Vuoden sukat

Siitä on varmaankin melkein vuosi, kun olen viimeksi saanut puikoiltani aikaiseksi sukkaparin. Jotenkin vain kaikki mielenkiinto kutomiseen katosi tuossa viime kevään jälkeen, kiitos puutuvien sormien ja kipuilevien käsien. Tiedän aloittaneeni nämä sukat jossain vaiheessa viime kevättä ja niistä toinen oli valmiina ja toinen kudottuna odottamaan kantalappua ja sellaisina ne marinoituivat käsityökassisani tosiaan kuukausia.

Viimeistelyyn meni ihan kokonainen ilta... on tietenkin tilanne on vähän toinen, nyt kun käsi oikeasti on kunnossa.

Tässä ne sitten ovat, vuoden sukat. Tämän vuoden ensimmäiset ja viime vuoden viimeiset.

Materiaalina Virtain villan Suomen lampaan villaa värinä harmaa. Käyttäjä olen ihan minä itse, maalle menevät saapassukiksi. Mallina se vanha ja hyväksi havaittu miesten saapassukkamalli. Koska ovat täyttä villaa, nämä varmaan ovat superlämpöiset, mutta tuskin kovin kestävät, joten parsimista on varmaan luvassa.

Rasvainvaasio

Menin sitten ilmeisesti kertomaan väärässä (tai oikeassa) seurassa minulle sattuneesta meikinpoistoainekömmähdyksestä eli siis siitä, miten kuvittelin meikinpoistoaineen riittävän pitkälle tulevaisuuteen ja miten se sitten loppuikin jo tammikuun alussa. En ilmeisesti tullut maininneeksi kyseisessä seurassa sitä, ettei tuo meikinpoistoaineen loppuminen sitten loppuviimeksi niin huono juttu ollutkaan, koska pääsen käyttämään pois kaikki kaappeihin jämähtäneet perusvoiteiden näyteet ja minituubit. Sen sijaan taisin mainita, että käytän nykyään meikinpoistoaineena perusvoidetta, kun en periaatteesta mene kauppaan sitä uutta meikinpoistoainetta ostamaan...

Ystäväni toi minulle yllärin ja naureskeli silmää iskien, että minulla saattaa olla käyttöä näille.

 

Sain siis 8 minituubia Apobase-voidetta, neljä vähemmän rasvaista ja neljä sitä rasvaisempaa versiota. Eipä tarvitse huolehtia meikinpoistosta ainakaan tämän vuoden aikana, ei ehkä ensi vuonnakaan.

Ystäväni oli saanut ammattinsa puolesta pussillisen näitä jaettaviksi tarvitseville ja minä kuulemma olin juuri nyt kovasti tarvitsevien listalla, joten kiitosta vaan - ihan varmasti tulevat vuorollaan käyttöön.

Pullohartiaisen pelastus

Minua on siunattu tai paremminkin kirottu sellaisella ominaisuudella kuin pullohartiat, mikä tietenkin tarkoittaa valuvia liivinolkaimia useimmissa rintaliivimalleissa. Varsinkin kun nykymuoti suosii avaria kaula-aukkoja ja olkaimien sijoittamista mahdollisimman etäälle kaulalta, jotta ne eivä kurkkisi kaula-aukosta. Onhan tuo toki ymmärrettävä asia, eivätkä ne kurkkivat olkaimet mitenkään ole fiksun ja filmaattisen näköiset. Pullohartiaiselle tuollaiset rintaliivimallit ovat kuitenkin kauhistus tai minun tapauksessani olivat, olivat siihen asti kunnes löysin muovilärpäkkeen, jonka tarkoitus on estää olkaimien valuminen.

Turha kai sanoakaan, että ostin sellaisen heti ja vielä kaikissa kolmessa värissä joita oli saatavilla. Jotenkin olen kuitenkin onnistunut kadottamaan sekä ihonvärisen että valkoisen ja nyt viime viikolla katosi viimeinen oljenkorteni eli musta versio tuosta h-koukusta. Tuo koukkuhan toimii niin, että sillä vedetään olkaimet keskelle selkää ja kulkemaan koukun kautta, jolloin ne eivät mitenkään pääse valumaan. Melkein sama asia siis, jonka voi tehdä irroitettava olkaimisilla liiveillä laittamalla olkaimet ristiin.

Olin jo vuosia sitten nuo ostaessani päättänyt, että seuraavalla kerralla en enää maksa itseäni kipeäksi (jos oikein muistan liiviliike velotti monta euroa yhdestä kappaleesta) moisista muovivekottimista ja itse asiassa kokeillutkin, että vastaavan pystyy melko pienellä vaivalla värkkäämään itse.

Tällaisen kiinnittimen valmistukseen tarvitaan vain kasa käytöstä poistettuja muovikortteja, tussi, sakset ja liimaa. Ensiksi tietenkin pesin ja desinfioin kortit, sillä en halua iholleni mitään sellaista, mikä on käynyt ties miten monessa likaisessa lukijassa ja tahmaisessa kädessä.

Seuraavaksi piirtelin alkuperäisen mallin mukaan (olin ollut kaukaa viisas ja kopioinut alkuperäisestä kiinnikkeestä itselleni heti mallin, kun heti ajattelin tekeväni seuraavat kiinnikkeet itse) korteille kuviot. Tavalliselle pankkikortin kokoiselle läpykälle noita mahtui kaksi.

Varmistaakseni, että h-solkeni kestävät käytössä liimasin noita kaksi yhteen, jotta niistä tuli tukevampia.

Viimeksi putsasin tussit pois (ja siitä ei tietenkää ole kuvaa) ja niin nuo ovat valmiita käyttöön. Vaikka uskonkin yhdeksän kappaleen kestävän käytössä useamman vuoden, olen silti ajatellut hankkia itselleni sellaiset silikonset olkapääsuojat, jotka paitsi estävät olkainten valumisen, myös helpottavat liivien painoa olkapäillä.  Tuohon palataan kuitenkin ensi vuonna, tänä vuonna pyrin edelleen pysymään ruodussa kaiken uuden hankkimisen suhteen.

Valintojen vaikeus

Olen muutaman kerran erehtynyt avaamaan suuni ja toteamaan, miten vaikeaa pienten asioiden päättäminen on. Esimerkiksi se, pakataanko matkalaukut reissua varten valmiiksi sillä kohtaa, kun muutenkin joudumme lähtemään kotoa vai käydäänkö pakkaamassa ne vasta juuri ennen lähtöä. Tiedän, että ongelma on globaalissa mittakaavassa olematon ja saan todellakin olla onnellinen, jos elämän suurimmat ongelmat ovat tätä luokkaa. Enemmänkin tuo puheeni oli sellaista jutustelua, johon ei varsinaisesti ollut tarkoitus etsiä ratkaisua. Yllättävästi kuitenkin minulle tarjottiin ratkaisua lähes aina, kun asia tavalla tai toisella sattui puheeksi, ja yhtä yllättävästi ratkaisukin oli lähes aina sama: "mitä sä suotta mitään pakkaat, osta sieltä".

Myönnetään, että tuo paikanpäältä ostaminen saattaisi olla helppo ratkaisu, mutta kun siihen liittyy kaksi ongelmaa, joita muiden on vaikea ymmärtää. Ensimmäinen on se, että kun olen valas- tai norsukokoluokan ihminen, ei ole mitenkään sanottua, että niitä joukkuetelttoja on ylipäänsä myynnissä. Hyvänä esimerkkinä Brasilia, jossa suurimmassa osassa turistikaupoista koot loppuivat L-kokoon, ei puhettakaan, että niitä X-kirjaimia olisi ollut riittävä määrä siinä edessä. No, onneksi niitä poikkeuksiakin löytyi, mutta en kuitenkaan halua tai aio käyttää isoa osaa lomastani jahdatessani päälle sopivia vaatteita ja pahimmassa tapauksessa käyttää sitä yhtä ja ainoaa vaatekertaa, kun mitään sopivaa ei löydy.

Toinen ongelma tuleekin sitten siinä, että en halua ostaa uusia vaatteita. Taisipa olla ihan yhden ainoan kerran, kun erehdyin sanomaan tuon ja sain pitkän päästä varpaisiin ulottuvan katseen ja kommentin: "miksi et?" Jatko kuului tietenkin sillä yhtä perinteisellä kaavalla: "Sä olet aina töissä eli ei se rahasta voi olla kiinni..." Samalla arvioiva katse pyyhkäisi vielä kerran yli pulskean nukkavierun olemukseni ja antoi ymmärtää, että niitä uusia vaatteita ehkä olisi syytä hankkia. Myönnetään, että katsoja oli molemmissa asioissa oikeassa. Vaatteeni alkavat tietyiltä osin tosiaan olla parhaat päivänsä eläneitä, mutta ne ovat edelleen suhteellisen siistejä perusvaatteita, jotka riittävät hyvin tämän hetkisiin tarpeisiini. Lisäksi niiden on tosiaan tarkoitus kulua loppuun ja poistua vaatekaapistani vallan, kun ovat riittävän kuluneita. Koska vaatekaappini on jo nykyisellään aivan liian täynnä kaikkea "melko kivaa", "kyllähän tää nyt toimii" ja "voi tätä vielä käyttää"-vaatetta, en halua ostaa tuollaisia yhtään lisää. Ainoat, mitä voisin ajatella hankkivani ovat superupeat vaatteet, jotka sopivat kaikkien nykyään vaatekaapissani olevien vaatteiden kanssa. Ja niiden löytäminen tässä kokoluokassa on taas sitten ihan oma lukunsa, josta ei tässä sen enempää. Enkä sitä paitsi aio niitä etsiäkään, koska olen luvannut selvitä tämän vuoden minimaalisilla vaateostoilla, ja ostaa vain sitä, mikä on välttämätöntä.

Olihan tuo katsoja toki oikeassa siinäkin, että ei se vaatekaapin uudistaminen rahasta olisi kiinni. Aivan hyvin voisin ostaa uusia vaatteita, mutta kun olen päättänyt pitää itseleni antamastani lupauksesta kiinni. Sen lisäksi  että en halua ostaa vaatekaappiini mitään lisää tässä kokoluokassa, en myöskään halua täyttää kaappiani tavoitevaateilla, niitä kun siellä on jo aivan riittämiin. Jotain uutta ostetaan vasta, kun tarve on aivan välttämätön tai kun mikään valmiiksi vaatekaapissa oleva ei enää sovi päälle. Salainen haaveeni on siis edellen vielä joskus mahtua niihin tavoitevaatteisiini, joita vaatekaapistani löytyy - ehkä sitten sillä kohtaa voisi todeta, että olen ansainnut uudet vaatteet, kun kokoluokka on enää delfiini tai virtahepo valaan ja norsun asemasta. Olen siis periaatteessa valintani tehnyt, enkä välitä siitä, mitä muut ajattelevat siitä, mutta edelleen jaksan hämmästellä sitä, miten uuden ostaminen on aina niin itsestään selvä vaihtoehto, ettei mitään muuta mietitäkään.

Helmikuun ruokalista

Edessä on hyvin mielenkiintoinen helmikuu, sillä sen aikana pitäisi saada pakasteet ja kaapit tyhjiksi, takaraja on maaliskuun toinen päivä. Kaupasta siis pitäisi kotiin kantaa mahdollisimman vähän kaikkea ja käyttää hyväksi pakasteita ja valmiina olevia kuivakaapin tavaroita niin paljon kuin mahdollista.  Pikaisella inventaariolla on selvää, että seuraavia asioita ainakin on tarjolla alkukuusta: possunfilettä, munakasta sekavihanneksilla, kinkkukiusausta, capuccinomoussea, mansikka-banaanipirtelöä, vaniljajäätelöä ja vadelmia, katkarapusalaattia, köyhiä ritareita, hollantilaista tonnikalavuokaa, ruisleipää ja sämpylöitä sekä kaikkia mahdollisia marjoja ihan niin paljon kuin jaksaa ja kykenee syömään.

Nyt on sitten todellakin tosi edessä, sillä vaikka olisi mitä mielitekoja, niin aina on ensin pakko katsoa pakkaseen ja kaappeihin ja sitten vasta miettiä, puuttuuko tosiaan jotain. Katkarapusalaatista puuttuu suurin osa tuoreista aineista, sen tiedän, mutta eipä salaattia voi pakastaa.

Noiden lisäksi tarjolla on valmiita Uncle Ben's kastikkeita ja tortilla lettuja, paria erilaista juustoa ja kananmunia, riisiä ja makaronia sekä pussikaurapuuroa eli taitaa ulkona syöminen jäädä haaveeksi tässä kuussa.

Mielenkiinnolla kuitenkin tartun haasteeseen ja lupaan itselleni palkkioksi ulkoruokinnan, mikäli onnistun pyörittämään helmikuun ruoat niin, että selviän nolla (tai liki nolla-) hävikillä ja saan tyhjää tilaa aikaiseksi. Ihan tyhjiksi ei ole tarkoitus saada kuin pakasteet, mutta esimerkiksi kahvia ja teetä kaappeihin jää varmasti.

Mitä kovempaa yrität sen korkeammalta putoat

Niinhän minä vuoden alussa kuvittelin, että lähestyvä putkiremontti pistää menot ja hankinnat aisoihin, mutta totuus iski vasten naamaa taas kun pyörittelin tammikuun ruokakuitteja. Menivät näppärästi siinä kirjanpitojen jatkoksi kuin huomaamatta, vietin näet rattoisan sunnuntaipäivän seurustelen kirjanpidon, kuittien ja verolomakkeiden kanssa.

Niin siis se tammikuun ruokakauppaosasto. Ensin kootut selitykset eli järjestin ruokabileet kymmenelle hengelle tammikuun alussa ja loppukuusta oli sitten vielä yhyeinen peli-ilta, jonne sinnekin tuli hankittua tarjottavaa. Kokonaisuudessaan ruokaan meni 191,39 euroa. Ihan kohtuullinen summa kaikki nuo extratilanteet huomioiden. Kun sitten lasketaan se herkkuperseily osasto kuiteista erilleen, alkavat kootut selitykset loppua: 85,73€. Puolet kuukauden ruokabudjetista ihan kaikkeen sellaiseen, mihin ei olisi tarvinnut. Ulkona olemme syöneet kaksi kertaa eli se osuus on tuosta herkkujen osuudesta noin puolet eli 42,10€, ei siis mitenkään valtava summa. Siltikin yli 40€ herkkuihin, vaikka niitä miten on tarjottu vieraille ja viety peli-iltaan on aivan liian paljon.

Tämä on edelleenkin minun akilleen kantapääni, miten vältän herkkujen ostamista. Lopetan kaupassa käymisen ja tilaan ruokatarvikkeet suoraan kotiin. Se taitaa olla ainoa keino, sillä Herra Kirjoitus on aivan yhtä heikko ja helppo lankeamaan kuin minäkin.

Enpä taida enää edes viitsiä esittää, että helmikuusta tulisi jotenkin parempi kuukausi, ei se näytä meno meillä muuttuvan, vaikka mitä tekisi.

Itsekuripäiväkirja; viikko 5

Viikkoa viisi rytmittävät oikeastaan ne samat asiat kuin edellistäkin viikkoa. Töitä on tehty ja langettukin on, mikään ei siis muutu. Tai no muuttuu ainakin sen verran, että työtuntimäärät kasvavat taas ihan kiitettäviksi tälläkin viikolla. Lisäksi olen ahkeroinut ja saanut aikaan sekä kirjanpidot, veroilmoitukset että tarvittavan määrän myynti/vaihto/annetaan ilmoituksia tavaroista, joiden on tarkoitus siirtyä pois meiltä.

Kohtuullinen tyytyväinen saan olla itseeni, kun kaiken yskimisen ja tukkoisen olon lisäksi olen selvinnyt tästä kaikesta. Loputtomalta työlistalta saa vedettyä yli edes pari kohtaa.

Ruokahävikki on edelleen likellä nollaa, yhdestä paprikasta joudun pistämään palasen pois, kun se oli pehmennyt, mutta en sentään hävittänyt koko vihannesta, vaan käytin loput. Jääkaappi alkaa olla kohtuullisen tyhjä ja kuivatavarakomerostakin on pohjaa näkyvissä. Pakasteesta kuitenkin vielä löytyy yhtä ja toista - niiden "hävittämiseen syömällä" palaan myöhemmin.