Säilytyslaatikot nollabudjetilla

Hankkiessamme uusia kylpyhuoneen kaappeja ajattelimme vetokorit ehdottoman käteviksi kaappien sisuskaluiksi. Niin ne itse asiassa kyllä ovatkin, äärettömän käteviä siis. Se, mitä emme tulleet ajatelleeksi on niiden rakenne, sillä korissahan on tietenkin reikiä. Reikä taas on aukko, josta kaikki pienet tavarat putoilevat pois... huono yhtälö sillä kohtaa, kun tarkoituksena oli säilyttää noissa allekirjoittaneen huulipuna-, kynsilakka- tms. tilpehöörivarastoa. Ne eivät pysy koreissa, vaan pitäisi ensin sijoittaa johonkin toiseen koriin, pussukkaan tai vastaavaan ja niiden kanssa tulee taas sitten se ongelma, että ne eivät ole noihin vetokoreihin optimaatisen kokoisia, vaan jää hukkatilaa ja se jos mikä on minulle kauhistus.

Mittailin, kääntelin, vääntelin ja mietin. Kauppaan en halunnut lähteä, koska tarkoitus on, että jossain vaiheessa on vähän väljempää, eikä sitä täyttöä ääriään myöten enää tarvita. Hetken pohdittuani päädyin taas työnantajan roskien puoleen. Meille töihin tulee tavaroita laatikossa, joka on sisäpuolelta puhtaan valkoinen ja ulkopinnaltaan valkoinen harmain painatuksin. Laatikko on sellaista ohutta pahvia ja mallia saapaslaatikko, ei siis erillistä kantta, vaan kansi ja pohja kiinni toisissaan. Tutkailtuani otin yhden sellaisen roskiin menossa olevan laatikon töistä mukaani ja sovitin. Mitoiltaan se oli sopiva, mutta printtipinta ei oikein houkutellut, joten purin laatikon ja käänsin sen. Printit sisäpuolelle ja valkoinen pinta ulos ja hyvältä näytti. Koska laatikko oli kaappeihin nähden vähän liian korkea, katkaisin laatikon ja sain vielä yhden väliseinänkin koriin samaan kauppaan.

Ainoa ostomateriaali, jota jouduin käyttämään oli kaksipuolinen teippi. Tämä kyseinen tapaus tuli huonekaluhuopapaketissa kylkiäisenä ja osoittautui laadultaan niin surkeaksi, ettei sitä oikein mihinkään muuhun voinut käyttää (yritin pistää sen avulla pyyhekoukkuja seinään - pysyivät n. 10 min. Vaihdoin toiseen teippiin ja ovat olleet seinässä jo useamman päivän). Tuossa se toimi kuitenkin ihan hyvin, kun siihen ei kohdistunut suurta rasitusta, vaan liukukorin seinät tukivat pahvilaatikon hyvin sisälleen.

Ensimmäisen onnistumisen jälkeen otin tietenkin talteen useamman laatikon ja nyt meillä on jo neljä sisuslaatikolla vuorattua koria.

Kuvia lisään jossain vaiheessa, kunhan kamera ensin muuttaa takaisin kotiin ja saan sen akut ladattua.

Mä haluun - lista

Koska listat ovat ihania ja koska listan pituuden venyminen antaa ehkä mahdollisesti jotain järkeä allekirjoittaneenkin päähän, olen päättänyt laatia "nämä mä haluan listan".

Lautapelit:
1) camel cup
2) cats-pelin täydennys
3) IKnow lisäosa punainen
4) IKnow lisäsoa keltainen
5) Kummituslinna
6) Arvaa kuka?
7) Colorpop
8) vuoden aikuisten peli
9) vuoden perhepeli
10) Carcassonne meeplejä parissa kivassa värissä

Kotiin:
1) punainen polka dot vahakangas
2) polkadot verhot
3)

Itselle:
1) t-paita liivit mustat
2) t-paita liivit vaaleat


Koska nyt eletään vielä vähän aikaa poikkeusoloissa, niin annan itselleni luvan päivittää tätä listaa elokuun loppuun ja sitten lyödään lukko kiinni ja se on sitten siinä.

Tiukat tavoitteet

Koska remonttiin vedoten on eletty pellossa jo viimeiset puolen vuotta, on aika palata normaaliin elämään ja iskeä pöytään tavoitteet  ei sen enempää eikä vähempää kuin loppuvuodelle. Jäin oikeastaan miettimään sitä, että onko tuossa mennyt jo enemmänkin kuin puoli vuotta, varmaan jo alkuvuodesta lähtien siis yli puoli vuotta, ehkä vähän enemmänkin. Vuoden loppuun aikaa on viisi kuukautta, joten kyllä sinä aikana pitäisi jotain saada aikaan, vaikka tavoitteita olisi paljonkin.

Ensimmäinen tavoite on tietenkin saada koti kuntoon. Eikä vain jotenkin sinne päin, vaan ihan oikeasti kaikki nippelit, nappelit ja muut todella paikalleen. Ei yhtään roikkuvaa listaa, puuttuvaa verhotankoa tai mitään muuta remontin jälkeistä "laitetaan ihan kohta paikalleen"-asiaa roikkumassa.

Toinen tavoite: Lisäksi tilat muutenkin kuntoon, tarkoittaa siis sitä, että siivotaan myös kellari, vintti ja autotalli kuntoon. Tämä puolestaan tarkoittaa sitä, että ainakin se sohvaprojekti sieltä autotallista täytyy saada eteenpäin eli siis valmiiksi, mikä puolestaan tarkoittaa lisää hiomista ja maalausta.

Kolmas asia: Huollata auto. Vanha rakas autoni on alkanut kukkia kuskin ovesta ja sille on pakko, aivan pakko, tehdä jotain, jotta yhteinen matkamme pääsee jatkumaan vielä monta vuotta. Eikä öljynvaihtokaan taitaisi tehdä uskolliselle palvelijalle pahaa.

Neljänneksi: Tartu sadan tavaran poistohaasteeseen, eihän se ole kuin 20 tavaraa kuussa poistoon. Sen verran pitäisi kyllä löytyä. Ehkä löytymistä suurempi ongelma on malttaminen, ja se "jos mä kuitenkin tarviin tätä vielä" - ajattelu. Poistotapa vapaa, saa myydä, vaihtaa, kierrättää ja pistää roskiin. Mukaan lasketaan myös poistunut kosmetiikka.

Viidenneksi: Laadi ostoslista, johon kirjataan kaikki mahdolliset ja mahdottomat hankittavat asiat sekä tarpeelliset että "mut kun mä haluun tämän"- hankinnat. Niistä voipi sitten valita sopivaa, kun ostoshimo oikein iskee. Listalle pääsevät myös lautapelit, koska niiden himoni tuntuu olevan loputon. Ja tosiaan listalle kirjataan kaikki, aivan kaikki mahdolliset ostokset ja sen ulkopuolelta ei saa hankkia mitään. Listaa saa päivittää kerran kuukaudessa

Kuudenneksi: Tee Skyr-verho valmiiksi ja muista toimittaa siitä kuvat kaikille, jotka sitä ovat pyytäneet.

Seitsemänneksi: Liikuntaa edes kerran viikossa puoli tuntia. Kyllä se yksinkin kerta viikossa on alku ja jostain on pakko aloittaa - jälleen kerran. Miten se aloittaminen onkin niin vaikeaa.

Kahdeksas asia: Aloita itsekuripäiväkirjan kirjoittaminen uudelleen. Se on varsin motivoiva tapa seurata omia tekemisiään.

Kierrätysaskartelu harrastuksena

Kun ihmiset kysyvät, mitä harrastan, kiemurtelen ensin hetken kuin mato koukussa ja mutisen sitten jotain liikkumisesta, lukemisesta ja kaikenlaisesta näpertelystä. Sangen trendikkään kotoilun toki voisi tuohon listalle lisätä ja se ehkä olisi jo melkein salonkikelpoista. Jotenkin se vaan kuulostaa fiksummalta ja filmaattisemmalta, jos harrastaa vaikkapa fitdancea, bodypumpia tai mitä muuta tahansa kuin perusliikuntaa kävellen, uiden, kuntosaleillen ja sekalaisille tunneille osallistuen. Samoin kirjallisuus on selkeästi kulturellimman kuuloinen kuin pelkkä lukeminen, jotenkin tuo kirjallisuus antaa viitteen muustakin kuin kioskiromantiikasta ja dekkareista (ja jos tässä pitää se nyt oikein erikseen täsmentää, niin kyllä, minä todellakin luen muutakin kuin kioskiromantiikkaa ja dekkareita). Vaan entä miten naamioida sekalaiset (ja vielä tosiaan usein kierrätysmateriaaleista tehdyt) näpertelyt salonkikelpoisiksi ja trendikkään kuuloisiksi.

Onhan se toki totta, että kierrätys ja ekologisuus on muotia ja sitä kautta myös kierrätysaskartelu on jotenkin hyväksyttävämpää kuin vielä muutama vuosi sitten. Tuosta huolimatta minulla on kuitenkin sellainen tunne, että jos selität käyneeni kaupassa ja ostaneesi Tilda-kankaita ja Panduro Hobbyn tarvikkeita ja x-merkkisen (en nyt juuri kuolemaksenikaan muista yhtään merkkiä nimeltä) paperikon askartelua varten, kuulostaa sen paljon fiinimmältä kuin se, että tunnustat kaivelleesi kaapeistasi jonkun vanhan kankaanpalan, saaneesi kaverilta lahjoituksena jotain ja viimeksi dyykanneesi työpaikan roskiinmenevistä tavaroista materiaalia - vaikka lopputulos olisi aivan samannäköinen, monen mielestä se kaupasta ostettu vain on jotenkin fiinimpää oli sitten kyseessä valmiina kaupasta ostettu tai kaupan materiaaleista tehty.

Kaupan materiaali on tietenkin käsitteenä hämäävä, koska suurin osa kaikesta on aikanaan kaupasta ostettua, mutta tällä kertaa viittaan nimenomaan siihen materiaaliin, joka ostetaan kaupasta askartelua varten. Koska sittenhän ollaan jo tuunaamassa, jos käytetään johonkin muuhun tarkoitukseen alunperin ajateltua materiaalia uuteen tarkoitukseen.

Minussa nyt vain on se vika, että käytän melkeinpä mieluummin kierrätysmateriaalia ja teen tuunauksia kuin käytän valmiita malleja. Idea jostain ja sitten materiaalit sen mukaan, mitä kotona on ja sitten toteuttamaan ja mitä edullisemmin pääsee toteuttamaan sen parempi. Jos vielä voi vähentää kaatopaikalle kertyvän jätteen määrää, niin hyvä niin. Eihän tuossa pitäisi olla mitään hävettävää, vaan pikemminkin kehuttavaa siitäkin huolimatta, että tietyt ihmiset katsovat nenänvarttaan pitkin, kun materiaalit eivät ole niitä kaupasta kannettuja. Olenpa joskus kuullut senkin kommentin, että eikö sulla raukalla ole varaa ostaa kaupasta - olisi, ei se siitä ole kiinni, vaan tosiaan siitä, että teen mieluummin itse ja työstän mieluummin kierrätysmateriaaleja kuin maksan itseni kipeäksi ostamalla kaupasta uutta olkoon kyse sitten materiaalista tai tavarasta.

Vaikka olenkin ylpeä välillä vähän hulluistakin aikaansaannoksistani, pitäisi jostain vielä löytää se kipinä, että täräyttäisi aina kun harrastuksia kysytään ensimmäisenä tiskiin kierrätyskäsityöt ja katsoisi sen jälkeen millaiseksi vastapuolen naama muuttuu ja mitä leimoja sieltä alkaa allekirjoittaneen otsaan ilmestyä. Toisaalta sillä voisi saada aikaan myös melkoisen hedelmällisiä keskusteluja, jos oikea ihminen sattuisi kohdalle. Pitää varmaan ihan oikeasti ottaa itseä niskasta kiinni ja alkaa käyttää enemmän tuota kierrätyskäsityöt termiä.

Nainen remontissa

Taas se tuli todistettua, että miehet ja naiset ajattelevat eri tavoin. Meiltä loppui eilen kitti tai siis mitä se nyt on viralliselta nimeltään rakennustasoite tai jotain sinne päin. Tarvetta olisi ollut yhteen parin metrin pätkään ja tuotetta myynnissä minimissään 300g kokoisissa pulloissa. Miehet totesivat tuubia puristaessaan, että loppu on ja pitää käydä ostamassa uusi. Sillä kohtaa sekä nuukailija että nainen minussa heräsivät, sillä veikkanpa, että jokainen nainen on jossain vaiheessa leikannut jonkun voidetuubin (mitä kalliimpia tuotteita käytät, sen todennäköisempää tuo kuulemma on) auki ja käyttänyt "jämiä" vielä viikon tai kaksi. Niinpä minäkin päädyin tarjoamaan saksia tuolle kittituubille ja on pakko myöntää, että yllätyin siitä määrästä, mitä tuota kittiä tuubissa oli jäljellä. Kun viimeisetkin aineet rutisti tai siis kaiveli tuubista, niin se riitti nippa nappa tuohon pariin metriin, johon sitä tarvitsimme. Viisi grammaa enemmän ainetta olisi ollut täydellistä, mutta sen takia ei kannattunut enää uutta tuubia lähteä hankkimaan, vaan tuolla mentiin, mitä olemassa oli.

Jälleen kerran pohdin asiaa nuukailun kannalta ja mietin, miten monta kiloa yhtä ja toista aineta menee hukkaan esimerkiksi rakennustyömailla. Juu, tiedänhän minä sen, että aika on kallista, mutta silti väittäisin, että tarvikesäästö olisi melkoinen, jos purkkeja, purnukoita ja tuubeja käytettäisiin loppuun asti, eikä vain siihen asti kun niistä helposti tulee. Yksi viilto mattopuukolla ja tuubista riittäisi ainetta vielä vaikka mihin ja kaatopaikoillakin olisi vähemmän jätettä.

Meidän remontissamme tuo muutaman euron säästö ei suuria merkitse, mutta tulipahan taas hyvä mieli siitä, että onnistuin nuukailemaan jossain ja aikaakin säästyi, kun ei tarvinnut lähteä uutta kittituubia hakemaan.

Jaksaa, jaksaa, jaksaa...

Viimeistä viedään... huonetta nimittäin ja remontista on jälleen kyse. Tunnelmat ovat kyllä rehellisesti sellaiset, että tekisi mieli nostaa molemmat kädet pystyyn ja huutaa, ettei todellakaan jaksa, ei enää. Mutta nyt vaan on pakko jaksaa, pakko, pakko, vaikka hampaat irvessä. Hiljaisina työpäivinä olen lohtulukenut Kaksin kaunihimpi - blogia ja voimaannuttanut itseäni sillä, että jos Spatz selviää kaikesta tuosta, on minunkin pakko selvitä jostain niin pienestä kuin kahdesta työpaikasta ja yhdestä remontista, vaikka taustalla painaisi se kunnollisen kesän puuttuminenkin.

Nyt on siis keittiön kaapit suunnilleen täytetty ja ihmeellistä kyllä astiat noin suurinpiirtein saatu mahtumaan takaisinkin, eikä hävikkiäkään ole rikkumisen takia tullut. Muutama lasipaketti odottaa edelleen purkamista, mutta niistä suurin osa toimii tällä hetkellä suojakankaiden painoina kirjahyllyn päällä.

Hampaita kiristyttää se, että viime viikolle luvatut kylpyhuoneen kaapit on luvattu asentaa ensi viikolla. Kyllä, tilasimme ne noin kolme viikkoa sitten, jotta asentajat ehtisivät paikalle ajoissa ja niin näppärästi firman puolesta luvattiin, että asennus hoituu viikolla 29 (olisimme voineet jopa valita viikon 28). Kun viikon 29 eli viime viikon perjantaina ei kuulunut mitään, Herra Kirjoitus soitteli firmaan ja sieltä luvattiin asennus tälle viikolle, nyt kun eletään perjantaita, niin soittivat sieltä päin, jotta asennus onkin ensi viikolla tiistaina. Siis vaatimattomat kaksi viikkoa myöhässä sovitusta. Jos joku vielä ihmettelee, miksi ihmiset suosivat Ikeaa, niin ehkä juuri tästä syystä. Jos mekin olisimme hypänneet autoon jo tuolloin kun tilasimme kaapit tästä firmasta, niin ne olisivat olleet koottuina jo ainakin viikon, vaikka Ikea kaappien kokoaminen onkin luku sinänsä. Tulipa jälleen kerran todistettua se, että ei kannata suosia suomalaista ja teettää tilaustyötä, koska aikataulut eivät pidä.

Olen entistä vakuuttuneempi tuunattujen huonekalujen ja kierrätyksen hedelmällisyydestä, omannäköistä jälkeä omalla aikataululla. Anteeksi vaan, jos yrittäjiltä menee leipä, minä yritin tarjota sitä, mutta haluan myös luotettavuutta vastineeksi; jos sovitaan joku aika sen tulee pitää tai ainakin ilmoittaa ennakkoon muutoksista. Nyt oli kyllä kovasti pahoiteltu asiaa, mutta tuo viimeviikkoinen  hiljaisuus ja tämä myöhästely painaa sen verran vaakakupissa, etten taida enää tulevaisuudessa hankkia heiltä mitään. Tämä ei ollut ensimmäinen kerta, kun kyseisestä firmasta tilaamme, mutta saattoi kyllä olla viimeinen. Joku voi todeta, että minusta on tullut herkkänahkainen, kenties niin onkin - olen vain niin turkasen turhautunut ja kyllästynyt siihen, että niin moni asia ei toimi niin kuin sovitaan, kun olen itse tottunut pitämään kiinni siitä mistä sovitaan. Kun on tottunut luottamaan siihen, että asiat hoituvat, on äärimmäisen turhauttavaa joutua vahtimaan, soittelemaan perään ja vääntämään kättä pikkuasioista, mutta sellaiseksi tämä elämä on nykyään mennyt.

Koetan jaksaa vielä pari viikkoa ja sitten, mikäli uusia viivytyksiä tahi ikäviä yllätyksiä ei kaivaudu jostain esiin, pitäisi olla valmista. Sekin helpottaa, kun toinen työ jä hetkeksi tauolle, ja jää enemmän aikaa valmistella muita projekteja. Sillä kyllä se "työstä käy", että tekee kahta lähes täyttä työpäivää ja jeesailee remontissa siinä sivussa.

Oma rakas sänky

Kyllä se vaan niin on, että oma sänky on se paras sänky. Remontissa on taas edetty pykälän verran eli viime yön nukuimme pitkästä aikaa sängyssä ja peräti makuuhuoneessa. Tuo siis tarkoittaa sitä, että myös eteinen on saatu kutakuinkin valmiiksi. Herra Kirjoitus kiinnittelee tänään vielä peitelevyjä  ja ovenkahvoja sekä sutii pari pensselillistä paikkamaalia sellaisiin kohtiin, joihin vielä oli vähän jäänyt jotain korjattavaa. Lamppu ei vielä ole katossa, eikä sitä laitetakaan ennen kuin kylpyhuoneen kaapistot on saatu paikalleen. Sitten pitäisi olla kokonaan valmista eteisen suhteen.

Makuuhuonekin on melkein kunnossa. Kuten jo alussa mainitsin, niin sänky puhtoisine petivaatteineen (että tuntui melkoiselta luksukselta köllähtää mankeloituihin puhtaisiin lakanoihin sänkyyn) siirrettiin takaisin makkariin, samoin iso osa muista kaluisteista.

Tätä projektia siis jatketaan vielä tänään työpäivän jälkeen samoin eteisen kaappiin täytetään loput tavarat. Tavaroiden lisäksi makuuhuoneesta puuttuvat verhotangot. Makkariin kelpaavat samat vanhat tangot kuin ennenkin, kiinnityskoukut varmaan vaan pitää uusia. Tämä epävarmuus siksi, etten yhtään muista, millaiset nuo kiinnikkeet olivat. Toimivat kyllä toki, mutta olivatko niin siistit, että ne kehtaa ruuvata seinään uusien tapettien päälle - kuten tästä huomaa, nälkä kasvaa syödessä ja pyrkimys täydellisyyteen alkaa hipoa pilkun viilausta. Löysin eteisen lattiaa kuuratessani muutaman maalipilkun, joiden irrottamiseen käytin kohtuuttoman kauan aikaa, samoin sentti kertaa sentin kokoisen puuttuvan tapetinpalasen liimaamiseen. Kyseinen palanen puuttui huoneen nurkasta, listankulmasta, joten se ei edes olisi näkyvillä, mutta siitä huolimatta se oli pakko korjata. Mitään vikaa ei saa löytyä, nyt kun kerran kaikki on uutta ja kiiltävää...No, kyllä niitä vikoja kuitenkin amatöörien tekemisistä löytyy, ei sille voi mitään. Menin esimerkiksi maalaamaan levyoven siveltimellä, telaa siihen olisi pitänyt käyttää, jotta jälki olisi ollut tasaista, joten nyt on sitten kylppärin ovessa kivat siveltimen jäljet. Asuntomme alkuperäiset puiset ovet kun käyttäytyvät maalatessa eri tavoin kuin nuo modernit lastulevyovet, ne saattoi maalata siveltimellä ja jälki oli tasaista. Aina oppii uutta ja toisen oven suhteen jälki oli jo huomattavasti parempaa.

Tämän ja huomisen illan pistän tavaroita paikalleen ja pesen pyykkiä urakkatahdilla, joten uskoakseni keskiviikkoaamuna koti alkaa näyttää taas melkein kodilta. Mitä nyt sitten olohuoneen tavarat muuttavat keittiöön evakkoon remontin ajaksi... se on kuitenkin sitten viimeinen huone, joten kun tähän asti on selvitty, niin kyllä siitäkin sitten selvitään...