"Koska ihmisen on vaan joskus päästävä toteuttamaan itseään". Näin perustelin itselleni ja muille, kun taas kerran ryhdyin toteuttamaan yhtä lukuisista ideoistani. Onnistuin saamaan roskalava ryhmästä lein tai oikeastaan kaksi, sillä alkuperäinen ideani oli runsaskukkaisempi.
"Kranssin" pohjana on tällä kertaa se keittiöstä ylimääräiseksi jäänyt lista. Siihen sitten liimailin leistä irroittamiani kukkia ja palasen leitä sellaisenaan ripustinnaruksi.
Herra Kirjoitus tulosti tekstit, fontin valitsimme yhdessä. Kuvittelin, että musta tussi olisi tullut paperista läpi ja että olisin voinut käyttä sitä sabluunana. Ensimmäisen kirjaimen kokeiltuani totesin, että se onnistunut. Niinpä leikkasin kirjaimet irti ja piirtelin reunat sitä kautta, sitten värittelin tekstin kokonaan mustaksi.
Me molemmat tykkäämme tästä kovasti, joten ihan sama, mitä mieltä muut ovat tästä virityksestä.
Tämä on näitä melkein nollabudjetin askarteluja. Lei tosiaan saatu ilmaiseksi roskalava-ryhmän kautta, lista on ylijäämää, kaksipuolinen teippi ja musta tussi vanhoja varastoja.

Ei kommentteja:
Lähetä kommentti