Aloitetaan niillä positiivisilla uutisilla: olen lunastanut lupaukseni puolen tunnin liikunnasta tällä viikolla. Tiistaina tein kävelylenkin, joka ei ollut kestoltaan kuin vartin luokkaa, keskiviikkona hikoilin kahvakuulassa ensimmäistä kertaa kahteen vuoteen kokonaisen tunnin ja torstaina kävin sitten vielä 1½ tunnin mittaisella kehonhuolto tunnilla. Liikuttu siis on ja sen kyllä huomasi lihaksista loppuviikosta.
Sen sijaan joudun tunnustamaan tuhlanneeni. Lankesin ostamaan Aavekaljaasi lautapelin. Tässä kohtaa aion käyttää vanhaa työkaverilta opittua kikkaa ja piilottaa sen hetkeksi vintille odottamaan. Kun se sieltä joskus parin viikon päästä löytyy, esitän tyhmää ja väitän, että se on ollut meillä jo kauan.
Karkkeja on tullut syötyä, kyllä. Eikä taida selitykseksi auttaa se, että edistin kulttuuria, vaikka niin todellisuudessa olikin. Tarjosin aikaisemmin kertyneitä karkkipapereita naamakirjan kierrätysaskarteluringissä ja joku halusi ne + mahdollisimman paljon lisää tehdäkseen niistä taideteoksen. Mekin sitten herra Kirjoituksen kanssa urakoimme pari pussillista, toisen hopeatoffeeta ja toisen tsinuskitoffeeta, jotka lähetin tälle taiteilijalle. Saamme palkkioksi kuvan taideteoksesta, jahka se on valmis. Pistän sen sitten jakoon tännekin.
Ruokahävikki on pysynyt nollassa ja tuon Aavekaljaasin lisäksi en ole shoppaillut mitään. Sen sijaan tavaraa on edelleen poistunut meiltä.
Töissä olen ollut vain yhdellä työmaalla, joten ei ole mitään supertuntimääriä täräyttää tiskiin. Onneksi ekstrojen puuttuminen kompensoituu vastaavasti vähemmällä shoppaamisella.
sunnuntai 6. syyskuuta 2015
lauantai 5. syyskuuta 2015
Remonttireality 1.2 talopesula
Jos tästä remontista jotain positiivista pitää löytää, niin se on sitten tuon uuden ja päivitetyn talopesulan rakentaminen. Sinne hankittiin kunnolliset Mielen pesukone ja kuivausrumpu, toki niissä on se huonompi puoli, että ne ovat isoja koneita eli niihin mahtuu paljon pyykkiä. Minua se ei haittaa, kun aina voi valita vaatteet niin, että tällä viikolla molemmat käyttää tummia ja seuraavalla viikolla vaaleita. Lisäksi olen päättänyt siirtyä kasvojen puhdistuksessakin kestolappuihin heti kun nuo nyt nurkkiin pesiytyneet paperit on tullut käytettyä loppuun. Ne tulevat sitten pestyiksi ikäänkuin siinä samalla.
Ensi alkuun meidän nimemme komeili varauslistalla joka toinen päivä, pahimmillaan joka päivä, kun pesin remonttipyykkiä esimerkiksi kalusteiden suojauksessa käytettyjä lakanoita. Nyt tahti on tasaantunut reiluksi pariksi tunniksi viikossa. Siinä ajassa ehtii pestä kolme koneellista pyykkiä. Minä en ikinä käytä kuivausrumpua, vaan haluan kuivattaa pyykit perinteisesti itsekseen. En vain ole oppinut ymmärtämään kuivausrummun hienoutta - no pyyhkeet ehkä ovat ilmavan pehmeitä, mutta sitten ne taas vievät kaapissa enemmän tilaa. Muutoin taas vaatteet on otettava rummusta kosteina taikka ne ovat aivan mahdottoman ryppyisiä, eikä niitä saa millään silittämättä oikeamaan,m eikä oikein silittämälläkään, ja sitten nuo kosteat vaatteet kuitenkin vaativat jonkinlaista kuivatusta.
Uskoakseni monet sellaiset, joilla on oma pesukone kokevat tuon pesutupapyykkäämisen vaivalloiseksi, sillä pitäähän pyykit viedä sinne määrättynä aikana ja hakea myös pois. Pesulaa ei myöskään saa käyttää kuin rajoitetun ajan kerrallaan. Jos haluaa kuivattaa pyykit muualla kuin rummussa, niin sitten ne vielä pitää kantaa neljä kerrosta vintille tai vaihtoehtoisesti viedä ulos. Monet vaan mieluummin lykkäävät pyykit koneeseen silloin kun itselle sopii ja kuivattavat asunnossa.
Laskeskelin jossain vaiheessa, että nuo koneet maksoivat parikymppiä asuntoa päälle, minusta se ei ole paljon ja tuo tietynlaisen lisäarvon tässä asumiselle. Minulla ei ole vielä käytettävissä tietoja siitä, mitä talopesulan käyttö on tehnyt sähkö- ja vesilaskullemme, sillä en ole pessyt omalla koneella yhtään pyykkiä sen jälkeen kun remontti valmistui. Ehkä pitäisi tai olisi pitänyt jo aikaa sitten pestä se testikoneellinen, että olisi tullut tarkistettua, että kaikki toimii. Toistaiseksi olen kuitenkin innokkaasti käyttänyt tuota talopesulaa ja uskoakseni pesutuvan käyttö pysyy jatkossakin listalla, kun nuuka ihminen saa käsiinsä laskut, joissa kerrotaan, miten paljon on säästynyt.
Pesen normaalioloissakin paljon pyykkiä, joten todellakin uskon, että pyykkäämisen siirtämisellä talopesulaan pitäisi olla vaikutuksensa vedenkulutukseemme ja sähkölaskuumme. Tasauslasku tulee varmaan vuoden vaihteessa eli sitten olemme viisaampia sen asian suhteen. Säästöistä tietämättä rankkaisin tämän silti yhdeksi remontin parhaista anneista siitäkin huolimatta, että koneet voivat olla jo ensi vuonna sököt ja sitten pyydetään taas lisää rahaa uusien hankintaan. No, sillä kohtaa voin todeta, että minä olen noita ainakin oman osani käyttänyt.

perjantai 4. syyskuuta 2015
Menneitä muistellen
Nyt kun elämä on asettumassa tasaisen tylsiin uomiinsa, huomasin, että olen kaivannut blogiani ihan hirveästi näinä vähemmän kirjoittamisen kuukausina. Tajusin, että Kaloriinan kamari on kuin vahingossa hiipinyt kouluikään, blogini ehti tuossa varkain täyttää kesällä seitsemän vuotta. Jospa sitten kymmenvuotista taipaletta juhlistettaisiin vähän isommin ja nyt todetaan, että mennyt mikä mennyt.
Nostalgisessa hengessä päätin palata lukemaan alkuaikojen kirjoituksiani ja totesin, että minä olen ilmiselvästi urautunut pahemman kerran. Silloin alkuun kirjoittelin kynsistä, tavarapaljoudesta, laihduttamisen vaikeudesta ja kosmetiikkapoistoista. Nykyäänhän minä kirjoitan kosmetiikkapoistoista, laihduttamisen vaikeudesta, tavarapaljoudesta ja kynsistä - ehkä vähän enemmän nuukailusta, käsitöistä ja tuunauksista. Varsin samassa hengessä siis mennään edelleen.
Huvittavaa oli myös huomata se, että ne ostokset, joita silloin blogin alkuaikoina esittelin, ovat nyt monelta osin tulleet tiensä päähän ja päätymässä poistoihin. Hyvänä esimerkkinä tässä tekstissä mainittu ruskea laukku, jonka juuri siirsin kirppiskasaan. Samoin saman tekstin violetin huivin kamitin kertaakaan sitä käyttämättä eteenpäin tänä kesänä, ei siis ihan nopeimman kaavan mukainen kierto noilla allekirjoittaneen tavaroilla. Varsinkin kun taisin käyttää myös noista hajuvesistä osan tässä ihan hiljakkoin, oliko se nyt keväällä vai talvella... Samoin aivan alkuaikojen käsilaukun ja meikkipussin sisältöä esitellessäni mainittu Stargazerin Lunarscape luomiväri on edelleen käytössä ja ehjänä meikkipussissani. Se on jopa säilynyt aivan hyvänä, mikä saattaa johtua siitä, että sen suhteen olen äärimmäisen tarkka siitä, että käytän vain puhdistettua sivellintä joka kerta kun siihen kosken.
Ehkä kannattaisi jatkossa muistin virkistykseksi selailla hiukan enemmän noita vanhoja blogitekstejä, tiedä minkälaisia aarteita sitä on kaappinsa kätköihin unohtanut. Noista vaatteistakin muuten kaikki taitavat olla edelleen mulla kaapissa. Pitäis varmaan ihan oikeasti tehdä kunnollinen vaatekaappi-inventaario.
Selaillessani kirjoituksiani alusta loppuun päin, olen tehnyt jo ainakin yhden löydön, joka pitää etsiä kaapeista. Minulla siis pitäisi olla Dermosilin säiliöllinen meikkikynän teroitin jossain, koska esittelen sen tässä tekstissä ostetuissa, enkä ainakaan muista heittäneeni sitä pois. Blogi paljasti myös sellaisen asian, että hankintalistalleni laitetut t-paita - liivit pitäisi löytyä ihan omasta kaapistani. Täällä nimittäin kerron ostaneeni niitä kaksin kappalein, enkä mielikuvani mukaan ole pitänyt niitä kertaakaan. Eri asia sitten jos ne ovat auttamattomasti pienet, mutta nyt ainakin on pakko kaivella kaappeja myös noilta osin.

Tunnisteet:
blogit,
pohdiskelut,
sekalaiset omituisuudet
torstai 3. syyskuuta 2015
Missä mennään tavoitteiden suhteen?
Tein heinäkuussa itselleni tiukahkot tavoitteet siitä, mitä loppuvuonna pitäisi saada aikaan, joten jotta pysyisin kärryillä siitä, missä mennään, lienee väliraportin paikka.
Tavoite 1: Koti kuntoon. Kellari on siivottu, vinttikomero samoin, sisälläkin alkaa olla valmista. Yksi taulu ja yksi hylly ovat tällä hetkellä minulla tiedossa olevat puutteet. Taulu on nostettuna sohvan selkänojalle melkein paikalleen ja makustelemme sitä vielä - onko sen paikka sittenkään siinä tai meillä ylipäätään. Hylly on viivytystaistelu, sillä Herra Kirjoitus ei oikein lämpiä suunnitelmilleni. Sekä tietenkin kylppärin hyllyn maalaaminen vielä yhden kerran ja sen uuden vuodesohvaprojektin aloittaminen - sekin kun kaipaa hiomista ja maalausta.
Huoh, niinhän siinä kävi, että melkein valmiista tulikin äkkiä taas puolivalmis. Kuvittelin, että olemme pidemmällä tuon suhteen, mutta ei sitten näköjään olla.
Tavoite 2: Muut tilat kuntoon. No ne ovat tuota autotallia lukuunottamatta kunnossa, kuten tuossa ykköskohdassa jo tuli lueteltua. Autotallin kunnostus taas ei etene, ennen kuin saadaan nuo ykköskohdassa mainitut projektit valmiiksi.
Tavoite 3: Huollata auto. Auto odottaa edelleen huoltoa, ehkä sitten joskus lokakuussa...juuri nyt ei ehdi.
Tavoite 4: Tartu sadan tavaran poistohaasteeseen. Siihen on tartuttu ja elokuussa lähti jo n. 80 tavaraa tai tavaraerää poistoon eli sen suhteen ollaan hyvässä mallissa.
Tavoite 5: Laadi ostoslista. No jonkinlainen raakile on täällä blogissa olemassa, en yksinkertaisesti ehtinyt miettimään sitä riittävästi, mutta yritän selvitä sillä vuoden loppuun - tai olla ostamatta noitakaan tämän vuoden puolella.
Tavoite 6: Tee Skyr-verho. No, tämä on valmis ja sitä on esitelty turuilla ja toreilla ja blogissakin täällä.
Tavoite 7: Liikuntaa kerran viikossa. Olen kyllä siirtynyt jo työmatkaliikuntaan ja portaiden käyttöön aina kun mahdollista, mutta tätä kohtaa pitää vielä tehostaa.
Tavoite 8: Itsekuripäiväkirja. Kyllä, se on jälleen tehnyt paluun ja tuon punaisen kirjan sijainti tuossa pöydän kulmallaon jo osoittanut hillitsevän vaikutuksensa.

keskiviikko 2. syyskuuta 2015
Mihin nainen tarvitsee kampauspöytää?
Otsikon kysymyksen vastaus on sama kuin vastaus kysymykseen, miksi vessassa meikatessa kannattaa pitää wc-istuimen kansi alas laskettuna.
Ja se oikea vastaus on kaikessa lyhykäisyydessään: välttääkseen tämän.
Kyllä, olin eilen lähdössä iltavuoroon, kun meikkasin vessassa. Jotenkin, en edelleenkään käsitä miten, onnistuin ottamaan huonosti kiinni tuon meikkipaletin reunasta tai ehkä vika oli siinä, ettei kannen liukulukitus enää toiminut kunnolla, no joka tapauksessa seuraavassa sekunnissa wc:ssä uisketeli meikkipaletti ja sekä pöntön reunat että lavuaari olivat täynnä punaista putua.
Toimin toki salamana ja kalastin paletin kannen, itse paletin ja siveltimen sieltä pois, jotta ei ainakaan vessa tukkiutuisi (se tästä vielä olisi puuttunut). Jo ennestään kappaleiksi hajonnut poskipuna oli rikkunut atomeiksi ja levinnyt ympäri, samoin vaaleanpunainen luomiväri, loput kolme näyttivät olevan suht ok kunnossa. Ei silti tullut mielleen, että putsasisin paletin ja käyttäisin edelleen, ei todellakaan, pistin roskiin, vaikka vihreän ja harmaan luomivärin kohtalo vähän harmittikin.
Eikä enää tarvitse harmitella kirkkanpunaisen/vadelmanpunaisen poskipunan käyttöä - nyt sitä ei enää ole ja poistettujen tavaroiden määräkin kasvoi taas yhdellä tuosta vaan.
Tunnisteet:
meikit,
poistot,
sattuu ja tapahtuu
tiistai 1. syyskuuta 2015
Syyskuun erityistavoitteet
Jospa sitä yrittäisi tätä kautta motivoida itseään taas parissakin asiassa. Ensimmäiseksi se, että emme osta yhtään muovikassia kaupasta syyskuun aikana. Jossain vaiheessa viime syksynä päästiin jo melko hyvään tilanteeseen sen suhteen, että emme ostaneet muovikasseja ja roskipussiläjäkin oli sellainen järkevänkokoinen. Nyt niitä on taas kertynyt niin paljon, että on fiksua jättää kassit ostamatta ja käyttää kestokasseja (niitäkin jouduimme pakosta tässä rempan aikana ostamaan, joten niistäkin on ylitarjontaa). Muovipussit kyllä onneksi poistuvat sitten aikanaan roskien mukana, mutta siitä huolimatta en näe järkeväksi sellaista viiden vuoden roskapussivarastoa.
Toinen tavoite on ruokahävikin nollaaminen. Liian paljon on tullut kesän aikana kipattua ruokaa roskiin, kun ei ole muka ehtinyt valmistaa sitä loppuun tai syödä ajallaan. Nyt siihen kuitenkin tulee muutos ja ruokahävikki pistetään loppuvuodeksi nolliin, samoin pyritään hyödyntämään nyt jo ääriään myöten pursuilevaa pakastinta eli vähennetään kaupassa juoksemista.
Kolmas tavoite on sitten se puoli tuntia liikuntaa joka viikko. Tekosyitä mä osaan kyllä keksiä, mutta nyt on ihan pakko potkia itsensä liikkeelle, kun kyse ei ole kuin yhdestä kerrasta. Siis yksi puoli tuntinen työmatkojen lisäksi ja siihen päälle se, että hissiä ei käytetä. Ei sen pitäisi olla niin kovin vaikeaa. Ei pitäisi, mutta jotenkin se vaan tuntuu ihan äärimmäisen ylivoimaiselta tässä kohtaa, en ymmärrä, mikä siinä oikein on, ei se suorittaminen sinänsä ole vaikeaa, vaan aloittaminen ja lähteminen.
Tiedän selittäväni itselleni, että mitkään hommat ei edisty, jos mä luuhaan lenkillä, vaikka totuus on, että paljon paremmin sitä jaksaa, kun liikkuu edes vähän. Niin kauan kuin on kauniita syysilmoja, niin kannattaisi tosiaan nauttia niistä ulkona, sillä marraskuun räntäsateessa sitten voi olla sisällä ja vielä ihan hyvällä omalla tunnolla, jos siltä tuntuu.
Näistä lähdetään nyt liikkeelle ja katsotaan, josko tässä kuussa onnistuisi.
Kuvituksena netistä lainattuja syysmaisema kuvia, joiden on tarkoitus toimia lisämotivaattorina sillä ajatuksella, että eikö tällaisesta kauneudesta kannattaisi nauttia.

maanantai 31. elokuuta 2015
Poistuvia tavaroita
Tässä kontrolloimattomana aikana meille on valunut ovista sisään melkoinen määrä kaikkea hyvin tarpeellista ja vähemmän tarpeellista tavaraa. Nyt on sitten pikkuhiljaa aika palata entiseen ja kääntää tavaravirran suunta meiltä pois päin.
Ensimmäisenä hyvin suuntaa-antavana asiana kauppasin pois lokakuussa ostamani Tamariksen pitsikorkkarit, kun oli pakko uskoa, etteivät ne vaan sovi mun räpylääni.
Autotallista kannoin kassillisen tavaraa roskikseen ja useamman kassillisen askartelutarvikkeita kaverilleni lastenkerhoa varten. Kasa lehtiä päätyi myös roskiin, jokunen eteenpäin kaverille eli hyötykäyttöön.
Myös asunnon puolelta päätyi tavaraa ihan suoraan roskikseen esimerkiksi loppuunkäytetyt remonttitossut, vanhat alushousut, rintaliivit ja useampi pari vanhoja loppuunpidettyjä sukkia sekä kasa remontissa käytettyjä rättejä. Kaksi paria kenkiä tuli myös tiensä päähän remontin myötä, yhdet Herra Kirjoituksen ja toiset minun.
Kuvan pölyhuiska palvelee vielä yhden kierroksen autojen puhdistuksessa ennen roskiin päätymistään, mutta tossut ovat ne jo aiemmin mainitut loppuun pidetyt toffelit sekä roskapussi, joita täyttyi muutama.
Keittiöstä saivat häädön 15 vuotta palvelleet kattilat ja paistinpannu. Jälkimmäisestä ei enää tahtonut saada mitään irti ja kattiloista taas oli pinnoite niin kulunut, etten enää uskaltanut käyttää niitä keittämiseen. Ehkä joku olisi keksinyt näillekin uuden elämän, mutta minä tyydyin tällä kertaa kantamaan metalliroskikseen kaikki neljä.
Vaatteita poistui paitsi roskiin, myös uusiin koteihin. Kaikkiaan 6 paitaa/toppia löysi uuden kodin. Osan annoin lahjoituksena ja osan vaihdoin maitoon. Vanhan läppärin virtalähteineen lahjoitimme eteenpäin, samoin vedenkeittimen ja säkillisen kuplamuovia sekä pari pussillista pullonkorkkeja ja nuo loput verhoprojektista jääneet Skyr-kannet. Ylimääräisiksi jääneet pimeässä hohtavat tähdet (2pss) päädyin vaihtamaan maitoon. Vanhan toimivan palovaroittimen veimme maalle uusiokäyttöön ja tyhjät patterit kiikutimme kierrätykseen sekä vanhan kännykän SER-pisteeseen.
Isommista tavaroista poistuivat kuvan peili ja sen kanssa yhteensopiva kaappi, valaisin on vielä myynnissä. Toisen kylppärin valaisimen vaihdoin jo kahviin.
Kosmetiikka poistoja laskin 24 purkin tai näytteen verran, niistä on tulossa oma juttunsa myöhemmin.
Muuta poistunutta tavaraa ovat esimerkiksi roskiin päätynyt ryttääntynyt joulutähti, joita askartelin jokunen vuosi sitten, vanha liikennekamera, joka lahjoitettiin Herra Kirjoituksen isälle, kasa roskiin menneitä muovirasioita, tyhjentynyt pesuainepullo ja -näytepussi (lasketaan poistuneiksi, kun ei ole ostettu uutta tilalle), kaksi kellonremmiä, jotka sain myytyä, lahjoitettu värityskirja, roskiin mennyt muovimaton pala, jota käytin kukkatelineen maalausalustana. Konttiin menivät esimerkiksi yhdet avokkaat, essu, toimiva kännykän laturi ja vyölaukku
Lainassa olleita palautettuja tavaroita olivat mm. työkaverin sateenvarjo, anoppilaan palautettu saunatakki, työpaikalta lainattu kassi ja serkkuni Rusetin lamppu, joka ehti roikkua meillä olohuoneen katossa 10 vuotta.
Kun kosmetiikka lasketaan mukaan, niin poistumia on elokuussa 80 kohdetta. Siis melkein koko loppuvuoden tavoitteeni verran. Jos tämä jatkuu tällä tahdilla, niin saattaa olla, että jouluna jo kenties huomasi pienen kolon jossain - tai sitten ei.

Tilaa:
Blogitekstit (Atom)