lauantai 28. helmikuuta 2026

Haksahtanut helmikuu

Helmikuu, tuo talvenselän kuukausi. Odotukset ovat jokseenkin keskittyneet lumeen, pakkaseen ja selviämiseen. Enempää ei jaksa
 
1.viikko
Helmikuun ensimmäinen viikko piti sisällään vain yhden päivän, sunnuntain. Serkkuni Sauma puolisoineen oli kutsunut meidät "yllätyslounaalle", jota oli puuhattu jo syksystä asti. Yllätys oli siinä, että he valitsivat paikan kertomatta meille ja kuljettivat meidät sinne. Ruoka oli hyvää, seura ihanaa ja maisemat matkalla upeita. 
 
2. viikko
Hyytävän pakkasen yövuoroviikko. Tuntuu, että talvi on vasta nyt toden teolla alkanut. Pakkaset paukkuvat reilun 20 asteen lukemissa, pahimmilla keleillä tallustelin yövuoroon ja pois, jotta autoa ei tarvinnut sen takia käynnistää. Päivät menivät nukkuen ja peruskotihommia puuhaillen. Maanantaina kävin äidin hoitopaikkakokouksessa, joka ei oikeastaan tarjonnut mitään uutta - paitsi tiedotusta siitä, että maksuja korotetaan taas kerran. Edessä on siis anomusrumba - jälleen kerran. 
 
Onnistuin myös puhumaan Herra Kirjoituksen kokeillaan kaikkea uutta- hengessä mukaani paikallisen konservatorion järjestämään konserttiin perjantaina. Työkaverini esiintyi konsertissa, mikä oli yksi syy paikalle menemiseen, muut syyt olivat se, että jotain muutakin pitää tehdä kuin istua kotona ja lisäksi konsertti oli lähellä ja ilmainen. Lauantaina Herra Kirjoitus jatkoi kulturellia teemaansa ja kävi paikallisen kirjaston Star Wars-tapahtumassa sillä välin kun minä tallustin töihin. Myös sunnuntai oli työpäivä, töiden jälkeen kävimme katsomassa äitiä, joka oli varsin hyvissä voimissa. Toki pyykkiä oli taas reilu jätesäkillinen. Niiden parissa vierähtääkin sitten useampi ilta. 
 
3.viikko
Vähän vauhdikkaampi viikko, töitä ja harrasteita. Maanantaina töiden jälkeen kävimme serkkuni Hiivan luona, heillä oli tietokoneongelmia, mihin tarvittiin Herra Kirjoitusta. Samalla vein serkulleni kasan valmiita sukkia - ja hän halusi lisää. Myönnän, että hengessäni ajattelin, että nämä teen ja sen jälkeen sanon, että ei enää tänä vuonna hänelle mitään, kiintiö on nyt käytetty. Tiistaina koti-ilta. Keskiviikkona melkoinen reissupäivä. Ensin kävimme maalla katsomassa, että putket eivät ole jäätyneet - pakko myöntää, että pelkäsin kellarissa olevan joko uima-altaan tai luistinradan. Onneksi ei ollut kumpaakaan eli kaikki kunnossa. Sitten vietiin auto huoltoon ja käytiin välillä syömässä lounasta, siitä tuo toinen ravintolakäynti. Autohuollosta jäi ikävä maku, sillä siihen varattiin monta tuntia aikaa, eivätkä siltikään tehneet kaikkea sovittua. Eivät muka ehtineet, miksi ihmeessä sitten pitää varata aikaa tunteja ja odottaa autoa vaikka miten pitkään eikä kaikkea kuitenkaan tehdä. Tosi pettynyt tähän, seuraavat sataset menevät kyllä johollekin muulle korjaamolle. Illalla kävin testaamassa työkavereiden kanssa uuden paikallisen saunan. Sauna oli hieno, mutta pukutilat surkeat eikä suihkuissakaan ollut kehumista. Torstaina jälleen kotihomia, siivottiin yhdessä ja minä hoidin pyykkihuoltoa. Perjantaina peli-ilta työkavereiden kanssa. Lauantaina ensin päivällä äiti-keikka, siivousta ja seurustelua, iltapäivällä treffit 9kk ikäisen sulottaren kanssa. Ei siis liene ihme, että sunnuntai menikin sitten koomaillessa ja kotihommissa. Meidän piti niin ottaa rennosti, mutta niin vain kiskoimme lakanoita sängystä, pestiin pyykkiä ja leivoin kakkua ja kokkasin ruokaa. 
 
4.viikko
Maanantaina perehdytyspäivä, tiistaina työpäivän mitta venyi 5,5 tuntia (onneksi on kaappinuudelit), keskiviikkona jälleen perehdytyspäivä. Keskiviikkona kävimme myös kaupassa. Nyt on taas ainakin viikoksi ruokatarpeita varastossa, sillä kaupasta mukaan tarttui niin jauhelihaa, makkaraa, kinkkua kuin kanaakin. Perjantaina olimme molemmat poikkeuksellisesti arkivapaalla. Käyvimme kaupassa ostamassa äidille korppuja ja karkkeja, asiat, mitä hän nykyään suurkuluttaa nenäliinojen lisäksi. Äidin luona tietysti siivosimme, ja tein jalkahoidon. Muutoin vietimme sitten p**seily perjantaita eli tarjouksesta sipsejä ja irtokarkkeja, töllöttimestä Melbournen lentokenttää. Lauantaina pyykinpesua, imurointia ja muita kotihommia. Sunnuntaina lumitöitä ja lorvailua. 
 
5.viikko
Aamuvuoroja eli aikaisin ylös ja aikaisin nukkumaan. Työmatka piteni raivostuttavasti monta sataa metriä, kun lähimmät sisääntulotiet suljettiin ja joudun kiertämään ties mistä. Työpaikka ei siis muuttunut, vain kulkureitti. Maanantaina kävelin työpäivän jälkeen apteekkiin ja jätin sinne taas tukun seteleitä hengessäni kiroillen, vaan ei voi mitään, pakko ne lääkkeet on hankkia. Keskiviikkona harrastin jälleen ruokashoppailua ja myös kokkasin, tosin vain makkarasoppaa. Sillä pärjätään siihen asti, että viikonloppuna kokkaan sitten ensi viikon ruoat. Perjantaina kävimme jälleen äidillä siivoamassa ja seurustelemassa ja sen lisäksi kaupassa. Lauantaina pyykki- ja ompelupäivä. 
 
Kuun loppuun on hyvä todeta, että jääkaappi on taas täynnä, joten on hyvä aloittaa seuraavaa kuuta sen suhteen. Kirppis löytöjä ei tässä kuussa tullut. Kutomiset saavuttivat ensimmäisen kilon langan käytön. Tätä samaa tahtia, jos jatkan vuoden loppuun, niin ollaan taas kuuden kilon tahdissa. 
 
Kuukauden kranssi: turkoosi palapelisydän 
 
Kulut:
Ruoka: 238,86€ (perusruokatarvikkeiden lisäksi talvikauden viimeiset glögit) 
Ravintolat: 62,30€ (käynti Burger Kingissä, kiireisen päivän ulkolounas)
Herkut:  46,08€ (kustannustehokkaasti; karkkipusseja 0,99€/kpl 6kpl, 6 pussia leipätikkuja meille ja peli-iltaan, suklaata, sipsejä ja irtokarkkea p**seily perjantaihin)
Kulutustavarat: 2,99€ (sodastream-täyttöpatruuna )
Kestotavarat: 25,96€ (merinovillaisia sukkia molemmille, Smart 10-lautapelin lisäkysymykset)
Muut: 49,71€ (lentosukat äidille, munkkeja anopille, pesupulveria ja pyykinpesunestettä sekä wc:n puhdistusainetta äidille, nenäliinoja ja karkkia äidille, korppuja ja karkkeja äidille)
Lääkkeet ja lääkärit: 99,75€
 

Ei kommentteja: