Muistan miten teini-ikäisinä naureskelimme kaverini kanssa hänen herätyskellolleen, joka aloitti herättäminen kiljumalla tekopirteällä äänellä "On aika nousta, on kiva päivä tänään...". Yritän tänä vuonna kehittää positiivista ajattelua.
Päätin tuota herätyskellon lausetta mukaellen, että jokainen päivä, jolloin postiluukustamme ei saavu paperista tai sähköpostiin kilahda e-muotoista laskua, on hyvä päivä. Uskon, että näitä hyviä päiviä voisi olla kuukaudessa ainakin 15. Muitakin positiivisia hyvän päivän tunnusmerkkejä voisin listata. Kun päivän askelsaldo näyttää yli 10 000, on hyvä päivä. Jos ollaan lukemassa 15 000, on tosi hyvä päivä. Jos päivä menee vielä noiden lisäksi ostamatta mitään, kyseessä on erittäin hyvä päivä.
Ehkä voisi myös ajatella, että kun kaikki nuo edellä mainitut kohdat täyttyvät, kyseessä on aivan supermahtava päivä. Sellaisena päivänä kuuluu hymyillä leveästi ja tuulettaa onnistumista sisäisesti ja miksei jossain tilanteessa ulkoisestikin. Jos kuukauteen osuisi vaikkapa 10 tuollaista supermahtavaa päivää, olisi se jo huippusaavutus. Viisi tuollaista päivää jokaiseen kuukauteen olisi tavoittelemisen arvoista.
Tänä kirjoitus oli ajastettu tulemaan eetteriin 3.1., mutta alkuvuoden tapahtumien valossa päätin, ettei se nyt vaan ole oikea hetki tälle. Niinpä siirsin tätä haastetta sen verran, että se alkaa "vasta" näin helmikuun puolesta välistä.
lauantai 15. helmikuuta 2020
torstai 13. helmikuuta 2020
Edes yksi tavoite saavutettu
Tuntuu, että tämän vuoden tavoitteet lipsuvat käsistä ennen kuin vuodesta on kulunut kuudetta osaa. Ruokahävikkiä on tullut, keittiön nurkassa kassit odottavat edelleen tyhjennystä, shoppailtu on (tosin noiden aurinkolasien jälkeen en ole ostanut mitään) ja säästötavoitteesta ei voi edes unelmoida. Mutta hei, jossain olen sentään onnistunut: olen kuluttanut yhden kenkäparin roskiskuntoon.
Kyseessä ovat nämä pikkujouluihin tuunaamani kengät, joista piti tulla kertakäyttöiset. Kertakäytön sijaan niitä on käytetty ainakin 50 kertaa, mikä on mielestäni loistava asia jo ennen minua roskiin menossa olleiden kenkien osalta. Siis eihän näitä juuri oltu käytetty, mutta omistaja oli viskaamassa näitä roskiin huonojen ominaisuuksien takia. Huvittavinta on se, että nämä jalassa sain melkoisesti huomiota ja kenkiä kehutiin talven pimeydessä useasti - kukaan ei onneksi päässyt katsomaan noita lähempää, jalassa ne näyttivät ihan hyviltä, läheltä katsottuna ei.
Nyt oltiin tilanteessa, että toisen kengän kantapäärakenne alkoi pettää, pohja oli liki puhki kulunut ja lisäksi sivusaumat olivat päkiän kohdalta auki. Mielestäni tuossa oli riittävästi syytä todeta kenkien olevan rikki ja poistokunnossa.
Iloitsen edes yhdestä saavutetusta tavoitteesta.
Kyseessä ovat nämä pikkujouluihin tuunaamani kengät, joista piti tulla kertakäyttöiset. Kertakäytön sijaan niitä on käytetty ainakin 50 kertaa, mikä on mielestäni loistava asia jo ennen minua roskiin menossa olleiden kenkien osalta. Siis eihän näitä juuri oltu käytetty, mutta omistaja oli viskaamassa näitä roskiin huonojen ominaisuuksien takia. Huvittavinta on se, että nämä jalassa sain melkoisesti huomiota ja kenkiä kehutiin talven pimeydessä useasti - kukaan ei onneksi päässyt katsomaan noita lähempää, jalassa ne näyttivät ihan hyviltä, läheltä katsottuna ei.
Nyt oltiin tilanteessa, että toisen kengän kantapäärakenne alkoi pettää, pohja oli liki puhki kulunut ja lisäksi sivusaumat olivat päkiän kohdalta auki. Mielestäni tuossa oli riittävästi syytä todeta kenkien olevan rikki ja poistokunnossa.
Iloitsen edes yhdestä saavutetusta tavoitteesta.
maanantai 3. helmikuuta 2020
Vakuuttelua itselle
Jälleen kerran elämme sitä aikaa kuukaudesta, että vakuuttelen itselleni yhä uudelleen ja uudelleen, etten tarvitse mitään uutta, vaan kaikkea on ja se riittää. Pään sisällä jokin pieni (tai siis itse asiassa valtavan suuri) ääni huutaa, että jotain hemmottelua tarvitaan, sä niin ansaitset sen. Taistelu järjen ja halun välillä on uskomaton. Järki kyllä tiedostaa asian, etten todellakaan tarvitse yhtään mitään tavaraa ja ohjaa päätä kanavoimaan haluja väärään suuntaan: herkkuihin.
Olen poistanut itseni melkein kaikilta mainospostilistoilta, käyn vain ruokakaupoissa ja jos käyn jossain muussa kaupassa, niin teen täsmäiskuja eli haen vain sen, mitä olen suunnitellut (esim. hiusvärin) ja olen liikkeellä ostoslistan kanssa. Vaan ei auta, silti tulee himoja. Välillä pahinta on se, etten edes oikein kunnolla tiedä, mitä haluaisin, vain jotain uutta, piristävää, ihanaa.
Niin monta kertaa olen jo nähnyt tämän "uuden tavaran huuman" keston, että siihen en enää lankea. Se nimittäin kestää kaksi minuuttia, hyvässä tapauksessa viisi ja siinä se. Sen jälkeen tavara on jo vanha ja sen voi tunkea kaappiin kaikkien muiden kaltaistensa seuraksi. Hyvänä esimerkkinä toimii vaikkapa viime vuonna kaamosmasennuksen hoitoon ostamani luomiväri - käyttökertoja tähän mennessä pyöreät 0. Toki tiedän, että jossain vaiheessa todennäköisesti tulen sitä käyttämään, koska kyseessä on lempivärini, mutta silti tuo kuvastaa juuri oikealla tavalla tätä "mä haluun sen" - huumaa. Tavara vaikuttaa mainoksessa tai muuten aivan vastustamattomalta, juuri sellaiselta, jota olet aina tarvinnut, se muuttaa sateisen päivän aurinkoiseksi ja saa sinut hehkumaan (mainostaja on onnistunut tavoitteessaan). Kun sitten saat hankkimasi tavaran postista tai kannat sen muuten kauppakassissa kotiisi, huomaatkin ikäväksesi, että hehkua ei syntynyt, aurinko ei alkanut paistaa, eikä mitään muutakaan kummaa tapahtunut.
Tuntuu täysin järjettömältä, että meillä on paikat täynnä tavaraa ja silti haluan jotain uutta. Näin vain siksi, että uusi nyt on uutta, hienoa, mahtavaa ja ennen kaikkea uutta. Tavara "lohduttaa", antaa uutta ajateltavaa, ja silti siitä ei ole iloa pitkäksi aikaa, vaan uutuuden ilon jälkeen tavara aiheuttaa enemmän huolta kuin iloa: esimerkiksi miten tavaraa käytän, minne sijoitan tavaran säilytykseen, miten sen kierrätän, kun tavara on käytetty loppuun. Paljon helpommalla pääsee, kun jättää tavaran vallan hankkimatta - myös ne herkut.
Olen poistanut itseni melkein kaikilta mainospostilistoilta, käyn vain ruokakaupoissa ja jos käyn jossain muussa kaupassa, niin teen täsmäiskuja eli haen vain sen, mitä olen suunnitellut (esim. hiusvärin) ja olen liikkeellä ostoslistan kanssa. Vaan ei auta, silti tulee himoja. Välillä pahinta on se, etten edes oikein kunnolla tiedä, mitä haluaisin, vain jotain uutta, piristävää, ihanaa.
Niin monta kertaa olen jo nähnyt tämän "uuden tavaran huuman" keston, että siihen en enää lankea. Se nimittäin kestää kaksi minuuttia, hyvässä tapauksessa viisi ja siinä se. Sen jälkeen tavara on jo vanha ja sen voi tunkea kaappiin kaikkien muiden kaltaistensa seuraksi. Hyvänä esimerkkinä toimii vaikkapa viime vuonna kaamosmasennuksen hoitoon ostamani luomiväri - käyttökertoja tähän mennessä pyöreät 0. Toki tiedän, että jossain vaiheessa todennäköisesti tulen sitä käyttämään, koska kyseessä on lempivärini, mutta silti tuo kuvastaa juuri oikealla tavalla tätä "mä haluun sen" - huumaa. Tavara vaikuttaa mainoksessa tai muuten aivan vastustamattomalta, juuri sellaiselta, jota olet aina tarvinnut, se muuttaa sateisen päivän aurinkoiseksi ja saa sinut hehkumaan (mainostaja on onnistunut tavoitteessaan). Kun sitten saat hankkimasi tavaran postista tai kannat sen muuten kauppakassissa kotiisi, huomaatkin ikäväksesi, että hehkua ei syntynyt, aurinko ei alkanut paistaa, eikä mitään muutakaan kummaa tapahtunut.
Tuntuu täysin järjettömältä, että meillä on paikat täynnä tavaraa ja silti haluan jotain uutta. Näin vain siksi, että uusi nyt on uutta, hienoa, mahtavaa ja ennen kaikkea uutta. Tavara "lohduttaa", antaa uutta ajateltavaa, ja silti siitä ei ole iloa pitkäksi aikaa, vaan uutuuden ilon jälkeen tavara aiheuttaa enemmän huolta kuin iloa: esimerkiksi miten tavaraa käytän, minne sijoitan tavaran säilytykseen, miten sen kierrätän, kun tavara on käytetty loppuun. Paljon helpommalla pääsee, kun jättää tavaran vallan hankkimatta - myös ne herkut.
perjantai 31. tammikuuta 2020
Tajuamaton tammikuu
Tämän tammikuun ja koko vuoden tavoitteet lensivät roskakoriin heti kuun alussa, kun elämä on ikävää ja kyyneleitä, muut asiat tuntuvat merkityksettömiltä.
1. viikko
On lähes muistikuvaton, sillä isäni menehtyi 2.1. ja istuin liki koko uudenvuoden päivän hänen vierellään sairaalassa. Poisnukkumista seurasivat pakolliset käytännön järjestelyt ja loputon ikävä sekä kyyneleet. Ei maistu ruoka, ei houkuta karkki, mikä on positiivista. Kaupassa käyntejä tälle vajaalle viikolle 0. Tavaroita sisään ja ulos 0 kappaletta.
2. viikko
Kuten edellä, yritin kahlata pakolliset työpäivät läpi, jo ihan siitä syystä, että saisin muuta ajateltavaa. Kaupassa käyntejä: 1, pakollinen maidon, leivän ja levitteen haku, lisäksi lankeemus karkkipussi, kun herra Kirjoitus yritti lohduttaa minua. Saapuneet tavarat: 1 ilmainen muotovaahtopullo, joka päätyi minulle kierron kautta. Kippasin roskiin puolikkaan salattia ja kasvispaistoksen jämät, ruokahävikkiä siis syntyi. Salaatti ei enää ollut syötävää, paistos ehkä, mutta en halunnut ottaa riskiä ruokamyrktyksestä.
3. viikko
Yritystä palata arkeen, töitä ja Wizards Unitea (saavutin tason 44), jotta saisi ajatukset pois isästä ja kaikesta siihen liittyvästä. Tuntuu, että asioita on loputtomasti tehtävänä. Lohturuokaa Burger Kingistä, olkoon tämä tämän kuukauden ainoa roskaruokailu. Palkkapäivä ohittui olkien kohautuksella. Kävin ensimmäistä kertaa tänä vuonna kaupassa ja ostin yli 15kg sitruksia sekä muita perustarvikkeita. Ja kyllä, todellakin aiomme syödä ne kaikki, eipä tule C-vitamiinin puutosta hetkeen. Poistoon yksi laukku, joka oli kauhtunut kaapissa käyttökelvottomaksi. Tilalle nahkatakki, josta pääsee värkkäämään uutta sekä kaksi meikkisivellintä.
4. viikko
Kävin luomenpoistoleikkauksesssa, mielenrauhan hintalappu 130€ ja kaksi viikkoa saikkua. Tuhlaaminen jäi päälle, käytin lahjakortin ostaen pari meikkipuuteria ja vielä yhden siveltimen sekä uudet aurinkolasit voimakkuuksilla - no edelliset taitavat olla n. 20 vuoden takaa (huvittavasti ne ovat nyt sitten taas muodissa, mutta ehkä se on ihan hyvä olla noistakin varakappaleet). Aurinkolasit olivat varsin hyvässä tarjouksessa, joten perustelin ne itselleni paitsi tarpeella myös edellisella hinnalla. Hain vielä toisen nahkatakin tuohon laukkuprojektiin. Wizards Unitessa saavutin levelin 45 ja eventin täyttämiseen meni reilu vuorokausi.
Uudenvuoden tavoitteet menivät roskakoriin jo heti tammikuun alussa, sillä emme juuri viettäneet aikaa kotona, mikä puolestaan johti ruokahävikkiin. Yritin kyllä käyttää mahdollisimman paljon ruokaa jemmoista, mutta silti osa päätyi hävikiksi, mikä harmittaa kovasti.
Tavaroita kuukauden aikana tuli 8 lisää: 3 meikkisivellintä, 2 meikkipuuteria, muotovaahto ja 2 nahkatakkia. Poistojakin kertyi saman verran: kasa loppunkuluneita vaatteita roskiin ja naamalappupurkkiin ja 3 kynttilää eteenpäin.
Säästötavoitteet menivät myös roskiin, sillä verottaja tulee muistamaan minua jossain vaiheessa tätä vuotta perintöverolla ja se tarkoittaa säästöjen valumista valtion pohjattomaan kassaan. Kun töitäkin on tarjolla viime vuotista vähemmän, säästötavoite toteutuu ehkä 2022. Se on asia, joka tässä tilanteessa on vain pakko hyväksyä.
Mietin myös ihan vakavasti sitä jälleen kerran, miksi säästän ja mikä järki on siinä, että kiellän itseltäni tarpeellisten tavaroiden ostamisen. Yhdet uudet aurinkolasit parin kymmenen vuoden välein ei ole paljon, eikä niistä kovin paljon vuotta päälle tule hintaa. Mietin näiden hintaa myös niin, että tuohan on entisen elämäni (eli esimerkiksi viime vuoden) parin kuukauden roskaruokaraha. Jos siis jätän roskaruoan, karkit ja muut herkut vähemmälle, on tuo summa nopeasti säästetty niin, etten edes huomaa.
1. viikko
On lähes muistikuvaton, sillä isäni menehtyi 2.1. ja istuin liki koko uudenvuoden päivän hänen vierellään sairaalassa. Poisnukkumista seurasivat pakolliset käytännön järjestelyt ja loputon ikävä sekä kyyneleet. Ei maistu ruoka, ei houkuta karkki, mikä on positiivista. Kaupassa käyntejä tälle vajaalle viikolle 0. Tavaroita sisään ja ulos 0 kappaletta.
2. viikko
Kuten edellä, yritin kahlata pakolliset työpäivät läpi, jo ihan siitä syystä, että saisin muuta ajateltavaa. Kaupassa käyntejä: 1, pakollinen maidon, leivän ja levitteen haku, lisäksi lankeemus karkkipussi, kun herra Kirjoitus yritti lohduttaa minua. Saapuneet tavarat: 1 ilmainen muotovaahtopullo, joka päätyi minulle kierron kautta. Kippasin roskiin puolikkaan salattia ja kasvispaistoksen jämät, ruokahävikkiä siis syntyi. Salaatti ei enää ollut syötävää, paistos ehkä, mutta en halunnut ottaa riskiä ruokamyrktyksestä.
3. viikko
Yritystä palata arkeen, töitä ja Wizards Unitea (saavutin tason 44), jotta saisi ajatukset pois isästä ja kaikesta siihen liittyvästä. Tuntuu, että asioita on loputtomasti tehtävänä. Lohturuokaa Burger Kingistä, olkoon tämä tämän kuukauden ainoa roskaruokailu. Palkkapäivä ohittui olkien kohautuksella. Kävin ensimmäistä kertaa tänä vuonna kaupassa ja ostin yli 15kg sitruksia sekä muita perustarvikkeita. Ja kyllä, todellakin aiomme syödä ne kaikki, eipä tule C-vitamiinin puutosta hetkeen. Poistoon yksi laukku, joka oli kauhtunut kaapissa käyttökelvottomaksi. Tilalle nahkatakki, josta pääsee värkkäämään uutta sekä kaksi meikkisivellintä.
4. viikko
Kävin luomenpoistoleikkauksesssa, mielenrauhan hintalappu 130€ ja kaksi viikkoa saikkua. Tuhlaaminen jäi päälle, käytin lahjakortin ostaen pari meikkipuuteria ja vielä yhden siveltimen sekä uudet aurinkolasit voimakkuuksilla - no edelliset taitavat olla n. 20 vuoden takaa (huvittavasti ne ovat nyt sitten taas muodissa, mutta ehkä se on ihan hyvä olla noistakin varakappaleet). Aurinkolasit olivat varsin hyvässä tarjouksessa, joten perustelin ne itselleni paitsi tarpeella myös edellisella hinnalla. Hain vielä toisen nahkatakin tuohon laukkuprojektiin. Wizards Unitessa saavutin levelin 45 ja eventin täyttämiseen meni reilu vuorokausi.
Uudenvuoden tavoitteet menivät roskakoriin jo heti tammikuun alussa, sillä emme juuri viettäneet aikaa kotona, mikä puolestaan johti ruokahävikkiin. Yritin kyllä käyttää mahdollisimman paljon ruokaa jemmoista, mutta silti osa päätyi hävikiksi, mikä harmittaa kovasti.
Tavaroita kuukauden aikana tuli 8 lisää: 3 meikkisivellintä, 2 meikkipuuteria, muotovaahto ja 2 nahkatakkia. Poistojakin kertyi saman verran: kasa loppunkuluneita vaatteita roskiin ja naamalappupurkkiin ja 3 kynttilää eteenpäin.
Säästötavoitteet menivät myös roskiin, sillä verottaja tulee muistamaan minua jossain vaiheessa tätä vuotta perintöverolla ja se tarkoittaa säästöjen valumista valtion pohjattomaan kassaan. Kun töitäkin on tarjolla viime vuotista vähemmän, säästötavoite toteutuu ehkä 2022. Se on asia, joka tässä tilanteessa on vain pakko hyväksyä.
Mietin myös ihan vakavasti sitä jälleen kerran, miksi säästän ja mikä järki on siinä, että kiellän itseltäni tarpeellisten tavaroiden ostamisen. Yhdet uudet aurinkolasit parin kymmenen vuoden välein ei ole paljon, eikä niistä kovin paljon vuotta päälle tule hintaa. Mietin näiden hintaa myös niin, että tuohan on entisen elämäni (eli esimerkiksi viime vuoden) parin kuukauden roskaruokaraha. Jos siis jätän roskaruoan, karkit ja muut herkut vähemmälle, on tuo summa nopeasti säästetty niin, etten edes huomaa.
torstai 23. tammikuuta 2020
Ostaminen jäi päälle
Aiemmin hankin pari rajaussivellintä rikkoen ostoslakkoni. Näiden osalta tilanne "korjaantui", koska äiti halusi muistaa syntymäpäivääni jotenkin. Kerroin, että hän voisi maksaa nuo, koska en keksinyt muuta, mitä tarvitsisin.
Yhtenä oikein mustana päivänä kaivoin laatikostani H&M-lahjakortit ja päätin hankkia itselleni "jotain kivaa". Tarkistin laatikkoni ja totesin, että meikkipuuterille olisi käyttöä, samoin kulmasiveltimelle. Käytin siis lahjakorttini näihin, loppusumma n. 25€, jolla sai kaksi meikkipuuteria ja siveltimen.
Jos ihan tarkkoja ollaan, niin tämä ei kaiketi varsinaisesti ole ostoslakkorikkomus, koska tähän ei käyttetty rahaa, vaan aikaisemmin hankittuja lahjakorttja.
Seuraava sitten on ihan rehellinen rike, mutta kun mä tarvitsin ne... tai Siis en tarvinnut, mutta halusin uudet aurinkolasit tulevaa etelän matkaa varten.
Yhtenä oikein mustana päivänä kaivoin laatikostani H&M-lahjakortit ja päätin hankkia itselleni "jotain kivaa". Tarkistin laatikkoni ja totesin, että meikkipuuterille olisi käyttöä, samoin kulmasiveltimelle. Käytin siis lahjakorttini näihin, loppusumma n. 25€, jolla sai kaksi meikkipuuteria ja siveltimen.
Jos ihan tarkkoja ollaan, niin tämä ei kaiketi varsinaisesti ole ostoslakkorikkomus, koska tähän ei käyttetty rahaa, vaan aikaisemmin hankittuja lahjakorttja.
Seuraava sitten on ihan rehellinen rike, mutta kun mä tarvitsin ne... tai Siis en tarvinnut, mutta halusin uudet aurinkolasit tulevaa etelän matkaa varten.
lauantai 18. tammikuuta 2020
Kierrätyspakkaus
Tein jouluksi sytykesipsejä, joita jäi joulupaketeista jonkun verran yli. Joulun aikana tuli myös tyhjennettyä pari kaunista suklaarasiaa. Näistä syntyi sitten kauniit kierrätyspakkaukset sytykesipseille. Idea tuli ihan vahingossa, kun tuskailin ylijäämäsipsien kanssa ja olin heittämässä pahvirasioita pois.
Aion olla ilkeä ystävä ja antaa nämä uuden vuoden keventämisellä aloittaneelle ystävälleni. Ihan vitsillä. Raukka todennäköisesti luulee, että yritän spoilata hänen keventämisensä antamalla suklaata, mutta paketissa onkin jotain mökkikesää varten.
Aion olla ilkeä ystävä ja antaa nämä uuden vuoden keventämisellä aloittaneelle ystävälleni. Ihan vitsillä. Raukka todennäköisesti luulee, että yritän spoilata hänen keventämisensä antamalla suklaata, mutta paketissa onkin jotain mökkikesää varten.
perjantai 17. tammikuuta 2020
Tahdoin tavaran
On olemassa joitain tavaroita, joista olen jo pitkään haaveillut. Sellaisia tavaroita, joiden surkeat, huonosti toimivat kappaleet minulla on jo olemassa, mutta joiden surkeuden takia tietyt asiat eivät vaan hoidu. Yksi näistä on olleet silmänrajaussiveltimet, minulla on niitä kaksikin, mutta yrittäessäni viimeksi tehdä rajausta karvat hapsottivat kaikkiin ilmansuuntiin ja rajaus oli kaikkea muuta kuin onnistunut.
Päätin, että tämä on asia, johon haluan sijoittaa. Myönnetään, että tarkoitus oli pyytää tämä Herra Kirjoitukselta synttärilahjaksi, mutta kun sattumalta eilen poiketessani keskustan tavarataloon (toinen tunnustus, olin etsimässä Fazerin Makea moka - makeisia lohduttamaan täysin mustaa fiilistäni ja alueen ainoaan niitä myyvään kauppaan kuljetaan tavaratalon kosmetiikkaosaston läpi) ystävällinen myyjätär löysi minulle YSL:n siveltimen alekorista, oli pakko ostaa se. Myyjä kehui sivellintä laadukkaaksi ja uskon, että sitä sen alkuperäisen hinnan perusteella tuleekin olla, sillä kuka maksaa 37€ huonosta siveltimestä. Tarjouksessa se maksoi 10€, enkä voinut jättää sitä odottamaan, että joku muu ostaa sen sinä aikana, kun puhun asiasta Herra Kirjoitukselle. Toinen sivellin päätyi mukaan siksi, että epäilin tuon YSL:n siveltimen olevan turhan paksu oikein kapeisiin rajauksiin (virhepäätelmä, mikä tuli heti ensimmäisellä testikerralla todistettua). Duroyn sivellin on saanut kyllä paljon kehuja, ja kun hintakin oli maltillinen, n. 7€, ostin molemmat.
YSL:n siveltimen testasin heti seuraavana aamuna (testausvärinä Joe Blascon musta rajausvärinappi, seuraavaksi kokeilen perusluomiväriä) ja loistavaksi totesin. Kun aika tulee, saan käyttöön kaikki käyttöä odottavat kakkumaiset rajausvärini, eikä tarvitse itkeä sitä, että rajauksista tulee kamalat huonoilla siveltimillä. Näistä riittää iloa pitkäksi aikaa, lukuisiksi vuosiksi uskoakseni, ja saan kaapistani taas käyttöön uusia tuotteita, joiden käyttäminen muutoin olisi ollut haastavaa tai mahdotonta. Siirrän surkeat siveltimet askartelukäyttöön, uskosin niiden sopivan liimanlevitykseen.
Kuten edellä olevasta tekstistä hyvin käy ilmi, olen onnistunut loistavasti perustelemaan itselleni, miksi näiden ostaminen oli jees-juttu. Tiedostan sen, että vaikka ostaminen ei olekaan okei, niin joskus voi miettiä todella sitä helpottaako joku pieni hankinta elämää merkittävästi. Niin koen näiden sivellinten tehneen, pieni asia, iso ilo.
Päätin, että tämä on asia, johon haluan sijoittaa. Myönnetään, että tarkoitus oli pyytää tämä Herra Kirjoitukselta synttärilahjaksi, mutta kun sattumalta eilen poiketessani keskustan tavarataloon (toinen tunnustus, olin etsimässä Fazerin Makea moka - makeisia lohduttamaan täysin mustaa fiilistäni ja alueen ainoaan niitä myyvään kauppaan kuljetaan tavaratalon kosmetiikkaosaston läpi) ystävällinen myyjätär löysi minulle YSL:n siveltimen alekorista, oli pakko ostaa se. Myyjä kehui sivellintä laadukkaaksi ja uskon, että sitä sen alkuperäisen hinnan perusteella tuleekin olla, sillä kuka maksaa 37€ huonosta siveltimestä. Tarjouksessa se maksoi 10€, enkä voinut jättää sitä odottamaan, että joku muu ostaa sen sinä aikana, kun puhun asiasta Herra Kirjoitukselle. Toinen sivellin päätyi mukaan siksi, että epäilin tuon YSL:n siveltimen olevan turhan paksu oikein kapeisiin rajauksiin (virhepäätelmä, mikä tuli heti ensimmäisellä testikerralla todistettua). Duroyn sivellin on saanut kyllä paljon kehuja, ja kun hintakin oli maltillinen, n. 7€, ostin molemmat.
YSL:n siveltimen testasin heti seuraavana aamuna (testausvärinä Joe Blascon musta rajausvärinappi, seuraavaksi kokeilen perusluomiväriä) ja loistavaksi totesin. Kun aika tulee, saan käyttöön kaikki käyttöä odottavat kakkumaiset rajausvärini, eikä tarvitse itkeä sitä, että rajauksista tulee kamalat huonoilla siveltimillä. Näistä riittää iloa pitkäksi aikaa, lukuisiksi vuosiksi uskoakseni, ja saan kaapistani taas käyttöön uusia tuotteita, joiden käyttäminen muutoin olisi ollut haastavaa tai mahdotonta. Siirrän surkeat siveltimet askartelukäyttöön, uskosin niiden sopivan liimanlevitykseen.
Kuten edellä olevasta tekstistä hyvin käy ilmi, olen onnistunut loistavasti perustelemaan itselleni, miksi näiden ostaminen oli jees-juttu. Tiedostan sen, että vaikka ostaminen ei olekaan okei, niin joskus voi miettiä todella sitä helpottaako joku pieni hankinta elämää merkittävästi. Niin koen näiden sivellinten tehneen, pieni asia, iso ilo.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)
