tiistai 9. huhtikuuta 2019

Takatalvi

Tekisi mieli näyttää nurjaa naamaa, kiukutella ja kiroilla, koska jälleen on takatalvi ilonamme. No jälleen on ehkä liioittelua, koska tämä on ensimmäinen tälle keväälle. Ensimmäinen, mutta sitäkin kunnollisempi. Kun olemme pari viikkoa saaneet nauttia kuivista ja sorattomista kaduista, on parinkymmenen sentin lumikerros aikamoinen takaisku, etenkin kun olin valmistautunut ensimmäiseen pyörällä tehtävään työmatkaan loppuviikosta.

Toisaalta olen kyllä tänään sellaisissa fiiliksissä, että melkein sama vaikka lunta olisi metri ja pakkasta viisitoista astetta. Suurin syy positiiviseen fiilikseen on tietenkin siivottu koti. Ihan sama, millainen keli ulkona on, kun voi nauttia sen katselemisesta puhtaiden ikkunoiden läpi sitten kun pääsee töistä kotiin. Tälle päivälle osui onneksi harrastustyöpäivä, joten työmatkakin oli vain kivenheitonmittainen, ja lisäksi kadut oli aurattu, joten ei tarvinnut kaivaa esiin jo kertaalleen poislaitettuja talvikenkiä.

Kun lisäksi tälle päivälle osuu myös ylellisyyshetkemme eli kotihierojan käynti, ei ole ihme, että hymyilyttää takatalvesta huolimatta.

Ei kommentteja: