perjantai 25. maaliskuuta 2022

Lisää näytteitä

AKA Ahmed Ahne iskee jälleen. Tämä varmaan selittää, miksi ne loppumattomat näytteet eivät tosiaan koskaan tunnu loppuvan, vaan pikemminkin lisääntyvän itsekseen. Saattaa toki olla, että allekirjoittaneellakin on jotain osuutta asiaan. 
 
Tein pitkästä aikaa tilausta Dermosilille ja huomasin, että nyt tuotenäytevalikoimassa oli loistojuttuja ja napsin niitä koppaan vähän enemmän. Osa toki menee tilaajille, mutta suurin osa jää kyllä minulle itselleni  ja Herra Kirjoitukselle testattavaksi. 

Tämän kertaisessa näytevalikoimassa oli meikinpoistoainetta, keittiösaippuaa, itseruskettavaa geeliä kasvoille, silmänympärysvoidetta, parranajo- ja kasvojen puhdistusainetta miehille, kollageenikasvovettä, sävyttävää päivävoidetta ja BB-voidetta useammassa sävyssä. 
 
Nuo olivat melkein kaikki sellaisia perustarpeellisia juttuja, joille tulee käyttöä ainakin minun arkipäivässäni paljon enemmän kuin jollekin erikoisvoiteelle tai vastaavalle. Myönnetään, että ajattelin selviäväni noilla "vaikeiden aikojen yli" ja siirtäväni kosmetiikkahankinnat, joita tänä vuonna on todennäköisesti pakko tehdä, edes vähän eteenpäin.

Ei kommentteja: