Itsekuripäiväkirja; viikko 12

Luvassa vielä edellisiäkin tylsempi itsekuripäiväkirjaraportti. Yhtään tavaraa en ole ostanut, herkkuja kylläkin. Olen muutaman kerran muistanut lämmöllä, sellaisella kuumien grillihiilien ajatuksella sitä tolvanaa...tuota anteeksi neropattia, joka keksi pistää Mammuttimarkkinoiden kestotarjoukseen irtokarkit ja sipsipussit kaksi kappaletta tosi edullisesti. Niihin on tullut langettua, mikä taas ei tiedä hyvää vaa'an lähestymisen suhteen. Kunpa sitä olisikin ihmisellä itsekuria noiden suhteen, vaan kun ei ole...

Viimeinen työviikko ennen lomaa oli tyypilliseen tapaan sellainen, että tunteja kertyi ylitöiksi asti, vaan mitä siitä kohta on aika lomailla ja huilata.

Miksiköhän ylipäänsä yritän kirjoittaa jotain raporttia, koska koko homman voisi kiteyttää yhteen ainoaan virkkeeseen: tavaraa ei ole tullut, mutta rahaa on mennyt rturhuuksiin ja lihonutkin olen. Siinäpä se, mitä sitä kaunistelemaan. Lyhyestä virsi kaunis tällä kertaa.

Ihon outo reaktio

Hankin tässä pari vuotta sitten varsin hintavat Mary Kay- merkkiset kasvojen puhdistusaineet, pakettiin kuului "ajan pysäyttävä" päivittäiseen käyttöön soveltuva kasvojen puhdistusaine, kosteusvoide ja silmänympärysvoide. Noiden lisäksi ostin öljyttömän normaalille/rasvaiselle iholle soveltuvan kosteuttavan geelin.

Myönnetään, että kiilotin kilpeäni sen suhteen, että otin nuo kalliimmat tuotteet käyttöön anoppilaan, mutta tosiasia on myös, että kosmetiikkavarastoni on siinä vaiheessa, että nyt oli noiden vuoro tulla käytetyksi pois, jo ihan päivämääränkin takia. Viimeinen käyttöpäivä kun oli tulevalle kesälle. Voin siis olla jokseenkin tyytyväinen siihen, että nyt aletaan jonkun kosmetiikan osa-alueen suhteen olla aisoissa varaston suhteen ja aikataulussa käytön suhteen.

Parissa päivässä pesemisen aloittamisen jälkeen alkoi kuitenkin suun ympäryksen iho kuivua. Ensiksi ajattelin, että kyseessä on vain vedestä johtuva reaktio, joka menee kyllä nopsasti ohi. Ei mennyt, mutta ei onnekseni hirveästi pahentunutkaan. Ainoa muutos, mitä piti tehdä oli ihon rasvaaminen tuolla geelillä kolmesti päivässä eli aamulla (vaikka ihon puhdistamiseen en aamuisin tuota puhdistusainetta käyttänytkään), iltapäivällä meikinpoistamisen jälkeen (tässä vaiheessa puhdistin meikit ensin neitsytkookosöljyllä ja sitten pesin tuolla Mary Kayn puhdistusgeelillä) ja vielä kolmannen kerran ennen nukkumaan menoa.

Kasvojen muu iho voi hyvin ja tuo kosteuttava geeli imeytyy ihoon ihanasti, mutta silti jotenkin on nyt vähän ristiriitainen olo. Tuotteet olivat melko kalliita (ollaan rehellisiä, minun makuuni räävittömän kalliita kun ykis purtilo maksoi 40€), mutta olin silti ajatellut sijoittavani niihin ensi vuonna eli siis ostavani uuden puhdistusaineen ja ehkä jotain muutakin. Nyt olen tilanteessa, jossa en oikein tiedä, mitä pitäisi ajatella ja tehdä. Pitäisikö jatkaa kokeilua edelleen ja katsoa miten iho käyttäytyy ko. aineiden kanssa eri ympäristössä vaiko siirtää kokeilun jatkamista siihen, kun stressitaso laskee ja ollaan jälleen omissa oloissa kotona eli kesäkuulle.

Tiedostan kyllä sen, että vesipohjainen kosmetiikka pilaantuu herkemmin kuin muu, joten sen vuoksi tuo testaamisen siirtäminenkään ei houkuta. Mietin myös ankarasti sitä, miten käy haaveideni uusien tuotteiden suhteen. Varsinkin, kun juuri lukemieni ihon kemikaalikuormaa käsittelevien juttujen perusteella vaihtaminen moneen kertaan usean tuotteen ja sarjan välillä lisää ihon kemikaalikuormaa kiitettävästi. Tässä kohtaa pihi-minäni ainakin on sitä mieltä, että en ole valmis sijoittamaan montaa kymppiä tuotteeseen, josta tulee outoja ihoreaktioita. Ehkä se vaan pitää ihan omakohtaisesti kokea, että kallis hinta ja konsultin suositukset ei aina tarkoita tuotteen sopimista juuri sinulle.

Netistä vieraantumista ja helmikuun laskelmat

Huomaan pahasti vieraantuneeni netistä ja blogistaniasta myös. Aikaisemmin nautin pika-annoksen sitä ensimmäisen kerran heti aamukahvin kera eli käytännössä niin pian ylös nousemisen jälkeen kuin mahdollista. Nyt on mennyt viikkoja, etten ole avannutkaan lempiblogieni sivuja ja omakin on jäänyt pahasti retuperälle. Asiaa ja ideoita kirjoittamiseen olisi, mutta jotenkin vaan ei jaksa, ei ehdi, ei kykene.

Tänään kuitenkin sain vihdoin ja viimein napsuteltua kasaan helmikuun tilinpäätöksen tavaroiden osalta, se löytyy siis täältä.

Vielä tällä viikolla töitä tehdään urakalla ja sitten edessä on laskeutuminen leppoisiin lomatunnelmiin, jotka toivottavasti mahdollistavat paluun myös oman ja muiden blogien pariin. 

Itsekuripäiväkirja; viikko 11

Tämän viikon itsekuripäiväkirja saattaa olla tylsintä luettavaa sitten projektin aloittamisen. Tylsää ja tapahtumatonta, vain töitä ja vähän lisää töitä. Sentään olen saanut hillittyä itseäni sen suhteen, etten ole räjähdellyt tai melskannut silloin kun asiat eivät ole menneet niin kuin olisin halunnut.

Rahaa en juuri ole käyttänyt, vaan kaikki meille ilmestyneet tavarat ovat olleet ilmaisia. Uutta on noin 4 kiloa kynttilöitä tai kynttilän jämiä sytykeruusuprojektia varten ja koivuinen kukkapöytä. Myönnän, että meillä varmaan on kukkapöytiä ihan tarpeeksi jo muutenkin, mutta kun tuo Artek-tyylinen pöytä oli tarjolla ilmaiseksi melkein naapurissa, oli pakko tarttua tilaisuuteen ja käydä hakemassa se kotiin.

Poispäin olen antanut muutaman kappaleen säilytyslaatikoita, mikä on tietenkin kovin vähän, mutta annettakoon se anteeksi, kun en ole kotona, enkä siis pysty samalla tavoin lisäämään uusia meille tarpeettomia tavaroita tarjolle.

Plussaa on siis se, että ostoksia ei ole juuri tehty. Miinusta taas sitten se, että ulkona on syöty monta kertaa ja herkkujakin on tullut osteltua. Näihinkin on (teko)syynä se, että emme asu kotona, joten kokkausmahdollisuudet ovat mitä ovat - ja ihan oikeasti, kuka jaksaa vielä 13 tuntisen työpäivän jälkeen kokata eväitä seuraavaksi päiväksi. Minun onneni on ollut se, että kulunut viikko ei ole ollut mitenkään normaali työviikko, lähdin maanantai aamuna yötöistä suoraan seuraavaan työpaikkaan, jatkoin samoissa hommissa tiistain ja keskiviikon, palasin normaalitöihini torstaina ja jatkoin vielä perjantain ja lauantain. Onnekseni olen saanut eväsavustusta sekä äidiltä että kummitädiltä, joten pääsin pitkistä työpäivistäni todella helpolla.

Talous on plussalla edelleen, vaakaa en ole nähnyt läheltä, joten sen suhteen en ala esittää veikkauksia, mutta vaatteet mahtuvat paremmin päälle ja ihmeesti olen jaksanut, joten ehkä se huono syöminen ja herkkujen vähentäminen jotain merkitsee.

Kuvaa rukseineen ei ole tarjolla tälläkään viikolla, syynä edelleen se skannerin puuttuminen.

Ihana kevät

Miten mielettömän upea kevät aamu tänään olikaan. Aivan uskomattoman upea auringonpaiste, lintujen liverrystä, keväisen hehkuva sininen taivas parilla valkoisella pilven hahtuvalla. Ilmassa aavistus talvista kirpeytää ja pakkasen kovettama maa jalkojen alla. Vähän jäätä ja pikkuisen lunta merkkinä siitä, että talvi on ollut, mutta kuitenkin selkeästi menossa pois.

Miuten rakastankaan näitä talven taitteen aamuja. Ne ovat valoisia, ihanan kirpakoita, jotenkin niin täydellisiä. Suurimpana syynä rakkauteeni noita aamuhetkiä kohtaan on lisääntyvä valo ja aurinko, ne kun tuntuvat antavan lupauksen siitä, että kesä on tulossa aivan kohta ja että siitä tulee upea, ihana aurinkoinen kesä.

On outoa, että minä keskitalvella syntyneenä olen niin täydellisesti kesän lapsi. Rakastan kesää, lämpöä, valoa ja aurinkoa. Inhoan talven kylmyyttä, märkyyttä, lumisadetta ja pimeyttä. Sen vuoksi jokainen merkki kesän lähestymisestä on minulle niin kovin tärkeä.

Valokuvia tuosta olisi pitänyt ottaa muistoksi, mutta en kyennyt kiskaisemaan itseäni kameran hakuun. Seisoin vain keskellä sitä hiljaista ihanaa hetkeä, enkä voinut rikkoa sitä juoksemalla hakemaan kameraa. Joten valitettavasti hetki tallentui vain sieluni silmille, mutta ehkä sitten seuraavalla kerralla.

Toisin kuin luulet

Kuvittelin, että kun saan työni urakoitua valmiiksi, minulle koittaa vapaus ja paljon aikaa, jolloin voin päivittää blogia ja ottaa takaisin niitä menetettyjä hetkiä. Turha toive, ilmeisesti ongelmani on se, että suunnittelen elämäni liian tarkasti etukäteen, jolloin se sitten tietenkin muistuttaa arvaamattomuudestaan ja järjestää yllätyksiä. Yleensähän nämä yllätykset eivät ole mitenkään mukavia, vaan ihan jotain muuta. Niin nytkin. Pääsin viettämään vapaailtani ensiavussa anopin vuoteen vierellä rahoittelemassa kipeää ihmistä, joka tuskastuu tapahtumattomuuteen ja haluaa lähteä kotiin. Miten tekikään mieleni sanoa, että juu sopii, mutta sitten olet hiljaa, etkä vingu yöllä takaisin tänne, jos sattuu sattumaan vähän enemmän. Sillä paljon mieluummin minäkin olisin ollut nauttimassa omasta rauhastani kuin siellä kuluttamassa aikaani. Eikä se ollut sen paremmin minun kuin anopin tai sen ainokaisen päivystävän lääkärinkään vika, että potilaita oli paljon ja koko ajan tuli lisää eli odotus aika venyi tuskallisen pitkäksi.

No, pisinkin ilta päättyy joskus ja asiat etenivät eli anoppi sai diagnoosin ja tautiin auttavat lääkkeet ja pääsimme apteekin kautta kotiin. Sen verran toki meni myöhään, että ei jäänyt enää aikaa blogille. Onneksi sentään jäi aikaa nukkumiselle, jotta jaksoi mennä seuraavana päivänä töihin.

Ehkä tämä on minulle hyvä muistutus siitä, että ei kannata suunnitella elämää ihan hirveän tarkasti päiviä tai viikkoja etukäteen, koska silloin usein käykin niin, ettei suunnitelmia pysty noudattamaan. Tai siis pystyy toki, mikäli täydellisen itsekkäästi ajattelee vain itseään ja elää sen mukaan. Kovin usein tuo vain ei ole mahdollista.

Tältä meillä näytti

Nyt kun entisestä kylpyhuoneestamme on jäljellä enää muistot, ja aika alkaa parantaa luopumisesta tulleita haavoja, on aika pistää jakoon viimeisenä koti-iltanamme otetut kuvat kylpyhuoneestamme.

Kyllä minä edelleenkin ottaisin takaisin nuo samanlaiset kaakelit, jos se olisi ollut mahdollista.