Useamman vuoden ajan olen jo suunnitellut tekeväni sytykeruusuja lahjaksi sellaisille sukulaisille, ystäville ja kavereille, joilla on joku tulisija, jossa niitä käyttää. Tähän asti asia on jäänyt suunnittelun asteelle, mutta nyt päätin ottaa itseäni niskasta kiinni ja edes kokeilla, miten homma toimisi.
Ensimmäiseksi kokeilin sitä, miten kauan yhden ruusun tekemiseen menee ja miten monta niitä yhdestä kymmenen munan kennosta saa aikaan. Kellotus osoitti, ettei tuota yhtä ruusua mitenkään kovin kauaa väännä, riippuu vähän tekniikasta, sillä ruusuja voi koota monella tavalla. Minä tein vain pienen sydämen kieputtamalla ja lisäilin sitten irtolehtiä sen ympärille, Herra Kirjoitus puolestaan repi pari pitkän pitkää suikaletta ja kieputti niistä kokonaisen ruusun. Olisiko yhteen ruusuun mennyt pari minuuttia silloin kun laskee mukaan kennon repimiseen ja pehmittämiseen menneen ajan.
Yllättävän paljon materiaalia nuo veivät, sillä kolmesta kennosta sai aikaan 15 ruusua siis viisi per kenno. Vastaavasti isommasta kennosta ei saa suhteessa enempää ruusuja, koska niissä ei ole paljon enempää reunaa kuin noissa pienemmissä ja se reuna on kuitenkin paras materiaali noihin ruusuihin.
Laskeskelin, että jos vain ehdin, yritän tehdä noita ruusuja kaikkiaan noin 100 kappaletta. Tämä on siis se minimi, jota lahjoiksi tarvitsen. Enemmänkin varmaan pitäisi, sillä muistan luvanneeni noita jossain vaiheessa arpavoitoiksi erääseen tapahtumaan, siitäkin on jo useampi vuosi, joten olisi ehkä syytä lunastaa sekin lupaus vihdoin ja viimein. Onneksi tuo tapahtuma on jokavuotinen eli olen vain vähän pidemmällä toimitusajalla liikkeellä.
Osan ruusuista voin toki korvata noilla sytykesipseillä, sillä samaa asiaahan ne ajavat.
Unohdin ottaa kuvat, mutta lisään ne tähän myöhemmin.
sunnuntai 23. marraskuuta 2014
lauantai 22. marraskuuta 2014
Jouluiset tähdet
Näihin tähtösiin näin ohjeen jossain netissä, ne olivat kyllä viisi sakaraisia, mutta kokeiltuani yhtä sellaista, totesin kuusisakaraisen mielyttävän silmääni enemmän.
Kankaat ovat kierrätysmateriaalia kaikki. Laatikon pohjalta löytyneet lakanakankaan ja pitsin jämät täydentyivät vanhalla punaisella essulla, joka oli muotoutunut essuksi housuista joskus parikymmentä vuotta sitten. Jos oikein muistan, niin olen käyttänyt sekä noita housuja että essua, silloin kauan sitten.
Pyrin siihen, että jokainen tähti olisi uniikki, jos ei muuten, niin ainakin koristeiltaan.
Kokosin tähdet käsin ommellen, mutta reunat huristelin ompelukoneella. Sitten käänsin tähdet ja lisäsin vähän täytettä. Lopuksi ompelin kääntöaukon kiinni ja valmista tuli. Nyt mietin vielä, laitanko noihin ripustuslangat vai en.
Kankaat ovat kierrätysmateriaalia kaikki. Laatikon pohjalta löytyneet lakanakankaan ja pitsin jämät täydentyivät vanhalla punaisella essulla, joka oli muotoutunut essuksi housuista joskus parikymmentä vuotta sitten. Jos oikein muistan, niin olen käyttänyt sekä noita housuja että essua, silloin kauan sitten.
Pyrin siihen, että jokainen tähti olisi uniikki, jos ei muuten, niin ainakin koristeiltaan.
Kokosin tähdet käsin ommellen, mutta reunat huristelin ompelukoneella. Sitten käänsin tähdet ja lisäsin vähän täytettä. Lopuksi ompelin kääntöaukon kiinni ja valmista tuli. Nyt mietin vielä, laitanko noihin ripustuslangat vai en.
perjantai 21. marraskuuta 2014
Carcassonne: pedot ja paimenet
Vaikka alankin vakaasti olla sitä mieltä, että Carcassonne-lehmä on jo lypsetty loppuun, oli silti aivan pakko ostaa tämä yhdeksäskin lisäosa. Samalla tein päätöksen, että kymppi on sitten viimeinen lisäosa, joka meille muuttaa, jos joskus sellaisen saavat aikaiseksi - liika on liikaa lisäosissakin (tai ehkä vaan on järjetöntä haalia kaikki mahdolliset lisäosat, mitä peliin on saatavilla).
No, pedot ja paimenet meille nyt sitten muutti. Paketista löytyi tietenkin kasa uusia laattoja ja myös uusia tapahtumia. Tällä kertaa peliin lisätään lampaita paimentavia paimenia, kukkuloita ja viiniviljelmiä.
Jokainen pelaaja saa uuden paimenmeeplen, jonka voi pelata pellolle maanviljelijän sijasta. Kun paimen pelataan, pussista nostetaan laatta, jossa on 1–4 lammasta tai susi. Laumat kasvavat ja kasvaessaan tuottavat entistä enemmän pisteitä – mutta jos pussista nousee susi, se syö kaikki lampaat ja pelaajat jäävät pisteitä vaille.
Luostarien munkkien viihteeksi on tarjolla viinitarhoja. Viinitarhat tuottavat kolme lisäpistettä, mikäli ne ovat valmistuvan luostarin viereisissä ruuduissa. Jos luostari jää kesken, viinitarhoista ei ole mitään iloa.
Kukkulat ovat korkeampia seutuja eli laattoja, joiden alle piilotetaan toinen laatta. Ne paitsi poistavat pelistä salaa sattumanvaraisia laattoja laatanlaskijoiden harmiksi, myös auttavat tasatilanteissa. Jos siis kaupungissa on vaikkapa kaksi eriväristä meepleä, tavallisesti pisteet jaettaisiin, mutta jos toinen on kukkulalla, kukkulalla oleva saa pisteet yksin.
Käytännössä tätä ei vielä ole testattu, mutta pääsee ilman muuta kokeiluun seuraavassa Carcassonne-pelissä. Luultavasti muista lisäosista erikseen, kymppi-Carcassonnen kanssa.
No, pedot ja paimenet meille nyt sitten muutti. Paketista löytyi tietenkin kasa uusia laattoja ja myös uusia tapahtumia. Tällä kertaa peliin lisätään lampaita paimentavia paimenia, kukkuloita ja viiniviljelmiä.
Jokainen pelaaja saa uuden paimenmeeplen, jonka voi pelata pellolle maanviljelijän sijasta. Kun paimen pelataan, pussista nostetaan laatta, jossa on 1–4 lammasta tai susi. Laumat kasvavat ja kasvaessaan tuottavat entistä enemmän pisteitä – mutta jos pussista nousee susi, se syö kaikki lampaat ja pelaajat jäävät pisteitä vaille.
Luostarien munkkien viihteeksi on tarjolla viinitarhoja. Viinitarhat tuottavat kolme lisäpistettä, mikäli ne ovat valmistuvan luostarin viereisissä ruuduissa. Jos luostari jää kesken, viinitarhoista ei ole mitään iloa.
Kukkulat ovat korkeampia seutuja eli laattoja, joiden alle piilotetaan toinen laatta. Ne paitsi poistavat pelistä salaa sattumanvaraisia laattoja laatanlaskijoiden harmiksi, myös auttavat tasatilanteissa. Jos siis kaupungissa on vaikkapa kaksi eriväristä meepleä, tavallisesti pisteet jaettaisiin, mutta jos toinen on kukkulalla, kukkulalla oleva saa pisteet yksin.
Käytännössä tätä ei vielä ole testattu, mutta pääsee ilman muuta kokeiluun seuraavassa Carcassonne-pelissä. Luultavasti muista lisäosista erikseen, kymppi-Carcassonnen kanssa.
torstai 20. marraskuuta 2014
Sytykesipsit osa 1
Netin ihmeellinen maailma on varsin tulvillaan ideoita, enemmän kuin kukaan ehkä koko ikänään ehtii hyödyntää. Tähänkin törmäsin ihan vahingossa, niin kuin yleensä parhaiden ideoiden kanssa käy.
Sytykeruusuista lienevät kaikki kuulleet, mutta nyt törmäsin niiden toiseen versioon sytykesipseihin. Näitä oli tehty sekä kaupasta ostetuista vanulapuista että pahvista, jotka oli kastettu sulaan steariiniin. Idea on siis ihan sama kuin sytykeruusuissa, mutta toteutustapa vähän eri.
Kierrätysintoilija tietenkin lämpeni ajatukselle heti. Tarvikkeita kun löytyi omasta takaa ja olin juuri päässyt tuskailemasta sitä, mitä tehdä kolmella nurkissa lojuvalla Pringles-tuubilla. Lisäksi tarvittiin liimaa, sakset, tapettia ja pahvia.
Pahvi leikattiin sipsituubiin sopiviksi pyörylöiksi. Tämän verran materiaalia tuli yhdestä talouspaperirullahylsystä, yhdestä wc-paperirullahylsystä ja yhdestä kirjan toimittamiseen käytetystä pahvikotelosta. Tuollaisina nuo täyttävät yhden tuubin, mutta varmaankin ne kasvavat kokoa sen verran, että noista riittää valmiina ainakin kahteen tuubiin.
Sitten sopiva tapetti kehiin. Liimaa purkin kylkeen ja tapetti paikalleen.
Näyttävät ihan hyviltä ja tuollaista kehtaa jo pitää takanreunuksellakin mieluummin kuin sanomalehtinippua. Tarkoitus on antaa nämä joululahjoiksi, sillä olen niin tylsä, että itse pidän käytännöllisistä lahjoista eniten. Nämä kierrätyslahjat ovat monesta muustakin syystä mieleeni, ne ovat persoonallisia ja itse tehtyjä ja varsin edullisia. Näihin tuubeihin tuli kuluja liiman verran, jota sitäkään ei tarvinnut hakea kaupasta, kun sitä on yleensä meillä aina varastossa, tuubit, pahvi ja tapetti olivat ilmaisia.
Seuraavaksi onkin sitten edessä varsinainen tulikoe, itse sipsien valmistaminen.
Sytykeruusuista lienevät kaikki kuulleet, mutta nyt törmäsin niiden toiseen versioon sytykesipseihin. Näitä oli tehty sekä kaupasta ostetuista vanulapuista että pahvista, jotka oli kastettu sulaan steariiniin. Idea on siis ihan sama kuin sytykeruusuissa, mutta toteutustapa vähän eri.
Kierrätysintoilija tietenkin lämpeni ajatukselle heti. Tarvikkeita kun löytyi omasta takaa ja olin juuri päässyt tuskailemasta sitä, mitä tehdä kolmella nurkissa lojuvalla Pringles-tuubilla. Lisäksi tarvittiin liimaa, sakset, tapettia ja pahvia.
Pahvi leikattiin sipsituubiin sopiviksi pyörylöiksi. Tämän verran materiaalia tuli yhdestä talouspaperirullahylsystä, yhdestä wc-paperirullahylsystä ja yhdestä kirjan toimittamiseen käytetystä pahvikotelosta. Tuollaisina nuo täyttävät yhden tuubin, mutta varmaankin ne kasvavat kokoa sen verran, että noista riittää valmiina ainakin kahteen tuubiin.
Sitten sopiva tapetti kehiin. Liimaa purkin kylkeen ja tapetti paikalleen.
Näyttävät ihan hyviltä ja tuollaista kehtaa jo pitää takanreunuksellakin mieluummin kuin sanomalehtinippua. Tarkoitus on antaa nämä joululahjoiksi, sillä olen niin tylsä, että itse pidän käytännöllisistä lahjoista eniten. Nämä kierrätyslahjat ovat monesta muustakin syystä mieleeni, ne ovat persoonallisia ja itse tehtyjä ja varsin edullisia. Näihin tuubeihin tuli kuluja liiman verran, jota sitäkään ei tarvinnut hakea kaupasta, kun sitä on yleensä meillä aina varastossa, tuubit, pahvi ja tapetti olivat ilmaisia.
Seuraavaksi onkin sitten edessä varsinainen tulikoe, itse sipsien valmistaminen.
keskiviikko 19. marraskuuta 2014
Lisää aarteita
Sain samalta henkilöltä vielä lisää aarteita, niitä ihania vihreän-turkooseja korviksia. Ensimmäisen paketin mukana tulleen korvisparin maalasin kynsilakalla vielä paremmin laukun sävyyn sopivaksi, KLIK, ja näistäkin yksi pari saa pintaansaa maalia. Jäljelle jäävistä ainakin yksi tai ehkä kaksi saa jäädä silleen ja sitten on vielä yksi varapari olemassa.
Toisen maalatuista pareista jätän korviskäyttöön ja toisesta teen kenkäkoristeet. Haaveena olisi löytää jostain samansävyistä kangasta, että saisi rakennettua napin ympärille ruusukkeen. Tuollaisella vähän näyttävämmällä ruusukkeella voisi sitten koristella vaikka mustat tai valkoiset kengät ja ne yhdistyisivät mukavasti laukun kanssa.
Toisen maalatuista pareista jätän korviskäyttöön ja toisesta teen kenkäkoristeet. Haaveena olisi löytää jostain samansävyistä kangasta, että saisi rakennettua napin ympärille ruusukkeen. Tuollaisella vähän näyttävämmällä ruusukkeella voisi sitten koristella vaikka mustat tai valkoiset kengät ja ne yhdistyisivät mukavasti laukun kanssa.
tiistai 18. marraskuuta 2014
Yksi vältetty ostos
Onnistuin sentään välttelemään edes yhtä ostosta, kuten aiemmin mainitsin synnytti uusi laukkuni uusia hankintatarpeita. Eihän laukku yksinään mitään ole - vaikka pukeudun värikkäästi, minusta ei ole sirkuspelleilyyn eli siihen, että pistetään kasaan punainen huivi, vihreät kengät, lilat sukat, ruskeat hanskat, beige laukku, harmaa vyö ja taivaansininen pipo ja väitetään, että se on harkitusti koottu ja tyylikäs kokonaisuus.
En varmaan koskaan pääse siihen tyylikkään pukeutumisen 11 pisteen sääntöön, jossa jokainen väri, kuosi ja yksityiskohta pisteytetään erikseen ja niiden yhteenlaskettu määrä ei saa ylittää yhtätoista. Tämä on kuulemma juju esimerkiksi herttuatar Caterinen pukeutumisessa. Yrittänyttä ei silti laiteta ja siksi yritän käyttää keskenään sopivia asusteita tai väriä yhdistettynä yhteen mustan, valkoisen, ruskean tai harmaan kanssa siis yksi noista ja yksi muu väri. Mustaan asuun voisin kyllä koota asusteiksi sellaisen sirkusyhdistelmän, jossa olisi kirkasta punaista, sinistä, vihreää ja keltaista, mutta se edellyttäisi ihan tiettyjä sävyjä ja äärimmäisen yksinkertaista eleetöntä mustaa asua.
Nyt kuitenkin ongelmana on turkoosi laukku. Laukun väri on niin haastava, että kenkien löytäminen siihen lienee suoranainen mahdottomuus tai onnenkantamoinen, kuten kävi vihreän laukun suhteen. Täytyi siis miettiä muuta siihen asti, että kenkäongelma ratkeaa - olen niin vanhoillinen, että mieluiten paritan kengät ja laukun keskenään, vaikkei se muodikasta olisikaan.
Kaivelin omia laatikoitani ja muistikuvani piti tosiaan paikkansa, minulla oli jemmassa lähes laukunväriset hansikkaat. Kuvassa väri näyttää vähemmän yhteensopivalta kuin todellisuudessa, kiitos salaman, joka muuttaa mattaiset mokkahanskat vaaleammiksi ja killtävän laukun tummemmaksi. Marraskuun pimeydessä on turha koettaa kuvausta luonnonvalossa, minun kameravarustuksellani se ei vain toimi, joten laukku on kuvissa sininen, vaikka livenä turkoosi.
Huivien kanssa tilanne vain on surkeampi. Ei yhtään täydellisesti yhteensopivaa huivia, yksi kuviollinen sininen, jossa yhtenä värinä on kyllä täsmälleen oikea turkoosi, mutta vallitseva väri on sinistä.
Toinen huivi on sitten vastaavasti tummanvihreä (saatu Ievuskaiselta joskus) ja sekin näyttää istuvan kohtuullisesti laukun kanssa, vaikka on siis selkeästi eri värinen. Ehkä näillä pääsee pahimman kriisin yli -ainakin alkuun. Pitänee vielä kaivella laatikoita, jos vaikka löytyisi sopiva lankakerä ja pitää silmät auki kaupoissa ja kirppareilla, kun laukku on mukana, jotta pääsee tekemään vertailua. Kesäajaksi tulossa on kengänkoristeet ja korvikset laukun sävyssä, niiden tuunaamista aloittelinkin jo.
Isoista varastoista on joskus jotain hyötyäkin, ihan kaikkea ei tarvitse hakea kaupasta.
En varmaan koskaan pääse siihen tyylikkään pukeutumisen 11 pisteen sääntöön, jossa jokainen väri, kuosi ja yksityiskohta pisteytetään erikseen ja niiden yhteenlaskettu määrä ei saa ylittää yhtätoista. Tämä on kuulemma juju esimerkiksi herttuatar Caterinen pukeutumisessa. Yrittänyttä ei silti laiteta ja siksi yritän käyttää keskenään sopivia asusteita tai väriä yhdistettynä yhteen mustan, valkoisen, ruskean tai harmaan kanssa siis yksi noista ja yksi muu väri. Mustaan asuun voisin kyllä koota asusteiksi sellaisen sirkusyhdistelmän, jossa olisi kirkasta punaista, sinistä, vihreää ja keltaista, mutta se edellyttäisi ihan tiettyjä sävyjä ja äärimmäisen yksinkertaista eleetöntä mustaa asua.
Nyt kuitenkin ongelmana on turkoosi laukku. Laukun väri on niin haastava, että kenkien löytäminen siihen lienee suoranainen mahdottomuus tai onnenkantamoinen, kuten kävi vihreän laukun suhteen. Täytyi siis miettiä muuta siihen asti, että kenkäongelma ratkeaa - olen niin vanhoillinen, että mieluiten paritan kengät ja laukun keskenään, vaikkei se muodikasta olisikaan.
Kaivelin omia laatikoitani ja muistikuvani piti tosiaan paikkansa, minulla oli jemmassa lähes laukunväriset hansikkaat. Kuvassa väri näyttää vähemmän yhteensopivalta kuin todellisuudessa, kiitos salaman, joka muuttaa mattaiset mokkahanskat vaaleammiksi ja killtävän laukun tummemmaksi. Marraskuun pimeydessä on turha koettaa kuvausta luonnonvalossa, minun kameravarustuksellani se ei vain toimi, joten laukku on kuvissa sininen, vaikka livenä turkoosi.
Huivien kanssa tilanne vain on surkeampi. Ei yhtään täydellisesti yhteensopivaa huivia, yksi kuviollinen sininen, jossa yhtenä värinä on kyllä täsmälleen oikea turkoosi, mutta vallitseva väri on sinistä.
Toinen huivi on sitten vastaavasti tummanvihreä (saatu Ievuskaiselta joskus) ja sekin näyttää istuvan kohtuullisesti laukun kanssa, vaikka on siis selkeästi eri värinen. Ehkä näillä pääsee pahimman kriisin yli -ainakin alkuun. Pitänee vielä kaivella laatikoita, jos vaikka löytyisi sopiva lankakerä ja pitää silmät auki kaupoissa ja kirppareilla, kun laukku on mukana, jotta pääsee tekemään vertailua. Kesäajaksi tulossa on kengänkoristeet ja korvikset laukun sävyssä, niiden tuunaamista aloittelinkin jo.
Isoista varastoista on joskus jotain hyötyäkin, ihan kaikkea ei tarvitse hakea kaupasta.
maanantai 17. marraskuuta 2014
Kierrätys kunniaan ja ainoat jouluverhoni
Kuulun valitettavasti niihin, jotka eivät ole vähimmässäkään määrin jouluihmisiä, joten on suoranainen ihme, että minulla on jouluverhot. Eikä näitäkään olisi, jos en ihan sattumalta olisi äitini kanssa jokin aika sitten käynyt naapurikaupungin kierrätyskeskuksessa.
Oma paikallinen kierrätyskeskuksemme on naapurikaupunkien kierrätyskeskuksiin verrattuna lähinnä irvikuva, en muista kovinkaan monta kertaa sieltä mitään löytäneeni. Kun oikein pinnistän, niin kaksi löytöä tulee mieleen: Pentik-tarjottimen pohjana toiminut puutarjotin ja Tikal-lautapeli. Siinä ne sitten vuosikymmenen aikana tehdyt löydöt ovatkin. Sen sijaan muualta löytöjä on tullut tehtyä enemmänkin. Tästä syystä poikkean mieluusti noissa naapurikaupunkien mahtavissa aarreaitoissa aina kun se vain on mahdollista.
Tällä kertaa tuolla oli tarjous -50% kaikista kodintekstiileistä. Myönnän, että en tarvitse yhtään mitään uutta, mutta en voinut vastustaa herkullisen punaisen kutsua. Ensin minua veti puoleensa tuo houkutteleva väri, kouraistuani kankaan käteeni materiaali ja viimeisenä hintalappu 2,50€, josta pois puolet. Vasta kotona tarkastelin materiaalilappua, joka kertoi, että käteni ei ollut erehtynyt, suomalaista 100% puuvillaa, kaipa tämän voisi jo retroksikin luokitella, sillä se on jotakuinkin kasaria tyyliltään. Ainoa vika, mikä tuossa verhossa oli, oli pienen pieni repeämä valkoisessa rimpssussa, sen korjaamiseen meni pari minuuttia ja parikymmentä pistoa. Ikkunassa sitä ei edes huomaa. Hintaa tälle muutoin uudenveroisessa kunnossa olleelle verholle jäi siis 1,25€ ja koska sen saattoi pestä 60 asteessa, pesin ja pistin ikkunaan - tuon lämpötilan pitäisi tappaa pienet kutsumattomat vieraat, jos sellaisia olisi verhon mukana ollut.
Kuvasta ei varmaan erotu, mutta verhon kuosissa on pieniä sydämiä, punaisella pohjalla valkoisia ja valkoisella punaisia. Harmi, ettei näitä ollut kuin tämä yksi, olisin ostanut kaikki mitä käsiini olisin saanut sen verran kivannäköinen ja hyvää materiaalia tämä on.
En ole enää selvillä, miten paljon meille on marraskuun aikana tullut lisää tavaraa, mutta on sitä poistunutkin sitten vastaavasti. Kierrätykseen on naamakirjan kautta lähtenyt niin kelloja, kalentereita, lautapeli kuin muutakin materiaalia. Kierrätykseen lähtevät olen listannut, saapuvia en. Minusta kun ei taida olla minimalistiksi, pakko se vaan on uskoa.
Oma paikallinen kierrätyskeskuksemme on naapurikaupunkien kierrätyskeskuksiin verrattuna lähinnä irvikuva, en muista kovinkaan monta kertaa sieltä mitään löytäneeni. Kun oikein pinnistän, niin kaksi löytöä tulee mieleen: Pentik-tarjottimen pohjana toiminut puutarjotin ja Tikal-lautapeli. Siinä ne sitten vuosikymmenen aikana tehdyt löydöt ovatkin. Sen sijaan muualta löytöjä on tullut tehtyä enemmänkin. Tästä syystä poikkean mieluusti noissa naapurikaupunkien mahtavissa aarreaitoissa aina kun se vain on mahdollista.
Tällä kertaa tuolla oli tarjous -50% kaikista kodintekstiileistä. Myönnän, että en tarvitse yhtään mitään uutta, mutta en voinut vastustaa herkullisen punaisen kutsua. Ensin minua veti puoleensa tuo houkutteleva väri, kouraistuani kankaan käteeni materiaali ja viimeisenä hintalappu 2,50€, josta pois puolet. Vasta kotona tarkastelin materiaalilappua, joka kertoi, että käteni ei ollut erehtynyt, suomalaista 100% puuvillaa, kaipa tämän voisi jo retroksikin luokitella, sillä se on jotakuinkin kasaria tyyliltään. Ainoa vika, mikä tuossa verhossa oli, oli pienen pieni repeämä valkoisessa rimpssussa, sen korjaamiseen meni pari minuuttia ja parikymmentä pistoa. Ikkunassa sitä ei edes huomaa. Hintaa tälle muutoin uudenveroisessa kunnossa olleelle verholle jäi siis 1,25€ ja koska sen saattoi pestä 60 asteessa, pesin ja pistin ikkunaan - tuon lämpötilan pitäisi tappaa pienet kutsumattomat vieraat, jos sellaisia olisi verhon mukana ollut.
Kuvasta ei varmaan erotu, mutta verhon kuosissa on pieniä sydämiä, punaisella pohjalla valkoisia ja valkoisella punaisia. Harmi, ettei näitä ollut kuin tämä yksi, olisin ostanut kaikki mitä käsiini olisin saanut sen verran kivannäköinen ja hyvää materiaalia tämä on.
En ole enää selvillä, miten paljon meille on marraskuun aikana tullut lisää tavaraa, mutta on sitä poistunutkin sitten vastaavasti. Kierrätykseen on naamakirjan kautta lähtenyt niin kelloja, kalentereita, lautapeli kuin muutakin materiaalia. Kierrätykseen lähtevät olen listannut, saapuvia en. Minusta kun ei taida olla minimalistiksi, pakko se vaan on uskoa.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)
