keskiviikko 26. syyskuuta 2018

Skull king

Peliporukassamme törmäsin tällaiseen aiemmin itselleni tuntemattomaan peliin, joka osoittautui todella hauskaksi ja viihdyttäväksi. Kaikesta "mitään en osta"-vakuuttelusta huolimatta totesin, että tämä on ehdottomasti saatava.


Plussaa tälle pelille on se, että se menee pieneen tilaan (kun pelikaappi on täynnä, tällaiselle osaa antaa arvoa), sen säännöt ovat yksinkertaiset, se on nopea pelata ja periaatteessa kielivapaa. Lisäksi kortit ovat kauniit katsella.

Pakassa on kolmen maan numerokortteja numeroilla 1-13, mustia valttikortteja numeroilla 1-13, luovutuskortteja, joilla häviää tikin automaattisesti, piraattikortteja, merenneitokortteja ja Skull king. Kortit voittavat toisensa suunnilleen luetellussa järjestyksessä eli isompi numero pienemmän, valttimaa muut numerot, merenneito valtit, piraatit merenneidot ja Skull king kaiken muun paitsi merenneidon, joka viettelee Skull kingin.

Pelimekaniikka on kaksivaiheinen, toisessa osassa pelataan perustikkiä ja ensimmäisessä osassa veikataan voittojen määrää. Kaikkein ensin jaetaan kierroksen lukumäärää vastaava määrä kortteja, ensimmäisellä yksi, toisellla kaksi jne. Seuraavassa vaiheessa pelaaja veikkaa korttinsa katsottuaan, miten monta tikkiä hän tulee voittamaan korteillaan. Veikkaus kirjataan ylös. Sitten pelataan tikit ja lasketaan voittojen määrä. Jos veikkaa oikein, saa pisteitä kaksi kertaa voitettujen tikkien määrän kerrottuna kymmenellä (siis kaksi voittoa 2x20=40), väärin veikatessa tulee miinuksia -10 kertaa väärin veikattujen voittojen määrä (eli 2 voittoa liikaa/liian vähän = -20 pistettä. 0 voittoa on upporikasta ja rutiköyhää, jos onnistuu saa pisteitä kierroksen lukumäärä x 10, mutta jos häviää  saa miinuksia saman verran eli pahimmillaan jopa -100 pistettä.

Kun kaikki 10 kierrosta on pelattu, lasketaan pisteet ja todetaan voittaja.

Pelin kotiutin siis Saksasta. Sen olisi voinut saada halvemmalla jostain muualta, mutta koska sitä ei Suomessa myyty, päädyin tuttuun ja turvalliseen ratkasuun. Peli otettiin käyttöön saapumisiltanaan ja mukavaksi todettiin, joten missään tapauksessa tämä ei ollut hukkahankinta.



maanantai 24. syyskuuta 2018

Syksyn trendikkäimmät popot

Kerrankin olen lukenut muotisivuja tarkalla silmällä ja huomannut sen, että tänä syksynä ne huutavat valkoisia teräväkärkisiä kenkiä. Ihan sama, onko kyseessä saappaat, nilkkurit, korkkarit vai balleriinat,  väri on valkoinen ja kärjet terävät.

Minulla oli jemmoissani nilkkurit, jotka olivat ehkä kenties joskus olleet valkoiset, mutta nykyään hyvin kaukana siitä. Likainen harmaus ei toki näy kuvista niin hyvin kuin todellisuudessa.



Koska tarkoitus oli tehdä tuunaus nollabudjetilla, kyselin naamakirjassa, josko joku voisi lahjoittaa purkin pohjan kalkkimaalia. Sainkin kerjuuseeni vastauksen ja reilun lorauksen antiikkivalkoista kalkkimaalia purkkiini. Sivellin olisi pitänyt hakea kaupasta, jos en olisi varannut tehtävään vanhaa käytöstä poistettua meikkisivellintä.



Noissa ylläolevissa kuvissa eron huomaa. Jälkimmäisessä muut osat kengistä on jo maalattu, koristeremmi ja korot vielä maalaamatta eli ero on melkoinen. Mietin hetken, päällystänkö korot kokonaan uudestaan, mutta päädyin "laiskapaska"- ratkaisuun eli  maalaisin nekin.

Valmiit nilkkurit ovat todellakin valkoiset. Ensimmäinen kurakeli näyttää siten, millainen on maalin kestävyyden laita.


 Nyt voi sitten todeta, että kerrankin olen trendikäs valkoisine nilkkureineni.

tiistai 18. syyskuuta 2018

Toisenlainen meikkisieni

Mainitsin jokin aika sitten ostaneeni Dermoshopista uudenlaisen meikkisienen tai siis virallisesti meikkiaplikaattorin. Tämä vaaleanpunainen unelma on polyuretaania ja  se ei ime lainkaan meikkivoidetta tai muuta levitettävää tuotetta itseensä.


Ensi tuntuma on hassu, sillä voide tuntuu liukuvan iholla, koska sitä ei imeydy lainkaan tuohon sieneen. Pisaranmuotoinen muotoilu takaa sen, että jokaiselle kasvojen alueelle löytyy sopiva kulma.



Tuote on helppo pestä jokaisen käytön jälkeen, joten se on hygieenisempi kuin perinteinen sieni ja sotkee paljon vähemmän kuin sormilla levittäminen. Täytyy todeta, että minä en kyllä halusta palaa enää tavallisiin meikkisieniin, ne mitä jemmassa on toki käytän, mutta uusia en kyllä osta. Toivon, että tämä aplikaattori on käytössä kestävä ja että se pysyy Dermosilin valikoimissa kohtuullisen pitkään (ostin kyllä kaksi, mutta perinteisesti lempituotteideni valmistus loppuu yleensä hyvin nopeasti).

lauantai 15. syyskuuta 2018

Joulu syyskuussa

Saimme Herra Kirjoituksen kanssa kutsun 100-vuotis syntymäpäiville, joita juhlittiin teemalla Sata yötä jouluun.

Päätimme toimittaa myös lahjan (koska kerran toivottiin rahalahjaa) teemaan sopivassa muodossa.



Joulupallot eli kolikot kieputtelin metallilankaan ja kiinnitin kartonkikuuseen
Sydänten taitteluohje löytyy Eilen tein- blogista, täältä
Kuusen koristeeksi taittelin tähden. Ohje löytyy tästä linkistä, KLIK.

Muutoin lisäsin vain hopeanauhaa koristeeksi, valitettavasti tuo nyt vaan näyttää jotenkin tylsältä ja nyt pohdin, olisiko kaikki setelit pitänyt taitella sydämiksi rullaamisen sijaan.  Olen kuitenkin niin laiska, että en jaksa aloittaa koko kuusen koristelua alusta.

Kiinnitin kuusen tapetilla päälystetylle pahville, jotta se pysyisi pystyssä paketissaan.




keskiviikko 12. syyskuuta 2018

Kaksi lakanaa

Tämä on tarina kahdesta lakanasta ja niiden omistajista. Siis olipa kerran Tiina Tavis ja Elli Eko. Molemmat menivät toisistaan tietämättään lakanakauppaan samana päivänä siis täsmälleen samaan lakanakauppaan ja ostivat täsmälleen samanlaiset lakanat. Elli Eko oli kyllä ensin harkinnut ostavansa Super-ölö-mölö-sertifikaatilla varustetut nokkoslakanat, mutta päätyi kuitenkin asiaa netistä tutkittuaan kotimaisen valmistajan lakanaan. Tiina Tavis puolestaan oli klikkaillut lakanat jo pariin kertaan übertrendikkään nettikaupan ostoskoriin, mutta päätynyt sitten vaihtamaan ne aivan ihanaan paitaan ja supermukaviin farkkuihin.

Kumpikin meni kotiinsa uusien lakanoidensa kanssa ja aika kului. Lakanoita käytettiin, pestiin, käytettiin ja pestiin. Puuttumatta sen tarkemmin käytettyyn pesuohjelmaan tai pesussa käytettyyn pesuaineeseen, eräänä päivänä kävi niin, että molemmat huomasivat lakanassaan pienen reiän. Tiina Tavis kohautti olkapäitään todeten, että kai se vielä menee hetken, reikä on niin pienikin. Elli Eko puolestaan kaivoi esiin ompelukoneensa ja paikkasi reiän. Pian kävi niin, että lakanaan ilmestyi toinekin reikä. Tiina Tavis katseli reikää inhoten, ensimmäinen reikä oli jo ehtinyt kasvaa kokoa ja nyt lakanassa oli jo toinenkin reikä. Tyylilleen uskollisena Elli Eko paikkasi tämänkin reiän ja hänen lakanansa näytti edelleen siistiltä.

Muutaman pesun jälkeen oltiin tilanteessa, jossa Tiina Taviksen lakanan reiät olivat kasvaneet ärsyttävänä isoiksi. Samalla hän totesi, että lakanassa oli myös havaittavissa vähän pesunukkaa ja olihan kuosikin muuttunut jo tavattoman tylsäksi ja epämuodikkaaksi. Niinpä Tiina kieppasi lakanan kainaloonsa ja pudotti sen roskikseen matkalla ostamaan uusia lakanoita.

Elli Eko puolestaan jatkoi lakanansa käyttöä kuten ennenkin, olihan se paikkojen ansiosta edelleen siisti ja ehjä. Kuten kaikille tavaroille jossain vaiheessa käy, alkoi Elli Ekonkin lakana osoittaa loppuunkulumisen merkkejä, se oli paikka paikoin hiutunut niin ohueksi, että paikkaaminen ei enää kannattanut. Niinpä Elli Eko lakanaa tarkasti tutkisteltuaan leikkasi sen parhaat ja paksuimmat osat sopiviksi paloiksi ja ompeli itselleen tyynyliinan. Huonommista osista hän teki kestotalouspaperia ja siivousrättejä ja leikkasipa osan poopanakuteeksikin, jotta olisi materiaalia, josta paukuttaa kansalaisopistossa itselleen pöytäliina.

Mitä opimme tästä? Ensinnäkin sen, että tekstiilien huolto kannattaa, pienet viat kun korjaa heti, niin ne eivät pääse isommiksi. Toisekseen sen, että tekstiilien jatkojalostusta kannattaa miettiä ennen kuin kantaa ne roskikseen (ja tässä kohtaa sadunkertojan tekisi mieli muistuttaa, että ne viherpesulootat, joihin tekstiilien kantamisesta saa alekupongin, ovat vain viherpesua - iso osa niistä tekstiileistä menee poltoon kuitenkin). Lisäksi nuuka ihminen mainitsee tässä kohtaa rahan säästön, Elli Eko kuluttaa todennäköisesti loppuumn yhden lakanan siinä ajassa kun Tiina Tavis kolme eli se on kaksi ostettua lakanaa vähemmän.

sunnuntai 9. syyskuuta 2018

Nalle Krassi autosukat

Otsikko saattaa hämätä, sillä kyseessä eivät ole autokuvioiset sukat, vaan automatkalla tehtävät sukat. Pidän yleensä aina huolen siitä, että minulla on yhdet perussukat kesken, ne ovat sitten ne, joita automatkoilla neulon.

Koska en voi lukea autossa, en myöskään kykene katsomaan ohjeita, enkä mitenkään mielelläni myöskään laske silmukoita. Tämä tarkoittaa siis sitä, että autosukat ovat aina perusmallia. Tällä kertaa lankana oli Nallen Krassi. Tämä sattuu olemaan erään ystäväni lempilanka - ja sitä ei tietenkään enää myydä kaupoissa, joten olin enemmän kuin iloinen kun onnistuin ostamaan kirppikseltä ison huivin, jonka purin sukkakäyttöön - mistä syystä käytän kaikki löytämäni Krassi-langan tekemällä hänelle sukkia.



Kuvassa vielä päättelemättä. Noille päättelylangoillekin on olemassa ihan oma käyttönsä.

Nyt täytyy sitten keksiä automatkoille uutta tekemistä, kun nämä valmistuivat.

tiistai 4. syyskuuta 2018

Syksy on ruusujen aikaa

Pitkästä, pitkästä aikaa ilmat olivat viilentyneet niin paljon, että puuhastelu kuuman steariinin kanssa tuntui mielekkäältä. Kesän aikana olin tehnyt ruusuja valmiiksi odottamaan, nyt sitten vain hoidin viimeistelyn.

Tuloksena oli kassillinen kirjavia ruusuja ja yksivärisiä tuutteja. Ruusuissa oli harmaan lisäksi violettia, keltaista ja vihreää.


Yksivärisistä valmistin oranssinpunaisia ja tummanharmaita (liemi kattilassa oli todella mustaa, joten ajattelin kerrankin saavani kunnon mustia ruusuja) ruusuja.



Valmiita ruusuja jäi vielä odottamaan, samoin erilaisia värjäysmateriaaleja, joten näitä jatketaan edelleen.