Raisa in memoriam

Olemme joutuneet luopumaan yhdestä perheenjäsenestä, joten tämä kirjoitus on hänen muistolleen.

(Kuvan kukkaset saimme tuliaisiksi ystäviltä, jotka kävivät vierailulla, eivätkä ne liity varsinaisesti muuten kirjoituksen aiheeseen - kuva vain tuntui sopivan juuri tähän)

Kotona kotona perheeseemme on kuulunut jo vuosien, tarkemmin sanottuna yli 24 vuoden ajan, Raisa. Jollekin muulle kyseessä olisi vain auto, mutta meille kyseinen auto on aina ollut Raisa.

Raisa sai aikanaan nimensä silloisten olojen mukaan, silloin elettiin vielä vanhan hyvän Neuvostoliiton aikoja ja politbyroon pääsihteerinä oli Mihail Gorbatshov. Hänen vaimonsa oli Raisa Garbatshova, ensimmäinen julkisuudessa runsaasti esiintynyt Neuvostojohtajan puoliso. Kuvat alla tuovat mieleen muistoja menneiltä ajoilta. Silloin joskus, 1980-luvun  lopussa ja 1990-luvun alkuvuosina, varsinkin herra Gorba näkyi usein lehtien kannessa ja televisiossa.

Koska meidän Raisamme syntyperä on siellä missä hänelle nimensä lainanneen kuuluisammankin Raisan, oli täysin loogista, että autosta silloin joskus tuli Raisa. Auto oli isän ja isä valitsi sille myös nimen ja hänen huumorintajuunsa sopi oikein hyvin nimetä auto maan ensimmäisen naisen mukaan.

Ollakseen jo autoksi melkoisen vanha, on Raisa silti ryhdikäs vanha rouva.

Raisa jatkaa elämäänsä toivottavasti vielä pitkään uudessa kodissaan ja tarjoaa uudelle kuljettajalleen monia turvallisia kilometrejä. Yksi aikakausi perheemme historiassa on jälleen päättynyt, jäljellä on lukuisia ihania muistoja.

Yksi pää, yksi elämä

Kyllähän minä sen olen tiennyt, miten vaarallista on pyöräillä ilman kypärää, mutta eihän se minuun koskaan kolahda, eihän.

Ei onneksi kolahtanut vieläkään, mutta sen verran paikallislehdessä julkaistu juttu pisti miettimään, että oli pakko käydä hankkimassa uusi pyöräilykypärä. Tuossa jutussa kun kirjoitettiin, että Suomessa sattuu noin parikymmentä pyöräilijän kuolemaan johtanutta kolaria vuosittain ja tuosta määrästä neljännes sattuu tässä maakunnassa, vaikka kyse ei todellakaan ole kovin väkirikkaasta paikasta- se pisti miettimään ihan tosissaan. Yhdestä suht pahasta keikauksestahan olen naarmuilla selvinnyt, mutta tuskin siihen tuuriin voi kovin monta kertaa luottaa.

Edellinen kypäräni oli peräisin Tampereen ajoiltani eli noin reilun viidentoista vuoden takaa. Sillä kohtaa, kun siitä alkoivat pehmusteet murentua, hautasin sen vaatekaapin pohjalle ja päätin hankkia uuden kypärän "sitten joskus".

Nyt se hetki sitten tuli. Tokihan nuuka ihminen hyödynsi sopivasti kohdalle osuneen Lidlin tarjouksen, sillä Herra Kirjoitus on jo pari vuotta käyttänyt sieltä ostettua kypärää ja hyvin on toiminut. Uusi kypäräni kustansi siis noin 15 euroa ja siinä on jopa kolmen vuoden takuu.

Tässä se nyt on:

Väriltään vakoista, mustaa ja hopeaa - värivaihtoehtoja oli tasan tämä yksi, mutta voisi tuo pahemmankin värinen olla. Takana lamppu ja edessä lippa. Säätövaraa on ja pehmusteet löytyy. Mitä muuta voisi vielä toivoa? Kenties sellaisen spesiaalisisuksen, johon mahtuisi mukaan myös nuttura.

Juhannusmietteitä

Kauas pilvet karkaavat

Juhannuspäivänä päädyimme Herra Kirjoituksen kanssa takapihalle, hän keinuun ja minä nurmikolle. Tarkoitus oli nauttia rentouttavasta hetkestä luonnon helmassa. Alkuun tunnelma olikin idyllinen, mutta sitten jostain luoteen suunnalta valui auringon eteen pilvi, joka pimensi maiseman ja viilensi ilman heti hyytäväksi. Se sai meidän suuntaamaan katseemme taivaalle ja siellä ne sitten melkoisen hetken pysyivätkin, sillä jäimme tuijottelemaan pilviä. Maatuuli tai oikeampi termi taitaa olla alatuuli, sillä maatuulihan viittaa maalta merelle käyvään tuuleen, kuljetti pieniä pilvilauttoja vauhdikkaasti taivaan kannen poikki katselusuunnassani vasemmalta oikealle. Samaan aikaan ylätuuli puski valtavia isoja pilvimassoja horisontista ylöspäin. Sellaisissa aukkokohdissa, jossa näkyi taivasta, se muuttui pilvien kohdatessa ikään kuin kiehuvaksi valkoiseksi höyryksi, jossa pilvet pyörivät hurjasti muodostaen yhä uusia jännittäviä kuvioita. Siinä me sitten istuimme kumpikin tahollamme ja tuijotimme sanattomina, niska kenossa taivasta.

Lopulta ennen kuin niskat aivan jäykistyivät tuohon ylöspäin suunnattuun asentoon, totesimme pilvien muuttuneen valkoisista taivaan lampaista uhkaavan mustan harmaiksi jättiläisiksi ja päätimme, että on aika varjella itseämme ja omaisuuttamme kastumiselta ja siirtyä takaisin sisätiloihin.

Kamerakin olisi ollut mukana, vaan eipä tullut otettua yhtään kuvaa, suu auki vaan tuijotettiin tuota näkyä.


Paratiisi

Juhannussunnuntaina aivan hirveä työyön jälkeen raahauduin pihalle nauttimaan auringosta siinä iltapäivä kahden maissa. Levitettyäni mattoni ja asettauduttuani takapihalle, tajusin saapuneeni todelliseen vehreään paratiisiin. Vaikka lempikoivuni ja pihlajani uhrattiin julmasti autoilun hyväksi ja jyrättiin laajennettavan parkkipaikan tieltä, jäi minulle jäljelle sentään vielä yksi pihlaja ja lehmus  sekä pensasaita reunustamaan ykstyisen paratiisini nurkkia ja tarjoamaan varjoa sitä haluaville - minä en sitä kyllä halunnut, näillä leveysasteilla aurinko paistaa muutenkin aivan liian vähän. Niinpä iloitsin suunnattomasti hohtavan siniseltä taivaalta täydeltä terältä paistavasta auringosta ja parista pienestä pilven hattarasta  jossain sivulla. Todellinen Suomi-Filmi idylli.

Nautin paratiisini tarjoamasta täydellisestä rauhasta ja hiljaisuudesta lähes tunnin, lepuutin silmiäni ja vain olin. En olisi ikinä ajatellut olevani keskellä isoa kaupunkia, niin täydellisen rikkumaton tuo hiljaisuus oli. Oikeastaan ainoa ääni oli lehtien havina, mitään muuta ei kuulunut. Ensimmäinen merkki vierasolioiden invaasiosta hiljaisuuden saarekkeeseeni olivat linnut, jotka aivan yllättäen kolmen aikaan heräsivät laulelemaan ja lentelemään. Luonnonäänet ovat kyllä ihania, mutta olisin silti arvostanut enemmän hiljaisuutta tai satakielen laulua kuin lentelevää räkättiparvea, joka minut haavemaailmastani palautti todellisuuteen.

Seuraavaksi sitten saapuikin todellinen rauhanhäiritsijä, nimittäin kaiutin neljällä pyörällä pumputteli ohitse ja pian sen jälkeen alkoi kuulua muidenkin autonovien pauketta, kova äänistä jutustelua, korkokenkien napsetta ja vielä kovaäänisempää puhetta. Ennen kello viittä minun oli pakko hylätä autiosta ylikansoittuneeksi muuttunut paratiisini ja suunnistaa sisälle.  Silti olo oli uskomattoman rentoutunut ikään kuin olisin ollut pidemmälläkin lomalla.


Rice and curry

Juhannuksen onnistuminen liittyy siihen, ettei sitten kertaakaan käyty ulkona syömässä. Vaikka ei se kotiruokakaan niitä kaikkein terveellisimpiä ollut ja karkkeja ynnä muuta herkkua tuli syötyä, oli tuo sentään edistystä. Normaalisti juhannuksena olisi käyty vähintään kahdesti roskaruokailemassa.

liikennekäyttäytyminen

Rakas puolisoni väittää, että kunnostaudun hyvinkin usein liikenteessä kyseenalaisella tavalla. Tällä hän ei suinkaan tarkoita ylinopeutta, sillä suhteellisen painavaan kolmekutosen kaasujalkaani hän on jo tottunut ja johtaa silti edelleen ylinopeussakkotilastoamme 2-1. (Sivuhuomautuksena todettakoon, että tämä on siis kautta aikojen tilasto. Kun meillä on ollut ajokortit yhteensä yli 30 vuotta, niin sakkoja tulee keskimääräisesti yksi kymmeneen vuoteen). Se, mitä puolisoni tarkoittaa liikenteessä kunnostautumisella voitaisiin kuvata myös termillä "maantieraivo", lavea sanaisemmin ilmaistuna (lainauksia Herra Kirjoituksen kommenteissa) autossa on kabiini täynnä hosuvia nyrkkejä ja heiluvia keskisormia. Enhän minä sille mitään voi, jos tietyt autoilijat eivät osaa liikennesääntöjä ja ajavat kuin pellossa, mitä itse en koskaan tee;-) , sillä peltokulkuneuo on traktori, täytyyhän minun jotenkin päästä kertomaan pohojalaisella mallilla, että "moon oikias ja soot vääräs".

Olen ihan tosissani pyrkinyt siistimään käytöstäni ja keskisormen heiluttelun sijasta nykyään kiroilen itsekseni näitä tumpeloita. Mopoautot ovat erityisen usein kiroiluni kohteena, sillä niiden kuljettajat kuvittelevat sekä hallitsevansa liikennesäännöt että omistavansa Euroopan, eikä kumpikaan ole totta. Jos minulta kysyttäisiin, niin moisen härvelin rattiin pääsemiseksi pitäisi kyllä olla pakollinen autokoulu siis jotain muutakin kuin jokin olematon teoriakoe, joka on vielä laadittu niin, että veikkaamalla voit voittaa. Väistämisvelvollisuuksista ja etuajooikeuksista suurimmalla osalla noista kuskeista ei ole hajuakaan, esimerkiksi sellainen asia, ettei suojatien eteen pysähtynyttä autoa saa ohittaa pysähtymättä, on ihan hukassa, nimimerkillä muutaman kerran melkein mopoauton alle jäänyt.

Eilen kuitenkin sain tuta esimerkin voiman niin konkreettisesti, että yritän jatkossakin olla kiltimpi. Tulin pahimpaan ruuhka-aikaan yhteen kotikaupunkini pahimmista ruuhkaristeyksistä eli autoja oli täkäläisen mittakaavan mukaan liikkeellä runsaasti. Kyseiseen pääkatuun liittyy oikealta tie, josta liikenne tulee kolmion takaa eli ei mitään mahdollisuutta päästä etenemään ilman pitkää odotusta tai toisten joustavuutta ruuhka-aikana. Muutama auto ennen minua pari autoilijaa päästikin yhden auton kerrallaan tuolta oikean puolen jonosta, joka oli venynyt jo kymmenen auton mittaiseksi. Niinpä minäkin sitten omalla vuorollani päästin erään nuoren miehen eteeni ja sain palkaksi ystävällisen hymyn- eleeni siis huomattiin. Hauskinta oli seurata peräpeilistä, miten useampi auto minun jälkeeni toimi samoin ja liikenne sujui kohtuullisen ripeästi ainakin siihen asti, mitä peruutuspeilistä pystyin seuraamaan.

Täytyy toivoa, että jossain kohtaa omallekin kohdalleni tulee vastaava tilanne ja joku päästää minut eteen. Erityisesti toivon sen tapahtuvan silloin kun pyörällä yritän polkea kaatosateessa töihin tai kotiin. On uskomatonta, miten autoilijat silloin painavat kaasua, kun näkevät toisen olevan pyörän kanssa liikkeellä ja tulossa suojatielle, eikö sillä kohtaa pitäisi ajatella, että itsellä on sentään katto päällä ja kuivaa sisällä, kun se pyöräilijä painaa märkänä vesisateessa. Tuntuu, vaan, että useimmat täällä päin etsivät vielä sen reitin, josta eniten saa vettä räiskittyä pyöräilijän päälle ja ajattelevat, että ei sillä ole väliä, kastuu se kuitenkin. Ja tässä kohtaa lupaan edelleen näyttää keskaria, jos joku edes puoliksi tahallaan ajaa lammikosta ja kastelee minut pyörän kanssa liikkuessani.

Lisäksi harkitsen edelleen vakavasti ehdotaa törppöpalstaa paikalliseen isoon sanomalehteen. Tälle palstalle voisi kirjoittaa tilanneselostuksen ja laittaa rekisterinumeron ja/tai hyvän kuvauksen kera ilmi ne autoilijat, pyöräilijät ja jalankulkijat, jotka töpeksivät liikenteessä. Lukijat voisivat sitten äänestää kenestä tehdään viikon törppö... Eikä muuten kestäisi varmaan kuin viikon, jos sitäkään kun voittaisin itse tuon tittelin...