Jotenkin minusta tuntuu, että jos joku hyvä haltiatar tällä kohtaa tarjoaisi minulle kolmea rajoittamatonta toivomusta, niin yhtenä noista kolmesta olisi ehdottomasti lisäajan toivominen. Myönnän heti, että iso osa aikapulasta on ihan itse aiheutettua kahdella tavalla: liikaa töitä ja se loppu vapaa-aika huonosti organisoitu. Jälkimmäinen viittaa siihen, että istun ihan liikaa netissä vapaa-aikanani, kun muutakin voisi tehdä.
Tällä viikolla on seitsemän aikaista aamuherätystä ja sama edessä ensi viikolla - olis edes yksi iltavuoro, että saisi nukkua hiukan pidempään, mutta turha toivo. No, joo olisihan mulla ne lakisääteiset vapaapäivät niin kuin muillakin, jos en olisi luvannut tehdä vähän "lisätöitä" niiden aikaan.
Ehkä minun pitäisi oikeasti ottaa joku kunnon teho-organisaattori järjestämään elämääni parempaan uskoon, jos vaikka jotenkin saisin tämän ajankäyttöni taas hallintaan.
keskiviikko 14. toukokuuta 2014
tiistai 13. toukokuuta 2014
Oodi elämälle, ilolle, rakkaudelle ja unelmille
Suomenkielisenä tuo otsikko ei varmaan sano kenellekään mitään, mutta alkuperäiskielellä "Ode á la vie, joie, amour et au rêve" sanayhdistelmä saattaa kolkutella jo jotain kelloja.
Tein viime viikolla kaivauksen kosmetiikkakaappini reliikkiosastolle ja löysin sieltä Oodit elämälle, ilolle, rakkaudelle ja unelmille. Kyseessä ovat tietenkin Yves Rocherin hajuvedet jostain vuosien takaa, jostain kumman syystä tuossa firmassa harrastettiin useamminkin noita nelikoita, muistaakseni minulla on siellä samaisen kaapin perällä hajuvesinelikko, jonka tuoksut viittaavaat kevääseen, kesään, syksyyn ja talveen - saattaa myös olla niin, että joku noista puuttuu, mutta ne ovat kaikkineen toinen tarina, nyt piti puhua Oodeista.
Minua huvitti jo silloin, kun nuo tuoksut ilmestyivät markkinoille ja niitä ensimmäisiä kertoja pääsin nuuhkimaan, se, että Ode á la vie, oodi elämälle osui olemaan paitsi lempituoksuni, myös vihreässä pullossa. Ihan sama mikä väri, kunhan on vihreä :-).
Nyt kun olen päättänyt lakata jemmaamasta näitä kaapissa ja käyttää ne pois, kokoan näistä neljästä vielä "muistopostauksen", johon voin halutessani palata miettimään, olisiko sittenkin kannattanut säästää nuo hajuvedet (rehellinen vastaus ei olisi, todennäköisesti ne haisisivat viiden vuoden päästä ketunmyrkyltä tai joltain vielä pahemmalta).
"Ode à la Vie, Oodi elämälle on vuonna 2001 julkaistu tuoksu, jossa yhdistyivät vihreät, kukkaiset ja metsäistet tuoksut. Ensituoksussa on bambua ja "galbanumia" . Sydäntuoksussa syklaamia, lummetta ja orvokkia, pohjatuoksussa puolestaan nousevat esiin seetri, santelipuu ja läpikuultavan hento myski.
Ode à l'Amour, Oodi rakkaudelle on itämainen tuoksu, jossa korostuvat vaniljan aromit. Ensituoksussa luumua ja mustaherukkaa, sydäntuoksussa damskonluumua, kallioruusua ja ylang-ylangia, pohjatuoksussa esiin nousevat ambra ja santelipuu.
Ode a la Joie, Oodi ilolle on hedelmäinen sitrus-tuoksu, jossa tuoksuvat bergamotti, lime, mandariini, ananas, persikka, jasmiini, lilja, virginian seetri ja myski.
Ode au Reve, Oodi unelmille on ensituoksultaan santelipuinen, sydäntuoksussa jasmiinia ja pohjatuoksussa myskiä, vaniljaa ja suitsuketta.
Enhän minä näitä itse ulkoa muistanut, vaan kaivelin netistä. Jossain vaiheesssa hihittelin jo ääneen noiden kuvausten lennokkuutta (ja myös sitä, miten eri tuoksuista eri kieliset sivustot kertovat ko. hajuvesien koostuvan), josta seuraava kuvaus Ode à l'Amourista olkoon hyvänä esimerkkinä: "Parfyymi, joka kertoo rakkauden tarinaa. Herkullinen ja aistillinen ensituoksu on kuin mehevistä kriikunoista ja mustaherukoista valmistettu lemmenjuoma. Huumaava sydäntuoksu sykkii ylang-ylangia. Pohjatuoksu on mausteinen ja sensuelli. Rakastuneen naisen parfyymi, joka hehkuu onnea. Itämainen kukkaistuoksu: kriikuna, mustaherukankukka, damaskonluumu, ambra, sitrus ja santeli."
Jostain kumman syystä minulle on kertynyt noita "rakkauksia" kolme pulloa ja kaksi "unelmaakin", mutta iloa ja elämää vain yhdet kappaleet - tietenkin, ne kun sattuvat olemaan kaksi suosikkiani noista. Sekä unelmat että rakkaudet kun ovat melko tai todella makeita tuoksuja ja minä pidän enemmän vihreistä ja hedelmäisistä ei itämaisista tuoksuista.

maanantai 12. toukokuuta 2014
ComedyCrime
Niinhän se tietenkin taas meni, että näin telkkarissa jotain uutta ja seuraava askel onkin sitten se, että sitä maistellaan meillä.
Tällä kertaa kyseessä on tietenkin otsikon mukaiset Malacon tv mix uutuudet hedelmäinen Comedy ja salmiakkinen Crime.
Jos ihan rehellisiä ollaan, niin olisivat molemmat saaneet jäädä kauppaan. Olivat molemmat melkoisia pettymyksiä. Comedy - pussissa oli erilaisia hedelmärakeita, jotka olivat pussin parasta antia, ja vaahtokarkkeja sokerilla ja ilman. Crime puolestaan sisälsi salmiakkirakeita, liitulakuja, revolverilakritsia ja pantteri/tassulakritsi-tyyppisiä salmiakkimakeisia.
Kumpikin pussi painoi 180g, mutta jotenkin tuo comedy oli kuluvaisempi - ainakin meillä se tyhjeni ensin. Jos seuraavalla kerralla ostetaan joku tv mix, niin valinta kohdistuu todennäköisesti Voiceen, joka on näistä uusista pusseista ehdottomasti paras. Kyllä meidän huushollissa jatkossakin jätetään komediat ja rikokset telkkarin anniksi eikä hankita niitä karkkihyllystä - olo on jotenkin hassusti pettynyt, odotin enemmän.

sunnuntai 11. toukokuuta 2014
Tavaravirran suunnankäännös
Olen tehnyt jotain sellaista, mitä en ole maailman aikoihin saanut aikaiseksi. Napsuttelin nettiin myyntiin tavaroita ensimmäistä kertaa pitkään aikaan, yleensähän minulla on jotain ollut huuto.netissä myynnissä, mutta viimeisen kuukauden aikana sielläkin on ollut kaupan tasan 0 kohdetta. Nyt niitä on jo toista sataa ja lisää pitäisi pistää myyntiin.
Lisäksi kokosin kassillisen kirpparitavaraa, nyt vain pitäisi saada aikaan se pöydän varaaminen. Jos olisin ollut siivouspäivänä 24.5. vapaana, olisin mieluusti pistänyt pöydän pystyyn jonnekin sallitulle paikalle, mutta nyt olen sen verran pitkään töissä ettei moinen ole mahdollista. Kirpparipöydän kanssa on vain se ongelma, että sen oikea ajoittaminen on hankalaa. Aivan kohta alkavat alennusmyynnit ja silloin on turha koettaa kaupata yhtään mitään vanhaa ja kierrätettyä, vai olenko kenties väärässä ja saavatko alet ihmiset muutenkin shoppaamaan enemmän.
Seuraava ongelma onkin sitten hinnoittelu, en mitenkään kiihkeästi janoa pääsyä paskojen kirppislöytöjen ylihintaista-kategoriaan ja toisaalta taas kirppispöydät ovat niin kalliita, että sen verran tavaroista pitäisi saada, ettei pöytävuokrasta jäisi tappiota.
Aloitan nyt kuitenkin noista nettimyynneistä ja katson, jos jossain vaiheessa löytyisi sopiva kirppispöytä tai vapaapäivä jonkun myyntitapahtuman yhteyteen. Sääli, ettei täällä järjestetä kirppistapahtumia minkään ison marketin parkkipaikalla - näin yhden tällaisen ilmoituksen Seinäjoella ja olen siitä asti haaveillut ko. tapahtumasta. Juu, eikä tarvitse kertoa, että itsekin voisi olla asiassa aloitteellinen, mutta juuri nyt ei aika riitä ihan kaikkeen.

Tunnisteet:
huuto.net,
pohdiskelut,
poistot
lauantai 10. toukokuuta 2014
Rimpula on rimpula
Jokunen päivä sitten kävin hakemassa kampaamotukusta rasiallisen hengettömiä, vähän kyllä kakistelin sen kanssa, että olivat vain 5cm pitkiä kun nuo parhaani olivat 7 senttisiä. Nuo isot ovat peräisin morsiuskampauksestani ja ovat olleet todella toimivia - vastaavia vain en ole löytänyt mistään myynnistä ja jemmassani olleet kymmenen eivät aina tahtoneet riittää. Noiden lisäksi minulla oli käytössä tavallisesta kaupasta ostamiani Cailapin ja parin muun merkin viisi senttisiä hengettömiä.
Pitkään harkitsin tuota käyntiä lähistön hiustukussa, mutta kun ei kunnollisia hengettömiä muualtakaan löytynyt, käytin viimeisen korttini ja poikkesin siellä. Ei sielläkään ollut noita isoja, mutta vannoivat ja vakuuttivat heidän myymiensä hiukan lyhyempien olevan loistavaa laatua - muistaakseni mainoslauseena oli "maailman suosituin valmistaja". Ostin rasiallisen, vähempikin olisi riittänyt, mutta pienempiä eriä ei ollut saatavilla eli nyt mulla on sitten reilut 1000 kappaletta hengettömiä. Kuvassa mukana mallina ollut 7 cm hengetön.
Kotona vertasin noita kampaamotukun tuotteita "tavisversioihin" ja ero on kuin yöllä ja päivällä. Siinä missä tavalliset ovat ohuita ja taipuvat liian herkästi, ovat nämä kampaamoversiot tukevia ja kestävät muokkaamista ihan eri tavoin. Tavallisen saa poikki vääntelemällä muutamaan kertaan edes takaisin, nämä vaativat huomattavasti enemmän työtä - paksuusero näkynee kuvasta.
Kyllästyin odottamaan ebaysta hankkimiani helmihengettömiä ja suoritin vähän askartelutoimia. Siirtelin joskus noihin pehmeisiin hengettömiin laittamani helmet näihin tukevampiin ja samalla vapautin yhden ison hengettömän helmestä.
Nyt minulla on sitten käytettävissä 7 + 1 kappaletta helmellisiä hengettömiä. Alunperinhän tein noita kymmenen, mutta kolme helmistä katosi siinä kun huonot hengettömät tippuivat hiuksista tai katkeilivat kesken kaiken.
Hengettömät ovat siitä ihania, että niitä voi käyttää sekä pitkissä että lyhyemmissä hiuksissa eli kyllä näillä käyttöä on, vaikka hiusmalli muuttuisikin.

Allaolevassa kuvassa näkyy ehkä parhaiten ero noiden kaikkien erilaisten hengettömien välillä. Kaksi eniten oikealla olevaa ovat niitä 7cm mittaisia. Niiden vieressä on hopeanvärinen tehdasvalmisteinen helmihengetön (joka toivottavasti joskus saa kavereita). Sen vieressä keskellä kuvaa on näistä uusista kampaamoliike hengettömistä askarrellut helmiversiot. Äärimmäisenä vasemmalla on rimpulahengettömiä helmillä ja helmistä tyhjättyinä.
Nyt minulla on sitten käytettävissä 7 + 1 kappaletta helmellisiä hengettömiä. Alunperinhän tein noita kymmenen, mutta kolme helmistä katosi siinä kun huonot hengettömät tippuivat hiuksista tai katkeilivat kesken kaiken.
Hengettömät ovat siitä ihania, että niitä voi käyttää sekä pitkissä että lyhyemmissä hiuksissa eli kyllä näillä käyttöä on, vaikka hiusmalli muuttuisikin.
perjantai 9. toukokuuta 2014
Hopotus: Relaxant selluliittivoide loppuraportti
Nyt on sitten aika loppuraportin tuohon Relaxant selluliittivoiteeseen liittyen.
Testausaikahan oli noin kuukausi ja sinä aikana voidetta käytettiin joka päivä, joka toinen päivä hierontakupeilla tehostettuna ja joka toinen päivä ilman, kuten aiemmin täällä kerroin. Vaikka hoito- ja käyttökokemuksen kasvaessa tulikin paremmaksi hierontakuppien käyttäjäksi, en silti saanut niitä pysymään mahanahassani kunnolla kiinni - vaikka jo viime kirjoituksessani totesin, että antaa olla, kokeilin edelleen kuitenkin joka kerta, jos ihme sittenkin olisi tapahtunut. Ei tapahtunut, kuppien ja mahani yhteistyö ei vain toiminut.
Voidetta kehotettiin käyttämään vartalon ongelmakohtiin siis kuvan mustille alueille. Minä keskityin erityisesti reisiin, vyötäröön ja alleihin.
Kampanjassa pyydettiin ottamaan mitat käsitellyiltä alueilta ennen ja jälkeen siis ennen kokeilun aloittamista ja kuukauden käytön jälkeen. Minun kohdallani mitat näyttivät kyllä jotain niin uskomatonta, etten tahdo itsekään uskoa (olin varautunut kirjoittamaan, että mitta näytti täsmälleen samaa lukemaa niin ennen kuin jälkeenkin ja keskinyt siihen hyvät perustelutkin: "Uskon siihen, että mikäli tuohon rasvaamiseen olisi lisännyt liikuntaa ja terveellisen ruokavalion, niin muutokset voisivat olla suuremmat, nuo kaikki kun tukevat toisiaan, niin kuin vanhassa mainoksessa sanotaan: "ei yksin Becel...""). Mittanauha todistaa alleista kadonneen 2 cm, reisistä 4 cm ja mahasta 5cm ympärysmitasta.
Ihan tyhjiin kuukauden rasvaus ei siis tosiaankaan mennyt, vaan lisäksi ihossa itsessään on selkeästi havaittavissa muutoksia. Se on kimmoisampi ja vähemmän röllykkämäinen siis iso osa appelsiinimuutoksista on häipynyt ja iho näyttää normaalimmalta. Huomasin myös parina kylmänä aamuna, kun lähdin liikkeelle hiukan turhan kevyissä vaatteissa, että reidet eivät enää palelleet samalla tavoin kuin joskus ennen. Sehän on selvä merkki parantuneesta verenkierrosta kudoksessa.
Testailupullo oli kooltaan sen verran reippaankokoinen, että siitä riittää vielä käyttöön testijakson jälkeenkin.
Lisätietoa tuotteesta täältä, KLIK.

torstai 8. toukokuuta 2014
Edit- täti kyläilee
Vaikka maineeni nuukailijana ja pihinä lienee jo lopullisesti menetetty, en sitten kehdannut enää tehdä yhtä "shoppailin vähän lisää"-postausta, vaan lisäilin sujuvasti tämän päiväiset ostokseni jatkoksi eiliselle tekstille. Ikään kuin ne sinne vähän paremmin naamioituisivat.
Edit-täti siis lisäili vähän tekstiä ja pari kuvaa eiliselle - ihan vaan korvisten ja hengettömien verran.

Tilaa:
Blogitekstit (Atom)