Joulun lahjomat

Lienee joulupukin kirjanpito mennyt jossain vaiheessa pahasti sekaisin, sillä sain sen verran paljon joululahjoja, että ne eivät kaikki voi olla minulle tarkoitetut - ihan niin kiltti en tänä vuonna tosiaan ole ollut. En kuitenkaan tarkasta tutkimisesta huolimatta löytänyt kenekään muun nimiä paketeista, joten kai ne sitten mulle olivat. Olen kyllä edelleen ihmeissäni. Voin siis kieriskellä tuhkassa ja hankkia itselleni tervaa ja höyheniä tahi yrittää ensi vuonna olla saamieni lahjojen arvoinen. Tosin mikäli vanhat merkit paikkansa pitävät, en ole ensi vuonna yhtään sen parempi kuin tänäkään vuonna, että se siitä sitten.

Minua lahjottiin 6kk kuntosali-lahjakortilla, johon liittyi myös kuntoilu t-paita ihanan joulunpunaisessa värissä, s- ryhmän lahjakortilla (kohdistettuna sokos emotioniin). Vaniljan tuoksuinen suihkugeeli on niin kauniissa pullossa, että sen käyttäminen voi jäädä väliin ja tyydyn vain katselemaan sitä. Ihanat lautasliinat ja kynttilä ovat minun ja Herra Kirjoituksen yhteiset.
Perinteiset kirjatkin olivat hyvin edustettuina. Minä sain ideakirjat soodasta ja etikasta siis niiden erilaisista käyttötavoista. Yhteiseksi saimme tuon älypelitehtäväkirjan. Mauri Kunnaksen kirjat ovat Herra Kirjoituksen joululahjat.


Herkkujakin saimme yhteiseksi runsain mitoin. Oli marmelaadia, suklaapatukoita, suklaata, neekerinsuukkoja mokan makuisina ja hesburgerin lahjakortteja. Kyllä näillä herkutellaan pitkään...
Aivan erikseen halusin kuvata vielä yhden saamani lahjan, nimittäin tämän ihanan huivin, joka on täsmälleen oikean sävyistä tummanvihreää pehmeää lankaa. Lankana oli ollut Kosmos.
Liian paljon lahjoja siis sain, vaikka olenkin näistä kovin onnellinen. Kiitos kaikille!

Miten niin tylsää

Meillä oli eilen hivenen tylsää töissä, joten piristimme päivää pienellä askartelulla.

Eikös hän olekin tyylikäs?

Tarina menee niin, että joku oli tehnyt "Kallelle" kolmikolkkahatun paperista jo muutama viikko sitten. Näin joulun alla joku oli värittänyt sen punaiseksi, edellisenä päivänä hän oli saanut takin. Eilen sitten täydensimme S:n kanssa kostyymin housuilla, tohveleilla, säärystimillä, lahjapaketilla ja kaulahuvilla sekä aurinkolaseilla. Kolkkahattukin sai tupsun, sillä iso pomo kävi paikalla kun väänsin tohveleita ja hän kuvitteli minun tekevän tupsua hattuun (joulumieltä liikkeellä, normaalioloissa suopeus työajan haaskaamiseen olisi voinut olla kaukana). Hänen mielikseen sitten tehtiin tupsukin.

Tosin Kallella saattaa jo tänään olla oikea virkattu tonttulakki - näin hänen päänymätystään mittailtavan eilen siihen malliin.

Kaikki Kallen vaatteet ovat paperia, Kalle itse reilut 30cm korkea ja ilman vaatteita pelkkä luuranko.

Varaslähtö

Kerrankin olen ajoissa ja otin varaslähdön uudenvuodenlupauksieni täyttämiseen. Lupaan nimittäin käydä ensi vuoden alkuvuoden aikana koko huushollin kaapit läpi ja siivota ne kunnolla. Pyrkimys tietysti olisi katsoa niitä myös sillä silmällä, että josko jotain poispistettävää löytyisi.

Aloitin maanantaina 20. päivä kylppärin kaapeista, sillä se on meillä huoneista se, jota voi siivota pyhinäkin, kun siellä ei ole mitään ulos vietävää. Siis tämän sekavan lauseen ajatuskulku menee niin, että kun siivoan kaapit valmiiksi, voin uudenvuoden pyhinä siivota katon, seinät, ammeen jne. Sillä kun en ole töissä, voin yhtä hyvin siivota kotona.

No, tulipa ainakin varmistettua se, että ei tarvitse ensi vuonna mennä kosmetiikkakauppaan. Omistamme 25 pulloa suihkugeeliä, 6 litraa shampoota, 4 litraa käsisaippuaa jne. Missä ihmeen välissä mä olen kaiken tuon ehtinyt hankkimaan?

Kasvorasvoja omistan 6 kappaletta, vaikka en yleensä niitä edes käytä. Alla olevassa kuvassa on vain 4, kun löysin kaksi vasta kuvan oton jälkeen (kuvasta puuttuvat toinen Mary Kay ja Dermosilin voide). Kasvojen pesuaineitakin on viittä eri sorttia, samoin kasvovesiä, kuten alla oleva kuva todistaa.
Kasvonaamioita oli seitsemän erilaista, mikä sekin kuvalla todistettakoon, tosin noista yksi, tuo vadelmanaamio on melkein tyhjä.

Muita tuotteita en jaksanut erikseen kuvata, sillä sain huonon omantunnon siitä, että tajusin omistavani kolmisenkymmentä kynsilakkaa ja kuutisenkymmentä huulipunaa tai huulikilltoa+ niiden lisäksi tusinoittain minihuulipunia, kymmenkunta puuteria, lähemmäs viisikymmentä luomivärinappia ja pari kymmentä pulloa erilaisia hajuvesiä.

Ainoa asia, mistä saan olla onnellinen, on se, että vain neljä tuotetta oli mennyt pilalle. Toki se kiukutti, sillä ne olivat lempijuttujani - miksi ne sitten ovat jääneet käyttämättä, eivätkä kuluneet loppuun, onkin tuhannen taalan kysymys.

Lisäksi kylppärissämme on laatikkokaupalla muistoja menneestä, jotka samalla ylläpitävät herra Kirjoituksen salaista haavetta. Tai ehkä salaiseksi haaveeksi ei voi kutsua sellaista, mikä on suhteellisen yleisesti tiedossa. Hän nimittäin haluaisi minulle takaisin pitkät hiukset - minulla on kahdesti elämässä ollut pitkät hiukset, ensimmäisen kerran noin viidentoista vuoden ajan ja toisen kerran suunnilleen viiden vuoden ajan, näistä jälkimmäinen jakso Herra Kirjoituksen aikana. Noiden vuosien aikana on kertynyt yhtä ja toista hiustavaraa:Näistä kuvista puuttuvat kaikki tavalliset lettinauhat, ponnarit, hiusdonitsit ja pienemmät hainhampaat, joita niitäkin on täällä isohko laatikollinen. Toinen mokoma kamaa löytyy maalta kotoani. Ainoa, jotka jaksoin inventoida, olivat linnunnokkaklipsit. Pieniä oli 6 kappaletta ja isoja 20! En ole malttanut luopua noista, sillä osa käy vielä puolipitkiin tai lyhyisiin hiuksiin ja kun mielenpohjalla on ajatus, että jos vielä kerran kasvattaisi hiukset pitkiksi, oikein pitkiksi.

Nyt ovat kuitenkin kaikki kylppärin kaapit siivottu eli 1/6 kaappi urakasta selvitetty.

Kaksi mustaa neuletakkia

Omistan kaksi mustaa neuletakkia, siinä ei sinänsä ole mitään ihmeellistä, vaikka musta ei värianalyysin mukaan olekaa minun värini. Musta kuitenkin on aina muodissa ja aina tyylikäs. Muistan jostain lukeneeni, että jokaisella naisella pitäisi olla mustat suorat housut ja musta neuletakki, minä omistan molemmat tuplana, eikä se silti tee minusta tyylikästä tahi muodikasta.

Tämä tarina kahdesta villatakista on tarina mausta ja sen muuttumisesta. Jos kysymyksessä olisi joku toinen kuin minä, voitaisiin puhua maun ja tyylitajun kehittymisestä, mutta minun makuni ja tyylitajuni lakkasi kehittymästä jo vuosia sitten, maku vain muuttuu - ja usein pelkään, että huonompaan suuntaan.

Minä siis omistan kaksi mustaa neuletakkia, ja vähintään puolen tusinaa muita, mutta niistä ei nyt olla kiinnostuneita. Nämä mustat neulejotka olen saanut suunnilleen samaan aikaan. Kumpikin tuli minulle huuto.netistä jonkun ostamani vaatepaketin mukana - saattoi olla jopa niin, että ne tulivat samassa paketissa.

Ensimmäinen on materiaaliltaan puuvillaa. Se on pitkä, polvipituinen, pitkillä hihoilla, kahdella taskulla ja hupulla sekä kaksi suuntaisella vetoketjulla varustettu. Neulos on muutoin sileää, mutta reunaa kiertävät kapeat perusresorit. Takki on reilua kokoa ja ihana päällä. Rakastuin siihen heti suunnattomasti, siihen oli aivan uskomattoman ihana kääriytyä silloin kun tarvittiin todellista mukavuusvaatetta tai kaapua, jonka sisään piiloutua. Pidän takista edelleen, vaikka se näyttää päälläni teltalta, mutta se ei muuta sitä, että takki on suloisen lämmin ja sen sisään on ihana kääriytyä.

Toinen neuletakkini on KIKOMOn akryylineuletakki, joka on lyhyttä, istuvaa mallia pitkillä hihoilla, pitkillä resoreilla ja resorikauluksella sekä nappikiinnityksellä. Ensimmäinen reaktioni oli, että en koskaan pitäisi takkia, sillä se ei tuntunut omalta. Takki jäi pitkäksi aikaa kaapin perälle, koska tuo toinen takki valtasi suurimman osan käyttöpaikoista. Tämä takki päätyi käyttöön lähes vahingossa, kun tarvitsin jotain tyköistuvaa mustaa bleiserin alle ja se osui vanhingossa kaapista käteeni. Sillä käyttökerralla tajusin takin loistavat ominaisuudet - se ei ollut pieni, kuten olin aikaisemmin ajatellut, vaan tyköistuva (tämä siis todella tarkoittaa sitä, että se näytti tyköistuvalta, ei makkarankuorelta), korkeahko kaulus suojasi niskaa ihanasti talven puhureilta ja materiaali oli suloisen lämmin. Rakastuin tähän takkiin todella...

Näin siinä siis kävi, vaate, joka ennen oli huippuihana, on enää vain ihana. Toisaalta vaate, josta en suuremmin ole pitänyt muuttuukin yhtäkkiä lempivaatteeksi. Nyt vain pohdin sitä, pitäisikö minun luopua tuosta toisesta, kun se ei enää ole huippuihana.

Kullan kimallusta

Otsikon pitäisi olla oikeastaan "Kullan kimallusta tähtitehtaalla" , mutta kun en pidä pitkistä otsikoista.

Tein viikonloppuna vielä muutaman paperitähden, koska en ollut ihan tyytyväinen ensimmäisen satsin isoon kultaiseen tähteen. Sen tein niin, että ensin tein tähden valkoisesta paperista ja maalaisin sen kultaspraylla, mistä johtuen paperi veti kippuraan. Tämä kipartoituminen aiheutti sitten sen, etten ollutkaan työhöni ihan tyytyväinen.

Näiden tähtien kanssa yritin sitten toista taktiikkaa eli maalaisin paperit etukäteen ja tein sitten vasta tähdiksi. Yhdestä spraypullosta ei riittänyt edellisten maalausten jälkeen ihan koko pintaiseen maalaamiseen kuuteen paperiin, mutta jokaiseen paperiin riitti kuitenkin ihan kohtuullisesti maalia.

Lopputuloksena oli viisi uutta tähteä, yksi iso, kaksi keskikokoista ja kaksi miniä.

Tässä kuvat aikaan saannoksistani:

Haastetta kerrakseen

Työpaikamme väki koostuu hyvin erilaisissa elämänvaiheissa olevista ihmisistä, on niitä, jotka käyvät töissä ajankulukseen, kun rahan takia ei tarvitsisi; niitä, joiden palkasta jokainen kolikko menee elämiseen piukankin pihistämisen jälkeen; niitä, joiden asuntolainat on maksettu ja nimi koreilee tulotilastojen kärjessä; niitä, jotka vasta rakentavat omaa taloa tai niitä, jotka etsivät ostettavaksi ensimmäistä omaa kotia; on perheellistä, dinkkua, sinkkua - kaiken ikäistä ja kokoista laidasta laitaan. Niinpä myös keskutelut pyörivät mitä moninaisimmissa aiheissa.

Marraskuun loppupuolen teemana oli, kuten aloituksesta voi päätellä, rahat ja niiden riittäminen. Kahvipöydässä pistimme pystyyn haastetta siitä, miten vähällä ihminen voi tulla toimeen eli kauppalaskujen tinkiminen minimiin kahdeksi viikoksi. Tietysti ajankohta asettaa omat haasteensa kun näin joulun alla eletään, mutta sovittiin, että kukin tinkii sen verran kuin katsoo hyväksi - jos joku käyttää 500e kauppaan viikossa, hän saa sen tehdä. Verrataan sitten kahden viikon kuluttua, miten paljon kukakin on kuluttanut.

Ajattelin ensin, että tuohan oli helppoa. Pääsen varmasti minimi top 3:en, kun käymme äidin ja isän luona ja lastaan sieltä kahden viikon ruoat kyytiin. Se ei edes olisi ollut kiellettyä, mutta kun tarkkailuajankohta osui sellaiseen jaksoon, että en päässyt käymään kotona. Muut saivat siis roppakaupalla tasoitusta.

Päätin myös pitäytyä siinä, mitä kaapista löytyy eli en sortunut siihen, mitä eräs työkaveri sitten jälkikäteen tunnusti. Kävi kaupassa päivää tai kahta ennen haasteen alkua ja osti kaapit täyteen kuivatavaraa. Minä tai siis me, sillä herra Kirjoitus joutui osallistumaan tähän haluamattaan, käytimme vain sitä, mitä kaapeissa sattui haasteen alkamisen hetkellä olemaan.

Kahvia oli monta pakettia, sekin jo pelasti monta tilannetta, samoin teetä, erilaisia ryynejä, suolaa, sokeria, pipareita, keksejä, makaronia, riisiä yms. Hedelmien osalta asiat olivat kurjemmin, sillä haasteen alkaessa meillä oli kymmenkunta mandariinia, yksi mustunut banaani ja yksi kiivi. Jääkaapissa oli perunoita, porkkanoita, muutama paprika, pari purkkia fetaa, hilloja, muutama valmiiksi paistettu kanafile, pari annosta lihakeittoa, kinuskikastiketta, salaattikastiketta, ketsuppia, sinappia, pari nakkia ja jotain muuta pientä. Näistä siis lähdettiin liikkeelle.

Mikä oli lopputulos?

Minun valttikorttini tässä haasteessa olivat 2 kymmenen euron k-ryhmän lahjakorttia ja yksi 10 euron arvoinen HK:n lahjakortti sekä kassillinen palautettavia pulloja, joiden avulla kuvittelin pienentäväni kauppalaskua edes vähän.

Kun haaste alkoi maanantaina, kävin ensimmäisen kerran kaupassa tiistaina, koska maito oli lopussa ja palautin samalla pullot (tai siis suurimman osan niistä). Ostin kaupasta maitoa, leipää, levitettä, salaattia, kurkkua, tomaattia, purkin Creme Bonjour Cuisinea tomaatin ja yrttien makuisena, pussillisen pinaattikeittoa ja lenkin. Kauppalasku 13,45e, kun annoin ensin 10e lahjakortin ja sitten 4e pullopalautuslapun, sain jopa rahaa takaisin!

Perjaintaina tein sitten sen erheen, jota ei koskaan pitäisi tehdä - menin nälkäisenä kauppaan. Tavallaan voi sanoa, että turhaa en ostanut mitään, mutta silti ostin jotain sellaista, jota ilmankin olisi tullut toimeen. Ostin valmiita torttutaikinalevyjä, jauhelihaa, paistonkestävää marmeladia ja kananmunia. Kauppalasku yhteensä 13,14€! Toki näistä loihdin sitten 40 pasteijaa ja 20 vadelmatorttua ja marmeladia jäi vielä kaappiinkin, mutta silti... Mies kävi toisessa kaupassa ja osti maitoa, leipää, pekonia ja appelsiineja - kauppalasku 11,43€.

Lauantaina kierelimme kauppoja jouluvalojen merkeissä ja samalla mukaan tarttui glögiä, sipsejä ja irtokarkkeja, jogurttia, rahkaa, ananasta. Kaikki sellaista, jota ilmankin voisi elää...Laskusta vähennettiin vähän pullopantteja, joten kokonaissummaksi tuli 16,73€. (Ilman pullopantteja 17,53€)

Olemme siis viikossa käyneet kaupassa 55,55 € edestä, mutta käyttäneet rahaa ruokaan 40,75€.
Toisaalta nyt meillä on sitten ruokaa jääkaapin täydeltä, eli maitoa ehkä tarvitsemme ensi viikolla, mutta muuta ei.

Toisella viikolla ei juuri kaupassa käyty. Minä tuhlasin keskiviikkona 6,80e (eli hampurilaisaterian verran) pikaruokaan, kun en muka ehtinyt käydä kotona syömässä kaiken menon keskellä. Mutta siinä ne kauppareisut sitten olivatkin - maitokin piisasi ihan kiitettävästi koko viikon.

Kahden viikon ostossaldo siis 62,35€ ja rahaa käytetty 47,55€.

Kolmas viikko alkoikin sitten helposti - mamma-kulta tankkasi "lapsille" mukaan sen verran evästä ettei tarvitse paljon kauppaan poikkeilla. Paitsi maanantaina, kun lähdimme heti töistä mamman pyynnöstä imurijahtiin - nopein tapa syödä oli mäcankkalan tiski eli kaksi nimeltämainitsematonta hampurilaisateriaa (jotta ei mene mainostamiseksi) 14,50€ ja jälkiruoaksi (ja osa jouluksi) karkkia 6,21€ edestä. Kaapissa olevasta valmiista paketista ja jääkaapissa odottavasta paistetusta jauhelihasta pyöräytin lasagnen, pakkasesta kaivoin mustaherukka survosta ja tein neljän viljan -hiutaleista herukkapuuroa.

Mun huonoa tuuriani oli taasen se, että paikallisessa ei-ketjuliikkeessä oli supertarjousviikko juuri tällä viikolla eli todella hyvissä tarjouksissa olivat niin lohi, kananpojan minuuttipihvit kuin jauhelihakin - noita tarjouksia ei yksinkertaisesti voinut jättää väliin, niinpä kolmannen viikon kauppalaskuumme pompsahti torstaina kerralla 36,13€ lisää, vaikkakin kaikki noista päätyivät pakkaseen odottamaan käyttöä.

Vaadin työkavereiltani tasoitusta sillä valtaosa kolmannen viikon ostoksista meni joulun jälkeiseen käyttöön. He lupasivat "armahtaa", mikäli esitän vielä tammikuulta vastaavan tasoisen tahi pienemmän tilityksen.


Mitä meillä sitten syötiin:
VIIKKO 1:
Ma lounas lihakeittoa, iltaruoka vispipuuroa
Ti lounas lihakeittoa, iltaruoka pyttipannua
Ke lounas kanaa tomaatti-yrttikastikkeella ja spagettia, iltaruoka ruisleipä-voileipiä cheddarilla,
kahvia ja suklaakakkua
To lounas pyttipannua, iltaruoka kahvia ja voileipiä sekä suklaapikkuleipiä (lahjoma serkultani)
Pe lounas toiselle kanaa tomaatti-yrttikastikkeella ja spagettia, toiselle pinaattikeittoa kananmunalla, iltapalaksi vastapaistettuja pasteijoita ja vadelmatorttuja
La lounas sipsejä, irtokarkkeja ja dippiä (miten tässä näin kävi?) ja iltapala vastakeitettyä vispipuuroa sekä pasteijoita
Su brunssi pasteijoita, jogurttia, kahvia, iltaruoka runsaat voileipä kahvit serkulla

VIIKKO 2:
Ma brunssi voileipää, kahvia, suklaakakkua, itsenäisyyspäivän kunniaksi maisterikahvit illalla; täytekakkua, pizzaa, suklaaleivoksia
Ti lounas Fetasalaattia, iltaruoka hernekeittoa ruisleivällä
Ke lounas hernekeittoa (minulle), ilmainen työpaikkalounas hänelle, iltaruoaksi hampurilaisateria minulle, pikkujoulusafkaa hänelle Wanhan Juhanan tyyliin
To lounas ilmainen työpaikkalounas (Taistelijan härkää) minulle, talon tarjoamaa pikkujouluruokaa hänelle, illalla mutustettiin kahvia ja pasteijoita
Pe lounas oli fetasalaattia ja iltapalalla tarjoiltiin makaronilaatikkoa mamman tapaan
La lounas oli kanaa, riisiä, kermakastiketta ja salaattia, iltapalaksi uunimakkaraa
Su lounas oli lihapullia, perunoita, kastiketta ja salaattia, iltaruoaksi makkarakeittoa ja riisipuuroa

VIIKKO 3:
Ma lounas makaronilaatikkoa, iltaruoka hampurilasateria
Ti lounas makaronilaatikkoa, iltaruoka kahvia ja voileipää + kakkua (tästä alkaa tulla jo tapa!)
Ke lounas makkarakeittoa, iltaruoka puuroa minulle, lasagnea hänelle
To lounas makkarakeittoa minulle, lasagnea hänelle, iltaruokana makkarakeittoa hänelle, marjoja minulle
Pe lounas makkarakeiton loppu minulle, kanaa, riisiä ja mangokastiketta hänelle, iltapalaksi perinteistä kahvia kera voileivän
La lasagnea ja marjapuuroa, iltapalaksi hampurilaisia
Su kanaa, riisiä ja currykastiketta

Pakko myöntää, että kohtuullisen paljon käytämme rahaa roskaruokaan, vaikka muutoin ruokamenomme pysyvät kohtuullisina. Odotan pääseväni kohtuullisen korkealle nuukuuslistalla, kun tuloksia huomenna tutkaillaan.

Ja uuden seurannana teen sitten tammikuussa.

Halpa henkivakuutus

Tuo vanha mainoslause on jostain syystä syöpynyt mieleeni, ehkä entistä enemmän nyt kun eri oikeusasteita myöden puidaan sitä, mikä on jalankulkijalle riittävä heijastin ja voiko jalankulkijan tuomita kuolemantuottamuksesta sen takia, että hän tai siis he kävelevät väärällä puolella tietä, kaksi rinnakkain ja huonoilla heijastimilla varustettuina.

Pienen ikäni olen inhonnut periteisiä narun päässä killuvia heijastimia, jotka kiinnitetään hakaneulalla. Ne jäävät kiinni joka paikkaan ja sitten ovat vaatteet täynnä paitsi hakaneulan reikiä myös repeämiä. Ja jos vaatteet eivät repeäkään, niin sitten itse heijastimet murtuvat osuessaan johonkin. Minulle oli siis lottovoitto, kun markkinoille tulivat ensimmäiset klipsiheijastimet, jotka lykättiin hihansuuhun, takin helmaan tai saappaan suuhun, pehmeät joustavat heijastinnauhat ja niiden jälkeen sitten jo nipsulla tai pikalukolla kiinnitettävät pehmoheijastimet.

Kaikista näistä huolimatta paras kaverini on pitkään ollut heijastinliivi. Tiedättehän, se sellainen kirkuvan keltainen takin päälle vedettävä hökötys, joka kiinnitetään edestä yleensä vetoketjulla. Jossain vaiheessa niitä jakoivat niin pankit, vakuutuslaitokset kuin kaikki muutkin ja niitä myytiinkin edullisesti. Huolimatta niiden suuresta ilmoitetusta jakomäärästä ei niitä ole kovin paljon katukuvassa näkynyt. Jotenkin olen kokenut erottuvani joukosta, kun olen tepsutellut kirkuvan keltainen liivi päälläni töihin ja takaisin, postille ja takaisin, kauppaan ja takaisin, kaupungille ja takaisin, salille ja takaisin, töihin ja takaisin...

Jossain vaiheessa olin jopa niin kyllästynyt, että harkitsin koko liivin siirtämistä kaapin perälle. Minä olen yksinkertaisesti niin laiska, etten viitsi joka kerta erikseen pukea sitä liiviä päälleni, se joko on takin päällä aina tai sitten se ei ole lainkaan.

Maalla kotona viikonloppuna tavaroita paikasta toiseen siirrellessäni käteeni osui Tavara-arvan pehmeä voittokuori ja uteliaana avasin sen. Sen sisällä oli heijastinliivi, joka sai käteni vapisemaan - voiko olla jotain tällaistakin.

Suoranaisesti juoksin äitini luokse pyytämään ja anelemaan, melkein rukoilemaan, että saanhan minä mamma-kulta tämän. Äitini tuijotti lähinnä typertyneenä aikuisen jälkikasvunsa outoa käytöstä ja lupasi samantien, että totta kai saat, mehän saatiin pankista ne keltaiset, ei me sillä mitään tehdä.

Sain siis sen, unelmieni heijastinliivin. Siinä on musta pohja, ne perinteiset hopeanväriset heijastinnauhat ja tarrakiinnitys. Se on valtavan iso, mutta sitten sen alle mahtuu kaikkein lämpöisinkin toppapukuni. Se on toimiva ja ennen kaikkea miljoona kertaa tyylikkäämpi kuin se keltainen hirvitys, jota olen tähän asti käyttänyt. Kaiken muun hyvän lisäksi sillä on jopa oma säilytyspussi, johon sen voi pakata, mikäli liiviä ei käytä. Toisaalta vähänpä minä sitä pussia tarvitsen, sillä lupaan ja vannon, että liivi kyllä pääsee runsaaseen käyttöön. Alla kuva liivistä ja sen säilytyspussista, pussi antaa lähinnä oikean kuvan väristä ja materiaalista.



Miksei noita mustia voi olla markkinoilla enempää, ehkä ihmiset, muutkin kuin minä, kärsivät keltatautia, eivät halua pitää sitä liiviä sen vuoksi. Sitä paitsi musta sopii paljon paremmin useimpiin väreihin kuin neonkeltainen eli tässä olisi jollekin tuhannen taalan paikka: valmistaa heijastinliivejä useissa eri väreissä, jotta jokainen voisi hankkia joko lempivärinsä (tiedän ainakin pari kolme, jotka ostaisivat pinkin ja ainakin yhden, joka haluaisi vihreän...) tai sitten takkinsa värisen (tai vaikka joka takkiin oman) tai vaikka useamman.