Miten ihmeessä minulle käykin aina näin? En erityisemmin pidä siivoamisesta, vaan siivoan kotonakin useimmiten sen vuoksi, etten kestä likaisia tai sekaisia paikkoja, en vain voi olla kotonani liassa ja sotkussa. Miksi minä, joka en tosiaan erityisemmin välitä siivoamisesta, päädyn melko usein siivoamaan toisten nurkkia? Niin kävi tänäkin viikonloppuna, kun koti kotona maalla päädyimme Herra Kirjoituksen kanssa tyhjentämään vanhempieni vinttiä.
Tuonne vintille on ansiokkaasti kerrytetty tavaraa vuosikymmenten ja sukupolvien ajan. Pakko tunnustaa, että olen itsekin omalta osaltani osallistunut tuohon romun hamstraukseen ja niin ovat tehneet edellisetkin sukupolvet, jotka vielä ovat nähneet sen ajan, kun kaikesta oli pulaa, joten kaikki mahdollinen säästettiin - jos sitä vaikka sattuisi tarvitsemaan vielä. Saattoihan sitä ehkä jotain tarvitakin, mutta kyllä paljon tavaraa vain jäi tuonne kenenkään enää muistamatta sen olemassa oloakaan.
Tuolta historiallisten pölyjen peitosta minä sitten löysin kolme räsymaton pätkää. Tässä kohtaa on pakko tunnustaa, että minä olin niitä jo kovasti kippaamassa jätesäkkiin, kun äitini ehti väliin ja sanoi, että jos kuitenkin vietäisiin ne pihalle ja katsottaisiin, jos ne voisi vaikka pestä.
Meillä kun on äidin kanssa sellainen monilla muillakin käytössä oleva vanhaa ja kirpputoritavaraa koskeva sääntö, jos vaate, vuodevaate, matto tai mikä tahansa tekstiili kestää pesun ja puhdistuu pilalle menemättä, sitä voi vielä käyttää. Niinpä sitten kippasin matot saaviin likoamaan.
Koska olen äärimmäisen nopea ja näppärä, minulla ei tietenkään ole kuvaa siitä, miltä matot näyttivät ennen kuin ne tuonne saaviin kippasin. No, eipä minulla sen puoleen ole kuvaa myöskään siitä, miltä matot näyttivät sen jälkeen, kun olivat saaneet nauttia mäntysuovasta, juuriharjasta ja painepesurista - maksimivarmistus sille, että hajoavat, jos ovat hajotakseen ja varmasti puhdistuvat.
Kun sitten nostelin noita mattoja kuivumaan, voin vain todeta, että se niiden kutoja oli todellakin ollut taitava nainen. Reunat olivat aivan uskomattoman tasaiset ja värisommittelut sellaiset, että olisin ollut valmis värien puolesta ottamaan vaikka kaikki matot itselleni käyttöön samantien. Kaikkein suurimmassa, joka oli metrin levyinen ja noin parin metrin mittainen, oli yhdistetty punaista ja harmaata villakudetta vaaleanharmaaseen ja pehmeään lehmuksenvihreään ja taisi joukossa olla hiven sinistäkin. Tunnistin kuitenkin sävyt heti, ne oli soinnutettu isoon ruusuryijyyn, joka kotonani on edelleen seinällä. Tunnistin myöskin kuteiden materiaalin, muut kuin tuo punainen ja harmaa villakude olivat puuvillaa ja ilmiselvästi vihreistä, harmaista ja sinisistä puuvillaisista työvaatteista leikattu. Yhteen harmaaseen villakuteiseen raitaan oli ajanhammas puraissut reiän eli se täytynee korjata ennen kuin matosta on käyttöön. Se on kuitenkin niin kaunis, että sen vaivan aion nähdä.
Lyhyistä pätkistä koottujen puuvillaisten kierrätyskuteiden ongelma näkyi puolestaan pienimmässä matossa, sillä sen loimet olivat aivan ehjät, ja reikä raidassa johtui siitä, että kuteet olivat vanhuuttaan perstoutuneet ja kun olivat lyhyistä pätkistä, joiden vaihto useammassa kerroksessa osui samalle tai lähes samalle kohtaa, niin pääsivät purkautumaan aiheuttaen reiän. Vaikka tämänkin maton värimaailma oli harmaine, vaaleanpunaisine ja taivaansinisine raitoineen kovasti puhutteleva, tulimme silti siihen tulokseen, ettei siihen ehkä kannata nähdä korjaamisen vaivaa. Sen voi laittaa pahimmaksi kurakaudeksi ulkoeteiseen ja heittää sitten likaantumisen jälkeen pois.
Kolmas matto, joka oli enimmäkseen harmaata ja tummaa vähäisin väritehostein oli moitteettomassa kunnossa - kudontajälki tässäkin on niin tasaista ja reunat niin huolellisesti tehdyt, että sen kutoja on tosiaan osannut asiansa.
Matot tosiaan jäivät meille koti kotiin odottamaan korjausta tai käyttöä, mutta ehkä vielä jossain vaiheessa muistasin lähestyä niitä kameran kanssa.
