lauantai 23. kesäkuuta 2018

Juhannusyön taika

Juhannusyöhön liittyy perinteisesti kaikenlaisia taikoja ja riittejä, joista useimmat liittyvät pariutumiseen ja puolison löytämiseen. Koska minulla ei ole mitään tarvetta etsiä puolisoa, kun sellainen on jo olemassa, mietin juhannusyönä ihan muita taika-ajatuksia. Kuvainnolliseen kaivoon katsomalla näin puolisoni sijasta tavarakasan. Johtuen ehkä siitä, että siivosin yhden sängynaluslaatikon, päädyin juhannusajatuksissani raivauksen viisivuotissunnitelmaan.

Päätin ottaa tavoitteekseni, että viimeistään viiden vuoden kuluttua olen saanut raivattua ja siivottua niin autotallin, vinttikomeron kuin sängynalusenkin. Hölmösti uskon, että viidessä vuodessa pikkuhiljaa etenemällä olen saavuttanut tilan, jossa tavaroita on vähentynyt sen verran, että mainittujen tilojen raivaaminen ja läpikäyminen on huomattavasti helpompaa kuin tänä päivänä.

Toinen juhannusyön ajatus, jota olen tässä muutenkin pyöritellyt, on ekologisempi ja nuukempi elämä. Moni asiahan noissa kulkee käsikädessä, sillä toki nuukempi, vähempi kuluttaminen on myös ekologista. On myös monia valintoja, joilla voi vaikuttaa esimerkiksi muovijätteen määrään, se kun tuntuu nyt olevan varsinainen kuuma peruna.

Nuukailuni liittyy toki myös palveluihin. Huolimatta siitä, että käytän säännöllisen epäsäännöllisesti kahdenkin hierojan palveluita, olen varsinainen palvelutuottajien painajainen, erityisesti mitä tulee naisille tyypilliseen kauneuden ja hyvinvoinnin palvelujen käyttöön. Värjään hiukseni useimmiten itse, toisinaan leikkaankin. Hoidan itse kulmakarvojeni nyppimisen ja sekä kulmien että ripsien värjäämisen, myös manikyyrit ja pedikyyrit hoituvat omatoimisesti. Karvojen poistokin on ollut ihan omatoimista ja nyt sitten sain vielä ajatuksen opetella uusi, ympäristöystävällisempi karvanpoistotapa eli sokerointi. Saattaa olla, että tässä käy niin kuin silloin, kun päätin opetella lankaamisen - se vaan ei ollut minun juttuni ja tyydyn edelleen pinsetteihin, mutta haluan ehdottomasti kokeilla.

Kuten olen jo aikaisemmin maininnut, keitän kasvoveteni itse. Täydellistä luomua, ei mikromuoveja ja takuulla tuorretta ilman säilöntäainetta. Nyt olen ajatellut kokeilla myös DIY deodoranttia, mikä vähentäisi muovijätteen määrää melkoisesti. Näihin Tee Se Itse -kosmetiikkatuotteisiin aineet löytyvät suurimmalta osaltaan valmiina keittiöstä. Voidaan siis ajatella, että juhannus houkuttelee taikaliemien keittoon tavalla tai toisella.

perjantai 22. kesäkuuta 2018

Limenvihreää sen olla pitää

Arvoin aika pitkään sen välillä, olisiko supersuosikkivärini tällä kertaa limenvihreä vai turkoosi ja päädyin lopulta limenvihreään. Kyse oli siis noista Carcassonne meepleistä, jotka halusin peliin "minunvärisinä".

Tarkistin kyllä, että Mastonin spraymaaleista olisi löytynyt oikea vihreä, mutta sitten kuitenkin päädyin naiselliseen halparatkaisuun. Olin nähnyt paikallisella kirppiksellä vihreää kynsilakkaa myynnissä euron hinnalla ja koska kilikalipullosta olisi jäänyt suurin osa käyttämättä, päätin hoitaa maalauksen euron kynsilakalla viiden euron sprayn sijaan (lopun kynsilakan kun voi aina käyttää alkuperäiseen tarkoitukseensa).  Tästä siis lähdettiin, kallopullollinen kynsilakkaa ja pussillinen meeplejä.


Ensimmäisessä testauksessa tuo kallopullon vihreä osoittautui liian tummaksi, ero pelin alkuperäiseen vihreään ei ollut riittävän selvä. Tästä johtuen kaivelin varastoistani ikivanhan valkoisen lakan, johon kaadoin tuota vihreää ja sekoittelin sopivan värin saadakseni.  Tässä kuvassa selkeä ero vihreiden välillä.


Siinä ne nyt sitten ovat, valmiiksi maalatut meeplet. Hauskasti tuo valkoinen pullo värjääntyi kokonaan vihreäksi maalauksen edetessä ja tyhjeni myös niin, että tarkistusmaalauksen jälkeen sen saa pistää roskiin. Kuvat valmiista satsista salamalla ja ilman.


Saavat kuivua huomiseen, sitten tarkistan ja korjausmaalaan, jonka jälkeen vielä lakkaa päälle ja ovat valmiit käyttöön. Olisihan nuo toki saanut valmiinakin ostaa, mutta hinta olisi pompsahtanut pitkälle päälle kymmenen euron, joten 4+1€ sijoitus oli mielestäni kannattavampi.

torstai 21. kesäkuuta 2018

Carcassonne kajahdus

Minulle on tyypillistä innostua eri asioista ja innostuminen on sellaista just-nyt-kaikki-heti-tyylistä. Niinpä ei liene yllätys, että kun aikanaan ihastuin Carcassonne-lautapeliin, tuli siihen hankittua suunnilleen kaikki mahdollinen eli meille ilmestyi lisäosaa, minilisäosaa, erikoislaattoja jne. jne.

Sitten peli hautautui jonnekin ja pelasimme lähinnä 10-vuotis juhlapainoksen peruspeliä tai muita versioita. Tänä keväänä taas kaivoin sen pitkästä aikaa esille ja sitä pelattiinkin oikein porukalla. Pelaaminen synnytti kaksi tarvetta, ensimmäiseksi huomasin, että pistelaattoja pitäisi olla pelissä enemmän ja toiseksi aloin himoitsemaan eri väristä meeple-settiä itselleni. Kun näitä sitten netistä etsin, avasin taas pandoran lippaan ja huomasin, että oli ilmestynyt sellainen, tällainen ja tuollainen erikoisosa, jotka tietenkin kaikki olisi kiva omistaa.

Päätin pitää hankintani kohtuudessa ja ostin vain kolme lisämeeple-settiä sekä Star Wars Carcassonneen lisäosan, joka on itse asiassa Herra Kirjoituksen syntymäpäivälahja. Sen lisäksi tilasin toisesta paikasta tusinan pistelaattoja, opettaja-meeplen ja kaksi tusinaa tyhjiä laattoja, joihin on tarkoitus muotoutua mm. koulu. Samaan pakettiin päätyi myös muutama obeliski (ajattelin ne korvaamaan perusvärisiä Apotteja, mutta taidan unohtaa sen asian) sekä labyrintti-laatat.

 


Itse asiassa noiden meeple-settien kanssa kävi vähän hassusti; tilasin valkoisen, pinkin ja puunvärisen, mutta sain toimitusvirheen takia ruskean eikä puunväristä. Reklamoin asiasta, koska halusin tuon puunvärisen maalatakseni itselleni ihan oman väriset nappulat. Sain jälkitoimituksessa nuo himoitsemani puunväriset meeplet ja myös ilmoituksen, että saan pitää ruskeat, joten meillä on nyt sitten nappulat kymmenelle pelaajalle. Tämä taas tarkoittaa sitä, että tyhjistä laatoista kahdesta tulee koulu, neljä tarvitaan lisäpelaajien suurluostareiksi ja yhdestä pitää askarrella tunnelinapit neljälle pelaajalle. Loppuhinkin on jo jotain ideaa olemassa, työstämme sitä yhdessä Herra Kirjoituksen kanssa. Askartelua riittää, mutta pitääpä se sitten poissa uusista hankinnoista. Toisen (uudemman painoksen) labyrintin ajattelin myydä.

Enää pitäisi ratkaista se kuuden puuttuvan apotin arvoitus, niitä kun en ainakaan vielä ole löytänyt erikseen myynnissä. Ne eivät kuitenkaan ole peliin mitenkään välttämättömiä, vaan enemmänkin sellaisia "olisi kiva omistaa"- tyylisiä juttuja.

maanantai 11. kesäkuuta 2018

DIY Kaktuskeidas

Olen ostanut keittiömme ikkunalle jo varmaan kolmet kaktukset ja pyöritellyt niitä siinä useampaan kertaan edestakaisin, kun pari tuntuu voivan huonosti ja muut pärjäävät ihan hyvin. Vasta tänä talvena pidemmän poissaolon ja pakkasjakson jälkeen tajusin, että vanhan talon ikkunat falskaavat sen verran, että ne kaktukset, jotka sijaitsevat tuuletusikkunan kohdalla kuolevat tai voivat huonosti. Kannettuani viimeiset raadot roskiin, olin jo ostamassa uusia - niitä ei onneksi siihen hätään löytynyt - koska vasta sen jälkeen tajusin tuon ikkuna-asian. Ikkunaremontti on viiden vuoden tähtäimellä tulossa, joten sitä odotellessa saisin varmaan ostaa uudet kaktukset joka vuosi, joten halusin jotain kestävämpää.

Netin ihmeellisessä maailmassa näin keinokaktuksia ja tiedän, että inhoamani Ikea myisi niitä, mutta en mitenkään ajatellut maksaa joko järjettömiä postikuluja tai ajaa kolmea sataa kilometriä käydäkseni siellä. Netti myös tarjosi toisenlaista vaihtoehtoa eli ideoita siihen, miten kaktuksen voisi tehdä ihan itse. Niinpä lähdin kirpparille eilen avoimin silmin katselemaan, josko löytäisin sopivaa materiaalia. Eilinen kirpparikierros osoittautui varsin hyödylliseksi.

Löysin eurolla kaktuksen mallisen korutelineen, jotsta nappasin kaktusosan irti. Mietin kirppiksellä myös pehmolelun ostamista, kun sellaisia oli tarjolla parinkymmenen sentin hintaan, mutta muistin, että mullahan oli aikanaan samalla hinnalla ostettu sammakko varastossa - ja se oli sentään suoraan vihreä.

Ensiksi teurastin Kermitin eli leikkasin sen kädet ja jalat irti ja kiinnitin kumilenkeillä aina yhden käden ja jalan nipuksi. Nämä niput sitten päälystin kirppiskierrokselta ostamallani harmaallla huovutusvillalla ja "istutin" korutelineen kaktusosan siihen keskelle. Ensimmäinen kaktus valmis.
 

Seuraavaksi siirryin Kermit paran ruumiin kimppuun. Pistin pari vanhaa paritonta sukkaa sisäkkäin, kiepautin donitsiksi ja kiinnitin kumilenkillä. Päälystin donitsin taas harmaalla villalla ja tökkäsin Kermitin kropan ruukkuun.


Koristelin kaktuksen vielä nuppineuloilla. Olin niin tyytyväinen työhöni, että tilasin ebaysta eurolla keltaisia nuppineuloja täydentämään kaktuksen paremman näköiseksi. Siihen asti tuo sekalainen monivärinen seurakunta saa toimia tehtävässä.

Kolmanteen kaktukseen käytin sitten Kermitin pään, jolle tein samanlaisen sukkapedin ja päällystin vihreällä huovutusvillalla. Punaisesta villasta tein kaktukseen vielä yhden kukan. Tähänkin tilasin piikit ebaysta, joten täydennetään kaktusta vielä kun ne saapuvat.


Kolmen kestävän kaktuksen materiaalit maksoivat yhteensä 4,40€ (koruteline 1€, sammakko 0,20€, villat 1,20€, vanhat sukat 0€ + tulossa olevat keltaiset nuppineulat ja "piikit" n. 2€). Tosin villoista ja nuppineuloista jäi/jää suurempi osa muuhun käyttöön eli oikein laskien niiden kokohintaa ei kuuluisi laittaa kokonaan kaktusten hintaan. Noita ei saa kovakaan pakkanen hengiltä.

sunnuntai 10. kesäkuuta 2018

Kirppiskierroksella

Täytyy todeta, etten edes muista, koska viimeksi olisin kierrellyt kirppareilla - pari pikaista yritystä olen tehnyt, mutta tavaraähky iski päälle sen verran pahasti, että oli pakko lähteä karkuun.

Nyt sitten lähdin Herra Kirjoituksen kanssa kierrokselle "tosi tarkoituksella" eli olin etsimässä ruukkua yhdelle ylikasvaneelle kaktukselle ja muutenkin kaktuksiin liittyviä juttuja. Tällä kertaa oli onni myötä, mitä ei aina kirpiksillä kierrellessä ole. Tein hankintoja reilun viiden euron ja yhden kahvipaketin verran.

Kahvipaketilla vaihdoin viisi keittokirjaa, jotka löysin naamakirjasta. Yritän epätoivoisesti löytää uusia nopeita ja helppoja reseptejä, joilla helpottaa paluuta arkeen.


Ensimmäiseltä kirppikseltä ostin ikealaisen lasipurkin, jota olin ajatellut käyttää kaktusruukkuna. Toiselta kirppikseltä löytyi sitten parempi ruukku, joten vähän harmittaa tuon parin euron tuhlaaminen turhaan Ikea-kamaan. Muut löydöt olivat tuo toinen ruukku, hinnaltaan 1,50€, kaktuksenmallinen koruteline 1€ ja kolmen pallon pakkaus huovutusvillaa 1,20€.




Tuhlasin siis yhteensä 5,70€ ja kahvipaketin ja meille muutti 11 uutta tavaraa.


lauantai 2. kesäkuuta 2018

Kimallusta kesään

Jotkut asiat vain ovat sellaisia, että ne odottavat oikeaa hetkeä ja siihen voi mennä kauankin. Nämäkin kengät ovat odottaneet tuossa varmaan vuoden, että "ehtisin" tuunata ne. Ehtisin on lainausmerkeissä, koska todellisuudessa tähän meni aikaa alta tunti, sen verran olisi ollut käytettävissä melkein koska vaan, mutta inspiraatio puuttui.

Nyt kun oikea hetki tuli, myös kengät saivat uuden kimaltavan muodon.


Pohjana tekomokkapintaiset mustat kengät, joiden pintaan sivelin liimaa ja ripottelin glitteriä.
Kuvissa ei tule esiin todellinen kimallus. Karkeammalla glitterillä olisi tullut paremmat Parikka-kopiot, mutta kun sitä ei ollut kuin yksi purkki, niin jouduin täydentämään hienommalla glitterillä.

Liiman kuivuessa kengät tummuivat vielä enemmän ja paremmin kimaltaviksi.



Nämä ovat todennäköisesti menossa yhden illan kengiksi kaverille, pidempiaikaseen käyttöön tarvitsisivat uudet korkolaput.

perjantai 1. kesäkuuta 2018

Lomalle lompsis

Tyhmältä kuulostavan otsikon taakse kätkeytyy kuitenkin suuri asia. Kesälomani alkoi tästä päivästä. Kaksi ja puoli viikkoa ihan erilaista elämää.

Illalla korkataan skumppapullo sen kunniaksi ja lauantaina nautitaan rennosti auringonpaisteesta.