maanantai 2. heinäkuuta 2018

Taloudellinen hämmennys

Tätä vuotta oli eletty jo puolet ennen kuin tajusin erään karun tosiasiaan: joudun tänä vuonna kokemaan jonkinlaisen tulojen romahtamisen. Siis käytännössä niin, että käteen jäävät tuloni pienenevät vähintään 200€ kuukaudessa. Tähän asti tuloni ovat joka vuosi tasaisesti kasvaneet tai vähintäänkin pysyneet samoina, nyt sitten mennään alaspäin ja lujaa.  Kun tähän vielä lisätään se, että ruoan hinta on ennusteiden mukaan reilussa nousussa, alkaa hymy hyytyä.

Tämän asian tajuamisen jälkeen olen pohtinut, miten tuon menetyksen kompensoisin. Oikeastaan vaihtoehtoja on vain kolme: hankkia lisää töitä ja tuloja, säästää vähemmän tai nuukailla enemmän. Ensimmäinen vaihtoehto olisi minulle tietysti mieluisin, mutta käytännössä mahdoton, sillä tulojen laskeminen johtuu harrastetyön vähenemisestä, eikä uutta vastaavaa ole tällä hetkellä mitenkään mahdollista saada. Olisin myös taipuvainen epäilemään, että mitään muutakaan kohtuudella palkattua keikkatyötä ei välttämättä löydy talouden vajetta paikkaamaan. Yritän kuitenkin kysellä ja katsella, jos vaikka tärppäisi.

Tuohon ensimmäiseen vaihtoehtoon voi toki lisätä myös "hanki tuloja myymällä tavaraa"-vaihtoehdon ja sitä toki aion yrittää, sillä tavaraa meillä toki on yli oman tarpeen, eri asia sitten vain kiinnostavatko ne ketään. Sen verran olen jo huomannut, että esimerkiksi villasukkien neulominen myyntiin ei kannata tai sitten minulla on väärä foorumi, jossa niiden kauppaa olen seurannut.

Säästämisen vähentäminen ei ole vaihtoehto, ei ainakaan ensimmäinen vaihtoehto. Yritän keksiä muita konsteja talouden tasapainottamiseen ennen kuin luovun kuukausittaisista säästöistäni.

Nuukailu ja kuluttamisen vähentäminen on toki sitten se toiseksi paras vaihtoehto lisätulojen hankkimisen jälkeen. Jos mietitään, mistä erityisesti voisin karsia, niin kyllä sieltä ne herkut edelleen nousevat esiin isona ryhmänä. Ne kun ovat ihan ylimääräisiä niin kukkarolle kuin vyötärölle. Itseni tuntien tiedän, että kokonaan en pysty niistä luopumaan, mutta jo vähentäminen olisi iso asia ja sieltä varmaan irtoasisi kuukausittain muutama kymppi rahaa muuhun järkevämpään kulutukseen.

Olen vieläkin varsin hämmentynyt tästä yhtäkkisestä ahaa elämyksestäni ja mietin, että miten tässä näin kävi. Toki kyllähän minä sen tiedostan, että ihan peruspalkallanikin pitäisi tulla toimeen, mutta kun on johonkin tottunut, niin tämänkaltainen muutos oudoksuttaa.

sunnuntai 1. heinäkuuta 2018

Kesäkuun keikaus

Vietimme kesäkuussa pari viikkoa "lomaillen", käytännössä maalla hommissa ja toisten eväissä, mistä johtuen kuvittelin kulutuksen olevan hyvin pieni ellei minimaalinen. Niinhän sitä luulisi, mutta totuus on toinen, myös aivot menivät lomamoodiin ja herkkuja tuli kannettua kotiin kassi jos toinenkin. Herkkujen kokonaislasku oli lähes 200€, josta toki puolet kahteen ravintolassa syömiseen (meillä on useammat juhlat kesäkuun puolen välin aikaan), mutta siitä huolimatta kuitenkin 100€ kaikkeen olemattomaan. Vastaavasti kunnon ruokaan ei sitten mennyt kuin noin 110€ eli kyllä se toisen pöydässä syöminen jossain näkyy.  Muita hankintoja tuli tehtyä 27€:n edestä esim. ostettua työhuoneen valaisimeen uudet lamput, kun pimeässä on niin ikävä olla.

Muutenkin kesäkuussa tuli tuhlattua eli ostin lautapelejä, kaktusmateriaaleja, kosmetiikkaa ja  maksoin vuoden autovakuutuksen noin muutaman mainitakseni.

Vastaavasti jotain tavaraa kannettiin meiltä uloskin ja pysyimme kohtuullisesti kahvimaidossa vaihdantatalouden ansiosta.

Ostoksettomia päiviä kertyi 17 eli ihan kohtuullisesti. Ruokahävikki oli nollassa eli siitä plussa, no toisaalta eipä sitä paljon ollut hävikkiin asti, kun kerran ei kotona juuri syötykään.

Siinä missä muut lomailevat heinäkuussa, meidän elämämme palaa normaaliin rytmiin, mikä toivottavasti tarkoittaa vähemmän herkkuja, enemmän terveellistä ruokaa ja lisää ostoksettomia päiviä sekä tarkempaa kirjanpitoa, sillä loma-aikana tuntui siltä, etteivät edes kaikki kuitit päätyneet kirjanpitoon asti.  Joka tapauksessa uskoisin, että tuota vähempään herkkulaskuun on suhteellisen helppo päästä. Otetaan se ja nolla hävikki heinäkuun tavoitteeksi.


lauantai 30. kesäkuuta 2018

Kosmetiikkapoistot 2/4 vuosi 18

Vuoden toisen neljänneksen poistot alkoivat mietinnällä, montako pulloa pitäisi tyhjentyä joka kuukausi, jos kuvittelisin pääseväni samoihin lukemiin kuin viime vuonna. Vastaus on 12 pulloa kuukaudessa eli jos tuo olisi jonkinlainen tavoite (mitä se ei ole), niin olisin vuoden ensimmäisen neljänneksen jälkeen 4 purtiloa jäljessä tavoitteesta.

Seuraavan neljänneksen alku kuitenkin näyttää lupaavalta, sillä tyhjentyneitä on isohko kasa.  Ostin matkaa varten paketin euron hintaisia jo aiemmin hyviksi todistettuja meikinpoistopyyhkeitä - koska matkalla ei juuri meikattu, jäi niistä osa kotikäyttöönkin. Dermosilin dödöjä on minun jäljiltäni kaksin kappalein, toisen avasin kotona käyttöön ennen reissua ja reissulle otin sitten uuden, Herra Kirjoituksen matkadödö tyhjeni jo aiemmin ja nyt on sitten tyhjänä myös aiemmin kotiin avattu dödö, joka tällä kertaa on Lidlin hyllystä. Doven kosteuttava suihkugeeli toimi hyvin pakkasen ja auringon janoiseksi tekemälle iholleni. Pepsodentin hammastahna, Oriflamen milk and honey suihkugeeli ja Ceralan-voide ovat vanhaa tuttua, samoin myös vanha Oriflamen Feet up vehnänalkiojalkavoide. Lancomen kevyesti kuoriva kasvopuhdistusvoide on osa kaappien tyhjennys kamppanjaa (mitään uutta ei osteta, ennen kuin kaikki vanhat sen ryhmän tuotteet on käytetty pois). Tästä täytyy todeta, että tuo Lancome on superriittoisa, kun ajattelin tuotteen oleva aivan lopussa ja katkaisin purtilon raapiakseni viimeisetkin käyttöön, tuote riitti vielä kuukaudeksi. Samaa poistolinjaa on myös Natu Viven oliivipäivävoide. Apobasen perusvoide on ollut vanhaan tuttuun tapaan meikinpoistokäytössä.


Lisää tyhjentyneitä purtiloita: pieni shampoopullo tyhjentyi käytössä, sen sijaan kaksi hotelli-hoitoainepulloa meni täysinäisinä roskiin, kun en kerran käytä sitä, niin en käytä. Käsivoiteen olen joskus saanut lahjaksi Ievuskaiselta Indiskan Zence-merkin Kashmir, Walnut and Vanilla, ihana tuoksu ja tehokas kosteutus. Nivean suihkuvoide on niitä kosteuttavia suihkugeelejä, joiden avulla olen yrittänyt roikkua rusketuksessa. Kun tein nuukailupäätöksen ja päätin luopua kampaajasta, jouduin ostamaan hiusvärin  (tai siis ostin tuplapakin, kun ne sai halvalla) ja käytin toisen samantien. Hammastahna on näytekokoa, ja sen verran vaahtoavaa, että en ostaisi kaupasta. Sitruunainen kasvonaamio on HekkaMaukka-mallistoa.  Luomivärirasiassa on vanha huulipuna, jonka siirsin sinne putkilon rikuttua ja sinnehän se jäi kaapin pohjalle liian kauaksi aikaa - päätyi nyt sitten lopuksi ruusuväriksi. Minihuulipuna oli kirkkaanpunaista sävyä jostain Oriflamen vanhasta värikartasta.



Vanhassa tutulla linjalla jatketaan; Bio+ shampoota, kirsikantuoksuista käsisaippuaa, Ceralania jalkavoiteeksi, Dermosilin Sport and sauna man-dödöä, erikoishammastahnaa ja kaksi minihuulipunaa.


Taas on tullut kiintiön verran huulipunaa syötyä, sillä Oriflamen sävyä 13 oleva puna ja Yves Rocherin Brun Savane tuli käytettyä loppuun. Ensimmäinen tummasävyisistä Dermosilin puutereista tuli käytettyä loppuun ja pitkästä aikaa neljä näytettäkin. Kaikki ovat Dermosiliä; Nature Eye Creamia, Age Defence elixiriä ja kaksi Hand and Night Carea, nämä jälkimmäiset kuivia jalkoja pelastamaan.


Kesäloma vähentää selkeästi kosmetiikan käyttöä, kun ei juuri tule meikattua eikä siis myöskään puhdistettua meikkejä, suunnilleen ainoat mitä tarvitaan, ovat käsisaippua, suihkugeeli ja shampoo.  Näitä kahta viimeksi mainittua avasin jättipakkaukset juuri hetki sitten, joten ne eivät tule tyhjentymään hetkeen. Sen sijaan Sunsilkin punaisille hiuksille tarkoitetut shampoo ja hoitoaine tyhjentyivät - sain jopa hoitoaineen käytettyä, kun siirryin reverse pesuun eli hoitoaine ensin ja shampoo pesu vasta sitten. Tyhjentynyt hajuvesi on Yves Rocherin vanha Fantaisies de Hiver - aavistuksen liian makea minun makuuni, mutta tulipa käytettyä.  Dermosilin Sauna ja Spa deo on Herra Kirjoituksen tyhjentämä. Yves Rocherin minihuulipunat Rose du Caire ja Orchidée päätyivät ruusutehtaan värivarastoon - ensin mainittu katkenneena ja toinen vanhenneena.


Samaa vanhaa sarjaa ovat nämä kauden viimeisetkin poistot: jättipullo käsisaippuaa, yhtä iso pullo Dermosilin Sauna saippuaa, kaksi Yves Rocherin minihuulipunaa,jotka molemmat katkesivat käytössä ja päätyivät siis ruusutehtaalle sekä ikivanha Yves Rocherin alunperin valkoinen kynsilakka, joka sekoittui vihreäksi ja kului loppuun meeple-maalauksessa. Purkin kannessa on sipaukset niistä kynsilakoista, jotka olivat suosikkejani tämän valkoisen lakan ostamisen aikoihin - samat värit olisivat lemppareitani yhä edelleen.


Kolmessa kuukaudessa siis yhteenäs yht. 43 purtiloa  + 4 näytettä.

perjantai 29. kesäkuuta 2018

Kaktus kasvatti piikit

Ensimmäinen Kiinasta tilaamistani nuppineulasatseista saapui. Alkuperäisestä suunnitelmasta poiketen, tökin koko 50g laatikollisen kaktukseen. Olin ajatellut, että laitan puolet ja puolet jää jemmaan, mutta sillä kohtaa kun olin pistellyt mieleiseni määrän piikkejä "kaktukseen" aka villapalloon, oli pöydällä enää reilut parikymmentä neulaa. Tökin ne samaan osoitteeseen, nyt on sitten kunnolla piikikäs villapallo.



Enemmän aitoa näköä olisi saanut, jos olisi kaivanut neulojen kannat villojen sekaan ja jättänyt kannat pystyyn, mutta tämä on käyttäjäystävällisempi versio.

torstai 28. kesäkuuta 2018

En mä osta kosmetiikkaa

Niinpä, en juu tosiaankaan osta. Tänään saapui paketti suosikkikosmetiikkakaupastani Dermosilistä. Tarkoitus oli alunperin ostaa - ja tämä aloitus jo kertoo tosiasiat - vain aloe geeli sitä aloitettavaa sokerointipuuhastelua varten. Ihon rauhoittaminen sokeroinnin jälkeen Aloe veralla kun on suositeltavaa.

Juhannusviikonlopun kunniaksi tilaukseen sai mukaan käsisaippuan, hups, jo kaksi pulloa tilauksessa. Sitten Dermosilillä oli menossa myös bonustuotekampanja, jossa tiettyjä tuotteita sai bonuspisteillä todella edullisesi, joten mukaan päätyivät myös Kanelisuihkugeeli, Kataja-saunasaippua, kaksi pulloa omenantuoksuista over-all pesuainetta, paketti pieniä meikkisieniä, kaksi uudenlaista "meikkisientä" eli tuohon ei pitäisi imeytyä meikkivoidetta ja sen pitäisi pysyä parempana pidempään kuin normimeikkisieni sekä pari näytettä.

Väri kavalkadi on herkullinen, ja tuotteet toivottavasti laadukkaita kuten ennenkin. Parasta tässä on tietenkin se, että ostokset rahoitettiin suurimmalta osaltaan bonuspisteillä - tämän satsin hinta minulle oli 3.90€

keskiviikko 27. kesäkuuta 2018

10 vuotta blogia

Kyllä siitä on nyt sitten päivälleen 10 vuotta, kun pitkän harkinnan jälkeen perustin blogin ja aloin kirjoittaa ajatuksiani internetin ihmeelliseen maailmaan. Blogimaailma ja maailma ylipäätään on muuttunut paljon tuon kymmenen vuoden aikana - blogimaailmassa yksi tärkemmistä muutoksista on ollut oman nimen ja naaman esiintuominen - asia, mihin en vieläkään ole taipunut. Yritän edelleen pitää jonkinlaista, vaikkakin kuinka ohutta, savuverhoa itseni ja internetin välissä.

Monet ajatukseni ovat matkan varrella muuttuneet, yhä enemmän kierrätystä ja nuukailua sekä säästämistä on tullut mukaan. Kaappien täyttämisen sijaan yritän tyhjentää niitä. Samat vanhat rakkaudet eli lautapelit, langat ja kynnet kulkevat edelleen mukana, viimeksi mainitut toki vähemmän kuin silloin joskus.

Parhaat asiat elämässä kuitenkin ovat pysyviä; puoliso, perhe, ystävät, koti ja työ - juuri mikään niistä ei ole näiden vuosien aikana muuttunut. Noista asioista olen päivä päivältä kiitollisempi ja onnellinen, että ne ovat elämässäni. Erityisesti koti ja hyggeily ovat näiden vuosien aikana kasvaneet arvoon arvaamattomaan. Vaikka edelleenkin inhoan Ikeaa, on heidän mainoslauseensa "ihanaa olla kotona" juuri minulle tarkoitettu.

Koska elämä on iso ehkä, en uskalla veikata, mitä seuraavien kymmenen vuoden aikana tulee tapahtumaan. Jos itse voisin valita, niin kymmenen vuoden kuluttua kirjoitan edelleen tätä samaa tylsää blogia, teen käsitöitä ja nuukailen, mutta kaappini ovat toivottavasti tyhjemmät kuin nyt, olen ehtinyt kokeilla lukuisia uusia sukkamalleja ja kehittää pari tusinaa uusia kierrätysideoita. Elämässäni ovat edelleen perhe, ystävät, koti, työ, lautapelit ja nuukailu. Aloitan uusia haasteita ja joudun toteamaan, etten selviä niistä, aloitan jälleen ja lopetan uudelleen ja sitten jossain kohtaa itsellenikin suureksi yllätykseksi onnistun, selviän ja voitan itseni.

Joten ei muuta kuin kohti uusia lankoja, lautapelejä ja nuukuushaasteita.

maanantai 25. kesäkuuta 2018

Nuukailuvinkki; teipatut patterit

Koska pattereita pitää palauttaa kierrätykseen niin, että niiden navat ovat teipattu, olen kehittänyt nuukailutavan tähänkin. Meillä juodaan paljon kahvia, ja kahvipussit kierrätetään edelleen askarteluun, mutta kahvipusseista löytyy myös apu pattereiden teippaamiseen: kahvipussin mukana tuleva tukeva sulkuteippi.

Meillä kahvi säilytetään purkissa omassa pussissaan pussin suu suljettuna, mutta teippiä sulkemiseen ei käytetä. Olen ottanut tavakseni napata nuo teipit pattereiden napojen teippaamiseen. Patterin koosta riippuen yksi tai kaksi teippiä per patteri. Tämän vuoksi säilytän kiertoon menevät tyhjät patterit keittiössä ja teippaan niitä aina kun kahvipussi tyhjenee. Sitten kun teipattuja pattereita on riittävä kasa kiikutan ne kierrätykseen.


Mitään merkittävää säästöä tuosta ei tule, mutta onhan tapa varsin ekologinen, kun muutoin roskiin menevät teipit tulee käytettyä hyödyksi.