Lueskelin laatimiani toiveita ja suunnitelmia tälle tulevalle vuodelle ja totesin, että taitaa olla kova vuosi tulossa. Kieltoja siellä, rajoituksia täällä, kovin vähän on minun elämässäni tarjolla positiivista näin vuoden alkuun.
Jotenkin alkoi tuntua siltä, että tähän pitäisi saada jotain kivaa ja piristävää, mutta mitä kannustinta oikein keksisin itselleni, sillä kaikki himoitsemani herkut ovat ehdottomasti kiellettyjen listalla. On siis aivan turha luvata palkkioksi mitään sellaista, mistä ei ole kuin haittaa.
Vain yhden ison kannustimen keksin, mutta toivottavasti se toimii riittävänä maalina. Tähtään vuoteen 2012. Koska en kerran voi hankkia vaatteita, yritän pistää sivuun joka kuukausi vähintään 50€ vaaterahaa, mielummin vähän enemmän. Vuoden 2012 ulkomaan matkan voisikin sitten suunnata jonnekin siihen suuntaan, missä silkki ja käsityö ovat halpoja. Siellä voisin sitten pistää haisemaan koko keräämäni vaaterahaston, luulisin, että tuolla summalla saa jo muutaman paidan ja yhden mustan housupuvun. Ahneena saan nopeasti laskettua, että 50 eukkoa kuussa tarkoittaa vuodessa kuuttasataa ja satanen kuussa tuhatta kahtasataa - kyllä sillä luulisi rättejä irtoavan.
Nyt täytyy vain kehittää visio siitä, miten saan tuon siirrettyä silmieni eteen joka kerta kun alan himoita a) lisää vaatteita, b) kosmetiikkaa tai c) roskaruokaa ja karkkia. Sen vision kirkastamiseen taitaakin sitten mennä koko vuosi - toivottavasti onnistun kehittämään jotain toimivaa. Eläköön nuukuus vielä vuoden verran!
maanantai 3. tammikuuta 2011
sunnuntai 2. tammikuuta 2011
Vuoden kosmetiikka ja vaatteet
Tein laskelmia vuoden aikana kosmetiikkaan kuluneista rahoista ja kosmetiikassa tapahtuneista poistoista.
Poistoja oli yhteensä 55 kappaletta, kaikkea laidasta laitaan + näytteet lisäksi. Hankintoihin lupailin käyttää vuodessa vain 120€ eli maksimissaan kympin kuussa. Lopputuloksena oli 85,85€ eli ei ihan kymppiä kuussa, mikä kuulostaa ihan hyvältä - lisäksi on huomioitava, että osa noista hankkinoista riittää pitkälle ensi vuoteenkin. Kalleimmat olivat iso Dermosilin tilaus, jossa oli mm. dödöjä ja aurinkorasvaa, sekä 5 litran shampookannu.
Kenkiä lupailin vuoden alussa hankkivani maksimissaan 6 paria, mutta se ei ihan mennyt niin. Kaiken kaikkiaan hankin 9 paria kenkiä, mutta niistä vain 7 paria oli sopivia. Kaksi paria odottaa edelleen pääsyä uuteen kotiin, yhdet hajosivat jo parissa päivässä eli ne tulivat ja menivät. Poistettuja pareja en laskenut, mutta kyllä niitäkin useampia oli - voisin melkein sanoa, että kenkäkaappini on tasapainossa, yhtä paljon poistuneita kuin uusia hankittuja. Kenkien hintoja en alkanut laskea, sillä ihan kaikista en niitä edes ole ottanut ylös. Sen toki tiedän, että kenkiin ja laukkuihin (uusia kolme tai neljä) meni enemmän rahaa kuin vaatteisiin.
Vaatteisiin en mitään määrärahaa vuoden alussa laittanut, mutta hankinnat laskin, ja niitä ei onneksi ollut kovin paljon, kaikkiaan vain 172€ edestä. Tuossa summassa on mukana myös jonkin verran postikuluja eli todellinen summa on varmaan 165€, josta iso osa muodostuu kahdesta jakusta (punainen ja vihreä) sekä urheiluliiveistä (näistä kolmesta yhteensä yli 60€).
Lienee syytä vielä mainita, että sain kosmetiikkaa myös lahjaksi ja maksoin osan kenkä- ja vaatehankinnoista lahjakorteilla. Hankkimieni vaatteiden hinnoissa ei ole suoritettu lahjakorttivähennystä eli todellisuudessa rahaa meni vielä vähemmän kuin 165€. (Suoritin pikakelausta taakse päin ja laskin, että lahjakorteilla tuosta summasta on kuitattu noin 85€)
Ensi vuosi samoilla ajatuksilla:
- kosmetiikkaan max 10€/kk
- uusia vaatteita mahdollisimman vähän
- kenkiä max 6 paria

Tunnisteet:
kosmetiikka,
meikit,
poistot,
vaatteet
Puhdasta uutta vuotta
Tai yhtä hyvin voisi otsikkona olla "hiljaista uutta vuotta" tai "rätillistä uutta vuotta" tahi "pölytöntä uutta vuotta" taikka "äänetöntä uutta vuotta".
Hiljaista on nimittäin pitänyt, ääneni on edelleen käheä kuin huoraluurin tädillä tai ollakseni liioittelematta, se on surkeaa vinkunaa ja piipitystä, nyt jo neljättä päivää peräkkäin. En valittaisi yhtään, jos kyseinen tauti kaataisi sängyn pohjalle kierimään kuumeessa ja kivussa, mutta kun se vie vain äänen ja tuo hirveän yskän. Siinä neljännen sanan kohdalla alkaa jo köhityttää, joten ei paljon tee mieli haastella. Toisen kautta olo on kuitenkin niin hyvä, ettei viitisi vain pelkästään olla ja vinkua.
Niinpä meillä sitten vietettiin uutta vuotta niiden lupaamieni puhdistusriittien merkeissä. Siis suomeksi sanottuna siivottu on. On kuurattu makuuhuone, kylppäri, eteinen ja keittiö. Makuuhuoneen kaikkia kaappeja ei ole siivottu, mutta muualta on kuurattu kaapitkin eli niin ollen olen lunastanut yhdestä uuden vuoden lupauksestani jo puolet, eikä vuotta ole eletty kuin kaksi päivää. Kerrankin näin!
Uuden vuoden yönä ehdin sitten polkaista käyntiin "kylppäriremontinkin". Lainausmerkit siksi, että kysessä on vain pienimuotoinen pintasilaus. Sen ensimmäisenä osana poistimme kylppärin seinältä edellisen asukkaan sinne jättämän rikkaimurin telineineen, sillä emme käyttäneet sitä koskaan ja mielestäni viisi vuotta on riittävä aika sen säilyttämiseen. Uuden vuoden yönä, vielä pari minuuttia viime vuoden puolella, naputtelin nettikauppaan tilauksen uudesta suihkuverhosta, kylpyhuoneen matosta ja sävyyn sopivista pyyhkeistä. Väri on nyt sitten turkoosi! Samalla saa purkaa vanhan suihkuverhoviritelmän - se on toki niin hieno, että se palaa varmasti käyttöön jossain vaiheessa, mutta vaatii ennen sitä kunnon pesun etuverholle ja uuden takaverhon. Nykyinen suihkuverhomme on siis kaksi osainen, etuosa on kermaa kullanvärisin tehostein ja sen takana kirkas tavallinen muovi vastaanottamassa roiskeita. Tuo muovi on mennyt muutamassa vuodessa niin huonoon kuntoon, että pitää vaihtaa se kokonaan. Pesin sen reilu vuosi sitten ja silloinkin se oli jo kamala, mutta kelpuutin sen vielä vähäksi aikaa, nyt sille ei enää ole armoa luvasa.
Kyllä me ihan vakavissamme pohdimme kylppärin kaappienkin uusimista, mutta toistaiseksi se on vielä vaiheessa. Ehkä siksi, että sitten voisi samantien pistää uusiksi koko kylppärin - heivata ammeen pois ja hankkia tilalle suihkunurkkauksen. Se on kuitenkin niin iso remontti, ettei sitä ihan tuosta vain kannata aloittaa.
Samana yönä lähti sitten tilaus toiseenkin nettifirmaan eli lisää uudistuksia on kotiimme luvassa. Jotex tarjosi tilauksen kalleimmasta tuotteesta -50% alennuksen, joten naputtelin ostoskoriin pitkään haaleilemani kenkätelineen. Itse asiassa olin haaveillut pyökinvärisestä hyllyköstä, mutta heikko saatavuus (kaikki väärää sävyä, kokoa tai mallia) sekä edulliseksi muuttunut hinta kallistivat vaakakupin mustan metallin suuntaan. Kuusihyllyiselle telineelle jäi alennuksen jälkeen hintaa 20€.
Nyt odottelen sitten postipaketteja, jotta pääsen pistämään kotia uusiksi.
Toivottavasti ääneni palautuu ennalleen pikapuoliin, muutoin elämästä tulee surkeaa.

lauantai 1. tammikuuta 2011
Lupauksia vuodelle 2011
Perinteikkäästi olen joka uusi vuosi tehnyt lupauksia, harkinnut, pohtinut ja sulatellut, jotta saisin aikaiseksi jotain sellaista, jota en rikkoisi heti loppiaisena. Yhtä perinteisesti olen sitten rikkonut kaikki lupaukseni viimeistään tammikuun loppuun mennessä, mutta siltikään en opi, joka vuosi aloitan saman rumban ja väännän lupauksia, jotka kuulostavat helpoilta, mutta syystä tahi toisesta osoittautuvat mahdottomiksi pitää.
Hyvästä perinteestä ei passaa luopua, joten tässä kasa uuden vuoden lupauksia, jotka voin pitää:
1) en aloita säännöllistä tupakanpolttoa tänäkään vuonna
2) lupaan olla käyttämättä koko palkkaani kenkiin ja laukkuihin
3) lupaan syödä joskus jotain muutakin kuin herkkuja
4) hiihdän alta 200 kilometriä vuoden aikana
5) en laula karaokea
Ja sitten ne todelliset lupaukset, joiden pitämisessä voikin sitten olla jo ongelmia.
1) pysyn kosmetiikkabudjetissa
2) ennen kuin ostan uutta, mietin voisinko tuunata sen jostain vanhasta
3) ostan vain tarpeeseen (erittäin tulkinnanvaraista...)
4) aloitan vihdoin ja viimein tunikan neulomisen
5) syön marjoja niin, että alan vihertää latvasta ennen seuraavaa satokautta.
6) en hanki kovin montaa uutta rehua Herra Kirjoituksen kiusaksi
7) hankin alle 10 uutta kenkäparia
8) en osta itselleni yhtään uutta kynsilakkaa
9) pysyn enintään nykyisessä painossani
10) vähennän addiktoitumista tv-sarjoihin kuten Pelastushelikopteri tai Himohamstraajat
Eiköhän nuo kaikki saada rikki viimeistään helmikuun alkuun mennessä, mikä olisi jo ennätys, että siinä on sitten tavoitetta ja lupauksia uudelle vuodelle.

perjantai 31. joulukuuta 2010
Itse kehu
Voisin ottaa uuden teeman blogiini ja perustaa ”kehu itsesi kerran päivässä”-blogin. Perusteet tällaiselle blogille ovat ihan hyvät, sillä tuskin kukaan muu ainakaan meistä suomalaisista kehuu toista, ainakaan joka päivä, sieltä voisi löytyä tusinoittain elämän pieniä asioita, joissa pääsee loistamaan. Vanhaa sanontaa noudattaen, kukas kissan hännän nostaisi ellei kissa itse. Sitten toisaalta voisi kysyä, että miten se eroaa nykyisestä blogistani tai muiden blogeista, koska tavallaan jokainen blogi on tietyssä määrin itsensä mainostamista – olkoon se sitten vaatteita, meikkejä, leipomuksia tahi käsitöitä. En kuitenkaan pidä tuollaista kehua pahana, minusta on aivan ihana saada ideoita toisten tekemisistä ja pukemisista. Enemmän meidän pitäisi harrastaa positiivista palautetta ja itsekehuakin – pidetään siis edelleen mielessä, josko sittenkin alkaisin kehua itseäni kerran päivässä. En ehkä kuitenkaan julkisesti blogissa, vaan ihan hiljaa pään sisällä ;-).
Jos jatketaan klassikkosanontojen linjalla, niin vanha kansa toteaa myös, että laiska töitänsä lukee. Silti minusta on kiva julistaa blogissani maailmalle, että näin paljon olen saanut aikaan – eräänlaista itsensä kehumista sekin, joka saattaa pahimmillaan saada aikaan syyllistymisreaktiota muissa.
En kuitenkaan malta olla mainostamatta aikaansaannoksiani (ja kehumatta itseäni), sillä kerrankin minä olen ajoissa uuden vuoden lupausteni toteuttamisessa. Eletään vuoden viimeistä päivää ja olen saanut siivottua kylpyhuoneen kaapit ja laatikot, makuuhuoneesta kenkäkaapit (joista oma postaus tulossa) ja eteisen kaapit ja laatikot. Kun minulla kerran ei ole ääntä, niin ei voi oikein muuta tehdä kuin siivota. Eli tulossa ihan kiva uuden vuoden aatto – ajattelin siivota makuuhuoneen ja aloitella eteistä (kun tänään vielä kehtaa viedä matot pihalle), huomenna siivotaan sitten työhuoneen kaappeja (jotta pääsee edes hipelöimään lautapelejä, kun peli-ilta peruuntui äänettömyyteni takia) ja lopetellaan eteistä. Katsotaan, mitä sitten sunnuntaina keksitään, siivottavaa ja kaappeja kyllä piisaa ihan stressiksi asti.

keskiviikko 29. joulukuuta 2010
Kynteni mun
Olen nainen, olen siis turhamainen. Tuossa ei liene mitään seliteltävää, sillä eikös naiseus yleisesti anna mahdollisuuden muun muassa turhamaisuuteen sen alituisen mielensä muuttamisen lisäksi. Minulla turhamaisuus on vuosien ajan kohdistunut yhteen ja samaan asiaan - kynsiin.
Niin kauan kuin muistan, olen ihaillut pitkiä, hoikkia sormia, hyvin hoidettuja käsiä ja tyylikkäästi lakattuja kynsiä. Siis ihan pikkutytöstä asti olen niitä rakastanut, toki siis olen rakastanut myös niitä pitkiä hoikkia sormia koristavia timantteja, mutta silti suurin ja ehdoton viehtymykseni ovat olleet kynnet. Selitykseksi ei ehkä pelkästään riitä se, että ison ihmisen on vaikea löytää itsestään kauniita, hyväksyttäviä asioita, vaikka sekin ehkä saattaa näytellä tässä asiassa jonkinlaista roolia. Minusta pitkähköt mantelinmuotoiset kynnet vain jotenkin ovat niin chic.
Lukioaikana minulla oli tavaramerkkinä pitkät punaiset kynnet, joista joskus jopa eräs opettaja kysyi, että ovatko nuo aidot. Epäili kai, että olivat sen aikaiset irtoversiot (eli muovilärpäkkeet huonolla liimalla) tai sitten vain pohti, ettei minun tarvitse tehdä käsilläni juuri mitään. Näin jälkikäteen ajatellen olivathan ne melkomoiset haukankynnet, mutta aikansa lapset, sillä silloin muotilehdet olivat täynnä pitkiä kirkkaanpunaisia kynsiä. Seuraavaksi tulivat kirkkaan violetit ja siniset ja vasta sen jälkeen kaikki muut värit. Uskomattomasti nuo kynnet silloin kestivät, sillä ei niitä mitenkään säälitty, niillä tehtiin kotitöitä, pihatöitä ja välillä vähän rankempiakin hommia ja useimmiten ne mukana kulkivat. Jos nyt joskus kävi niin, että yksi tai kaksi jostain syystä lohkesi tai katkesi, pistettiin muutkin lahtiin ja leikattiin lyhyeksi. Samalla myös lakan väri vaihtui hentoon pinkkiin – kuka sitä töpöjä millään kirkkaalla värillä mainostamaan. Tämä siis ajalta paljon, paljon ennen geelejä ja tippejä.
Nyttemmin työni ainoa haittapuoli on sen raakuus kynsiäni kohtaan ja tästä aiheutunut rehellinen, kirkuvan vihreä kateus kaikkia niitä ihmisiä (lue: toisia naisia) kohtaan, jotka saavat työssään paitsi käyttää rakennekynsiä, ja joiden työ ei raatele kynsiä olemattomiin. Se on niin kertakaikkisen väärin – minäkin haluan pitkät, kauniit, punaiset kynnet! Tai en edes välttämättä punaiset, violetit käyvät, kullanväriset, siniset, harmaat - ihan mitkä vaan, kunhan saan pitää pitkät ja kiiltävästi lakatut kynnet mieluusti runsailla koristeilla. Tarrat sopivat, timantit kutkuttavat ja pitsit aiheuttavat suoranaista hekumaa – ja kaikki se on kiellettyä, vähemmästäkin sitä ihmisparka tulee kateudesta vihreäksi.
Suoranaisen ärtymyksen punaiseksi sitä muuttuu, kun katselee niitä töpöjä, mitä joskus niin kauniista kynsistä on jäljellä. Minullakin oli kynnet reilun kuukauden ajan tänä vuonna – ja kun kirjoitan kynnet, tarkoitan omia kynsiäni riittävässä mitassa. Ne nimittäin olivat kunnossa sen aikaa, kun lomailin loka-marraskuussa ja taisivat ne kestää viikon pari sen jälkeenkin, sitten alkoi taas arki ja töppökynsien aika.
Enhän minä mitään tuumaisia neliöblokkeja haluaisi, en minä niin kohtuuton ole. Minulle riittäisivät ihan hyvin sentin mittaiset mantelinmuotoisiksi viilatut kynnet. Paras vaihtoehto tietenkin olisi geelivahvikkeella, mutta omatkin kelpaisivat. Kaunis ranskalainen manikyyri joko perinteisenä valkokärkisenä tai omana lempiversionani viininpunaisin glitterikärjin. Enhän minä paljon pyydä, vai pyydänkö sittenkin liikaa? Ilmeisesti, koska en usko, että koskaan tässä työssä tulen sitä saavuttamaan. Ja ihan niin höperö en vielä ole, että luopuisin tästä työstä pelkästään kynsien takia, vaikka huonoina päivinä se on joskus aika liki.
Kaiken ja kaikkien kiusallakin kaivan kynsilakkapullon esiin ja taiteilen olemattomiin kynsiini tuollaisen punaisen kiiltävän lakkauksen ja katselen huomenna töissä miten se kuluu pois, siitä mitä haittaa siitä töissä muille on, en jaksa edes ajatella. Mutta menkööt ja kulukoot ja haitatkoot muita, onhan minulla sitten yhden illan ajan ollut taas siedettävän näköiset kynnet. Hiivin lakkapullolle ja kasvatan kynsien sijasta pienet sarvet ja hännän…

tiistai 28. joulukuuta 2010
Kallen uudet vaatteet
Töihin mennessäni totesin, että jollain muullakin oli ollut tylsää.
Kalle oli saanut tonttulakin asemasta pipon, mikä lienee talvipakkasilla hivenen käyttökelpoisempi vaate. Lisäksi sille oli ilmestynyt nimilappu, joka kylläkin kuvissa plurrattu, kävelykeppi ja henkilökohtainen vodkapullo takin taskuun, joka myös oli uusi juttu. Unohtamatta tietenkään sikaria, jota Kalle nykyään aktiivisesti tupruttelee.

Jännityksellä odotan, mitä seuraavaksi.

Tilaa:
Blogitekstit (Atom)