Vanhat sanonnat pitävät paikkansa edelleenkin, jos eivät nyt ihan kirjaimellisesti, niin ajatuksen tasolla kuitenkin. Suoritin oikein kunnon penkojaiset kadonneiden tavaroiden löytämiseksi, en lakaissut mitään, mutta sitäkin aktiivisemmin kaivelin laatitoita.
Lopputuloksena olen löytänyt sekä kadonneet bamburättini että ohjevihkoni. Edelliset löytyivät lanka/kangaslaatikoistani, mikä tietysti on osin looginen paikka, lankaahan ne olivat ennen kuin muotoutuivat räteiksi. Jälkimmäinen taas oli piiloutunut askartelutarvikelaatikkoon. Tälle en kyllä keksi mitään selitystä, sillä ohjeet eivät koske askartelua.
Voin siis peruuttaa dementialääkärin ja uskoa, että kyse oli tilapäisestä häiriöstä ajatuksen kulussa.
maanantai 15. marraskuuta 2010
Uusi alku
Tai pikemminkin otsikon pitäisi olla "uusi yritys", mutta olen niin kyllästynyt epäonnistuviin yrityksiin, että aloitetaan astetta rajummin. Kun kyseessä ei ole yritys, vaan päätetty asia, se on pakko ottaa vakavammin.
Mitä pitäsi ajatella vaimosta, jonka mies vain kutistuu ja joka itse paisuu kuin pullataikina? Sillä näin se meillä nyt on. En toki sano sitä, etteikö herra Kirjoitukselle tekisi hyvää kilon, kahden tai vähän useammankin kariseminen, mutta kun en minä halua itselleni niitä, mitä hän onnistuu karistamaan. Olen onnistunut tuhoamaan hyvän alkuni, sillä syön suruuni... Yritän nyt sitten käyttää blogia piiskana, joka pakottaa minut irtoamaan märehtimisestä, ottamaan taas elämään ja asioihin kiinni eli tulossa on melkoinen jeremiaadi.
Olen kuitenkin huomannut, että tämä toimii yleensä hyvin. Muutaman minuutin käyttäminen siihen, että istuu alas, kirjoittaa ajatuksensa sensuroimatta blogiin ja sen jälkeen lukee tekstin, auttaa yleensä jäsentämään asioita. Kun tekstiä on pohdittu ja sen pohjalta on rakennettu visio ja strategia, miten toimitaan, voikin sitten joko sensuroida tekstin julkaistavaan muotoon (jolloin se toimii piikkinä lihassa, vaikka kaikkein terävimmät kulmat onkin jo hiottu pois) tai poistaa kokonaan. Minulle tämä ainakin toimii, kenestäkään muusta en uskalla mennä takuuseen, mutta kannattaa joskus kokeilla, kun kaikki pyörii päässä sekavana soppana.
Minulla on vapaapäivä, joten tämän päivän ohjelmassa on mm. seuraavaa: pyykinpesua ja kuivuneiden silittämistä (kas mikä yllätys!), kuntosali ja kahvakuula (vielä yllättävämpää!!), valokuvien skannaamista, siivoamista (no eipä ole mitään uutta tässäkään...) ja kadonneiden tavaroiden etsintää. Olen näet onnistunut hukkaamaan molemmat tekemäni bamburätit. Tiedän, että sijoitin ne ennen lomaa jonnekin varmaan paikaan ja nyt en löydä niitä mistään - loistava veto! Tarkistin jo uimapukulaatikon, että josko olisin lomatunnelmissa tunkenut ne sinne, vaan eivät olleet siellä eli jatketaan etsimistä. Samoin hukassa on eräs ohjevihko, tavallistakin tavallisempi siniruutuinen vihko. Näen kyllä sieluni silmin sekä vihkon kannessa olevan tekstin että osan sisällöstä, mutta itse vihkon fyysinen sijainti on minulle tällä hetkellä arvoitus. Kuvittelin vain meneväni kaapille, jossa sen pitäisi olla, ja ottavani sen sieltä, mutta vihkosta ei ollut jälkeäkään siellä. Pitäisiköhän käydä keskustelemassa lääkärisedän tahi - tädin kanssa siitä, että vaatekaappiini ilmestyy outoja vaatteita ja tavarat katoavat mystisesti olemattomiin? Tai sitten pitäisi aloittaa se ensi vuodelle suunniteltu kaappien siivous nyt ja tyhjätä surutta kaikki ylimääräiset pois, niin löytyisivät tavarat helpommin. Vaan kun ei se luopuminen taida olla tavara hamsterille niin helppoa!
Yllättävästi taas sekavasta kirjoituksesta huolimatta asiat ovat mielessä selkeämpinä ja keksin pari uutta paikkaa, josta katsoa kadonneita eli lähden "löytöretkelle".
Mitä pitäsi ajatella vaimosta, jonka mies vain kutistuu ja joka itse paisuu kuin pullataikina? Sillä näin se meillä nyt on. En toki sano sitä, etteikö herra Kirjoitukselle tekisi hyvää kilon, kahden tai vähän useammankin kariseminen, mutta kun en minä halua itselleni niitä, mitä hän onnistuu karistamaan. Olen onnistunut tuhoamaan hyvän alkuni, sillä syön suruuni... Yritän nyt sitten käyttää blogia piiskana, joka pakottaa minut irtoamaan märehtimisestä, ottamaan taas elämään ja asioihin kiinni eli tulossa on melkoinen jeremiaadi.
Olen kuitenkin huomannut, että tämä toimii yleensä hyvin. Muutaman minuutin käyttäminen siihen, että istuu alas, kirjoittaa ajatuksensa sensuroimatta blogiin ja sen jälkeen lukee tekstin, auttaa yleensä jäsentämään asioita. Kun tekstiä on pohdittu ja sen pohjalta on rakennettu visio ja strategia, miten toimitaan, voikin sitten joko sensuroida tekstin julkaistavaan muotoon (jolloin se toimii piikkinä lihassa, vaikka kaikkein terävimmät kulmat onkin jo hiottu pois) tai poistaa kokonaan. Minulle tämä ainakin toimii, kenestäkään muusta en uskalla mennä takuuseen, mutta kannattaa joskus kokeilla, kun kaikki pyörii päässä sekavana soppana.
Minulla on vapaapäivä, joten tämän päivän ohjelmassa on mm. seuraavaa: pyykinpesua ja kuivuneiden silittämistä (kas mikä yllätys!), kuntosali ja kahvakuula (vielä yllättävämpää!!), valokuvien skannaamista, siivoamista (no eipä ole mitään uutta tässäkään...) ja kadonneiden tavaroiden etsintää. Olen näet onnistunut hukkaamaan molemmat tekemäni bamburätit. Tiedän, että sijoitin ne ennen lomaa jonnekin varmaan paikaan ja nyt en löydä niitä mistään - loistava veto! Tarkistin jo uimapukulaatikon, että josko olisin lomatunnelmissa tunkenut ne sinne, vaan eivät olleet siellä eli jatketaan etsimistä. Samoin hukassa on eräs ohjevihko, tavallistakin tavallisempi siniruutuinen vihko. Näen kyllä sieluni silmin sekä vihkon kannessa olevan tekstin että osan sisällöstä, mutta itse vihkon fyysinen sijainti on minulle tällä hetkellä arvoitus. Kuvittelin vain meneväni kaapille, jossa sen pitäisi olla, ja ottavani sen sieltä, mutta vihkosta ei ollut jälkeäkään siellä. Pitäisiköhän käydä keskustelemassa lääkärisedän tahi - tädin kanssa siitä, että vaatekaappiini ilmestyy outoja vaatteita ja tavarat katoavat mystisesti olemattomiin? Tai sitten pitäisi aloittaa se ensi vuodelle suunniteltu kaappien siivous nyt ja tyhjätä surutta kaikki ylimääräiset pois, niin löytyisivät tavarat helpommin. Vaan kun ei se luopuminen taida olla tavara hamsterille niin helppoa!
Yllättävästi taas sekavasta kirjoituksesta huolimatta asiat ovat mielessä selkeämpinä ja keksin pari uutta paikkaa, josta katsoa kadonneita eli lähden "löytöretkelle".
lauantai 13. marraskuuta 2010
Lisää lautaa ja pelejä
Jo pitkään ennen lomaa haaveilin tai oikeastaan haaveilimme tämän vuoden palkituista peleistä, mutta ei vain ollut aikaa ja inspiraatiota tehdä kilpailutusta (meillehän ei osteta mitään tekemättä hinta-laatu-vertailua).
Loman jälkeen asia tuli ajankohtaiseksi paristakin syystä, joista ensimmäinen oli sovitut pelitapaamiset, niihin tarvittiin jotain uutta kivaa pelattavaa. Toisen ja lopullisen sysäyksen antoi sitten S-ketju ilmoittamalla, että 8 vuotta lompakossani pyörinyt lahjakortti on joko vaihdettava uuteen tai käytettävä, sillä ne poistuvat käytöstä joulun jälkeen. Ilmoitus ei tietenkään ollut henkilökohtainen, vaan siitä oli juttu Yhteishyvässä. Niinpä sitten käytimme lahjakortin hankkimalla kestoviihdettä. (Hinta-laatu-vertailu osoitti, että hinnat siellä olivat vähintäänkin kilpailukykyiset, eivät kaikkein halvimmat, mutta eivät kyllä lähelläkään kalleimpia.)
Esitellään ensiksi Dixit. Jonka esittelyteksti antaa pelistä paljon hölmömmän kuvan kuin peli todellisuudessa on. Pelipaketissa on todella kauniita taidekortteja, jotka voisi vaikka kehystää asunnon sisustukseen. Kortteja jaetaan 6 kpl kaikillle pelaajille ja vuorossa oleva tarinan kertoja valitsee kädessään olevista korteista yhden ja kertoo siitä tarinan tai kuvaa sitä lauseella, yhdellä sanalla tai äänteellä - miten vain parhaiten kokee asian tulevan selväksi. Muut pelaajat valitsevat kädessään olevista korteista yhden, joka heistä sopii parhaiten kuvakseen ja antavat sen tarinan kertojalle. Tämä sekoittaa kortit levittää ne pöydälle kaikkien nähtäville ja sitten muut pelaajat koettavat arvata, mikä oli tarinan kertojan kortti. Pisteitä tulee sitten sen mukaan tiesikö joku oikean kuvan, tiesivätkö kaikki vai eikö kukaan tiennyt. Pelin tekee hauskaksi se, että eri ihmiset näkevät niin erilaisia asioita samassa kortissa.
Dixit on tosiaan erittäin hauska seurapeli, nimenomaan seurapeli, koska korteista ja näkemyksistä tulee ihan varmasti juttua. Kuvat ovat kauniit ja niitä katselee ihan ilokseen (alla olevaan kuvaan npattu pakasta neljä päälimmäistä korttia). Haastetta syntyy siitä, että jokainen tulkitsee kuvia eri tavoin. Lisäplussaa siitä, että pelin kotelo toimi paitsi varastona myös pelilautana. Puput pelinappuloina ovat hauskat, mutta eivät sinällään tuo peliin mitään lisää.
Mallorcaa ostaessani kuvittelin saavani taas yhden monopoli-tyylisen pelin. Tähän on kuitenkin yhdistelty useita erilaisia elementtejä, jotka tekevät pelistä vähemmän Monopolin tai Maatilan kaltaisen. Lyhyesti tarkoituksena on siis koota ja toimittaa saaren kyliin mahdollisimman paljon hedelmiä, mikä kuulostaa kovasti Farmvilleltä, mutta sitten tulevatkin onni ja taktiikka peliin. Hedelmät kootaan omaan varastoon liikuttamalla pelimerkkejä tuulimyllyn siivillä, jotka kertovat, millaisia hedelmiä saa ottaa. Koska siivet ovat irtonaiset ja tuulimylly kootaan joka peliin eri tavoin, vaihtelu mahdollisuuksia riittää. Eri kyliin on koottu tietty määrä erilaisia hedelmälaattoja, joista vain yksi per kylä on nähtävissä. Laatta määrää sen mitä hedelmiä ja miten paljon kylään toimitetaan. Hedelmien toimittamista varten on pelaajalla oltava paitsi vaaditut hedelmät myös aasikärryt, jotka saa ylittämättä tietyn tuulimyllyn sektorin. Kuulostaa monimutkaiselta, mutta ei todellisuudessa ole. Toimittaessaan hedelmät pelaaja palauttaa varastostaan hedelmät yleiseen varastoon, aasikärryt omaan pinoonsa ja saa vastineeksi hedelmälaatan, josta loppupisteytyksessä saa sitten pisteitä. Seuraava hedelmälaatta käännetään esiin ja peli jatkuu.
Oman jännitysmomenttinsa peliin tuo se, että mikäli tietyt hedelmät yhteisvarastosta loppuvat ja joku siirtää pelimerkkiään niin, että ottaisi juuri niitä, joutuvat kaikki palauttamaan kaikki kyseiset hedelmät takaisin varastoon. Todellista taiturointia keräämisen ja käyttämisen välillä siis.
Lisämaustetta peliin tuovat erikoislaatat, joita voi käyttää pelin tehostamiseen kuten esimerkiksi isot aasikärryt, joilla voi kuljettaa enemmän hedelmiä tai extralaatta, jolla saa ylimääräisen pelivuoron. Näiden käyttämisen tekee haasteelliseksi se, että niitä voi käyttää vain kerran pelin aikana ja toisaalta käyttämättä jääneistä saa pisteitä. Peli loppuu kun kuusi kymmenestä kylästä on tyhjätty hedelmälaatoista ja pelin tosiaan voittaa se, jolla on pelin lopussa eniten pisteitä. Pisteet lasketaan hedelmälaatoista, bonuslaatoista ja käyttämättömistä erikoislaatoista.
Plussaa kauniista puuhedelmistä ja ihanan pienestä pelilaudasta (kerrankin lauta, jota varten ei tarvita 3m2 pöytää). Peli on todella hauska ja viihdyttävä, soveltuu parhaiten kolmelle tai useammalle pelaajalle, eikä kovin pienille lapsille, sillä vaatii laskutaitoa.
Kolmas peli on vielä paketissa. Herra Kirjoituksen lempiaiheeseen liittyen ostimme paikallisen tarjoustalon alesta "Master of the Movies" pelin. Tiedän, ettei minulla ole mitään mahdollisuuksia, joten yritän parhaillaan etsiä itselleni joukkuetta, jonka kanssa voisimme pärjätä ukko-kullan tietoja vastaan. Tämä tosiaan hankitiin paitsi aiheen myös hinnan takia, se kustansi vain 5€.
Loman jälkeen asia tuli ajankohtaiseksi paristakin syystä, joista ensimmäinen oli sovitut pelitapaamiset, niihin tarvittiin jotain uutta kivaa pelattavaa. Toisen ja lopullisen sysäyksen antoi sitten S-ketju ilmoittamalla, että 8 vuotta lompakossani pyörinyt lahjakortti on joko vaihdettava uuteen tai käytettävä, sillä ne poistuvat käytöstä joulun jälkeen. Ilmoitus ei tietenkään ollut henkilökohtainen, vaan siitä oli juttu Yhteishyvässä. Niinpä sitten käytimme lahjakortin hankkimalla kestoviihdettä. (Hinta-laatu-vertailu osoitti, että hinnat siellä olivat vähintäänkin kilpailukykyiset, eivät kaikkein halvimmat, mutta eivät kyllä lähelläkään kalleimpia.)
Esitellään ensiksi Dixit. Jonka esittelyteksti antaa pelistä paljon hölmömmän kuvan kuin peli todellisuudessa on. Pelipaketissa on todella kauniita taidekortteja, jotka voisi vaikka kehystää asunnon sisustukseen. Kortteja jaetaan 6 kpl kaikillle pelaajille ja vuorossa oleva tarinan kertoja valitsee kädessään olevista korteista yhden ja kertoo siitä tarinan tai kuvaa sitä lauseella, yhdellä sanalla tai äänteellä - miten vain parhaiten kokee asian tulevan selväksi. Muut pelaajat valitsevat kädessään olevista korteista yhden, joka heistä sopii parhaiten kuvakseen ja antavat sen tarinan kertojalle. Tämä sekoittaa kortit levittää ne pöydälle kaikkien nähtäville ja sitten muut pelaajat koettavat arvata, mikä oli tarinan kertojan kortti. Pisteitä tulee sitten sen mukaan tiesikö joku oikean kuvan, tiesivätkö kaikki vai eikö kukaan tiennyt. Pelin tekee hauskaksi se, että eri ihmiset näkevät niin erilaisia asioita samassa kortissa.
Dixit on tosiaan erittäin hauska seurapeli, nimenomaan seurapeli, koska korteista ja näkemyksistä tulee ihan varmasti juttua. Kuvat ovat kauniit ja niitä katselee ihan ilokseen (alla olevaan kuvaan npattu pakasta neljä päälimmäistä korttia). Haastetta syntyy siitä, että jokainen tulkitsee kuvia eri tavoin. Lisäplussaa siitä, että pelin kotelo toimi paitsi varastona myös pelilautana. Puput pelinappuloina ovat hauskat, mutta eivät sinällään tuo peliin mitään lisää.
Mallorcaa ostaessani kuvittelin saavani taas yhden monopoli-tyylisen pelin. Tähän on kuitenkin yhdistelty useita erilaisia elementtejä, jotka tekevät pelistä vähemmän Monopolin tai Maatilan kaltaisen. Lyhyesti tarkoituksena on siis koota ja toimittaa saaren kyliin mahdollisimman paljon hedelmiä, mikä kuulostaa kovasti Farmvilleltä, mutta sitten tulevatkin onni ja taktiikka peliin. Hedelmät kootaan omaan varastoon liikuttamalla pelimerkkejä tuulimyllyn siivillä, jotka kertovat, millaisia hedelmiä saa ottaa. Koska siivet ovat irtonaiset ja tuulimylly kootaan joka peliin eri tavoin, vaihtelu mahdollisuuksia riittää. Eri kyliin on koottu tietty määrä erilaisia hedelmälaattoja, joista vain yksi per kylä on nähtävissä. Laatta määrää sen mitä hedelmiä ja miten paljon kylään toimitetaan. Hedelmien toimittamista varten on pelaajalla oltava paitsi vaaditut hedelmät myös aasikärryt, jotka saa ylittämättä tietyn tuulimyllyn sektorin. Kuulostaa monimutkaiselta, mutta ei todellisuudessa ole. Toimittaessaan hedelmät pelaaja palauttaa varastostaan hedelmät yleiseen varastoon, aasikärryt omaan pinoonsa ja saa vastineeksi hedelmälaatan, josta loppupisteytyksessä saa sitten pisteitä. Seuraava hedelmälaatta käännetään esiin ja peli jatkuu.
Oman jännitysmomenttinsa peliin tuo se, että mikäli tietyt hedelmät yhteisvarastosta loppuvat ja joku siirtää pelimerkkiään niin, että ottaisi juuri niitä, joutuvat kaikki palauttamaan kaikki kyseiset hedelmät takaisin varastoon. Todellista taiturointia keräämisen ja käyttämisen välillä siis.
Lisämaustetta peliin tuovat erikoislaatat, joita voi käyttää pelin tehostamiseen kuten esimerkiksi isot aasikärryt, joilla voi kuljettaa enemmän hedelmiä tai extralaatta, jolla saa ylimääräisen pelivuoron. Näiden käyttämisen tekee haasteelliseksi se, että niitä voi käyttää vain kerran pelin aikana ja toisaalta käyttämättä jääneistä saa pisteitä. Peli loppuu kun kuusi kymmenestä kylästä on tyhjätty hedelmälaatoista ja pelin tosiaan voittaa se, jolla on pelin lopussa eniten pisteitä. Pisteet lasketaan hedelmälaatoista, bonuslaatoista ja käyttämättömistä erikoislaatoista.
Plussaa kauniista puuhedelmistä ja ihanan pienestä pelilaudasta (kerrankin lauta, jota varten ei tarvita 3m2 pöytää). Peli on todella hauska ja viihdyttävä, soveltuu parhaiten kolmelle tai useammalle pelaajalle, eikä kovin pienille lapsille, sillä vaatii laskutaitoa.
Kolmas peli on vielä paketissa. Herra Kirjoituksen lempiaiheeseen liittyen ostimme paikallisen tarjoustalon alesta "Master of the Movies" pelin. Tiedän, ettei minulla ole mitään mahdollisuuksia, joten yritän parhaillaan etsiä itselleni joukkuetta, jonka kanssa voisimme pärjätä ukko-kullan tietoja vastaan. Tämä tosiaan hankitiin paitsi aiheen myös hinnan takia, se kustansi vain 5€.
perjantai 12. marraskuuta 2010
Tyhjiä lupauksia
Minun varmaan pitäisi kirjoittaa seuraavaksi tavoitteekseni, että käytän koko seuraavan kuun palkkani vaatteisiin. Silloin seuraus olisi se, että minä en löytäsi yhtään ainoaa sopivaa vaateriepua.
Nyt kun menin vannomaan, että marraskuu ilman vaatehankintoja, niin kas miten siinä taas kävikään. Kävin paikallisen vaateliikkeen ale-päivillä ja palasin yhden uuden jakun kanssa. Tietysti voidaan kysyä, onko järkevää lähteä vaatekaupan ale-päiville, jos ei ole lupaa ostaa yhtään vaatetta, mutta se on sitten toinen asia se.
Voidaanko perusteluina käyttää sitä, että se oli 1) ihan minun väriseni, 2) tarpeellinen, sillä tarvitsen pikkujouluihin jotain uutta ja 3) se oli ennen kaikkea halpa siis nyt, ei ollut ollut ennen.
Kävimme erään ladyn kanssa kyttäily ja kyräily episodin tuon vaatetelineen vieressä, sillä hän ehti napata ko. jakusta ensin sen isomman koon ja olin jo tosi katkera, sillä olin varma, ettei se pienempi mahdu minulle. Kiikutin kuitenkin pienemmän vihreän ja isomman punaisen sovituskoppiin. Olisin voinut tanssia ripaskaa pitkin vaateliikkeen käytäviä, sillä se isompi koko oli liian iso ja pienempi aivan kuin minulle tehty. Kiikutin siis harmaalla taitetun fuksianvärisen jakun takaisin rekkiin, jossa ko. lady epätoivoisesti penkoi vihreitä jakkuja - haki ilmeisesti juuri sitä kokoa, jonka olin onnistunut nappaamaan. Myöhemmin näin hänet kassajonossa tuon fuksianvärisen jakun kanssa ja hän tuijotti kädessäni olevaa vihreää jakkua...
Mikä tässä jakussa on siis niin ihmeellistä, se on Voglian mallistoa, melko perusmallin jakku, pitkät hihat, muotoleikkaukset, edessä kaksi isoa nappia. Kangas on herkullisen väristä sinisen vihreää, juuri sitä minun sävyäni, rypistettyä ja siksi eläväpintaista, shaalikaulukset eli siis ihan tavallinen jakku. Se mikä tuon vaatteen teki erityiseksi oli hintalappu, jossa seisoi 199€ - no siinä sinänsä mitään epätavallista ole, mutta kun sen vieressä oli alennuslappu, jossa aleprosenttina oli 90!!!!!!
Kyllä, ihan totta, noita jakkuja myytiin 90% alennuksella. Minä siis maksoin kaunoikaisestani vain 19,90€. Aivan uskomatonta, että minä olen onnellinen siitä huolimatta, että rikoin "en osta mitään vaatteita"- lupaukseni, mutta olisinhan minä typerä ollut, jos olisin tuollaisen tilaisuuden jättänyt käyttämättä.
Nyt vain pohdin, miten asustan kaunokaisen parin viikon päästä oleviin pikkujouluihin.
Nyt kun menin vannomaan, että marraskuu ilman vaatehankintoja, niin kas miten siinä taas kävikään. Kävin paikallisen vaateliikkeen ale-päivillä ja palasin yhden uuden jakun kanssa. Tietysti voidaan kysyä, onko järkevää lähteä vaatekaupan ale-päiville, jos ei ole lupaa ostaa yhtään vaatetta, mutta se on sitten toinen asia se.
Voidaanko perusteluina käyttää sitä, että se oli 1) ihan minun väriseni, 2) tarpeellinen, sillä tarvitsen pikkujouluihin jotain uutta ja 3) se oli ennen kaikkea halpa siis nyt, ei ollut ollut ennen.
Kävimme erään ladyn kanssa kyttäily ja kyräily episodin tuon vaatetelineen vieressä, sillä hän ehti napata ko. jakusta ensin sen isomman koon ja olin jo tosi katkera, sillä olin varma, ettei se pienempi mahdu minulle. Kiikutin kuitenkin pienemmän vihreän ja isomman punaisen sovituskoppiin. Olisin voinut tanssia ripaskaa pitkin vaateliikkeen käytäviä, sillä se isompi koko oli liian iso ja pienempi aivan kuin minulle tehty. Kiikutin siis harmaalla taitetun fuksianvärisen jakun takaisin rekkiin, jossa ko. lady epätoivoisesti penkoi vihreitä jakkuja - haki ilmeisesti juuri sitä kokoa, jonka olin onnistunut nappaamaan. Myöhemmin näin hänet kassajonossa tuon fuksianvärisen jakun kanssa ja hän tuijotti kädessäni olevaa vihreää jakkua...
Mikä tässä jakussa on siis niin ihmeellistä, se on Voglian mallistoa, melko perusmallin jakku, pitkät hihat, muotoleikkaukset, edessä kaksi isoa nappia. Kangas on herkullisen väristä sinisen vihreää, juuri sitä minun sävyäni, rypistettyä ja siksi eläväpintaista, shaalikaulukset eli siis ihan tavallinen jakku. Se mikä tuon vaatteen teki erityiseksi oli hintalappu, jossa seisoi 199€ - no siinä sinänsä mitään epätavallista ole, mutta kun sen vieressä oli alennuslappu, jossa aleprosenttina oli 90!!!!!!Kyllä, ihan totta, noita jakkuja myytiin 90% alennuksella. Minä siis maksoin kaunoikaisestani vain 19,90€. Aivan uskomatonta, että minä olen onnellinen siitä huolimatta, että rikoin "en osta mitään vaatteita"- lupaukseni, mutta olisinhan minä typerä ollut, jos olisin tuollaisen tilaisuuden jättänyt käyttämättä.
Nyt vain pohdin, miten asustan kaunokaisen parin viikon päästä oleviin pikkujouluihin.
torstai 11. marraskuuta 2010
Elämä jatkuu
Ensimmäinen lomalta paluun jälkeinen viikko meni kuin sumussa, pyykkiä pesten ja arkeen paluuta tavoitellen. Pyhäin päivän aamuna tuli järkyttävä tieto, eräs rakkaimmistamme oli nukkunut pois. Vaikka hänellä jo ikää olikin, uutinen oli silti odottamaton - lohdutuksena vain tieto siitä, että hän todellakin sai nukkua rauhassa pois.
Olimme jälleen sumussa. Kuoleman kohtaaminen on aina niin vaikeaa, vaikka tietää, että hänen on nyt hyvä olla. Kuolemalle ei vain ole sanoja. Nyt on sitten eletty siinä, miten lohduttaa ja tukea muita ja samalla löytää tilaa omalle surulle, luopumiselle ja tuskalle...
En ole saanut aikaiseksi mitään, koti on kuin pommin jäljiltä, blogi uinuu hylättynä, kuntosalille en vain ole saanut mennyksi. Sen sijaan arveluttavan usein minut on viime päivinä löytänyt kaupan herkkuhyllyiltä hakemasta lohtusyötävää. Työpäivät ovat kadonneet jonnekin virtaan. Mutta elämän on pakko jatkua - jo senkin takia, että mummu olisi halunnut niin.
Tänään siis kiskoin itseni niskasta kuntosalille - tein tunnin aerobisen treenin ja poltin 600 kcal. Kyllä se tästä taasen- toivottavasti, vaikka kirjoittaessani mutustankin viimeistä lohtukarkkipussia (viimeistä siksi, että enempää ei kotona ole ja kauppaan en aio mennä lisää hakemaan). Treenatessa tein suunnitelmia jatkosta, mistä ensi vuonna pitää aloittaa. Joulusiivousta en aio tehdä, mutta uuden vuoden aloitan käymällä kaapit läpi ja siivoamalla ne. Siihen samaan sopii sitten kunnon suursiivous muutenkin. Ikkunat pesen viimeistään kevään ensimmäisten auringonsäteiden saadessa ne näyttämään kamalilta ja vaihdan uudet tai uusvanhat verhot kaikkialle, tähän pimeyteen en viitsi. Siivoan myös vintin ja autotallin, mutta ne vasta keväämmällä.
Täytyy vain tehdä vähän tarkempia suunnitelmia, paljonko kerralla ehtii ja pystyy tuota suunnitelmaa toteuttaa ja aloittaa sitten heti uudelta vuodelta, sillä täksi vuodeksi suunniteltu vaatekaappien läpikäyminen tuskin toteutuu.
Olimme jälleen sumussa. Kuoleman kohtaaminen on aina niin vaikeaa, vaikka tietää, että hänen on nyt hyvä olla. Kuolemalle ei vain ole sanoja. Nyt on sitten eletty siinä, miten lohduttaa ja tukea muita ja samalla löytää tilaa omalle surulle, luopumiselle ja tuskalle...
En ole saanut aikaiseksi mitään, koti on kuin pommin jäljiltä, blogi uinuu hylättynä, kuntosalille en vain ole saanut mennyksi. Sen sijaan arveluttavan usein minut on viime päivinä löytänyt kaupan herkkuhyllyiltä hakemasta lohtusyötävää. Työpäivät ovat kadonneet jonnekin virtaan. Mutta elämän on pakko jatkua - jo senkin takia, että mummu olisi halunnut niin.
Tänään siis kiskoin itseni niskasta kuntosalille - tein tunnin aerobisen treenin ja poltin 600 kcal. Kyllä se tästä taasen- toivottavasti, vaikka kirjoittaessani mutustankin viimeistä lohtukarkkipussia (viimeistä siksi, että enempää ei kotona ole ja kauppaan en aio mennä lisää hakemaan). Treenatessa tein suunnitelmia jatkosta, mistä ensi vuonna pitää aloittaa. Joulusiivousta en aio tehdä, mutta uuden vuoden aloitan käymällä kaapit läpi ja siivoamalla ne. Siihen samaan sopii sitten kunnon suursiivous muutenkin. Ikkunat pesen viimeistään kevään ensimmäisten auringonsäteiden saadessa ne näyttämään kamalilta ja vaihdan uudet tai uusvanhat verhot kaikkialle, tähän pimeyteen en viitsi. Siivoan myös vintin ja autotallin, mutta ne vasta keväämmällä.
Täytyy vain tehdä vähän tarkempia suunnitelmia, paljonko kerralla ehtii ja pystyy tuota suunnitelmaa toteuttaa ja aloittaa sitten heti uudelta vuodelta, sillä täksi vuodeksi suunniteltu vaatekaappien läpikäyminen tuskin toteutuu.
sunnuntai 7. marraskuuta 2010
Tyhjennys etenee
Matkahankinnat jäivät niin vähäisiksi, että esittelen niitä sitten myöhemmin - saldona oli vain yksi rantamekko, yksi bikiniyläosa, jonka meille jäämisestä ei edes ole varmuutta ja muutama t-paita, niiden lisäksi huivi, pari korua, muutama hiuspanta ja jotain pientä. laukkuja 0, 0 paria kenkiä eli huono reissu siinä mittakaavassa ajatellen, muuten kyllä äärettömän upea.
Todellinen syy siihen, miksi en jaksa esitellä matkahankintojani, on se, että ne ovat nyt siististi kaapissa pestyinä ja silitettyinä. Matkapyykin käsittely oli urakka, johon kului aikaa puolen viikoa ja nyt kun siitä on selvitty, ei millään jaksa kaivaa vaatteita kaapista kuvaamista varten. Teen sen sitten myöhemmin, kun tulee inspiraatio kaivella vaatekaappia.
Matkalle mukaan lähteneet kosmetiikat jäivät suurimmaksi osaksi sinne, loppun käytettyinä.
Meikinpoistoaine loppui viimeisenä iltana eli täydellinen ajoitus ja riittoisuus.
Suuvesi oli hotellituote, kirkkaan vihreää ja minusta oudon makuista, mutta rakkaani piti siitä kovasti ja käytti ahkerasti.
Tämä rasva päätyi roskikseen kotona, huomasin reissun jälkeen sen koostumuksen muuttuneen niin epäilyttäväksi, että katsoin roskiksen olevan sille oikea paikka.
Matkakynsilakkakin loppui pari päivää ennen kotiin paluuta. Ei enää täydellisen liloja kynsiä, ei pitkään aikaan, sillä en saa ostaa uusia kynsilakkoja ennen kuin olen käyttänyt vanhat loppuun.
Aurinkorasvasta viimeiset kaavittiin käyttöön viimeisenä auringonotto päivänä eli sekin riitti juuri sen verran kuin pitikin. Tämä Dermosilin 30-kertoiminen rasva oli todella hyvä tuote, jonkin verran vedenkestävä ja tehokkaasti suojaaja, tuntui iholla hyvältä eikä tuoksukaan ollut tyypillisen aurinkorasvamaisen ällöttävä.
Uutta Dermosilin tuotteissa oli mittari, joka kertoi tuotteen käyttöiästä. Rasvathan vanhenevat nopeammin kun tuotetta säilytetään auringonvalossa tai lämpimässä. Tuo mittari näytti rasvan todellisen vanhenemisen eli se ei välttämättä säily sitä purkissa luvattua kuutta kuutautta. Meillä kolmen viikon reisussa meni yli 2 kk tuotteen käyttöiästä.
Rusketusta tehostettiin Doven Summer Glow-voiteella, joka mielestäni antaa kauniin lisän auringon tarjoamaan värilisään. Tämäkin riitti niin, että viimeisenä matkapäivänä rasvatiin viimeisen kerran.
Toinen Dermosilin supertuote, joka matkalla käytettiin loppuun oli Passport sarjan Aloe-geeli, jota voi käyttää esim. auringonpolttamien tai hyönteistenpuremien rauhoittamiseen.
Hotellin tarjoamat sitruunantuoksuiset kosteusvoiteet olivat ihania - niitä saimme kulutettua matkalla kaksikin pulloa.
Todellinen syy siihen, miksi en jaksa esitellä matkahankintojani, on se, että ne ovat nyt siististi kaapissa pestyinä ja silitettyinä. Matkapyykin käsittely oli urakka, johon kului aikaa puolen viikoa ja nyt kun siitä on selvitty, ei millään jaksa kaivaa vaatteita kaapista kuvaamista varten. Teen sen sitten myöhemmin, kun tulee inspiraatio kaivella vaatekaappia.
Matkalle mukaan lähteneet kosmetiikat jäivät suurimmaksi osaksi sinne, loppun käytettyinä.
Meikinpoistoaine loppui viimeisenä iltana eli täydellinen ajoitus ja riittoisuus.
Suuvesi oli hotellituote, kirkkaan vihreää ja minusta oudon makuista, mutta rakkaani piti siitä kovasti ja käytti ahkerasti.
Tämä rasva päätyi roskikseen kotona, huomasin reissun jälkeen sen koostumuksen muuttuneen niin epäilyttäväksi, että katsoin roskiksen olevan sille oikea paikka.
Matkakynsilakkakin loppui pari päivää ennen kotiin paluuta. Ei enää täydellisen liloja kynsiä, ei pitkään aikaan, sillä en saa ostaa uusia kynsilakkoja ennen kuin olen käyttänyt vanhat loppuun.
Aurinkorasvasta viimeiset kaavittiin käyttöön viimeisenä auringonotto päivänä eli sekin riitti juuri sen verran kuin pitikin. Tämä Dermosilin 30-kertoiminen rasva oli todella hyvä tuote, jonkin verran vedenkestävä ja tehokkaasti suojaaja, tuntui iholla hyvältä eikä tuoksukaan ollut tyypillisen aurinkorasvamaisen ällöttävä.
Uutta Dermosilin tuotteissa oli mittari, joka kertoi tuotteen käyttöiästä. Rasvathan vanhenevat nopeammin kun tuotetta säilytetään auringonvalossa tai lämpimässä. Tuo mittari näytti rasvan todellisen vanhenemisen eli se ei välttämättä säily sitä purkissa luvattua kuutta kuutautta. Meillä kolmen viikon reisussa meni yli 2 kk tuotteen käyttöiästä.Rusketusta tehostettiin Doven Summer Glow-voiteella, joka mielestäni antaa kauniin lisän auringon tarjoamaan värilisään. Tämäkin riitti niin, että viimeisenä matkapäivänä rasvatiin viimeisen kerran.
Toinen Dermosilin supertuote, joka matkalla käytettiin loppuun oli Passport sarjan Aloe-geeli, jota voi käyttää esim. auringonpolttamien tai hyönteistenpuremien rauhoittamiseen.
Hotellin tarjoamat sitruunantuoksuiset kosteusvoiteet olivat ihania - niitä saimme kulutettua matkalla kaksikin pulloa.
maanantai 1. marraskuuta 2010
Haaste: kuukausi ostamatta vaatteita
Monet bloggarit ovat tänä syksynä toteuttaneet tavalla tai toisella haastetta, jossa käytetään vain kuutta vaatetta kuukauden ajan, mukaan ei tietenkään lasketa kenkiä, päälysvaatteita, huiveja yms. asusteita. Eikä siinä tietenkään myöskään huomioida urheilu- ja yövaatteita.
Ajattelin heittää itselleni enemmän omaan tyyliini sopivan haasteen. Kuukausi ostamatta yhtään vaatetta - ei siis myöskään kenkiä, ei sukkia, ei alusvaatteita tai huiveja ja alkupäivä on tänään 1.11.2010.
Poikkeuksetta mokaan kaikki tällaiset, käytän autoa yhden kerran kuussa ja se sattuu tietenkin olemaan "autoton päivä" tai ainoa päivä jolloin hankin jotain kalliimpaa on "älä osta mitään"-päivä. Silloin kun vannon ja vakuutan olevani ostamatta mitään heti samana tai seuraavana päivänä tielleni kävelee jotain joka on täysin vastustamatonta ja niin minun vakaat päätökseni valuvat kuin vesi viemäristä.
Nyt kuitenkin vakaasti yritän selvitä tästä haasteesta. Katsotaan miten minun käy.
Ajattelin heittää itselleni enemmän omaan tyyliini sopivan haasteen. Kuukausi ostamatta yhtään vaatetta - ei siis myöskään kenkiä, ei sukkia, ei alusvaatteita tai huiveja ja alkupäivä on tänään 1.11.2010.
Poikkeuksetta mokaan kaikki tällaiset, käytän autoa yhden kerran kuussa ja se sattuu tietenkin olemaan "autoton päivä" tai ainoa päivä jolloin hankin jotain kalliimpaa on "älä osta mitään"-päivä. Silloin kun vannon ja vakuutan olevani ostamatta mitään heti samana tai seuraavana päivänä tielleni kävelee jotain joka on täysin vastustamatonta ja niin minun vakaat päätökseni valuvat kuin vesi viemäristä.
Nyt kuitenkin vakaasti yritän selvitä tästä haasteesta. Katsotaan miten minun käy.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)
