torstai 30. huhtikuuta 2026

Hävettävä huhtikuu

Maaliskuu meni miten meni, herkkuja, laiskottelua, ravintolaruokailuja ja kaikkea muuta vähemmän fiksuja, vaikka päälle se kieltämättä teki hyvää. Huhtikuu alkoi niin hyisissä merkeissä ettei keväästä ole tietoakaan. 

1.viikko
Aprillipäivän aamupäivän vietin hihittelemällä loistaville aprillipiloille, joita oli naamakirjaan rakennettu. Ilta menikin sitten töissä. Sen verran kiireinen vuoro, että sorruin ehdottamaan Herra Kirjoitukselle sipsi-iltamia. No häntähän ei juuri tarvitse houkutella, joten taas mentiin. Kun Herra Kirjoituksen päästää kauppaan, niin ei hän koskaan osaa ostaa yhtä pussia, joten niitä riitti kiirastorstai illaksikin. Perjantai oli vapaapäivä, jonka vietimme kevyesti eli teimme vain pakolliset. Vähemmän pakollista oli se, että levittelin pari lankapussia pitkin työpöytää ja aloin koostaa niistä sukkia. Yhtä vähän tarpeellista olivat tarjousirtokarkit, joita kauppareissulta mukaan päätyi. Lauantaina kävimme pääsiäistorilla ja hakemassa uudet lasini - tietää taas hetken, miksi käy töissä - sekä äidillä. Vuorossa oli siivousta, jalkahoito ja seurustelua. Jälleen tuntui siltä, että hänen muistinsa oli pudonnut pykälän alaspäin, tällä kertaa mietteitä herättäneitä asioita olivat minun ikäni ja hänen oma toinen nimensä. Ei hyvältä näytä, ei todellakaan. 

Lauantai ja sunnuntai menivät yötöissä. 
 
2.viikko
Maanantai-aamuna pääsin valvomasta ja yritin sinnitellä valvoen iltaan asti. Tuskallista, mutta pelkäsin että en saa yöllä unta, jos menen aamulla nukkumaan. Ilta oli niin sateinen ja hyytävän kylmä, ettei tehnyt mieli lähteä lenkille. Olisin halunnut päivälliseksi täytetyn patongin ja suostuttelin Herra Kirjoituksen mukanani kauppaan - enhän minä yövuorojen hämärtämänä tajunnut, ettei niitä ollut toisena pääsiäispyhänä myynnissä, eikä sen puoleen ollut Makea moka - pussejakaan eli tyydyimme ostamaan kolmioleivät, jotka olivat huono korvike. 
 
Tiistaina olin aamulla kokouksessa ja sen jälkeen keskityin nauttimaan vapaapäivästä. Vietin oikein kunnolla lorviaikaa, enkä oikein osannut edes potea huonoa omaatuntoa. Keskiviikkona sitten alkoi taas "pitäis tehdä jotain"-minä huudella ja niinpä saatuani sukat valmiiksi kävin lenkillä ja sen jälkeen aloin pestä ikkunoita. Herra Kirjoitus avusti, niin saimme ikkunat pestyä ja siivoustakin aloitettua. Keskiviikosta kulutin suurimman osan siivoamalla ja etsimällä verhoja. Ehkä se on merkki siitä, että meillä saattaa olla liikaa tavaraa, sillä en millään löytänyt kesäpäiväpeittoon (yhteen niistä) kuuluvia verhoja sen paremmin vintistä kuin asunnostakaan. Illan kauppareissulla tuntui, että rahaa paloi kuin paperia nuotiossa, mutta lohduttelin itseäni sillä, että ensi viikon ruoat on ostetuna ja ensi viikolla on tilipäivä. Sitä paitsi kevään pesänrakennukseen saa käyttää muutaman kympin extraa - ne menevät esimerkiksi kukkaruukkuihin ja kukkamultiin.
 
Kadonneet verhot löytyivät lopulta torstaina, kun kaivauduin riittävän syvälle kaappiin, josta olin jo aiemmin niitä etsinyt. Ne sitten silittelin ikkunaan ja toin kevään makuuhuoneeseen. Turha sanoa, että siisti koti on vaan niin ihana. Perjantaina vietimme peli-iltaa työkaverien kanssa, aina yhtä hauskaa ja rentouttavaa. Lauantaina kävimme hankkimassa kukkamullat ja uuden ruukun ja istutin isot kukat. Anopinkielestä otin pois kolmanneksen, jotta se mahtuu paremmin ruukkuunsa ja traakkipuun siirsin kokonaan uuteen, isompaan ruukkuun. Traakista katkaisin myös pisimmän latvan, ja laitoin sen juurtumaan, sillä haluan mieluummin traakkipensaan kuin puun.
 
Äitiä kävimme katsomassa lauantaina. Sunnuntaina vietimme kokkaa ja kotoile päivää. Tosin eväistä valtaosa löytyi onneksi kaupasta valmiina ja vielä edullisin hinnoin, joten ensi viikolla ei toivottavasti tarvitse asua keittiössä. 
 
 3.viikko
Edellisen viikon makeat vapaat maksetaan sitten tällä viikolla, 6 päivää töitä, joista ensimmäinen pitkä. Onneksi oli eväitä ostettuna jemmaan, niin pääsi siinä suhteessa helpolla. Tiistain kauppareissulla täydennettiin lähinnä leipää ja maitoa sekä hedelmiä ja vihanneksia. Niillä selviääkin sitten taas hyvin eteenpäin. Tilipäivä osui keskiviikolle, silmälaseista aiheutuneen luottokorttilaskun  kuittaaminen teki tiliin melkoisen loven. Lisäksi tulossa on parit synttärit, joihin uppoaa taas kiitettävästi ylimääräistä. Huhtikuun säästöt jäävät siis minimaalisiksi. Maksaessani noita laskuja ynnäilin, mikä olisi järkevä säästötavoite, jotta pystyisin sen järkevästi saavuttamaan, koska sen toteutumatta jääminen aiheuttaa melkoisen stressin.Tulin siihen tulokseen, että jos kesäkuun alussa saldo on muutaman satasen enemmän kuin ennen huhtikuun tilipäivää, olen tyytyväinen. Käytännössä siis budjetoin liki koko huhtikuun ja toukokuun palkat näihin extramenoihin ja elämiseen. 
 
Torstaina olisi ollut mahdollisuus extra-ansioihin, mutta valitettavasti kollega oli tällä kertaa onnekkaampi. Perjantaina odotin toiveikkaana, että pääsisin töihin, mutta ei ollut tällä kertaa lisätöitä tarjolla. Kävimme siis illalla äidin luona siivoamassa - ja yhä pahemmalta näyttää, tällä kertaa hukassa olivat edesmenneen isäni kotipaikka ja nimikin hetkittäin. Viikonloppu meni töissä, onneksi jääkaappi oli täynnä valmista evästä, niin ei tarvinnut hirveästi siihen panostaa. Ihanan keväiset ilmat, lämmintä ja aurinkoista, onnistuin jopa houkuttelemaan Herra Kirjoituksen pitkähkölle lenkille kanssani työpäivän jälkeen. Ikävästi lenkille osui myös kauppa, josta mukaan päätyi herkkuja. 
 
4.viikko
Pari päivää harrastetöitä pitkästä aikaa, mikä tarkoitti tässä tilanteessa äänikirjan kuuntelua ja sukankutomista - ja myös töitä. Muut päivät menivätkin sitten ihan oikeissa töissä. Perjantaina pääsin ajoissa, ja kerrankin pääsin jopa lähtemään ajoissa, joten kävimme äidin luona. Jääkaappi oli ostettu alkuviikosta täyteen ruokaa, joten mitään massiivisia ostoksia ei onneksi tarvinnut tehdä - toki sunnuntaina piti käydä hyödyntämässä irtokarkkitarjous - emme vain näytä osaavan ohittaa niitä. Viikonloppu meni töissä ja sunnuntaina kokkasin alkavalle viikolle ruokaa valmiiksi, että on helposti evästä saatavilla, kun sitä tarvitaan. 
 
5.viikko
Jälleen toivoin maanantaille työpäivää, mutta huono karmani jatkuu, sillä tiistaiksi olisi sitten ollut töitä kahdessa paikassa. No, kotihommia ja sukankutomista sitten töiden sijaan. Maanantaina aamu oli hyytävän kylmä, joten auringonpaisteesta huolimatta ei tehnyt mieli lähteä ulos lenkille, niinpä kävin läpi tarjouksia, tein itselleni kasvohoidon ja jalkahoidon pitkästä aikaa. Tiistaina ja keskiviikkona töitä, keskiviikkona vähän harrastetöitäkin - onneksi. Kauppareissu meni enemmänkin herkkujen hamstraamiseen kuin kunnon ruoan ostamiseen. Samalla mietin sitä, että minulla on koko ajan fiilis, että laskuja tippuu postilaatikon täydeltä ja raha katoaa tililtä puh vaan ja tietenkin edesautan itse sitä tuhlaamalla kaikkeen turhaan. Yritän tolkuttaa itselleni, että tämä on ohimenevää, mutta sitten taas toisaalta mietin viime kesää ja sitä miten paljon silloin rahaa kului eli todellisuudessa tilanne ei helpota ennen elokuuta. Toivottavasti edes silloin. Viime kädessä asia ja vika on kuitenkin minun korvieni välissä, todellisuus ei ole niin paha kuin kirjoitukseni kuulostaa - ongelma on suurimmillaan siinä, että en saa säästöön niin paljon kuin haluaisin, vaan raha menee elämiseen. 
 
 
Huhtikuun oli tarkoitus korjata maaliskuun mässäysten tuloksia, mutta eihän siinä tietenkään niin käynyt, vaan samalla linjalla jatkettiin: karkkia ja sipsejä, lisää karkkeja ja sipsejä.  
 
Huhtikuun häpeähankinnat: 2 pulloa suihkugeelia Dermosililta. Toinen ilmainen, toinen tarjouksessa.

Kuukauden kranssi, sydämenmuotoinen oksakranssi
 
Kulut:
Ruoka: 232,79€ () 
Ravintolat: 35,30€ (Vappuaaton ateria Burger Kingissä)
Herkut: 112,55€ (pääsiäisen irtokarkit ja sipsit sekä kaikki muut herkut, peli-ilta herkut, vappuherkut ja vierasvarat, kesän colat)
Kulutustavarat:  14,57€ (wc-kukkia jemmaan (ihan pakko ostaa, jos tuoksun nimi on raikas sisu ja ne ovat tarjouksessa), nenäliinoja, sihi-kaasut, 3 hammastahnaa )
Kestotavarat: 34,89 € (orkidealle uusi ruukku, altakasteluruukku, kukkamultaa, kasari )
Muut:  3,99€ (äidille siivoustarvikkeita ja karkkeja )
Lääkkeet ja lääkärit: 85,46€
 

maanantai 27. huhtikuuta 2026

Punaiset työsukat 38

Lisää jämäkerien tuhoamista. Eläkkeellä oleva ystäväni jatkaa satunnaisesti keikkahommissa entisessä työpaikassaan. Työ on sellaista, että siinä ovat villasukat tarpeen. Kun hän kertoi eläköitymisestään, lopetin työsukkien kutomisen, mutta nyt uskon niille taas olevan tarvetta. Näihin yhdistin jämälankapussistani punaisen ja ruskean sävyjä, myös sen karmean Arnen ja Carloksen langanjämän, joka jossain vaiheessa pisti kutomiseni tauolle useiksi kuukausiksi, mutta josta lopulta sain kuin sainkin kudottua tälle samalle ystävälle sukat. 
 
Näissä sukissa sukkien varren ensimmäinen monivärinen raita on juuri tuota lankaa. Myönnän, se saa vieläkin kylmät väreet kulkemaan selkäpiissä, joten huokaisen helpotuksesta, kun sukat ovat valmiit ja lanka kaikkineen poissa meidän huushollista. 
 
Suunnitelmissa on siis ihan perussukka, jonka varteen upotan kaksi jämäkerää. Varren silmukkamäärä 56. Kantalapussa 16+16 silmukkaa, 30 kerrosta, kantalapun reunasta nostin 16 silmukkaa, kavennukset niin, että terään jäi joka puikolle 13 silmukkaa. Kärjessä sovellettu sädekavennus. Nopeasti laskien näissa on 6 samanlaista keränperää (osan puolitin, osa oli jo valmiiksi kahdella kerällä) ja 3 irtojämää, mistä johtuen sukkien kärjet näyttävät erilaisilta. 
 
Rumathan nuo ovat ku riihipiru, varsinkin kun suunnitelmat elivät matkalla ja teriin tarkoitetut  Nallen Kesäkukka-sarjan Krassin jämät jäivät vielä odottamaan seuraavaa käyttöä. Olin niin innoissani näiden valmistumisesta, että kuvakin oli pakko ottaa ennen kuin sain langat pääteltyä. 
 
Painoa 77g.  Lankaa käytetty vuoden alusta 2812g  (+ kavereille 700g).

keskiviikko 22. huhtikuuta 2026

Tiskirätti

Meillä on varmasti ihan tarpeeksi tiskirättejä, mutta niin vain kävi, että päädyin kutomaan vielä yhden. Tähän syynä olivat työpaikan saa ottaa - pöydän langat. Siellä ajelehti pitkään pussukka, jossa oli yksi tummanruskea villalanka kerä sekä kolme erilaista puuvillaista/puuvillasekoitetta olevaa langan jämää. Tarkoitus ei ollut, että ne päätyisivät minulle, mutta jouduin siivoamaan pöytää ja sitä hyömyä langat jotenkin eksyivät kassiini. Ruskean kudoin jo navettasukkiin ja jotenkin paksuin puuvillasekoite alkoi huudella, että siitä tulisi hyvä tiskirätti. Niinpä sitten heitin sen välitöiksi puikoilla - sellainen "yhden illan juttu". 
 
Silmukoita loin 50, mikä oli liikaa, 35 olisi ollut ideaali. Tuo iso silmukkamäärä teki sen, että rätistä tuli neliön sijaan suorakaide, mutta se on just kämmenenlevyinen eli riittää tarkoitukseensa. Niin tiukalle kudoin langat, että päättelykerrokseen jouduin nappaamaan jatkoa puuvillakerästä, jonka sain samasta paikasta. 
 

Pistän tämän samantien käyttöön, niin tulevat myös käyttöominaisuudet testattua. 
 
Painoa 30g.  Lankaa käytetty vuoden alusta 2735 g  (+ kavereille 700g)   

maanantai 20. huhtikuuta 2026

Tummat navettasukat 37

Serkkuni (joita minulla on siis monta, tällä kertaa kyseessä on serkkuni Rusetti) ilmiantoi itsensä tarvitsemaan uudet navettasukat. Edellisissä alkavat olla pohjat hajalla, joten uusille, mahdollisimman tummille sukille olisi tarvetta. 
 
Olin jo aloittanut varret, mutta vähän eri suunnitelmalla eli toiselle kaverille työsukiksi. Aika nopeasti jämäpussiin vilkaistuani selvisi, että suunnitelmia on syytä muuttaa ja käyttää nämä varret serkun navettasukkiin, koska yhtä tummia lankoja ei ollut enää muita jäljellä. 
 
Sukat jälleen perusmallia, 56 silmukkaa 2o2n-joustinta. En osaa käyttää noihin kirjaviin oikein muuta kuin ihan perusmalleja, koska kaikki kuviot ja kikkailut hukkuvat tuonne kirjavuuteen. Kantalappuun 16+16 silmukkaa,  28 kerrosta, kantalapun reunasta nostin 14 silmukkaa. Kärkeen normaali sädekavennus.  
 
  
Painoa sukilla  87g. Lankaa käytetty vuoden alusta 2705 g  (+ kavereille 700g)  

Hamsteri vai hamstraaja

Pyysin Herra Kirjoitusta nauhoittamaan muutaman jakson sosiaalipornoa nimeltä Himohamstraajat. Ohjelma oli kaiketi tarkoitettu viihteeksi, mutta osa jaksoista oli pikemmin äärimmäisen ahdistavia ja stressaasia, kun seurasi ohjelman päätähtien touhuja. En voinut mitään, että kuvotti ja oksetti, kun katsoin koteja, joissa vilvistivät rotat ja torakat, sänky oli homeessa ja rotanpaskassa ja joku oikeasti eli siellä kaiken keskellä ja vielä niin, ettei ymmärtänyt sen olevan luonnotonta. Ensimmäinen reaktio tietysti oli, että meillä pitää siivota, vaikka meillä oli juuri siivottu, toiseksi aloin katsella ympärilleni, miten paljon ylimääräistä tavaraa meillä on. Ja onhan sitä, ei siitä mihinkään pääse. 
 
Yritin pohtia ja selventää itselleni hamsterin ja hamstraajan eroa ja löysinkin mielestäni jonkinlaisen pienen, mutta selkeän eron. Hamsterilla on kyllä paljon tavaraa, mutta ne eivät ole roskaa tai rikki, ja niitä myös käytetään, eikä tavaramäärä vaaranna kodin turvallisuutta tai siisteyttä. Hamstraajalla tavarat puolestaan saattavat olla rikki, likaisia ja suorastaan roskaa ja sitä tavaraa on niin paljon, että kodin siistinä pitäminen on mahdotonta ja usein kodissa asuminen on tavalla tai toisella vaarallista. Tiedän, että raja on hiuksen hieno ja voi olla jopa niin, että hamsteri on ensimmäisen asteen hamstraaja. Opin tämän tuosta edellä mainitusta ohjelmasta, että hamstraajia on viittä astetta ja käsittääkseni sellainen, jonka koti on kattoon asti täynnä "roskaa" siis hyvin pitkälle käyttökelvotonta tavaraa, josta mistään on aivan mahdotonta luopua, kuuluu luokkaan viisi. 
 
Olen varmaan jossain vaiheessa ollut ykköstason hamstraaja, koska muistan kyllä ajat, jolloin haalin askartelumateriaaleja, kankaita ja lankoja, enkä kuitenkaan tehnyt niistä mitään. Nyttemmin kaikella haalimallani materiaalilla on tarkoitus ja käyttö ja yleensä se käyttö on vielä samoin tein tai liki samoin tein. Olen nimittäin oppinut ymmärtämään, että unelmaminälle ei tässäkään suhteessa kannata ostaa/kerätä. Siinä käy samoin kuin niissä korkosandaleteissa ja pitsimekoissa etelän rantapromenadilla. Tämä siis oli mielikuva, jolla ostin jokunen vuosi sitten itselleni hellemekkoja ja korkokenkiä - ottamatta mitenkään huomioon, että harvassa ovat allekirjoittaneen etelän reissut, inhoan mekkoja ja kovin pitkiä lenkkejä ei korkokengillä kävellä. Hankin ne siis unelmaminälleni, haavekuvalle, jonka maailma oli melkoisen kaukana arkitodellisuudestani. Samoin kaikkea muutakin on mahdollista ostaa/kerätä unelmaminälle, joka mielikuvissa tekee sitä tai tätä, mutta todellisuudessa ei välttämättä saa aikaan mitään, eikä siis tosiasiassa tarvitse mitään noista haalituista tavaroista. Olen kallistunut ajattelemaan, että tuo unelmaminästä luopuminen ja tosiasioiden myöntäminen on ensimmäinen askel kohti hamstraamisen vähentämistä. Minun kohdallani se voisi olla esimerkiksi se, että myöntäisin, ettei minulla ole aikaa eikä kärsivällisyyttä istua alas kuuntelemaan klassista musiikkia, jolloin voisin luopua cd-kokoelmastani. 
 
Tämä on hyvin monipolvinen asia, ja kuten tuolla aiemmin jo mietin, niin rajanveto näiden kahden vain hiuksen hienosti eroavan asian välille voi olla hankalaa. Myönnän, että en pidä sitä hamstrauksena jos ostan tarjouksesta kuusi pulloa astianpesuainetta. Se on kyllä hamsterointia, mutta mielestäni jopa järkevää sellaista, koska astianpesuaine tulee kuitenkin käytettyä - järkevän raja menee ehkä siinä, mahtuvatko pullot fiksusti kaappiin vai pitääkö ne jättää pöydälle pölyä keräämään. Tunnustan, että olen hintojen jatkuvasti noustessa kiittänyt itseäni hamsteroinnista, sillä varastoista on ollut hyvä ottaa, ja on voinut jäädä odottamaan seuraavaa sopivaa tarjousta. Sen sijaan vähemmän imartelevia ovat olleet ne hetket, kun on esimerkiksi joutunut tajuamaan huulipunan vanhentuneen kaapissa käyttökelvottomaksi tai kuminauhojen surkastuneen ennen kuin vaate on päässyt käyttöön. Se on huonoa hamsterointia, pitäisikö se tunnustaa jopa hamstraukseksi.
 
Maapallomme ei kestä kulutustamme, joten senkin vuoksi turha ostaminen ja tavaran haaliminen ei ole hyväksi. Olen opetellut sanomaan, että en tarvitse sitä, jätän sen ostamatta/hakematta, jolloin ko. tavara kenties, toivottavasti, päätyy jollekin sellaiselle joka sitä tarvitsee ja käyttää sen sijaan, että se makaisi minun tai jonkun muun varastoissa tulematta hyödynnetyksi - ja kyseisen tavaran/materiaalin tilalle tehdään uutta. Ymmärrän siis sen, että meillä jokaisella voi olla varastoja yhdessä sun toisessa asiassa, mutta en sitä, että niitä varastoja kootaan vuositolkulla saamatta niistä koskaan mitään tehdyksi/käytetyksi.  
 
Summa summarum, olen siis päätynyt johtopäätökseen, että hamsterointi on käytettävän tavaran järkevää hankkimista (vaikka sitten useampi kerralla varastoon), hamstraus taas sitä, että tavaraa haalitaan aikomatta tai kykenemättä sitä käyttää (tässä kohtaa tosiaan tuo täsmennyt "kykenemättä", koska kai jokaisella hamstraajalla on kuvitelma tai aie tavaran käytöstä).  

perjantai 17. huhtikuuta 2026

Sini-vihreät säärystinsukat 37

Katsellessani noita jämänöttösiä iski ahneus. Siellä oli muutamia niin herkullisen värisiä, että halusin niistä itselleni vielä toisetkin sukat - vaikka niitäkin kenties olisi jo ennestään varastossa liki loppuelämän tarpeiksi. 
 
Napsin taas kerät mielestäni kivaan järjestykseen. Yksittäiset puolitin ja jos oli kaksi samaa, niin toisen kudoin toiseen sukkaan, toisen toiseen. Alkuun 52 silmukkaa, 2o 2n-joustinta. Kantalappuun 14+14 silmukkaa ja vahvistettuna 2x 14 kerrosta. Kantapohjaan 7+7 silmukkaa. Kantalapun reunasta poimin 15 silmukkaa (minulla on rintava jalka) ja kavennukset joka kerroksella, kunnes puikoilla 16 silmukkaa, sen jälkeen kavennukset joka toinen kerros kunnes 12 silmukkaa puikolla. Kärkeen jälleen perus-sädekavennus, koska se istuu mun jakaani parhaiten. 
 
 
Painoa sukilla 74g.  Lankaa käytetty vuoden alusta 2618g (+ kavereille 700g)  

keskiviikko 8. huhtikuuta 2026

Säärystimille sukat 37

Kudottuani itselleni oikein äärimmäisen kirjavat säärystimet päätin tehdä niille samaa paria olevat sukat. Kaivelin esiin pääsiäisenä levittelemistäi jämäpusseista seuraavat lankanyssykät ja pistin kutoen perussukkaa. Niin tylsää ja tavallista kuin vain voi, mutta ei tuollaiseen värikimaraan oikein voi mitään kikkailuja tehdä, kun värit itsessäänkin ovat jo melkein liikaa. En laskenut, miten monta nöttöstä tuli näihin käytettyä, mutta voin todeta, että melkoisen monta. 
 
 

Painoa sukilla 95g.  Lankaa käytetty vuoden alusta 2544g (+ kavereille 600g)  

maanantai 6. huhtikuuta 2026

Supervärikkäät 37

Pääsiäisenä levittelin pussillisen jämälankoja pitkin työpöytää. Täytyy myöntää, että yllättävän paljon tiiviisti pakattuja nöttösiä puoleentoista hedelmäpussiin mahtuu. Perattuani langat jonkinlaisiin samanvärisiä sisältäviin kasoihin poimin niistä värikkäimmät ihan itseäni varten. 

Aloitin yksivärisellä keltaisella valepalmikkoresoria 80 silmukalla. Sen jälkeen vaihdoin sileään neuleeseen ja aloin napsia nöttösiä mielestäni sopivaan järjestykseen. Tein molempiin sukkiin resorit ja yritin tasata valitsemiani nöttösiä vuorotellen molempiin sukkiin tietäen, että niistä ei tuu ihan identtisiä, mutta toivottavasti riittävästi samannäköiset, jotta ne ymmärtää pariksi. 

Matkan varrella suunnitelma venyi ja paukkui. Sukista tuli säärystimet, pitkät säärystimet ja niiden lisäksi kudon sukat. Koska säärystimissä on valepalmikkoresori, on ne helppo kiinnittää sukkiin napeilla, jotka ompelen sukkiin. Ja koska suunnitelman pitää elää, niin halusin yksien sukkien sijaan kahdet, jotka molemmat esittelen sitten erikseen.
 
 
Eipä näistä oikein voi muuta sanoa, että ei ainakaan värejä puutu.  
 
Painoa sukilla 161g.  Lankaa käytetty vuoden alusta 2449g (+ kavereille 600g)  

perjantai 3. huhtikuuta 2026

Muokattu versio, neutraali 39/40

Vanhan sanonnan mukaan hullu paljon töitä tekee, viisas pääsee vähemmällä. No, tässä tapauksessa olisin tosiaan säästänyt itseäni vähän, jos olisin sovittanut kutomiani sukkia ennen kuin kudoin ne valmiiksi ja päättelin tyytyväisenä. Vaikka sukat eivät tulekaan minulle itselleni, tiedän suunnilleen, miltä koon x tai y sukat näyttävät omissa jakoissani. Hälytyskellot soivat vasta, kun sijoitin sukat värikkäiden versioiden kanssa vierekkäin  ja tajusin, miten paljon pienemmiltä ne näyttivät. Olin sortunut aloittelijan virheeseen, kutonut ensimmäisen sukan ja mitannut sen -oletettavasti- väärin ja kutonut toisen ensimmäisen mittojen mukaan. Tuloksena liian pienet sukat. 
 
Onneksi ei tarvinnut purkaa kuin terät. Ikävä vaan, että se täytyi tehdä molemmille sukille ja lisätä kärkeen vielä yksi raita.  
 


 Painoa sukilla 197g.  Lankaa käytetty vuoden alusta 2288g (+ kavereille 600g) 

torstai 2. huhtikuuta 2026

Pääsiäispupupanta

Lisää hulluja ideoita. Halusin pääsiäiseksi pupupannan. Olin valmistautunut ostamaan sen kaupasta, mutta en löytänyt mieleistäni. Niinpä pyysin serkkuani virkkaamaan minulle pupun, jonka voisin kiinnittää pantaan. Vein hänelle keränperiä, ja niistä hän virkkasi pupusen.
 
Sainkin ihanan valkoisen pupun.
 

Lisäsin sille silmän ja hännän ja ompelin sen kiinni pantaan. Pupu on tietenkin helposti irrotetavissa, jolloin pantaa voi käyttää tavallisesti lopun aikaa. 
 
 
Pääsiäishulluttelut check. 

keskiviikko 1. huhtikuuta 2026

Mässätty maaliskuu

Maaliskuu tuo toivottavasti jo edes vähän kevättä tullessaan. Maaliskuulla ajattelin haastaa itseäni sen verran, että kerran viikossa kokataan jotain uutta. Ei siis sovellusta mistään vanhasta, vaan testiin joku ihan uusi resepti. Pariin ruokaan aineet (tai ainakin suurin osa) on jo valmiina, niin niistä on hyvä aloittaa. 
 
1.viikko
Siis yksi kokonainen sunnuntai, joka vielä sattui olemaan vapaapäivä. Rentouttavaa puuhastelua kotihommissa, kaupassa käyntiä ja sukan kutomista. Vein serkulleni valmiita sukkia ja sain töppösiini virkatut kukat "paluupostissa". Testiin ensimmäinen uusi ruoka: bataatti-halloumi vuoka
 
2.viikko
Yövuoroviikko. Maanantaina hoidin pääsääntöisesti sukankutomista ja kotona lorvehtimista kotihommien ohella. Koska illalla tuli kiire, niin tulin puoli vahingossa kokeilleeksi uutta reseptiä, nimittäin kalapuikkotortilloita. Tarkoitus oli tarjoilla perinteisesti kalapuikkoja ja perunoita, muttta perinoiden keittäminen meni sen verran myöhään iltaan, ettemme joutaneet odottaa niitä, vaan jotain piti saada nopeammin. Niinpä kokosin annoksen vanhenevista tortillaletuista, juustosiivuista, ranskakermapurkin pohjista, salaatinlehdistä, kalapuikoista ja srirachamajoneesista. Olin joskus nähnyt töissä työkaverilla vastaavantyyppisen jämäannoksen ja siitä lähdin soveltamaan. Olkoon tämä kuitenkin ruokahaasteen bonusruoka.
 
Viikon ruokatestauksena parsakaali-makkarapannu, johon Herra Kirjoitus ihastui niin, että sitä tehtiin samalla viikolla toisenkin kerran. Toki asiaan saattoi vaikuttaa myös se, että makkaraa, parsakaalia ja keitettyjä perunoita oli valmiina.
 
Viikko oli sikäli vähän rankempi, kun ensin olivat yövuorot ja sitten vielä viikonlopputyöt. Yövuorojen jälkeen perjantaina vietetiin yhden työkaverini läksiäisiä peli-illan merkeissä, olin siis aamulla päässyt valvomasta ja ilta meni pitkäksi (tässä tapauksessa liki puolta kymmentä, kun yleensä näissä tilanteissa olen nukkumassa jo kahdeksalta). Lauantaiksi olin suunnitellut iltavuoron ilman yhtään kunnollista vapaapäivää yövuorojen jälkeen, mutta siitä ja sunnuntaiaamusta selvittiin hengissä. Sunnuntaina kävimme vielä siivoamassa ja seurustelemassa äidillä. Tunnen itseni välillä tosi paskaksi tyttäreksi, mutta kun viikosta toiseen kuuntelet ne samat jadati-jadati-jadat ja muistelut ehkä tuhannetta kertaa, niin alkaa hymy hyytyä, ei vaan jaksa. Väsymystä kompensoitiin sitten sillä, että iltaruoan kokkasi minun sijastani Burger King. 
 
3.viikko
Alkoi taas yövuorolla, mutta vain yhdellä. Tuntui hyvältä idealta listaa suunnitellessa niin kuin moni muukin vastaava, mutta ei ehkä ollut niin hyvä idea, sitten kun toteutukseen päästiin. Koska yö oli työntäyteinen, olin tiistaina kuin kuraan kuollut kuttu, enkä saanut aikaiseksi oikeastaan mitään, mikä harmitti kovasti, sillä olin suunnitellut päivän varalle paljn tekemistä. Keskiviikkona sitten kirin aikataulua kiinni ja touhusin ja tohotin ennen kuin menin lounastreffeille Ievuskaisen kanssa (edellisestä kerrasta oli aikaa ties miten kauan). Torstain vapaapäivän vaihdoin työvuoroon, perjantaina olin töissä pitkän päivän ja vielä viikonlopunkin. Sunnuntaina työpäivän jälkeen jälleen äiti kierros, ja loman alkamisen kunniaksi Burger Kingiin. Viikon ruokatestauksena oli värikäs kanavokki. Piti tehdä possusta, mutta tein kanasta, kun sitä oli valmiiksi ostettuna. 
 
4.viikko
Lomaviikko, meillä molemmilla. Emme ole lähdössä reissuun, sillä siinä vaiheessa, kun tämä autuaasti unohtamani loma selvisi, en jaksanut ajatellakaan mitään pikareissua minnekään. Herra Kirjoitus kyllä tarjoutui kaivelemaan äkkilähtöjä, mutta en innostunut. Sen sijaan päätimme testailla kotikaupunkimme uusia/testaamattomia ravintoloita ja tehdä lähiseuturetkiä. Maanantaina kävimme syömässä vietnamilaisessa ravintolassa, ruoka oli hyvää ja palvelu erittäin ystävällistä. Menemme varmasti toistekin. Viikon alkuun peristeistä pyykinpesua ja huushollihommia, vaikka miten loma onkin. Otimme myös pois viimeiset kausivalot. Tiistaina oli pakko käyttää oma jääkaappia ravinnon lähteenä, vaikka olimmekin suunnitelleet syövämme koko viikon ulkona. Totesimme kuitenkin, että on järkevämpää syödä jääkaappia tyhjäksi, kun siellä kerran valmista ruokaa on. Paitsi että tiistai-iltana iski herkkuhimo ja kaupasta päätyi mukaan Mozzarellatikkuja ja churroja eli jääkaapin tyhjentämisen sijaan syötiinkin ne. Se puolestaan tarkoittaa sitä, että keskiviikkonakin tyhjennellään jääkaappia ulkonasyömisen sijaan - miten tässä oikein näin kävi. Keskiviikkona illalla kävimme kuitenkin ulkona syömässä. Myös torstaina ja perjantaina lounasruoka oli jonkun muun kokkaamaa ja sitä oli sen verran runsaasti, että ei oikein mikään kunnollinen illalla maistunut. Perjantaina kävimme jälleen äidillä, mikä tarkoitti lauantaiaamuksi pyykinpesua. Lauantaiksi olimme saaneet lahjaksi lounaslahjakortin srilankalaiseen ruokailuun - se oli vain yhden kerran tapahtuma, joten meillä ei ollut vaihtoehtoja, vaan sinne oli mentävä lauantaina. Lauantaina vietimme myös peli-iltaa kavereiden kanssa heidän luonaan. Sunnuntaina sitten pesin mattoja, kyllä kevään ensimmäinen mattopyykki maaliskuussa - en koskaan muista olleeni näin aikaisessa, mutta yllättävän hyvin matot pihalla kuivuivat alkuun ja jatkot sitten vintissä. Kokkasin ruokaa seuraavaa viikkoa varten, sillä sitten alkaa taas arki ja oman jääkaapin käyttö. Tosin sunnuntain ruokailu hoidettiin vielä Burger Kingissä ihan vaan siksi, että loma loppuu. Viikon testattu resepti oli jauheliha-kesäkurpitsavuoka.
 
Veropaperitkin olivat tulleet omaveroon ja nyt täytyy sitten tarkistaa ne vielä oikein ajan kanssa läpi, sillä olin hämmentynyt siitä, että olen saamassa palautuksia. Olin nimittäin varautunut maksamaan jälkiveroja. 
 
Sunnuntaina kudoin tietenkin sukkaa, jos ei edes muutamaa kerrosta päivässä saa tehtyä, niin tulee vieroitusoireita. Sen lisäksi askartelin pääsiäiseksi munakorviksia. Niitä varten jouduin ostamaan euron munapussin, kun meillä täällä valmiina olleet munat eivät soveltuneetkaan materiaaliksi. 
 
5.viikko 
Kovin vaihteleva viikko. Alkuun yövuoroja, joiden jälkeiselle päivälle olin varannut itselleni optikon, sillä tarvitsen uudet silmälasit. Vanhoista alkavat pinnat on sen verran menneet,ettei niillä enää kovin kauaa pärjää. Kun tyrkytyksessä oli kaikki mahdollinen, kahdet lasit yksien hinnalla, ilmainen näöntarkastus ja tuplabonus, niin olihan siihen pakko tarttua. Varsinkin, kun sain optikkoajan parin päivän päähän siitä, kun sitä olin varaamassa. Illalla oli vielä ammattijärjestön kokous, jossa tunsin itseni niin nuupahtaneeksi, että kiiruhdin kotiin niin pian kuin pääsin. Onneksi, sillä kovin montaa tovia en ehtinyt kotona olla, kun kokousillallinen poistui yläkautta. Siitä alkoikin sitten mitä mielenkiintoisin yö: kuume vuoroin nousi ja laski, kun yritin juoda varovasti vettä, se tuli hetken kulutta samaa tietä toiseen suuntaan. Juoksin vessassa, kiskoin kolmea peittoa päälle ja hetken kuluttua seisoin parvekkeen ovella etsimässä viileää paikkaa hien valuessa pitkin kroppaa ja tätä suunnilleen aamuun. Kun aamulla ilmoitin poissaolostani, pomo sanoi, että katselinkin sinua siellä kokouksessa, ettei tainnut kaikki olla ihan ok - tuntuu tuntevan alaisensa varsin hyvin. Nukuin käytännössä koko torstaipäivän, kävin koittamassa syömistä pariinkin otteeseen, ennen kuin iltapäivällä sain aamupalapaahtiksen ja jogurtin loput pysymään sisällä ja tunsin itseni suunnilleen maailman valloittajaksi. Olin aivan varma, että koko päivän nukkuminen veisi yöunet, mutta suotta pelkäsin- edelleen jatkuva kuume piti huolen siitä, että unta riitti koko yöksikin. Perjantaina alkoi vihdoin elämä oikeasti voittaa, sain syötyä vähän, kudottua vähän ja olokin oli kohtalainen, mitä nyt paikkoja särki makaamisesta ja oksentamisesta. Lauataina sitten touhuttiin kotihommia yhdessä Herra Kirjoituksen kanssa, jotta saatiin tehtyä se, mitä listalla oli. Sunnuntaina kävimme äidin luona
 
6.viikko
Takaisin töihin, pääsiäisviikko. Viikon pituus kaksi päivää. Kaksi aamuvuoroa, joista toinen tuntui vuoden pituiselta ja toinen oli niin lyhyt, että jouduin jäämään ylitöihin. Hamsterointia, kävimme kaupassa ja ostimme hammasharjan vaihtopäitä, wc:n puhdistusainetta ja vielä yhden superhalvan hiuspannan tuunausmateriaaliksi noin jotain mainitakseni.
 
Kuukauden kranssi: pitsinen littana
 
 
Kulut:
Ruoka: 233,16 € (tarjouskahvia 10 pkt, pekaanitorttu jälkuruoaksi) 
Ravintolat: 261,50€ (sunnuntain väsypäivän Burger King-ruokailu x2, lounastreffiruoka, ulkoruokinta lounaita x4)
Herkut: 73,93€ (8 pussia sipsejä tarjouksesta, 7 karkkipussia tarjouksesta, Herra Kirjoituksen mulle ostama hemmottelupussi, churroja, mozzarellatikkuja, "Nutella"levitettä, lisää karkkia)
Kulutustavarat: 96,35€ (siteitä, wc-paperia, sihipatruunat, 3 litran saippuakannu, 2 dödöä, wc-paperia, hammasväliharjoja ja lisää wc-paperia, hammasharjan vaihtopäitä, wc-puhdistusaineita )
Kestotavarat: 11,68€ (4x hiuspanta (ei tarvetta, mutta halu), tipukoriste pääsiäispantaan, saumurinlamppu, pussillinen styroksimunia korviksia varten )
Muut:  46,86€ ( karkkeja äidille, kloriittia äidille, herkkuja peli-iltaan, 5 wc-raikastinta äidille varastoon, tuliaiskukkia )
Lääkkeet ja lääkärit: 0€
 
Kuukauden ostokset:  4 hiuspantaa (joista kaksi samanlaista ystävänpäivä-pantaa) ja tipu pääsiäispanta-askarteluun
 



 
 Kuukauden ilmaislöytö: lankoja "saa ottaa pöydältä" (kaikki eivät kuvassa)