keskiviikko 20. marraskuuta 2024

Euran sydän

Kävin sitten loman kunniaksi ostamassa itselleni joululahjan. Mainostan kovasti olevani antijouluihminen, mutta silti touhuan yllättävän paljon jouluasioita ja -perinteitä. Yksi näistä perinteistä on joululahja itselleni Kalevala korun joulukoristeen muodossa.

Tänä vuonna joulukoriste oli mielestäni tavattoman kaunis. Se on Euran sydän, vanha Kalevala korun korumalli, jota on valmistettu jo 1950-luvulla. Nyt se on sitten muokattu joulukoristeen muotoon. 


Koristeen hinta oli pompsahtanut 8€ viimevuotiseen verrattuna, mikä on mielestäni todella paljon. Nykyinen hinta alkaa olla jo mielestäni kipurajalla, mutta koristeen kauneuden takia sen nyt vielä tänä vuonna ostin.

tiistai 19. marraskuuta 2024

Siniharmaat joulusukat

Nostelin jo valmiiksi esille langat ihan toisenlaisiin sukkiin, mutta päädyin sitten kuitenkin toteuttamaan ohuista langoista yhdistämällä vinopitsisukat. Nippuun pistin kaksi harmaata ja yhden sinisen langan. 

Alkuun 56 silmukkaa, mutta lisäsin silmukkamäärän ensimmäisen kerroksen jälkeen 60:en. Kudoin 12 kerrosta oikein, jotta sukansuu rullautuisi. Sen jälkeen kokeilin vinopitsiä sukan varteen, mutta jouduin purkamaan, koska minun silmissäni kirjava lanka ja pitsi ei vaan ole toimiva yhdistelmä. Päädyin siis jälleen kerran 2o 2n -resoriin. Kudoin sitä xx cm.

Kantalappuun otin 16+16 silmukkaa, 32 kerrosta ja kantapään kudoin tavalliseen tapaan vahvistettuna, kantapohjassa 8+8 silmukkaa. Kantalapun reunasta nostin 16 silmukkaa, kolme ensimmäistä kavennusta tein jokaisella kerroksella, sen jälkeen kavennukset joka toinen kerros. Kärkeen tavallinen sädekavannus normaalein kerrosvälein. 
 

Koristeeksi ompelin hopeanvärisiä helmiä, jotta tavallisiin sukkiin tulisi edes jotain näyttävyyttä. 


Painoa sukilla 110g. Lankaa käytetty vuoden alusta 4422g.

sunnuntai 10. marraskuuta 2024

Sytykeruusuja

Kevään ja kesän aikana olen huonoilla keleillä askarrelut sytykeruusuja. Mielestäni niitä oli melkoinen kasa, mutta kyllä niitä myös kului, kun pakkasin arpavoitoiksi 5 sytykeruusu koria/kakkua.

Kakkukotelo on tosiaan vanha, elintarvikekäytössä ollut kakkulaatikko. Toinen "kakku" on koottu Kinder-munien muovikennoille, joita on kolme päälekkäin. Nämä tyrkättiin minulle työpaikalta ja käskettiin keksiä jotain kierrätystä. No, nyt on sitten keksitty. Korit ovat lahjoituksia työkavereilta tai löytöjä Naamakirjan Roskalava-ryhmästä. 


Kuvan rekvisiitaksi laitetut joulupallot ovat 2€:n hullutus. Nappasin ne mukaani Citymarketin poistokorista - ja valitsin nämä juuri siksi, että ovat epäortodoksisen värisiä joulupalloiksi. Saatan jopa tarkoituksella pistää ne kuuseen. 

Loput sytykeruusut jaan lahjaksi jouluna. Materiaaleja on vielä eli ensi kesänä sitten taas uusien ruusujen tekoa. Olen yrittänyt aktiivisesti olla hankkimatta lisää materiaalia, jotta voi sitten jossain vaiheessa sanoa, että enää ei pysty, ei ole mitään mistä tehdä näitä. Tosin minulla on myös pieni kutina, että minut tuntevat ihmiset pitävät minut edelleen kynttilöissä ja munakennoissa.

torstai 7. marraskuuta 2024

Enemmän kuin kirjavat

Kaikkien jämälankasukkien äiti -sukat on ehkä sopiva nimi näille sukille. Niin monta pientä jämänöttöstä näihin upotin. Jos oikein laskin, niin käytin yhtätoista jämää per sukka, viimeisistä jäi vielä vähän raitavärkkiä seuraaviin sukkiin. Kaikki nöttöset pistin puoliksi ja kudoin 4 langan spiraalina vaihtaen aina loppuneen langan tilalle saman värisen/sävyisen/lähinnä sopivan langan.

Varsiin laitoin tuon superkirjavan puuvillahahtuva langan jämät, jotka jäivät noista Ievuskaiselle tehdyistä sukista. Aloitus perinteinen 2-2- resori 52 silmukalla ja vartta niin pitkälle kuin lankaa riitti. 

Sitten raidallinen kantalappu varren värien mukaan keltaisella ja pinkillä 14+14 silmukalla 28 kerrosta vahvistettuna. Kantapohjaan 7 + 7 silmukkaa. Kantalapun reunasta nostin 16 silmukkaa molemmin puolin. Kavennukset joka toisella kerroksella, kunnes 13 silmukkaa puikolla.  Kärkeen normaali sädekavennus. 


Sukissa on kolme osaa, joista mielestäni vain kaksi kuuluu yhteen. Olisi pitänyt joko kutoa eri värinen teräosa (siis jatkaa raitoja pinkillä ja keltaisella) tai tehdä kantapää erilaisin raidoin. En kuitenkaan pura, sillä tiedän näiden menevän käyttöön ja kuluvan jossain kohtaa niin, että kantapään saa tehdä uusiksi.

Varsin ja kantapää sopivat yhteen tai varsi ja terä, mutta eivät tosiaan kaikki kolme.

Serkkuni mies rakastaa värillisiä sukkia, joten nämä päätyvät hänen joulupakettiinsa. On sitten kerrankin riittävästi väriä.

Painoa sukilla 116g. Lankaa käytetty vuoden alusta 4312g.

sunnuntai 3. marraskuuta 2024

Tee maailma valmiiksi - päivä

Joskus vaan tulee sellaisia päiviä, että on ikäänkuin pakko koettaa tehdä maailmaa valmiiksi eli tyhjentää rästien listalta niin paljon hommia kuin suinkin. Minulla sellainen päivä oli tänään. Mankeloin lakanat ja hoidin muut pyykit eteenpäin. Korjasin yhdessä lakanassa olleen reiän ja muut pyykistä esiin tulleen korjausta vaativat tekstiilit. Sitten korjasin täkin, joka on odottanut korjausta jo toista kuukautta, sekä vanha repun, joka on odottanut korjausta puolen vuotta. Samoin kylmälaukun, joka myös on ollut "korjausjonossa" jo tovin. Lisäksi ompelin 4 uutta pyykkipussia siitä kankaasta, jonka lokakuun viimeisenä hain Materiaalipankista. Muista ei ole kuvia, mutta repusta ja pyykkipusseista sentään on.


Näiden jälkeen keittelin pakasteesta otetuista karpaloista kiisselin ja tein uuden ovikranssin siitä toisesta kankaasta, jonka ostin materiaalipankista. Kaikki muu kranssissa on kierrätettyä paitsi kausivalot, jotka ostin uusina. Kranssin sisällä on Dermosilin laatikoissa pehmusteena ollutta paperia, kankaan kiinnitys vanhalla kukkalangalla ja kangas tosiaan uudelleen käyttöön otettua tummansinistä pitsiverhoa (tai siis käytin kranssiin puolet ko. kankaasta). Valot ovat patterikäyttöiset ja uudet, hintalappu 2,99€. 






Olen kovin tyytyväinen tuohon kranssiin. Toisen puolikkaan käytin toiseen kranssiin, johon laitoin sitten niitä tähtiä/tähtinauhaa, jonka myös ostin materiaalipaantista. 
 

 
Kun näytin kuvia kavereille, niin ensimmäisestä sain kommentin, että on ihan niin kuin itsenäisyyspäivä: tyylikkään sininen ja valkoinen. Kai tämä toinen on sitten Nobel-illallinen, sinistä ja keltaista, kiiltää ja kimaltaa niin kuin kaikkien ruotsalaisten aatelisten tiarat tuolloin palkintojen jaossa.

Lisäksi pesin äidille menossa olevat kaksi tuolia ja pöydän. Pöydän kannen myös liimasimme. Aika monta asiaa tuli siis hoidettua.

lauantai 2. marraskuuta 2024

Mustaa mustalla

Tämä on ehdottomasti juuri tämän vuoden ajan työ; sukat pelkästä mustasta langasta. Lankana toimii tämän vuoden luvalliset kokonaisina hankitut kerät: kotikulta-langat. Koska sukkiin ei riittänyt kaksi 150g kerää, niitä täydennettiin myös muutamalla grammalla House-lankaa.

Tarkoitus on tehdä äidille hyvin pitkät sukat eli aloitus 80 silmukalla ja mallina 2o 2n- joustin. Tätä ensimmäiset 12 cm, jonka jälkeen kavensin 8 silmukkaa takaa keskeltä tehden parilliset kavannukset aina 5 kerroksen välein. Seuraavaksi jatkoin 8 cm näillä silmukoilla, jonka jälkeen kavensin 2x 2 silmukkaa 5 kerroksen välein. Tämän jälkeen jatkoin 12 cm näillä silmukoilla ja sen jälkeen tein taas kaksi kavennusta 5 kerroksen välein.

Nilkkaan tein kavennukset niin, että viimeisten kavennusten jälkeen joka puikolla oli 16 silmukkaa. Tämän jälkeen kudoin vielä 5cm ja aloitin kantaklapun 16+16 silmukalla. Kantalappuun 32 kerrosta ja kantapohjaan 8+8 silmukkaa. Kantalapun reunasta nostin 13 silmukkaa. Kahdella ensimmäisellä kavennuskerroksella kavensin myös etummaisilta puikoilta silmukan kummaltakin, kiilakavennuksia tein kolme peräkkäin. Tämän jälkeen jatkoin kavennuksia joka toinen kerros kunnes puikoilla oli 12 silmukkaa kullakin. Kärkeen leveä nauhakavennus. 

 
Varren pituus on 67cm eli ovathan nämä melkoisen pitkät, saajalleen reiden puoleen väliin asti. 
 
 
Painoa sukilla 310g. Lankaa käytetty vuoden alusta 4196g.

torstai 31. lokakuuta 2024

Levollinen lokakuu

Suunnitelmallinen syyskuu ei mennyt ihan suunnitellusti. Suunnitelmia oli paljon, mutta ihan kaikki eivät toteutuneet tai toteutuneet kokonaan. Osa puolestaan toteutui oikein hyvinkin. 

Lokakuu alkaa olla sateen ja pahenevan pimeyden aikaa, joten siihen ei tehdä suuria suunnitelmia vaan katsotaan, mitä kuukausi tuo tullessaan. 
 
1. viikko
Levollisuus on kyllä todellakin kaukana, kun nenä on tukossa, päätä särkee ja kurkku on kipeä, puhumattakaan korvista, jotka menivät taas samantien tukkoon. Kyllä vain, uusintakierros syysflunssaa iski jälleen - en halua päästää mieleeni ajatustakaan siihen suuntaan, että sairastumisherkkyyteni voisi johtua noista risoista - enkä tietenkään voi olla ajattelematta sitä.   
 
Töissä viimeinen viiden aamuvuoroviikon putkesta. Suhteellisen kevyt viikko onneksi, sillä muuten en olisi jaksanut. Jos olisin tehnyt jotain muuta kuin perehdytyshommia, olisin harkinnut kotiin jäämistä. Tässä tilanteessa en sitä kokenut mahdolliseksi, koska se olisi sotkenut koko homman aikataulun. Muutoin mentiin sitten minimillä eli hoidettiin vain pakolliset ja lopun aikaa kudottiin sukkaa. Se on osoittautunut viime aikoina mitä parhaimmaksi stressinpurkukeinoksi. 
 
Viikkoon kuuluivat ne perinteiset kauppareisut ja kokkaukset, vaikka järki sanookin, että kaapeista pitäisi syödä. Yritän taas tämän jälkeen panostaa siihen, että käytän valmiina olevia tarvikkeita. Nyt vaan lentsussa ei oikein jaksanut miettiä eli lopputulos oli hyvinkin valmispikaruokapainotteinen, mutta tässä kohtaa voi käyttää tuota levollisuus ja leppoisuus korttia - kun voimat riittivät siihen, niin sillä mennään. Perjantaina kävimme Burger Kingissä, ei siis pizzaperjantai vaan burgerperjantai.

Jonkinasteisen toipumisen tai sekoamisen huomasi lauantaina, sillä päätin, että pesemme kaupungissa ikkunat. Maalle emme uskaltaneet yöksi lähteä, koska oli sen verran kylmä. Lauantaina siis pestiin ikkunat ja sunnuntaina kävimme maalla päiväseltään. Yritin siivota ruusuaitaa, mutta ilmojen haltijat eivät olleet suosiollisia ja homma jäi pariin metriin. 

2. viikko
Töitä 7. päivänä viikossa, yövuoroviikko pitkästä aikaa. Mikä siis allekirjoittaneen kieroutuneessa mielessä tarkoittaa sitä, että päivisin on aikaa siivota. Nyt kun kerran ikkunat on pesty, niin kuuluu siivota myös muuten. Ei siis mitään suursiivousta, mutta sen verran, että saa matot lattiaan. Meillä ei juuri vielä ole pidettty pattereita päällä ja lattiat alkavat tuntua paljaisiin jalkoihin kylmiltä, joten on aika palauttaa kämppä talvikuosiin ja laittaa matot lattiaan. 

Itse asiassa olen varannut koko viikon noille kotihommille, sillä toivon, että taloyhtiön pesukonekin saadaan pikapuoliin korjattua. Vuorossa olisi siis myös pyykinpesua, jos se onnistuu. Siivousta on tarkoitus pyörittää huone tai maksimissaan kaksi päivässä, jotta ehtii nukkuakin. 
 
Maanantaina siivosin makuuhuoneen, työhuoneen ja olohuoneen, tiistaina keittiön, josta toki jätin kahvinkeittimen, mikron ja uunin pesemättä, keskiviikkona selvitin kylpyhuoneen ja eteisen. Pyykkiä pääsin pesemään keskiviikkona ja sitä onkin sitten riittänyt loputtomasti. Torstaina kävin viemässä kaverille sukat ja mummotossut, joihin hän oli kovin ihastunut,  ja siivoamassa äidille. Väsymystilan huomasi siitä, että tuli shoppailtua erinäisiä herkkuja. Perjantai, lauantai ja sunnuntai menivätkin sitten töissä.

Viikon kohokohtana oli parturi. Pitkään haaveilemani muutos eli tukka veks. Nyt ollaan taas lyhyttukkaisia. Mä todella rakastan tätä uutta lookia. Tuntuu hassulta, kun ensimmäistä kertaa yli 30 vuoteen on hiuksissa täysin oma väri.

Sateinen viikko on ollut muutoin kyllä sen verran masentava, että pihalla on tullut oltua vain pakollisen verran. Raivostuttavasti niinäkin päivinä, jolloin ei sääennusteen mukaan pitänyt sataa, on satanut.

3.viikko
Viikon alussa piti olla vapaapäiviä, ihan kolme kappaletta, mutta jotenkin vaan päädyin heti ensimmäisenä menemään töihin. Tiistaina oli tosiaan vapaapäivä, joka meni jälleen suorituskeskeisesti eli hoidin rästihommia työlistalta pois. Täytin jääkaapin, jotta voin ottaa osaa kaverini heittämään tyhjennyshaasteeseen. Keskiviikkona päätin ottaa itseäni niskasta kiinni ja hoitaa tuolta työlistalta pois ne pitkään vetkuttelemani inhokkihommat, joskus nekin vaan on pakko tehdä. 
 
Torstaina kävimme viemässä Asunnottomien yön tapahtumaan lahjoituksena kassillisen sukkia, puhelimen ja laturin. Samalla saimme itsekin kahvia ja munkkia. Olin yllättynyt tapahtuman suosiosta, sillä porukkaa oli paikalla paljon, osa selvästi huonompiosaisia ainakin habituksesta päätellen, osa taas "tavantallaajia". 
 
Perjantaina kävin lääkärissä, ei uutta kierukkaa, vaan näytteitä, pillereitä ja puolen vuoden päästä tarkistus. Lisäksi perjantaina oli ammattiryhmämme syksyinen illan vietto, jota olin luvannut olla mukana järjestämässä. Ilta oli mukava ja ruokakaappiin päätyi hävikkiruokaa parin päivän tarpeiksi. Lauatainen vapaapäivä muutti muotoaan, kun äidin huonekaveri jouduttiin pikaisella aikataululla siirtämään ympärivuorokautiseen hoitoon ja meidänkin osaksemme tuli paikkailla sattuneita vahinkoja - lähinnä siis hakea jättisäkillinen pyykkejä, joita tuolla oli syystä tai toisesta syntynyt. Nähtäväksi jää, palaako hän hätäsijoituksestaan maanantaina, kun se virallisesti loppuu vai saavatko he järjestettyä hänelle näin nopealla aikataululla pysyvän paikan. Me ulkopuoliset olemme jo hetken tienneet, että tämä muutos on tulossa, mutta omaiset ovat vastustaneet sitä viimeiseen asti. Lisäksi on erittäin ikävä huomata, että äidin jutut alkavat osin olla täyttä potaskaa myös - hän sekoittaa sujuvasti paikkoja, aikoja ja ihmisiä ja kehittelee niistä hyvin mielikuvituksellisia tarinoita.
 
Lauantai-ilta meni taas huonoissa merkeissä eli herkkujen parissa. Liian helppoa, liian tyhmää, mutta silti ah, niin hyvänmakuista. Lauantaina toteutin myös pitkäaikaisen haaveeni ja ostin uuden voileipägrillin.Yleensä en osta uutta tavaraa ennen kuin vanha lakkaa toimimasta, mutta olen nyt niin pitkään haaveillut tuollaisesta grillistä, millä saa tehtyä kolmiotoasteja ja paistettuja panineja, niin päätin nyt "ansainneeni" sen. Kyseessä siis hurja 25€ sijoitus.
 
Ennen sunnuntain iltavuoroa pistin pesukoneen laulamaan ja sain pyykit selvitettyä. 

4.viikko
Ylipitkien vuorojen aamuvuoroviikko eli mehut irti muijasta, varsinkin kun päivät vielä venyivät, mutta onneksi sentään asioita saatiin eteenpäinkin. Torstaina käytiin äidille siivoamassa. Sinne lähdettiin suoraan työpäivän jälkeenja illalla tuntui, että nälkäkuolema tulee, jos ei saa ruokaa. Lopputulos: poikettiin Burger kingissä. Ei hyvä ratkaisu, mutta nälkä lähti. Perjantaina vietettiin peli-iltaa työkavereiden kanssa ja kivaa oli. Lauantaina käytiin pikaisesti onnittelemassa äitiä ja maalla tarkistamassa paikkoja. Sunnuntaina sitten taas töihin. 

5.viikko
Suunnittellusti kevyt viikko, vain pari työpäivää ja vapaita. Toki muutokset ovat mahdollisia. Maanantaina ei kuitenkaan tullut aikaisempaa kutsua töihin, joten siivoilin paikkoja ja tiskasin. Tiistain työpäivän jälkeen sammuin totaalisesti, joten Herra Kirjoitus kokkasi pizzaa tilauksella. Keskiviikkona puuhastelin jälleen kotihommia ja sukankutomista. Torstaina annoin itselleni luvan kaikista kotihommista selvittyäni käydä materiaalipankissa ja Kontissa. Kontista ostin 2,5€ maksaneen ovikoristeen ja materiaalipankinsta tarvikkeita pyykkipussien ompeluun, kahteen ovikranssiin ja näiden lisäksi kaksi koristeellista tyynyliinaa ja yhden sukkapuikon, jolla sain täydennettyä yhden vajaan puikkosetin kokonaiseksi. On merkittävää, että en ostanut yhtään lankakerää. Pitelin kyllä kädessäni isoa kirkkaankeltaista lankakerää, joka olisi värinstä puolesta ollut juuri tähän aikaan sopiva, mutta jätin sen ostamatta. Kaikkiaan minulta meni rahaa noihin 2,85€. 



Menot:
ruoka: 315,81 €
herkut: 56,99€
tavarat: 71,25€ (hankaussieniä, astianpesuainetta W5, Fairya, 2 kerää mustaa lankaa, pölymiekka, patterit, voileipägrilli, wc-paperia ja kynttilöitä haudalle, ovikoriste, materiaaleja) 
lääkkeet: 50,90€
muut: 49,96 € (äidille mehua, keksejä, korppuja ja karkkia, anopille kahvipullaa x 2, äidin synttäritarjoilut )

Kuukauden roskalavalöytö:
Kassillinen saippuaa. 


Tiedän, että kuulostaa hullulta haalia saippuaa, mutta tavallinen palasaippua sopii niin moneen käyttöön, että mielelläni täytän kaappiani niillä. Niillä kun voi pestä kasvoja, kroppaa, hätätilassa myös hiuksia ja pyykkiä. Niinpä ensimmäinen löytö on 750g palasaippuoita.