Suvisunnuntai

Vanhassa laulussa lauletaan: "On kesän kirkas huomen ja suvi sunnuntai, ei liiku lehti tuomen, on lintunenkin vait'...". Ihan noin ei kuitenkaan meidän viikonloppumme mennyt.

Lauantaina satoi, oli hetken tauko ja satoi taas eli oli ihan turha kuvitella pääsenvänsä pihalle. Niinpä saattoi suunnilleen hyvällä omalla tunnolla keskittyä ensin tekemään pari tuunaus/korjausprojektia (joista lisää myöhemmin) ja sitten katselemaan tippa linssissä häitä. Oi mikä timanttien säihke, oo miten onnellinen hääpari, voi miten kaunista kaikki oli...

Sunnuntai aloitettiin ensin äidin ja isän jalkahoidoilla, edellisestä kerrasta olikin jo aikaa sen verran, että huoltoon oli tarvetta. Päiväkahvin ja naapurin rouvan piristävän vierailun jälkeen sää oli poutaantunut sen verran, että pihallekin pääsi vihdoin ja viimein.

Lähdimme siis yhdessä järkyttämään naapureitamme. Minä suunnistin kasvimaan perkuuseen tarjoammalla siis maiseman rumennukseksi paksut reidet ja leveän ahterin, joka pyllisteli pihan keskellä ja herra Kirjoitus puolestaan huolehti ääniefekteistä päräyttämällä ruohonleikkurin käymään, kun kello oli hiukan vajaa puoli neljä sunnuntai iltapäivällä. Mahtoivat naapurit kiittää mukavasta sunnuntaikonsertista, jota kesti suunnilleen varttia vaille kahdeksaan. Sen jälkeen rakas puolisoni vaihtoi raivaussahaan trimmeripäällä ja meteli kasvoi astetta kovemmaksi -tämä sunnuntaikonserttimme finaali kesti ehkä puolisen tuntia, täsmälleen siihen asti, että trimmeristä loppui siima ja se vaihdettiin hiljaisempaan työkaluun eli perinteiseen viikatteseen.

Sillä välin kun herra Kirjoitus surrasi nurmikoita matalammiksi, taistelin minä hyttysiä vastaan. Mitenkä minulla on sellainen tunne, että koko pohjoisen pallonpuoliskon hyttyset olivat majoittuneet kasvimaallemme ja kävivät joukolla kimppuuni. Asuvalintakin oli tietysti virheellinen, sillä leveälahkeiset mukavuushousut takasivat hyttysille antoisan pääsyn nilkkoihin, sääriin ja noihin pullaviin reisiin asti. Yritin huiskia ja perata ja perata ja huiskia - loppujen lopuksi olin päälakea myöten mullassa, sillä ne vihulaiset keksivät hyökätä pistelemään päähänikin. Jos hiukset olisivat olleet auki, ei siinä mitään ongelmaa olisi ollut, kyllä se kuontalo aina vähän suojaa, mutta nyt ne oli vetetty pitkin päätä ja pistetty tiukasti kiinni, sillä en halua syljeksiä hiuksia suustani kesken perkuutyön.

Illan lopputuloksena oli lyhyet nurmikot, puolet kasvimaasta perattuna ja vähintään 30 hyttysen pistoa ympäri kehoani - niitä nimittäin löytyy patsi perinteisistä nilkoista, sääristä ja käsivarsista, myös reisistä, pakaroista, naamasta ja päälaesta eli mukavaa viettää punaläikikästä ja kutisevaa juhannusta.

Uusi lelu

Olen hankkinut itselleni uuden lelun. Olen nimittäin viime aikoina lukenut ja kuullut ihan liikaa ylistystä epilaattorista. Sitä ovat mainostaneet monet bloggarit ja kehuneet työkaverit. Kun tuohon lisää vielä sen, että olen kurkkuani myöten täynnä shaverin jäljiltä syntyvää sänkeä, oltiin tilanteessa, että minun oli pakko hankkia epilaattori.

Pakko ja pakko. Pakko on tietenkin suhteellinen käsite, varsinkin kun minun ihokarvani ovat vaaleita ja hentoja (on se hyvä, että jokin minussa on hentoa ;-) ). Tuo sänki kuitenkin on erittäin ärsyttävä ja kun vielä ottaa huomioon laiskuuteni shaverin käytössä, tuo epilaattori ehkä avun tähän ongelmaan. Sillä silloin harvoin kun pistäisin päälleno kainalot paljastavan paidan, jää se useimmiten tekemättä joko siksi, etten ehdi sheivata tai en vain laiskuuttani jaksa tehdä sitä.

Hankintani oli Braunin silk-epil soft perfektion, johon kuuluu sekä epilaattori että ladyshaver siis ajopää ja kaksi erilaista epilointipäätä. Lisäksi tähän "luksusmalliin" kuuluu jäädytettävä kylmäpussi ja sille oma hansikas, kipua vähentävät telat ja vielä karvojen lyhentämiseen tarjoitettu opti-trim-ajopää. Sekä tietenkin kaunis hopeanvärinen säilytyspussi kaikelle tälle.

Heti kun sain uuden leluni kotiin, oli pakko testata sitä.

Olen lukenut ja kuullut paljon siitä, miten kipeää epilointi tekee, miten ei tuskalta voi epiloida kuin sääret, miten ne ärtyvät jne. jne. Totta kai testaaminen oli pakko aloittaa juuri tuolta "älä tee näin"- listalta eli ajamalla koko pohkeet testiksi. Kun mitään suurempaa ei ilmennyt, jatkoin seuraavana aamuna vielä kainalon reunasta, koko kainaloita en uskaltanut ihan heti epiloida, jos jotain ärsytystä olisi kuitenkin ilmennyt.

Mikä oli siis lopputulos? Pohkeet sileät, ei merkkejä ärsytyksestä, sillä rasvasin ne heti epiloinnin jälkeen, epilointi ei tehnyt kipeää - itse asiassa se ei tuntunut juuri miltään. Kainaloiden epilointiin käytin ensin aloittelijoille tarkoitettua vähempi pinsettistä terää, mutta se sattui ihan hirveästi. Vaihdoin normaaliterään ja kivun lievitykseen tarkoitettuihin rulliin (jääpakkaus ei ollut kylmä, joten en voinut testata sitä) ja totesin sen huomattavasti kivuttomammaksi ja tehokkaammaksi. Tätä siis jatkossa...kestää varmaan pari-kolme päivää ennen kuin saan kainalot kaikkineen ajettua tällä ensimmäisella kerralla.

Eli uskon hankkineeni ihan hyvän kapineen tuolla 40euron hinnalla.

Se elää sittenkin

Sydän verta vuotaen katkaisin noin kuukausi sitten drakena magenta trikolorini, se on siis tuoksuvan lohikäärmepuun kolmivärinen versio. Se oli noin 30 sentin korkuinen, kun muutti meille edelliseen asuntoon. Näiden vuosien aikana se kasvoi niin korkeaksi, että saavutti asuntomme katon ja ratkaisun paikka tuli eteen. Oli pakko päättää, tehdäänkö kattoon reikä, jotta puun latva pääsee vintille, kairataanko lattiaan kolo ja lasketaan se alas naapurin puolelle vai katkaistaanko se.

Noin kuukausi sitten me yhdessä herra Kirjoituksen kanssa katkaisimme puun puolesta välistä, oli itse asiassa pakko tehdä sellainen ratkaisu että toiseen puoliskaan jäi puinen varsi ja juuret ja toiseen osaan lehdistö. Juurrutin tuon lehtiosan ja istutin toiseen ruukkuun. Puinen melkein metrin mittainen tyhjä varsi näytti kieltämättä aika orvolta olohuoneen nurkassa ja pariin kertaan mietin jo, että heitän sen menemään. Annoin sille kuitenkin armonaikaa syksyyn.

Ihan niin kauaa ei tarvinnut odottaa, sillä mennä viikonloppuna huomasin, että tuo yksinäinen varsi puskee silmuja. Se elää siis sittenkin! Mikä on ihan hyvä asia, koska lehvistöosa näyttää voivan huonosti, mutta ehkä se on vain sopeutumisvaikeutta. Pitäkää peukkuja, että meillä on kohta kaksi drakena magenta trikoloria!

vanhus vai vanhuus

Kuntosalin stepperi on varsin kehittävä laite, se treenaa nimittäin kropan lisäksi aivojakin. Siinä polkiessani tulin nimittäin tehneeksi huomioita elämästäni. Huomaa selvästi, että olen tulossa vanhaksi. Olen nimittäin tässä kuluneen alkuvuoden aikana tehnyt sellaisia asioita, joita en vielä vuosi sitten missään nimessä olisi kuvitellut tekeväni.

Otetaanpa konkreettinen esimerkki. Minulla on karmeat allit, tähän asti olen varonut niiden näyttämistä, tänä kesänä olen surutta käyttänyt henkselitoppeja ja hihattomia paitoja - jos jotakuta häiritsee niiden katseleminen, niin häiritköön sitten... Mahamakkarani ja reisirasvani ovat vielä hirveämmät ja siitä huolimatta olen kiduttanut kanssaihmisiäni kulkemalla shortseissa julkisilla paikoilla.

Lisäksi tähän vaatekuvioon liittyy toinenkin outo ilmiö. Yleensä käytän työmatkoilla yhtä tai kahta vaatekertaa - loputtomasti, kunnes ne nuhrautuvat käyttökelvottomiksi ja vasta sitten uudet kehiin. Viime aikoina olen vaihdellut vaatteita useammin kuin mustalainen hevosta - kaivanut vaatevarastoistani esiin itsellenikin uusia löytöjä ja ottanut niitä käyttöön ja seuraavalla viikolla taas uudet. Tässä on nyt jotain outoa, mutta toisaalta virkistävää, on ihan mukava löytää uusia yhdistelmiä, varsinkin kun ei tarvitse käydä kaupassa.

Normaalisti en poistu asunnostamme edes roskikselle ilman meikkiä. Tänä vuonna olen päässyt jo lähipostiin ja kuntosalille asti ilman yhtään lisättyä kauneutta. Toki myönnetään, että kestovärjätyt kulmat ja ripset antavat ylimääräistä taustatukea eli näyttää siistimmältä ilman meikkiäkin. Mutta kuitenkin, nuo ovat jo useamman korttelin päässä kotoa, enkä silti ole tuntenut itseäni ihan alastomaksi...

Vanhuus ei siis tule yksin, vaan se tuo kaikkia outoja tuntemuksia tai käytöstapoja tullessaan. Oikein mielenkiinnolla odotan, mikä mahtaa olla seuraava "en sitten ikinä tee noin", josta luovun.

Shampoota

Lauantaina oli kotikaupungissamme kolmen liikkeen järjestämät markkinat. Mukana olivat paikallinen kodinkoneliike, valtakunnallinen kampaamo ja hiustuote myymälä ja lastentarvikeliike. Markkinat olivat kodinkoneliikkeen pihalla ja osaa tuotteista myytiin ko. liikkeessä, osaa liikkeen pihalle laitetuissa teltoissa ja tarjolla oli myös monensorttista ohjelmaa ja viihdykettä.

Luin mainokset erittäin pikaisesti ja löysin lastentarvikeliikkeestä pelin, joka kiinnosti kovasti. Niinpä ehdottelin herra Kirjoitukselle markkinoilla käyntiä. Hän puolestaan oli lukenut mainokset huomattavasti paremmin ja kysyi, että tuon shampoon perässäkö sinä olet sinne menossa?

Jaa niin minkä shampoon??? En ollut huomannut kyseistä mainosta lainkaan. Fanletillä oli kuitenkin myynnissä 5 litran kanisteri 4R- shampoota. Eipä tarvinnut tukkuhamsterin ja shampoon suurkuluttajan kauaa miettiä, että haetaanko tuollainen kanisteri vai ei, kun pönikällä oli hintaa 15 euroa. Se ei kauaa kestä, kun siitä tasajaetaan meille, minun vanhemmilleni ja herra Kirjoituksen vanhemmille. Eli tämän kuun kosmetiikabadjetti menisi siinä, mutta eipä sitten taas hetkeen tarvitsisi ostaa shampoota.

Valitettavasti vain pari muutakin ihmistä oli keksinyt tuon saman hyvän tarjouksen ja ne muutkin hyvät tarjoukset, joita tuolla oli. Toiminnassa kampaamokaupassa oli yksi kassakone ja yksi toimimaton korttimaksupääte eli kassajono eteni tuskastuttavan hitaasti. Seisoin jonossa puolen tuntia, mutta sain kannuni.

Jonossa seisoessani alkoi sitten sataa kaatamalla vettä eli ihmiset pihalta pakkautuivat entistä enemmän telttoihin, joten tunnelma oli tiiviin kostea.

Onneksi pelikauppa oli seuraavassa teltanoven lävessä eli ei tarvinnut loikkia sateessa kuin metri. Peli ei ollut yhtä mielenkiintoinen kuin, mitä olin olettanut eli 7 euron hinta tuntui liian kovalta ja peli jäi kauppaan.

Kauppareisun saldoksi jäi siis kannulline shampoota, kyllä tällä hetken aikaa pesee hiuksia, mukaan sai samaan kauppaan vielä täyttöpumpunkin, mutta se ei näy kuvassa:

Ensimmäinen punnitus

Teimme toukokuun lopulla päätöksen muutaman kilon karistamisesta tässä kesän aikana.

Tarkoitus oli käydä puntarissa viikottain, mutta jotenkin se jäi. Itse asiassa taaksepäin katsottaessa tuntuu, että tähän kolmen viikon mittaiseen ajanjaksoon mahtuu enemmän lankeemuksia kuin onnistumisia. On mussutettu herkkuja töissä, kotona ja kylässä, on langettu ostamaan enemmänkin sellaista, mitä sovittiin ettei osteta, syöty sitä ja tätä epäterveellistä ja pinnattu liikunnasta minkä keretty.

Puntarillakaan ei ole käyty sitten tuon aloituspunnituksen. Periaatteessa olisi pitänyt käydä eilen, mutta unohdin, joten käydään siis tänään.

Oli pakko ottaa pikku "tasoitus" eilen, kun oli vapaapäivä. Kävin aamulla polttamassa 350 kcal crosstrainerilla ja illalla vielä tekemässä lihaskuntoharjoituksia ja polttamassa lisää rasvaa crosstrainerilla, jospa sillä saisi vaakaa hämättyä edes vähän. Kiloklubin tiedot näyttävät minun harrastaneet liian raskasta liikuntaa, mutta eihän sillä tässä kohtaa ole väliä - eihän?

Vaaka kaikessa armottomuudessaan näyttää minulle tänä aamuna kiloa 2,7 kiloa vähemmän kuin silloin kuin aloitettiin, herra Kirjoitus on taas päässyt kuin koira veräjästä, sillä hänelle vaaka näyttää myös 2,7 kiloa vähemmän kuin aluksi. On se niin väärin mutisen minä ja päätän laittaa ilmastointiteipin suuni eteen estämään syömistä. Sillä hän on osallistunut van muutamalle kävelylenkille ja minä olen huhkinut kuin hullu mies ja tulos on ihan sama.

Tiikerin raitoja

Minua ei saa päästää kirpputorille, siellä on liikaa kiusauksia.

Sen verran onnistuin, että voitin kahdesti kiusauksen ostaa kynsilakkaa ja kirjontatyön. Ensimmäisen kerran kävin kiertelemässä kirppareita viikolla ja löysin silloin pari Mavalan kynsilakkaa yhteensä euron hinnalla - hipelöin pussia kauan, mutta pysyin kovana ja jätin siihen pöydälle. Samalla pöydällä olisi myös ollut simpukoilla koristeltu kehys, jonka olisin mielelläni ostanut vessaamme, mutta siitä puuttui hintalappu eli sinne jäi sekin. Samoin kävi 8 euron hintaiselle kanavatyölle, jota oli pikkuisen aloitettu ja johon olisi tuolla hintaa saanut langat mukaan. Pakko myöntää, että nuo kaikki kutkuttavat mieltä, mutta en silti aio palata hakemaan niitä. Lauantaina oli tarkoitus poiketa katsomassa, olisivatko vielä tallella, mutta sitten tuli sade ja loppui aika ja sinne jäivät.

Sen sijaan lankeemuksiakin tapahtui. Onko shoppailu anteeksi annettavaa, jos kukaan ei huomaa sinun ostaneen mitään uutta, kun vaatekaapista löytyy lähes vastaava vaate jo ennestään. Löysin laventelin sinisen Luhdan kevättakkinini identtisen kopion myynnissä hintaan 2,50e. Se oli ihan pakko ostaa, nyt mulla on sitten näitä takkeja kaksi kappalein.
Paitapuseroiden suhteen kävi lähes samoin. Puseron kuosi näytti kovinkin tutulta, itse asiassa kuvittelin kirpparilla sen olevan täysin identtinen jo kaapisani olevan puseron kanssa ja samaa mieltä oli herra Kirjoituskin. Kotiin tultuamme yllätys oli suuri, sillä kuosissa onkin yllättävän paljon eroa - värit ovat kuitenkin samantyyliset, mutta täysin erilainen leikkausmalli saa puserot näyttämään enemmänkin erilaisilta kuin ne todellisuudessa ovat. Aivan uudenveroisella puserolla oli hintaa 0,20€ eli olisi ollut suoranainen synti jättää se kauppaan...

Vertailukuvassa vasemmalla uusi löytöni ja oikealla jo pari vuotta kaapissani majaillut yksilö.
Lisään tähän samaan vielä pari päivää myöhemmin tekemäni löydön, sillä se sopii tähän samaan kategoriaan sekä hintansa että värinsä puolesta. Löysin Seppälästä talveksi paksut mikrokuituiset sukkahousut. Ne olivat ale-hyllyssä, ovh. hinta oli 9,90€, sitten hintalaput 5€ ja 2€. Kun sitten kiikutin ne kassalle olikin hinta enää 1,50€. Väri tietenkin petrooli-turkoosi, kuinkas muuten. Tässä vielä kuvaa löydöistä, jotka nostavat vaatetuhlaukseni ihan 4,20 euroon.