Liikaa limeä

Muistan lukeneeni jostain, miten erilaissa ympäristöissä ihmisen silmä harjaantuu näkemään erilaisia värejä eri tavoin. Eskimot erottavat lumessa eri valkoisen sävyjä, beduiinit autioman hiekassa jne, meidän suomalaisten osana on ollut saada rikkaat vihreän sävyt.

Johtuuko sitten tuosta suomalaisten kyvystä hahmottaa eri vihreän sävyjä, aloin tuntea itseni aika epätoivoiseksi, kun sain uuden avainkoteloni. Olen parin viimeisen vuoden aikana päivittänyt kaikki "välttämättömyyteni" limen sävyihin (mikä tarkoittaa sitä, että kohta vaihdetaan väriä ja otetaan käyttöön mustaa, turkoosia tai punaista). Aika uskomattomalta tuntuu, että todellakin voi mahdollista, että yksikään hankkimistani tavaroista ei ole samaa sävyä minkään muun kanssa, vaikka niitä sentään on aika monta.

Kuvassa on kaksi puhelinkoteloa, lompakko, luottokorttikotelo, kolme kelloa ja tuo avainkotelo ja tosiaan kaikki eri sävyistä limen vihreää. Tämä kuva siis todistaa, että en tule toimeen ilman lompakkoa, kännykkää, avaimia ja kelloa. Myönnetään, vaihdoin toisen puhelimeni tuohon limenväriseen koteloon vasta avainkotelon saavuttua, kun halusin koko paketin samaan väriin. Sen pussukan olen saanut lahjaksi Nilsenin kuluttajapaneelista.

Tavallisen erikoinen vihreä paita

Tätä tekstiä olen pyöritellyt mielessäni jo pitkään, mutta jotenkin se on aina jäänyt kirjoittamatta siitäkin huolimatta, että sen inspiraation antaja on ollut usein käytössä. Tämä ensimmäinen valkenemisen hetki iski, kun jälleen kerran laitoin pyykistä tulleita vaatteita kaapiin ja aloin katsella vähän tarkemmalla silmällä erästä tiettyä paitaa.

Kyseinen paita on tosiaan otsikonmukaisesti sekä tavallinen että erikoinen vihreä paita. Tavallisen siitä tekee se, että on tosiaan aivan tavallisen halpaketjun merkitön trikoopaita. Tavallinen t-paita siis noin karkeasti määritellen. Erikoisen paidasta tekee puolestaan sen kauluksen ja decolteen leikkaus, se kun ei ole tavallisen t-paidan tapaan v-aukkoinen tai pyöreä, vaan se on paitsi avaran v-aukkoinen myös rypytetty ja koristeltu pienillä napeilla, jotka saa vielä ihan oikeasti aukikin. Väri on tavanomainen sinivihreä, mutta se on yksi ehdottomista lempiväreistäni, joten kai se myös tekee vaatteesta vähän erikoisen, eihän se ole sitä suomalaiskansallisesti tyypillistä mustaa, valkoista, harmaata, beigeä tai sinistä.

Kyseinen paita on vaatekaappini kulmakivi, sillä pidän mielelläni t-paitoja ja niitä löytyy kaapistani lukemattoman monessa eri värissä ja mallissakin. Haluan, että vaatteissani on jokin juju, joten siksikin tämä paita vinkeine nappeineen ja leikkauksineen on vaatekaappini ideologian mukainen.

Tätä paitaa katsellessani tajusin kuitenkin, että sen valintaan olivat vaikuttaneet väärät syyt. Tiedän ostaneeni paidan ensisijaisesti värin perusteella, sillä haluan vaatteideni sopivan yhteen toistensa kanssa ja juuri tämä sävy sopii sekä useimpiin vaatekaapissani valmiina oleviin vaatteisiin että myös silmälaseihini täydellisesti. Toinen valintaan vaikuttanut asia on materiaali. Olen pikkuhiljaa alkanut tunnistaa ketjuliikkeiden valikoimista ne materiaalit, joita kannattaa ostaa. Näitä ovat ne, jotka tuntuvat käteen hyviltä ja napakoilta, ne kun eivät yleensä nukkaannu, veny tai lörpsähdä veltoiksi ensimmäisissä pesuissa, niistä tehdyt vaattet eivät kierrä, eivätkä saumatkaan aukea ensimmäisen pesun jälkeen (ns. halpavaateketjuista löytyy myös sellaisia vaatteita, jotka toteuttavat kaiken edellä mainitun jo ensimmäisen pesuohjeiden mukaan tehdyn pesun jälkeen). Eikä tämä siis tarkoita, että materiaalin tulee olla paksua, tämänkin paidan trikoo on jopa keskimääräistä ohuempaa ja silti se on lukuisista pesuista huolimatta yhä kuosissaan. Ei auenneita saumoja, ei saumankiertoja, ei venymistä eikä oikeastaan edes pesunukkaa mainitsemisen arvoisesti.

Kolmas paidan valintaan vaikuttanut seikka oli tietenkin tuo "juju" eli paidassa ja oli jotain perus t-paidasta poikkeavaa. Vasta neljäntenä ja vähiten tärkeänä valintakriteerinä oli paidan istuvuus ja tässä mentiin metsään että rytisi - jälleen kerran. Istuvuuden pitäisi olla tasan tarkkaan ensimmäinen kriteeri, jonka mukaan vaate valitaan tai hytätään.

Minä kyllä satun olemaan sellainen keskivertoa tissevämpi naisihminen, mutta kun vyötärön seutukin on keskimääräistä laajempi, niin tämän mallinen vaate ei ole lainkaan minulle tehty. Se saa massavan mahan näyttämään entistäkin isommalta, sillä tuon malliseen vaatteeseen pitäisi olla vähintäänkin melonihinkit, jotta se näyttäisi hyvältä. Kyllä, tuo on testattu, ei tosin meloonilla vaan ilmapallolla, kuppikoossa K se näytti todella hyvältä ja mahakin katosin olemattomiin, allekirjoittaneen D tai DD saavat vain paidan pönköttämään rumasti mahan kohdalta. Pitäisi koko kasvattaa maksitissit, laihduttaa (aivan epätoivoista, eikä se silti muuttaisi paidan väärää mallia mihinkään, mahaläskien kadotessa katoavat myös tissiläskit) tai kiskoa paidan kaula-aukkoa niin alas, että rintaliivit näkyvät edestä melkein kokonaan, jotta se näyttäisi paremmalta.

Mikään noista edellä mainituista vaihtoehdoista ei oikeasti ole realistinen kuten ei myöskään se, että viitsisin tuunata paidan paremmin istuvaksi. Sitä on sentään oikeasti paljon käytetty, joten siihen ei kannata panostaa tuntien työtä eli vaihtoehdot ovat joko pidä sellaisenaan, vaikka se ei erityisen hyvältä näytäkään, tai pistä kiertoon.

Ainakin toistaiseksi pidän, ihan vaan muistuttamassa siitä, miten ei kannata vaatekaupassa toimia.

sohvaa etsimässä

Vanhan, mutta hyväkuntoisen sohvan onnellisena omistajana en ole täysin ymmärtänytkään millainen ongelma ja riesa ja voiman ponnistus saattaa sellainen asia kuin sopivan sohvan etsiminen olla. Olen tässä päivänä muutamana tominut tietyn ystäväni "apuna" hänen etsiessään sohvaa uuteen kotiinsa. Samalla lienee syytä tunnustaa, että ystävä tarpeineen toimii hyvänä alibina sille, että voi samalla vilkuilla tarjontaa sillä silmällä, että jos jokin tarjolla olevista sohvista tai muista huonekaluista/esineistä muuttaisi sittenkin meille.

Aloitetaan siitä, että mitään ei ole muuttamassa meille, sillä jo viimeistään kolmannessa kaupassa selvisi, että vuosikymmeniä palvellut samettisohvamme on jälleen huippumuodikas, eikä sitä niin ollen tässä tilanteessa mitenkään kannata vaihtaa mihinkään muuhun. Joka kaupassa oli nimittäin myynnissä hyvin samantyylisellä kankaalla verhoiltuja sohvia, vieläpä niin, että tuo herra Kirjoituksen parjaama ruskea väri oli tarjolla lähes jokaisessa. Olemme siis kerrankin trendikkäitä ( ja mikäli elämäntyylimme ei koe suurta muutosta, olemme ajanhermolla seuraavan kerran noin kahdenkymmenen vuoden päästä, kun samettisohvat jälleen tulevat muotiin ;-) ).

Mutta sitten itse asiaan eli sohvan etsintään, se on suunnilleen samanlainen operaatio kuin neulan kaivaminen heinäsuovasta. Nimittäin ensimmäinen asia on se, että etsimme suhteellisen pieneen tilaan mahtuvaa kulmasohvaa. Kulma tai tässä tapauksessa divaani ei sinänsä aiheuta ongelmia, sillä nyt tuntuu vähintään joka toisessa sohvassa olevan divaaniosa, mutta se tila on ongelma. Nyt nimittäin tuntuu olevan vallalla yleinen kuvitelma siitä, että kaikki asuvat valtavissa omakotitaloissa, joissa on jättimäiset olohuoneet, joihin mahtuu sen perintöflyygelin lisäksi vielä vaikka mitä muuta kalustusta. Tarjolla nimittäin oli 7-9 hengen kulmasohvia, sellaisia valtavia hökötyksiä, jotka vaativat vähintään 4x4 metrin tilan. Ilmeisesti on ajateltu, ettei tavallisen kuolevaisen, jolla sitä perintöflyygeliä ei ole, olohuoneessa muuta tarvitse ollakaan kuin yhtä valtava taulutelevisio ja jättimäinen sohva, jolta tuota telkkaria voi tuijottaa...ja jos on pernitöflyygeli, on sitten jo muutenkin niin paljon tilaa, ettei yhden jättimäisen kulmasohvan sijoittaminen tuota hankaluuksia.

Ystäväni tarkoilla mitoilla kyseisen sohvan olisi pitänyt olla maksimissaan 230cm leveä, mikä tarkoittaa käytännössä sitä, että istumatilaa siihen jää vain noin 170cm, sillä toinen myynnissä olevien sohvien ominaisuus (rouva Jälkikirjoituksen mielestä paremminkin vika) on käsinojien valtava leveys. Tuntuu, että ne ovat kautta linjan noin 30 senttiä leveitä. Ensin ajattelin niiden toimivan hätätilassa lisäistuimina, niin kuin ne ehkä toimivatkin, mutta äkättyäni, että näille leveille käsinojille myydään käsinojatarjottimia, kuvittelen ymmärtäneeni yskän. Ne on siis tarkoitettu käytettäviksi entisen sohvapöydän sijaan, kukkia niihin tuskin voi laittaa niin kuin sohvapöydälle, mutta sen sijaan niille voi kasata valtavat määrät naposteltavaa, kun tuijottaa sitä jättimäistä taulutelevisiota sieltä huoneen toiselta laidalta. Ihmetteleekö joku vielä, miksi kansamme lihoo? Kun entinen vähäinenkin liikunta eli sohvapöydälle kurottautumisen pakko tai mahdollinen pakollinen istumaan nousu sohvapöydällä olevan syötävän tavoittamiseksi korvataan pienellä käden ojennusliikkeellä sohvan käsinojan suuntaan. Lisäksi useammassa kaupassa oli myynnissä juuri näiden käsinojatarjottimien kanssa yhteensopivia "jenkkipurkkeja", siis sellaisia saavin tai ison kukkarukkun tyylisiä astioita, missä on kyljessä teksti "pop corn" tai "cookies", ja jotka kuuluvat lähes jokaisen jenkkileffan vakiovarustukseen. Suureksi pettymyksekseni en löytänyt sellaista, jossa olisi ollut mukana jonkinlainen jäähdytyssysteemi ja teksti "ice cream", sellainenhan olisi ollut hyvä korvike, kun Suomesta ei saa niitä massiivisen kokoisia jäätelöpurnukoita, joista amerikkalaiset naiset kauhovat jäätelöä lohdutukseksi sydänsuruunsa. Sen verran aiheen sivusta vielä, että lisäksi tarjolla oli kaikenlaista jenkkisisustuskamaa esim. vanhanaikaisten bensapumppujen minikopioita ja route 66-kylttejä - en siis enää ihmettele sitäkään, että sanotaan suomalaisten olevan amerikkalaisempia kuin nämä itse. Tuskin kukaan itseäänkunnioittava jenkki raahaisi kotinsa somistukseksi minikopiota Sulo Vilénin huoltoaseman bensapumpusta, vai raahaisiko?

Kiersimme kaikki mahdolliset huonekaluliikkeet ja saalis jäi kovin huonoksi, sillä keksimme myös pari muuta ominaisuutta, jotka esiintyivät sohvissa tuhkatiheään ja olivat ei toivottujen listalla. Ensimmäinen oli jalkatukimekanismi, erään tietyn liikkeen sohvissa ainakin puolessa oli sohvankyljessä olevalla vivulla esiinnostettavat jalkatuet. Ne sohvat, joissa jalkatukia ei ollut, olivat sitten taas niitä jättikokoisia, jotka eivät kokonsa puolesta tulleet kysymykseen. Saman liikkeen sohvissa huomasimme toisen erittäin mielenkiintoisen ominaisuuden, ne eivät olleet ympäriverhoiltuja, vaan takaosa oli verhoiltu normaalisti puoli väliin asti ja sen alapuolella roikkuivat irralliset kangasliehukkeet. Tämä tyyli oli käytössä niissä sohvissa, joissa oli tuo jalkatukimekanismi, perusepäluuloisina aloimme epäillä, että ko. mekanismi on vioille kovinkin altis, jos sitä varten on täytynyt jättää jo valmiiksi huoltoaukko. Sellainen sohva ei siis tullut kysymykseenkään.

Lopputulemana oli, että poistuimme kaikista liikkeistä ilman sohvaa ja vain kaksi oli ystäväni mielestä sellaisia, että niitä voisi harkita. Toinen oli punainen heittotyynyllinen, puuvillapäällysteinen kolmenistuttava sohva, johon kuului irrotettava rahi, jolla siitä tehtiin divaani/kulmasohva. Toinen puolestaan oli khakinvärinen, kolmenistuttava, mokkajäljitelmä kankaalla päällystetty sohva, jossa oli iso hintalappu. Harkinnan jälkeen ystävä soitti iltayöstä, jolloin rouva Jälkikirjoitus oli jo siirtymässä treffeille NukkuMatin kanssa ja halusi lisätietoja. Niinpä rouva Jälkikirjoitus suuntaa tänään takaisin kahteen sohvakauppaan yksinään, sillä sohvanhankkija on töissä yömyöhään hankkimassa niitä sohvan ostamiseen tarvittavia rahoja, ja mittaa ensin punaiseen sohvaan kuuluvan rahin mitat ja vapaan istumatilan pituuden, sitten vuorossa on keskustelu sen khakinvärisen sohvan hintalapusta, paljonko siinä on ilmaa eli montako tuntia ystävän pitää tehdä töitä, jos todella haluaa sen omakseen.

Värien hartaana ystävänä päätän kirjoitukseni kommentoimalla vielä sohvavalikoiman värejä muutamalla sanalla. Selvästi näkee, että sininen ja vihreä ovat nyt out, sillä niitä oli saatavissa vähemmän. Vielä muutama vuosi sitten, kun kiertelin sohvakauppoja, kaksi sohvaa kolmesta oli sinisiä tai vihreitä, nyt myynnissä oli valkoista nahkaa ja luonnonvalkoista kangasta, ruskeaa, beigeä ja khakia, sekä kirkkaammista väreistä joulunpunaista ja tummanpunaista, mutta ei juurikaan perinteistä virheää tai sinistä. Sen sijaan uusina väreinä myynissä oli violetti (hyvin kirkas tummanvioletti), pinkki ja tummalime. Violetit sohvat oli asustellu pinkein ja tummanlimen värisin tyynyin ja matoin, vastaavasti keskiruskean kanssa kaupattiin turkooseja tyynyjä joko yksivärisinä tai luonnonvalkoiseen yhdistettyinä. Ihan rehellisesti on pakko tunnustaa, että hetken tunsin kutkutusta violetin sohvan ja limenvärisen maton hankkimiseen, mutta vain ohimenevän hetken, sillä en kuitenkaan jaksaisi katsella tuollaista värien räiskinää vuotta kahta kauempaa. Turkoosien verhojen ja tyynyjen valmistamista harkitsin jo hivenen pidempään, enkä edelleenkään pidä sitä poissuljettuna. Ne piristäisivät varmaan mukavasti perinteisensävyisen olohuoneemme ilmettä ja ne voisi yhdistää siihen isoon vaaleaan käpymattoon, joka vintissä odottaa taas pääsyään olohuoneen lattialle. Täytyneekin tästä siirtyä vilkaisemaan, mitä netin kangaskaupat tarjoavat, jos vaikka löytyisi jotain kivaa...