järjestän seuraavia hautajaisia ihan näillä näppäimillä. Tuntuu jotenkin hullulta, että toiset pelkäävät koronaa aivan hysteerisesti ja minä puolestani tiedän sairastavani sen varmasti jossain kohtaa, sillä en usko kuuluvani niihin onnellisiin 20%:in, jotka siltä välttyvät. En kuitenkaan osaa pelätä sitä, yritän vain järjestellä asiat niin, että jos se koituu kohtalokseni, jälkeenjäävien on helpompi jatkaa elämäänsä ja toisaalta olen päättänyt olla se pirullisen sitkeä akka, joka kaikesta huolimatta selviää tästäkin. Koska Uusimaa on suljettu, katosi pitkään odotettu lomareissu myös savuna ilmaan, sitä en tiedä saammeko koskaan rahoja matkasta takaisin, mutta en jaksa miettiä sitä. Olen vilkaissut rahastojani vain kahdesti korona-epidemian alkamisen jälkeen ja päätin, että seuraavan kerran katson sinne päin vuonna 2021. Koska tällä hetkellä ruokakaupat ja apteekki ovat suunnilleen ainoat paikat, joissa voi asioida, olen päättänyt satsata ruoan laatuun. Ihan sama paljonko kauppalasku on, tässä kohtaa meillä on siihen varaa. Yritämme syödä mahdollisimman terveellisesti ja tankata vitamiineja, vaikka niistä ei koronaa vastaan apua olisikaan, auttavat ne ainakin jaksamaan muuten paremmin. Kauppalappuja en jaksa koota ja laskea, ravintoloissa ei ainakaan tule käytyä, eikä pikaruokaa syötyä, sillä inhoan autokaistoja ja muualta sitä ei nyt saa. Tarkoituksella poistin kaikki woltit yms. ruokaa kuljettavien tahojen sovellukset puhelimestani, vain ResQ:n jätin, jotta on vähemmän kiusauksia. Vuoden kolmas hävikkilaatikko tuli ostettua; sen sisältöä  ja siitä tehtyjä kokkauksia olen esitellyt tuolla aiemmin.

5.viikko
Maaliskuun viimeinen viikko eli pari päivää. Vähän on sellainen viimeistä viedään fiilis monessa asiassa. Viimeiset harrastetyötunnit tehtiin vain paperilla, koska korona. Uutta sopparia ei ole tehty, koska korona. Isän viimeiset paperiasiat eli perunkirjoitus hoidettiin Skypellä, koska korona. Töitä on riittänyt, koska korona.  Matkatoimistot ilmoittavat, että maksettujen matkojen rahojen palauttamisessa on ongelmia, koska korona. Minä olen turhautunut, koska korona - no itse asiassa olen vielä turhautuneempi, koska takatalvi. HPWU:kin turhauttaa, koska leveliin 49 täytyy koota 700 000 pistettä. Joten taidan käyttää mahdollisuuksien maaliskuun viimeisen päivän nukkumalla, koska menen vielä yöksi töihin.


Maaliskuun ehdottomasti positiivisin asia on se, että ruokahävikki on kerrankin nolla. Olen jostain väsyneen ja kyllästyneen pääni uumenista kaivanut esiin sisäisen kotihengettäreni ja loihtinut kerrankin ruokaa kaikesta jääkaappiin ostetusta. Kolmas hävikkilaatikkokin on tullut käytettyä melkein kokonaan.

Maaliskuun tavoitteena oli syödä mahdollisimman paljon kaapista ja pakasteesta sekä tehdä täydennystilaus fiksuruokaan, jotta ruokalasku pysyisi mahdollisimman pienenä ja kaapit tyhjenisivät. Lisäksi olen ajatellut laatia itselleni listan sillä ajatuksella, että saan ostaa tavaran kuukaudessa (nämä siis sellaisia tavaroita, joita ei oikein voi hankkia käytettyinä), loppuvuodeksi siis yhteensä 10 tavaraa.

Korona hysteria muutti maaliskuun suunnitelmia jonkun verran eli sen sijaan, että kaappeja olisi tullut syötyä tyhjäksi, olikin pakko ostaa lisää tavaraa jemmaan - ihan vaan varmuuden vuoksi. Lohduttelen itseäni, että syödään niitä sitten kun ei päästä matkustamaan, tulee superedullinen loma, ruoat omista kaapeista ja harrasteena Potteria.

Kirottu Korona

Kun sitä on puoli vuotta elänyt ajatuksella, että pääsee aurinkoon, on lomaparatiisiin pesiytynyt Korona-virus aika moinen v-käyrän nostaja. Turha sanoakaan, että viimeiset pari päivää kyseisen käyrän nousu on ollut exponentiaalista ja pää käy kuumana kuin ahjon kylki, kun on tullut Hamletin tavoin pohdittua peruuttaako vai eikö peruuttaa tai lähteäkö vai eikö lähteä.

Myönnetään, että lähtemisen vaakakupissa painavat aika raskaina tehdyt valmistelut, tarve lomalle ja irtiotolle. Matkan peruuttamisen vaakakupissa on tuo yksi ainoa asia: Korona. Se nyt vain on sellainen lomatuliainen, että en halua sitä itse saada enkä myöskään tuoda kenellekään, vielä vähemmän haluan  sairastaa reissun päällä. Yksi influenssainen työmatka riittää seuraavien kymmenien vuosien kiintiöksi.

Päätös matkan kohtalosta on tehtävä ensi viikolla, joten tarkalla korvalla pitää kuunnella, mitä Teneriffalla tapahtuu. Uutisia odotellessa kiroan alimpaan kadotukseen sen italialaisen lääkärin, joka taudin saarelle vei, olisi pysynyt kotonaan.

Isän tytöstä isätön tyttö

Olen elänyt tähänastisen elämäni kamalimman vuoden vaihteen. Menin uudenvuoden aattona tavalliseen tapaan yöksi töihin ja raskaan yön jälkeen kiskoin peittoa korville. Heräsin tuskin silmät suljettuani soittoon, jota kukaan ei koskaan haluaisi saada: hoitokodista soitettiin, että isä on todella huonossa kunnossa. Siis niin huonossa kunnossa, että toivoa ei juuri ole.

Vielä edellisenä iltana hän oli ollut sellaisessa kunnossa kuin ennenkin, jutellut, syönyt ja liikkunut pyörätuolilla. Aamulla hän ei enää ollut heräteltävissä eikä reagoinut, jokin aivotapahtuma totesi lääkäri, kun olimme päässeet sairaalaan, ja jatkoi hengityksen olevan raskasta ja sydämen lyöntien sellaisia, että aikaa ei ole paljon. 

Niinpä jäimme äidin, Herra Kirjoituksen ja naapurin Leenan kanssa isän vierelle, hän ei avannut silmiään, mutta puristi kättä, kun juttelimme ja kysyimme kuuleeko hän. Istuimme siinä, juttelimme hänelle, olimme välillä hiljaa, aina joku piti häntä kädestä. Ainoa aktiivinen hoito, mitä voitiin antaa, oli kipulääke ja siinä ei onneksi säästelty, niinpä isällä ei vaikuttanut olevan kipuja. Kipulääkkeen vaikutuksen vähenemisen huomasi kulmien rypistymisenä ja hengityksen tuskastumisena, jolloin sitten pyydettiin lisää kipulääkettä ja olo helpotti.

Illan tullen sovimme, että äiti lähtee koti-kotiin nukkumaan, Herra Kirjoitus kotiin, koska seuraava päivä oli hänellä normaali työpäivä ja minä jään isän luokse yöksi. Äidin piti palata sitten aamulla ja minun mennä nukkumaan. Aamuyöllä torkuin tyyny sängyn laitaa vasten, kun havahduin siihen, että hengitystä ei enää kuuluunut ja ote kädestä herpaantui. Kello näytti aikaa 04:15 2.1.2020. Siihen katkesi yksi aika minun elämästäni, isän tytöstä tuli isätön tyttö.

Isän nukkuessa pois, äiti oli jo matkalla sairaalaan, mutta paikalla vasta puoli viiden jälkeen. Yhdessä hänen ja Leena ystävämme kanssa jäimme hyvästelemään isää. Päivällä soitin elämäni raskaimmat puhelut ja kerroin isän nukkuneen pois. Olen itkenyt valtamerellisen kyyneleitä, eikä niille tunnu olevan loppua. Välillä nauran, kun muistelen kaikkia niitä iloisia hetkiä, mitä olimme yhdessä jakaneet, mutta silti silmissä on kaipuun kyyneleet. Sitten iskee taas iso ikävä ja nenäliinapaketti hupenee. Ymmärrän, että isän on nyt hyvä olla, ei ole kipuja, ei tuskia eikä elämää hankaloittavia rajoitteita. Isä oli todennut, että hän haluaisi lähteä joko saappaat jalassa tai sitten hiljaa nukkuen. Hän sai siis lähteä haluamallaan tavalla ja nukkua pois rauhallisesti. Sain olla hänen lähellään viimeiseen asti, mistä olen ikuisesti kiitollinen.

Kyyneleet kuivuvat ehkä jokus ja ikävä helpottaa, kultaakin kalliimman muistot jäävät jäljelle. Niiden varassa elämä kantaa eteenpäin.

 Kuvissa ystävältäni Tuijalta saamamme surunvalittelu kimppu. Niin kaunis. 

Suden laulu

Kaikesta en osta mitään - hypetyksestäni huolimatta päädyin ostamaan jotain, joka on jo vuosien ajan kuulunut "jouluperinteisiini". Avasin siis kultasepänliikkeen oven ja ostin Kalevala korun vuosijoulukoristeen.

Tänä vuonna se sattui olemaan nimeltään Suden laulu ja myyjä ihmetteli oikein isoon ääneen sitä, että mitenköhän onnistunut valinta oli, kun nyt käynyt keskustelu susista ja niiden leviämisestä niin kuumana. Minä en jotenkaan osannut ajatella, että ihmiset boikotoisivat koristetta, vaikka eivät pidäkään susista, mutta nähtäväksi jää.

Minun joulupuskaani tuo Suden laulu nyt ainakin sitten koristaa. Hauskasti tässä on palattu taas enemmän siihen alkuperäiseen henkeen muodon suhteen, edelliset pyöreät kun eivät kovastikaan muistuttaneet enää niitä ihan ensimmäisiä.

Tunnustettakoon tässä vielä sekin, että suurimman osan koristeesta maksoin lahjakortilla, joten kovin kalliiksi tämä metallinpalanen ei tullut.

Pitkän aikavälin tavaratavoitteet

Olen miettinyt pitkän aikavälin tavoitteita kodin ja tavaroiden suhteen. Tosi asia on, että jos joku olisi kysynyt tätä asiaa minulta vaikka vuosi sitten, olisin sumeilematta vastannut, että haluan isomman kodin, jossa on vaatehuone, iso parveke ja minulle työhuone nykyisten tilojen lisäksi. Lisää tilaa ja lisää roinaa ajattelen nyt, mutta en toki kiistä sitä, etteikö ajatus aamukahveista omalla parvekkeella houkuttaisi. Pitänee vielä täsmentää, että aamukahveista niin, että parvekkeella voi istua ja kupin voi laskea parvekkeella olevalle pöydälle, sillä aamukahvit voi toki juoda nykyiselläkin parvekkeella jakkaralla istuen, mutta kuppi pitää sitten jo pistää olohuoneen puolelle pöydälle.

Sen sijaan nykyiset haaveeni ovat kovasti pienempiä. Ajatuksissani on, että neljän vuoden kuluttua meillä ei ole sängyn alla yhtään laatikkoa - siellä on vielä kolme eli kaksi vähemmän kuin jokin aika sitten. Tosin nuo kaksi poistunutta laatikkoa olivat aika jättimäsiä eli jo niiden puuttuminen helpottaa siivousta kummasti. Tuo kolmas jäljellä oleva tosin on vähän siinä ja tässä, se on pieni ja sisältää Puhkuni tarvikkeet, joita on loogisinta pitää siinä laitteen lähellä ja laite taas on yöpöydällä. Asian voisi korjata ostamalla uudet yöpöydät (joita aina satunnaisesti olen kyllä katsellut), joissa olisi isommat laatikot, mutta sitten ongelmaksi muodostuisivat nämä nykyiset yöpöydät, mihin ne sitten laittaisi. Ainakin ne kaksi isompaa laukkuja ja kasseja sisältävää laatikkoa sieltä haluaisin pois. Niiden sisältöä voisi esimerkiksi uudelleen sijoittaa sinne missä nykyään on huiveja ja kenkiä siinä vaiheessa kun kengät kuluvat puhki ja saisin vihdoin valittua ne huivit, jotka haluan säilyttää. En ole mitenkään suuressa määrin huivi-ihminen, mutta silti omistan kasoittain huiveja, joista osaa en ole käyttänyt kertaakaan.

Lisäksi haaveilen, että saamme neljässä vuodessa selätettyä muovipussijemmamme. Siis niin, ettei osteta kaupasta kasseja eikä roskapusseja, vaan saadaan kaikki nuo nyt keittiössä, vintissä ja autotallissa olevat jemmat purettua. Saman aikataulun annan sille, että käyn keittiön kaapit läpi ja tutkailen, mitä ne oikeastaan sisältävät ja mikä on tarpeellista ja mikä ei.

Yhdeksän vuoden kuluttua haaveilen, että vaatekaappini olisi tyhjentynyt niin, että saisin yhden komeron alaosaan ompelutarvikkeet ja muut keittiössä olevat käsityövärkit. Keittiöön haluaisin hyllyn tilalle kirjoituspöydän, sellaisen pienen, jolla voisi ommella ja jonka laatikoissa voisi säilyttää kaikkea pientä ompelusälää. Toki tuohon on niin pitkä aika, että uskon meidän saaneen myös autotallin ja vinttikomeron vihdoin ja viimein järjestykseen ja niiden tavarakaaoksen kesytettyä. Toisaalta yhdeksän vuotta on niin mahdottoman pitkä aika eteenpäin katsoen tässä kiihtyvässä muutoksen syklissä, että ei sitä oikeasti edes tiedä, mitä ja millainen maailma siinä vaiheessa on. Toki toivon ja uskon, että kovasti samanlainen kuin nykyinenkin, jolloin toiveeni ja haaveeni olisivat valideja.

Lisäksi minulla on yksi haave tälle kesälle,  mutta pahaa pelkään, ettei se toteudu. Makuuhuoneemme lattialla nimittäin kummittelee urheilukassi, jossa ovat kuntosalivarusteeni. Säännöllisesti pyyhin kassista pölyt, mutta haluaisin oikeasti liikuttaa sitä ulos asunnosta salilla käynti tarkoituksessa ja tietysti mielellään löytää sille jonkun muun sijoituspaikan kuin makuuhuoneen lattian. Vielä en vaan ole keksinyt mitään muuta vapaata paikkaa kuin pesukoneen rumpu ja se nyt ei ehkä ole se paras mahdollinen säilytyspaikka. Olen pyöritellyt ajatusta seuraavassa kehässä: kosmetiikkakaapista tyhjenee yksi hylly, johon voisin laittaa pyyhkeitä, pyyhkeiden tilalle voisin siirtää lakanoita, lakanoiden tilalle kengät yhden kaapin alatasolta ja sitten niiden kenkien tilalle tuon kassin. Tosin taitaa tuon hyllyn tyhjentyminen olla vielä aika kaukaisissa haaveissa, saattaa jopa olla, että lakanat hajoavat ennen ja kengät tulla käytetyiksi loppuun. Jos lähdetään nyt ensisijaisesti siitä, että kassi palaisi käyttöön ja vaikka ensi kesään mennessä se löytäisi paremman paikan.

Mustia mietteitä

Olin tulossa ruikuttamaan tänne, miten surkeasti asiat taas tänään ovat - on palkkapäivä ja palkka hakee pienuudessaan vertaa, koska työntekijän eläke- ynnä muut maksut ovat taas nousseet ja veroprosenttini on mielestäni huiman korkea. Käteen jäävä osuus on siis surkuteltavan pieni ja sitä myötä myös käyttöön jäävä rahamäärä. Koska noudatan "maksa itsellesi ensin"- periaatetta, laskin käyttörahat tietenkin niin, että säästöön jäävä osuus oli kuorittu siitä päältä pois ja jäljelle jäävä on sitten varattu laskuihin ja elämiseen.

Kymmenen minuutin itsesäälissä ja surkeudessa pyörimisen jälkeen vedin henkeä ja otin itseäni niskasta kiinni sekä pyysin itseäni huomioimaan seuraavat asiat: Kaikesta huolimatta säästöön siirretty summa on sekin minun rahojani ja voin käyttää niitäkin rahoja, jos tarve vaatii. Tajusin, että loppukuusta pitäisi tulla vielä lisätili, harrastetili ja liki satasen verran erinnäisiä kulukorvauksia. Lisäksi korttitilillä on satanen ja lompakossakin käteistä melko paljon - niillä voi maksaa ruokakaupassa ja muuallakin. Muistutin itseäni myös siitä, että juuri vähän aikaa sitten tein inventaaria ruokakomeroissa ja siellä oli syötävää vaikka miten pitkäksi aikaa - nyt on sitten aika jatkaa kaappien kaivelua ja syödä sieltä. Näiden päälle totesin, että olen lukemattomia kertoja tullut siihen lopputulokseen, että en tarvitse mitään uutta, koska kaikkea on jo yllinkyllin - se mitä haluan, onkin sitten eri juttu, mutta niistähän oli muutenkin tarkoitus karsia tänä vuonna. Tein myös pikaiset suuntaa-antavat laskelmat ja totesin, että mitään isompia laskuja ei pitäisi olla tulossa ennen ensikuun alun vastiketta, joten "surkean pienestä" käyttörahasta saattaa jopa loppujen lopuksi jäädä jotain yli.

Jälleen kerran ohjeistan itseäni tajuamaan sen, että valituksen aiheeni ei ole oikein validi. Vaadin itseäni ymmärtämään kaksi asiaa; "Ei ne suuret tulot, vaan pienet menot", on yksi parhaista suomalaisista sanonnoista ja että  sen noudattaminen kannattaa. Jos muutkin selviävät, miksi en minäkin. Lisäksi joillekin tämä penninvenyttäminen ei ole kikkailua sillä, että kuoritaan tilistä yli 60% päältä säästöön ja valitetaan sen jälkeen, että ei tule lopulla toimeen ja kuitenkin rahat riittävät loppujen lopuksi ihan hyvin. Joillekin penninvenyttäminen on sitä jokapäiväistä todellisuutta, jossa todella täytyy miettiä, miten rahat saadaan riittämään kaikkeen tarpeelliseen ja välttämättömään. Kolmantena asiana voisin nostaa vielä esiin sen, että saan itselleni aikaan vain henkisen köyhtymisen, jos jatkan loputonta pyörimistä mustissa ja harmittavissa asioissa ja mietin vain sitä, miten en tule toimeen ja miten pihistäisin jostain sentin tai pari. No way, eikun eteenpäin ja kohti uusia pettymyksiä, kyllä tästä selvitään ihan varmasti - seuraavaan tilipäivään on enää kuukausi.