maanantai 3. syyskuuta 2018

Villin vihreä kakku

Jossain vaiheessa heittelimme ystäväni Ievuskaisen kanssa villejä kakkuideoita, jotka olivat lähtöisin tuosta aiemmin tekemästäni Hunajarommikakusta. Lupaisin toteuttaa yhden jossain vaiheessa, kun kerran aineetkin olivat kaapissani valmiina.

Niinpä sitten tänään kutsuin ystäväni perheineen syömään sekä kurpitsasoppaa että villin vihreää kakkua.


Kakun maku tulee osaksi sitruunasta osaksi villin vihreän värin antavasta Pisang Ambon-likööristä.

Pohja:
75g voita
200g digestivekeksejä

Täyte:
2 dl kermaa vaahdotettuna
250g rahkaa
1 prk sitruunatuorejuustoa
1 dl sokeria
1 tl sitruunamehua
1 tl sitruunankuorta raastettuna


2 dl Pisang Ambonia, josta 1½ dl täytteeseen ja ½dl liivatteiden liottamiseen
4 liivatelehteä

Kiille:
1dl Pisang Ambonia
1 liivatelehti

Koristeeksi:
kirjavia strösseleitä


Kakku tehdään normaalin keksipohjaisen hyydykekakun tapaan eli ensin pohja, sitten täyte. Annoin kakun hyytyä jääkaapissa pari tuntia ennen kuin valutin päälle pintakerrokseksi jäävän kiilteen.


Hulluista ainesosista huolimatta kakun maku oli hyvä ja se sai ehdottomasti peukkuja. Valittettavasti liköörtipullon pohja alkaa paistaa eli toista ihan vastaavaa ei enää saa (tyhjennän viinakaappiamme tarkoituksellisesti leipomalla, koska juuri muuta kulutusta meillä ei ole).

sunnuntai 2. syyskuuta 2018

Kurpitsakeitto

Syksyn viilenevät ilmat ovat selkeästi keittojen ja lämpimien ruokien aikaa. Meidän lempireseptimme on kesäkurpitsekeitto, jonka väriä pystyy säätelemään sillä, laittaako soppaan kesäkurpitsat kuorineen ja valitsemalla paprikoiden värin sävyyn sopivaksi.

Kuvan keitto on vaaleaa, koska siinä on kuoritut kesäkurpitsat ja keltaiset paprikat. Tummemman punaisen version saa, jos laittaa kurpitsat kuorineen ja punaiset paprikat.


Soppaan laitoin

1 iso kesäkurpitsa (tai kaksi keskikokoista), yhteensä reilu kilo
3 isoa paprikaa (kaksi keltaista ja yksi oranssi)
3 tulista chilipalkoa siemenineen
pivollinen kuivattua rakuunaa
suolaa maun mukaan
n. 5dl vettä
2-4dl kermaa (maun mukaan)

Kuorin kesäkurpitsat ja poistin sisukset, pilkoinen ne. Samoin paprikat ja chilit pieniksi ja kattilaan sekä puolet vedestä ja mausteet. Keitellään, kunnes kurpitsat ja paprikat ovat pehmenneet, vettä lisätään tarpeen mukaan. Annetaan sopan jäähtyä ja soseutetaan.

Ennen tarjolle laittoa kuumennetaan keitto, tarkistetaan maku, lisätään tarvittaessa suolaa ja chiliä sekä kerma.

Tämä on niitä kasvisruokia, jotka kelpaavat Herra Kirjoituksellekin ilman lihahöystettä.


perjantai 31. elokuuta 2018

Pitkäjänteisyyttä kasvattamassa

Tyypilliseen tapaani innostuin aloittamaan (no, onhan se pakko myöntää jo itsellekin, että olen impulsiivinen, vaikka muuta kuvittelen) tähän yhteen vuoden taitekohtaan taas uuden elämänhallinta-projektin. Minä kun olen aina oppinut pitämään koulujen alkua eräänlaisena uutena alkuna, vähintään yhtä voimakkaasti kuin vuoden vaihdettakin. Tällä kertaa lupasin itselleni, että minä jaksan 31 päivää, sen pidemmälle ei tarvitse venyä.


Turha sanoakaan, että 31 päivää on pitkä kuin nälkävuosi tilanteessa, jossa vaan miettii, että mitä ihmettä sitä taas tuli aloitettua. Suunnitelmat olivat seuraavat: en osta elokuun aikana mitään muuta kuin ruokaa (+ lisäksi välttämättömyydet kuten lääkkeet) itselleni tai kotiimme, teen itselleni päivittäin 10 kohdan työlistan ja suoritan sen ja vain sen. En yritä saadaa maailmaa valmiiksi kirjoittamalla kilometrin mittaista listaa, vaan mietin listaa kirjoittaessani, mikä on oleellista ja keskityn siihen.


Jätin itselleni takaportit sen suhteen, että ilmaiset, hyvin perusteltuun tarpeeseen tulevat tavarat, ovat sallittuja. Samoin tavaroiden vaihtaminen toisiin, mutta rahaa ei saa käyttää. Kaiken rehellisyyden nimissä, en kyllä ainakaan heti keksi, mitä sellaista niin ehdottoman välttämätöntä pitäisi ostaa. Pessimisti minussa kyllä keksi heti kahvinkeittimen hajoamisen, mutta meillä on kaksikin varakeitintä kaapissa. Jääkaappi, hella ja pakasteet nyt ovat sellaisia, että ne on korvattava, jos hajoavat ja ne lasken ehdottomiin välttämättömyyksiin.


Ensimmäinen hyvä etappi on puolen kuun palkkapäivä. Tein itselleni elokuun alussa BuJoon kirjaukset siitä, minkä verran ennen palkkapäivää saa käyttää rahaa, määrä on toki hyvin summittainen, todennäköisesti isompi kuin tarve. Jos jää alle, niin hyvä on. Jos menee yli, niin sitten menee, en ala sen kanssa nipottamaan. Samalla kertaa, kun tarkistan kulut ja menot, teen myös yleisluontoisen tarkituksen siitä, miten on muuten mennyt.


Alkukuusta eli ennen palkkapäivää meni monessa suhteessa kohtuullisesti; tavaroita ei juuri tullut lisää ja jotain poistuikin. Loppukuusta sitten mentiin valitettavasti toiseen suuntaan. Kulutus ei ollut mitenkään järisyttävän isoa, mutta liian paljon siitä meni edelleen herkkuihin tai siis oikeastaan pikruokaan. Budjetissa pysyttiin hyvinkin, vaikka niistä juhlista tuli n. 50€:n edestä lisäkuluja. Herkkuhin meni 104,30€, mistä minun osuuteni siis puolet eli 52,15€. Ruokaan kaikkiaan 316€, ja tuossa summassa siis se 50€ normaalista poikkeavia juhlakuluja, toinen 50€ meni talvivarastoon aneiden ostamiseen ja lisäksi summassa on pari ravintolaruokailua. Kun tuo puolitetaan, niin saadaan 158€.


Kuun saapuneet tavarat: 1 kpl pumppupulloja, jonka sain ilmaiseksi, 1 lasten kastelukannu (ilmainen sekin), 6 paria saappaita, joista neljät lähtivät parin päivän harkinnan jälkeen eteenpäin. Lisäksi ostin kosmetiikkaa: HenkkaMaukan lahjakortilla puuterin ja meikkipuuterin sekä Herra Kirjoitukselle 7 paria sukkia ja Dermosilin tarjouksesta itseruskettavaa, sillä yritän epätoivoisesti roikkua kesän rusketuksessa. Näihin meni kaikkiaan n. 10€, sillä nuo HenkkaMaukan tavarat hankittiin jo kauan laatikossa marinoituneella lahjakortilla.


Muita ostoksia olivat kolmet sukkapuikot, yhdet koivuiset ja kahdet neliskanttiset -yhteishinta n. 20€. Perustelin nämä itselleni tarpeella (ja halvalla hinnalla), sillä kun on kahdet samanlaiset, voi kutoa kahta sukkaa yhtä aikaa (ei, en edelleenkään ole innostunut opettelemaan looppaamista). Myönnän, että haluaisin vielä lisää, nimittäin 20cm cubicsit koossa 3.

Tunnustan, etten jaksa kaivella kaikkia laskuja esiin, mutta näistä kauppakuiteista laskien elokuun kulutukseni oli siis 240,15€, mikä on mielestäni ihan kohtuullinen summa huoioiden se, että kaapeissa on nyt ruokaa, peruskosmetiikkaa ja harrastusvälineitä talven varalle.

keskiviikko 29. elokuuta 2018

Luvattu, aloitettu

Lupasin tehdä ylimääräisen työvuoron sen sijaan, että olisin pitänyt vapaapäivän. Tämän kunniaksi päätin myös aloittaa syksyn suururakan eli tunnelukot - huvittavasti pään sisäinen ääni hoki, että sinun pitäisi tehdä jotain järkevää, pitäisi toimia, pitäisi, pitäisi (kyllä, tämä ehdottomasti on vaativuuden tunnelukko, joka siellä huutelee). Suorittamisen sijaan valitsin itseni eli pistin tunnelukko-äänikirjan pyörimään ja sijoittauduin makuulle piikkimatolle sitä kuuntelemaan. Rentoutusta ruumille ja onnellisuutta päälle, niistä on hyvä päivä tehty.

Matka tunnelukkojen kanssa on pitkä ja tämä on vasta ensimmäinen askel, mutta tärkeintä on, että se on nyt otettu. Toivon tällä matkalla löytäväni tien hetken mielihyvistä pysyvään onnellisuuteen, mutta kuten todettu, matka on pitkä, mutta niin on edessä oleva syksy ja talvikin. Sen verran olen näin alkuun tälle matkalle varannut aikaa.

Aloitin Kimmo Takasen kirjasta Tunne lukkosi. Sen kesto äänikirjana on reilut kymmenen tuntia ja jo hetken kuunneltuani tiedän kuuntelevani sen useammin kuin kerran. Sen jälkeen vuorossa ovat saman kirjoittajan Murra tunnelukkosi ja Craig Nakkenin Minä ja riippuvuus. Kun olen nämä "opiskellut", lisää materiaalia löytyy varmasti, mutta toisaalta lukemani ja kuulemani perusteella luotan Takasen asiantuntemukseen sen verran paljon, etten tiedä, tarvitsenko muita oppikirjoja kuin nämä.

Impusiivisesti olen taas syöksymässä suurella innolla johonkin, mutta tällä kertaa minä toivon ja uskon, että tästä syöksymisestä tulee erilainen, koko loppuelämän mittainen pehmeä liuku.

maanantai 27. elokuuta 2018

Vavahduttava oivallus

Pyykin käsittely on kotitöistä se, josta olen aina pitänyt eniten. Erityisesti puhtaan pyykin kanssa puuhastelu on jotenkin terapeuttista, rentouttavaa ja oivalluttavaa - en osaa sanoa miksi, mutta niin vain oivalluksen lamppu syttyi tälläkin kerralla.

Ripustin pyykkejä vinttiin kuivumaan ja pohdin samalla kauppalistaa, erityisesti sitä, mitä hyvää itselleni kaupasta ostaisin. Sitten se yht'äkkiä iski salaman lailla, tuon ajatuksen hirveä paradoksi. Olisin voinut vaikka kiljua Tankki täyteen-sarjan Emmiä lainaten: "moment neiti Korpela, sain juuri transpiraation". Minä, joka olen kolikoistani kovinkin tarkka ja seuraan kulutusta ja nuukailen, heitän järkyttävät määrät rahaa hukkaan. Tai no, jos aivan tarkkoja ollaan, niin eiväthän ne hukkaan mene, vaan joko vessan pytystä alas tai kertyvät vyötärölle ja sitten minä taas käytän hirveän määrän aikaa, rahaa ja energiaa päästäkseni noista vyötärömakkaroista eroon. Tuo ajatus oli todellakin kuin lekan isku päähän - eihän tuossa toiminnassa ole mitään järkeä, sehän on ihan älytöntä, järjetöntä ja tyhmää.

Ajatus vaatii toki runsaasti lisää työstämistä, mutta ensimmäistä kertaa elämässäni tajusin ajatella asiaa tuolta kantilta. Miten moninkertainen rahan ja voimavarojen tuhlaus tuo aikaisempi toimintatapani on. Jospa lähdettäisiinkin siitä päästä, että säästetään voimavaroja ja rahaa ja jätetään ostamatta tai ostetaan aikasemman jättisäkillisen sijaan vaan ihan vähän - niin vähän, että se ei kerrytä vyötärömakaraa. Toistan itseäni toteamalla, että säästö on moninkertainen, ensiksi ostamatta jättäminen kerryttää kolikoita pussin pohjalle ja sitten se, että ei tarvitse käyttää niitä kolikoita sen kertyneen läskin poistoon. Puhumattakaan voimavarojen säästämisestä - ei tarvitse miettiä, miten sen kertyneen läskin tuhoaisi, piilottaisi tai millä saisi kuukausibudjetin venymään vielä jonhonkin ihmepilleriin, joka polttaa kaiken rasvan tuhkaksi (millaista ei siis todellakaan ole olemassa) tai miten revin itseni jonnekin tunnille, jonka määrä olisi polttaa rasvaa muutaman sadan kalorin verran.

Pienessä päässäni suristavat rattaat ihan hurjaa vauhtia - näinköhän mitä löysin sen kultajyvän.

torstai 23. elokuuta 2018

Aneita ostamassa

Kun shoppailuvimma yllätti, kohdistin sen kerrankin johonkin järkevään ja tein tilauksen Matsmartille kuivatavarakaapin täydennykseksi. Hankin muroja, näkkäriä, mausteita, vähän herkkuja, sinappia, proteiinipatukoita, tortilloja sekä sitruunajuomaa Herra Kirjoitukselle. Tämä viimeksimainittu siis sokkona, joten se voi olla mahdottoman pahaakin, mutta pakko kokeilla, kun hän kaipaa kunnollista sitruunaa edelleen.


Melkoinen kasa kaikenlaista. Kyllä näillä pitäisi päästä pitkälle syksyyn. Varsinkin, kun aikeeni on nyt tosissaan alkaa tyhjentää kaappeja lisättyäni ensin nämä niiden sisältöön.

Tässä kohtaa pitänee vielä nuukana todeta, että normaalihinnoilla tuo kasa olisi maksanut n. 250€, mutta postikuluineen Matsmartin kautta tuli tälle kasalle hinnaksi alta 50€. 



tiistai 21. elokuuta 2018

Oluttuoppi sukat

Lankana tummanruskea mysteerilanka ja valkoinen epätasainen puuvillasekoite, jotta vaahdosta tulisi mahdollisimman ilmavaa.

Koko n. 39. Luo 48 silmukkaa. Neulo 3o, 3n 5. krs, tämä jää piiloon vaahdon alle, mutta auttaa sukan pysymistä jalassa. Tämän jälkeen neulo tuopin suu eli 10 kerrosta kaikki oikein, tämän jälkeen jatketaan 3o, 3n 30krs ja vielä ennen kantalappua 12 krs oikein.

Tämän jälkeen vahvistettu kantalappu 24 silmukalla, 30krs. Jalkaterässä oli 13 silmukkaa puikolla ja ihan normaali sädekavennus.

Vaahtoa varten nosta luontireunasta noin tuplamäärä silmukoita alkuperäiseen nähden, minulla lanka oli ohuempaa ja halusin vaahdosta "möyheämmän". Neulo oikein 17krs. Päättele. Käännä vaahto niin, että suusta tulee kaksinkertainen ja kiinnitä ensimmäisen joustinneuloksen ja sileän neuleen rajalle, näin vaahdosta tulle pulleampi.

Tuopin kahvan kudoin 8 silmukan pötkönä ja täytin toisella ruskealla jämälangalla, jotta kahva pysyy mallissaan.


Nämä ehtivät ajelehtia tuossa puolivalmiina hyvän tovin, kunnes serkkuni pyysi sukkia tällä mallilla. Aikataulu oli haasteellisen tiukka, maanantai iltana tuli pyyntö ja keskiviikkona aamusta piti olla valmiita. Mutta sehän on haaste - totta kai - kiinni veti.  Tiistaina iltapäivällä pistin sitten kuvia ja kyselyä, että kelpaisko nämä.






Sukkaosa neulotu 3,5 Ergonimicseilla ja vaahto kolmosen Cubicseilla.