tiistai 3. kesäkuuta 2014

Tavaroiden laatu ja kestävyys

Olen tainnut pariinkin kertaan täällä mainita siitä, miten haaveilen ostavani Sorellit talvikengiksi ja miten olen kipuillut niiden hintaa - minusta 150€ on paljon. Lisäsyytä pohdinnoilleni sain, kun luin tässä taannoin netistä, miten yllättävän moni (joukossa useampikin bloggaaja, joka oli saanut ilmaiset kengät) kirjoitti Sorelliensa rikkuneen toisena tai kolmantena käyttötalvena. Osalla asenne tosiaan oli se, että olivathan ne jo kolme talvea olleet käytössä, osa puolestaan hämmästeli rikkumista niinkin nopeasti.

Minut tuntien ei liene ihme, että taivun tuon viimeksi mainitun ryhmän puoleen, sillä jos laskee kengille hintaa käyttötalvien mukaan tulee kolmen talven käytölle tuon hintaisista kengistä hinnaksi 50€ per talvi tai kahden talven käytölle 75€. Jos tuon kääntää toisin päin, niin joka talvi olisi voinut ostaa uudet 50 euron kengät, jotta rahaa olisi kulunut saman verran - asia, mitä noin jätteen kertymisen kannalta ei ole järkevä suositella, mutta joka soveltuu ajatusleikkiin enemmän kuin hyvin. Kannattaako todella maksaa noin paljon yksistä kengistä vai ostaa joka talvi uudet. Tai käänteisesti ajatellen, pitäisikö tuon hintaisten kenkien tai minkä tahansa tuotteen kestää kauemmin. Vastaukseni lienee ennalta arvattavissa eli mielestäni pitäisi kestää kauemmin, sanotaanko vaikka kymmenen vuotta olisi tuon hintaisille kengille sopiva käyttöikä.

Jos mietitään tuota heittämääni kymmenen vuoden käyttöikää, niin ymmärrän toki, että muoti on tuossa ajassa virrannut monta pykälää eteenpäin eikä kukaan trenditietoinen voi käyttää enää noin vanhoja kenkiä, onneksi me emme kaikki kuitenkaan ole trenditietoisia ja osa meistä voi edelleen aivan hyvin käyttää noin vanhoja kenkiä.

Ensiksi tuo kymmenen vuotta oli vain heitto, vuosikymmen kuulostaa aika pitkältä ajalta, mutta asiaa voi myös miettiä toista kautta. Vastikään hävittämäni Dinskon talvikengät olivat käytössäni kolmena talvena, neljän vuoden aikana ja kun laskee paljonko niille tuli hintaa per talvi päädytään noin kymmenen euron käyttövuosihintaan ja vaikka miten saivarreltaisiin siitä, että ostin ne aivan vuoden 2011 lopussa ja käytettäisiin kolmea vuotta, ei summa silti ole kuin noin 13 euroa vuodessa. (Tarkkaa laskelmaa ei voi tehdä, kun en ollut tallentanut hintaa muistiin, mutta se on pyöreästi noin 35 tai 40 euroa). Päästäkseen samaan kestävyystulokseen noiden Sorellien pitäisi siis tosiaan kestää reilu kymmenen vuotta.

Jotenkin minua on alkunut jälleen kalvaa tunne, että taidan sittenkin jättää ne ostamatta ja ostaa toiset halpahintaiset kopiot (yhdethän minulla oli jo viime talvena käytössä noiden poistettujen kenkien kanssa vuorottelemassa). Jos halpakopiot maksavat 40€ ja kestävät käytössä sen kolme talvea, tulevat ne paljon halvemmiksi kuin aidot merkkikengät ja minulle kun on aina ollut se ja sama, mikä logo tai lätkä vaatteissani on, joten ei merkkaa nytkään mitään, että ovat no-brand mallia.

Entistä enemmän olen alkanut harmistua siitä, miten tuotteita ei tehdä kestämään, vaan niiden on tarkoituskin muuttua huonoiksi, kuluneiksi ja kauhtuneiksi nopeasti tai hajota muutaman käyttökerran jälkeen, jotta asiakkaalle voidaan myydä uusi. Olen joskus ollut niin hölmö, että kuvittelin tämän koskevan vain ns. halpamassabrändejä, ja joidenkin muiden kalliimpien brändien olevan laadukkaampia. Tästä harhaluulostani olen saanut oppirahat maksaa ja huomata, ettei nimi ole mikään takuu sen paremmasta laadusta. Onneksi toki poikkeuksiakin on, mutta valitettavan usein "hienojen" ja kalliiden tuotteiden laadussa ei ole niin paljon eroa halvempiin nähden kuin voisi olettaa ja suurin osa hintaerosta tulee logosta.

Joskus toivoisin, että joku tutkiva journalisti tai muu taho tekisi tutkimuksen, jossa koemielessä jostain hintavasta liikkeestä myytäisin kalliilla hintaa ja hienolla tunnetulla logolla varustettuna hyvin huonolaatuisia tuotteita, ihan samoja kuin korttelin päässä massakaupassa kymmenesosa hinnalla ilman logoa (juu, tiedetään, tätä tapahtuu koko ajan). Tarkoitus olisi kuitenkin ottaa selvää siitä, kokevatko kalliin laukun ostaneet sen jotenkin laadukkaammaksi kuin halvan ostaneet ja miten perustelevat sitä, että ovat ostaneet "kallista paskaa". Tietenkin kysymykset myös niiden halpojen laukkujen ostajille, olivat tyytyväisiä ostoksiinsa, jos laukun vetoketju rikkui kolmannella käyttökerralla jne.  Laukut tietty lunastettaisiin takaisin sekä kalliin että halvan laukun ostaneilta. Ei vaan taida millään firmalla olla pokkaa myydä vitosen arvoista veskaa viidelläsataa ja katsoa, miten moni menee moiseen lankaan ja mitkä ovat ihmisten reaktiot heidän kuullessaan ostaneensa silkkaa huijausta, vaikka, kuten todettu, tapahtuuhan tuota koko ajan, mutta ehkä tuo herättelisi vähän noita merkkilukkiutuneita.

Toistan itseäni sanoessani, että jokainen tehköön niin kuin haluaa ja kulkekoon valitsemaansa polkua, minusta ei vain ole siihen, että arvostaisin logoja ja pakkohan se on tunnustaa, etten myöskään kovin korkealle arvosta ihmistä, joka valitsee tuotteensa pelkän logon perusteella ja kuvittelee sitten olevansa jotain - ei se logo tee kenestäkään sen parempaa, eikä todellakaan tarkoita sitä, mitä logofanaatikot usein kuvittelevat, että logottomalla henkilöllä ei olisi varaa ostaa logotuotteita. Kyllä meissä logottomissa on niitäkin, joilla olisi varaa ostaa niitä, mutta emme näe mitään järkeä maksaa samanlaatuisesta tuotteesta viisinkertaista hintaa logolisän takia.

Melkoisen vuodatuksen olen taas saanut aikaiseksi, vaikka asian olisi vointu kiteyttää pariin lauseeseen, jotka olisivat: "haluan ostaa kestäviä tavaroita, olkoot sitten jotain merkkiä tai eivät".

maanantai 2. kesäkuuta 2014

Daim-suklaapikkuleivät

Jälleen kerran herkkureseptiä jaossa. Resepti on työkaverini "perheresepti", alkujaan 70-luvulta, mutta kokenut elintasolisän Daim-rakeiden myötä.

Daim-suklaapikkuleivät

200g voita
200g (=2,4 dl) sokeria
1 muna
2 tl vaniljasokeria
3 rkl kaakaojauhetta
2 tl leivinjauhetta
250g (=vajaa 4 dl) vehnäjauhoja

Pinnalle: 1 pss Daim-rakeita

Vaahdota voi ja sokeri. Lisää muna jatkuvasti vatkaten. Sekoita kuivat aiheet keskenään ja lisää seuloen joukkoon. Laita taikina kovettumaan jääkaappiin hetkeksi. Muotoile taikinasta pötkö ja leikkaa paloiksi. Itse pyörittelin palat palloiksi ja painoin peukalolla kuopan Daim-rakeille, mutta myös muut variaatiot ovat hyväksyttyjä. Leviävät uunissa, ota huomioon asettelussa. Paista 175 asteessa reilu 10 min, ota pois ennen kuin ottavat väri ja rakeet sulavat/palavat.

sunnuntai 1. kesäkuuta 2014

Kellarista kajahtaa

Tämä on taas yksi sellainen asia, jota ei uskoisi, jos ei omalle kohdalle olisi sattunut. Tapahtui nimittäin niin, että Herra Kirjoitukselle tuli tässä päivänä muutamana asiaa kellariin, jossa emme juuri käy kuin silloin tällöin hakemassa mehupullon tai hillopurkin. Tältä reisultaan Herra Kirjoitus palasi silmät ymmyrkäisinä ja selitti kellarikomeromme olevan täynnä lasinsirpaleita.

Epäilevä nainen ei tietenkään uskonut, vaan oli aivan pakko mennä kellariin toteamaan tilanne ja tottahan tuo oli turissut. Kellarikomerossa oli tosiaan melkoinen määrä pienen pieniä lasin siruja ja pari isompaa, jotka paljastivat sirpaleiden lähteen: toinen kun oli tunnistettavissa pullon pohjaksi ja toinen oli pullon kaulaosa, jossa korkki oli vielä paikallaan.

Kovin suuria ennustajan lahjoja ei siis tarvinnut omata osatakseen päätellä tapahtumaketjun pääpiirteissään. Jostain kumman syystä paine mehupullossa oli kasvanut niin suureksi, että se oli pirstonut pullon, kun korkki ei ollut antanut periksi ja irronnut. Sen sijaan se mikä yllätti, oli paitsi lasinsirujen valtava määrä, myös räjähdyksen voima, sillä osa siruista oli osittain uponnut puisen kellarikomeron seiniin.

On turha mainostaa niitä painokelvottomia sanoja, joita hunajana huuliltani valui tuon näyn nähdessäni, sillä lasinsirpaleiden lisäksi kellaria koristi myös mehupullon muu sisältö siis puoli litraa vahvasti sokeroitua, mukavan tahmeaa lientä. Paiskasin oven kiinni ja päätin, että palaan asiaan helatorstaina, koska silloin olisin vapaalla.

Helatorstaina valjetessa raahauduin sitten kellariin siistimään komeroamme taas ihmismoiseen kuntoon. Miten kiitollinen silloin osasinkaan olla muinaisista hankinnoistani, jotka olin asunnon ostettuamme tehnyt, vaikka niille olikin silloin useamman kuin yhden henkilön toimesta naureskeltu. Olin näet ostanut kellarikomeroon omat siivousvälineet: pienen rikkalapion, harjan ja roskiksen. Melkoista siivousfriikkikuittailua sain, mutta ne ovat olleet äärimmäisen kätevät joka keväisessä kellarin siivouksessa. Olen siis joka vuosi siivonnut kellarinhyllyiltä suurimmat pölyt pois ja ollut tyytyväinen, kun ei tarvitse samoja vehkeitä käyttää kuin sisällä asunnossa. Vielä kiitollisempi olin noista välineistä tänä vuonna, sillä en suurin surminkaan olisi halunnut raahata asuntoomme harjaa, jossa mahdollisesti on kiinni teräviä lasihippusia, jotka voivat tippua ja tulla astutuiksi jalkapohjaan (myönnän, minulla on lasi jalassa neuroosi).

Vanhat käytöstä poistetut nahkahanskat käteen ja lasia nyppimään. Isoimmat palat kokosin käsin ja loput harjasin roskikseen, lukuunottamatta niitä, jotka olivat jämähtäneet kiinni hyllyltä valuneeseen mehuun, jotka piti nyppiä tai liottaa irti. Onneksi betoni ja puu tottelivat hyvin veden ja fairyn yhdistelmää, sillä kastelin rättejä fairyvedessä ja heittelin niitä paksuimpien mehupaikkojen ylle. Jonkun minuutin kuluttua enimmät mehut laseineen sai varovasti pyyhkimällä pois ja rätin kun pisti sen jälkeen roskiin, niin ei ollut sormillekaan vaaraa. Hienosäätö kaksipuolisella pesusienellä ja hyvä tuli.

Kellarikomeron lattiaritilän pesin taloyhtiön pesuhuoneessa ja kiitollisuudella muistelin niitä menneiden vuosikymmenien rakennusmiehiä, joille oli ollut itsestään selvä, että kellaria huolletaan ja siivotaan, joten lattiaritiläkin kuuluu saada sieltä pois helposti.

Nyt on enää jäljellä lopputuloksen tarkistaminen (lautahyllyt jäivä pesun jäljiltä märiksi, joten lopputuloksesta ei voinut olla ihan varma) ja lattiaritilän palauttaminen paikalleen, toivottavasti loput mehupullot ymmärtävät pydyä ehjinä, jotta moiseen urakkaan ei tarvitse toista kertaa ryhtyä.

lauantai 31. toukokuuta 2014

Kenkärovio

Pakko myöntää, että otsikko on varsin provosoiva, mutta en voinut vastustaa kiusausta käyttää tuota ja omistaa tätä kirjoitusta samalla sille anonyymille, joka oli kovasti kiinnistunut kenkieni polttamisesta. Kyllä, minä todellakin poltin roviolla ne vanhat Maahisten työkenkäni, jotka ehtivät palvella monen monta vuotta, mutta siitäkin on jo monta vuotta.

Nyt kävi sitten niin, että sekä talvikenkäni että yhdet työkengistäni olivat niin loppuunkuluneet, että meidän oli aika erota toisistamme. Tosin tuota ei kyllä ihan yhdellä päälle päin vilkaisulla näistäkään kengistä uskoisi, mutta kun katsoo pohjan puolelle, niin jo ymmärtää, miksi niiden on aika poistua. Sama tilanne sen toisen parin kanssa, aivan sileillä pohjilla on turha kuvitella pysyvänsä pystyssä.


Tällä kertaa rovio ei ole konkreettinen, joten siten otsikko on harhaanjohtava, mutta en voinut vastustaa kiusausta. Jospa se saisi rakkaan kenkäpyromaanin anonyymin taas kaivautumaan esiin. Siis asiaan, toiset kengät menevät energiajätteeksi ja niin ollen polttoon kokonaan. Toisia täytyy vähän saksia ja varmistaa, mitä niiden pohjat ovat syöneet ennen kuin ne voi laittaa poltettaviksi, mutta kaikki palavat osat aion pistää energiajätteeseen.

Hyvästi kengät, palakaa iloisesti ja tuottakaa paljon lämpöä.

Kuvat sisältä, koska ulkona satoi kaatamalla, ja niin paljon sissihenkeä minussa ei ollut, että olisin kaatosateessa toteuttanut alkuperäisen ajatukseni kuvata kengät ulkona asunnosta roskalaatikon kannella.



perjantai 30. toukokuuta 2014

BUZZAUS: Cillit Bang tuotetestausta

Kuten jo aikaisemmin mainitisin pääsin Buzzadorin (Jos joku ei tiedä, niin buzzaaminen tarkoittaa sitä, että kerron ystävilleni,työkavereille ja tutuille tuotetietoa ja omia mielipiteitä testiin saamistani tuotteista - totuudenmukaisesti, mitään ei tarvitse kehua, jos tuote ei ole mielestäni hyvä) kautta testaamaan Cillit Bangin kylpyhuoneeseen tarkoitettuja tuotteita.

Aika kovia meriittejähän noilla tuotteilla oli (toisesta eli Cillit Bang kalkki ja lika-versiosta olen jo aiemmin kertonut koekäyttökokemuksia täällä, KLIK), sillä Cillit Bang tehopuhdistaja kylpyhuoneeseen on valittu Testfaktan testivoittajaksi kylpyhuoneen puhdistusaineiden tuoteryhmässä 5 peräkkäisenä vuotena. Tuotteiden luvataan toimivan muutamassa sekunnissa irrottaen sitkeimmätkin kalkkitahrat, saippuajäämät ja ruosteen lähes mistä tahansa (pullon kyljessä on tarkat rajoitukset, mihin tätä ei saa käyttää) ja helpottavan siivousta huomattavasti. Soveltuu käytettäväksi sekä päivittäisessä puhdistuksessa että ongelma-alueille, isommillekin. Tarkoitettu käytettäväksi lasi-, akryyli-, keraamisille ja kaakelipinnoille (kylpyamme, wc-istuin jne.) sekä PVC-lattialle ja kromipinnoille.

Tuotteiden PH-taso on matala eli ovat happamia tuotteita, minkä vuoksi suositellaan kumihanskojen käyttöä, jotta välttyy ihoärsytyksiltä.

Tuotteet ovat myynnissä päivittäistavarakaupoissa ja ovat hinnaltaan keskitasoa, noin 4€ per purkki.

Ensimmäinen tunne suihkutelessani tuota kylpyhuoneen tehopuhdistajaa laattaseinään oli pettymys. Vaikka tein ihan ohjeen mukaan, tuotteen vaahto oli niin löysää, että se valui samantien pitkin seinää. Aineen on todellakin paras vaikuttaa muutamassa sekunnissa, sillä ei se sen kauempaa pysy yhdessä paikassa.

Väittäisin etteivät meidän kylppärin seinät ole keskimääräistä likaisemmat, vaikka käytänkin normaalissa puhdistuksessa vain peruspesuainetta ja Viledan kylpyhuonesientä, jossa on pehmeämpi ja karkeampi puoli.

Kylpyamme sen sijaan kokoaa ihan uskomattomasti likaa, vaikka koetan pestä sitä usein. Tässä kohtaa toivoin siis todellakin, että tehopuhdistaja olisi nimensä veroinen sen suhteen, samoin kuin lattian laattojen puhdistuksessa, olisi nimittäin kiva saada vihdoin ja viimen ne poskipunajäämät pois laattojen saumoista.

No, miten kävi?

Cillit Bagin tehopuhdistaja puhdisti kyllä kylppärin seinät hyvin, mutta ei sen paremmin kuin normaalisti käyttämäni puhdistusaine, helpommalla kuitenkin pääsin, sillä muuta ei tarvittu kuin suihkaisu ja huuhtelu. Kaakelisaumoihin tuote ei tepsinyt, ne ovat aivan yhtä pinttyneen väriset kuin ennen käsittelyäkin, niiden puhdistaminen vaatii edelleen raakaa voimaa.

En osaa sanoa näkyvätkö erot kuvissa, mutta ensimmäinen on ennen ja toinen jälkeen, kuvista toinen salamalla, toinen ilman, mistä johtuu väriero.


Todelliset kyntensä se näytti kuitenkin kylpyammeessa, jonka hankaaminen tosiaan normaalisti on melkoisen työn takana. Cillit bang nimittäin irroitti lian samalla suihkaisu ja pyyhkäisy -menetelmällä kuin seinistäkin.

Kylpyammeesta ei ole kuvaa, mutta purkkien ja purnukoiden säilyttämiseen käytetystä telineestäkin eron huomaan. Pahoittelen surkean huonoa jälkeen-kuvaa, siivouspäivän jälkeen en jaksanut panostaa valoihin ja varjoihin. Ylimmän kuvan jäljet puhdistettu ihan suihkaus, odotus ja vettä päälle menetelmällä.

Tuota toista tuotetta eli Cillit Bang lika ja kalkkia puolestaan suihkuttelin lavuaariin ja se on kyllä todellakin puhdas. Olen edelleenkin aivan häikäistynyt siitä, miten hyvin se irrotti kaikki pinttyneetkin kertymät, joita en ole millään muulla aineella saanut pois. Kuvat ennen ja jälkeen.


Tuotteiden plussat ja miinukset:
+ helppoa puhdistusta; suihkuta aine ja huuhtele
+ toimii tehokkaasti tietyissä kohteissa
- ei kuitenkaan puhdista kaikkia kohteita
- tuoksu voimakas
- ei riittoisa, tavanomaisen kylpyhuoneemme puhdistus vei melkein koko pullon tuota kylpyhuoneen tehopuhdistajaa

#buzzador, #cillitbangtesti

torstai 29. toukokuuta 2014

Apina ja gorilla

Kaikki ikäpolveni ihmiset varmaan muistavat vanhan lastenlauluksi luokitellun renkutuksen, jossa apina ja gorilla kävelivät torilla, ja jatko riippuukin sitten siitä, minkä ikäisille kuulijoille laulu on tarkoitettu, koska kyseisestä laulusta on ainakin puolen tusinaa erilaista sanoitusta olemassa.

Tällä kertaa ei ole kyse laulusta, vaan apina ja gorilla toimivat aasinsiltana siihen, että oli aivan pakko käydä tekemässä Hesarin testi, jossa tutkaillaan, millainen apina puolisosi olisi. Minä täytin oman versioni Herra Kirjoituksesta ja hän puolestaan omansa minusta.

Tulokset puhukoot puolestaan. Testin tulosten mukaan ensimmäinen on Herra Kirjoitus ja jälkimmäinen minä - olemme siis gorilla ja simpanssi, ei voi kuin nauraa ääneen, mutta tuo ehkä selittää sen, miksi meno on meillä joskus eläimellistä ja kommunikointi pelkkää murahtelua.


keskiviikko 28. toukokuuta 2014

Lakritsinen keikausjuustokakku

Tarkoitus oli tosiaan kokeilla ihan tavallista juustokakkua lakritsalla maustettuna, mutta kuten tuossa aiemmin totesin, lainasin käytettävissä olevat irtopohjavuoat työkaverille, joka toden sanoakseni tarvitsi niitä enemmän kuin minä.

Miettiessäni ratkaisua ongelmaan päätin palata nykään niin muodikkaaseen vintageaikaan. Toivottavasti en ole ainoa dinosaurus, joka muistaa vielä sen ajan, kun keikauskakut olivat äärimmäisen muodikkaita. Jos joku ei tiedä, mikä keikauskakku on, niin kerrottakoon, että kyseessä on sellainen kakku, johon pohjalle ladotaan esim. ananaksia, kirsikoita tai omenoita ja kaadetaan taikina siihen päälle. Kun paistamisen jälkeen kakku kumotaan, nousevat pohjalla olleet koristeet esille.

Päätin kokeilla vähän samaa tekniikkaa ja tehdä juustokakun samaan tapaan.

Pohjalle vuokaan silppusin lakritsipaloja, seuraavaksi tein täytteen ja laitoin sen jääkaappiin hyytymään. Kun kakku oli hyytynyt jonkin aikaa, silppusin siihen päälle vielä lisää pieniä lakritsipaloja. Pohjan tein seuraavana päivänä vanhalla tutulla tavalla, mutta jäähdytin ennen vuokaan laittamista ja sitten painelin ylimmäksi kerrokseksi vuokaan  ja taas kakku jääkaappiin odottamaan.



Lakritsisen keikausjuustokakun aineet ovat seuraavat:

Lakritsikastike:
n. 100g lakritsia
2dl vettä

Pohja:
75g voita
200g digestive keksejä

Täyte:
2dl kermaa
1dl sokeria
200g tuorejuustoa
lakritsikastike
5 liivatelehteä

Pinalle ja pohjalle:
100-150g lakritsia paloina

Huomaa, että kakku tehdään tavalliseen vuokaan, ei irtopohjavuokaan.

Keitä ensiksi lakritsikastike eli pilko noin 100g lakritsia pieniksi paloiksi ja laita ne veden kanssa kattilaan. Keitä miedolla lämmöllä silloin tällöin sekoitellen kunnes lakritsit ovat suurimmaksi osaksi sulaneet ja pehmenneet. Soseuta tasaiseksi sauvasekoittimella.

Laita liivatelehdet likoamaan kylmään veteen. Pilko loput lakritsit pieniksi. Vuoraa käyttämäsi vuoka tuorekelmulla ja levitä vuoan pohjalle puolet pilkoituista lakritseista.

Tee seuraavaksi täyte. Vaahdota kerma ja sokeri, lisää ensin tuorejuusto ja sitten jäähtynyt lakritsikastike, sekoita varovasti. Lisää lakritsikastikekattilaan pari ruokalusikallista vettä ja kuumenna se, sulata liotetut, kuiviksi puristellut liivatteet veteen ja kaada varovasti sekoitellen täytteen sekaan. Kaada täyte vuokaan. Laita kakku jääkaappiin hyytymään. Lisää loput lakritsipalat täytteen päälle parin tunnin kuluttua.

Tee pohja aikaisintaan n. neljän tunnin kuluttua. Sulata voi kattilassa ja murskaa keksit. Lisää keksit voisulaan ja sekoita tasaiseksi massaksi. Jäähdytä. Lisää jäähtynyt pohja vuokaan täytteen päälle ja laita kakku vielä joksikin aikaa jääkaappiin tasaantumaan.

Kumoa kakku tarjolle, jolloin pohja jää alimmaiseksi ja tuorekelmu päälimmäiseksi. Ota kelmu pois ja herkuttele.