Tämä teksti on jäänyt puolinaisena jonnekin matkainnostuksen ja lomalta paluun arkishokin jalkoihin, mutta ajatukset ovat yhä ajankohtaisia tai kenties minimaalisten hankintojen vuonna vieläkin ajankohtaisempia.
Sain joulukuussa viimeisenkin marraskuun masennuksessa tilaamistani mekoista. Koska saapunut "aarre" oli esiteltävä heti, kiskaisin mekon päälleni, värväsin Herra Kirjoituksen nappaamaan valokuvan ja lähetin sen kummemmin sensuroimatta ystävälleni Ievuskaiselle.
Kuvassa minulla sattui olemaan jalassa kukkakuvioiset leggingsit, jotka tietenkin kirvoittivat Ievuskaiselta kommentin. Tämä kommentti puolestaan johdatti minut paremminkin miettimään vaatesuhdettani, joka on vähintäänkin kieroutunut. Nuo legendaariset kukkaleggingsit kun sattuvat olemaan jostain parinkymmenen vuoden takaa.
Ne ovat kuitenkin ehjät, paikatut toki, mutta reiättömät, missään tapauksessa ne eivät ole muodikkaat, mutta ne toimivat tehtävässään eli lämmittävänä näkymättömänä vaatekerroksena. Tiedän, että suurin osa muista olisi heittänyt nämäkin vaatteet roskiin jo vuosia sitten, minä vaan en osaa, kun ne ovat edelleen ihan käyttökelpoiset.
Tällä samalla käyttökelpoisuus-logiikalla mennään muunkin vaatevarastoni suhteen eli kun vaate mahtuu päälle, on ehjä tai sen saa järkevästi korjattua, niin se pysyy minulla edelleen käytössä - ihan sama onko sillä ikää vuosi, kaksi tai kaksikymmentä ja onko se trendikäs vai ei. Sitä paitsi viime vuosien kokemus on osoittanut, että ne kaksikymmentä vuotta vanhat tai sitä vanhemmat vaatteet on tehty huomattavasti paremmasta materiaalista kuin nämä nykyiset - ihan riippumatta siitä, mihin käyttöön ne on aikanaan tehty. Tiedän, että tämä on asia, josta olen paasannut täällä lukuisat kerrat. Tämän vakaumukseni takia on varmasti myös parempi, että pysyttelen näissä vanhoissa ikälopuissa retuissani.
Loppuunkäyttämisen-logiikka yhdistettynä aiempaan hamstraukseen tarkoittaa myös sitä, että vaatteita on kertynyt varastoon valtavasti ja eivätkä ne tunnu kuluvan loppuun kovin nopeasti. Eivät tietenkään, koska niitä korjataan, paikataan ja parsitaan, mikä lisää niiden käyttöikää merkittävästi. Tästä tietenkin seuraa kaappien täyttyminen ääriään myöden, minkä luonnollinen seuraus on vaatteidenostolakko ja itseni tuntien entistä tarkempi vaatteiden loppuunkäyttö, jotta ne eivät vaan lopu. Onneksi olen pystynyt kohtuullisen hyvin pitämään tuon vaatteiden ostolakkoni, joten uusia ei ole juuri minulle tullut. Uskon vahvasti, että kyllä sitten jossain vaihessa ollaan siinä tilanteessa, että vaatteet lopulta kuluvat loppuun tavalla tai toisella (loppuun käytettynä, uuteen muotoon tuunattuna tai eteenpäin jobattuna). Sen verran olen antanut itselleni luvan olla itsekäs, että jos varastoistani kaivautuu esiin päällä inhottavalta tuntuvasta materiaalista (lähinnä ajattelen täysmuovisia akryylivaatteita, jotka eivät toimi sen paremmin vaatteina kuin rätteinäkään) tehty vaate, pistän sen roskiin. Olen tullut siihen tulokseen, että jos vaate ei kelpaa minulle, joka en ole vaatteiden suhteen kronkeli, se tuskin kelpaa kenellekään muullekaan. Tuunaukseenkaan ei kannata käyttää huonoa materiaalia muuta kuin koevedoksiin, koska rajallista aikaa ei kannata haaskata.
Tiedän sekin, että monen muun ratkaisu tähän tilanteeseen olisi jätesäkki, roskakori ja uuden shoppailu. Minun tapani se ei ole. Tehkööt muut mitä haluavat, minä vaihdan rakkaisiin kukkalegginseihini (jotka muuten alkavat taas olla muotia) kuminauhan, jotta yhteinen taipaleemme jatkuu toivottavasti vielä muutaman vuoden verran.
Tsemppaan tällä kirjoituksella itseäni välttämään jokakeväisen "tahtoo uusia vaatteita ja rakentaa pesän" boostin, mikä liittyy päivien pitenemiseen ja valon lisääntymiseen. Minulla on ihan riittävästi vaatteita, niitä uusia voi kaivaa esiin omasta kaapista ja pesäkin on jo rakennettu, eikä sekään kaipaa enää yhtään uutta risua (lue tavaraa).
