Tieni muutokseen

 1) vanhempieni tarina ja lapsuuteni

Olen elänyt onnellisen lapsuuden, sillä olen ollut toivottu ja rakastettu lapsi. Olen saanut kasvaa ehjässä perheessä ja olen saanut niin paljon rakkautta, että sitä määrää ei oikein voi sanoin kuvata, sillä olen vanhempieni ainokainen. En välttämättä edes ole tajunnut miten paljon he minuun panostivat ja mistä luopuivat, jotta minun olisi helpompi elää ja saisin, sen mitä haluaisin. He kasvattivat minut oman aikakautensa periaatteiden mukaan, mikä toi elämääni paljon hyvää, mutta on myös asioita, jotka olisin  näin jälkikäteen ajatellen toivonut tehtävän toisin. En syytä vanhempiani, he tekivät varmasti parhaansa ja antoivat kaikkensa kasvattaessaan minua ja valtavasti enemmän minulla onkin mielessäni lapsuudestani hyvää kuin pahaa.

Kuten jo mainitsin, olen vanhojen vanhempien ainoa lapsi, mikä teki lapsuudestani ja elämästäni hyvin erilaista kuin monen ikätoverini. Samoin asiaan vaikutti se, että kasvoin karjatilalla, missä elämä oli sidoksissa eläimiin 24/7. Karja vaikutti myös siihen, että meiltä ei lähdetty etelään tai hiihtokeskuksiin lomalla kuten muiden luokkakaverieni perheistä, samoin se vaikutti muuhun kulkemiseen ja kiertämiseen rajoittavasti. Lisäksi vanhemmillani oli työtä loputtomasti. Samaan loputtomaan työn tekemiseen kasvoin itsekin. Ei meillä esimerkiksi kannustettu lähtemään lenkille, jos halusi lähteä, piti ottaa koppa mukaan ja mennä marjastamaan ja sienestämään. Minä puolestani olisin halunnut pelata pesäpalloa, tanssia tai miekkailla, mutta eihän niihin ollut mahdollisuutta, joten liikunnan korvaajaksi löysin lukemisen ja kirjat, jotka tarjosivat pääsyn maailmoihin, joihin muuten ei ollut asiaa. Tämä on yksi iso asia elämäni jatkon kannalta, en ole koskaan pitänyt liikunnasta ja koululiikuntaa suorastaan inhosin (lukuunottamatta yhtä vuotta yhden supermahtavan opettajan kanssa).

Häpeäkseni joudun tunnustamaan, että tiedän isäni lapsuudesta hyvin vähän. Hän ei kertonut, enkä minä ymmärtänyt kysyä, ennen kuin oli jo liian myöhäistä. Tiedän sen verran, että helppoa se ei ole ollut, koska lapsia oli perheessä paljon ja rahasta oli puutetta jatkuvasti. Sen verran muistan isän sanoneen, että nälkää he eivät nähneet, koska hänen isänsä oli  hyvä suutari, jolla riitti jatkuvasti töitä ja se takasi perheelle leipää. Näin jälkikäteen ymmärrän kyllä, että tuo köyhä aika kasvatti isästäni nuukan miehen, joka säästi kaiken mahdollisen "jos sitä joskus vielä tarvittaisiin" - periaatteella. Tämän saman nuukuuden hän siirsi minuun, joko verenperintönä tai opettamalla.

Äitini lapsuus puolestaan oli varsin traumaattinen, hän oli "vahinko", jonka myötä hänen vanhempansa olivat pakotettuja menemään naimisiin. Hän myös sai kuulla tästä usein ja vanhimpana kantaa syyt muidenkin perheen lasten kolttosista. Äidin kertomusten perusteella tiedän, että isoisäni olisi tarvinnut apua, sillä kotidiagnoosilla hän mitä todennäköisemmin oli väkivaltaan taipuvainen narsisti, joka teki perheensä elämästä helvetin. Tajuan myös sen, että äidin elämä isäni rinnalla ei ollut helppoa, sillä vaikka hän rakasti isääni suuresti, olivat soppaa sekoittamassa isän sisaret, jotka eivät kohdelleen häntä hyvin. Kun tämän yhdistää siihen, että äitini on koko elämänsä ollut epävarma itsestään lapsuudestaan johtuen, on hänellä varmasti ollut vaikeaa ja vahvemmat ovat käyttäneet häntä kynnysmattona. Olen melko varma, että äitini on sairastanut vähintään keskivaikeaa masennusta ja lisäksi hänellä on hoitamaton uniapnea. Tuntuu pahalta tunnustaa, että en saa häntä hakemaan apua, koska hän itse ei tiedosta sitä, miten hän elää menneisyyden pahoissa hetkissä ja muistelee vain niitä. Hän toistaa noita yhä uudelleen ja uudelleen ja uudelleen. Samalla hän toimii pahemman luokan ankeuttajana ja saa kaikki ympärillään olevatkin ahdistumaan ja karkottaa ihmiset luotaan.

Isäni sairastui vakavasti ollessani kymmenen ikäinen ja siitä lähtien meillä elettiin "laina-ajalla". Olen onnellinen, että sitä laina-aikaa saimme yli kolmekymmentä vuotta. Tuo sairastuminen kuitenkin piirsi menettämisen varjon lapsuuteeni ja toi sen turvattomuuden tunteen, joka on ollut yhtenä syynä vaikuttamassa valintoihini esimerkiksi siihen, että olen hakenut lohdutusta herkuista.


2) Turvakertymä

Olen ollut lapsesta asti pullea, keikkunut pienenä siellä painokäyrän ylärajoilla ja myöhemmin porhaltanut niiden yli. Kuten aiemmin olen maininnut, meillä on perheessä aina käytetty ruokaa ja herkkuja palkintona ja teen sitä itsekin. Itse asiassa olen jo kolmas "herkuilla palkitseva" sukupolvi isoäitini ja äitini jälkeen. Olen lisäksi tunnesyöjä: syön, kun on paha mieli; syön, kun haluan palkita itseäni; syön, kun olen oikein onnellinen; syön, kun olen stressaantunut. Olen käpertynyt siihen herkkujen tarjoamaan hetkelliseen turvaan, pehmeään syliin, uskaltamatta astua esiin todellisine tunteineni ja tarpeineni. Tähän on varmaan osasyynä juuri tuo lapsuuden turvallisen maailman rikkoutuminen isän vakavaan sairastumiseen ja äidin muihin ongelmiin, herkut toivat turvaa, jota ei muualta saanut. 


Tajuan, että olen rakentanut sekä tavarasta että läskistä turvakertymän itseni ja maailman väliin. Läskiin ei satu, vaikka vähän kiusaisittekin taikka vaikka maailma muuten potkisi. Tavara, valitettavan kaksipiippuisesti, sekä tuo turvaa että ahdistusta. On mistä ottaa, mutta toisaalta se vaatii säilytystä, hoitoa, varastotilaa jne. Tavaran sijaan olen viime ajat koonnut itselleni turvakertymää säästöistä. Jos jotain tapahtuu, taloutemme ei ole heti kuralla ja katastrofissa, vaan selviämme. Jotta pitäisin turvakertymän kerryttämisen järkevissä mittasuhteissa, olen asettanut itselleni tavoitteen, minkä verran säästöjä on hyvä olla. Keskityn nyt siis rahallisen turvakertymän kerryttämiseen ja samalla koetan päästä eroon aikaisemmista turvapuskureistani tavarasta ja  herkuista kertyvästä läskistä.

3) minä ja riippuvuus

Tunnistan olevani hyvin helposti addiktoituva persoona, jään koukkuun asioihin helposti, olkoon sitten kyseessä jonkin asian tekeminen, ostaminen, herkuttelu jne. Tästä syystä varon alkoholin käyttöä tietoisesti, enkä ole uskaltanut aloittaa tupakanpolttoa uudelleen siitä kerran eroon päästyäni. Tiedän hyvin tupakoinnin olevan erittäin epäterveellinen tapa, mutta se on myös helppo laihdutuskeino, koska se vie ruokahalun, joten siksi jossain vaiheessa mietin sitä korvikkeeksi herkuttelulle.

Innostun helposti ja huomaan käyttäväni kohtuuttoman määrän aikaa ja rahaa asioihin, mistä innostun. Kun innostuin kutomisesta, ostin runsaat varastot lankoja ja kasat erilaisia puikkoja. Kun sitten netistä luin, miten bambuiset puikot ovat parempia, ostin niitä. Siinä vaiheessa kun todelliset neulojat siirtyivät neliönmuotoisiin puikkoihin, myös minun oli saatava sellaiset - ja tietenkin useammat- sitten seuraavaksi hiilikuituiset jne. Menetettyäni kiinnostukseni kutomiseen ne lojuvat hylättyinä kaapissa. Kaverini innostui tildailusta, joten minäkin halusin olla mukana: ostin suunnilleen kaikki Tilda-kirjat, mitä siihen mennessä oli ilmestynyt. Nyt voin todeta, että en ole tehnyt yhdestäkään yhtään ainoaa työtä ja kirjat keräävät pölyä hyllyssä - ehkä sitten joskus mietin, enkä malta pistää niitä eteenpäin.

Sama addiktoituminen pätee myös herkkuihin, rakastan kaikkea rasvaista, suolaista, makeaa ja epäterveellistä, joka tarjoaa hetken nautinnon. Lisäksi minun on äärimmäisen hankala kieltää niitä itseltäni: "mutta kun mä haluan..." on monta kertaa toiminut perusteena järjen ääntä vastaan. Samoin ihan loistava perustelu on "ansaitsen sen, koska...".

Olen päättänyt sallia itselleni yhden riippuvuuden. Yhden, joka saa luvan toimia korvikkeena kaikille muille. En osta tavaraa, koska ansaitsen sen, vaan siksi, että todella tarvitsen sen. Vähennän herkuttelut minimiin, niiden tulee olla erityisiä hetkiä, ei jokapäivästä bulkkia. Tällä hetkellä "se yksi salittu juttu" on tietenkin Harry Potter Wizards Unite-peli, johon käytän kohtuuttomasti aikaa. Onneksi peli on ilmainen ja tarjoaa vielä pakollista kävelyäkin, joten sikäli se on kohtuullisen turvallinen riippuvuuden kohde. Aion surutta käyttää sitä vieroittaakseni itseni muista riippuvuuksista ja sitten kun kyllästyn siihen, yritän löytää tilalle jonkun muun yhtä simppelin asian, jos vaikka sitten olisi se hetki, kun elämässäni liikunta on riippuvuuden kohde.



4) Heidi ja herkkulakko

Usein monet isot asiat tarvitsevat vain pienen alkusysäyksen sille, että lumipallo alkaa vyöryä. Ensin pienesti, sitten yhä isommaksi kasvaen ja lopulta jättimäiset mitat saavuttaen. Minulle tämän muutoksen voi sanoa alkameen ostamisen vähentämisestä. Etsin blogeja, joissa oltiin ostamatta ja törmäsin vuosi ostamatta mitään- blogia kirjoittavaan Heidiin. Löysin hänen bloginsa heti sen alkuvaiheessa ja olin ehdottomasti myyty. Todellinen periaatteen nainen josta tuli yksi esikuvistani, tavallinen ihminen, joka pystyi siihen, miksi en siis minäkin. Heidin blogissa törmäsin myös kuukauden herkkulakkoon, josta tuli alkusysäys isommalle asialle kuin aluksi edes ajattelin - voin siis kiittää Heidiä, että olen tällä tiellä. Aloitin herkkulakon kesäkuussa 2020 yhdessä Herra Kirjoituksen kanssa löysällä versiolla, sillä tiedostin hyvin, miten syvällä suon silmässä olin. Löysä versio oli siis herkkujen ostamattomuus poislukien vierasvara. Tämä mahdollisti sen, että omista kaapeista saattoi kaivella viimeiset keksit, skumpat yms. "ylimääräiset kalorit" pahimpaan tuskaan, myöskään tarjotuista herkuista ei tarvinnut kieltäytyä, mutta pizzataksiralli kotiin, Hese/Burger King käynnit loppuivat samoin jälkkärikarkkipussit ja muut kun nyt tekis mieli makeiset.


Matka näiden asioiden tiedostamiseen on ollut pitkä ja vaatinut melkoisen määrän omissa ajatuksissa olevien kulissien rikkomista. Vanhempani eivät olekaan täydellisiä ja vielä vähemmän olen sitä itse. Täydelliseen lapsuuteen liittyykin paljon kaikkea ahdistavaa, eikä elämä aina muutenkaan ole ollut kermavaahdolla ja strösseleillä kuorrutettua ja myös sen tunnustamista, että välillä olen toivonut, että olisin voinut vaihtaa elämäni jonkun muun kanssa. Nuo kaikki on kuitenkin pitänyt kokea, jotta minusta tulisi minä. Tiedostan, että on niitä, joiden polku on ollut paljon helpompi (ymmärrän ja hyväksyn sen, että voin olla jopa vähän kateellinen siitä, muistaen kuitenkin samalla, että moni asia näyttää päältä erilaiselta kuin sisältä), mutta ymmärrän myös, että moni on joutunut kulkemaan paljon pidemmän ja rankemman polun päästäkseen matkalla tähän pisteeseen.

Kolmas hävikkilaatikko

Onnistuin ostamaan vuoden kolmannen hävikkilaatikon Lidlistä. Tällä kertaa laatikon sisältö oli seuraava: pussi lehtikaalia, persiljaruukku, basilikaruukku, jäävuorisalaatti, paprika, kaksi omenaa, 10 banaania ja fenkoli.

Persiljat pakastin, basilikasta suurimman osan samoin, mutta ruukun jätin ikkunalle lisäsadon toivossa. Lehtikaali oli tuotteista huonommassa kunnossa, joten sovelsin siitä feta-lehtikaalipastan. Ohje olisi ollut vuohenjuustolle, mutta kun sitä ja pinjansiemeniäkään ei ollut,käytin fetajuustoa. Yllättävän hyvää, olen arastellut lehtikaalin käyttöä, mutta ainakin noin se toimi oikein hyvin, vaikka ei kuvassa kummoiselta näytäkään.

Fenkolista tein fenkoli-coleslawta, jossa on siis valkokaalia, porkkanaa ja fenkolia, kastikkeena kermaviiliä sinapilla, pippurilla, suolalla, sokerilla ja etikalla maustettuna.

Paprikasta ja jäävuorisalaatista rakentelin lisukkeiden kera kreikkalaista salaattia. Omenat ja osa banaaneista tuli syötyä sellaisenaan, osan laitan smoothieen, johon taidan kokeilla lisätä tehosteeksi keittämääni inkiväärijuomaa (inkivääriä, sitruunaa ja hunajaa), johon olen ihan koukussa. Inkiväärinlopuista väänsin vielä inkivääri-sitruunakastikkeen kanalle. Kun vielä lisäksi paistoin lasagnea ja tein kebabkiusausta, tunsin itseni suorastaan kotihengettäreksi, joka on varustanut perheensä pitkäksi aikaa ruoalla.

Aavekaljaasi ohjeet

Te kaikki, jotka olette pyytäneet minulta ohjeita Aavekaljaasi peliin, voin ne kyllä toimittaa, mutta minun täytyis saada sähköpostiosoite, jonne ne lähettää...

Eli laittakaa kommentti, jossa on sähköpostiosoitteenne, en julkaise kommenttia, vaan poimin vain osoitteen, jonne laitan ohjeet tulemaan.

Nytkin on useampi pyytänyt ohjeita, mutta niitä on vähän hankala toimittaa, kun ei ole osoitetta, minne niitä laittaisi tulemaan. Ohjeita itsessään en tietenkään voi blogiini laittaa, koska minulla ei ole niiden julkiseen julkaisuun oikeutta.

Matosta aktiivileluksi

Sain tässä yövuorojen välillä ja niitä seuranneena vapaapäivänä vihdoin ja viimein inspiraation valmistaa pitkään haaveilemani tilkkumaton kuramatoksi oven alle. Varastoistani löytyi kasa loppuunkäytettyjä trikoovaatteita, äidin vanha yöpaita, Herra Kirjoituksen vanha aluspaita ja isän vanha college, jotka silppusin tilkuiksi. Pohjaksi otin palasen vanhaa käytöstä poistettua pussilakanaa, mihin aloin noita tilkkuja ommella. Tarkoitus oli myös lisätä hyvin palvellut vaaleansininen kylpyhuoneenmatto tukevoittamaan pohjaa.

Tein useampia erilaisia suunnitelmia siitä, miten tilkut tuohon sijoittaisin. Päädyin vihreään kehykseen ja kirjavaan sisukseen.

Sain aikaiseksi noin kymmenen riviä tilkkumattoa, viidenneksen pohjan alueesta. Siinä vaiheessa ymmärsin sovittaa mattoa oven alle paikkaan, johon olin sitä laittamassa. Ovi ei tietenkään mahtunut aukeamaan maton kanssa - kirouksien kiropus, olisi pitänyt tajuta, että tuosta tulee liian paksu.

Ystäväni tuli juuri sopivasti käymään kuulemaan kiroiluani maton epäonnistumisesta. Hän halusi heti matonraakileen itselleen, mistä olin ylen hämmentynyt. Hän kertoi käyttävänsä mattoa lemmikkinsä aktivoimiseen. Maton hapsujen sekaan piilotetaan herkkuja ja koira päästetään etsimään niitä.  Tarjouduin ompelemaan mattoon lisää hapsuja, mutta ystäväni halusi maton juuri tällaisena. Hänen hauvansa rakastui heti mattoon. Kuten kuvan ilme kertoo, tää on mun matto, sä et sitten ota tätä pois.

Tillkuja jäi vielä jäljelle, samoin materiaalia, mistä tilkkuja leikata. Ehkä toteutan vielä toisen maton ja sijoitan sen kylpyhuoneeseen ja käytän nykyisen kylpyhuoneenmaton tuohon kynnysmatoksi.

Matossa olevan tummansinisen paidan vaaleankeltainen sisar on vielä jäljellä. Paidan logo kertoo karua kieltä siitä, miten kauan tekstiilejä perheessämme käytetään, sininen paita on vuodelta 1990. Vihreä pussilakana olisi kohta täyttänyt 60 vuotta, mutta ei selvinnyt ihan sinne asti, joka tapauksessa 55 vuotta käyttöä on pussilakanalle paljon.

Haastava helmikuu

Turha sanoakaan, ettei elämä ole ennallaan ja että ajatukset pyörivät ihan jossain muualla kuin blogissa. Päivä kerrallaan kahlataan eteenpäin.

1. viikko
Vain kaksi päivää, kaksi niin raskasta päivää, etteivät sanat riitä kertomaan. Ensimmäinen päivä olivat isän hautajaiset ja toinen päivä kuolleeksi kiittäminen. Vaikka hautajaiset muistotilaisuuksineen olivat kaunis ja hyvin isännäköinen tilaisuus, oli päivä silti sanomattoman kuormittava.

2. viikko
Paluu arkeen ja töihin. Kolme pitkää päivää töissä pitivät ajatukset tehokkaasti siinä moodissa ja lisäksi nollasin päätä pelaamalla - ja tunnustan, pelasin ihan liikaa, mutta enpä ehtinyt sitten ajattelemaan mitään muuta. Viikonloppuna pesin valtavasti pyykkiä ja yritin vähän siivotakin. Vietimme peli-iltaa ystävien kanssa. Siivosin jääkaapin ja kaikista hyvistä aikeista ja tavoitteista huolimatta päädyin kippaamaan roskiin muumioituneen porkkanan ja kokonaisen paprikan. Eli ei nollahävikki kuukautta tästäkään kuusta.

3. viikko
Töitä ja käytännön asioiden hoitamista. Tiesin, että kaikki kuolemaan liittyvä on kallista, mutta enpä tajunnut, että niin kallista - saan siirtää säästötavoitteideni valmistumista vielä ainakin vuodella eteenpäin ja todennäköisesti siinä vaiheessa iskee jo joku uusi katastrofi ja pääsen taas siirtämään sitä eteenpäin. Uhmassa maksoin tulevan matkan valmiiksi, viekää vaikka tuhkat pesästä - mä niin nautin lomasta sitten aikanaan. Viikon positiivisena se, että testasin sen YSL:n rajaussiveltimen ja luomivärin yhdistämistä. Rajaus onnistui myös haastavalla luomivärillä, joten olin niin seitsemännessä taivaassa. Pääsen käyttämään kesällä jotain noista luomiväreistä, jotka ovat vain odottaneet rajauskäyttöön pääsyä.

4. viikko

Koska tuntuu, että kaikki käytännön asiat ja Bujoilu ovat jääneet rempalleen (kaupassa ei toki ole paljon käyty, mutta kuitit olen pistänyt roskiin), tein Bujooni uuden kategorian: kuukauden hoidettavat. Sinne listasin kuukauden aikana hoidettavat työt, joihin esimerkiksi tässä kuussa kuuluvat kylpyhuoneen suursiivous, ALV-veroilmoitus, yhden heijastinliivin korjaus jne. Pidän listan pituuden  kymmenessä työssä, se on juuri sopiva määrä hoidettavaksi. Jos jonain kuukautena tuntuu, ettei kymmenen täyty, olkoon vähemmän, mutta enempää en ala ahnehtia. Peruskotihommat on kuitenkin hoidettava ilman listaustakin, mutta nuo suursiivoukset pistän listalle, niin että hoidan huoneen kuukaudessa. Viikonloppua vietimme maalla.

5. viikko
Töitä ja Potter Eventiä. Jääkaappia ja kuiva-ainekaappeja on kaiveltu sen verran, että kaupassa ei juuri ole edelleenkään käyty. Ravintolaruokaa syötiin kerran, kun ei vaan jaksanut kokata. Maaliskuulle tehty suuria suunnitelmia, kovasti täytyy miettiä, että mitenkähän se toteutus, mutta se on sitten maaliskuun asia.

Helmikuusta ei juuri jää bujoon kirjauksia tai mitenkään muutenkaan kummoisia muistikuvia, välillä on itketty, välillä naurettu - eletty sitä tavallista elämää.

Kirottu Korona

Kun sitä on puoli vuotta elänyt ajatuksella, että pääsee aurinkoon, on lomaparatiisiin pesiytynyt Korona-virus aika moinen v-käyrän nostaja. Turha sanoakaan, että viimeiset pari päivää kyseisen käyrän nousu on ollut exponentiaalista ja pää käy kuumana kuin ahjon kylki, kun on tullut Hamletin tavoin pohdittua peruuttaako vai eikö peruuttaa tai lähteäkö vai eikö lähteä.

Myönnetään, että lähtemisen vaakakupissa painavat aika raskaina tehdyt valmistelut, tarve lomalle ja irtiotolle. Matkan peruuttamisen vaakakupissa on tuo yksi ainoa asia: Korona. Se nyt vain on sellainen lomatuliainen, että en halua sitä itse saada enkä myöskään tuoda kenellekään, vielä vähemmän haluan  sairastaa reissun päällä. Yksi influenssainen työmatka riittää seuraavien kymmenien vuosien kiintiöksi.

Päätös matkan kohtalosta on tehtävä ensi viikolla, joten tarkalla korvalla pitää kuunnella, mitä Teneriffalla tapahtuu. Uutisia odotellessa kiroan alimpaan kadotukseen sen italialaisen lääkärin, joka taudin saarelle vei, olisi pysynyt kotonaan.

Huijari

Tunnustan huijanneeni itseäni useammassakin asiassa, ensiksi minulla ei ole minkään valtakunnan intoa käyttää pois noita lupaamiani kosmetiikkanäytteitä, vielä vähemmän intoa on noiden VLCD-pussien käyttämiseen. Ei vaan kerta kaikkiaan innosta. Olen huijannut itseäni siirtämällä aloittamista aina seuraavaan kuukauteen ja seuraavaan kuukauteen.

Olen myös huijannut itseäni raha-asioissa. Olin jättänyt laskematta säästöihin mukaan käteissäästöni ja kappas ketaletta, kun ne huomioi, niin säästötavoite täyttyi jo viime vuoden lopussa. Voin siis lakata säästämästä maanisesti ja säästää vielä maanisemmin... Eikun ihan oikeasti voin alkaa säästää järkevästi ja koko ajan laskematta, paljonko vielä pitäisi saada kasaan ennen kuin tavoite täyttyy.

Nyt kun olen tunnustanut, ettei kiinnosta, niin ehkä tapahtuukin se outo käänne, joka monesti näissä asioissa tapahtuu eli yllättäen alkaakin kiinnostaa.