Vielä lisää

Kun pari päivää sitten taivastelin ainaista laatikon pohjalta löytyvää kosmetiikkaa, eivät löydöt loppuneet siihen. Osallistuin Dermosilin testiryhmään, jossa kokeiltiin uusia kasvojenhoitotuotteita ja testattiin niiden ominaisuuksia. Testauksesta sai palkinnoksi kosmetiikkaa.

En silti valita, kyllä näille käyttöä on ennemmin tai myöhemmin. Palkintopaketista paljastui suihkugeeli, vartalovoide ja dödö. Kaikissa tuoksuna herkullinen berry boost.

 

Toivottavasti testituotteet tosiaan tulevat myyntiin ensi vuonna, sillä testisetissä oli aivan ihana kasvojenpuhdistusgeeli ja kasvovoide myös kasvovesi kuului testipakettiin, mutta se ei ollut niin täysi kymppi kuin nuo kaksi muuta tuotetta.

Loputtomia löytöjä

Olen ottanut tavakseni, että maalla käydessäni yritän siivota aina jonkun laatikon ja koota roskia tai muuta tavaraa poistoon. Loputon urakka, mutta jokainen tavara ja pussi on aina edistystä. Tällä kertaa siivosin laatikoita, joissa oli kaikenlaista sekalaista ja niiden joukossa kosmetiikkaa.

Myönnän, että tunne oli lähinnä turhautumista, sillä tajusin, että siinä romuttuivat taas hienot suunnitelmani kosmetiikkakaapin tyhjentymisestä. Useamman purkin pistin toki suoraan roskiin, mutta monta oli myös sellaista, jotka tulevat käyttöön  - jalkojen rasvaukseen riittää materiaalia.

Toisaalta olen tyytyväinen, että lisää ei tarvitse ostaa, mutta toisaalta myös turhautunut siihen, että eivätkö ne koskaan lopu, löytyykö aina jostain joku laatikko, josta löytyy lisää purkkeja ja purtiloita. Yritän uskotella, että kai ne jossain vaiheessa loppuvat. Sekä purnukat että laatikot, mistä niitä löytyy.

Sankarillinen syyskuu

Kuukauden vaihtuminen hiipi kuin huomaamatta, hupsis vaan elokuu loppui ja syyskuu alkoi ilman mitään ihmeellisyyksiä ja ihan huomaamatta. 

1. viikko

Eli siis viikonloppu, joka kului sujuvasti töissä - niissä palkallisissa ja kotitöissä. Äitiä käytiin katsomassa ja ikävä kyllä asioiden huononemisen huomaa, tällä kertaa lenkin mitta oli pihan ympäri, kun alkukesällä se oli vielä yli tuplasti pidempi talon ympäri kierros. 

2. viikko

Lomaa, ainakin osittain - maanantaina siivousta ja pyykkäystä, lenkkeilyä. Tiistaina oli Hyte-valmennus ja fyssaripäivä, lisää lenkkeilyä. Keskiviikkona oli viikon ainoa työpäivä. Torstaina ja perjantaina vähän niin kuin oltiin vain eli tehtiin käsitöitä, hoidettiin kauppa-asioita ja nautittiin kesän viimeisistä henkosista. Sain näet kuningasajatuksen eteisen maton kaveriksi virkattavasta kynnysmatosta, jonka materiaalina toimivat vanhat lakanat. Tästä napsuttelen ihan oman juttunsa. Viikonloppuna jälleen maalle, tuhottomasti saatiin aikaan - loput marjapuskat perattua ja leikattua, kärräsin neljä kuormaa oksia odottamaan silppuamista ja saman verran perkuujätettä maatumaan. Yrttipenkkiä on laiminlyöty ainakin viisi vuotta, mutta sinnikkäästi vaan olivat piparjuuri, oregano, lipsikka ja ruohosipuli säilyneet hengissä. Ruohosipuli oli suoranaisesti levittäytynyt niin, että sitä sai palautella käytävältä penkkiin. Jotenkin minulla on sekä yrttien että marjapuskien suhteen sellainen fiilis, että saattaa ensi vuonna olla edessä katastrofi. Se on joko sellainen, että ei tule yhtään marjaa, eikä yrtin yrttiä tai sitten se on sellainen, että satoa on niin paljon, etten tiedä mihin sitä laittaisin. Jotenkin nämä ovat vaan niin hienoja nämä todella lämpimät syyspäivät - tuntuu, että kesä on vasta nyt. 

 

3. viikko

Paluu töihin. Herra Kirjoitus kärsii matkakuumeesta ja yrittää ehdotella matkoja jo tälle syksylle, mutta tällä hetkellä olo vaan jotenkin niin hakattu maksa, ettei jaksa miettiä mitään sellaista. Tosin yhden vapaapäivän ja yhden yövuoroa edeltävän päivän rentoilu kotona antoi kummasti lisää virtaa, samoin keskeneräisten projektien eteneminen - niitä kun on kesken aivan liikaa tällä hetkellä.

Viikkoon osui tietysti myös tilipäivä eli laskut maksuun, rahaa käyttötilille ja sitten unohdus. Ei mitään ihmeellistä - paitsi että sittenkin ihmeellistä. Heti tämän kirjoitettuani sain tiedon eräästä verkkokaupasta, että heidän asiakasrekisterinsä on kaapattu ja sieltä on vuotanut ties mitä tietoja rikollisille. Minun kohdallani tämä tarkoitti sitä, että jouduin sulkemaan pankkitunnukseni ja ensimmäinen mahdollisuus niiden palauttamiseen on vasta ensi viikolla. Onnittelin itseäni siitä, että ymmärsin naputella laskut maksupalveluun edellisenä päivänä, joten ne ehtivät mennä maksuun ennen sulkua, käyttörahaa en itselleni ehtinyt siirtää, joten viikonloppu piti selvitä käyttötilin pienellä jäljellä olevalla summalla ja käteisellä. Toisaalta se toimi ihan hyvin, kun olin onneksi ennakoinut kaupassa viikonlopun tarpeet hyvin, eikä maalla tarvinnut tehdä "pizzakeikkaa", kun syötävää oli sopivasti. 

Ahkera viikonloppu maalla edisti taas monia asioita. On totta ettei vuosikymmenen korjausvelkaa kuitata parissa viikonlopussa, mutta joka kerta, kun joku asia eteenee ja/tai korjaantuu, olen kovin tyytyväinen. 

4.viikko

Pankkitunnukset palautettu ja olo on taas jotenkin turvallinen. Onneksi uusi tunnuskin oli sellainen, että painui mieleen opettelematta. Muutoin viikossa ei todellakaan ole kehuttavaa. Jotkin päivät ja viikot ovat vain sellaisia, että tekisi mieli pistää leuka polviin, kädet korville, käpertyä kerälle ja vaan itkeä. Tämä on nyt yksi niistä. Asiat kyllä ovat edenneet, mutta ihmiset aiheuttavat ongelmia. Onhan se luonnollista, että välillä tulee skismaa kavereiden keskenkin, mutta sillä kohtaa, kun useampi kuin yksi ihminen, jota olet pitäynyt kaverinasi iskeekin puukolla selkään ja näyttää, että olet heille merkityksetön tai että sua voi potkia miten vaan, alkaa kummasti tuntua. Ja tekee tosiaan vaan mieli käpertyä kerälle ja itkeä. Nyt ei voi ajatella muuta kuin, että se mikä ei tapa, vahvistaa, ja muistaa olla tarjoamatta selkää enää toista kertaa (juu, olkoon vaan miten kristillistä kääntää toinenkin poski, mutta en aio tehdä sitä, vaan pistää jalan eteen, kun kyseiset henkilöt seuraavan kerran sopivalle hollille sattuvat - oho hups vaan). Siinä sitten myykyrällä yrität hokea, että kyllä mä riitän ja ihmetellä, miksi näin.

 

Tosin olen pikkuhiljaa alkanut todeta, että ihmisistä on tullut ihan määrättömän itsekkäitä. Sellaiset sanat kuin "kiitos", "ole hyvä" ja "anteeksi" ja niiden käyttötarkoitukset tuntuvat kadonneen ihmisten tajunnasta kokonaan. Ihan sama, miten kaverille käy, kunhan mä vaan itse saan. Esimerkiksi liikenteessä ovat säännöt ja käytöstavat monilta tyystin kateissa ja saat puolet ajasta pelätä tuleeko joku torvelo päälle, kun olet kävellen tai pyörällä liikenteessä. Autolla saat varoa skuutteja ja pyöräilijöitä, joiden niskat eivät käänny, jotka tulevat kolmea miljoonaa alle - oli heillä siihen oikeus tai ei. Nämä tuntuvat unohtaneen, että säännöt on tehty lisäämään turvallisuutta, ei kiusaksi. Sama pätee kaikkialla muuallakin, mun ei tarvitse sääntöjä noudattaa ja kaikki muut väistäkööt. Jos ihan asiallisesti asiallisesta asiasta jotain sanoo, niin vastaus on haistattelua... Ei siis ihme, että tavan kansalainen kokee turvattomuutta. 

 

Itselleni nuo kohteliasuusfraasit ovat arkipäivää ja viljelen niitä, sanomaani myös tarkoittaen, aina kun mahdollista. Viimeksi tosiaan paikallisen grillin luukulla särähti aikas lailla, kun teinitypy kysyi "mitäs sulle?" ja tilauksen lueteltuani vastaus oli "ok" ja hinta. Ei yhtään kiitosta ja ole hyvää edes silloin kun sain tilaamani tuotteet, vaan ne ojennettiin kommentin "tossa" kera. En voi ymmärtää, se ei vie aikaa, mutta antaa paljon paremman kuvan, kun lisää muutaman kohtaliaisuusfraasin väliin. Tai tosiaan se, että jos olet väärässä, niin ei mitään pahoittelua, vaan kommentit ovat "sellaista sattuu" - mallia niissäkin tilanteissa, joissa itse olisin käyttänyt sanoja "olen pahoillani" ja "anteeksi". Tästä viimeksi mainitusta on aivan loistava esimerkki taloyhtiön pesutuvan varausvihko, johon tyypit olivat tehteet varauksen väärälle päivälle ja pesivät mun vuorollani, ei pahoittelua, ei mitään, vain "sellaista sattuu". Kehtasivat vielä kiukutella, kun pidin kiinni omasta edellisenä päivänä oikealle päivälle tehdystä varauksestani. Olen ilmeisesti vanha jäärä, mutta ihan periaatteesta pidän kiinni kiitoksesta ja ole hyvästä ja pahoittelen edelleen, kun olen töpännyt, vaikka se sitten antaisi muille luulon, että mua voi puukottaa selkään.

Viikkoon mahtui omien töiden lisäksi pari keikkapäivää ja myös viikonloppu töitä. Kohtuullisen hien saa pintaan sillä, kun hoitaa koko viikon kotityöt lauantain aamupäivän aikana, sillä olin koko viikon muutoin menossa  eli päivät töissä ja illat poissa. Maanantaina oli treffit Herra Kirjoituksen kanssa, tiistaina kokous, keskiviikona käytiin katsomassa äitiä, torstaina lisätöitä ja perjantaina peli-ilta. Pelaaminen isolla porukalla olikin todella kivaa pitkästä aikaa.  

Sunnuntaina seisoin kaupan juustohyllyllä ja mietin, maltanko ostaa yli 4€ Halloumi paketin. Päätin ostaa, koska totesin sen olevan kuitenkin halvempi kuin kebab ja ranskalaiset (kaksi annosta n. 25€). Muutaman minuutin kuluttua puhelin piippasi yli 200€ arvoisen työkeikan, eikä 4€ juusto tuntunutkaan mitenkään kalliilta, vaan koin ansainneeni sen. Kaikki on suhteellista. 

5.viikko

Mielenkiintoinen viikko tulossa. Työkuviot muuttuivat tunnin sisällä kahteen kertaan, joten viimeisimmäksi jäi se, että lähdin keskellä päivää töistä tullakseni yöksi takaisin. 4 yövuoroa ja välissä vielä pätkä päivää. Olen tainnut ansaita toisenkin halloumisalaatin... Viikon työsaldo oli lopulta 4 yötä ja pari lyhennettyä aamuvuoroa. Noiden lisäksi kävin nauttimassa kylpylästä ja lounaasta lahjakortilla, joka oli vanhenemassa käsiin sekä lenkkeilemässä syksyisessä maastossa. Perjantaina illalla lähdimme maalle ja oli todella onnistunut viikonloppu. Saimme paljon hommia tehtyä ja monta asiaa eteenpäin. Allekirjoitimme tuulivoimavuokrasopimukset, saimme ne paljon harmaita hiuksia aiheuttaneet puut jobattua eteenpäin, tehtyä kassillisen ruusuja, laitettua taloa talvikuntoon ja poistettua pari autokuormaa roskia (no nämä sunnuntaina eli virallisesti kai lokakuun puolella, mutta sopii niin hyvin tähän samaan, joten pakko mainita).

Äitiäkin poikkesimme matkalla katsomassa ja kertomassa, että ensi viikolla otamme hänet mukaan ja sitten käydään yhdessä maalla. Se on sitten syksyn viimeinen käynti hänen osaltaan niin, että vietämme siellä enemmän aikaa. Naapuritkin kutsuin kahville, toivottavasti ehtivät poikkeamaan äitiä katsomassa. 

Taas on kuukausi mennyt että hupsis vaan, mihin tämä aika oikein lentää.

Kosmetiikan poistot 3/23

Kolmas vuosineljännes on pyörähtänyt käyntiin, kosmetiikkarintamalla se ei kylläkään tarkoita mitään uutta. Kaapeista tyhjentyneet ovat niitä samoja kuin ennenkin, mutta onneksi tosiaan suurimmalta osaltaan kyse on tuotteista, joille ei ole ostettu korvaajaa. Näytteitä toki on "jostain kumman syystä" kertynyt lisää.

 

Ensimmäisessä poistosetissä on Herra Kirjoituksen Doven dödö, Dermosilin tyhjentynyt Familyshampoo (johon ladattiin täyttöpussista uusi sisältö), Lumenen kuoriva kasvoputsari (loistotuote, jota ei tietenkään enää saa), Oriflamen vanha käsirasva tuli sivellyksi kantapäihin, hammastahnaa ei tavinne kommentoida. Minihuulipunat ovat vanhaa Oriflamea ja käytteet Dermosilin. Kaksi after sun lotionia tuli käytetyksi jalkavoiteena ja sävytetty kasvovoide ihan omaan tarkoitukseensa. 

Olen ihan tietoinen siitä, että nämä sekaiset rasvat eivät ole jalkavoiteina parasta mahdollista, vaan siihen pitäisi käyttää ihan jalkarasvaa, koska nämä muut ovat liian kevyitä. Lupaan siirtyä siirtyä oikeisiin jalkarasvoihin ihan heti, kun nämä muut on loppuun käytetty. Yhtään uutta rasvaa en todellakaan osta ennen kuin nämä muut loppuvat.

 

Hyvin pitkälle tavanomaisia nämäkin tyhjentyneet; jätettävä hoitoaine, Doven dödö Herra Kirjoituksen kuluttamana, täyttökanisterista tankattu käsisaippua pullo, todella tummasta meikkivoidepuuterista vaalealla puuterilla vaalennettu meikkivoide, Doven dödö minun käyttämänäni ja lisäksi minihuulipuna sekä vihreä rajauskynä.

Ja lisää tuttuakin tutumpaa settiä. Doven dödö, minihuulipuna (Oriflame?), näytteistä pari body lotionia kantapäihin ja kasvoputsari teinimallia (rasvainen ihoni tykkää näistä) Dermosililtä sekä coolment geeli, joka on siinä rajalla, onko kosmetiikkaa vai lääkinnällinen tuote.

 

Seuraavissa poistoissa osa tyhjää, osa täyttä. Tein radikaalin liikkeen ja tyhjäsin kosmetiikoista muutaman vanhentuneen rasvan pois eli poistoon melkein täysi Bepancare voide, Acon erittäin kuivien käsien voide melkein tyhjänä ja puolityhjä Humektan. Oriflamen erittäin kuiville käsille tarkoitettu käsivoide, hammastahna ja Herra Kirjoituksen dödö tulivat käytetyiksi loppuun. Samoin tuli loppuun käytetyksi pronssivärinen huultenrajauskynän täyte (näitä on enää pari jäljellä, yksi ruskea ja yksi valkoinen ja yksi beige; mihin ihmeeseen mä nekin käytän). Poistoon myös kolme minihuulipunaa eri sävyissä.

 

Kun käsivoide loppui, siirryin taas käyttämään näytteitä: kaksi Body smoother voidetta, yksi in-shower body lotionia, yksi extra treatment (ainoa varsinainen jalkavoide), yksi man multiaction face cream ja yksi chocolate body toning gel. 

 

Vielä kuun viimeisenä päivänä kaivelin maalla kaapeista kasan poistettavaa. Useimmat täysiä tai puolitäysiä purtiloita, mutta ikää sen verran, että en lähde tuotteita testaamaan. 4 erilaista auringonotto tuotetta, pari vartalovoidetta ja yksi kuivahtanut dödö.

Vielä viimeiset näytteet käyttöön ennen kuun vaihdetta: Misellivettä pyyhkeessä, itseruskettavaa kasvovoidetta, aloe geeliä kantapäille ja puhdistusgeeliä kasvoille.

Yhteensä 31 purtiloa ja 16 näytettä. Vuoden alusta 80 purtiloa ja 73 näytettä.

Turhaa vai tarpeellista

Lupaus on lupaus ja niinpä mä sitten kävin hakemassa ne langat. Samalla ostin myös uudet pyörän valot kun sattuivat olemaan Lidlissä tarjouksessa. Jos näitä nyt otsikon mukaan pitäisi miettiä, niin periaatteessa kumpikin ovat turhuuksia. Minulla on lankoja paljon, suunnilleen loppuelämän tarpeiksi, mutta siitä huolimatta koin ansainneeni nuo ja odotan kynnet syyhyten edellisen projektin valmistumista päästäkseni aloittamaan tuota. 

 

 

Pyöränvalotkin löytyvät sekä eteen että taakse ja itse asiassa vielä molemmat tuplakappaleina, sillä minulla on pienet patteritoimiset pikakiinnike valot, joiden valaisuominaisuudet ovat mitä ovat ja niiden lisäksi vanha, mutta toimiva Airamin pyöräileWille - valo, jonka kiinike oli rikottu sillä kohtaa, kun pyöräni varastettiin (löysin pyöräni sitten myöhemmin ja sain sen takasin valokiinnike ja pari muuta pikku osaa rikottuina) ja sen parina arpajaisista voittamani  ladattava takavalo. Koin kuitenkin nuo pikkuvalot turhan pieninä ja lampun kädessä pitämisen hankalana, joten haluan ennen kaikkea panostaa turvallisuuteeni - kyllä minä sen parin kympin arvoinen olen, mitä nämä maksoivat. 

 

 

Herra Kirjoitus joutuu siis viimeistään sunnuntaina illalla asennus töihin, jotta nuo ovat maanantaina käyttökunnossa.

On se niin vaikea asia

On se niin vaikea asia, se nimikirjaiminen kummitus, joka saa monen suomalaisen vaikenemaan normaaliakin enemmän tuppisuuna ja katselemaan kengänkärkiä tai taivaita. Siis r-a-h-a.  Ihan sama oli sitä tai ei, niin reaktio on sama. Itse huomasin tämän jälleen kerran, kun keskusteltiin työkaverien kanssa. Ensimmäisen kanssa puhuttiin henkilökohtaisista lisistä, enkä suostunut tunnustamaan, montako niitä palkassani on, vaan kiersin ja kiemurtelin ja onnistuin jättämään vastaamatta. Sama toisen kanssa, kun puhuttiin kuun lopussa maksuun tulevista lisistä. Taisin kommentoida jotain tyyliin, että no sen verran niitä tulee, että kerran voi kaupassa käydä. Työkaveri sanoi, että kyllä hän saa sen verran, että kuukauden kauppareissuihin riittää ja maitsi summan - minä nyökyttelin kertomatta sen enempää. Tosi asia siis tässä kohtaa olisi ollut se, että saamani isompi summa riittää kolmen kuukauden kauppareissuihin, mutta en vaan osannut/halunnut tunnustaa sitä ääneen. Ihan liian vaikeaa ja henkilökohtaista. Huvittavasti en tosiaan tiedä, kumpi sitten on se mielestäni häpeällisempää; se, että rahaa ei ole eli rahankäyttö on sellaista, että palkka ei tahdo riittää menoihin vai se, että sitä käyttää niin nuukaillen, että aina jää palkasta säästöön.

Joskus - aika useinkin itse asiassa - ihmettelen itseäni, sillä minulla on välillä tunne, että tienaamani palkkarahat ovat jonkun muun rahoja, eikä minulla oikein olisi niitä lupa käyttää. Oikea ajatus tässä kohtaa olisi, että niin kenenkä muun rahoja muka ja kenelle minä niitä säästän, kun ei ole omia lapsiakaan. Ihan oikeutetustihan mä voisin käyttää vaikka kaikki meihin ja minuun itseeni, mutta kun jotenkin en vaan osaa. Tämä ilmenee joskus ihan hulluissa asioissa, nyt viimeksi tarjouslehdestä lankatarjousta lukiessa. Olen jo pitkään halunnut kokeilla tehdä eräälle metsästävälle tutulle sukkia ja niitä varten tarvitsisin liukuvärjätyn langan, jollaista ei omista varastoistani löydy. Nyt näin tajouksen ko. langasta ja mietin, että voisin ostaa ihan kaksi kerää palkkioksi itselleni, kun selviän rankasta työputkesta. Sitten mietintää, onko se oikein, että ostan lankaa - näin siitä huolimatta, että sukat on tarkoitus kutoa lahjaksi ja malli ei näytä miltään muuta kuin liukuvärjätystä langasta tehtynä. Siis niin kuin mitä, mietin lankoja, joihin menee rahaa 10€ kuin suurempaakin ostosta. Enkä siitä näkökulmasta, että lankoja on varastot täynnä, vaan siitä näkökulmasta, että ne maksavat ja onko minulla niihin varaa. Löin itseäni lujaa henkisesti poskelle ja päätin heti töistä päästyä lähteä lankakaupoille.

Muutenkin olen tajunnut, että tämä jo hetken aikaa pyörittämäni "kuolinsiivous"-asenne on johtanut siihen, että pyrin tietoisesti ja aktiivisesti olemaan ostamatta mitään. Ja siitä saisikin sitten jo melkein toisen kirjoituksen, miten suunnilleen jokaisen tavaran kohdalla mietin, onko pakko ostaa, mitä voisin käyttää tilalla ja tarvitsenko kyseistä tavaraa sekä tietenkin tuohon liittäen sen, miten järkyttyneenä katselen erään kaverini loputtomia hankintoja (joita hän esittelee naamakirjassa), joista hän todennäköisesti ei edes käytä kuin murto-osaa ja loput hautautuvat muutenkin aivan liikaa tavaraa täynnä olevan kämpän uumeniin. Tunnistan niin itseni joidenkin vuosien takaa tuossa ja olen ihan tyytyväinen, etteivät osto- ja hankintahormonit jyllää kaiken aikaa, vaan voin olla onnellinen loppuun käyttämisestä, kulumisesta, poistamisesta ja säästämisestä. 

Kaikesta tästä huolimatta, mä ansaitsen ne langat ja käyn ostamassa ne pikimmiten.   

Sukkasovitus

Lupasin aikanaan nuo pinkit kukkasukat työkaverille, jos hän lainaa minulle jalat sitä varten, että voidaan ottaa pari kuvaa niistä hänen jalassaan. Alunperin kun olin jo sitä mieltä, että ne eivät näytä miltään tasolla. Ja se kyllä pitää paikkansa, on ne huomattavasti paremman näköiset jalassa kuin tasolla. 

Työkaveri sai tänään sukkansa ja reaktio oli onneksi ihastunut; kommentit olivat vau:ta, ihanaa, mä rakastan näitä ja oot niin taitava. Sukkien kokokin osui onneksi just eikä melkein.