sunnuntai 13. tammikuuta 2019

Muovikassittomuus

Otsikko on jälleen kerran asteen verran harhaanjohtava, sillä sen oikeampi muoto olisi ollut: Olemme ostamatta muovikasseja. Täydelliseen muovikassittomuuteen tuskin tulemme koskaan pääsemään, emmekä siihen itse asiassa ole pyrkimässäkään. 

Yritin miettiä, miten kauan siitä on, kun Herra Kirjoituksen kanssa päätimme, että kaupasta ei enää osteta muovikasseja. Syy oli se perinteinen eli muovipussikori tursusi yli äyräidensä. Useampi vuosi tuosta jo on aikaa ja jonkin verran meni aikaa ennen kuin löytyi Herra Kirjoitukselle omalta tuntuva taskuunsopiva kestokassi, jota hän on uskollisesti sen jälkeen käyttänyt.

Meillä on menty tuossa jopa siihen äärimmäisyyteen, että tavarat on mieluummin kannettu irtokappaleina käsissä autolle tai pyöränkoriin, jos kassi on jostain syystä jäänyt kotiin. Uskaltaisin väittää, että alta kymmenen kassia olemme itse ostaneet näiden vuosien aikana. Toki kotiimme on vieraiden, vaihtotuotteiden tai muun vastaavan mukana kulkeutunut silloin tällöin kasseja, mitkä ovat tietenkin helpottaneet roskapussiongelmaamme.

Viime vuoden lopulla huomasimme olevamme tilanteessa, jossa kaikki hyvänkokoiset muovipussit oli käytetty ja laatikossa oli jäljellä vain tusinoittain hankalankokoisia kuten apteekin pieniä pusseja. Ne eivät oikein ole hyviä roskapusseiksi, kun ovat niin pieniä, eikä niille oikein muutakaan käyttöä ole. Sitkeästi kuitenkin päätimme käyttää nekin. Tosin olemme huomanneet olevammme sen verran hemmoteltua sorttia, että aina kun on mahdollista nappaamme kumpikin isomman pussin roskille. Näitä isompia ovat esimerkiksi isot leipäpussit, wc-paperien säkit, postissa tulleet pussit jne. Mikä tahansa on käytännössä parempi kuin ne minipussit. Jossain vaiheessa nekin on toki pakko käyttää, mutta lykkäsin sitä hetkeä vielä toviksi eteenpäin, sillä löysin maalta jemman, jossa oli kymmenen isoa muovikassia. Olin tunkenut ne sisäkkäin ja tämän koko komeuden yhteen kynttilänjämä pussiin. Nyt kun käytin nuo kynttilänjämät, minä otin tietenkin muovipussit mukaan kaupunkiin, jotta saamme taas toviksi järkevämmän kokoisia roskapusseja.

En aio laskea näitä muovipusseja mihinkään saapuneiden tavaroiden luetteloon mukaan. Ne ovat meillä vain hetken ja poistuvat täytyttyään roskiksen suuntaan. Yritän ottaa tämän vuoden tavoitteeksi sen, että taistelemme nuo minipussit käytettyinä roskikseen ja sitten vasta kaivaudun salaisiin varastoihini. Minulla on vielä autotallissa ja vinttikomerossa muutama kunnon muovikassi jemmassa, en aikanani tuonut niitä asuntoon, kun tuo muovipussikori oli niin täynnä. Nyt aion tyhjentää sen kokonaan ennen kuin tuon kassit tuolta jemmoista tänne. Samalla tulee sitten toivottavasti siivottua roskiskaappi, jossa on muovipussien lisäksi jemmattuna paperikasseja (lehdille ja paperiroskalle sekä tarvittaessa käytettäväksi erilaisten tavaroiden pakkaamiseen/suojaamiseen) sekä paperipusseja (biojätteelle). Niitäkään ei varsinaisesti ole hankittu, mutta säästän kyllä kaikki mahdolliset paperipussit biojätettä varten, koska niissä se on helppo viedä ulos.

Ainakin tämän vuoden aiomme vielä selvitä ostamatta muovikasseja ja sama pätee paperikasseihin ja biojätepusseihin. Nämä jälkimmäiset aion kyllä ryhtyä taittelemaan sanomalehdestä sitten kun muut pussit loppuvat.

lauantai 12. tammikuuta 2019

Salmiakin kosto

Tapahtuipa kerran siinä keskikokoisen suomalaisen kaupungin keskikokoisessa kolmiossa. Siellä asuvat edelleen mies ja nainen, aviopari, jonka tasaisen tylsään elämään on aina silloin tällöin saatu kurkistaa.

Tällä kertaa kyse on pyhistä uudenvuoden lupauksista ja karkkilakosta. Koska tuntuu olevan itsestään selvää, että niitä uuden vuoden lupauksia tulee tehdä, niin sellainen myös tehtiin tuossa valkoisessa kuutiossa  tai siis pareminkin tehtiin sen asukkaiden toimesta. Naisen osalta se kuului en osta karkkia (syömisestä kukaan ei puhunut mitään), miehen lupauksista ei kukaan ottanut selvää, ne mutistiin sen verran huomaamattomasti ja hiljaa, ettei vaan jää kiinni mistään.

Olihan sitä vuotta jo eletty melkein kaksi viikkoa, kun kalenterin puutos ajoi pariskuntamme kauppaan - yksikään firma ei ollut muistanut lahjoa heitä ilmaisella kalenterilla, ihan kaupasta sitä oli lähdettävä hakemaan, jotta ajankulusta pysyi selvillä. Siinä  kauppaan päästyä keski-ikäinen nainen sai taaperoikäistä muistuttavan tahtoo-haluaa kohtauksen ja alkoi vaatia itselleen karkkia, kun kerran ollaan kaupassa, hyvä kun ei mahalleen kaupan lattialle heittäytynyt ja parkuen kiljunut, että kun mä haluun. Järki kyllä huusi taustalta niin maan perkeleesti, että hei sä olet luvannut olla ostamatta, mutta karkkihyllyn seireeninkutsu vei voiton ja ostoskassiin tupsahti suuren tanskalaisen karkkifirman makeispussi.

Kotiin päästyä naisemme lysähti tietokoneen eteen kuin veltto vehnäsäkki käden toistaessa taukoamatonta liikettään pussista suuhun. Näin jatkui koko illan sivu. Pahaksi onneksi makeiset olivat sen verran pieniä, että kokoiltainen hauislihaksen treenaus ei silti tyhjentänyt koko pussia, vaan pohjalle jäi muutama ärhäkkä namunen.

Seuraavana aamuna toivorikas naisemme huomasi, että pussin pohjalle oli sittenkin jäänyt muutama herkku ja ojensi jälleen ahneen kätensä pussia kohti - eihän niitä nyt voinut mitenkään jättää sinne, saattaisivat vielä namuset kärsiä vaikka yksinäisyydestä, kun suurin osa kavereista oli jo kadonnut parempiin suihin. Viimeiseksi pussin pohjalle jäi ärhäkän sitkeä kostonhimoinen salmiakki, se tiesi aivan varmasti, että se oli pussin viimeinen, pussin, jonka lakkorikkuri oli hankkinut tyydyttääkseen loputonta makeanhimoaan. Niinpä se kokosi koko suolaisen sisunsa ja päätti kostaa.

Jouduttuaan suuhun salmiakki huomasi hampaan, jossa oli pienen pieni kolonen ja tarrautui siihen kaikella salmiakin väkyvyydellä ja sitkeydellä tiukkaakin tiukemmin. Tiukka tarrautuminen aiheutti sen, mihin salmiakki oli pyrkinytkin, topakan puraisun. Tämä puraisu puolestaan sai aikaan sen, että hampaasta lohkesi palanen...

Siinä sitten naisemme istui aamukahvimuki toisessa ja salmiakkiin kiinnittynyt hampaankappale toisessa kädessään tuijottaen hämmentyneesti ja miettien, että mitä tässä juuri tapahtui, miksi minulle näin kävi ja mitä nyt seuraavaksi. Ilkeämielinen salmiakki virnisteli pahantahtoisesti kurkistellen hampaanpalan takaa: näin käy lupausten rikkojille.

Mitä tästä siis opimme? Lupaukset kannattaa pitää, lupauksen rikkojaan kohdistuva kosto voi tulla yllättävältä taholta silloin kun sitä vähiten odotat.

keskiviikko 9. tammikuuta 2019

Late Lammas-sukat

Sain tässä taannoin taas yhden loistavista ajatuksistani, haluan tehdä Late Lammas- sukat. Pyöärittelin ideaa pitkään ja sitten tartuin toimeen. Eikä tietenkään aloiteta yksillä, vaan heti kahdet työn alle.

Isot, koko n. 40. Lankoina musta ja valkoinen mysteerilanka - hävitän edelleen langan jämiä, paksuus luokkaa isoveli ja seiskaveikka.  Aloitus 52 silmukkaa, varren suussa 2n, 2o resoria 10 kerrosta. Sen jälkeen silmukoiden  lisäys 56 silmukkaan. Jonka jälkeen kulpaneuletta, johon löytyy ohje täältä: KLIK.  7 kuplaa neuloin tavallisesti ja kahdeksannen kuplan kudoin etummaisilla puikoilla normaalisti ja takapuolen puikoilla  ensimmäisellä kerroksella kavennetaan 2 silmukkaa per puikko (siis jää 12 silmukkaa puikolle) sen jälkeen neulotaan 2o, 2n joustinta 8 kerrosta. Vahvistettu kantapää. Teräosa sileää mustalla, puikoilla 12 silmukkaa. 



Pienet, koko n. 33. Lankoina musta ja valkoinen mysteerilanka.Valkoinen mysteerilanka oli varsin paksua, jopa inasen paksumpaa kuin isoveli, joten sukanvarsista tuli varsin tukevat ja reilun kokoiset - tarkoituksella, jotta niissä riittäisi vähän kasvunvaraa.

Aloitus 44 silmukkaa, varren suuhun 2o, 2n resoria 8 kerrosta. Sen jälkeen kuplaneuletta kuudella kerroksella. Viisi kuplaa kudoin tavallisesti ja kuudennella taas tuonne taakse ensimmäisellä kerroksella 4 silmukan kavennukset (siis 2 per puikko) ja sen jälkeen 2o, 2n joustinta.



Pienet korvat tein seuraavasti: Luo 14 silmukkaa mustalla langalla ja jaa ne kolmelle puikolle (5, 5 ja 4). Neulo 6 kierrosta oikein.  Aloita silmukoiden lisäys joka toisella puikolla, kunnes työssä on 20 silmukkaa. Jatka neulomista, kunnes työssä on 15 kierrosta. Aloita kavennukset: Neulo jokaisella puikon loppupäässä 2 silmukkaa oikein yhteen. Jatka, kunnes työssä on jäljellä 6 silmukkaa. Katkaise lanka, vedä lenkeistä läpi ja päättele. Muotoile tarvittaessa korvia hieman muutamalla ompelupistolla ja kiinnitä työhön.

Isot korvat puolestaan:  Luo 14 silmukkaa mustalla langalla ja jaa ne kolmelle puikolle (5, 5 ja 4). Neulo 8 kierrosta oikein.  Aloita silmukoiden lisäys joka toisella puikolla, kunnes työssä on 25 silmukkaa. Jatka neulomista, kunnes työssä on 25 kierrosta. Aloita kavennukset: Neulo jokaisella puikon loppupäässä 2 silmukkaa oikein yhteen. Jatka, kunnes työssä on jäljellä 6 silmukkaa. Katkaise lanka, vedä lenkeistä läpi ja päättele. Muotoile tarvittaessa korvia hieman muutamalla ompelupistolla ja kiinnitä työhön.

Silmät virkkasin kahdessa palassa mustat ympyrät erikseen ja valkoiset erikseen. Virkkaamisessa käytin kiinteitä silmukoita. Koska minä ja virkkaaminen ei olla ikinä oltu kavereita, ovat silmät vähän turhan suuret, mutta menköön. Niitä oli se kaikki kahdeksan tehtynä, kun aloin sovittelemaan sukkaan ja liian isoiksi totesin.

Täytyy todeta, että vietävä sentään, en aloittaessani ajatellut, että kaksi paria sukkia tarkoittaa kahdeksaa korvaa ja kahdeksaa silmää... muutenhan sukka on yksinkertainen tehdä, mutta nuo lisäosat olivat viedä hermot, varsinkin jämäkassien kaivelu, kun yritin löytää riittävää määrää yhteensopivaa lankaa. Ja lankatilanne on nyt kutakuinkin se, että musta ja valkoinen lanka on jämistä loppuun käytetty - jäljelle jäi pari kolmen kymmenen sentin pätkää kun sain viimeiset silmät kiinnitettyä.

Seuraavalla kerralla, kun alan jotain tämän tyylistä suunnittelemaan, menen jääkylmään suihkuun ja seison siellä ainakin vartin jotta pää jäähtyy.

Nämä on tarkoitus antaa ystävänpäivänä lahjaksi kälylle ja hänen pojalleen.

Painoa pienillä sukilla 130g ja isoilla 167g
Langan kulutus vuoden alusta 297g

tiistai 8. tammikuuta 2019

Vaikenevat blogit - paitsi minä en hiljene

Toista kymmentä vuotta olen lukenut paljon blogeja, joista osaa olen vain vilkaissut muutaman kerran, mutta tietyt suosikit olen lukenut alusta loppuun ja lopusta alkuun ja vielä kerran uudelleen. Suurimmat suosikit ovat muuttuneet vuosien varrella, mutta muutamia pitkäaikaisia on edelleen listalla. Näitä kaikka yhdistää taitavasti kirjoitettu teksti ja kohtuullinen kuvien määrä. Esimerkiksi Nelliina, Tyyliä metsästämässä, Jennin arkijärki ja Kaksin kaunihimpi ovat pysyneet lukulistalla vuodesta toiseen.

Käytän blogeja paljon vertaistukena, on jotenkin voimaannuttavaa lukea samassa tai samantyylisessä tilanteessa olevista ihmisistä ja heidän ratkaisuistaan ja toimintatavoistaan. Tajuanhan minä, että suurimmalle osalla bloggereista blogi on harrastus ja sitä tehdään o.t.o eli silloin kuin huvittaa, ehtii ja jaksaa. Valitettavasti vain minulle tuppaa käymään niin, että löydän ihastuttavan blogin, jota alan seuraamaan ja sitten yhtäkkiä postaustahti hiipuukin kovin hitaaksi tai blogi lakkaa päivittymästä vallan. Turhauttavaa... Tietysti olen vielä siitä ikävä ihminen, etten jaksa lukea loputtomia menestystarinoita ja pelkkiä onnistumisia, vaan haluan mukaan todellista elämää ja myös niitä epäonnistumisia ja vaikeita hetkiä. Sekin rajaa blogien määrää aika paljon, sillä moni esittelee blogissaan vain kiiltokuvaa.

Pitänee taas alkaa uusien inspiraatioiden metsästykseen, sillä sekä ostamattomuus- että niukkailublogisuosikkieni julkaisutahti on alkanut mennä niin harvaksi, etteivät ne enää riitä tarjoamaan innostusta ja inspiraatiota. Ilmeisesti ihmiset keskittyvät jonnekin instaan tai faceen, mutta ne nyt eivät vaan ole minun juttuni, pidän enemmän pidemmistä teksteistä, joissa on kunnolla asiaa kuin lyhyistä ja nopeasti katoavista tuokiovälähdyksistä.

EDIT: koska kerran kukaan muu ei kirjoita, niin olen palannut vuosikymmenen ajassa taaksepäin lukemaan omia vanhoja tekstejäni. Huvittuneena olen hihitellyt sille, miten tiettyjen asioiden suhteen olen heittänyt kuperkeikkaa ja miten tietyt samat asiat roikkuvat mukana vuodesta toiseen. Vähintään yhtä hupaisaa on minusta ollut seurata tiettyjen vaatteiden elinkaarta - blogista näkee, milloin joku on hankittu, joskus jopa milloin sitä on käytetty ja viimeisenä sen, milloin se on pistetty roskiin tai uusiokäytetty johonkin muuhun. Taidanpa jatkaa oman elämäni seuraamista puolittain ulkopuolisin silmin ja katsoa, josko keksisin keinon, miten paremmin päästä tavoitteisiini. 

lauantai 5. tammikuuta 2019

Eihän tämän näin pitänyt mennä


Aika isolta osaltaan sain pidettyä itseni aisoissa ostamisen suhteen joulukuussa, en esimerkiksi itse ostanut lainkaan joulumakeisia kotiimme, mikä jo sinällään on maailman kahdeksas ihme. En myöskään ostanut pakastinta täyteen kaikkea mahdollista ensi vuoden turvaksi. Sen verran toki jemmailin, että jätin pullot palauttamatta ennen joulua - laskeskelin, että niillä saisi hoidettua yhden pakollisen kauppareissun.

Ketään ei varmaan yllätä se, että vuoden viimeisinä päivinä löysin itseni lankakirppikseltä ostamasta lankoja ihan vaan sen takia, kun koko ensi vuonna ei voi. Ihan niin kuin niitä lankoja ei olisi jo enemmän kuin tarpeeksi jemmassa. Toki paljon olen kutonutkin, mutta siitä huolimatta eivät ne jemmat mihinkään ole heti loppumassa. Ja silti piti saada lisää...

Nämä ovat nyt toivottavasti sitten ihan oikeasti ainoat tänä vuonna kotiimme saapuvat langat - näitä on noin kaksi kiloa:


Näidenkin hankkimiseen oli olemassa hyvä (teko)syy, ystävä, jolle kelpaavat ensisijaisesti vain vanhasta Nallesta tehdyt sukat.

torstai 3. tammikuuta 2019

Ostohormonit

Seurattuani omaa ostokäyttäytymistäni, olen huomannut, että minulla on selkeästi ostohormonit, jotka enemmän tai vähemmän valitettavasti kulkevat käsikädessä muun hormonitoiminnan kanssa. Tiettyyn aikaan kuukaudesta olen varsin herkkä lankeamaan ostamiseen - enkä muuten edes ole ainoa, tästä on tehty ihan tutkimustakin, että tietyssä kierron vaiheessa nainen on herkempi ostamaan kuin toisessa.

Marraskuun alussa tehty lankahankinta menee juuri tällaisen hormoniostamisen piikkiin, samoin joulukuun alun paketti. Jos samat langat olisivat tulleet vastaan tänään, olisin ohittanut  ne onnistuneesti, mutta tuolloin olin selkeästi alttiimpi. Pitää varmaan alkaa ruksittaa kalenteriin ne päivät, jolloin tietokonetta ei saa avata eikä kauppoihin poiketa. Tämä tekee tiukasta tammikuusta vieläkin tiukemman - jälleen yksi miinuspuoli naisena olemisessa, hormoniperäinen ostohoukutin. Miksi, oi miksi, miehillä ei ole mitään vastaavaa.

keskiviikko 2. tammikuuta 2019

Tiukka tammikuu

Yleensä sanayhdistelmällä tiukka tammikuu viitataan taloudelliseen tilanteeseen, jossa kiristellään kukkaronnyörejä joulun aikaan liittyvän normaalia isomman kulutuksen tasapainottamiseksi arjen jälleen alkaessa. Kiitos joulu- ja tammikuun viikonloppu - ja pyhätöiden sekä harrastustöiden ja joulukuussa maksettujen veronpalautusten, ei tässä kohtaa tarvitse miettiä tiukkuutta tuolta kannalta. Tosin se muu tiukkuus kyllä tuntuu kukkarossakin, halusi tai ei.

Näin etukäteen ajatellen suurinta tiukkuutta tulee varmasti olemaan korvien välissä, sillä tähän astihan olemme eläneet hyvin impulsiivisesti eli kun ei tee mieli laittaa ruokaa, niin on tilattu pizzaa tai syöty ulkona. Nyt tiukan tammikuun elämässä se ei ole mahdollista, ei ennen kuin kaikki syötäväksi kelpaava on syöty kaapeista pois. No ihan pelkällä kaurapuurolla tai mausteilla ei ole tarkoitus elää eli toki kun liha, maito ja vihannekset loppuvat, niitä saa ostaa lisää. Toki ensisijaisena tavoitteena selvitä mahdollisimman pienillä hankinnoilla. Tämä tyhjennyssyönti palvelee itse asiassa kolmea tavoitetta 1) kuivatavarakierron varmistaminen, 2) kaappijemmojen tyhjentäminen  ja 3) uuden jääkaappi-pakastinyhdistelmän hankintaan varautuminen pakastinta tyhjentämällä. Tuo viimeksimainittu on kevättalven/kevään suurhankinta, jossa pitäisi löytää ekologinen, kestävä, pestävä, nykyiseen tilaan sopiva ja vielä järkevän hintainenkin tuote. Siinä saa muutamaakin tuotevertailua tehdä ennen kuin se paras mahdollinen vaihtoehto löytyy.

Tiukan tammikuun tavoitteena on siis tosiaan ostaa mahdollisimman vähän mitään ja elää mahdollisimman pienellä budjetilla muutenkin. Omia varastoja, pakastinta, pullopalautuksia ja lahjakortteja on tarkoitus hyödyntää mahdollisimman paljon.

Tämä ajatus taas tietää tasan tarkkaan aivan jäätäviä ostohimoja. Uskallan jo etukäteen epäillä, että jopa uusi tiskiharja tuntuu tässä kuussa himottavalta hankinnalta, vaikka se ei muuten kiinnosta pennin vertaa. Toinen vaihtoehto on sitten se, että puoli huushollia hajoaa ja on pakko ostaa korvaavia tavaroita kuten kahvinkeitin (ei todellakaan ole elämää ilman sitä), pakastin tai jotain muuta vastaavaa. Ruokakauppa tulee myös olemaan tahtojen taistelua, sillä makean ja mässätyn joulun jälkeen karkkiputken katkaiseminen voi olla huomattavan vaikeaa.

Tiedän jo etukäteen senkin, että vaatteet alkavat näyttää normaalia tylsemmiltä ja tekee mieli uusia, koska nykyiset ovat joko liian pieniä, liian isoja, liian nukkaisia ja kuluneita, liian tylsiä tai vaan liian omia. "Ihan sama mitä uutta saa ostaa, kunhan vaan jotain" tulee varmasti olemaan ajatus jossain kohtaa kuukautta. Lisäksi tietysti kaikki maailman parhaat tarjoukset tulevat juuri tammikuussa ja niiden ohittaminen on mahdottoman hankalaa.

Olen jo valmiiksi yrittänyt miettiä sijaistekemistä tai omasta kaapista shoppailua pahimpien ostokriisien varalle. Omasta kaapista shoppailua olen ajatellut käyttää esimerkiksi seuraavasti: käyttöön uudenvärinen huulipuna, erilaiset korvakorut, joku pitkään käyttämättä ollut hiushärpäke tai kaivetaan kaapista esiin vaate, jota ei ole käytetty hetkeen aikaan. Sijaistoiminnoiksi olen ajatellut lenkkeilyä (hah, sen kun näkis), kutomista, unelmien vaatekaapin suunnittelua, kaappien ja laatikoiden siivoamista, sohvalla istumista ja klassisen musiikin kuuntelua - minulla on kasapäin CDitä, joita en ole kuunnellut aikoihin. Lisäksi listalle voisivat päätyä kulmakarvojen nyppiminen, ripsien värjääminen, manikyyri, pedikyyri, säärien sheivaaminen tai muu karvojen siistiminen. Tämä voi siis tarkoittaa sitä, että minulla ei ole helmikuun alussa karvan karvaa jäljellä missään, kun olen koko kuukauden käyttänyt niiden nyppimiseen ostamisen estämiseksi.