tiistai 7. joulukuuta 2010

Joulutähdet

Vanhempani saivat vime jouluna lahjaksi paperisen joulutähden, sellaisen vaaleansinisen, joka ripustettiin eteisen ikkunaan. Se oli todella kaunis ja useamman kerran pysähdyin sen eteen pohtimaan, miten se oli tehty.

Syksyllä sitten käyttelin googlea ja löysin Johannan blogista ohjeet paperisen joulutähden tekoon.

Kokoilin tarvikkeita ja nuo jossain vaiheessa esittelemäni kulta- ja hopeaspraytkin ostin tätä projektia varten. Vietin sitten vapaan sunnuntaipäivän vääntämällä erilisia paperitähtiä. Alunperin tarkoitus oli tehdä yksi tai kaksi, mutta sitten siinä taas kävi niin kuin mulle tapaa käydä ja nyt meillä on andromerallinen paperitähtiä.

Isoja tähtiä, sellaisia, joihin tuo yllä linkitetty ohje opastaa, on kaksi ja yksi vähän muunneltu:Valkoinen hopeisin maalauksin (yllä, joku ei sitten oikonut sakaroita laittaessaan tätä esille) ja punainen (alla), ovat perusohjeen mukaisia. Punaisessa leikattuna 6 viiltoa eli 7 paperisuikaletta per sakara.

Toiseen valkoiseen, kullalla maalattuun, lisäsin kaksi ylimääräistä sakaraa. Kuva napattu heti maalauksen jälkeen, siksi karmea tausta. Mutoinkin askarteluhuoneessamme räpsityt kuvat ovat kamalalla taustalla, mutta en jaksanut kuljettaa sinne mustaa kangasta kuvaustaustaksi, koska se olisi kuitenkin sotkeentunut maaliin.

Kun olin leikannut materiaalit näitä tähtiä varten, minulla oli edessäni kasa suikaleita. katseltuani niitä hetken, tajusin, että niistä jokaisesta saisi vielä kaksi kolmiota pienempiä tähtiä varten. Päätin siis hyödyntää nekin. Tässä lopputuloksia keskikokoisista tähdistä (yhdestä ei ole valokuvaa, sillä se päätyi jo samana päivänä uuteen kotiin...). Vaihtelin sakaroiden ja leikattujen viiltojen määrää saadakseni vähän erinäköisiä tähtiä.
Näidenkin tähtien jälkeen pöydälle jäi vielä paperisilppua, josta sai taiteltua pieniä kolmioita - sillä kohtaa rakas puolisoni katsoi hivenen hitaasti, mutta pakkohan kaikkea on kokeilla. Tuloksena oli minikokoisia paperitähtiä. Ensimmäinen maalattu ennen lopullista kokoon liimaamista.

Tässä vielä yhteiskuva pienestä ja keskikokoisista tähdistä havainnollistamaan kokoeroa, joka ei valokuvista muutoin välity.
Viimeksi yhteiskuva isosta ja pienestä - tämän verran näillä on eroa.

maanantai 6. joulukuuta 2010

6. testaus

Itsenäisyyspäivän ja vapaapäivän kunniaksi kokeilin vähän sitä ja tätä näytettä.

Ensimmäikseksi testiin pääsi Garnierin Fructis shampoo herkälle päänahalle. Kerta käytön perusteella tästä on vaikea sanoa mitään. Pesukokemus ei ollut mitenkään ihmeellinen siis tarkoittaa ei taivaita kohottavan mielyttävä mutta ei myöskään mitenkään mainitsemisen arvoisen kamala tai paha. Siis ihan tavallisesta peruskäyttöön sopivasta tuotteesta on näin ensi kokemuksen perusteella kyse.
Kasvoihin laitoin taas yöksi Avonin Relaxing night-voidetta, josta kerroin jo aikaisemmin. Eikä tuntemukset edelleenkään poikenneet aikaisemmasta - ehkä sanoisin, että tämä tuntui nyt vielä rasvaisemmalta kuin edellisellä kerralla. Aloin itse asiassa ihan oikeasti pelätä, että muutaman päivän päästä ihoni kukkii kuin teini-ikäisellä, jos ihohuokoset tukkeutuvat testirasvoistani.
Jalatkin rasvattiin Avonin näytteillä. Hemmottelin jalkojani rasvaamalla ne ensin aamulla "retroactive repair creamilla", koska kerrankin oltiin tilanteessa, ettei sängystä tarvinnut pompata heti viivana ylös. Niinpä venyin rasvattuine jalkoineni peiton alla ja nautin olostani.

Myöhemmin suoritin vielä toisen rasvauksen Avonin Moisture 24 - näytteellä - kyllä nyt jalkojen pitäisi olla kunnossa alkavaa työviikkoa ajatellen.

sunnuntai 5. joulukuuta 2010

Minimalistin joulu

Meillä on joulukoristeet melkein kaikki paikallaan, sillä en juuri harrasta koristeita jouluksi. Laittamatta on vielä valot parvekelyhtyyn, mutta muutoin kaikki on paikallaan.

Jossain kohtaa kyllä heittelin ajatusta pienestä aidosta pöytäkuusesta Suomenlipuin koristettuna tai vastaavasti pienestä, mustasta muovikuusesta, joka koristeltaisiin violetein palloin ja hopeisin nauhoin, mutta toistaiseksi ne aatokset on siirretty tulevaisuuteen.

Asuntomme ulko-ovea koristaa mummun ostama puinen joulupukki, nyt kun mummua ei enää ole, on sen paikalleen laittamisella sitäkin suurempi merkitys. Kadun puoleisille ikkunoille ostimme tänä vuonna uudet kynttilät, sellaiset imukupeilla kiinnittyvät, kuuden kappaleen sarja kumpaankin ikkunaan. Yhteishinnaltaan melkein huimat 20e, mutta meidän huushollissa se on paljon joulukoristeisiin se... Ilmeisesti ne ovat ihan tyylikkään näköiset, koska vastapäisen talon asukkaat kyselivät, mistä ne on ostettu ja kehuivat niitä.

Sisäpihanpuoleisilla ikkunoilla on perinteistäkin perinteisemmät 7-haaraiset kyntteliköt. WC:ssä se kiinteäasenteinen enkeli/kynttiläsarja - kyllä, ihan totta, meillä on edellisen asukkaan peruja kylpyhuoneessa peilikaappiin upotettu jouluvalosarja, joka toimii paitsi joulu- myös tunnelmavalona siellä. Meillä se ei juuri ole ollut käytössä kuin joskus vieraiden aikana esittelyä varten ja hyvin harvoin jouluisin. Onhan se toki kaunis, mutta mä olen niin arkipäiväinen, etten jaksa tavallisesti kytkeä sitä päälle, kun se ei mene napista, vaan täytyy mennä pistorasialle.

Eteinenkin sai tänä vuonna jouluvalot johtuen siitä, että noiden uusien kynttilöiden vuoksi jäi yksi ylimääräinen valosarja. Se on aikaisempina vuosina ollut ihanassa, vanhassa lasipurkissa, jonka minä rikoin vintissä pemmastaessani. Sen vuoksi sarjalle täytyi siis ostaa uusi säilytyspurkki. Lieriövaasi löytyi Tiimarin tarjouksesta ja kustansi 4€, kullan ja kuparinsävyisen mistelikäynnöksen ostin Halpa-hallista hintaan 1,95e. Valojen viereen päätynyt jouluporsas on vuosien takainen hankinta, mutta silti minusta edelleen yhtä söpö. Sen ilme on niin veikeä, että se pistää väkisinkin hymyilemään.

Muista valoista ei vielä ole kuvia, joten tyydytään nyt tähän yhteen. Lisää ehkä tulossa, kun ehditään kuvaamaan.

5. testaus

Suihkun jälkeiseen olotilaan valitsin kasvovoiteeksi Vichyn kasvovoiteen. Kallein tuote tähän asti testaamistani, sen kyllä näki paitsi pussista, tunsi myös tuotteesta, sillä ihastuin siihen heti. Tyypillinen tapanihan on esim. kultasepän ikkunalta valita lempikorukseni se, jossa on suurin hintalappu ja valinta tapahtuu tietenkin hintoja katsomatta, vain sen mukaan, mikä mielestäni on kaunein. Ja poikkeuksetta se on se, missä on suurin hintalappu. Vähän samalla tavoin kävi tässä testauksessa, vaikka olisin joutunut sokkona testiin, olisin arvannut tämän tuotteen hintavuuden.

Voide oli ihanan kevyt, helposti imeytyvä ja raikkaantuoksuinen. Iho jäi sen jäljiltä mielyttävän pehmeäksi, eikä imeytymistä tarvinnut odotella. Tähän astisista ehdoton suosikkini ja lupaan hankkia tätä heti, kun vanhat on käytetty.
Jalkoja hemmottelin sitten sillä samalla dermosilin extra treatment- voiteella ja on pakko myöntää, että oli jotenkin kasvoton ja jalaton olo!

lauantai 4. joulukuuta 2010

Shoppailupäivä

Sain jo kaksi vuotta sitten joululahjaksi lahjakortin Aleksi 13:n. Käytin siitä osan jo kesällä ja muutama kymppi jäi vielä odottamaan myöhempää kayttöä. Koska lahjakortti olisi vanhentunut joululta, päätin käyttää sen nyt.

Olin jo vähän etukäteen käynyt haistelemassa valikoimaa ja tiesin, että sieltä löytyisi jotain, mitä halusin.

Olen pitkin syksyä haaveillut huppukaulurista, siis sellaisesta isosta kaulurista, jonka voi tarvittaessa vetää hupuksi pään yli. Tarkoitus oli alunperin tehdä sellainen itse, mutta kun sellainen löytyi tuolta valmiina, päätin mennä yli aidan matalimmasta kohtaa. Kaulurin normaalihinta olisi ollut 24,95, mutta se oli alennettuna 10€.
Toinen suunniteltu ostos olivat korvaläpät. Näin tällaiset yhdellä tutulla ja tiestin, että noille olisi käyttöä minullekin. Nämäkin halpaa sorttia, hintaa vain 9,95€.

Kolmas valinta oli täysin impulsiivinen, mutta en kertakaikkiaan voinut ohittaa turkoosinvihreitä mokkahanskoja. Ne halusivat muuttaa meille. Sitäkin suurempi syy oli kotiuttaa ne, kun hintalapun 24,95e hinta oli alennettu 10€:onKoska lahjakortissa oli vielä vähän rahaa noiden hankintojen lisäksi, valitsin aletelineestä kirkkaanpunaisen ruusun, joko piristämään tuota huppua tai jotain muuta vaatetta. Hehkuva väri ja kimalle vain veivät meneessään.Lisäksi valitsin pari hiusnipsua pitämään tukkaani kurissa. Lopputuloksena oli minun maksettavakseni 0,50€ eli lahjakortti tuli perin pohjaisesti hyödynnettyä ja sain sillä paljon kaikkea kivaa.

Muualta ostimme vielä herkullisia saippua ruusuja, jotka eivät kylläkään jää meille, ja sraymaalia kullan ja hopean sävyssä sekä vähän muuta joulutavaraa, jotka esittelen myöhemmin.

4. testaus

Kävimme saunassa appelassa, enkä huomannut ottaa sinne mukaan rasvaa, joten iho ehti saunan jälkeen olla tunnin pari ilman rasvaa ja tuntui kuivalta ja kiristävältä.

Nappasin vähällä valikoinnilla testivoiteiden yövoide osastosta käyttöön Avonin Relaxing Night soothing creamin, jonka väitettiin soveltuvan kaikille ihotyypeille. Se kuulostaa minusta heti pelottavalta ja voimaakkan rasvaiselta - eikä mielikuvani ollut rasvaisen suhteen väärä. Voide oli kermaisen täyteläisen väristä, miedosti tuoksuvaa ja mielestäni tavattoman rasvaista. Ensi reaktioni voiteen levityksen jälkeen oli, että tämä ei ikinä imeydy ihooni ja saan kymmenen minuutin kuluttua pyyhkiä rasvan paperilla pois ja pestä kasvoni.

Yllätyksekseni voide kuitenkin imeytyi parissa minuutissa ja iho tuntui pehmeältä ja hyvältä, vielä vartissa ei tullut mitään takaisin puskemisen tuntua eli sitä ei varmaan tulekaan. Kymmenen minuutin kohdalla iho alkoi tuntua jännältä, voisiko kuvata ihan pikkiriikkisen puutuneelta tai sellaiselta kuin kunnon jalkahoidon jälkeen, kun tuntuu ettei jalkoja ole. Tunne oli siis sellainen kuin kasvoja ei olisikaan. Tunne oli mielyttävä ja ilmeisesti juuri se voiteen lupaama rentoutus.

Jokapäiväiseen käyttöön tämä tuntuu edelleen liian rasvaiselta, mutta hemmotteluksi silloin tällöin aivan ihana tuote.

perjantai 3. joulukuuta 2010

3. testaus

Sain perjantain kunniaksi houkuteltua herra Kirjoituksen rasvaamaan jalkani ja se tapahtui Dermosilin extra-voiteella. Tällä kertaa oikein extra treatment& baby extra -versiolla. Voidetta kuvataan seuraavasti: "Erikoisvoide kuivan ja ärsytykselle altistuneen ihon hoitoon. Pehmentää kuivien ja väsyneiden jalkojen ihoa. Sopii vauvojen ihon hoitoon."

Voide on todella paksun tuntuinen ja imeytyminen kestää kauan eli mihinkään sipaisu ja menoksi- tuotteeksi tästä ei ole, mikäli et halua rasvata myös sukkiasi. Toisaalta, kun voiteen antaa kaikessa rauhassa imeytyä, tuntuvat jalat seuraavana aamuna aivan erilaisilta - ihanan pehmeiltä ja virkeiltä. Yleensä minulla on aina tuubillinen tätä jemmassa kaikkein pahimpien päivien varalle, silloin kun tuntuu, etteivät jalat enää kestä askeltakaan, on extra-voide paikallaan. Nyt sen käyttö on jäänyt vähemmälle, kun olen käyttänyt pois kaikkia muita jämäjemmoja, mutta onhan se tosi asia, että oikea jalkavoide on jaloille paras!