Huumaava heinäkuu

Jo kesäkuussa sanoin ei parillekin harrastetyökeikalle, minkä ansiosta kuvittelen, että minulla on jotenkin väljempi heinäkuu ja aikaa löhöilläkin. Mikäi vanhat merkit paikkansa pitävät, niin tuskin niin tulee tapahtumaan, mutta toivossa on hyvä elää. Kuten arvasinkin, kalenterin täyttymisestä pitävät muut huolen, kuten serkkuni pohjoisesta, joka kutsui itsensä yökylään maalle ja halusi haalia vielä sisarensakin mukaan. Juu, ei siinä mitään, ovathan he harvoja sukulaisiani, mutta minusta on kohtuullisen turhauttavaa, että yhteydenpito rajoittuu siihen, että he kutsuvat itsensä minun  (ja aiemmin äitini) passattavakseni, ei koskaan mitään vastavuoroisuutta kuten kutsua sinne päin käymään. 

1. viikko

Vain yksi viikonloppu, joka meni mukavasti töiden merkeissä. En osaa sanoa, vaikuttaako lomakausi, mutta kovin olivat leppoisia nämä viikonloppuvuorot. Äitiä kävimme katsomassa myös, kuten niin usein sunnuntaisin. Kelit ovat sateiset eli ei valitettavasti kauheasti innosta lenkkeillä, myös kutominen on kesätauolla, koska nyt vaan ei huvita. 

2. viikko

Alkoi lupaavasti vapaapäivällä, mihin kasasin sitten runsaasti kotihommia. Näin siksi, että tiistaipäivä on tavallista kiireisempi, työpäivä, jalkahoito ja peli-ilta kavereiden kanssa. Keskiviikkona hoidettiin edelleen kotihommia ja yöksi töihin. Torstaina kävimme katsomassa äitiä ja perjantaina jatkoin yövuorosta suoraan päiväksi töihin ja muutaman tunnin unen jälkeen vielä yhteen yövuoroon. Lauantai-aamuna menimme maalle, jossa vuorotellen satoi, paistoi, satoi ja paistoi ja me siinä välissä yritimme saada hommia tehdyksi. Onneksi sunnuntai oli aurinkoinen päivä, niin saimme pihahommat suunnilleen mallilleen. 

 

Erittäin tavallinen ja tylsä viikko siis, ei mitään suurempaa mainittavaa millään rintamalla.

3.viikko

Lomaa varsinaisista töistä ja harrastetöitä niiden sijaan. Harrastetyöpaikka on mukavan rauhallinen ja porukka aivan ihanaa, mutta siellä on yksi ongelma: herkut. Kaffepöytään ilmestyy tuon tuosta milloin mitäkin kastamista, tuliaista tai herkkua, joko jonkun yksittäisen työntekijän tai tyky-porukan järjestämänä. Pidä siinä sitten herkkulakkoa, kun pöydässä on mansikoita ja vaniljajäätelöä, suurinta kesäherkkuani. Suklaalevyn onnistuin jättämään pöytään, mutta mansikoita ja jäätelöä en.

 

Alkuviikko auringonpaistetta ja melkein hellettä, mikä sen ihanampaa. Niin kauan kuin aurinko paistaa, raahaan Herra Kirjoituksen ulos nauttimaan tai kärsimään auringosta. Loppuviikoksi on luvattu taas sadetta, joten auringosta kannattaa ottaa kaikki mahdollinen irti. Nautin aamuisista kävelyistä töihin auringon paistaessa ja lämmön hehkuessa iholla kun kaupunki on hiljainen, niissä hetkissä on jotain maagista ja rentouttavaa.

 

Maanantaina kävimme elokuvissa katsomassa Fast and Furious X:n, leffalippujen hinnat olivat taas kerran nousseet ja saivat nielaisemaan kolmesti. Kovin moni elokuva ei ole sen arvoinen, että olisin valmis maksamaan melkein 20€ sen näkemisestä, Fast and Furious nyt kuitenkin kuuluu niihin, jotka on melkein pakko käydä isolta kankaalta katsomassa (samaan listaan voi laittaa Mission Impossiblet, Bondit (ainakin ennen) ja Ihmeotukset-leffat). F&F X oli hyvin pitkälle sellainen kuin oletinkin; kumia poltettiin urakalla, autoja romutettiin kymmenittäin ja ammuksia käytettiin pienen tai vähän suuremmankin sodan verran. Toki siitä myös huomasi sen, että kyseessä on eräänlainen "täyte-elokuva", jolla rakennettiin sarjan suurta loppuhuipennusta, vähän samaan tapaan kuin Ihmeotuksissakin, ja tietenkin se jätettiin roikkumaan äärimmäisen inhottavaan cliffhangeriin eli käytännössä seuraava osa on pakko nähdä.  Melkein tekisi mieleni ehdottaa koko sarjan katsomista DVD:ltä, mutta voin veikata, ettei Herra Kirjoitus suhtautuisi tähän kovin positiivisesti. Nämä leffat kun on katsottu jo moneen kertaan, mutta Tähtien sodat odottavat edelleen hyllyssä. 

4. viikko

Aloitettiin viikko jälleen elokuvaelämyksellä. Kävimme Herra Kirjoituksen ja Ievuskaisen kanssa katsomassa Mission Impossiblen. Vaikka varsin viihdyttävä elokuva oli tämäkin, oli tässäkin sellainen aavistuksenomainen täytteen maku eli jäätiin odottelemaan kakkososaa tästä, jotta saadaan asiat loppuun. Toki Tom Cruisea katselee aina mielikseen, vaikka käsikirjoitus olikin kliseistä kliseisempi ja tapahtumat hyvin ennalta-arvattavissa. 

 

Torstaina ajeltiin Turussa hyvän ystävän seurana, kun hän kävi lääkärissä kuulemassa uutisia aivokasvaimensa hoitovaihtoehdoista ja matkalla poikettiin vielä vähän turisteilemassa ja syömässä eli kokonaisen tyäpäivän mittainen reissu 20 min kestäneen vastaanoton vuoksi. Toisaalta moni asia tuolla myös selvisi, joten ei se turha käynti ollut. Samaksi illaksi työkaverini järjesti urheilutreenit, pelleilimme pallon kanssa tunnin kaatosateessa ja olimme kaikki kuin uitettuja koiria. Siitä huolimatta tai ehkä juuri sen vuoksi oli todella hauskaa. Huvittavasti sade alkoi suunnilleen samalla minuutilla kuin tunnin mittaiset treenit alkoivat ja jatkui koko ajan enemmän tai vähemmän sataen noin 55 minuuttia. Lenkkarit vaativat kolme päivää kuivuakseen kunnolla, sen verran tuolla oli märkää. Sateen positiivisena puolena se, että kukaan ei hosunut kameran kanssa ja sai keskittyä treenaamiseen kameran väistelyn sijaan.

 

Viikonloppukin kului töissä, muutenkin ja töissä käytiin, sekä normitöitä että yksi lyhyt päivä keikkatöitä mahtui tähän viikkoon. Seuraavat keikat vasta sitten elokuun lopulla. Sunnuntaina saapui sitten serkkumies yökylään maalle. Niin että kiirettä on pitänyt.

5. viikko

Maanantain vapaapäivää vietimme maalla äidin ja serkkumiehen kanssa, tutkittiin paikkoja ja vietettiin mukavaa aikaa yhdessä. Vaikka oli upeaa, siitä huolimatta oli takki aika tyhjä, kun kaupunkiin päästiin,  ja silti ehdin jopa kauppaan shoppailemaan "turhuuksia", joista oma postauksensa tuolla aiemmin.

Tiistaiksi takaisin töihin ja sitten taas pariksi vapaapäiväksi maalle puuhommiin. Viikonloppu menikin sitten taas töiden merkeissä, sunnuntaina tuli vieläpä muutama extratuntikin tehtyä.

6.viikko

Kuun viimeinen päivä ja pitkästä aikaa paluu tietokoneelle. En muista edes, milloin olisin vilkaissut henkilökohtaista sähköpostiani, puhumattakan blogin kirjoittamisesta. Samalla tuli hoidettua myös pankkiasiat, kun kerran tietokoneen avasi. Verottaja muisti oletetusti jälkiveroilla, mutta koska ne olivat tiedossa, ne oli jo budjetoitu, eivätkä aiheuttaneet sydämen tykytyksiä. Päivällä kotihommia ja yöksi töihin.

Talous: Päätin taas kerran ottaa itseäni niskasta kiinni ja koota kuukauden kuitit talteen, sillä olen huomannut että sekä touko- että kesäkuussa olen joutunut vähintään tuplaamaan budjettini siitä, mitä pidän normaalina. Lisäksi maksoin luotolla ompelukoneen huollon ja pari muuta isompaa kulua (vaikka maksoinkin luottokorttilaskun samassa kuussa pois), joten todelliset menot ovat vielä tätäkin suuremmat. Ja ihan tasan tiedän, että hintojen nousu vaikuttaa tuohon, mutta kyllä siihen vaikuttaa herkkuostosten määräkin, niitä on nyt sitten yritetty vähentää. 

Ruoka: 346,23€ (mukana kahden "vieraskäynnin" ruoat, lisäksi Herra Kirjoitus on lomaillut eli syönyt  

                           kotiruokaa, minkä vaikutus voi olla myös negatiivinen, koska työpaikkalounas on 

                           kohtuullisen hintava nykyään)

Herkut: 142€ (mukana 2 x pikaruokaa, tarjottavaa vierasvaraksi mutta myös itselle)

Tavarat: 108,33 (näissä mukana myös 25€ lahjakortti ja 2x moottorisahan teräketju yht 30€ sekä 3x    

                           rintaliivit n. 30€)

Bensiini (tässä vain osa kuluista, kaikista ei kuittia): 79,04€

Apteekki: 4,16€

Nämä kuitit todistavata aika koruttomasti sen, miten paljon ruoan hinta on noussut. Löysin edelliset kirjaukseni marraskuulta 2022, joka on vierailujen yms. suhteen ollut melko samanlainen kuukausi kuin tämä heinäkuu. Ruokamenoissa on liki 150€ nousua, mikä on mielestäni todella paljon. Se, että herkkuihin on mennyt vähemmän rahaa, ei kerro niiden halpenemisesta, vaan siitä, että niitä todellakin ostetaan meille vähemmän kuin aikaisemmin. Tässä kuussa on toki myös poikkeuksellisen paljon tavarahankintoja, esimerkiksi nuo rintaliivit, joista olen edelleen sitä mieltä, että tein hyvät kaupat.

Joutuisa joulukuu

Marraskuu pimeyksineen vilahti ohi tuosta vaan - en oikeasti edes tajunnut, että se vain vilahti ohi tuosta vaan. Päivien piteneminen on siis enää vain muutaman viikon päässä ja mielessä kuplii ilo siitä, että tästä selvittiin taas.

1. viikko

Tehokasta ja touhukasta. Alkuun työmatkaa, sitten maalla käynti ja äidin vieminen parturiin, yötöitä ja Rusetti-serkun synttäreitä sekä leffassa käyntiä. Jätin elokuvan valitsemisen Herra Kirjoituksen tehtäväksi, ja hän oli päätynyt Devotion elokuvaan. Hyvin mielenkiintoinen elokuva, jossa yhdistyivät lempiaiheeni lentäminen, hävittäjät ja toiminta. Vaikka tarinalla on todellisuus pohja, oli siinä paljon Top Gun - tyylisiä juttuja. Itse asiassa niin paljon, että piti oikein pysähtyä miettimään, kumpi oli toiminut ideoittajana kummalle. 

2.viikko

Itsenäisyyspäivä viikko meni jotenkin hujauksessa. Ehkä johtuen siitä, että maanantaina pääsin yövuorosta, torkuin muutaman tunnin ja yritin tehdä vaikka mitä, saamatta kuitenkaan aikaan mitään järkevää. Illalla kuitenkin käytiin äitiä katsomassa. Itsenäisyyspäivänä sitten hosuttiin ja huiskittiin, laitettiin jouluvaloja, touhuttiin kotihommia ja päivä katosi tuosta vaan. Sitten yhtäkkiä olikin jo taas lauantai ja seuraava kotityöpäivä. Joululahjojakin oli pakko ostaa, vaikka miten yritänkin sitä välttää. Kävimme myös molempia äitejä katsomassa.

3.viikko

Tajusin juuri tällä viikolla, miksi marraskuu ei tuntunut niin pahalta kuin yleensä- ihan siksi, että silloin joutui tosi harvana aamuna oikeasti lähtemään vesisateeseen tai räntäkeliin. Ilmeisesti mulla oli niin loistava tuuri, että vapaat ilman pakollisia menoja osuivat juuri niihin päiviin, kun olisi pitänyt rännässä rämpiä - ja silloinhan minä en pihalle mennyt. Tämä tajunnan räjäyttävä oivallus syntyi, kun useamman päivän perkkäin joutui kahlaamaan hyytävässä tuulessa, pakkasessa ja lumisateessa läpi kinosten töihin. Kyllä, minä vihaan talvea ja erityisesti runsasta lumipeitettä (ja kaikki yli 10 cm on runsasta). Ainoa positiivinen asia on se, että kerrostaloasuja ei joudu onneksi itse tekemään lumitöitä. Se ikävä puoli tuossa kuitenkin on, että nykyisellä huoltofirmalla kestää ihan tolkuttoman kauan päästä meille asti. Kun ennen oli oven alustat laastuina siinä vaiheessa kun lähdin töihin, nyt saa ihan itse survoa ovea auki ja talloa ensimmäiset jäljet lumeen. 

 

Töitä sentään riittää ihan omiksi tarpeiksi. Tällä viikolla harrastus - ja ylitöitä kertyy reilun parin työpäivän verran eli yli 20 tuntia. Normitöiden lisäksi siis, vapaa-aikaa on turha miettiä, sillä se, mitä jää yli menee kotihommissa ja joululahjapajan pyörittämisessä. Taitaa olla itsestään selvää, että kaikki tarvitsevat/listatut eivät saa sukkiaan jouluksi, vaikka miten yrittäisin ahkeroida. Joulufiilis on kyllä muuten nollassa, ei vaan huvita, ei innosta - ei sitäkään vähää, mitä normaalisti.

Onneksi Herra Kirjoitus jaksaa miettiä tulevaa reissua ja hoidella siihen liittyviä varauksia. Minä vaan nyökyttelen ja totean, että juu, hyvä on, tehdään niin. Huomaa selkeästi kummalla meistä on matkakuume. Minä keskityn odottamaan viikon kohokohtaa, tilipäivää.

Minä puolestani hoidin Herra Kirjoituksen auton katsastuksen. Josta selvittiin ihne kyllä laaki ja vainaa - periaatteella ja sakkorenkailla. Olin täysin varautunut siihen, ettei auto mene katsastuksesta läpi, koska renkaissa oli sen verran vähän kulutuspintaa. Se kuitenkin meni läpi, ja jopa ilman minihametta ja verkkosukkia. Tosin uudet käytetyt talvirenkaat on nyt sitten jo ostettuna, sen verran huteralta meno noilla tuntui. Ihan uusia ei maltettu yhden talven takia ostaa, ostakoon sitten auton seuraava omistaja uudet, niin saa sellaiset kuin haluaa.

4. viikko

Jouluviikko ja vesisadetta, ehkä jopa vielä pykälän pahempaa kuin marraskuun vesisade. Jossain vaiheessa oli niin kaunista, kun oli valkoista ja lunta ja nyt sitten tietysti mennään just jouluksi mustalle maalle, jäälle ja liukkaudelle. Vähän yllättäen viikkoon tupsahtikin 15 tuntia ylimääräisiä töitä. Tarkoitus oli vain pikaisesti käydä perehtymässä uuteen harrastetyöpaikkaan, mutta perehdyttäjän sairastuttua jouduinkin tuuraamaan häntä lennosta puhelinperehedytyksen turvin. Hyvin on kuitenkin ainakin minun kuvitelmieni mukaan mennyt. Kaikki ovat ottaneet minut hyvin vastaan ja vakuuttaneet, että yhdessä selviämme. 

 

Ekstratyöt tarkoittivat sitä, että maalla juoksimme lennossa ( = loskakelissä ajaen) vaihtamassa valvontakameroihin akkuja ja jättämässä paketteja, joulusiivoukset hoidettiin vähän kevennetysti ja joululahjakierros tehostetusti, samoin ostokset ja ruokalistaa siirrettiin valmiiseen suuntaan ja sorttimäärää supistettiin. Minä kun olen koko joulun töissä, niin eipä tuo kovasti aiheuta ongelmia. Totesimme, että ehdimme istua yhdessä joulupöytään kunnolla vasta Tapaninpäivänä ja päädyimme siihen ratkaisuun, että Herra Kirjoitus viettää aattoa oman perheensä kanssa, käymme katsomassa äitiä joulupäivänä ja Tapaninpäivän iltapäivän pyhitämme toisillemme. 

Joulufiilis on nollassa muutenkin eikä vesisade ainakaan lisää sitä. Onneksi ei ole pakko esittää joulumielistä - ja on lohduttavaa huomata, ettei ole ainoa, jolla ei oikein tällä kertaa ole joulumieltä. Ilmeisesti liian moni negatiivinen asia on monille kertynyt kuormaksi juuri nyt eikä loputon tavara-, lahja- ja ruokakouhotus innosta. Keskityn siis kutomaan sukkia, jotka toimitan lahjoiksi sitten joulun jälkeen ja käymään töissä. Joulun parhaat fiilikset tulivat kieltämättä siitä, että eräs pieni mies oli saanut suoranaisen yli-innokkuus hepulin saatuaan joulupaketista kettusukat ja siitä, että toinen vielä pienempi mies oli istunut nakuna kylpyammeessa uittamassa joululahjavenettään.

5.viikko

Vuoden viimeinen viikko. Joulu oli ja meni aiheuttamatta sen suurempia "haloita". Minulla on sellainen töissä yötä päivää viikko, johon kuuluu kolme kokonaista työpäivää, pari vajaata työpäivää ja kolme työyötä. Jouluruoat syötiin kerrankin loppuun kyllästymättä ja joulusuklaat (joita ei itse ostettu yhtään tänäkään vuonna) kestivät pidemmälle kuin Tapaninpäivään. 

 

Samalla tein harrastyösopparin tammikuuksi, mikä tarkoittaa sitä, että vapaa-ajan ongelmia ei tulevaisuudessa, mistä olen kovasti tyytyväinen. 

Uusi vuosikin on siitä harvinainen, että en ole töissä. En edes muista, miten monta vuotta edellisestä vapaasta uudesta vuodesta on. Toki juhliminen jää hyvin vähälle, sillä pääsin uudenvuoden aatton aamuna valvomasta ja takana on hyvin vähän unta edeltävän neljän vuorokauden aikana. Meidän uudenvuoden hemmottelumme rajoittuivat mozzarellatikkuihin ja irtokarkkipussiin, jotka molemmat olisi järjellä ajatellen kannattanut jättää väliin, mutta hyvältä maistui siitä ei päästä yli eikä ympäri. 

 

Pohdin kulunutta vuotta ja kaikkea siihen liittyvää omassa jutussaan. Samoin sitä, mitä ajattelen tulevasta vuodesta. 

Minibudjetin nanoloma

Monet ihmiset harrastavat "minilomia", jolloin ollaan yksi yö jossain vieraassa paikassa, kierrellään vähän ja saadaan jonkinlainen katkos arkeen, jotta sitten taas jaksaa jatkaa eteenpäin. Meillä oli herra Kirjoituksen kanssa sellainen tilanne, että kumpikin tunsi pyörineensä vähän liian kauan sitä samaa pientä kehää kodin, työn ja vanhemmista huolehtimisen ympärillä, oli pakko saada jonkinlainen katkos. Koska mitään järkevää minilomaa ei ollut saatavilla, päädyimme minibudjetin nanolomaan eli muutaman tunnin katkokseen kaikesta arkeen liittyvästä. Tällä kertaa se piti sisällään roskaruokaa ja leffaillan kotikaupungissa.

Koko illan budjetiksi tuli n. 20€, koska leffaliput oli ostettu jo etukäteen. Herra Kirjoituksen lippu oli ostettu hänen kulttuuriseteleillään ja minun vastaavasti superpäiviltä ostetuilla alennuslipuilla, ne eivät siis juuri tällä hetkellä kustantaneet meille mitään. Roskaruoka eli hampurilaisateriat kustansivat 12€ ja leffaeväät n. 8€.

Elokuvaksi valikoitui upeita suomalaisia maisemia ja mahtavaa musiikkia sisältänyt Luontosinfonia, jonka mainoksista tekstin kuvituksena olevat kuvat ovat. Elokuva oli todella mahtava ja meditatiivinen kokemus. Uskomaton musiikki ja laulu kantoivat puheetonta elokuvaa eteenpäin tarinan edetessä.

Toki suuri osa elokuvassa käytetyistä pätkistä oli tuttuja Järven tarinasta ja Metsän tarinasta, mutta ei niiden katsomiseen vaan kyllästy. Kyllä Suomi vaan on uskomattoman kaunis ja sen luonto mielenkiintoinen. Mä en vaan kyllästy katselmaan sinisiä järviä, kesäistä taivasta, talven tykkylumisia metsiä (kun sen voi tehdä sisätiloista), kultaisina auringossa hohtavia mäntyjen runkoja, uskomattomia auringonlaskuja ja kuutamoöitä ja sitä mieltöntä värien sinfoniaa, mitä luonto meille tarjoaa.

Vedenalaiset kuvat olivat myös vaikuttavia, en mitenkään tahtonut uskoa, että kotimaastamme löytyy myös tällaisia maisemia.

Muutaman tunnin täydellinen irtautuminen kaikesta arkeen liittyvästä teki todella hyvää. Kyllä tämän avulla taas jaksaa jatkaa eteenpäin.

The Force awakens

Loppuvuoden toinen pakollinen leffakäynti on nyt sitten hoidettu, tälläkin kertaa katsottavana oli paljon hehkutettu megaleffa, nimittäin The Force awakens - Tähtien Sota episodi VII. Sen verran moneen kertaan on tullut mainittua, että meidän perheessä on yksi kappaletta faneja, ettei kenellekään liene epäselvä asia, että Herra Kirjoitus fanittaa Tähtien sotaa. Toki myös vanhoja James Bond-leffoja, mutta ennen kaikkea Tähtien sotaa.

Jos Bond oli jonkinasteinen pettymys, niin  The Force awakens sitten taas hänen mielestään todellakin oli hieno elokuva, kunnollinen Star wars - leffa. Leffassa marssitettiin esiin koko vanha kunnon kaarti eli aikaisempien leffojen sankarit, Leia, Han Solo, Luke Skywalker ja Chewbacca, kunnolla ikääntyneinä, sillä onhan elokuvassa kulunut 30 vuotta siitä, mihin edellisessä rainassa jäätiin.

Pahikset tietysti piti vaihtaa, koska edellinen tuli tapetuksi sen edellisen leffan lopussa. Siispä eturiviin marssitettiin uusi pahis Kylo Ren, joka naamioituneena muistuttaa kovasti vanhaa kunnon Darth Vaderia ja vastaavasti ilman naamiota tarjoaa kohtuullisesti silmänruokaa.

Myös tähtikaartia piti nuorentaa, joten uusi naispuolinen sankari on romunkerääjä Rey Jakku-planeetalta. Reyn kyky lentää avaruusaluksia, käytellä valomiekkaa ja voimaa saattaa viitata siihen, että hänen syntyperänsä tarjoaa seuraavan leffan yllätyksen. Reyn aisapariksi nousee karannut iskujoukkojen sotilas, FN-2187, jota Finniksi kutsutaan. Uutena kuvioihin tulee myös  astromekaanikkodroidi BB-8 ja sen isäntä vastarinnan pilotti Poe Dameron.

.

 Myös Millenium falcon kaivetaan esiin romukopasta ja todetaan edelleen lentokuntoiseksi. Leffassa on tosiaan paljon näyttäviä lentokohtauksia, räiskettä ja räminää, mutta myös sellaisia hitaita tuokiokuvia, jotka esittelevät elokuvan toinen toistaan mahtavampia avaruusaluksia kaikkine ihmeellisine ominaisuuksineen.

 Ihan kokonaan Darth Vaderistakaan ei päästä, sillä isoisän naamio toimii uuden pahiksen "voimatalismaanina" eli kunnon Tähtien sodan tapaan Kylo Ren on Leian ja Han Solon poika, joka on annettu kasvatettavaksi muualle ja päätynyt pimeälle puolelle.

Tällä kertaa Herra Kirjoitus oli haltioissaan ja kehui tehosteita mahtaviksi, mutta totesi myös leffassa olleen ehkä liikaakin tapatumia, mikä on kyllä totta. Ajatuksena varmaankin on ollut se, että koska kyseessä on uuden trilogian ensimmäinen leffa, se toimii pohjana muille kahdelle (tai kahdelletoista, sillä mikäli leffateollisuutta yhtään tunnen, niin tämäkin aihe lypsetään aivan kuiviin ennen kuin siitä maltetaan päästää irti), jotka ammennetaan jatkumaan tämän tapahtumista.

Jostain mystiestä syystä netistä nyysityt kuvat kieltäytyvät asettumasta kunniallisesti ja vaativat lukuisia ylimääräisiä rivejä ympärilleen. Olkoon sitten niin, en ainakaan tänään ehdi väätämään asiaa kuntoon, vaikka postaus tyhmältä näyttääkin.

Spectre

Olemme Herra Kirjoituksen kanssa auttamattomasti muista jäljessä, sillä parhaat ovat käyneet katsomassa viimeisimmän James Bondin jo kuukausi sitten, olihan sen ensi-ilta jo 30.10. Onneksemme kyseinen leffa pysyi ohjelmistossa tähän asti ja ehdimme vielä katsomaan sitä, nuukailijoiden suureksi tyytyväisyydeksi onnistuimme vielä valitsemaan Finnkinon Superpäivän, jolloin liput sai 7€:n kappalehintaan. Tai no, jos ollaan tarkkoja, niin Herra Kirjoituksen liput maksettiin kulttuuriseteleillä ja minun lippuni maksoi vain 6€.

Koska minulla oli takana liki 12-tuntinen työpäivä, kävimme ensin nauttimassa Burger Kingin antimista ja ostamassa leffaevääksi nameja. Sitten alkoi univelan kasvatus ja  itse leffanautinto- tai no mitä mieltä kukakin sitten on. Minusta tässä Bondissa oli selkeästi enemmän vanhojen Bondien henkeä esimerkiksi niissä kohtauksissa, joissa näytettiin eksoottisia paikkoja. Silloin joskus Bondien alkuaikoina nuo leffapätkät olivat ainoa tapa, jolla kaikki pääsivät kokemaan moisia paikkoja, nykyään matkustaminen on mahdollista kaikille.

Minusta Daniel Craig Bondin roolissa on vakuuttava ja tarjoaa sopivasti silmänruokaa ainakin naiskatsojille.

Elokuvan lopussa  eläkkeelle jäänyt Bond ajaa hopeisella Aston Martinilla horisonttiin vierellään Bond-tyttö Lea Seydoux. Kohtaus olisi täydellinen loppu koko Bond-saagalle – pahis on kukistettu, maine puhdistettu ja nyt Bond siirtyy kuolevaisten joukkoon, ehkä perheelliseksi mieheksi. Ehkä tämä ajattelu on syynä siihen, että leffan Bond-tyttö on kovasti vaatimattoman oloinen ja naapurintyttömäinen verrattuna aikaisempiin seksiä tihkuviin povipommeihin, jotka ovat Bond-tyttöä näytelleet. Sen naapurin tytön kanssa kun tosiaan voisi perustaa perheen ja unohtaa agenttihommat.

 
Kannattaa muistaa, että Craigin Bondin tarina oikeastaan alkaa siitä, kun tämän suuri rakkaus Vesper Lynd tapetaan Casino Royale -elokuvassa. Bond aloittaa kostomatkan, joka johdattaa hänet sekä valtavan rikollisliigan että oman menneisyytensä jäljille. Bondin kuolleeseen rakkaaseen viitataan vielä Spectressäkin useaan kertaan – Bond muun muassa löytää rikollisten videokasetin, jonka teksti kertoo sen sisältävän Lyndin ”kuulustelun”. Bond ei halua avata vanhoja haavoja ja jättää nauhan katsomatta.

Spectressä käydään läpi koko Craigin Bondin historia. Koko elokuva alkaa tekstillä ”Kuolleet elävät” – ja teemaan palataan elokuvassa jatkuvasti. Bondin aiemmissa elokuvissa tappamat pahikset asettuvat osaksi kokonaisuutta, jonka tarkoitukseksi paljastuu Bondin kiduttaminen. Lyndin kuolema, agentin maailman järkyttäminen ja Bondin psyyken murtaminen ovat itse asiassa olleet yhdessä yksi järjestön keskeisistä tavoitteista. ”Se olin aina minä”, toteaa elokuvan pääpaha luetellessaan Bondin henkilökohtaisen elämän tragedioita kuin paholainen.

Craigin aiemmat Bondit – Casino Royale, Quantum of Solace ja Skyfall – veivät katsojaa vähitellen yhä syvemmälle Bondin menneisyyteen ja mieleen. Huipentuma saavutetaan Skyfallin lopussa, jossa lapsuudenkotiinsa linnoittautunut Bond puolustaa taloa sitä uhkaavilta hyökkääjiltä. Äitihahmona toimiva Judi Denchin M kuolee Bondin käsiin, vain ilmestyäkseen Spectressä videolla kuin haudan takaa (”kuolleet elävät”) lähettämään Bondin tehtävänsä viimeiselle etapille. Ja elokuvan alussa olevaa tekstiä "älkää jakako elokuvan juonitietoja sosiaalisessa mediassa, jotta myös kaverinne saavat kokea elokuvaelämyksen" noudattaen lopetan juonipaljastukset tähän - käykää ihan itse katsomassa.

 

Turha kai mainitakaan, että Herra Kirjoitus ei edelleenkään lämpene Daniel Craig-bondeille, hänen mielestään kyseessä ovat vain toimintaelokuvat, joiden pääosassa seikkailee henkilö nimeltä James Bond, ei oikeat Bond-leffat.

Noah

 Koska vanhenevia leffalippuja oli vielä jäljellä, päätimme käydä katsomassa "laatuelokuvaa". Herra Kirjoitus on vähän ivallisesti nimennyt "laatuelokuviksi" kaikki nämä elokuvat, joissa esiintyy se "ö-luokan australialaisnäyttelijä" (* ja perään hörönaurua * ) viitaten suosikkiin Rusell Croween. Makuasioista ei kannata kiistellä, minusta hän on erinomainen näyttelijä, joka suosiutuu loistavasti hyvin erilaisista rooleista, joista Noah ei ollut helpoimpia.

Itse elokuva oli oli hyvin erilainen kuin mitä olin alunperin ajatellut. Aika monessakin asiassa erilainen mitä alkuperäinen "käsikirjoitus" asiaa esitti. Kyllä vain, oli sitten ihan pakko kaivaa leffan jälkeen Iso Kirja esiin ja lukea, mitä tuosta aiheesta siellä kirjoitettiinkaan. Leffa oli kokonaisuudessaan aika synkkäsävyinen ja minusta siihen oli saatu hirveä määrä räiskettä ja räminää, vaikka tiedänkin Raamatun kuvaavan, miten jatkuvaa sotimista ja taistelua elämä tuohon aikaan olikaan. Onnellisista lopuista pitävänä ihmisenä olisin jotenkin halunnut sen onnellisen osan olevan hiukan pidempi ja sateenkaarikin jäi kovin pieneen rooliin lopputekstien puristuksessa.

Mielestäni ystäväni Ievuskainen kuvasi loistavasti tuota väkivallan määrää leffassa kirjoittaessaan siitä seuraavasti: "Väkivaltaa oli enemmänkin kuin riittävästi, mutta toisaalta - ehkä oli hyvä alleviivata sitä, koska ihmisen pahuushan oli se syy, miksi Jumala katsoi tarpeelliseksi tuhota (melkein) koko ihmiskunnan. Mikään ei ole maailmassa muuttunut aikojen kuluessa ja ehkä olemme taas joskus samanlaisen tilanteen edessä, ellei ihmiskunta ala muuttaa toimintatapojaan. Terveellinen, mutta todella ahdistava muistutus aiheesta..." Tuo oli niin loistavasti kiteytetty, etten ikinä olisi itse osannut sanoa sitä noin hyvin ja allekirjoitan tuon täydellisesti.

Elokuvallisia vapauksia oli otettu myös siinä, keitä mukaan arkkiin otettiin, mutta ymmärrän sen, että ilman noita nyansseja elokuva olisi ollut tylsä ja jännitteetön. Samoin aika mielenkiintoinen versio oli otettu käyttöön yhdistämällä langenneet enkelit ja jättiläiset.

Myös ajan kuluminen oli jotenkin käsittämätöntä tuossa leffassa - tyypillisen televisiosarjamaiseen tapaan lapset vanhenivat, mutta aikuiset eivät muuttuneet tai vanhentuneet yhtään. Paitsi Nooa, joka oikeastaan harmaantuessaan vain komistui entisestään. Muut saavat olla mitä mieltä haluavat, mutta minusta Russell Crowe ilmensi Nooa hyvin, sitä miten äärimmäisten tekojen ja niiden sekä itsensä kanssa elämään joutuva mies Nooa oli.

Noah ei ole mikään kevyt viihdepala - paitsi silmänruoan osalta -se on elokuva, joka vaatii pureskelua ja kenties useamman kuin yhden katsomisen, jotta siitä saa kaiken irti. Tämä muuten on tyypillistä tämän "ö-luokan aussinäyttelijän" elokuville, niissä kun on yleensä aina lukuisia kerroksia, jotka vaativat usein useammankin katsomisen vrt. suosikkileffani Master and Commander.

Monumenttimiehiä ja löhöilyä

Vietimme eilen Herra Kirjoituksen kanssa löhöpäivää eli ei mitään muita sovittuja menoja kuin huvituksia. Töitä olisi toki ollut, mutta joskus sitä on hyvä nollata vähän päätäkin - enhän minä tällä lomaviikolla olekaan ollut kuin neljänä päivänä töissä.

Päivän ainoa sovittu meno oli oikeastaan illan pakollinen elokuvanäytös. Pakollisen siitä teki se, että Herra Kirjoituksen yhteistyökumppaniltaan saamat elokuvaliput olivat vanhenemassa. Kovin tyypillistä meille, että kaikkien lahjakorttien käyttäminen jää viime tippaan - nyt jäi sentään viikko armonaikaa, liput kun olisivat vanhentuneet kuun viimeisenä päivänä.

Katsomisen arvoisia elokuvavaihtoehtoja ei ollut kovin monta, joten päädyimme The Monuments meniin, jonka varmaan kaikki muut ovat jo käyneet katsomassa. Kyseessähän on totuuteen pohjautuva elokuva toisen maailman sodan ajalta. Trillerin keskiössä on epätavallinen sotilasyksikkö, jonka Franklin D. Roosevelt määräsi Saksaan pelastamaan taideaarteita natsivarkaiden käsistä ja palauttamaan ne oikeille omistajilleen. Nämä miehet tunnetaan nimellä The Monuments Men. He panivat henkensä peliin suojellakseen ihmiskunnan suurimpia saavutuksia, vaikka tehtävä vaikutti mahdottomalta: taideteokset olivat vihollislinjojen takana ja Saksan armeija oli määrätty tuhoamaan ne, koska Kolmas valtakunta oli romahtamaisillaan. Miten tämä ryhmä – seitsemän museonjohtajaa, kuraattoria ja taidehistorioitsijaa, jotka tunsivat Michelangelon paremmin kuin M1 Garand -kiväärin – voisi mitenkään selviytyä mahdottomasta tehtävästään, ennen kuin tuhannen vuoden takainen kulttuuriperintö tuhoutuu?

Herra Kirjoituksen mielestä elokuva oli kovasti pitkäveteinen trilleriksi, minä puolestani pidin siitä kovastikin, mutta osansa tähän saattoi olla sillä, että elokuva tarjosi paljon silmänruokaa George Clooneyn ja Matt Damonin muodossa. Mielestäni tämä on taas yksi sellainen elokuva, jossa on paljon pieniä, loistavia, humoristisiakin yksityiskohtia, jotka saattaisivat ansaita toisenkin katsomiskerran, jolloin ne erottuisivat suurista linjoista paremmin.

Koska oma leffanautintomme oli peräisin jonkun muun kukkarosta, oli varsin mielenkiintoista katsella leffalippujen hintoja. Pakko myöntää, että melkoisen suolaisilta tuntuivat nuo lippujen hinnat, jotka enimmillään olivat 16 euron luokkaa ja siihen mahdollisesti lisää elokuvan pituuden ja erityisistuimien muodossa, puhumattakaan poppareista, limpsasta ja muusta leffapurtavasta. Ihan vaan huvin vuoksi tein laskemat kahdelle aikuiselle ja kahden aikuisen ja kahden lapsen (alle 10v) perheelle siitä, mitä yksi leffailta herkkuineen kalleimmilla lipunhinnoilla tulisi maksamaan. Kaksi aikuista maksaisi lipuistaan 30 euroa  ja nelihenkisen perheen leffalippuhin menisi 54 euroa. Pariskunnan kaverikompo maksaisi 9,60 euroa, ja siinä olisi yhteinen poppariastia ja kaksi juomaa, lapsiperheen vastaavat herkut kustantaisivat (kaverikompo ja kaksi lasten kompoa á 5,30) 20,20 euroa. Kun vielä laskee viitosen karkkeihin pariskunnalle ja kympin perheelle, alkaa kokonaissumma olla kasassa. Pariskunnan leffailtaan uppoaisi 44,60 euroa ja perheen elokuvanautinto kustantaisi 84,2 euroa. En edes uskalla ajatella, mitä tuo summa olisi markoissa...

Tuon laskelman jälkeen ymmärrän kovin hyvin, että perheet joko mieluummin vuokraavat leffan Makuunista tai Ärrältä (mitä niitäkin hintoja pidän melko suolaisina) tai ostavat omaksi. Kohtuullisen uusiakin leffoja saa ostettua noin parilla-kolmella kympillä, puhumattakaan jostain film to home- nettipalvelusta, jossa elokuvan "vuokraaminen" maksaa uutuuselokuvien osalta 5€, ja sillä saa elokuvan käyttöön kahdeksi vuorokaudeksi ilman katselurajoitusta, eikä tarvitse huolehtia palautuksesta tai hakemisesta.

Nuukailija tosiaan varmaan hoitaisi leffailtansa niin, että joko vuokraisi elokuvan tai ostaisi sen (voihan sen aina myydä, jos ei halua säilyttää) + karkit marketista ja tekisi popparit itse mikrossa. Kokonaiskustannukset jäisivät isommaltakin porukalta noin yhden leffalipun hintaan. Ihmetteleekö vielä joku, miksi kanssamme tuota The Monuments Meniä katsomassa oli 10 muuta? Toki asiaan saattoi vaikuttaa sekin, että ko. leffa on pyörinyt teattereissa jo kohta kuukauden, mutta kaipa tuosta jotain suuntaa saa kuitenkin.

Vihdoinkin mun

Tämän tekstin otsikko voisi myöskin olla "kaikki kasassa", "setti täynnä" tai "enää ei puutu yhtään", sillä tuo tosiaan on tilanne tietyllä rintamalla.

Posti kiikutti minulle tänään paksun kirjekuoren ja sen sisältä paljastui tämä:

Kyllä vain, Disney klassikkokokoelmani puuttuva ja paljon kaivattu numero 30, Kaunotar ja hirviö. Leffa oli tietenkin pakko katsoa heti samantien ja todeta, että levyt ovat loistokunnossa, samoin kotelo. Pari kyyneltäkin taisi tulla tirautettua, mutta onneksi kotiteatterissa ei ole kovin monta näkijää.

Myönnän, että maksoin tästä kolme kertaa enemmän kuin joistain noista halvimmista levyistä, mutta silti olen ylen onnellinen tästä löydöstäni.Ostopaikkana huuto.net, myyjänä yksityinen henkilö ja hintaa postikuluineen pikkuisen vajaa 24 euroa. En edes yrittänyt tinkiä, vaikka en joutunutkaan kilpahuutamaan tästä muiden kanssa.

Ja tämä ei siis ole se levy, jonka olen alkuperäisesti ostanut ja maksanut, se levy on edelleen huijarilla - tai siis eihän sillä mitään levyä ole, mutta minun rahani ovat.

Bond, James -no more - Bond

Kävimme sitten tänään vihdoin ja viimein katsomassa uusimman Bondin, Quantum of Solacen ja otsikko varmaan kertookin kaiken oleellisen mielipiteistämme. Minä en ole mikään Bond fanaatikko, toisin kuin mieheni ja hän ruoti jo edellistä Bondia varsin tiukoin kommentein ja tämän uusimman hän kuittaisi lyhyesti: "kiva toimintaelokuva, mutta ei Bond".

Jos aloitamme alusta, niin tunnusmusiikki oli mielestäni Bond-historian surkein. En kertakaikkisesti ymmrtänyt siitä mitään - eikä se jäänyt mieleen mitenkään, yleensä Bondia katsomasta tullessa sentään joku osa tunnusmelodiasta on jäänyt mieleen, mutta nyt en muista siitä mitään.

Itse leffa oli tosiaan kiva seikkailu/toimintaelokuva, mutta moni bondillinen yksityiskohta puuttui -esimerkiksi se ihanan kuivan pisteliäs huumori, jota vanhemmissa leffoissa runsaasti viljeltiin, oli nyt kadonnut lähes tyystin ja ne sanaleikit, joita oli jäljelle jätetty, oli suomentaja osaltaan raiskannut toimimattomiksi.

Daniel Craig oli oikeastaan koko leffan ainoa pelastus, hänen loistava roolisuorituksensa ja karismaattinen persoonallisuutensa olivat ehdottomasti leffan parasta antia.

Kuten jo totesin, minä en ole mikään Bond asiantuntija, mutta pari (epä)oleellista asiaa kiinnitti huomioini. Ilman Q:n ihmevehkeitä ovat bondit taantuneet tavallisiksi turpaan vaan ja veri lentää - leffoiksi. Ne härpäkkeet sentään toivat jotain jännitystä aikaisempiin leffoihin. Lisäksi bondeissahan yleensä on oltu kovinkin tarkkoja teknisten yksityiskohtien ja niiden toteutusten kanssa, nyt heti alun kaahailukohtauksessa kaivoksella/louhoksella/mikä hän nyt lieneekään, oli bondilla ja pahiksilla käytössä urheiluautot, vieläpä matalamaavaraiset sellaiset (ne ovat niin matalia, että pohja raapii jo mukulakiviin, jos koettaisi esim. Suomessa niillä ajella mukulakivikaduilla) eli todellisuudessa ne eivät olisi montaa metriä kaivosajoa kestäneet. Ja muutenkin ollakseen panssaroimaton kevyt liikkeinen auto, olivat ne kovin kovin kestäviä...

Tiedän oikein leffaihmisten valitelleen esim. huolimattomasta kuvauksesta, leffasta löytyy kohtauksia, joissa kädet ovat siirtyneet kahden klaffin välillä vääriin paikkoihin jne. Eli jonkinlainen äkkinäisesti värkätyn rahastuksen sivumaku leffasta löytyy.

Ollakseni rehellinen, se oli ihan kivaa katsottavaa, kyllähän minä Daniel C:tä katselisin melkein missä roolissa vaan ihan mielikseni. En kadu, että menimme ko. elokuvan katsomaan, mutta allekirjoitan mieheni mielipiteen, kunnon Bond se ei enää ollut.

Vertailuksi todettakoon, että kotiin päästyämme katsoimme muistojen virkistämiseksi pätkän iankaikkisen vanhaa 007 ja kuurakettia. Yllättäen katsoimme sitä kohtaa, missä seikkailtiin Riossa ;-), kesto noin 7 min ja pelkästään siinä pätkässä oli enemmän hyvää huumoria kuin koko Quantum of Solacessa. Että silleen ja muistattehan, ettei makuasioista sovi kiistellä.