perjantai 3. huhtikuuta 2026

Muokattu versio, neutraali 39/40

Vanhan sanonnan mukaan hullu paljon töitä tekee, viisas pääsee vähemmällä. No, tässä tapauksessa olisin tosiaan säästänyt itseäni vähän, jos olisin sovittanut kutomiani sukkia ennen kuin kudoin ne valmiiksi ja päättelin tyytyväisenä. Vaikka sukat eivät tulekaan minulle itselleni, tiedän suunnilleen, miltä koon x tai y sukat näyttävät omissa jakoissani. Hälytyskellot soivat vasta, kun sijoitin sukat värikkäiden versioiden kanssa vierekkäin  ja tajusin, miten paljon pienemmiltä ne näyttivät. Olin sortunut aloittelijan virheeseen, kutonut ensimmäisen sukan ja mitannut sen -oletettavasti- väärin ja kutonut toisen ensimmäisen mittojen mukaan. Tuloksena liian pienet sukat. 
 
Onneksi ei tarvinnut purkaa kuin terät. Ikävä vaan, että se täytyi tehdä molemmille sukille ja lisätä kärkeen vielä yksi raita.  
 


 Painoa sukilla 197g.  Lankaa käytetty vuoden alusta 2288g (+ kavereille 600g) 

Ei kommentteja: