tiistai 2. heinäkuuta 2019

Lanka, joka melkein lopetti kutomiseni

Sain tämän langan lahjoituksena, sitä oli pussissa pari kerää; yksi vajaampi ja yksi melkein kokonainen. Kerällä lanka näytti varsin hyvältä, ajattelin, että siitä saisi soveliaan parin ystävälle, joka rakastaa Krassia, koska värit näyttivät lähelle samoilta.

Aloitin kutomisen, sain neljä enimmäistä raitaa kudottua ja silmäni pyörivät kuin flipperipallot, kuka tällaisen langan on suunnitellut ja milloin. Väriyhdistelmä oli sanoinkuvaamaton. Yritin kutoa muutaman kerroksen päivässä, en pystynyt enempään, en edes yhteen raitaan kerrallaan kahdesta syystä: koska tuo väri ja koska käteni ei enää nykyään kestä valtavaa määrää kutomista. Piilotin jopa kutimen pariksi viikoksi, koska vaan en kestänyt sitä. En myöskään pystynyt aloittamaan mitään muuta kudinta, koska tuo keskeneräinen sukka pyöri ajatuksissani.

Päätin taistella kuin nainen ja kutoa sukat loppuun. Nyt on valmiina yksi ja toinen aloitettuna. Ehkä se tästä, tämän kesän aikana.


Kuvassa lankojen värieroa ei huomaa niin hyvin kuin luonnossa. Langat ovat selkeästi kahdesta eri värierästä, koska nyt valmistumassa olevassa sukassa värit ovat kirkkaammat ja voimakkaammat kuin toisessa sukassa. Nyt vaan en jaksa välittää, kunhan joskus valmistuvat, niin hyvä on.

Ei kommentteja: