Kaunis kenkä

Sain ystävältäni Ievuskaiselta myöhäisen synttärilahjan, joka oli taas niin uskomattoman kaunis ja tarkkaan mietitty, että tirautin jopa pari kyyneltä sitä katsellessani.

Paketista kun paljastui täydellisen kaunis kortti ja sormustelineeksi tarkoitettu kenkä ja ruusunmuotoinen musta ja kimaltava sormus. Sormus on ehdottoman täydellinen pukukoru, niin paljon ettei tarvitse kaverikseen juuri muuta.

Kengässä on kaikki supernaiselliset ainekset, pitsiä, palloja, rusetti ja ketjuja sekä korkea korko, voiko sitä enempää toivoa.

Kesäkuun nuukailuvinkki: yhteiskäyttö ja lainaaminen

Kuunneltuani tovin paria samassa pientaloyhtiössä asuvaa kaveriani olin melkein valmis muuttamaan nykyisen monilla tavoin edullisen ja hyvän asumismuotomme ja asuinpaikkamme ja lähes valmis antamaan mitä vaan päästäkseni asumaan heidän taloyhtiöönsä. Hairahdus oli hetkellinen, mutta erään tietyn ajatuksen se jätti kytemään ja niin syntyi kesäkuun nuukailuvinkki: tavaroiden yhteiskäyttö ja lainaaminen.

Jokainen on varmaankin valmis myöntämään, että kaikkia kodin ja puutarhan tarvikkeita ei tule käytettyä läheskään joka päivä, kaikkia ei edes joka viikko, joten siihen nähden sellaisen omistaminen ei kaikin ajoin ole järkevää. Fiksumpaa olisi ostaa esimerkiksi kimpparuohonleikkuri, jolla jokainen voisi leikata nurmikkonsa tai porukkaikkunan pesin, joka kiertäisi jokaisella vuorotellen.

Nopeasti ajatellen keksin vähintäänkin pari tusinaa koneita tai laitteita, jotka voisivat olla jonkun porukan yhteisiä ja käytössä jokaisella vuorotellen. Tuolta työkavereideni taloyhtiöstä löytyvät mm. taloyhtiön ruohonleikkuri, ruohotrimmeri ja voikukkarauta. Samaan kastiin voisivat mennä myös porakoneet, moottori/sähkösahat , rälläkät, hiomakoneet ja mitä kaikkia näitä nyt onkaan, tuo ikkunanpesuri tuli jo mainittua, painepesurikin voisi olla "yhteishyvä". Myös useimpien ihmisten keittiöistä löytyy sähkökäyttöisiä laitteita, joita tulee käytettyä vain satunnaisesti (ainakin meillä) ja jotka aivan hyvin voisivat olla yhteisiä ja käytössä vain jonkun viikon vuodessa. Tällaisia ovat esimerkiksi leipäkone, jäätelökone, vohvelirauta, voileipägrilli, fonduepata, yrttikuivuri ja muut vastaavat. Lisäksi moni satunnaisompelija voisi mielellään lainata ompelukonetta ja saumuria.

Nuo kaikki edellä mainitut koneet ja laitteet ovat sellaisia, että ne voisi ostaa useamman hengen porukalla ja sitten käyttää vuorotellen. Hankintahinnat jäisivät porukan koosta riippuen murto-osiin ja jokainen voisi säilyttää kotonaan vain yhtä tai kahta laitetta nykyisen puolen tusinan sijaan.

Toki tuollaisessa porukkaomistamisessa on riskinsä. Kaikkien pitää olla sitoutuneita siihen, että laitteita kohdellaan vähintäänkin yhtä hyvin kuin omia. Jos joukkoon osuu joku välinpitämätön, joka pilaa kaikki laitteet huolimattomalla käytöllä, se ei varmasti ole muista kovinkaan kivaa. Myös mahdollisten rikkoutumisten kohdalle pitää olla jonkinlaiset pelisäännöt sovittuina, iäntuomalle tai vastaavalle laiterikolle ei toki kukaan mitään voi, mutta kuuluuko porukan ostaa uusi laite, jos edellinen on rikkoutunut pudotessaan jne. Nämä samat riskit liittyvät tietenkin myös tavaroiden lainaamiseen - minulla on jäätelökone, jota käytän vain pari kertaa vuodessa ja se joutaisi aivan hyvin lainaan jollekin toisellekin, mutta... kynnys lainaamiseen on iso, kun ei toisaalta tiedä, kestääkö vanha laite enää käytössä kuinka ja toisekseen joutuu pohtimaan, missä kunnossa sen saa takaisin vai saako lainkaan.

Kirjojen kohdalla olen törmännyt juuri tuohon palauttamisongelmaan. Kun lainaan tavaran, olisi myös mukava saada se takaisin, vaikka vain periaatteen vuoksi ja toki moni hyllyssäni pitämistäni kirjoista on sellaisia, että en halua niistä luopua kokonaan, vaan haluan ne lainauksen jälkeen takaisin, koska niillä on minulle tunnearvoa. Valitettavan moni vain lainaa kirjoja edelleen ja sitten niiden jäljittäminen alkaa olla hankalaa jos ei suorastaan mahdotonta.  Onneksi sentään on niitäkin, jotka säntillisesti palauttavat kirjat ja muut lainaamansa tavarat samassa kunnossa kuin ovat ne lainaan saaneetkin.

Kaikkien puolesta en uskalla puhua, mutta kyllä minä ainakin edelleen sinisilmäisesti lainaan kavereille tavaroitani ja minusta on vain hyvä, jos kaapissamme lojuva lautapeli tai hyllyssämme oleva kirja tulee käytetyksi useamman kerran. Kaikkea ei tosiaan tarvitse hankkia omaksi ja jos epäröi jonkun tavaran tarvetta, voi olla helpompi testata lainatulla tuotteella ja hankkia oma vasta sitten, kun tietää sitä tarvitsevansa.

Noiden edellä mainittujen  riskien takia pitäisi olla joku yhdistys tai vastaava, jonka kautta noita tavaroita voisi kierrättää ja lainata vähän samaan tapaan kuin palveluksia kierrätetään aikapankissa. Itse taidan olla liian laiska, ainakin toistaiseksi, moisen yhdistyksen perustamiseen, mutta lähtisin kyllä innolla mukaan, jos joku sellaista alkaisi puuhata. Sillä siinä säästäisi ison summan, jos ei hankkisikaan kaikkia noita "härpäkkeitä" itselle, vaan voisi lainata jostain esim. tiettyä vuosimaksua vastaan tai osallistua renkaaseen, jossa laitteet hankitaan useamman ostajan yhteisiksi. Taikka asiaa voisi kehitellä niinkin, että pelkkien kodinkoneiden ja puutarhatyökalujen lisäksi tarjolla voisi tosissaan olla vaikka kirjoja, lautapelejä, dvd-levyjä, vaikka silloin ollaankin jo osittain kirjaston tontilla, mutta eihän kaikkia leffoja ja kirjoja kuitenkaan koskaan hankita kirjastoonkaan.

Minä Sinua rakastan

Minä Sinua rakastan, tiedän sen.
Se ei ole vain hetken huumaa.
Se on nuotion hehku hiljainen
ja roihua polttavan kuumaa.
Se ei sammu, kun sammuvat hallayöt,
se ei kuole, kun maassa on routa.
Se kestää arjet ja pehmeät yöt,
se kestää, on myrsky tai pouta.
Minä Sinua rakastan, katsohan,
kuinka kirkkaasti tuikkivat tähdet.
Joka päivä ne Sinulle lahjoitan,
jos kanssani matkalle lähdet.
Ja kun kuljemme raskain askelin,
ja aika tuo murheita tupaan,
pidän kädestä Sinua silloinkin,
yhä Sinua rakastaa lupaan.
Minä Sinua rakastan silloinkin,
jos ehdimme korkeaan ikään.
Olet edelleen minulle suloisin,
ei hellyyttä sammuta mikään.
Mitä siitä, jos ryppyjä poskiin saat,
taikka kumaraan selkäsi taipuu.
Kun näen silmäsi kirkkaat ja kuulakkaat,
taas polvilleen rakkaus taipuu.
Anna-Mari Kaskinen

Siitä tulee tänään 8 vuotta, kun minusta tuli rouva Jälkikirjoitus tai siis rouva Jälki-Kirjoitus, niin kuin se virallisesti menee ;-). Rakasta puolisoani Herra Kirjoitusta haluan siis ylläolevan Anna-Mari Kaskisen runon myötä menneistä vuosista kiittää ja toivoa, että hän jaksaisi jakaa kanssani tulevatkin vuodet. Minä rakastan Sinua Herra Kirjoitukseni.

Tuunaa autoteline

Herra Kirjoitus pelasti työpaikaltaan roskiin menossa olleen nokialaisen autotelineen. Hänen ajatuksensa oli, että se sopisi ehkä Lumiaani sellaisenaan. Olisihan se tietenkin ollut liian helppoa ja yksinkertaista. Tuo teline oli tietenkin muutaman millin liian ahdas. (Samaan kuvaan päätyivät sattumalta sopivasti solumuovit, joista on tarkoitus askarrella lisää pohjallisia.)

Ensiksi ajattelimme, että syteen meni, eikä hommasta tule yhtään mitään. Päätin kuitenkin kokeilla vielä yhtä asiaa eli irroitin telineen molemmissa reunoissa olevat tiivisteet  - liian löysä, tietenkin.

Sitten ei auttanutkaan muu kuin ottaa sakset käteen ja kokeilla, jos muovipehmusteen saisi leikattua puoliksi. Olin ensin ajatellut, että joutuisin leikkaamaan molemmat, mutta halkaistuani yhden sovitin puhelinta paikoilleen ja kas, toimii.

Jälleen kerran  vielä vähän Erikeeperiä kehiin ja ilmainen kännykkäteline on valmis.

Toukokuun ruokabudjetti

Toukokuu on kyllä kauppakuittiemme osalta niin äärimmäisen sekava kuukausi, että meinasin sivuuttaa sen kokonaan näistä laskelmista. Alkukuussa kävimme syömässä ulkona kuusi kertaa niin, että joku muu maksoi osan syömingeistä, joskus kaikki ruoat kokonaan, toisinaan taas vain osan, mutta loppu taas korvautui palkkaosuudesta. Niinpä päätin unohtaa nuo kerrat laskelmista kokonaan, koska niihin ei "omaa rahaa" mennyt yhtään.

Kaikkiaan ruokakauppaostostemme loppusumma toukokuussa oli  257€. Huhtikuun lopun isommista ostoksista jäi toki kuivatavaroita jemmaan ja lisäksi tuo ulkona syöminen jonkun muun piikkiin tasasi laskua kummasti.

Jokin ei vain meidän kohdallamme tunnu muuttuvan. Roskaruoka ja mässyt ovat ikuista. Nytkin  noista ostoksista 89€ on mennyt kaikenlaiseen ylimääräiseen herkutteluun. Vieraita kestittiin pariin otteeseen ja lisäksi oli kolmannet nyyttäri-illanistujaiset, joihin kaikkiin täytyi jonkin kirjoittaman lain velvoittamana ostaa tarjolle karkkia, sipsejä ja limpsaa. Nykyisellä makeisverokannalla tuolla summalla ei kovin paljon hankintoja tehdä, vaikka miten tekisi hankinnat tarjouksesta. Fiksuinta tietenkin olisi jättää vallan ostamatta, mutta kun ei vaan kehtoo...Summassa on mukana myös kaksi oma kustanteista ulkona syömiskertaa.

Onnistuisikohan mitenkään kesäkuussa tai heinäkuussa sellainen ihme, että mässyt ja roskaruoka muodostaisivat vain vaatimattoman neljänneksen tai alle budjetista, nykyisen kolmanneksen sijaan.

Miten tässä näin kävi?

Miten tässä näin kävi? Minä, joka olen aina ollut ylpeä siitä, että vaatekaappini sisältö riittää tilaisuuteen kuin tilaisuuteen, istuin eilisen illan avatun matkalaukun vieressä lattialla edessäni sängyllä kolmekymmentä paria kenkiä, viisikymmentä huivia ja kasa vaatteita ja itkin. Itkin, koska mikään vaatteista ei tuntunut hyvältä päällä, niistä harvoista, jotka sopivat päälle, mikään ei sopinut yhteen toistensa kanssa ja lisäksi ne kaikki näyttivät mielestäni kurjilta ja kamalilta.

Miten ihmeessä tähän on päädytty? Minä kun olen tähän asti tottunut esiintymään siisteissä ja kohtuullisen tyylikkäissä - yleensä ystäväni Ievuskaisen, jolla on pettämätön maku, valitsemissa - vaatteissa ja näyttämään edustavalta koostani ja kaikesta muusta huolimatta. Minä, joka olen kulmakarvoja kohautellen katsellut muiden osallistujien keskenään sopimattomia, nukkaisia, kulahtaneita ja venähtäneitä vaatteita, katselen kasaa samanlaisia ja mietin, mikä niistä olisi  vähiten kamala. Muistan omat ilkeät ajatukseni ja mietin, että näinköhän ne ihmiset, joita olen klassisissa housupuvuissani ja istuvissa farkuissani katsellut nenänvarttani pitkin ovat olleet kotonaan samanlaisessa tilanteessa ja toivoneet salaa, ettei kukaan huomaisi, miten surkeat heidän vaatevalikoimansa tarjoamat vaihtoehdot ovat. Muistan miten työkavereiden kanssa vielä laskettiin leikkiä siitä, että smart casual tarkoittaa sitten sitä parempaa ja siistimpää tuulipukua, kun casualiksi olisi kelvannut se tavallinenkin. Mietin ihan tosissani, että onko minun todella langettava niin alas, että ainoa, mikä sopii päälle on verkkarit.

Myönnetään, että olen talven ja kevään aikana paisunut kuin pullataikina ja ihan omasta syystäni, kun ei vain ole huvittanut lähteä lenkille, salille tai mihinkään muuallekaan. On ollut liian kylmää, liian sateista, liian tuulista, liian paljon töitä tai olen vain ansainnut yhden koti-illan tai on ollut pakko siivota, tiskata ja pyykätä. Mitä tahansa kunhan vaan ei tarvitse lähteä kuntoilemaan.

Ne klassisen tyylikkäät housupuvut roikkuvat edelleen kaapissani, mutta en voi pukeutua niihin, koska en mahdu niihin. En myöskään voi laittaa lempifarkkujani, koska ne ovat haaroista puhkikuluneet, enkä ole ehtinyt paikata niitä, vaikka ne muuten sopisivatkin päälle.

Lopulta sisuunnun ja päätän, että kyllä sieltä pakko on jotain sopivaa löytyä, vaikka osa onkin poissa pelistä. Lopulta rakennan matkagarderooppini mustan ja vihreän mekon sekä mustien ja ruskeiden housujen ympärille. Puseiroiksi valitsen punaista, mustaa, kermanväristä ja ruskeaa, parit kengät ja muutaman huivin. Niillä on nyt sitten pakko selvitä - ne mahtuvat päälle ja näyttävät siedettäviltä ja siisteiltä ja jopa kohtuullisen huolitelluilta. Muita vaihtoehtoja ei nyt ole.

Varsinaiselle asialle, eli sille etten enää mahdu vaatteisiini, on syytä tehdä jotain ja pian. En halua enää toista kertaa kokea tuota eilisiltaista tunnetta ja käydä läpi pohdintaa siitä, pitäisikö minun sittenkin mennä kauppaan ja ostaa jotain, ihan mitä tahansa, mikä suunnilleen täyttäisi kriteerit. Tiedän, etten halua tehdä niin, joten koska vaatteet kaapissa eivät kasva, on minun muututtava.

Nyt ketuttaa...

Harmittaa ja pahasti. Menin sitten rikkomaan vaatteiden ostamattomuus lupaukseni ja ihan suotta ostamalla kirppikseltä täällä esittelemäni farkut.

Olin täysin unohtanut, että sain äidiltä mustat housut tässä alkuvuodesta, KLIK. Ja ne sopivat päälle eli enhän mä olisi tarvinnut yhtään uusia housuja. En kerta kaikkiaan käsitä, miten onnistuin nuo unohtamaan. Löysin ne eilen vaatakaapista, kun piti pikaisesti heittää jotain päälle illan kokousta varten.

Potkin itseäni henkisesti pesuuksille hukatun 7 euron ja turhaan rikotun lupauksen vuoksi.