tiistai 29. kesäkuuta 2010

Kesän meikkileikit

Koin totaalisen kyllästymisen siihen pysyväksi jääneeseen "välikausimeikkiin", jonka oli tarkoitus olla vain muutaman kuukauden mittainen siis metsänvihreää ja luonnonvalkoista luomiväriä grafiitin harmaalla rajauksella.
Jotenkin vain huomaamatta käteeni päätyi jo pitkään meikkipussissa pyörinyt Stargazerin mattamusta luomiväri, jossa on tehosteena aavistus vaaleanpunaista ja valkoista. Silti lopputulos on musta, todella musta ja ehdottoman matta. Päädyin kokeilemaan sitä ja ihastuin sen monikäyttöisyyteen.

Se vaati kuitenkin parikseen jotain muuta kuin luonnonvalkoista, joten käyttöön päätyi Isadoran puhtaanvalkoinen luomiväri. Se on siitä jännittävä, että se ei ole voidemainen eikä puuterimainen, vaan jotain siltä väliltä eli se sopii siis rajaukseen että luomiväriksi.
Tuota mustan ja valkoinen komboa olen nyt sitten käyttänyt parin viikon ajan - mustaa yksinään rajauksena, mustaa ja valkoista rajauksena, mustaa luomivärinä, mustaa ja valkoista luomivärinä. Toivottavasti en jumita tähän seuraaviksi vuosiksi, niin mukavalta tämä tuntuu. Varsinkin kun tämän kanssa voi leikkiä erilaisilla huulimeikeillä lähes loputtomasti. Olen kokeillut nude-rajauksia värittömällä kiillolla, kullanväristä huulipunaa, punaisia rajauksia ja kultaista punaa, tumman punaruskeaa punaa samanvärisillä rajauksilla, pinkkiä punaa huulikiillolla ja ilman...

Sorruin myös tuhlaamaan meikkeihin ja ostin Seppälästä vihreän metallihippusilla koristellun pehmeän rajauskynän, hintaa tällä unelmalla oli 4,95e. Kynän korkissa on teroitin ja toisessa päässä häivytinsivellin. Olen haaveillut tällaisesta pitkään ja itse asiassa omistan yhden lähes samanvärisen, mutta se Oriflamen versio on liian kova, sillä ei saa aikaiseksi upeaa pehmeää rajausta ja kimallehippuset vain raapivat ihoa. Tämä Seppälän versio on aivan loistavan pehmeä, sillä saa rajaukset tehtyä upeasti, se kimaltaa ihanasti ja on juuri oikeaa vihreää. Usein on käynyt niin, että tällaisen aarteen kotiin kannettuani, olenkin pettynyt ja haudannut sen kaapin perälle, mutta tämä päätyi käyttöön heti ja on viimeiset päivät vuorotellut käytössä musta-valkoisen kombon kanssa.Juhannuksen kunniaksi siirryin punapäiden kastiin ja laitoin hiuksiini mahonkikuparisen värin, uskon sen sopivan loistavasti tuohon vihreään rajaukseen.

maanantai 28. kesäkuuta 2010

Vieras kynä

Keskiviikkona 23.6.10 Satakunnan kansan etusivulta löytyi seuraava pätkä:
"Vaatteista on tullut kertakäyttötavaraa. Tämän faktan ymmärtäminen on vaikeaa minulle, jolla on tapana rakastua yhteen vaatekappaleeseen ja kuluttaa se niin loppuun kuin mahdollista."
Sitten oli viittaus sivulle kaksi, vieras kolumniin.

Kolumnin kirjoittajana on Riina Pullinen. Hän on teknisen journalismin ja kemiantekniikan insinääriopiskelija.

Hänen kirjoittamansa on suurimmalta osaltaan kuin minun ajatusmaailmanstani ja toiminnastani, jotain pieniä eroja kuitenkin on havaittavissa. Ensiksi en valitettavasti omista ystävää, joka pukisi minut kokonaan, mutta serkun vaatteita minulla on runsaasti. Toisekseen minä varmaankin ompelisin ne talteen leikkaamani kuvat jonnekin - en ole mikään ammattilaiskäsityöläinen, mutta aina minä sen verran tuunaan...
Tässä koko juttu skannattuna, kannattaa lukea ja saa kommentoida, mikä pitää paikkansa alle kirjoittaneen suhteen.

sunnuntai 27. kesäkuuta 2010

Shoppailua osa 3

Perjantaisen shoppailureisumme yhteydessä myös herra Kirjoitus innostui vinguttamaan visaa tai siis oikeammin ottaen pankkikorttia, mutta kuitenkin...

Hänen toimestaan meille muutti muutama uusi elokuva, joiden syväanalyysiin en aio lähteä. Ne näkyvät tuossa alla olevassa kuvassa, tuo "olipa kerran planeetta maa" on tietenkin tarkoitettu minulle ;-).Lisäksi Minimanissa olivat Tacticin pelit tarjouksessa, täsmällisesti sanottuna puoleen hintaan. Niistä rakas puolisoni kotiutti meille sekä Tuk tuk taksin että Muna vai kanan. Kumpikin odottavat vielä hyllyssä käyttöönottoa, joten tarkempia kokemuksia en osaa sanoa. Pitäisi varmaan jossain vaiheessa keskittyä pelaamaankin eikä vain hankkimaan uusia pelejä.

lauantai 26. kesäkuuta 2010

uusia vaatteita- shoppailua osa 2

Kun oli selvitty askarteluliikkeestä ja saatu masut täyteen hyvää kiinalaista ruokaa, oli aika päästä "itse asiaan" eli shoppailemaan vähän lisää. Liikkeitä oli paljon ja monessa tuli poikettua. Helpompi kuin selittää, missä kaikkialla käytiin ja mitä tuli sovitettua ja hipelöityä, on esitellä mukaan päätyneet hankinnnat.

Ensiksi käytännöllisyyttä. Uudet yleissakset hajonneiden tilalle ja hiussakset sitä varten, että Ievuskainen voi jatkossakin pätkiä hiuksiani. Ostettu Prismasta, yhteishinta alle 34e.
Sitten paita herra Kirjoitukselle. Aleksi 13:sta oli tähtitarjouksessa Icepeakin paidat ja caprit. Capreista ei löytynyt oikeaa kokoa, mutta paita sentään saatiin.
Minun ihanaiset kävelyballeriinani, joista on siis tarkoitus tehdä ensiksi vähäksi aikaa työkengät ja sitten siirtää ne katukäyttöön. Merkkiä Tamaris ja materiaali nahkaa sisältä ja päältä. Nämäkin siis Aleksi 13:sta ja maksetiin lahjakortilla, jonka sain joskus murultani joululahjaksi.Kortille jäi vielä vähän saldoa, että ennen joulua pitää vielä keksiä jotain kivaa ostettavaa.
Seppäläänkin oli lahjakortteja eli sieltäkin tarttui mukaan jotain kivaa. Ensiksi uusi kuntosalikassini. Räyheän värinen, jotta erottuu joukosta ja sopivan tilava, jotta kaikki tarpeellinen kulkee mukana. Tarjoushinta ihan 10e.
Uudet kesäjuhlakengät, punaisia peeptoe kenkiä ei löytynyt, joten ne korvattiin satiinisilla kermanvärisillä. Näissä maltillinen 10cm korko ja 1,5 cm piiloplato. Hintaa unelmilla oli tarjouksessa 15e. Pikkuisen ovat reilua mallia eli vaativat kantapäähän pehmustetta, jotta pysyvät jalassa, mutta muutoin aivan ihanat.Vyö, josta tuunaan itselleni uuden olkalaukun hihnan. Tarjouksessa tämäkin ja hintaa 3e.
Punainen tunika, aivan ihanan pehmeä materiaali ja monikäyttöinen malli. Tämä huuteli alerekissä ja kustansi ihan 7e.
Punainen jakku oli siitä samaisesta alerekistä ja saavutti heti herra Kirjoituksen suosion, tätä on näytetty myös isälle, äidille ja maalla naapurin rouvalle, jotka kaikki väittävät minun tehneen todellisen löydön. Uskotaan heitä. Jakku ja vyö yhteensä 20e.
Kaikkiaan siis sain käytettyä Seppälässä 55e, joista 50e kuittasin lahjakorteilla ja vain 5e kaivoin lompakosta. Olisi minulla ollut toki lahjakortteja vielä tuohon loppusummaankin, mutta kun ajatuksissa kummittelevat edelleen ne täällä kotikaupungissa nähdyt paljettiballeriinat, joita tuolla ei sitten ollutkaan. Ajattelin hakea ne ja jotain muuta kivaa yhdellä lahjakortilla ja jemmata loput odottamaan seuraavaa shoppailuintoa.

Olisi varmaan aikaslailla kirpaissut, jos olisi joutunut kaiken pistämään omasta pussistaan noihin hankintoihin (mukaan laskettu myös edellisen postauksen askartelutarvikkeet), sillä pikainen laskelma osoittaa minun käyttäneet rahaa tuolla reisulla 311,85e, josta lahjakorteilla 230e ja "omia" rahoja 82e. Tuohon 82 e summaan on laskettu mukaan myöskin ruokailumme kiinalaisessa ja kebabit sekä jäätelöt. Ilman ruokia kulutettu summa on alta 40e siis tarkalleen ottaen noiden saksien verran. Nyt kun vielä tarkemmin muistelen, oli tuossa saksien hinnaksi laittamassani hinnassa mukana myös 1,5 litran limpsapullo - kiinalainen ruoka on piilosuolaista ja oli pakko saada jotain juotavaa.

Lahjakortteja jäi vielä sekä Seppälään, K-ryhmän kauppoihin että S-ryhmän kauppoihin ja jäi tuonne Aleksi 13-lahjakortillekin muutama kymppi eli vieläkin olisi varaa shoppailla "ilmaiseksi".

Menivät nuo laskelmat sitten kertaalleen uusiksi, kun rupesin miettimään noita summia ja tajusin, että veloittivat Aleksi13-liikeessä tuosta Icepeakin paidasta liikaa. Soitin sinne ja käskivät käydä korjaamassa asian paikallisessa liikkeessä. Onnistuihan se, mutta aiheutti mnta päänraapimista ja anteeksipyyntöä ennen kuin asia saatiin oikaistua. Summa ei ollut sen suurempi kuin 4,85e, mutta kun se kerran oli alennuksella luvattu, niin halusin sen alennuksen.

perjantai 25. kesäkuuta 2010

Iloista jussia!


Iloista ja aurinkoista juhannusta kaikille!

Toiset ovat töissä, toiset juhlivat...

torstai 24. kesäkuuta 2010

Askartelutarvikkeita

Viime perjantaina siis 18.6. teimme herra Kirjoituksen kanssa jotain sellaista, mikä ei kuulu normaalisti tapoihimme - me lähdimme päiväksi shoppailemaan.Meillä oli muitakin hoidettavia asioita Tampereen suunnalla, joten se oli luonteva suunta. Kun vielä lisää yhtälöön ne käyttämistään odottaneet lahjakortit, joista osasta olisi loppunut käyttöaika kesäkuun lopussa ja sen, että emme kumpikaan olleet käyneet Ideaparkissa aiemmin, päädyimme lähtemään sinne.

Ennen ostosten esittelyä on pakko mainostaa jotain tärkeämpää eli ruokaa. Kävimme syömässä aivan mielettömän ihanassa kiinalaispaikassa - nimeä en lähde edes veikkaamaan, sillä muistan sen kuitenkin väärin. Ruoka oli tosi hyvää ja sitä sai syödä niin paljon kuin jaksoi ja mehän jaksoimme... Vähän myöhemmin käytiin sitten pehmiksellä pihalla ja illalla poikettiin vielä paluumatkalla kebabilla, mutta siitä huolimatta tuo kiinalainen oli ykkönen! Lähtisin vaikka tänään uudelleen, ellei se olisi niin kaukana.

Ensimmäinen puolitoista tuntia shoppailuajasta kului Sinellin myymälässä, sillä pitihän se optimoida, mitä 120 euron lahjakorteilla voi ostaa. Lopputulos oli aika tarkaan laskettu - summa 120 euroa 75 senttiä. No, mitä sillä rahalla sitten sai?Pitkään haaveilemani Fiskarsin Scrapboss kohokuviointi telineen ja siihen 5 lisäsabluunaa, jotka kaikki (siis myös itse scrapboss) olivat -30% tarjouksessa.
Neljä kappaletta metallisia sabluunoita, jotka soveltuvat sekä kohokuviointiin että maalaamiseen.

Kuusi arkkia helmiäistarrapaperia, johon voi myös tulostaa. Värit näkyvät kuvassa.Kaksi ihanaa mini-minikokoista läkkipeltistä ämpäriä.
Kasan ääriviivatarra arkkeja, väreinä valkoista, hopeaa ja kultaa.
20 arkkia kaksipuolista paperia kooltaan 30x30cm, papereiden molemmat puolet erilaiset. Tässä kuva vain toiselta puolen.Kaksi pulloa arkasteluvärejä, tietenkin valkoinen ja vihreä.


sekä rullallisen babyblue sävyistä ruudullista Tilda-nauhaa.

keskiviikko 23. kesäkuuta 2010

Kaiken voi korjata

Viikonlopuksi maalle minulla oli varattuna kaksi korjaus/tuunausprojektia.

Ensimmäiseksi piti tehdä jotain ihanaisille punaisille glitteriballeriinoilleni, jotka olivat paitsi käytössä kuluneet, myös toisesta takasaumasta ratkenneet. Kukaan, en ainakaan minä, ei vie kirpparilta (vaikkakin uusina) ostettuja neljän euron kenkiä korjattavaksi suutarille, joka laskuttaa korjauksesta huomattavasti enemmän. Niinpä suoritin poposille pikakorjauksen teippaamalla kantapään "jeesusteipillä" kasaan. Tarkoitus oli vedellä teipin päälle toista ikinaiselleista ja aina toimivaa korjausasetta eli sopivan sävyistä punaista kynsilakkaa, mutta en taida viitsiä tehdä sitä. Kestävät teippauksella minkä kestävät, ei se teippi sieltä niin pahasti näy, ja menevät sitten poistoon.
Toisena kohteena olivat housut, jotka löysin tässä taannoin siivoillessani vaatekaappiani, ja joiden olemassaolon olin jo ehtinyt unohtaakin. Materiaali on kuitenkin mielyttävän tuntuista ja kuminauhat tukevat. Ne ovat varmaan se syy, miksi eivät ole heti päätyneet poistoon. Ne ovat tulleet minulle jonkin vaatepaketin mukana huuto.netin kautta ja jääneet kaappiin kahdesta syystä. Ensinnäkin lahkeet olivat liian pitkät ja toisekseen niiden kiinnityssysteemi oli vähintääkin omituinen. Niissä ei ollut lainkaan vetoketjua vaan renkaat ja nyöri. Ajatus nyörillä kiinnitettävistä housuista oli juuri yhtä houkutteleva kuin häpärirenkaat, jotka väistämättä johtuivat mieleen noista metallisista tukirenkaista eli siis suoraan sanottuna yököttävä. Pyörittelin housuja hetken kädessäni ja mietin, ansaitsevatko ne paljon tuunausta vai vain vähän fiksausta.
Päädyin jälkimmäiseen eli mennään siitä, mistä aita oli matalin. Minä siis irroitin nyörin, mutta jätin metallirenkaat paikalleen ja ompelin keskietusauman umpeen siksakilla ja vahvisitin haarakappaleen tikkaukset sekä lyhensin lahkeet. Pidemmän kaavan mukainen toiminta olisi vaatinyt koko etuosan purkamista ja sisävarojen kääntämistä päälipuolelle, jotta renkaista olisi päästy kokonaan eroon. Koin kuitenkin, etteivät ne ole enää niin häiritsevät, kun niissä ei ole nyöriä ja ne eivät enää pääse tursottamaan, kun ovat kiinniommellut.

Ei näistä nyt mitkäään unelmakappaleet tulleet, mutta kestävät varmaan kuntosalikäytössä sen mitä tarvitseekin.