Itsekuripäiväkirja viikko 37

Jos viime viikko meni vähän paremmin, niin tämä meni sitten kunnolla läskiksi - ihan joka suhteessa. Tai no sentään tavaraa poistui enemmän kuin saapui, siinä sitten onkin viikon ainoa plussa. Mikäli toinen pitää löytää, niin sitten se, ettei hirveästi ole tullut tuhlattua. Jotain kiellettyä sentään kuitenkin ostin - ne aikaisemmin esittelemäni alusvaatteet ja kengät. Kenkiä olen kyllä pitänyt todella paljon eli siihen nähden ne eivät olleet turha hankinta.

Jouduin heittämään jääkaapista pois sekä vanhentuneen raparperipiirakan että nesteytyneet kurkut, joten myös ruokahävikin osalta ollaan tappiolla. Miksi se on niin kovin vaikeaa muistaa, mitä kaikkia on tullut ostettua ja osata käyttää niitä ajoissa. Eikä syyksi riitä se, että tuli ostettua normaalia enemmän vieraita varten, sitten olisi voinut jättää sen ulkonasyömisen vähemmälle. Samoin vähemmälle olisi voinut jäädä se virasvara karkkien ja keksien varastelu kaapista.

Liikuttua tuli vain vähän, yhtään hiki- tahi rääkkijumppaa ei tullut suoritettua eli niukin naukin ja rimaa hipoen voisin väittää selvittäneeni sen puoli tuntia liikuntaa. Plääh, mutta kun osui pitkä työpäivä ja kokous juuri niihin kohtiin, kun olisi pitänyt olla jumppaamassa.

Mutta eihän tästä ole kuin yksi tie ja se on ylöspäin, toivottavasti ei kuitenkaan painokäyrällä. Joku voisi käydä piilottamassa ne loput, mitä nameista on jäljellä ja mielellään todella hyvään piiloon.

Kerjuulla eli toisten roskat

Toisen roska on toisen aarre näinhän se menee. Naamakirjan tuunausneuvokkipalvelu toimi kohdallani pikkuisen jälkijunassa kun luin sieltä, mitä kaikkea ihmiset olivat kokeilleet kynttilämassan värjäykseen (esimerkiksi vesivärjejä, huulipunaa, punajuuren lientä (tätä en kyllä käsitä, miten vesi muka toimisi rasvan kanssa kunnolla). Totta kai olin siivonnut kaapeistani kaikki tuohon sopivat jutut pois osaamatta lainkaan ajatella, minkä aarteen kippasin roskikseen.

Minun onnekseni paikallisen raivausryhmän teemana oli juuri sattunut olemaan meikkien läpikäyminen, kun pistelin naamakirjaan kainoa pyyntöä siitä, että voisin vastaanottaa muiden ylimääräiset vanhat luomivärit ja huulipunat. Tämä pyyntö ja lisäksi jatkuva kerjäykseni kynttilöistä tuotti tulokseksi ihan kiitettävän saaliin (ja mahdollisesti lisää tulossa).

En ole tosiaan koskaan kokeillut sitä, miten steariinin värjääminen noilla onnistuu, mutta miksi ei onnistuisi - huulipuna ainakin sulaa helposti sinne sekaan ja jos luomivärit jauhaa sopivasti, niin miksi eivät nekin kävisi. Värivaihtoehtoja on nyt ainakin sininen, punainen, vihreä ja lila, mitä voi kokeilla. Tuo mustakin kutkuttaisi kovasti ihan yksinään käytettäväksi.

Tästä eteenpäin ymmärrän minäkin pistää talteen huulipunan jämät ja muut, jotta ei tarvitse pyydellä. Tosin ihmiset vaikuttivat aidon ilahtuneilta kun heidän hylkytavaransa tulivat hyötykäyttöön. Minä sain paitsi materiaalia myös roppakaupalla hyvää mieltä siitä, etten taidakaan olla ainokainen jemmari - kovasti nimittäin näyttivät tutuilta osa noista minulle annetuista meikeistä, ikään kuin minullakin joskus olisi ollut vastaavia. Olipa joku kirjoittanut huulipuniinsa päiväyksenkin ja niistä päättelin osan huulipunista lähestyvän iältään täysi-ikäisyyden rajaa.

Miten onnistuin näiden kanssa, siihen palaan myöhemmin.

Nälkäisenä kaupassa

Jokainenhan meistä lienee kuullut sanonnan, että ruokakauppaan ei kannata mennä nälkäisenä. No juu, saattaa myös olla, että kenkäkauppaan ei kannata mennä silloin kun on huonot kengät jalassa taikka alusvaatteita myyvään liikkeeseen silloin kun omat ovat sieltä epämukavimmasta päästä.

Minä erehdyin tekemään molemmat noista virheistä pari päivää sitten.  Tosin käänteisessä järjestyksessä. Minun ei mitenkään ollut tarkoitus ostaa uusia alusvaatteita, mutta niin vain löysin itseni Lidlin korilta penkomasta ja 11€ hinnalla mukaan tarttuivat sekä alushousut että rintaliivit ja niiden lisäksi se hammasharja, mitä olin sieltä varsinaisesti tullut ostamaan. Hammasharjaan lisäksi 8 varaharjapäätä, olisi ehkä pitänyt ostaa vielä toinenkin paketti, sillä ne olivat halpoja. Kaikkiaan sain kulutettua tuolla 36€.

Sitten olin liikkeellä naapurikaupungissa - väärillä jalkineilla. Yleensä niin hyvät teneriffalaiset kangastossuni olivat sinä päivänä känkkäränkkä tuulella ja puristivat, joten kuin itsestään jahkaannuin Popo-shopin tarjouskorille katsomaan tennareita ja lopulta löysinkin yhdet vitosen hinnalla. Eiväthän ne kalliit olleet, mutta kun en olisi tarvinnut yhtään paria uusia kenkiä - toisaalta ne ovat olleet jalassa melkein jatkuvasti ostohetkestä lähtien ja lisäksi ne sopivat minulla olevan hankalan värisen laukun kanssa täydellisesti yhteen.

Menee selittelyksi, jos sanon, että päivittäisessä käytössä ei ole yhtään paria täydellisen kunnollisia liivejä (miksi et kaivele kaappia, niitä on siellä kyllä) taikka hauskoja tennareita (no, niitä ei kyllä ole kaapissa, mutta muita kenkiä senkin edestä). Tässä siis selitys siihen, miten ihmeessä noita tavaroita meille hiipii kuin varkain.

Kuumaliimapistoolin paluu

Tässä kevään, kesän ja alkusyksyn aikana olen koonnut kaikki liimausta kaipaavat tavarat yhteen ämpäriin odottamaan ensiksi sitä, että pääsen kuumaliimapistoolilleni ja seuraavaksi sitä, että löytäisin sopivasti aikaa liimailuille.

Nyt sitten vihdoin ja viimein päätin, että asialle on aika tehdä jotain. Kaivoin kuumaliimapistoolini esiin - tietenkin niitä pitää olla kaksi; isompi ja pienempi. Sitä paitsi minulla on edelleen laatikollinen kimalleliimapuikkoja, jotka sopivat vain tuohon isompaan.

Aloitin liimaamalla kasan koristeita hiuspantoihin, ne ovat odottaneet sitä jo jokusen viikon. Tällaisia niistä tuli, pohjalla siis ihan peruspannat, joista kuvassa mallina lila. Seuraava kuva taas näyttää millaisia pannoista tuli, sisäosan lila ei näy silloin, kun panta on päässä. Ruusukkeet ovat peräisin ebaysta, vauvoille tarkoitetusta setistä, jossa oli kuminauhallinen pääpanta ja samanlaiset ruusukkeet "kuminauhatöppösissä" jalkoja varten. Jalkajutuista irroittelin kuminauhat ja lahjoitin ne eteenpäin, ruusukkeet aion kiinittää kenkäkoristepohjiin (en ehtinyt etsiä niitä silloin kun näitä värkkäilin), joten sitten on niin samista pää ja kengät.  Kuvasta puuttuu yksi lohenpunainen överi-bling-rusetti.

Herra Kirjoituksen "merenpohjasta kalastamaa" eli turistikaupasta ostamaa muovista meritähteä olen yrittänyt kiinnittä magneettipohjaan jo kolmannella erilaisella liimalla ja turha vaiva - ei pysy. Onneksi oli käytössä ilmaisia magneetteja eli paikallisen lääkäriaseman mainoksia, johon tuota olen koettanut liimata. Luovuin toivosta ja nostin tähtösen keittiön huuvanreunalle, olkoon siellä siihen asti, että siirrän sen jonnekin muualle. Magneettia siitä ei tule. 

Laatikoissani on myös lojunut pari pinnotteiltaan loppuunkulunutta silmälasikoteloa, joille halusin tarjota uuden elämän. Ensimmäisessä kuvassa mallina musta ja siitä todella näkee, millaiseksi niiden pinta oli vuosien saatossa mennyt.

 Jälkimmäisissä kuvissa kotelot uuden elämän saaneina. Musta sai niskaansa farkkupäälysteen ja toiseen askartelin päälykset servetistä.

Nyt ei ihan selvitty nollan euron hintaluokassa, sillä pannat ja ruusukkeet maksoivat yhteensä jonkun euron, muutoin materiaalit vanhoja varastoja.

Tomaatti-mozzarella voileipäkakku

Pistäessäni maalla vanhoja lehtiä poistoon löysin taas yhden säilyttämisen arvoisen reseptin.
Tomaatti-mozzarella voileipäkakku, kas tässä.

Rusetista tyynyliinaksi

Sain jokin aika sitten serkultani Rusetilta lahjoituksena kasan verhoja itselleni ja muita kankaita + verhoja ja koristeita annettavaksi lasten kerhoon askartelumateriaaliksi. Kerhon ohjaaja valitsi noista haluamansa, mutta ei keksinyt mitään käyttöä suurille puuvillaisille koristeruseteille.

Äitini otti ne ja lupasi katsoa, mitä niille voi tehdä. Iltapuhteina hän sitten purki rusetit ja tässä viikonlopun korjaus- ja paikkasompelun lomassa kysäisi, voisinko tehdä niistä tyynyliinan. Katselin ja pyörittelin kankaita edessäni ja vähän hihityttikin, kun toinen oli vartavasten leikannut kankaat kappaleiksi isosta palasta ja minä sitten taas yritin yhdistää niitä takaisin isoiksi.

Sen verran olivat kankaat kapeat, että ihan suoraan niistä ei saanut tyynyliinaa tehtyä (tai siis olisi saanut, jos olisi tyytynyt yhteen tai kahteen tyynyliinaan), vaan tarvittiin jotain lisämateriaalia. Onneksi äidin loputtomista tilkkuvarastoista löytyi vastaus tähänkin ongelmaan. Nappasin sieltä pari suikaletta, toinen Laura Ashley-tyylistä ruusukuvioista puuvillaa, jossa toistuivat alkuperäisen vaaleanpunaisen rusettikankaan sävyt ja toisen vaaleansinistä patjaraitaa. Ruusukuosisen suikaleen lisäsin keskelle tyynyliinaa ja läpän tein tavallisesta valkoisesta lakanakankaasta, patjaraidat pistin reunaan ja samasta kankaasta ompelin vielä nauhakujan tyynyliinan nauhoille.

Kolmas tyynyliina on pienempi (tarkoituksella) ja sen kokosin viimeisistä jäljelle jääneistä rusettitilkuista ilman mitään lisäkrumeluureja. Kahdessa nauhallisessa nauhatkin ovat uusiokäytössä. Hauskasti nuo kankaat olivat virttyneet käytössä, joten tasaisen vaaleanpunaisen värin sijasta erityisesti tuossa pienimmässä "yksivärisessä" on kuvioita.Budjetti siis taasen nolla euroa.

Jaksan ihmetellä

Jaksan ihmetellä itseäni tai siis lähinnä sitä, miten kummassa onnistun huijaamaan itseäni kerta toisensa jälkeen. Kuten nimittäin aiemmin kirjoitin, olen jo seitsemän vuotta sitten tuskaillut saman asian eli liiallisen tavaran kertymisen kanssa. Tiedostan ongelman ihan hyvin ja olen jo vuosia koittanut vähentää ostamista. Jossain välissä minun kuitenkin täytyy aina silloin tällöin langeta ja pahasti. Mitenkään muutoin ei voi olla selitettävissä se, että meiltä on poistunut likimain 100 pulloa kosmetiikkaa vuodessa viimeisten viiden tai seitsemän vuoden ajan (ja vaikka alkuun olisi ollut niitä pullon pohjia, joissa oli vain vähän jämiä, ja purkkimäärä sen takia olisi ollut iso, niin ei niitä voi loputtomasti riittää). Tuosta suuresta poistuma määrästä huolimatta kaapit vaan pursuavat edelleen, joten ihmettelen ja kummastelen, miten paljon sitä tavaraa oikein on ollut, kun mitään ei muka osteta ja silti aina vaan riittää ja riittää...

Lisäksi huomaan rahankäytössäni selvän deflaation eli rahan arvon nousun. Ennen ei tehnyt ilmeisesti tiukkaakaan pistää seitsemää euroa kaulakoruun. Tänä päivänä miettisin ainakin viisi kertaa ja sittenkin todennäköisesti jättäisin ostamatta tuon hintaisen kaulakorun. Samoin olin hankkinut wienin matkaltani neljän euron hintaisen hiuspannan - nyt olen sitä mieltä, että tuolla rahalla pitäisi saada jo useampi (ei kyllä saa suomalaisista kaupoista, tiedän). Tuo on sentään positiivinen suuntaus, kun vähemmällä rahalla pitäisi saada enemmän, se kun näet usein tarkoittaa tosiaan sitä, että jätän tavarat kauppaan, kun ne ovat mielestäni liian kalliita.