sunnuntai 30. syyskuuta 2012

kolmas neljännes

Tässä kohtaa pääsee syvä huokaus, onko tosiaan niin, että tämäkin vuosi on päätynyt syyskuuhun asti. Kesä on mennyt ja syksy kovaa kyytiä tulossa.

Kyllä se niin vaan on ja on aika laskea vuoden kolmannen neljänneksen tyhjät purnukat.

Ensiksi kynsilakka, joka päätyi uusio käyttöön maalle. Isä tarvitsi sitä merkkausaineeksi erinnäisiin teknisiin projekteihin mm. moottorisahan terän merkkaus. Koska äidillä ei moisia tököttejä ole, kysyi isä minulta, löytyisikö minulta joku melkein loppuunkäytetty mahdollisesti huonoksi mennyt pullo. No, löytyihän minulta, joten Yves Rocherin Hibiskus palvelee nyt sitten uusio käytössä.

Mitä muuta meiltä on sitten tyhjennyt:
 


Täyttöpullollinen käsisaippuaa ja shampoota, dödöä, wieniläisestä hotellista mukaan napattu suihkugeeli, jonka raikasta sitruunan tuoksua rakastan ja manaan sitä, ettei kyseisen merkin tuotteita myydä Suomessa. Kulmakynä, josta jäljelle jäi tuo parin sentin pätkä siinä vaiheessa kun täyte siis varsinainen väri loppui. Turkoosinvärisen kynsilakan loppuminen aiheutti surua ja murhetta, sillä väri on todella suosikkini. Onneksi samaa väriä on vielä toinen pullo varastossa - kerrankin olen osannut olla kaukaa viisas. Edessä on Hugo Bossin Orange-.hajuveden tuoksunäyte, vähän ristiriitainen tuoksu - toisaalta voisin ostaa ja toisaalta en kuitenkaan ole ihan varma.

Hauskinta kuvassa on se, että samaan kuvaan on päätynyt myös Wc-ankka, joka oli tyhjien pullojen kanssa matkalla roskikseen. Miten se tuohon kuvaan livahti, en ymmärrä. Sillä kohtaa kun asian tajusin, olivat se ja muut pullot jo matkalla kierrätykseen eli uuden kuvan ottamiseen ei ollut mahdollisuutta.

Kuvista voisi päätellä, ettei meillä käytetä muuta kuin shampoota ja suihkugeeliä, mutta seuraava kuva todistaa, että meikitkin loppuvat joskus (vaikka välillä tuntuu, että ne kestävät ikuisuuden silloin kun saisivat kulua loppuun).

Loman jälkeen tuli huomattua, että hiukset tarvitsevat uutta väriä, että kulmakynä oli loppuunkulunut ja että ripsiväri oli kuivunut lopullisesti. Huulipunassakin oli olevinaan outo sivumaku, joten oranssinpunainen cognag-sävyinen Oriflamen puna päätyi puoliksi käytettynä roskiin. Myös peruskosmetiikkaa on kulunut kuorivan suihkugeelin (suosittelen), kasvopesun ja hammastahnan verran.

Ja miten ollakaan, että näitä perus-perus-perus juttuja tuntuu tyhjenevän aina vaan. Kesällä on sen verran tullut puuhailtua pihalla ja muualla, että käsisaippuaakin on kulunut melkoisesti. Ei sentään koko kolmen litran kanisteria, mutta paljon kuitenkin. Suihkugeeliäkin on tarvittu, samoin shampoota ja hoitoainetta. Karkeita kantapäitä on rasvattu decubalilla, sitäkin on tyhjentynyt iso tuubi.

lauantai 29. syyskuuta 2012

Counting votes

Koska olen viime aikoina käyttänyt lahjakorttejani jonkin verran, lienee syytä tehdä inventaario "piirongin laatikkoon" ja katsoa paljonko siellä on jäljellä ilmaiseen shoppaukseen oikeuttavaa valuuttaa.

Samalla voisi tehdä nettiin tarkistuksen, minkä verran siellä on valuuttaa jemmassa käytettäväksi erilaisiin hankintoihin. Enkä siis tarkoita pankkitiliä, vaan erilaisia paneeli- yms. jäsenyyksiä, jotka ovat kerryttäneet lahjakortteihin vaihdettavia pisteitä tai lahjakortteja.

Inventaario on nyt tehty. Aikaisemman tilanteen voi tarkistaa täältä. Lopputulema lahjakorttien suhteen on seuraava:

50 € S-marketin ravintolalahjakortteja
140 € S-ryhmän tavallisia lahjakortteja
80 € Nesteen bensalahjakortteja
50 € K-kaupan lahjakortteja
50 € Instrumentariumin lahjakortti
25 € superlahjakortti, josta en tiedä, mihin liikkeeseen sen ottaisin
100  € Seppälän lahjakortteja
15 € H&M lahjakortteja
35 € Dinskon lahjakortteja
30 € Motonetin lahjakortteja

Yhteensä 575 €

Kotiuttamista odottaa
yli 30€ Hesburgerin lahjakortteja
ja 350 € arvosta creditejä superlahjakortteihin.

Ja näiden lisäksi laatikon pohjalla on edelleen yksi Herra Kirjoitukselta saamani lahjakortti, joka oikeuttaa 5 hartiahierontaan ja 2 jalkahierontaan - pitäisi varmaan ihan tosissaan ottaa yhteyttä hierojaan ja sopia aika.

Nyt täytyy siis ihan tosissaan alkaa kartoittamaan tarpeita, koska jotain lahjakortteja on tullut viime kertaisesta käytettyä, mutta toisia on sitten taas tullut lisää.

maanantai 24. syyskuuta 2012

Kolmas keskeneräinen valmis

Tämä kirjoitus pitäisi kai otsikoida tyyliin "vihdoin ja viimein valmis". Nyt se kuitenkin on siinä, nimittäin ikkunaan ripustettuna, tuo virkatuista liinoista koottu verho, jonka olen täällä niin moneen kertaan maininnut.

Kolmas keskeneräinen työni on siis valmistunut ja näyttää tältä:



Näiden kuvien jälkeen korjasin vielä tuota verhon oikeaa laitaa, jotta se ei vetäisi noin pahasti. Korjauksen jälkeen verho näytti vieläkin paremmalta. Olen tosi tyytyväinen, vaikka tuon valmistamiseen kuluikin monen monta tuntia.

sunnuntai 23. syyskuuta 2012

Toteutus: olohuone

Jokin aika sitten esittelin suurieleisesti ideakuvia siitä, mitä haluaisin seuraavaksi olohuoneemme ikkunaan ripustaa. Ajatuksena oli siis kaarikapoilla koristeltu ikkuna, josta kirjoittelin täällä. Minulla oli tuota suunnitelmaa varten maitokahvinväristä upeasti kiiltävää satiinia, jonka kuvittelin soveltuvan paremmin kuin hyvin tuohon projektiin.

Testasin ja mielestäni kaiken piti olla ihan ok, mutta testausripustuksessa tuli todistettua, ettei kaikki mennyt kuin Strömsössä. Jostain syystä kangas laskeutui rumasti eli käytännössä olin varmaan leikannut kankaan kuitenkin väärin.

Vähän aikaa pyörittelin kankaita kädessäni ja totesin, että jotain niistä täytyy kuitenkin saada aikaan. Niinpä päädyin silittämään verhojen yläosaan laskoksia ja jättämään alaosan laskeutumaan poimutellen.


Kuva on otettu myöhään illalla, joten keinovalossa kankaan kiilto ei pääse oikeuksiinsa, eikä mallikaan oikein tuosta kuvakulmasta otettuna - livenä laskokset ja poimutukset erottuvat paremmin toisistaan. Idea on kuitenkin se, että yläosa on kolminkertainen, joten sen pitäisi kiiltää enemmän ja vastaavasti yksinkertaisen alaosan pitäisi päästää valoa paremmin läpi.

Täydensin olohuoneen tyyliin sopivilla sohvatyynyillä. Pari yksinkertaista samasta kankaasta ommeltua tyynyä sai seurakseen yhden laskoksilla koristellun version.


lauantai 22. syyskuuta 2012

Ideavarkaissa

Näin eräällä kaverillani ihanat korvikset, jotka hän oli ostanut Rauman mustan pitsin yöstä. Ne olivat erittäin ohuesta langasta virkatut ja koviksi tärkätyt isoäidinneliöt. Nuo korvikset näyttivät todella hauskoilta, joten päätin, että minäkin haluan sellaiset.

En tietenkään ottanut yhteyttä korujen valmistajaan, vaan päätin tehdä sellaiset ihan itse. Erään verhoprojektin materiaaleista löytyi kaksi suloista pientä kukkasta, jotka totesin korviksiin sopivaksi.
Aikaa korujen valmistamiseen meni noin viisi minuuttia - kolme ja puoli minuuttia neliöistä roikkuvien lankojen päättelemiseen. Minuutti koukkujen kiinnittämiseen ja puoli minuuttia todistekuvien ottamiseen.

Tosin päätin kyllä haluta ne isoäidinneliö korviksetkin, mutta niiden aika on sitten vähän myöhemmin.

perjantai 21. syyskuuta 2012

Tuunattu kännykkäkotelo

Olen todella mato kadottamaan kännykkäkoteloita. Nyt onnistuin hävittämään sen jonkin aika sitten tuunaamani Gollan kotelon, kun olin ulkoiluttamassa lainakoiraa tässä "männäviikolla". Pikkuisen tai siis äärimmäisen paljon kiukutti, sillä rakastin sitä koteloa sekä sen väriä, mallia että kaikkea muutakin - koteloa ei kuitenkaan löytynyt mistään, kun kiersin lenkkiä uudelleen, joten mennyt mikä mennyt.


En jaksanut alkaa tehdä uutta koteloa, vaan päätin tuunata vanhasta toimivan. Olin jostain syystä säästänyt kuparinvärisen kännykkäkotelon, joka kuoriutui metallipinnastaan. Samasta lähteestä eli keskeneräisten projektien laatikosta löytyi Laura Ashley-tyylinen kukkakangas, josta päätin tehdä kännykkäkoteloon uuden päälisen. Kukkakangas oli joskus ollut haalarin yläosa, mutta nyt siitä nuotoutui kännykkäkotelon päällys.

Käyttelin kotelon tekemiseen sekä neulaa, lankaa että kuumaliimapistoolia. Ei ehkä ihan mallikelpoisin suoritus, mutta toiminee sen aikaa, että keksin jonkin muun korvikkeen. Eli menen vihdoinkin kauppaan ostamaan sen uuden kännykkäkotelon, joka on ollut ostoslistalla jo puolen vuoden ajan.

Ensimmäisessä kuvassa kännykkäkotelo takaa, toisessa edessä, kiinnitys kotelossa jo valmiiksi olleella tarranauhalla.

torstai 20. syyskuuta 2012

Vaimolle ruokaa

Tapahtuipa kerran erässä keskikokoisessa länsisuomalaisessa kaupungissa, siinä moneen kertaan mainitussa kolmannen kerroksen kerrostaloasunnossa. Vaimo parka aka rouva Jälkikirjoitus sai syysflunssan ja menetti äänensä, vietti päivän kotona huilaillen ja kuumaa mehua juoden. Kellon lähestyessä neljää arvon rouva huomaa, että on liian heikko (lue väsynyt ja laiska) lähteäkseen kauppaan, mutta jääkaappi on lähes tyhjä. Mitäpä sitä sen suuremmin pohtimaan, koska ääntä ei kerran lähde, niin kännykkä kouraan ja laittamaan viestiä rakkaalle Herra Kirjoitukselle siitä, että vaimon on nälkä ja että suuren valkoisen metsästäjän olisi syytä käydä kaatamassa mammutti ja raahata se hännästä kotiluolaan.

Näppärä rouva Jälkikirjoitus näpyttelee tekstiviestin: Voisitko hommata vaimolle ruokaa?
Ja lähettää sen herra Kirjoitukselle. Rouva osaa miehensä numeron ulkoa, joten näpyttelee hän sen itse, ottamatta sitä luettelosta. Vähän rouva ihmettelee, että miksi herra ei vastaa, mitään mutta ehkä hänellä on kiire.

Kun herra Kirjoitus ilmestyy kotiin ilman kauppakassia ja puhelin alkaa samaan aikaan soittaa herra Kirjoituksen numerosta, on rouva pikkuisen hämmästynyt. Sen verran kuume tekee silmille tepposia, ettei rouva huomaa numerossa mitään outoa - herra Kirjoitus sen sijaan huomaa, numero on sama kuin hänen lukuunottamatta sitä, että toinen ja kolmas numero ovat päin vastoin kuin hänen numerossaan. Tässä soittavassa numerossa ne ovat 0 ja 1, hänen numerossaan 1 ja 0. Pelästynyt ja äänetön rouva Jälkikirjoitus jättää vastaamatta ja herra Kirjoitus alkaa selvittää, kuka soittaja on.

Kohta tulee tekstiviesti, jossa kysytään: Kuka olet? Lähettäjänä se "väärä numero". Samalla herra Kirjoitus saa selvitettyä, kenelle numero kuuluu. Sen haltija on kaupungin johtava sosiaalityöntekijä!

Naputtelen vastausviestiä, jossa pyydän anteeksi häiriötä ja selitän tilannetta, että puolisoni numero on melkein sama ja tarkoitus oli pyytää häntä käymään kaupassa. Toisaalta hävettää ja toisaalta naurattaa, sillä eihän se nälkäisen naisen  tuo ruokaa - viesti olisi juuri parempaan osoitteeseen mennä kuin kaupungin sosiaalitoimistoon - no, ehkä vielä parempi vaihtoehto olisi ollut ravintola, jossa on kotiinkuljetus.

Mitä tästä opimme - tarkista aina numero, johon olet viestiä lähettämässä, vaikka se olisi miten tuttu!
Tarkista numero kahdesti.