perjantai 3. tammikuuta 2025

Rättisulkeiset 2024

Pistetäänpä taas pystyyn kirjanpito siitä, minkä verran meiltä rätei ja lumpui siirtyy poistoon. Tänä vuonna kirjaan nämä ylös vasta siinä vaiheessa, kun ne todella poistuvat meiltä esimerkiksi naamanputsauslappupurkkiin leikattuina tai roskikseen laitettuina.  

Alusvaatteet: I (rintaliivit roskiin)

Alushousut: III
 
Sukat: X
 
T-paidat: -
 
Muut: X II (sukkahousut, rätti ja neulepaidan jämät roskiin, 2 t-paitan häntää kaverille, neuletakki, paita ja kalsarit naamalapuiksi, kasa tilkkuja putsauslapuiksi, Herra Kirjoituksen työhanskat roskiin, Herra Kirjoituksen kesähousut räteiksi, mun työhanskat roskiin, velourhousut lapuiksi)
 
Liinavaatteet: V
 
Kankaita: erilaisia tilkkuja ja kangaspaloja lahjoitettu eteenpäin n. 10kg. 
 
Kengät: tumman oliivinvihreät kropsut, tummansiniset kropsut
 
Lisäksi pistän tähän vielä erillisen listauksen siitä, jos vaatteet poistuvat muualle kuin roskikseen. 
 
Yhteenvetona voi todeta, että kaiken kaikkiaan meiltä poistui 31 erilaista kankaista kohdetta + nuo ompeluharjoitusmateriaaliksi lahjoitetut kankaat. Osa poistuneista on jätetty laskematta tähän, koska ne odottavat edelleen jatkojalostusta ja osa taasen on jatkojalostettu muuhun käyttöön ja lasketaan puistoiksi vasta sitten, kun tosiaan päätyvät roskikseen / muutoin kierrätykseen. 
 
Jokin tässä on hullun koukuttavaa, joten myös ensi vuonna ajattelin tehdä seurantaa asiasta. Asiaan saattaa vaikuttaa sekin, että tietyt vaatteet ja kengät ovat tässä jo tovin kiikkuneet sillä rajalla poistetaanko vai käytetäänkö vielä ja toistaiseksi säästyneet poistolta. 

torstai 2. tammikuuta 2025

Kosmetiikkapoistot 4/4 2024

Vuoden viimeisen neljänneksen tyhjentyneissä purtiloissa on montaa sorttia.

Ensimmäiseksi tyhjentyivät Oriflamen jalkavoide, Yves Rocherin laventelisuihkugeeli, kaksi Dermosilin dödöä, yksi minihuulipuna ja kaksi näytettä.

Silloin kun kaikki käytössä olevat purkit ovat isoja, on myös tyhjentymistahti hidas. Seuraavaksi jälleen pari Dermosilin dödöä, minun ja hänen. Ensimmäistä kertaa joudun tunnustamanan, että tuo Juuri-dödö on sellainen, että sitä en osta koskaan enää, sillä kyseeessä on ensimmäinen Dermosil-tuote, joka ei minulla toiminut. Ikäväkseni joudun kuitenkin toteamaan, että minulla on niitä vielä kaksi kaapissa odottamassa käyttöä. Muina tyhjentyneinä ovat Kanarialta tuotu Aloe cream, jolla rasvattiin kantapäät ja kädet, samassa tarkoituksessa toimi myös Dermosilin Vitamin E body lotion,  Extra voide on niin rasvaista, että sitä ei voinut käyttää kuin jalkoihin.

 
Vuoden viimeiset tyhjentyneet ovat osin varsin tavanomaisia, osin taas harvinaisempia juttuja. Huulirasva, Magnolia hajuvesi, hammastahna, käsisaippua, ripsiväri, kasvovoide, jolla rasvattiin kantapäitä, dödö (Herra Kirjoituksen), hoitoainepullo (täysinäinen, ikivanha, roskiin) ja huulipuna. 


Tyhjentyneet 20kpl, näytteitä 2kpl. Vuoden alusta 75 purtiloa ja 34 näytettä.

Määrä on kovin pieni verrattuna aikaisempiin vuosiin, enkä oikein tiedä, onko se hyvä vai paha. Hyvä, koska miksi sitä kosmetiikkaa suotta tuhlaamaankaan, jos ei ole tarvetta. Paha herättää ajatuksen siitä, onko jotain oleellista jäänyt hoitamatta/huoltamatta. Tosin näihinkin määriin vaikuttaa se, että käytössä ovat isot purkit/pullot, joista osassa on vielä vähän jäljellä eli ne tyhjentyvät ensi vuoden aikana. Silloin myös tyhjentyneiden pullojen ja purtiloiden määrä todennäköisesti on suurempi.

keskiviikko 1. tammikuuta 2025

Jäätävä joulukuu

 
 
1.viikko
Vain yksi sunnuntai oli joulukuun ensimmäisen viikon mitta. Siihen kuului paljon autossa istumista, sillä kävimme maalla katsomassa, että paikat olivat kunnossa. Lisäksi lakanajumppaa kotona.

2.viikko
Aamuvuoroviikko, uuden laitteen käyttöönottoa. Tässä asiassa tuntuu jälleen kaikki menneen päin mäntyä, laite oli toimitettu väärään paikkaan, mikä myöhästytti asennusta, softat eivät sopineetkaan yhteen, remontti on myöhässä- you name it. Tuntuu, että kaikki, mikä voi mennä pieleen, on mennyt pieleen. Tuntuu, että en saa aikaiseksi mitään, vaikka juoksen pää kolmantena jalkana ja yritän tehdä sitä, tätä ja tota. Pimeässä töihin ja pimeässä kotiin ja väsyneenä, niin väsyneenä. Koko työviikko meni noissa samoissa merkeissä - ensimmäinen testiajo mursi kattolaatan, koska suojaverhon kannakkeet olivat väärässä paikassa, ohjemistoissa oli häikkää, joku onneton oli kirjoittanut IP-osoitteet asennuksessa väärin jne. Kun samaan aikaan alkoi kiukutella myös se toinen koko syksyn harmaita hiuksia aiheuttanut laite, alkoi huumorintaju loppua. Viikko huipentui torstain iltapäivän päänsärkykohtaukseen, jonka vuoksi emme sitten menneet käymään äidillä. Totesin, että ei ole mitään järkeä lähteä kiukuttelemaan vanhalle ihmiselle omaa huonoa oloa, sillä tiedän, että niin siinä olisi käynyt. 

Itsenäisyyspäivänä siivosimme, juoksimme kaupoilla, laitoimme jouluvalot ja rauhoituimme. Antijouluihminen on kyllä äärimmäisen hämmästynyt siitä, että jouduin ostamaan uuden, isomman joulukuusen, koska kaikki koristeet eivät mahtuneet kuuseen. Tässä hämmästyttää kaksikin asiaa, ensinnäkin se, että minä todella ostin sen kuusen - normaalisti olisin jättänyt ostamatta, koska ei se nyt niin tarpeellinen ole ja toisekseen se, että joulukuusi jos mikä on jouluun liittyvä tavara ja silti hankin sen.  Nautimme suomalaiskansallisesti nachopeltiä ja cocacolaa itsenäisyyspäivän herkuiksi, joulutorttuja ja suklaata jälkiruoaksi. 

Lauantai olikin sitten työpäivä kahden vapaapäivän välissä. Se meni niin leppoisssa merkeissä, että tuskin huomasi töissä olleensakaan. Yhdet sukatkin sain viimeisteltyä illan aikana loppuun. Sunnuntai meni koko päivä "muissa maisemissa" eli kävimme ensin siivoamassa äidille ja seurustelemassa hänen kanssaan. Koristelimme hänelle joulukuusen ja ripustimme tähden ikkunaan. Hän innoistui avustamaan lankojen puolittamisessa ja homma sujuikin todella ripeästi, täytyy muistaa jatkossakin ottaa lankakerä mukaan tuonne. Iltapäivällä sitten juhlimme serkulla monenlaisia juhlia, oli nimipäivää, syntymäpäivää ja edesmenneen mummuni synttäreitä. Siellä hurahtikin koko ilta, onneksi oli kudin mukana, niin projektit edistyivät edes hitusen.

Blogin mukaan sukkia valmistuu hitaasti, mutta tämä johtuu siitä, että olen kutonut varsia valmiiksi ja alan nyt sitten viimeistellä niitä. Urakkaa olisi vielä neljän parin verran ennen joulua. Katsotaan, miten ämmän käy.

3.viikko
Hävisin kisan ylimääräisestä iltavuorosta, mutta en loppujen lopuksi tiedä, onko se niin paha. Tehtävää on kyllä vielä muutenkin paljon siis näitä perinteisiä sukankutomista, pyykkiä, tiskaamista jne. Herra Kirjoitus muistuttelee, että levätäkin pitäisi, mutta ehtiihän sitä, sitten joskus. Onneksi tietyt asiat, joiden kanssa töissä on tapeltu koko syksy, alkavat toivottavasti pikku hiljaa selvitä. Jaksan uskoa, että vihdoin ja viimein alkavat ongelmat ratketa.

Viikonloppuna se sitten iski, todellinen talvi. Perjantaina aamulla pyöräilin kesäkelissä töihin, mutta illalla en uskaltanut enää lähteä pyörällä pois sen verran liukasta oli. Ja sitä myötä sitten päästiin kunnon talveen: lunta, jäätä ja liukkautta oli viikonloppuna tarjolla yllin kyllin. Kävimme sunnuntaina katsomassa äitiä ja siivoamassa, ja matkalla saimme ihailla mitä upeinta kuutamoa ja talven sinertävää hämärää.

Sukkasaldossa ollaan tilanteessa kaksi ja puoli sukkaparia puuttuu. Töissä kudoin lauantaina toisesta puuttuvasta parista ensimmäisen valmiiksi, mutta sen paria en voinut tehdä sunnuntaina, koska se sattuu olemaan kirjoneuletta. Niin piti sitten aloittaa toinen puuttuva pari, koska ne ovat tavalliset saapassukat ja niitä voi helposti kutoa puikko kerrallaan.

4.viikko
Yövuoroviikko, jonka alkajaisiksi tein itselleni viikon työlistan siis yritin listata kaikki asiat, jotka viikon aikana pitäisi saada hoidettua. Ensimmäisinä listalla ovat tietenkin joulusukat, jotka urakoimalla sain valmiiksi torstaina. Vaikka päivät menevät pääsääntöisesti nukkuessa, niin siltikin listan asiat ovat edenneet mallikkaasti. Pyykkiä on pesty ja silitetty, jälleen siivottu ja kokattu, joululahjoja paketoitu jne. Olen jälleen käsittänyt, että maailma ei valmistu, vaikka miten yrittäisi, joten se riittää, että olen oman osani tehnyt. 

Perjantaina ajettiin läpi ensimmäinen kierros osastolta: "eihän me mitään joululahjoja toisillemme osteta" ja samaa jatkettiin lauantaina samalla kun käytiin maalla ja äitiä katsomassa. Koska olimme liikkeellä pelkällä aamupuurolla iltaan asti, niin löysimme itsemme illalla Burger Kingistä - sallittakoon se kerran näin joulun aikaan. Kovin onnelliseksi minut teki se, että yksi sukkiensaaja soitti ja kiitti joululahjasta - olivat kuulemma oikeaa kokoa, onneksi, sillä ihan summa mutikassa saappaista arvioiden arvoin koot. Hyvä asia tässä on se, että tietää ensi vuonna kutoa uudet. Sunnuntaina muutenkin viimeisteltiin jouluvalmisteluja eli mankeloitiin lakanoita ja pestiin pyykkiä sekä paistetiin lihapullia ja joulutorttuja, mitäpä sitä ihminen muuta joulupöytään tarvitsee, kun laatikot ja kinkut ovat jo valmiina jääkaapissa.

5. viikko
Jouluviikko. Aaton aattona pitkä työpäivä. Jouluaattona sitten yöksi töihin. Perinteen mukaan katsoimme Joulurauhan julistuksen, söimme lounaaksi riisipuuroa ja illalla sitten nautimme perinteistä jouluruokaa. Tajusin jo jouluaattoiltana, että olin liioitellut laatikoiden suhteen 700g laatikot jokaista makua kahdelle tarkoittaa sitä, että niitä mokomia syödään kyllä vielä uutena vuotenakin. Jospa mä ensi vuonna ymmärtäisin. Joulun työvuoroista sain evääksi lentsun, niistoa, köhinää, pihinää ja aivastelua. Pitkään arvoin, menenkö perjantaina lainkaan töihin, mutta periaatteen ihmisenä raahasin itseni sinne, samoin lauantaina. Itse asiassa tein lauantaina tuplavuoron, joten sinä päivänä ei ohjelmassa ollut muuta kuin töitä ja töitä. Vähän harmitti, että en voinut ottaa sunnuntaillekin työvuroa, se kun olisi ollut rahallisesti varsin arvokas, mutta olin luvannut, että käymme äidillä siivoamassa sekä Ievuskaisella kahvilla. 

6. viikko
Vuoden viimeinen viikko siis kokonaiset 2 päivää. Ne menivät harrastetöissä kutimen kera, sain valmiiksi ne työt, mitä olin ajatellutkin. Mitään suurempia uuden vuoden aaton vastaanottajaisia emme järjestäneet, vaan lopetimme vuoden kotoilemalla herkkujen parissa. Japanilaista tapaa noudattaen maksoin kaikki laskut valmiiksi, jotta voin vastaanottaa uuden vuoden velattomana.

Menot:
ruoka: 348,47€ (hamstrattu kahvia, tilattu pizzaa ja syöty ulkona)
herkut: 81,53€ (sipsejä ja dippiä; burger king, cokista ja suklaata, karkkia, sipsejä vierasvaraksi)
tavarat: 5,95€ (suojapapereita air fryeriin)
lääkkeet:
muut: 220,51€  (bensaa, kynttilöitä haudalle; suklaata lahjaksi, joulukuusi; Kukkia lahjaksi, pullaa töihin, koukkuja äidin joulutähteen, joululahjoja, suklaata äidin hoitokotiin, sihi-patruuna ja yksi muovikassi)

Kuukauden roskalavalöytö:
Kaksi hiuspantaa (tarve 0%, halu 100%) ja uusi puuteri (tälle on oikeasti tarvetta)
 



tiistai 31. joulukuuta 2024

Eila-mummun tossut

Koska jämälankavarastoni sisältää myös muita kuin sukkakelpoisia lankoja, päätin kutoa paksuista langoista Eila-mummun tossut annettavaksi samaan osoitteseen kuin nuo testisukatkin. Ohje näihin löytyy Arkimamman Arkiralli-blogista, klik.

Mä ilmeisesti edelleen käytän liian paksuja lankoja ja liian ohuita puikkoja, koska en saa kahta asiaa tässä ohjeessa täsmäämään. Ensimmäinen on nopeus, en pidä näitä kovin nopeina kutoa, ja toisekseen kerrokset, niitä tarvitsen yleensä tuplamäärän ohjeeseen verrattuna, että saan oikeankokoiset tossut. Toki nämä mun versiot eivät sitten kovin paljon joustakaan, kun taas ohjeen mukaan tossut venyvät helposti koosta 36 kokoon 40.


Näihin meni taas lankoja kolmesta kerästä, keltaista ja violetti-sinistä jäi vielä eli ainakin yhdet tossut pitää jossain vaiheessa tehdä. 
 

Painoa tossuilla 172g. Lankaa käytetty vuoden alusta 6105g.

maanantai 30. joulukuuta 2024

Vielä yhdet pystyraita sukat

Tyhjentääkseni jämälankapussukkaani kudoin jo ennen joulua valmiiksi yhdet pystyraitasukkien varret, jotka viimeistelin ennen vuoden vaihdetta. 

Nämä menivät samalla kaavalla kuin aikaisemmatkin eli alkuun 2o 2n- joustinta 64 silmukalla, jonka jälkeen lisäsin joka puikolle 2 silmukkaa, jolloin silmukkamäärä oli 72 silmukkaa. Toisena värinä oli jälleen sama tummanvihreä lanka, jota käytin muissakin saman mallin sukissa. Loput värit olivat sitten pastelleja ja sinisiä sävyjä jämälankajemmasta. Kantapäähän käytin kolmea erilaista harmaata.

Kantapää 18+18 silmukalla, kantapohjaan 9+9 silmukkaa, kantalapun reunasta nostin 16 silmukkaa. Etummaisilla puikoilla 19 silmukkaa, joista kavensin 3 kummaltakin ensimmäisten kolmen kerroksen aikana. Kavennuksia jatkoin kunnes kaikilla puikoilla oli 15 silmukkaa. Kärkeen sädekavennukset.


Ievuskainen nimesi varret, ne nähtyään, rantakallioksi, koska terä muistuttaa epäilyttävästi jäätelökioskia, niin näistä tuli "Jäätelökioski rantakalliolla"- sukat. 

Painoa sukilla 122g. Lankaa käytetty vuoden alusta 5933g.

sunnuntai 29. joulukuuta 2024

Laatikkoleikki

Kuten useampaan kertaan on todettu, meillä on paljon tavaraa, ehkä voisi sanoa jopa liikaa tavaraa. Meillä on paljon kaappeja ja ne ovat kaikki täynnä. Kaappien lisäksi tavaraa on vinttikomerossa ja autotallissa, puhumattakaan siitä, miten paljon sitä on maalla. Suurin osa on tarpeellista, mutta paljon on myös sellaista "nice to have" tavaraa, joka on vain haluttu ilman sen suurempaa tarvetta tai jonka tarve on aikojen saatossa muuttunut tai poistunut. Jos olisin minimalisti, olisin jo aikaa sitten pistänyt esimerkiksi CD-levyt kiertoon, sillä on vuosia siitä, kun olen viimeksi niitä kuunnellut (tarkemmin ajatellen tämä muuten on vale, tammikuun lopulla suursiivousta tehdessäni testasin stereoiden toimivuutta ja kuuntelin CD:tä). En vain ole halunnut, pystynyt, kokenut tarpeelliseksi luopua niistä, koska niillä on säilytyspaikka ja koska olen ikäväkseni huomannut, että sitä mukaa kun luovut tavaroista, niille tuleekin tarve. 

Joudun kuitenkin tunnustamaan, että kaappien ja laatikoiden lisäksi meille on kertynyt nurkkiin pusseja, nyssäköitä ja laatikoita, jotka ovat väliaikaisia. Toiset ovat väliaikasempia kuin toiset, jotkut ovat olleet nurkissa vain muutaman päivän tai viikon, toiset tuntuvat pesiytyneen vuosiksi. Niitä löytyy olohuoneesta, keittiöstä, makuuhuoneesta sängyn alta, työhuoneesta - you name it.

Ajattelin, että vuoden 2024 aikana voisin keskittyä noihin pesiytyneisiin nyssäköihin sen verran, että vähentäisin niiden määrää asunnossamme. Sanotaan vaikka niin, että vuoden lopussa olisi 4 jemmaa vähemmän. Se määrä ei ole kohtuuton, mutta vähentäisi kyllä "ylimääräistä" tavaraa ja siistisi nurkkia merkittävästi. 

Tässä kohtaa suhtaudun jemmoihin sitten kohtuullisen laveasti. Poistumaksi lasketaan, jos kuukauden keittiön tasolla kummitellut laatikollinen nuudeleita vihdoin mahtuu kuivatavara kaappiin, jos yksi laihdutusjauhekassi tyhjenee, jos yksi lankapussukka tulee käytettyä  tai yksi laatikko sängyn alta tyhjenee ja tätä rataa. 

Ensimmäinen kassi poistui jo tammikuussa, kun hoidin keittiön nurkasta ompelukassin pois. Siis en sinällään poistanut sitä, vaan käsittelin sen sisällön asianmukaisesti korjaten, lyhentäen ja ommellen ja kassi tyhjeni, kun tavarat siirtyivät oikeisiin paikkoihin. 

Toinen  erä eli olohuoneessa majaillut jemmalaatikko poistui myös tammikuussa. Siinä olleet pakkausmateriaalit menivät osin postituskäyttöön, osin työkaverille pakkausmateriaaliksi muuttoa varten. Sisuslaatikon vein äidille joulukoristeita varten. Itse laatikon purin roskikseen.

Kolmantana poistui myös olohuoneen nurkasta (ja miten niin olohuone toimii meillä varastona?) kirppiskassi. Pieni sellainen, mutta joka tapauksessa jemmakassi.

Tammikuussa olen ahkeroinut, myös neljäs laatikko katosi olohuoneen nurkasta. Kummipojan ja hänen perheensä joululahjaloota poistui loppukuusta. Sisällä oli myös kummipojan isosiskon viime kesäinen muistaminen.
 
Viidentenä sain tyhjennettyä naamanpesua varten varamani tilkut pois pesuainekopasta. Toin ne kesällä maalta, pesin ja jätin tuonne odottamaan naamalappupurkin tyhjentymistä. Useamman kerran niillä tuota purkkia täytin ja nyt ovat viimeisetkin siellä odottamassa käyttöä. Fleecetilkut toimivat erittäin hyvin perusvoiteen kanssa meikinpoistossa.

Kuudes tyhjentynyt "jemma" oli autotallissa majaillut viiden litran saippuakannu. Jossain vaiheessa siis pitää siirtyä palasaippuaan, kun nestesaippuat loppuvat. 

Seitsemäntenä sain vihdoin tungettua hätävaranuudelit kuivatavarakaappiin eli keittiön tasolla on nyt sitten yksi laatikko vähemmän. 
 
Kahdeksantena poistui olohuoneen nurkasta kassi, jossa majaansa piti mattovirkkaus. Matto valmistui kesäkuussa ja kassi poistui. 

Yhdeksäs poisto oli työhuoneeseen pesiytynyt lankalaatikko, jonka sisällön tyhjensin kutomalla sen sukiksi ja sijoittamalla loput langat muualle (rahiin ja toiseen laatikkoon, joka sekin on tarkoitus poistaa)

Kymmenes poisto on niinkin arkinen kuin keksipaketti. Kuulostaa hullulta, mutta kun se jostain syystä jäi pöydälle pyörimään yli kuukaudeksi, niin katson senkin "jemmautuneeksi". Itse kekseissä ei siis ollut mitään vikaa ja ne oli näppärästi pakattu kolmen keksin pusseihin, mikä saattoi olla osa syy tähän jämähtämiseen, ensimmäisten syötyjen keksien jälkeen, kun muka teki mieli pullaa, sitten joulutorttuja ja sitä rataa, niin nuo keksit jäivät pöydälle. Nyt ne on kuitenkin syöty ja paketti pistetty roskiin, ja pöytä on niiden osalta tyhjä.
 
Yhdestoista poisto on myös pitkään pöydällä pyörinyt lankanyssäkkä, jonka sisällöstä osan käytin ja osan laitoin oikeille paikoilleen samanväristen lankojen mukaan.
 
Bonus:
Ihan vihon viimeinen joulunajan muistaminen päätyi uuteen kotiin vasta maaliskuun lopussa nimittäin ystäväni Ievuskainen sai hänelle ostamani nimipäivälahjan vasta noin myöhään.

Bonus 2: paperin keräykseen päätyi laatikollinen reseptikirjasia ja irtolehtiä, suurin osa reilun 10 vuotta vanhoja, eikä koskaan jemmaamisen jälkeen käytetty.


Vaikka vuoden 2024 alussa päätinkin, että en ota mitään tavoitteita, niin olen huomannut, että vuoden edetessä niitä on kuitenkin kertynyt. Tavoitteissa ja suunnitelmissa on suurempia ja pienempiä. Vuoden laatikkoleikki eli jemmatyhjennys- projektiin liittyvät myös olellisesti keskeneräiset asiat. 

Päätin listata nämä oikein erikseen, jotta voin helposti huomioida myös nämä, kun tyhjennän jemmoja.
 
1) kukko-sukat serkulle (toivoton ikuisuusprojekti, joka etenee tuskallisen hitaasti)
 
2) ruusu- ristipistotyö
 
3) laukku em. ruusu-ristipistotyöstä
 
4) karkkipaperilaukku
 
5) korvakorujen valmistus
 
6) virkattu matto (tehdään vasta, kun pystyy virkkaamaan ulkona) 

7) pitsipyyhkeet ja niiden ripustuslenkit
 
 
- Pyöräilyshortsit
- Teemun sukat
-  Jalkakylpy niistä koivuista/ruusuista

torstai 26. joulukuuta 2024

Testisukat

Sain lappusen, jossa olivat seuraavat mitat:
 

 Näistä pitäisi loihtia sukat turvonneisiin jalkoihin.
 
Puikot : Novita kantikkaat koivuiset 3,5mm
Silmukoita: 64, alkuun 2o 2n -joustin
Lanka: kootut ohuet

Kantapäähän 16+16 silmukkaa, 30 kerrosta. Kantapohjaan 7+7 silmukkaa. Kantalapun reunasta 17 silmukkaa. Ensin kavennus ja 2 välikerrosta, sitten kavenukset joka toisella kerroksella, kunnes takimmaisilla puikoilla on 12 silmukkaa. Etummaisille puikoille jää 16 silmukkaa 2o 2n- joustinta kummallekin. Kärkikavennuksena leveä nauhakavennus, johon tasasin silmukat 14 per puikko. 


Painoa sukilla 173g. Lankaa käytetty vuoden alusta 5811g.