Nämä uudetkin hanskat ovat pyöräilyhaskat, joskin modernimpaa mallia kuin edelliset. Nämä löytyivät Lidlin tarjouksesta ja kustansivat ihan 4€.
torstai 19. elokuuta 2010
harrastushankintoja
Harrastustani eli kuntosalilla käyntiä varten hankin vaihtohanskat, edelliset ovat kohta parikymmentä vuotta vanhat pyöräilyhanskat ja toimivat edelleen hyvin, mutta tarvitsevat vaihtokappaleet, koska eivät ehdi kuivua kunnolla, jos salilla käy kahdesti pävässä.
Nämä uudetkin hanskat ovat pyöräilyhaskat, joskin modernimpaa mallia kuin edelliset. Nämä löytyivät Lidlin tarjouksesta ja kustansivat ihan 4€.
Jalkavaivani on tosissaan koitunut kenkäkauppiaiden suureksi riemuksi. Jouduin hankkimaan myös uudet kengät kuntosalia varten, sillä edelliset tuntuivat pahentavan kantapääkipua. Poden edelleen huonoa omaatuntoa näistä, joten näiden hintaa ei tulla täällä näkemään, pääasia on kuitenkin se, että ne tuntuvat jaloissa hyvältä.
Nämä uudetkin hanskat ovat pyöräilyhaskat, joskin modernimpaa mallia kuin edelliset. Nämä löytyivät Lidlin tarjouksesta ja kustansivat ihan 4€.
keskiviikko 18. elokuuta 2010
Kierrättämisen moraalia ja filosofiaa
Olen varmasti maininnut, että sekä perheeni että vanhempani pyrkivät kierrättämään kaiken mahdollisen. En kuitenkaan koe, että se tekisi meistä mitenkään erityisen vihreitä tai aatteellisia tai edes parempia ihmisiä. Jos asiaa pitää ajatella tuolta kantilta, ajattelen, että kierrättäminen on normaalia, luonnollista ja kuuluu asiaan. Ristiriitaista kyllä, pidän henkilöä joka on liian laiska tai saamaton kierrättämään vähän huonompana ihmisenä, vaikka kuten todettu, en pidä kierrättäjiä parempina ihmisinä. On siis vain normaaleja ja huonompia ihmisiä ;-p.
Se, miksi en kuitenkaan voi enkä halua ottaa minkäänlaista vihreää kruunua, johtuu siitä, että käytän usein autoa, teen lomamatkoja, joilla liikutaan pääsääntöisesti lentäen, maapallon toiselle puolelle, en osta reilun kaupan tuotteita, enkä myöskään kovin usein tarkoituksellisesti luomutuotteita. En vaatteita ostaessani valitse vihreää muotia tai mieti tarkkaan, onko jokin vaate tai tuote moraalisesti oikealla tavalla tuotettu (no, piraatteja en kyllä osta!)
Uskon kuitenkin, ettei hiilijalanjälkeni noista poikittaisista valinnoista huolimatta ole kovin iso, sillä syömme paljon lähiruokaa, tarkoittaen mm. sitä, että "ryöstän" perunat, juurekset ja puutarhamarjat vahempieni puutarhasta. Käytämme myös metsän antimia niin sieniä kuin marjojakin, enkä sylje hirven tahi perunalihaankaan, jos joku sellaista sattuu minulle tarjoamaan. Meillä säästetään sähköä eli ei käytetä enrgiaa turhaan - puoliksi ympäristöllisistä syistä, puoliksi sähkölaskun kohtuullisena pitämiseksi. Emme omista televisiota, mutta tietokoneet ovat kyllä paljon päällä, mutta eivät turhaan, kyllä niiden vieresä silloin myös istuu joku. Taustamusiikkia soitetaan harvoin, jos koskaan. Pyykkiä pestään paljon, eikä aina kaikkein ympäristöystävällisimmin tavoin; en usko 15 asteen pesulämpötiloihin, en ainakaan silloin kun kyseessä ovat vanhat 60 asteessa pestäviksi tarkoitetut tekstiilit. Pesen siis reilulla lämmöllä, mutta pesen kyllä täysiä koneellisia ja pyrin pesuainevalinnoillani vaikuttamaan ympäristöystävällisyyteen. Enkä käytä koneellisia kuivaussysteemeitä - tuuli ja aurinko ovat sitä varten.
Kuten jo alussa sanoin, meillä lajitellaan roskat tarkkaan ja kierrätetään kaikki mahdollinen. Taloyhtiömme pihassa on kuusi eri sorttista roskista ja kolmea niistä tulee käytettyä enemmän kuin toisia kolmea. Nämä kolme "suosikkiamme" ovat energiajäte, biojäte ja paperin/pahvinkeräys. Olemme siinä onnellisessa asemassa, että meidän paperijätteeseemme käy paitsi paperi, myös pahvi, maitopurkit, mehutölkit jne, johtuen paikasta, jonne jäte toimitetaan. Energiajätekin laajentui tässä taannoin niin, että sinne voi nyt laittaa myös vaatetta siis sellaista vaatetta, josta on napit, vetoketjut yms. poistettu. Suosikkius johtuu siis siitä, että tuonlaatuista jätettä syntyy meillä kaikkein eniten. SER-jätteet kokoamme talteen ja viemme sitten isommissa erissä kierrätyskeskukseen.
Hankinnoissani pyrin suosimaan kierrätystä ja ostamaan vain silloin kun tarvitsen - mikä ei siis suinkaan tarkoita sitä, että kaikki hankintani olisivat käytettyjä. Löytöjä voi tehdä monestakin paikasta. Tavaroiden hankkiminen vain tarpeeseen on ajan myötä syntynyt käytäntö, sillä muutoin emme enää itse mahtuisi asuntoomme. Löytöjen ja hankintojen tekeminen kirpputoreilta, huuto.netistä, kierrätyskeskuksesta, ebaysta on toisaalta hauskaa ja toisaalta totuttu tapa. Olen niin urautunut siihen, etten usko, että muuttaisin tapojani, vaikka saisin miljoonan lottovoiton. Luin jossain vaiheessa erään huuto.nettiläisen kuvauksen itsestään ja se (niin kuin jotkut muutkin kuvaukset tuolla) kolahti, tuo henkilö nimittäin kirjoitti: pyrin hankkimaan kierrätettynä kaiken, mikä vain on mahdollista. Minäkin voisin allekirjoittaa tuon sillä paitsi että se säästää luontoa se säästää myös monessa tapauksessa kukkaroa merkittävästi - ja tässä kohtaa sisäinen saiturini hykertelee tyytyväisenä.
Useimmat sellaiset tavarat, jotka ovat itselleni tarpeettomia myyn tai lahjoitan pois, koska uskon vakaasti siihen, että toisen roska voi olla toisen aarre. Jos joku tulee onnelliseksi löytäessään kirpparipöydältäni tai huuto.netin myyntikohteistani jotain itselleen sopivaa, olen vain tyytyväinen, minä olen päässyt "roskastani" eroon ja toinen on saanut "aarteen". Enemmänkin tietysti tuota karsintaa voisi tehdä, mutta on tiettyjä asioita, jotka ovat minulle aarteita siitäkin huolimatta, etteivät ne ehkä ole sitä muiden mielestä.
Mikä on siis koko vuodatuksen lopputulema; kierrätän koska se on elämäntapa; kierrätän, koska pidän siitä; kierrätän, kierrätän ja kierrätän...

tiistai 17. elokuuta 2010
Maalia naamaan
Ennen viime viikkoista aamuvuoroani ehdin olla päivätöistä poissa melkein kuukauden, ja sinä aikana kiersin kaikki meikit ja tökötit tehokkaan kaukaa. Pari yövuoroa tein ennen tuota aamua ja silloin riitti, kun vain "vähän jotain sinne päin" suttasi.
Se on hassua, miten ajatukset muuttuvat. Ensin tuntui tosi oudolta olla ilman jokapäiväistä meikkiä ja nyt kun siiten oli tottunut, tuntui oudolta meikata. En kuitenkaan aio siirtyä esiintymään au naturel, vaan aion taas siirtyä joka-aamuiseen meikkausrutiiniin. Tuolloin aamuvuoroon mennessäni jouduin tosiaan pohtimaan, että minkäslaisella meikillä sitä oikein töihin lähdetään ja päädyin siihen, että elokuu on vielä kesäkuukausi eli mennään kimaltavilla vihreillä rajauksilla ja nude huulilla.
Vaihdetaan sitten syksymmällä takaisin luonnonvalkoisella ja metsänvihreällä tehtyyn smoky eyes- meikkiin kera ruskehtavien huulten ja sävyyn sopivan poskipunan. Talveksi kaivetaan esille mustaa ja valkoista ja leikitään kovemmilla väreillä...
Matkalle - kuten huomaatte, tärkeimmät ensin, kaikkein ensin mietitään meikit, sitten vaatteet, sitten vasta sellaiset vähemmän tärkeät asiat kuten passit, lentoliput jne. - olen päättänyt lähteä kesämeikissä eli kimmeltävää vihreää ja mahdollisimman vähän muuta.

maanantai 16. elokuuta 2010
Lisää kaapin täytettä
Kuten todettu minun himoni peleihin on rajaton, joten meidän kaappeihimme kertyi taas pari uutta asukasta.
Oregonia on paljon kehuttu, mutta siihen tarvitaan useampi pelaaja, joten se on vielä testaamatta. Odotan kuitenkin innolla, että päästään tätä testaamaan.
Toista tulokasta, Qwirkleä, olen havitellut pitkään. Hipelöinyt eri liikeiden pelihyllyissä moneen kertaan ja pitänyt liian kalliina. Nyt kun se (samoin kuin Oregon ja kaikki muut pelit) olivat PeliDelissä -50% alessa, oli se ihan pakko saada. Tämä oli sitten myös pakko testata saman tien - ja toimii myös kaksinpelinä. Ihana peli - muka helppo ja kuitenkin haasteellinen ja monipuolinen, varmasti vielä haastavampi, jos pelissä on useampi pelaaja. Peli perustuu sellaiseen yksinkertaiseen systeemiin, että laitetaan vierekkäin laattoja, joissa on joko sama kuvio tai ne ovat samaa väriä. Värejä on kuusi ja kuvioita samoin. Yhdessä rivissä saa olla maksimissaan kuusi palikkaa eli samat kuviot kaikkia värejä tai kaikki kuviot samaa väriä. Pisteitä saa sitten sen mukaan, miten moneen riviin ja miten monen kuvion riviin pelatut laatat / pelattu laatta liittyy.
Oregonia on paljon kehuttu, mutta siihen tarvitaan useampi pelaaja, joten se on vielä testaamatta. Odotan kuitenkin innolla, että päästään tätä testaamaan.
sunnuntai 15. elokuuta 2010
lisää tyhjiä pulloja
Huomaa, että helteet lisäävät suihkugeelin kulutusta, vai mitä voi päätellä siitä, että kylppärin siivouksen yhteydessä kannoin roskikseen kokonaiset kolme tyhjentynyttä suihkugeelipulloa - eivätkä ne kaikki olleet edes mitään pieniä pulloja. Familyfresh oli Herra Kirjoituksen suuri suosikki, joten sitä hankitiin toinenkin litran vetoinen pullo ja nyt on sekin sitten tyhjä.
Dermosilin saunasaippua soveltuu kyllä käytettäväksi suihkussakin. Viilentää ihanasti ja tuoksuu koivulta - tämä pullo vain vaatimattomat 500ml.
Dermosilin kuorinva suihkugeeli on tyhjistä pulloista vaatimattomin, vain 250ml, mutta varmasti tyhjimmäksi huuhdottu. Mä rakastan tätä suihkugeeliä ja huuhtelin putelin pohjalta viimeisetkin kuorivat kiteet käyttöön.
Jalkarasvaa- ja tällä kertaa ihan oikeaa sellaista - on sitäkin kulunut kokonainen jättituubillinen. Tämä Oriflamen jalkarasva on ollut meillä koko perheen käytössä, ja on sopinut sekä vauvalle että vaarille. Imeytyy hyvin, ei tahmaa ja on riittoisa- varsinkin jos tuubin vielä leikkaa palasiksi ja kaapii sieltäkin loput rasvat käyttöön.
Kylppärin siivous tarjosi yllätyksen myös alla olevan Yves Rocherin viilentävän jalakgeelin muodossa. En edes muistanut, että tuollainenkin potkilon loppu löytyy varastoistani. No, eipä löydy enää, sillä tuli sekin tyhjäksi käytettyä. Kipeä jalkapoloiseni piti tästä kovasti, joten sääli, ettei tuubissa ollut enempää tavaraa. Ensimmäistä kertaa kävi niin, että kamera tuhosi kuvat ja pullo on jo kiikutettu roskikseen, joten tästä lilasta tuubista ei sitten jäänyt kuvallisia todisteilta.
Loppuun kului myös ensimmäinen ihka oikea naamarasvani, sillä kuten tiedätte, olen äärimmäisen laiska rasvaamaan kasvojani (ja muuta kroppaa myös, mutta erityisesti kasvojani). Tämän ostin varmaan pari vuotta sitten kosmetologiystäväni painostuksesta ja kyllä se kieltämättä on auttanut kasvojen ihoa pysymään paremmassa tasapainossa. Ostin siis tälle myös korvaavan tuotteen sen loputtua, mutta esittelen sen tarkemmin, jahka olen ehtinyt hankkia käyttökokemuksia ko. rasvasta. Tämä loppuun kulunut yksilä oli siis Yves Rocherin Bio specific sarjan kosteuttava päivävoide, josta en voi kuin antaa kiitokset - se oli todella nimensä mukaisesti kosteuttava, eikä tunkenut naamasta viiden minuutin kulutta takaisin, niin kuin useimmat kokeilemani rasvat ovat tehneet. Ja jos joku ihmettelee rasvan pitkää käyttöikää, voin kertoa, että purkissa oli huimat 18m säilyvyysaikaa ja minä säilytin sitä koko ajan jääkappissa.

lauantai 14. elokuuta 2010
Asia on pihvi
Nyt olisi niin montaa sorttia kirjoitettavaa, etten oikein tiedä, mistä aloittaa. Sovitaan kuitenkin, että lautapelihankinnat menevät omaan juttuunsa, ettei niistä sen enempää ja meikeistäkin yritän raapustaa omaa juttuaan.
Lupasin itselleni kuntoviikon palkkioksi pihvi, olen siis juossut salilla pihvin, ei sentään verta tirisevän, vaan kunnolla kypsän pihvin, kuvat silmissäni. Sain tavoitteeni täyteen ja 8 salikäyntiä tähän mennessä tälle viikolle (ja poltettuja kaloreita reilusti yhden pihvin ja lisukkeiden verran). Painolle se ei tietenkään tee hyvää, sillä moinen treeni kasvattaa lihasmassaakin ihan kiitettävästi ja se taas sitten näkyy vaakalla - toivottavasti kohta myös toisinpäin. Tänään oli vuorossa vain "kevyttä" rasvanpolttoa n. 350kcal... Sillä perjantaina alkoi huomata, että lihakset eivät yksinkertaisesti ota enempää vastaan, vaikka miten yrittäisi. Huomenna vielä kevyilyä ja sitten maanantaina taas tosi toimiin.
Teimme herra Kirjoituksen kanssa tänään piknikiä takapihan keinuun. En muistakaan koska olisimme viettäneet niin ihastuttavan rentouttavia hetkiä ulkona. Eväinä meillä oli Lidlistä ostettua sorbettia (hänen banaani, minun sitruuna - ensimmäistä kertaa oli jotain, josta minäkin sanoin, että on liian kirpakkaa isoissa annoksissa) ja lukemisena kiinteistölehti ja työyhteisöpsykologiaa. Aurinko paistoi ja taivas oli sininen, lämpöä + 28, mistään ei siis huomannut, että on jo elokuun puoli väli.

torstai 12. elokuuta 2010
tasan on
Kävin tänään punnituksessa. Kuten olen jo aikaisemmin vuodattanut, en oikein tiennyt, mitä odottaa, sillä toisaalta olen huhkinut pari päivää salilla ihan hullun tahtiin - kävin sekä tiistaina että keskiviikkona kahdesti ja niin on tarkoitus mennä tänäänkin, jos vain jalka kestää. Toisaalta tuo jalka rajoitti liikkumistani yli kuukauden verran ja siihen kipuun tuli syötyä muutakin kuin särkylääkettä. Pari päivää olen ollut töissä ja huomannut, että koipeni viihtyisi kyllä paremmin pehmeällä pihanurmikolla kuin työpaikan kovalla lattialla, mutta näillä mennään nyt ja töissä sen on kestettävä halusi tai ei.
Mutta siis itse asiaan - siihen punnitukseen. Lukema oli -2.3kg alkuperäisestä! Se on siis melkein saman verran miinusta kuin ensimmäisessä punnituksessa alkuperäiseen nähden. Olen todellakin helpottunut, olin henkisesti varautunut siihen, että vaaka näyttää enemmän kun ensimmäisessä punnituksessa.
Ja ne Nutrilettit on vielä kaapissa...minun on tarkoitus aloittaa ne ei ensi, vaan seuraavalla viikolla. Vasta silloin siksi, että uskon tarvitsevani säännöllisen elämänrytmin niiden kanssa ja tuolloin olisi aamuvuoroviikko - aamulla töihin, illalla salille ja nutriletteja poskeen.

Tilaa:
Blogitekstit (Atom)