sunnuntai 8. maaliskuuta 2015

Itsekuripäiväkirja; viikko 10

Tällä(kin) viikolla on tarjolla vain tekstiä ja vielä kovasti tylsää sellaista. Kuluvan viikon aikana on tehty töitä, töitä ja vähän vielä lisää töitä - sen lisäksi nukuttu se mitä on ehditty ja siinä se sitten onkin ollut. Vapaa-ajan ongelmia ei juurikaan ole ollut. En jaksa laskea työtuntejani kovin tarkasti, sillä niitä on tosiaan kertynyt ihan kiitettävästi, pikaisella laskulla ainakin 85 tähän viikkoon.

Tavaroita ei ole poistunut, mutta eipä myöskään juuri mitään uutta ole tullut hankittua. Yhden lampun olen ostanut, mutta sekään ei tule meille vaan serkulleni Rusetille, joka ystävällisesti toimii kukkiemme "keinoemona" remontin ajan. Hän kertoi löytäneensä tori.fi:stä lampun, jonka haluaisi, ja kun sen sijainti osui likelle kulkureittiäni, niin kävin sen hänelle hakemassa kiitokseksi kukkien majoittamisesta. Tässä kohtaa on sitten rehellisyyden nimissä tunnustettava, että vaikka hankittua on tullut vähän, niin tavaraa on kyllä kertynyt varastoihin lisää, sillä olen edelleen liian perso ilmaiselle tavaralle. Työkaverini muuttopoistoista on meille tällä viikolla kertynyt paitsi Pori-aiheiset pelikortit myös pitsiverhot, jotka hän oli hylännyt. Myös tölkinklipsuja olen tulevia askarteluja varten saanut lahjoituksena. Vastaavasti olen sitten toimittanut eteenpäin melkoisen määrän kahvipusseja, joten oltaisiinko noiden askartelumateriaalien suhteen suunnilleen tasapainossa.

Tilin saldo näyttää enemmän kuin viime viikolla ja vaaka vastaavasti vähemmän eli niiden suhteen on kaikki niin kuin pitääkin. Yllättävän hyvin olen onnistunut vastustamaan kiusauksia, eikä kaupoista ole tarttunut karkkia mukaan kuin kerran. Silloin tekosyynä käytin uutuuden testaamista, sillä hankintana oli Maraboun uuttuuspusseista se, missä on kirpeitä karkkeja ja Daimeja. Varsin hyvä sekoitus tuo kyllä oli, tosin Daimeja olisi saanut olla vähemmän ja niitä toisia suklaa-toffee karkkeja vastaavasti enemmän. Olen kuitenkin ihan tyytyväinen, yksi karkkipäivä viikkoon ei ole paljon entiseen jokapäivä iso irtokarkkipussi meininkiin verrattuna. Pikaruokaa on tullut syötyä, mutta vastaavasti sipsejä ja muita mässytettäviä sitten ei. Pikaruoka ei ole ollut tavallisen ruoan lisänä, vaan ruokana ja sitäkin on koitettu valita sieltä terveellisemmästä päästä, runsaalla salaatilla yms.

Remontin suhteen fiilikset ovat odottavat, kävimme ostamassa allaskaapin, peilikaapin ja suihkukaapin viime viikolla. Tällä viikolla kiikutimme ne sitten asuntoon ja saimme todeta, että muutamassa päivässä asunto oli kokenut melkoisen muutoksen, jota tuolla aiemmin jo kuvin esittelinkin. Ne kuvat oli siis otettu ensimmäisen päivän jälkeen ja muutoksia on tullut paljon sen jälkeenkin, kaikista vaan ei ole kuvia otettuina, vaikka ehkä siellä pitäisi käydä joka ilta katsomassa, mitä oikein on tapahtunut. Tosin tämän viikon jälkeen aletaan olla sitten siinä vaiheessa, että pariin viikkoon ei tapahdu mitään ja sitten taas edetään suurin harppauksin.

Ensimmäinen evakkoviikko anoppilassa on mennyt vaihtelevin tunnelmin, kyllä se oma koti vaan on oma koti ja oma sänky kaikkein paras.


lauantai 7. maaliskuuta 2015

Eteenpäin ja taaksepäin

Blogissa on ollut kovasti hiljaista viime aikoina, mikä käytännössä tarkoittaa sitä, että muussa elämässä on sitten ollut sitäkin vilkkaampaa. En ole juuri konetta ehtinyt viimeisten parin viikon aikana avata, ihan pakolliset jutut on tullut hoidettua, mutta kaikki muu on sitten jäänyt odottamaan aikaa parempaa.

Olen tällä hetkellä siinä vaiheessa että kakkos tai oikeastaan kolmostyöni pyörii vilkkaimmillaan eli muutamat viime päivät ja pari tulevaakin päivää olen käytännössä yötä päivää töissä. Kunhan jaksan ensi viikon keskiviikkoon asti painaa, niin sen jälkeen helpottaa ja voi miettiä ehkä jotain muutakin kuin työn tekoa.

Olen koonnut menneistä parista viikosta itselleni sotkuisia muistiinpanoja, joista on tarkoitus purkaa kirjoituksia jo menneeseen aikaan samalla kun päivitän nykyisiä tapahtumia tulevaan. Myös itsekuripäiväkirjat päivittyvät kohdilleen, vaikka tästä huhtikuun loppuun saattaa käydä niin, että varsinaiset kopiot kirjan sivuista jäävät tulematta ja tilalla on vain tekstiä. Tämä siitä syystä, että skannerimme on laatikossa muovien alla enkä jaksa tai ehdi roikkua työpaikalla vapaa-ajalla skannaamassa noita sivuja. Niin ja jos rehellisiä ollaan, niin ei niiden anti kovin kummoinen taida olla - ruksit on ovat viime aikoina kertyneet varsin pitkälle samoihin paikkoihin.

Blogi päivittyy siis hetken aikaa sekä eteen että taaksepäin, jotta saan koottua kaikki muistot ja muistelmani tästä mielenkiintoisesta ajasta talteen.

perjantai 6. maaliskuuta 2015

Ilmaisen tavaran houkutus

Työkaverini tekee muuttoa isosta omakotitalosta, jossa hän perheineen on asunut jo reilut kolmekymmentä vuotta, pienempään. Hän tyhjäilee kaappejaan pikkuhiljaa ja osan tavaroista hän toi meille töihin sitä varten, että me työkaverit voisimme halutessamme ottaa ne.

Ilmaisen tavaran viettelys on melkoinen, enkä minä tietenkään pystynyt vastustamaan sitä. Ensimmäisellä kerralla kotiutin pari lankakerää, korkkaamattomassa paketissa olevan palapelin (joka on tarkoitus antaa eteenpäin) ja kaksi lautapeliä. Retrohenkinen 90-luvun Pori-peli nyt vain oli sellainen must-juttu, joka sopi loistavasti täydentämään pelikokoelmaamme, ja koska vintage kimple ei tuntunut kelpaavan kenellekään, oli minun pakko poimia sekin talteen.


Tuo Pori-peli on tosiaan peräisin kultaiselta 90-luvulta, muutoin kuin Monopoli, mutta yritykset ja kuvitus Porista. Käsittääkseni noita samoja pelejä on tehty aika monesta kaupungista tuohon aikaan, muistan nähneeni ainakin Tampere ja Espoo versiot samasta aiheesta.

tiistai 3. maaliskuuta 2015

Putkiremontin ensimmäiset päivät

Takana on ensimmäiset evakkopäivät ja heti toisen päivän illalla oli pakko tunkeutua nuuskimaan, miltä meillä nyt näyttää. Pakko tunnustaa, että itkuhan siinä meinasi päästä, kun kävi kylppäriin kurkkimassa. Enstistä olivat niin amme kuin kauniit kaakelitkin - tai ainakin suurin osa niistä. Paljon olivat saaneet tuossa parissa päivässä aikaan. Muu asunto oli suojattu muoveilla, jos ei nyt hyvin, niin ainakin kohtuullisesti, samoin lattiat olivat saaneet levypeitteen, joka toivottavasti parketti säilyy edes jotenkin hengissä. Sähkö tietysti oli katkaistu ja vesi samoin eli kännykän taskulampun valossa siellä kuikuilimme, valoa kun ei juuri ollut, kun kaikki mahdolliset ovet olivat kiinni ja muut oven reiät muovitettu umpeen.

Tältä meillä kuitenkin näytti kaksi päivää remontin alkamisen jälkeen.




Viimeisin kuva on siis eteisestä ja tuo raidallinen on eteisen seinää.

maanantai 2. maaliskuuta 2015

Nokkospasta

Koska jopa lähes kaikkea vihreää syötävää kammoava Herra Kirjoitus totesi, ettei se nyt niin pahaa ollut, niin laitan tämän pikaruoan ohjeen talteen. Toki se edellyttää jossain vaiheessa vähän enemmän valmisteluja (siis nokkosten keräämistä ja ryöppäämistä), mutta on sitten valmistusvaiheessa varsin nopeaa tehdä.

Nokkospastaa varten tarvitset

pastaa  (itse käytin fusilli-pastaaa ja katsoin paketin kyljestä viiden hengen annokseen tarvittavan määrän)
n. 3 dl ryöpättyjä nokkosia
1 rasia tuorejuustoa maun mukaan
1 prk ruokakermaa
yrttejä (minulla oli pakkasessa kirveliä ja persiljaa)
suolaa
pippuria

Pasta keitetään pakkauksen ohjeen mukaan. Nokkoset hienonnetaan pieneksi silpuksi. Kun pasta on kypsää lisätään sen sekaan nokkoset, ruokakerma, tuorejuusto ja yrtit. Tarvittaessa lisätään hiven suolaa ja pippuria. Sekoitetaan kunnes on tasaista ja juusto kunnolla sulanut. Tarkistetaan maku, yrttejä voi lisätä maun mukaan. Makua voi vaihdella käyttämällä eri makuista tuorejuustoa tai ruokakermaa.

Erinomaista esimerkiksi lohen kaverina.


sunnuntai 1. maaliskuuta 2015

Itsekuripäiväkirja; viikko 9

Kuukausi on siis vaihtunut ja eletään maaliskuuta. Täsmälleen sanoen nyt on viimeinen päivä omassa rakkaassa kodissamme, huomenna aamusta alkavat porat surista ja koneet jyristä ja meidän kolmen kuukauden mittainen evakkoretkemme alkaa.

Viime päivät ovat olleet melkoisen hektisiä kodin tyhjennyksen merkeissä. Kamalinta on tietenkin se, että kovin paljon on asioita, joita vielä tarvitaan, ja joita ei siis voi siirtää mihinkään pois ennen kuin tänään. Se taas tarkoittaa sitä, että tästä on tulossa melkoisen pitkä ja raskas päivä. (Edit: Näin jälkikäteen voi sanoa, että niin todella oli. Aamusta aikasesta aloitettiin ja kymmenen jälkeen illalla päästiin lähtemään kohti uutta kortteeria. Kuvittelimme olevamme talon viimeiset asukkaat ja sitkeimmät sissit, mutta jouduimme toteamaan, että naapurirapussa oli joku vielä sitkeämpi, siinä asunnossa kun paloivat valot ja liikkuivat ihmiset vielä siinä vaiheessa, kun me jo lopullisesti lähdimme).

Itsekuripäiväkirjaan ei ole juuri tarjolla mitään uutta, tuhlannut en ole, mitään kiellettyä en ole ostanut, vaikka monesti on tehnyt mieli. Jääkaapin ja pakasteen sisällön olen saanut hyödynnettyä kokonaisuudessaan - viimeiset nokkoset keittelin nokkospastaksi, jota tarjoan itselleni pakkasesta löytyneen kylmäsavulohen kera. Marjatkin on melkein voitettu, kummankin meidän työkaverit pääsevät nauttimaan mustikkarahkaa huomenna ja minulle jäi vielä evääksi muutama rasia mansikoita. Ne sijoitan työpaikan pakkaseen ja aion nauttia sieltä sitten tulevaisuudessa eli ensi viikolla. Ruokahävikki ei kuitenkaan ole ihan nolla tällä viikolla, vaikka pakastimet onkin nyt tyhjätty. Jääkaapissa oli muutama dippikastikepussukka, jotka pistimme roskiin, samoin viemäriin päätyi purkillinen homehtumaan päässyttä hilloa ja saksanpähkinäetikan jämät. Tuo etikka oli kyllä tosi hyvänmakuista, mutta sitä oli kuitenkin pullon pohjalla enää niin vähän etten kehdannut viedä sitä täyttämään appiukon jääkaappia.

Liikkunut en ole muutoin kuin töiden merkeissä, mutta en myöskään ole ostanut herkkuja tai roskaruokaa. Eli kohtuullisesti siis kuitenkin on sen suhteen mennyt.

Tavaroita on helmikuun aikana poistunut aikas paljon, itse asiassa niin paljon, että oikeastaan yllätyin. Hankinta/saapuneet listalla kun oli kuitenkin aika paljon ilmaistavaraa, jota meille on tullut esim. 8 tuubia perusvoidetta, monta avainnauhaa, kaksi peliä jne. Kaikkiaan 27 uutta tavaraa oli etsiytynyt ovestamme sisään. Onneksi niitä poistoja on sitten mittavasti enemmän, sillä kaikkiaan poistoja oli kertynyt 132 kappaletta kuukaudessa. Joukossa toki ihan roskiksi laskettavia tavaroita, jotka olivat päässeet pesiytymään kaappiin kuin huomaamatta, mutta myös iso määrä vaatteita, kynsikoristeita jne. Todellista määrää lisää toki vielä se, että monta muovirasiaa laskettiin yhdeksi, samoin laatikollinen lehtiä ja iso pussillinen kyniä ja kahvipusseja. Kuitenkin meillä on tavaroita 105 vähemmän helmikuun lopussa kuin alussa.

Pahinta tuossa on tajuta se, että tuollaisen määrän vähennys ei vielä tunnu yhtään missään, huomaisikohan sen paremmin, jos pistäisi nollan perään? Mutta hyvä alkuprojektille on se,  että alkuvuodesta on poistunut jo 156 tavaraa, mikä on siis vajaa puolet tavara päivässä haasteen määrästä.

maanantai 23. helmikuuta 2015

Onneksi jemmasin

Ihan vielä ei ole aika näyttää kuvia siitä hävityksen kauhistuksesta, joka meillä vallitsee, mutta senkin aika tulee pian. Sen sijaan olen tässä viime päivinä onnitellut itseäni oikein urakalla siitä, etten ole minimalisti ja myös kironnut sitä samaa asiaa ja Pentikin astia politiikkaa.

Jos lähdetään siitä positiivisesta puolesta, niin onnitteluja itselleni olen jakanut sen vuoksi, että olen säästänyt vinttiä tukkimassa kasan turhia pahvilaatikoita, pahvilaatikoita, joihin suurin osa astioistamme on ollut pakattuna. On muuten ollut kohtuullisen helppoa tyhjätä kaappeja niiltä osin, kun on vain pistellyt astiat omiin tukeviin laatikoihinsa ja pakannut ne pienet loodat isompaan. Ison laatikon on voinut sitten siirtää olohuoneen nurkkaan odottamaan aikaa parempaa.

Tähän samaan asiaan liittyy Pentikiin kohdistunut manaamiseni. En ole koskaan aikaisemmin miettinyt sitä, mutta eihän heiltä koskaan saa astioille laatikkoa, vaan kaikki pakataan paperiin ja pistetään kassiin. Näin jälkikäteen ajatellen, olisi kyllä ollut äärimmäisen mukava saada noinkin hintaville astioille myös kunnolliset laatikot mihin pakata. Tunsin itseni äärimmilleen huijatuksi, kun edullisemmat Arabian ja Iittalan astiat menivät tuosta vaan omiin näppäriin laatikoihinsa ja näiden kalliimpien kanssa joutui tekemään sen seitsemän viritystä, että pakkaaminen onnistuisi riittävän hyvin ja pysyisivät ehjinä.

Jokainen varmaan arvaa myös sen toisen kiroilun aiheen tai siis mihin se liittyy. Fiksulla minimalistilla kun ei olisi noin paljon astioita eikä siis niiden aiheuttamaa ongelmaa tällaisessa tilanteessa. Sen kuitenkin päätin, että yhään ainoaa lautasta, mukia, lasia tai kahvikuppia en enää tähän huusholliin osta. Niitä on nyt sen verran, että niillä pärjätään loppuelämä ja jos kesken loppuvat, niin kertakäyttölautasia ostan sitten seuraavaksi.

Keittiön kaapeista on nyt käyty läpi reilu kolmannes, joten kyllä tämä homma tästä pikkuhiljaa etenee. Olohuoneess kirjahylly on jo verhoutunut lakanoihin suurimmalta osaltaan. Kylpyhuone on vielä pitelemättä.