Otin alkuvuodesta salaiseksi tavoittekseni sen, että ensimmäisten kuuden kuukauden ajan päivitän blogiani päivittäin. Pikkuisen tuosta on lipsuttu, sillä silloin kun on ollut enemmän vapaata, on tullut tekstejä kirjoitettua etukäteen varastoon ja vastaavasti sitten kiireisenä aikana on joskus päässyt eetteriin melkoisia raakileita, joita on saanut korjailla jälkikäteen. Mutta tarkistuslaskenta osoittaa, että tähän mennessä tänä vuonna on jokaisena päivänä blogissa julkaistu jotain.
Olen saavuttanut tavoitteeni, ehkä osin siksi, etten sitä ääneen sanonut ja kirkossa kuuluttanut (sillä noille mainostetuille tavoitteille tuppaa käymään toisin). Nyt on aika sitten istua hetkeksi alas ja miettiä asioita. Esimerkiksi sitä, haluanko sitoutua blogiini vielä loppuvuodeksi niin, että pyrin saamaan sinne jotain uutta joka päivä vai annanko ajan kulua ja kirjoittelen ehkä silloin tällöin. Se kuitenkin on varmaa, että Kaloriinan kamari ei katoa mihinkään, ehkä vain hiljenee hetkeksi - tai sitten ei.
Varmaa on kuitenkin se, että pistän itseni toviksi nettivieroitukseen, roikun aivan liikaa netissä ja nyt olisi hyvä aika keskittyä kaikkenlaiseen muuhun puuhasteluun. Tuo irrottautuminen tapahtuu osin pakostakin, sillä eilen alkoi ensimmäinen kesälomapätkäni ja lähdemme maalle, jossa nettiyhteydet ovat mitä ovat, onneksi muuta puuhaa riittää sitten senkin edestä. Ensimmäinen pätkä on viikon verran, sitten palaamme pariksi viikoksi töihin ja sitten lomailemme vielä pari viikkoa. Ehkä tuona aikana saan itseni irti ainakin suurimmasta osasta turhaa nettiriippuvuutta ja koneen vieressä norkoilua.
tiistai 1. heinäkuuta 2014
maanantai 30. kesäkuuta 2014
Vuoden toinen tyhjät pullot katsaus
On siis jälleen kosmetiikkapoistojen katsastamisen aika.
Jotenkin minusta tuntui, ettei huhtikuussa tyhjentynyt juuri yhtään pulloa tai purnukkaa. Se on tietenkin sikäli ymmärrettävää, että kun pullon pohjat on kaikki tyhjätty, niin täysien pullojen tyhjentyminen kestää aina enemmän aikaa kuin jämien käyttö.
Näyteboxistani tyhjäsin lähes kaikki meikkivoidenäytteet, koska oli jotenkin liian laiska kaivelemaan varastoistani uutta meikkivoidepurtiloa esiin siinä vaiheessa kun tuo Radiancé loppui. Melkoinen määrä niitä olikin kertynyt, kun miettii, että Radiancé loppui maaliskuun viimeisinä päivinä ja toukokuulle asti päästiin noiden näytteiden voimin.
Meikkivoidenäytteiden lisäksi tyhjentyneissä on sitä perussettiäeli shampoota ja hammastahnaa...
...tuttua dödöä ja käsisaippuaa (jälleen kerran täyttöpullo tyhjentynyt ja täytettiin uudelleen). Lisäksi tuubi Yves Rocherin kasvonaamiota ja pieni pullo hoitoainetta tyhjentyivät. Meren tuoksuinen ilmanraikastin ei ole kosmetiikkatuote, mutta iloitsin sen tyhjentymisestä niin paljon, että se pääsi samaan kuvaan kosmetiikan kanssa. Kyseinen tuote on hyväntuoksuinen ja tehokas, mutta tuollaisenaan äärimmäisen epäkäytännöllinen ainakin meillä, meillä kun ei ole sille sopivaa säilytyspaikkaa, joka kuitenkin olisi kädenulottuvilla. Seuraavaksi hankitaan jotain pientä ja siroa, vaikka tälläinen maksipullo olisi miten paljon edullisempi.
Samoilla perinteisillä linjoilla jatketaan tai ainakin melkein. Dödö on tällä kertaa Dermosilin punaista appelsiinia, pumppupullo toimi suihkugeelin täyttöpullona sisältäen jotain koivun- ja kesäntuoksuista tavaraa, myös hoitoaine on koivua. Sen valmistajana on kuitenkin Oriflame ja tökötti oli niin vanhaa, että tuskin on enää markkinoilla. Hajuvesistäkin vihdoin ja viimein loppui yksi, Yves Rocherin ruusuntuoksuinen versio. Kasvojen puhdistustuotteista tyhjeni kaksi, Dermosilin puhdistusvaahto E on luottotuotteeni, jota onneksi saa edelleenkin. Sen sijaan tuo toinen, Anytimen puhdistusgeeli on "saaneella miehellä" eli ostin sen aikanaan ale-korista euron hintaan (tai siis ostin näitä kaksi) ja jälkeenpäin harmittelin, kun en tajunnut ostaa kymmentä, niin loistava tuote oli kyseessä: riittoisa, tehokas, mutta ei kuitenkaan liian kuivattava.
Seuraavaksi poistoon päätyi vihdoin ja viimein tyhjentynyt Saunasaippuakannu, tästä on monet pullot täytetty, mutta viimeiset pari desiä käytettiin suoraan kannusta, joten lasken sen poistoksi, koska täyttöpullo olisi kuitenkin laskettu tyhjentyneeksi, jos olisin toiminut toisin. Poistoissa myös kaksi huulipunaa Oriflamen Visions sarjan joku helmiäispinkki, sävymerkintää ei ollut, sekä ehdottomasti yksi suosikkipunaisistani Yves Rocherin minikokoinen Orange fusion, joka nimestään huolimatta on todellakin upea lämmin punainen. Helmiäispunan heitin tuollaisenaan pois kuvauksen jälkeen, mutta punaisesta käytin viimeisetkin pisarat, koska siitä minulla ei harmittavaa kyllä ole täysikokoista versiota. Jalkavoide todella riittoisaa ja tehokasta Dermosilin foot creamia, jonka voimakkaan mentolinen tuoksu jakaa mielipiteitä.
Kovasti tuttua tavaraa ovat nämäkin pullot: Provisorin käsi- ja vartalovoidetta, Palmoliven ja Dermosilin deodoranttia sekä täyttöpullo 4R-shampoota. Ainoa uusi asia on ripsentaivuttimet, jotka eivät varsinaisesti ole kosmetiikkaa, vaikka ovatkin päivittäinen välttämätön "tarvekalu". Ovat kuvassa kai eniten siksi, että haluan seurata, miten kauan näiden seuraajat käytössä kestävät (ostin ne joskus varastoon, kun sain 50 sentillä) - olen kyllä vakavasti harkinnut toisenlaisten ripsentaivuttimien ostamista, mutta en silti aio sijoittaa niihin satasia tai kymppejä. Nyt on kuitenkin hetki aikaa harkita, mitkä ostaisi ja mistä. Kuvasta puuttuu huulirasva, jonka onnistuin jonnekin hukkaamaan. Paha aavistus on, että jätin sen töissä jonnekin pöydän reunalle ja sieltä se kulkeutui edelleen roskakoriin, se siis puuttuu kuvasta.
Toisen kolmanneksen saldona siis 21 tyhjää purkkia, varsin kaukana sadan pullon vuosivauhdista siis ollaan.

sunnuntai 29. kesäkuuta 2014
Hopotus: Shredded wheat makutesti
Tästä se alkoi: loma. Sen kunniaksi sitten makutestiin hopottajien kautta saamani uutuusmurot Nestlen shredded wheat.
Ensimmäiseksi testimuodoksi valittiin murojen nauttiminen perinteisesti maidon kera.
Ensimmäiseltä lusikalliselta ei tiennyt oikein mitä odottaa, niinpä makuelämys oli kieltämättä erilainen. Pinnalta nämä murot olivat rapean kuituisia, ehkä eniten muistuttivat aikaisemmin maistamistani tuotteista weetabixeja, mutta eivät kuitenkaan maistuneet samalta. Sitten kun kuoren puraisee rikki, on sisus marjainen -aavistuksen kirpakka ja toisaalta kuitenkin mehevän pehmeä.
Maito pehmitti murojen kuorta aavistuksen, mutta silti niiden purutuntuma jäi rapsakaksi, mikä minusta oli vain hyvä asia.
Marjojen ystävälle nämä murot olivat suurinta herkkua tuon marjanmakuisen sisuksen ansiosta ja keksin niille puolen tusinaa muutakin käyttökohdetta, sen sijaan Herra Kirjoitus, joka ei välttämättä pidä marjaisista mauista antoi näille laatuluokituksen: ok. Mikä suomeksi tarkoittanee, että kyllä näitä syö, mutta parempiakin vaihtoehtoja tiedän. Vähän samalla tavoin jakautuivat myös muiden testiryhmäläisten mielipiteet.
Tarkempaa tietoa muroista löydät täältä, KLIK.

lauantai 28. kesäkuuta 2014
Keksin syyn
Olen jo pidemmän aikaa pohtinut sellaista mahdollisuutta, että hankkisin uudet silmälasit. Enkä ihan mitkä tahansa lasit, vaan ne tietyt vihreät. Tähän asti takaraivossani on takonut ajatus, että en edes minä voi olla niin kaavoihini kangistunut, että hankkisin kolmannet täsmälleen samanlaiset lasit, vaikka rakastankin niitä suunnattomasti. Järjkevä minäni on myös huomauttanut siitä, että saatan omistaa jo ennestään muutamat käyttökelpoiset silmälasit
Aikaisemmat lasit ovat kiertäneet niin, että ensin ne ovat siirtyneet juhlakäytöstä arkikäyttöön ja sieltä edelleen jumppakäyttöön. Tyypillisesti lasieni viimeinen porras on työlasit maalla, siellä kun lentää multaa, sahanpurua, oksan pätkiä ja mitä milloinkin, joten hyvät lasit eivät todellakaan ole turvassa.
Nykyisellään minulla on käytössä noina huonoimpina työlaseina jostain 90-luvun loppupuolelta olevat lasit. Näköni ei siis ole muuttunut niin merkittävästi, ettenkö selviäisi noilla laseilla edelleen tuollaisessa karkeassa työssä, jossa ei äärimmäisen tarkkaa näkemistä tarvita - auton rattiin en noilla uskaltaisi, vaikka uskoakseni tehot riittäisivät jopa siihen.
No, nyt kun sitten loman alussa taas suuntasimme maalle ja piti ottaa työlasit käyttöön, huomasinkin, että niiden pinta on kirjaimellisesti kulunut puhki. Kyllä vain, linssien pinta on karkea, eikä siitä saa kiiltoa poistettua millään. Noin periaatteessa ne käyvät työlaseiksi kyllä edelleen, mutta niistä sain myös kaipaamani syyn pyöräyttää silmälasirulettia yhden kierroksen eteenpäin kohti noiden uusien vihreiden lasien hankkimista. Siirrän siis jo melko kuluneet arkikäytössä olevat lasit jumppalaseiksi ja jumppalasit puolestaan siirrän maalle työkäyttöön ja arkilaseiksi tilaan sitten uudet vihreät, ne kolmannet. Myönnän, pöhkö minä.

perjantai 27. kesäkuuta 2014
DIY: avainkotelo
Myönnetään, että tämä on ehkä vuosikymmenen huonoin ja laiskin DIY-idea, joka kärsi inflaation koska ideaa ei voinutkaan toteuttaa alkuperäisen ajatuksen mukaan.
Tähän nollabudjetin ideaan tarvitaan kesälomalle lähdössä oleva mieli ja työpaikalta löytynyt roskiin menossa oleva näyttöjen puhdistuspyyhkeiden rasia sekä tarve avainten säilytyspaikalle. Meillä olivat aiemmin harvemmin käytetyt avaimet muovipussissa, mutta se otti ja rikkui, joten tilalle piti saada joku uusi paikka avaimille.
Otetaan siis yksi kappaletta tyhjiä näytönpuhdistusliinan laatikoita ja ihastutaan sen kiiltävän vihreään väriin. Lisäksi tarvitaan kuningasajatus siitä, miten tuosta saa avainten säilytysloodan.
Alkuperäinen ajatus oli tietenkin tehdä lokero niin, että tuo kaunis tasaisen vihreä pinta jäisi etupinnaksi ja mainokset piiloon takaseinään. Laatikon rakennetta tutkittuani huomasin, että se on valitettavasti mahdoton ajatus.Sen vuoksi oli pakko alistua tekemään reiät tuohon yksiväriseen pintaan ja käyttää sitä takapuolena. Nappaan talteen seuraavankin tyhjentyvän kotelon ja liimaan siitä yksiväriset pinnat tuohon lokeroon, jotta siitä tulee siistimpi.
Kas näin, avaimet sisään ja hyvin mahtuu. Testataan ja ne saa sekä sisään että ulos lokerosta.
Lokero paikalleen ja toimii - ainakin seuraavat kolme päivää. Useammin käytetyt avaimet tuossa ylemmässä lokerossa ja harvemmin tarvitut alemmassa ja koko komeus tietenkin kaapissa suojassa sivullisten katseilta.
Projektin kesto alle 30 sekuntia ja kustannukset 0€.

torstai 26. kesäkuuta 2014
Hopotus: Shredded wheat
Tämä kevät ja alkanut kesä on ollut melkoista uutuustuotteiden ja testausten kulta-aikaa. Pari päivää sitten sain jälleen paketin, joka sai postinkantajankin hymyilemään ja kommentoimaan "se rapisee jännästi..."
Tällä kertaa pääsin Hopottajien kautta testaamaan Nestlen uutuus-muroja, joilla on niinkin hieno nimi kuin Shredded Wheat, joka kirjaimellisesti kääntyisi palastelluksi vehnäksi. Eihän paketissa tietenkään mitään venhänjyvän kappaleita ole, vaan jotain ihan muuta. Nestle Shredded Wheat uutuusmurot ovat kuitupitoisia täysjyvävenhnätyynyjä, jotka sisältävät herkullista vadelma-, mansikka- ja karpalososetta. Murot on kehitetty osaksi monipuolista ja tasapainoista ruokavaliota. Nestlen Shredded Wheat murot ovat oivallinen aamupala ja ne käyvät loistavasti myös välipalaksi. Murot maistuvat erilaisten maitotuotteiden, kuten maidon, jogurtin tai rahkan kanssa tai niitä voi napostella niitä sellaisenaan.
Eli ei muuta kuin kimppuun käy - maistiaisten jälkeen tulossa lisää kommenttia.
Lisätietoja tuotteesta löytyy täältä, KLIK

keskiviikko 25. kesäkuuta 2014
Parillisten esineiden feng shui ja lisää löytöjä
Eilen esittelin lautapelilöytöni Blitz 2.0:n, jonka siis löysin Tokmannin alesta. Samalla reissulla poikkesimme Herra Kirjoituksen kanssa myös lähikaupungin kierrätyskeskuksessa, joka osoittautui olevan todellinen aarreaitta - paljon parempi kuin tämän kotikaupunkini kierrätyskeskus. Sinne täytyy tosiaan palata ajan kanssa uudelleen.
Tällä pikaisella kierroksella mukaan tarttui vain neljä tavaraa, joista yksi on yhteenkuuluva korvispari. Taloudelliset kustannukset 2,5 euroa.
Varsinaisesti menimme sinne etsimään jotain busy boardiin sopivaa, lähinnä pyöriä, mutta saldona oli vain yksi käyttökelpoinen puulelu. Muut löydöt olivat tosiaan nuo helmikorvikset, jotka ovat siis klipsulliset ja litteät, joissa roikkuu yksi iso helmi. Päätellen siitä, että helmien sävy on erilainen ne joko ovat eri materiaalia taikka sitten nuo roikkuvat osat on lisätty jälkikäteen. Litteitä helmikorviksia (tosin mieluummin läpikorvan versioina) olen etsinyt jo jonkin aikaa, mutta tähän mennessä en ole sopivia löytänyt. Näistä saa tuon roikkuvan osan pois eli näitä voi siis käyttää sekä nappeina että roikkuvina versioina. Näiden lisäksi mukaan tarttui kullan- ja kermanvärinen suojaruukku.
Seuraavan kuvan kello eli ole kirppislöytö, vaan ostettu jo pari vuotta sitten lahjaksi saamallani lahjakortilla. Olisin halunnut jonkun muun värisen rannekkeen kuin perusmustan, mutta vaihtoehtoja ei ollut. Lisää rannekkeita oli kuulemma tulossa, mutta se ei auttanut, sillä lahjakortin viimeinen käyttöpäivä oli se, jolloin kellon ostin. Otin siis pelkän kellon ja palaan hakemaan jonkun kivan rannekkeen sitten myöhemmin.
Sitten se otsikon parillisten esineiden feng shui osasto. Olen ennenkin huomannut, että pyrin hankkimaan useimpia tavaroita vähintäänkin parin tai sitten kokonaisen sarjan (kolme lasketaan sitten jo sarjaksi), yksittäiset esineet vaivaavat minua jotenkin. Pyrin myös hankkimaan esineet niin, että ne sopivat kaikki keskenään. Tuolla aikaisemmin esittelemälläni suojaruukulla oli meillä kotona kaveri odottamassa - yksinäinen esine, joka on häirinnyt minua, vaikka se onkin sopiva yhteen kaikkien muiden keittön suojaruukkujen (sävyltään kermaa, kultaa ja kahvinruskeaa) kanssa. Ostin muistaakseni tuon toisenkin aikanaan kirpputorilta, kun tarvitsin vielä yhden sävyihin sopivan kukkaruukun. Jossain kohtaa siinä ollut kasvi kasvoi pois ruukusta, enkä tullut ostaneeksi uutta siihen tilalle.
Nyt kun noita on kaksi, voin hankkia niihin kaktukset ja täyttää ikkunalaudan lopullisesti - eihän siinä ole ennestään kuin seitsemän ruukkua.

Tilaa:
Blogitekstit (Atom)