tiistai 27. marraskuuta 2018

Näin syvälle marraskuu vetää

Olen ollut erityisesti meikkien ostolakossa jo hyvän tovin, koska sitä tavaraa vaan on kaapeissa piisannut enemmän ja vielä vähän lisää. Nyt sitten marraskuussa iski sen sortin masis, että lankesin. Lankesin oikein pahemman kerran - tilasin Dermosililtä rajauskynän ja luomivärin sekä toisen pinkin meikkisienen. Ihan vaan koska mustan perjantain tarjouksissa ne olivat niin edullisia. Kaikki kolme maksoivat yhteensä 5,90€ eli eiväthän ne toki kalliita olleet, mutta oliko näistä yksikään todella tarpeellinen - rehellinen vastaus on ei.


Luomiväri on ehkä miljoonas turkoosi luomiväri ja vihreitä rajauskyniäkin on kaapissa varmaan tusina, mutta ihan sama, nämä mä otan käyttöön nyt. Ihan vaan sen takia, että ostin ne piristääkseni itseäni ja kaapissa ne eivät toimita sitä virkaa, mihin ne on tarkoitettu. 

maanantai 26. marraskuuta 2018

Mitä kettu sanoo?

Työkaverini, jolla on ollut elämässään paljon murhetta, näki jossain vaiheessa  kuvan kettusukista ja huokaisi, että olisipa hänelläkin tuollaiset. Minä kehotin silmää iskien kirjoittamaan joulupukille ja päätin samalla itse toimia pukin muorina.

Sukat ovat seiska veikkaa, tehty useammasta kerän lopusta. Puikoilla 13 silmukkaa, varsi perusresoria 2 oikein, 2 nurin, kantapää vahvistettu. Valkoiseen vaihdoin 4 kerrosta ennen kärkikavennuksia ja kavennuksena leveä nauha kavennus. Mustalla ompelin jälkikäteen kuonon ja silmät.

Lisäosat on tehty kutomalla ja kiinnitetty ihan ompelulangalla. Hännässä on 9 silmukkaa ja se on kudottu aina oikein, kavennukset valkoisessa osassa joka toisella kerroksella. Korvissa on 16 silmukkaa ja ne on kudottu pyörönä, 8 kerrosta oikeaa ja sitten joka toisella tai komannella kerroksella kavensin molemmista reunoista molemmin puolin. Naamassa oli myös 8 silmukkaa ja kavannukset joka toinen tai kolmas kerros niin, että nassu sopi tuohon valkoiseen osaan.

Ei ehkä maailman parhaan näköinen kettu, mutta kai tuon ketuksi tunnistaa.

keskiviikko 21. marraskuuta 2018

Viisi viikkoa ja kymmenen keskeneräistä projektia

Tätä vuotta on jäljellä reilut viisi viikkoa ja minulla on lukemattomia projekteja kesken. Otan nyt tavoitteekseni, että saisin noista projekteista tyhjennettyä erityisesti käsityöprojektien osalta. Vaatimaton tavoite olisi 10 projektia, joista osa suurempia osa pienempiä.

1) sukat nalle-krassista
2) kettu-sukat
3) petroolit sukat
4) harmaat sukat purku
5) harmaiden sukkien uudelleen kutominen
6) valkoisten sukkien purku
7) valkoisten sukkien uudellen kutominen
8) Bandun pussin ompeleminen
9) matonkuteiden leikkaaminen
10) kylppärin maton kutominen

Osa projekteista on jo hyvällä alulla kuten esimerkiksi  nuo kolmet ensimmäiset sukat, myös valkoisten sukkien purkamista on aloitettu samoin matonkuteiden leikkaamista. Sen sijaan harmaisiin sukkiin en ole koskenutkaan ja koska matonkuteet ovat vasta leikkuuvaiheessa, niin myöskään kylppärin mattoa ei ole aloitettu. Bandun pelimerkkien pussukka on noista varmaan nopeatekoisin, kun vain pääsee alkuun eli saa sopivan kankaan ja ompelukoneen kaiveltua esille.

Otan kuitenkin tavoitteekseni saada nämä projektit valmiiksi vuoden loppuun mennessä. Julkinen listaus on yleensä hyvä tapa pysyä ruodussa, jotta en lipsahda aloittamaan lisää uusia juttuja ennen kuin vanhat on saatettu valmiiksi.

maanantai 19. marraskuuta 2018

Kun ostaminen jää päälle

Marraskuun tylsyys, pimeys ja kaikkinainen kurjuus on jälleen tänä vuonna onnistunut ottamaan minusta niskavoiton ja meille on ilmestynyt kasakaupalla tavaraa.

Lentolaukku, puuvillakankaat ja käsityölehdet sentään olivat ilmaisia, mutta olen myös shoppaillut. Ostoksissani ei ole pelkästään joululahjoja, joita niitäkin olen hankkinut, vaikka pyrkimykseni onkin vähentää joululahjomisen määrää jälleen tänä vuonna. Olen hankkinut myös kaikkea muuta esimerkiksi uuden päiväpeiton - tällä kertaa suklaanruskean ja pahaa pelkään, että meillä on toinenkin sen värinen päiväpeitto- ja jouluvalot, joiden hankkimista en kyllä kadu pätkääkään, ne toimivat todella loistavasti eteisessä kulkuvaloina. Ehkä järkevin ostokseni oli kantaliukuesteet, jotka löysin naamakirjan kirppikseltä. Ne olivat tuskin käytetyt, laadukasta merkkiä ja myynnissä edullisesti. Uskoisin niillä olevan käyttöä, mikäli näille leveysasteille joskus tulee kunnon talvi.


Olen toki myös ostanut lankaa, mutta vain tuon yhden jo aiemmin esittelemäni paketin. Eräänlainen saavutus tuokin.

Lisäksi meille on saapunut kaksi uutta lautapeliä. Ostin sekä tämän vuoden perhepeli voittajan Majestyn että vuoden 2017 strategiapelinä palkitun Jorvikin. Näistä Majesty on jo testattu ja hyväksi todettu.

Toivon mukaan  tämä asioiden aukikirjoittaminen saa taas kerran allekirjoittaneen tajuamaan, mikä on järkevää ostamista ja mikä ei.

tiistai 13. marraskuuta 2018

Helavyösukat


Koska asia on nyt virallinen, voin pistää nämä julkaisuun. Viimeiset kaksi paria niistä kymmenestä keskeneräisestä sukasta. Nämä tulivat häälahjaksi työkaverilleni, joka meni tänään naimisiin ja halusi minut jakamaan ainutkertaisen hetkensä eli todistamaan vihkimisensä.

Melkein samanlaiset, mutta kuitenkin erilaiset eli molemmille omansa. Hääparin tausta on Pohojanmaalla, joten siksi kuvioksi valikoitui perinteistäkin perinteisempi helavyö.

Naiselle, koko 40. Lankana 7 veljestä, josta värit valkoinen, harmaa, musta, punainen ja keltainen.
Aloitus harmaalla. Luodaan 56 silmukka, kudotaan 12 kerrosta 2 nurin, 2 oikein joustinta.
Seuraavaksi neulo vielä harmaalla yksi kerros kokonaan oikein. Toisella kerroksella jatketaan oikeilla silmukoilla 3 harmaata, 1 valkoinen ja toistetaan kerros loppuun, kolmannella kerroksella 1 harmaa, 3 valkoista ja näin kerros loppuun. Tämän jälkeen koko kerros valkoisella ja seuraava kerros kokonaan harmaalla. Sitten joka toinen silmukka valkoisella ja joka toinen harmaalla koko kerros loppuun. Vielä yksi kerros kokonaan harmaalla.

Sitten jatketaan kolme simukkaa valkoisella ja yksi mustalla, seuraavalla kerralla kolme mustalla ja yksi valkoisella, jonka jälkeen kolme kerrosta mustalla. Epämääräinen ruutupiirros alapuolella (kuviopiirros nurinpäin, aloitus alhaalta varren ensimmäisessä kuviossa).




Seuraavaksi  jatketaan ylläolevan helavyö-kaavion mukaan. Helavyön valmistuttua jatketaan kolme kerrosta mustalla. Näiden jälkeen toistetaan alun kuvio päin vastaisessa järjestyksessä.


Tässä kohtaa tunnustan, että sekä helavyö-malli että sen ylä- ja alapuolella olevat kuviot eivät ole omiani, vaan netin ihmeellisestä maailmansta löytyneet, kummankaan alkuperäistä suunnittelijaa en tiedä. Nuo kolmiokuviot olivat vastaavien sukkien kuvassa, josta ne silmukoita laskemalla kopioin.


Kaikkiin sukkiin tein normaalin vahvistetun kantapään ja sileää neulosta olevan terän yksivärisellä langalla, koska halusin helavyön korostuvan, samasta syystä käytin kuvion pohjana mustaa lankaa harmaan sijaan.

Käytetyt langat edelleen jämiä - pidän kiinni siitä periaatteesta, että yritän viimeiseen asti välttää uusien kerien avaamista - muut värit ovat seiskaveikkaa paitsi naisten sukkien keltainen Nallea kaksinkertaisena. Miehen sukkien keltainen  ja punainen ovat siitä syyskuun alussa ostamastani lankapaketista, samoin naisen sukkien lavan punainen ja valkoinen.


Miehen sukat 64 silmukkaa, lankana 7 veljestä ja speksit muutoin samat kuin naisten sukissa. Terät yksinkertaista harmaata, kun en jotenkaan osannut mieltää miehen sukkiin punaisia tai keltaisia teriä tai lisätä niihin mitään kuviota.


Koska työkaverini tulevan miehen juurista osa on Karjalassa, päätin tehostaa hänen sukkiaan vielä Karjalan käki-koristekuviolla, pitihän sitä jotenkin sitä rakkauttakin saada mukaan. Malli on Kodin kuvalehden Karjalan käkös-lapasista täältä. Ajatuksena näissä siis oli se, että kun kahdesta tulee yksi myös sukujuuret menevät ristiin.


 

Näiden lisäksi pakkasin mukaan korillisen sytykeruusuja, jotta on lämmintä sekä sisäisesti että ulkoisesti.

maanantai 12. marraskuuta 2018

Tappavan tylsä arki

Yleensä pidän arjesta, tasaisesta, rauhallisesta ja hyvin organisoidusta elämän jatkumosta, mutta nyt on iskenyt joku isompaa laatua oleva marraskuun kriisi tai vastavaa. Arjen täydellinen tylsyys on alkanut kuvottaa, mikään ei tunnu miltään. Herra Kirjoituksen kanssa laskimme leikkiä, että meistä kumpikin on sellaisessa tilassa, että vaikka joku tulisi kertomaan meteoriitin törmänneen maahan ja tuhon olevan edessä kolmessa sekunnissa, kumpikin kohauttaisi hartioita ja kysyisi, entä sitten... Jotenkin elämän kaikenlainen pitäisi, pitäisi, pitäisi saa aikaan "työnnän sormet kurkkuun ja oksennan"- fiiliksen ja loputon pimeys ja sade imee minusta kaiken elämänhalun ja jaksamisen kuin ankeuttaja konsanaan.

Yleensä saan nukkailusta, ostamattomuudesta ja säästämisestä superkicksit, mutta nyt fiilis on säästämisen suhteenkin p***aas viittin, kun ei ole pakko. Onneksi olen kuitenkin  vielä tähän asti ymmärtänyt senkin, että se ostaminenkaan ei tuo mitään mielihyvää, joten pahaa oloa ei ole korjattu myöskään shoppailulla, mikä on positiivista. Olen näet oppinut sen, että uudesta tavarasta saatava ilo kestää muutaman minuutin, vähän enemmän kuin ko. tavaran pakkauksesta purkaminen kestää ja sitten mietteet ovatkin useimmiten tasoa, että miksi ihmeessä mä tämänkin hankin. Vain harvoista tavaroista saatu ilo kestää kauemmin ja nämä ovatkin sitten niitä pitkään ja hartaudella harkittuja ostoksia. Toisinaan ollaan myös tilanteessa, että pitkä ja perusteellinenkaan jahti ei takaa pitkäaikaista omistamisen iloa - muistan miten jahtasin erästä lautapeliä pitkään ja hartaasti saadakseni sen oikealla hinnalla, kun sitten lopulta sain sen omakseni, ilo hankinnasta kesti ehkä puoli tuntia. Sitten pakkasin pelin muiden sekaan ja unohdin sinne.

Töihin olen jaksanut raahautua silloin kun pitää ja myöskin pakata ja kiikuttaa postiin ne tavarat, joita olen saanut myymällä meiltä poistettua. Olen myös yrittänyt pitää huolta siitä, että sitä ilmaista tavaraa ei kerry ihan mahdottomasti ja että huushollikin pysyy jonkinlaisessa järjestyksessä. Jotenkin pakonomaisesti ja hampaat irvessä on arki pyörinyt eteenpäin päivä kerrallaan. Yritän laskea, montako päivää on talvipäivän seisaukseen - siihen asti kun selvitään, niin siitä jo alkavat päivät pidetä ja kevät lähetä ja silloin taas elämä voittaa. Noita pitkän pitkiä on kuitenkin vielä edessä 40 ennen kuin sinne asti päästään, joten nyt vain on selvittävä sillä, että pitää tehdä, pitää tehdä ja pitää tehdä. Eli yksinkertaisemmin otetaan paperi ja kynä ja laaditaan välttämättömien töiden lista jokaiselle päivälle. Tuota listaa noudattaen sitten mennään päivä kerrallaan eteenpäin ainakin pakollisten asioiden verran. Tällä estetään se, ettei koko koti kaaostu ja elämä - se tappavan tylsä arki- pysyy jollakin lailla järjestyksessä.


sunnuntai 11. marraskuuta 2018

Kierrätetyt kaamosvalot

Antijouluihminen ei virittele koko tölliä täyteen jouluvaloja, ei ainakaan marraskuussa. Sen sijaan aurinkoriippuvainen kaipaa valoa tähän loputtomaan pimeyteen, olkoot sitten vaikka sesonkivaloja.
Koska olen kuitenkin periaatteellinen antijouluihminen, niin vaan yhdet valot, ei sen enempää.


Budjetti 0€. Lasipurkki oli vanha ja on ollut tuossa paikassa ainakin 10 joulua, ellei enemmänkin. Huurteiset pallovalot ovat joululahja anopilta ja appiukolta - yksi niistä, joita todella rakastan. Täyttöpallot ovat tietenkin pestyjä dödöpalloja. Kuvista näkee, että valot pitäis asetella hiukan fiinimmin, jotta asetelma näyttäsi paremmalta ja tasapainoisemmalta. Jaksan ehkä korjata asian huomenna.